Lue keskustelun säännöt.
Voiko puolisolta vaatia kunnianhimoa?
24.08.2023 |
Haluaisin kuulla kaikenlaisia mielipiteitä: Puolisoni on kouluttautunut ammattikoulutasolla ja tehnyt koko ikänsä töitä pienipalkkaisella alalla. Hän on ahkera ja tunnollinen työntekijä ja rahaa tärkeämpää hänelle on työ, josta tykkää. Palkka ei ole vajaan 20 työvuoden aikana noussut juurikaan tes-korotuksia enempää, mikä on hänen alallaan tyypillistä.
Itsekään en ole mikään uraohjus, mutta olen korkeakoulutettu ja pyrkinyt hyviin työpaikkoihin ja tienaan mediaanin suomalaisen verran. En siis mitenkään erityisen paljon, mutta kuitenkin reilusti puolisoani enemmän. Haluan edetä työelämässä ja nostaa tulotasoani tasaisesti.
Erilaiset näkemyksemme tulojen hankkimisesta ovat alkaneet muodostua ongelmaksi. Minua häiritsee puolisolta puuttuva kunnianhimo ja häneen vähään tyytyminen, kun huono palkkataso vaikuttaa suoraan koko perheemme elämään. Minulla on haaveita (mm. asumiseen ja matkailuun liittyen), joita haluaisin toteuttaa yhdessä, mies taas tyytyy pelkästään haaveilemaan. Toivoisin myös, ettei eläkeikämme menisi köyhyysrajalla ja että voisimme säästää vanhuuden varalle. Nyt se on mahdotonta. Teini-ikää lähestyvien lasten nousevat kulut kauhistuttavat myös.
Mies puolestaan kokee minun dissaavan häntä työnsä vuoksi. Hänen työssään ei mielestäni ole mitään vikaa, alan palkkaus on vain surkea ja toki koulutustasokin vaikuttaa. Puoliso ei halua opiskella lisää, kokee ettei voimavarat riitä eikä kiinnosta.
Mitä voin tehdä, kun toinen ei halua osallistua yhteisen varallisuuden kasvattamiseen? Onko väärin vaatia häneltä kunnianhimoa, joka ei tule luonnostaan? En tietenkään haluaisi häntä pakottaa tekemään työtä, josta ei nauti, sekin on tärkeää että työssä viihtyy. Täytyykö minun siis vain tyytyä alhaiseen elintasoomme? Nyt kun kaikki hinnat ovat nousseet, tämä ristiriita on korostunut vielä entisestään.
Kokemuksia tai näkemyksiä asiaan?
Kommentit (204)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo ensimmäisestä APn kirjoituskappaleesta tulee esille se, että sinä AP häpeät miestäsi.
Mukava näyttää kunnianhimoa ihmiselle ketä häpeää häntä.Avaisitko tätä vähän tarkemmin? Ensimmäisessä kappaleessa kerron miehen opiskelu- ja palkka- ja työhistorian faktoina, ihan samalla lailla kuin hän esim itse kuvalisi cv:ssä tai työhaastattelussa. Lisäksi kerron, että hän on ahkera ja tunnollinen ja työn mielekkyys on hänelle rahaa tärkeämpää.
Miten tuosta ilmenee häpeä?
Ap
Olen eri mutta mielestäni myös aloituksesta välittyi häpeän tunteita. Ei ehkä heti ekassa kappaleessa mutta tekstissä kokonaisuutena. Kirjoitat mm. että miehesi tyytyy vähään vaikka kaiken kertomasi perusteella hän on vain tyytyväinen ihan peruselämään. On töitä, koti ja perhe. Sinä taas kaipaat enemmän luksusta, sitä ettei tarvitsisi yhtään miettiä missään rahaa.
Ok, voihan näin ollakin että sisimmässäni koen, vaikka samalla olen myös ylpeä siitä miten sitoutunut hän on esim samaan työnantajaan. Harmillisesti ei vaan saa ansaitsemaansa rahallista korvausta pitkäjänteisestä työstä firman eteen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eksä kysyi miksi en halua edetä urallani, vaikka mulla olisi siihen mahdollisuus. Yksinkertaisesti ei vaan kiinnosta rahan takia tehdä stressaavampaa työtä ja ottaa enemmän vastuuta. Pidän nykyisestä työstäni ja olen jopa ihan tyytyväinen palkkaani.
Tämä se on puolisollanikin perustelu ja yritän parhaani mukaan ymmärtää sitä. Mutta onko se oikein, että toinen joutuu sitten kantamaan stressiä ja vastuuta, jotta rahat riittäisivät yhteisessä elämässä ja yhdessä perustetussa perheessä?
Ap
Olen tavannut naisen, joka puhui samoin puolisostaan. Mutta hänen puolisonsa oli elämäntapatyötön, nainen todella elätti koko perheen.
Mietin miksi sinusta tuntuu tuolta, jos miehesi kuitenkin on kaikki nämä vuodet käynyt täyspäivätöissä? Onko teillä jotenkin sellainen elämäntapa, että meinaatte koko ajan elää yli varojen? Lapsilla superkalliit harrastukset? Vai elävätkö työkaverisi jotenkin sinua fiinimmin kun heillä on korkeakoulutetut puolisot?
Koska sitä rahaa jää niin vähään käteen, vaikka kuinka on täyspäivätyö. Suomi on kallis maa asua, ei täällä pärjää pienituloisena perheellisenä. Joka päivähän Iltalehdestä saa lukea vastaavia tarinoita. Emme elä yli varojen, mutta esim terveellinen, lääkkeet, lasten vaatteet, auto, vakuutukset vievät rahaa. Minunkaan palkkani ei kuitenkaan ole järin suuri. Lapsilla molemmilla yhdet harrastukset, joihin menee vuodessa 200-400 €/lapsi. Työkavereilla on omakotitalot ja kaksi autoa. Meillä ei ole halua kumpaakaan (okt tai kakkosauto), mutta ei kyllä olisi varaakaan.
Ap
Ettehän te ole pienituloisia! Sanoit että miehelläsi on pieni palkka mutta sinulla ei. Perhe jossa on kaksi täysipäiväisessä työssä olevaa ihmistä joista toisella on vieläpä väh. mediaanipalkkaa vastaava palkka ei todellakaan ole pienituloinen perhe.
Lähinnä tarkoitin, että ikäämme ja elämänvaiheeseemme nähden olemme pienituloisia. Tuttavapiirimme +- nelikymppiset tienaavat suurin osa meitä enemmän. Emme kuitenkaan ole nuoria opiskelijoita tai työkyvyttömiä, niin voisimme teoriassa tienata paremminkin.
Ap
No teoriassa voisitte olla vaikka mitä.
Tuttavapiirisi siis ilmeisesti koostuu hyvätuloisista? Se että heihin verrattuna teillä on pienemmät tulot ei tee teistä pienituloisia.
Kokeeko miehesi myös että olette pienituloisia ja teillä on taloudellisesti vaikeaa mutta hän kuitenkin on valmis tyytymään niin vähään? Vai elättekö miehesi mielestä ihan kivaa keskivertoelämää?
Miksi ostaa isompi asunto ja ottaa lainaa isoa asuntoa varten? Lainaa ei ole edes maksettu kun esiteinit jo lentää pesästä ja sitten ette tarvitse niin isoa asuntoa. Miehesi on oppinut ettei elämästä kannata stressata, koska asioilla on tapana järjestyä. Älä sinäkään lentele pää pilvissä ja elä tulevaisuudessa vaan läsnä tässä hetkessä. Tässä hetkessä kaikki on kuitenkin hyvin?
Kaikke voit vaatia. Eri asia auttaako se mitään.
Mitä jos miehesi vaatii sinulta kunnianhimoisempaa uraputkea ja kovempaa liksaa? Toteutatko hänen vaatimuksensa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo ensimmäisestä APn kirjoituskappaleesta tulee esille se, että sinä AP häpeät miestäsi.
Mukava näyttää kunnianhimoa ihmiselle ketä häpeää häntä.Avaisitko tätä vähän tarkemmin? Ensimmäisessä kappaleessa kerron miehen opiskelu- ja palkka- ja työhistorian faktoina, ihan samalla lailla kuin hän esim itse kuvalisi cv:ssä tai työhaastattelussa. Lisäksi kerron, että hän on ahkera ja tunnollinen ja työn mielekkyys on hänelle rahaa tärkeämpää.
Miten tuosta ilmenee häpeä?
Ap
No menee myös toiseen kappaleeseen, mutta:
Puolisoni on kouluttautunut ammattikoulutasolla ja tehnyt koko ikänsä töitä pienipalkkaisella alalla.Itsekään en ole mikään uraohjus, mutta olen korkeakoulutettu ja pyrkinyt hyviin työpaikkoihin ja tienaan mediaanin suomalaisen verran. En siis mitenkään erityisen paljon, mutta kuitenkin reilusti puolisoani enemmän.
Huomaa puolisosi kohdalla sanat ammattikoulutaso ja pienituloinen.
Sinulla taas kohdat korkeakoulutettu, mediaani ja kuitenkin reilusti puolisoani enemmän.Työskenteleekö puolisosi muuten huonossa työpaikassa, sillä itse olet pyrkinyt ainoastaan hyviin työpaikkoihin?
Edelleen, nämä ovat faktoja, joita on vaikea ilmaista oikein muutenkaan. Enkö minä ole korkeakoulutettu, jos olen suorittanut korkeakoulututkinnon?
Kyllä, puolison työpaikka on siinä mielessä huono, ettei se mahdollista minkäänlaista palkkakehitystä, koska palkka on täysin tes-sidonnainen. Hyvässä työpaikassa arvostetaan henkilökohtaista kehittymistä vuosien varrella, muun muassa.
Ap
Jos miehesi vaatisi sinua laihduttamaan, koska on aina halunnut hoikan vaimon, se olisi mielestäsi ok ja ryhtyisit heti tuumasta toimeen miellyttääksesi miestäsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ihmeessä haluat miehesi tekevän jotain sellaista, jota hän ei todellakaan halua tehdä? Jos kovin alat painostaa, niin saattaa lähteä lätkimään vielä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eksä kysyi miksi en halua edetä urallani, vaikka mulla olisi siihen mahdollisuus. Yksinkertaisesti ei vaan kiinnosta rahan takia tehdä stressaavampaa työtä ja ottaa enemmän vastuuta. Pidän nykyisestä työstäni ja olen jopa ihan tyytyväinen palkkaani.
Tämä se on puolisollanikin perustelu ja yritän parhaani mukaan ymmärtää sitä. Mutta onko se oikein, että toinen joutuu sitten kantamaan stressiä ja vastuuta, jotta rahat riittäisivät yhteisessä elämässä ja yhdessä perustetussa perheessä?
Ap
Olen tavannut naisen, joka puhui samoin puolisostaan. Mutta hänen puolisonsa oli elämäntapatyötön, nainen todella elätti koko perheen.
Mietin miksi sinusta tuntuu tuolta, jos miehesi kuitenkin on kaikki nämä vuodet käynyt täyspäivätöissä? Onko teillä jotenkin sellainen elämäntapa, että meinaatte koko ajan elää yli varojen? Lapsilla superkalliit harrastukset? Vai elävätkö työkaverisi jotenkin sinua fiinimmin kun heillä on korkeakoulutetut puolisot?
Koska sitä rahaa jää niin vähään käteen, vaikka kuinka on täyspäivätyö. Suomi on kallis maa asua, ei täällä pärjää pienituloisena perheellisenä. Joka päivähän Iltalehdestä saa lukea vastaavia tarinoita. Emme elä yli varojen, mutta esim terveellinen, lääkkeet, lasten vaatteet, auto, vakuutukset vievät rahaa. Minunkaan palkkani ei kuitenkaan ole järin suuri. Lapsilla molemmilla yhdet harrastukset, joihin menee vuodessa 200-400 €/lapsi. Työkavereilla on omakotitalot ja kaksi autoa. Meillä ei ole halua kumpaakaan (okt tai kakkosauto), mutta ei kyllä olisi varaakaan.
Ap
Ettehän te ole pienituloisia! Sanoit että miehelläsi on pieni palkka mutta sinulla ei. Perhe jossa on kaksi täysipäiväisessä työssä olevaa ihmistä joista toisella on vieläpä väh. mediaanipalkkaa vastaava palkka ei todellakaan ole pienituloinen perhe.
Lähinnä tarkoitin, että ikäämme ja elämänvaiheeseemme nähden olemme pienituloisia. Tuttavapiirimme +- nelikymppiset tienaavat suurin osa meitä enemmän. Emme kuitenkaan ole nuoria opiskelijoita tai työkyvyttömiä, niin voisimme teoriassa tienata paremminkin.
Ap
Miksi vertaa teitä tuttavapiiriinne? Teillä on oma elämä ja heillä on oma elämänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eksä kysyi miksi en halua edetä urallani, vaikka mulla olisi siihen mahdollisuus. Yksinkertaisesti ei vaan kiinnosta rahan takia tehdä stressaavampaa työtä ja ottaa enemmän vastuuta. Pidän nykyisestä työstäni ja olen jopa ihan tyytyväinen palkkaani.
Tämä se on puolisollanikin perustelu ja yritän parhaani mukaan ymmärtää sitä. Mutta onko se oikein, että toinen joutuu sitten kantamaan stressiä ja vastuuta, jotta rahat riittäisivät yhteisessä elämässä ja yhdessä perustetussa perheessä?
Ap
Olen tavannut naisen, joka puhui samoin puolisostaan. Mutta hänen puolisonsa oli elämäntapatyötön, nainen todella elätti koko perheen.
Mietin miksi sinusta tuntuu tuolta, jos miehesi kuitenkin on kaikki nämä vuodet käynyt täyspäivätöissä? Onko teillä jotenkin sellainen elämäntapa, että meinaatte koko ajan elää yli varojen? Lapsilla superkalliit harrastukset? Vai elävätkö työkaverisi jotenkin sinua fiinimmin kun heillä on korkeakoulutetut puolisot?
Koska sitä rahaa jää niin vähään käteen, vaikka kuinka on täyspäivätyö. Suomi on kallis maa asua, ei täällä pärjää pienituloisena perheellisenä. Joka päivähän Iltalehdestä saa lukea vastaavia tarinoita. Emme elä yli varojen, mutta esim terveellinen, lääkkeet, lasten vaatteet, auto, vakuutukset vievät rahaa. Minunkaan palkkani ei kuitenkaan ole järin suuri. Lapsilla molemmilla yhdet harrastukset, joihin menee vuodessa 200-400 €/lapsi. Työkavereilla on omakotitalot ja kaksi autoa. Meillä ei ole halua kumpaakaan (okt tai kakkosauto), mutta ei kyllä olisi varaakaan.
Ap
Mutta sanoit kouluttautuneesi paremman palkan perässä, mutta nyt se palkka ei olekaan järin suuri. Jos hyvä palkka on sulle tärkeää, niin eikö olisi kannattanut kouluttautua enemmän palkka edellä? Paljon sun palkka on?
Vierailija kirjoitti:
Tee kestolotto.
En halua, miehellä sellainen jo on. Eli kyllä hänellekin raha kuitenkin kelpaisi :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tykkäisitkö enemmän jos mies lähtisi AMKhon tai yliopistoon lukemaan ainakin 3,5 vuodeksi? Samalla ottais täydet opintolainat, että tulee edes jotenkin toimeen. Ja miten rahat jakautuisi tässä kohtaa?
Tätä juuri minäkin mietin, sillä nähtävästi sinun kohdalla raha ratkaisee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eksä kysyi miksi en halua edetä urallani, vaikka mulla olisi siihen mahdollisuus. Yksinkertaisesti ei vaan kiinnosta rahan takia tehdä stressaavampaa työtä ja ottaa enemmän vastuuta. Pidän nykyisestä työstäni ja olen jopa ihan tyytyväinen palkkaani.
Tämä se on puolisollanikin perustelu ja yritän parhaani mukaan ymmärtää sitä. Mutta onko se oikein, että toinen joutuu sitten kantamaan stressiä ja vastuuta, jotta rahat riittäisivät yhteisessä elämässä ja yhdessä perustetussa perheessä?
Ap
Olen tavannut naisen, joka puhui samoin puolisostaan. Mutta hänen puolisonsa oli elämäntapatyötön, nainen todella elätti koko perheen.
Mietin miksi sinusta tuntuu tuolta, jos miehesi kuitenkin on kaikki nämä vuodet käynyt täyspäivätöissä? Onko teillä jotenkin sellainen elämäntapa, että meinaatte koko ajan elää yli varojen? Lapsilla superkalliit harrastukset? Vai elävätkö työkaverisi jotenkin sinua fiinimmin kun heillä on korkeakoulutetut puolisot?
Koska sitä rahaa jää niin vähään käteen, vaikka kuinka on täyspäivätyö. Suomi on kallis maa asua, ei täällä pärjää pienituloisena perheellisenä. Joka päivähän Iltalehdestä saa lukea vastaavia tarinoita. Emme elä yli varojen, mutta esim terveellinen, lääkkeet, lasten vaatteet, auto, vakuutukset vievät rahaa. Minunkaan palkkani ei kuitenkaan ole järin suuri. Lapsilla molemmilla yhdet harrastukset, joihin menee vuodessa 200-400 €/lapsi. Työkavereilla on omakotitalot ja kaksi autoa. Meillä ei ole halua kumpaakaan (okt tai kakkosauto), mutta ei kyllä olisi varaakaan.
Ap
Mutta sanoit kouluttautuneesi paremman palkan perässä, mutta nyt se palkka ei olekaan järin suuri. Jos hyvä palkka on sulle tärkeää, niin eikö olisi kannattanut kouluttautua enemmän palkka edellä? Paljon sun palkka on?
Suomalaisten mediaanin verran. Haluan pysyä ja edetä nykyisessä työpaikassa, joka on kaikin puolin hyvä, ja tutkinto tuki sitä. Koen, että palkka on noussut riittävästi ja nousee jatkossakin. En olisi valmis ruuhkavuosissa vaihtamaan kokonaan alaa ja ymmärrän, ettei puolisokaan ole. Hänkin voisi jatkokouluttautua omalla alallaan/hakea saman tyyppistä, paremmin palkattua työtä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eksä kysyi miksi en halua edetä urallani, vaikka mulla olisi siihen mahdollisuus. Yksinkertaisesti ei vaan kiinnosta rahan takia tehdä stressaavampaa työtä ja ottaa enemmän vastuuta. Pidän nykyisestä työstäni ja olen jopa ihan tyytyväinen palkkaani.
Tämä se on puolisollanikin perustelu ja yritän parhaani mukaan ymmärtää sitä. Mutta onko se oikein, että toinen joutuu sitten kantamaan stressiä ja vastuuta, jotta rahat riittäisivät yhteisessä elämässä ja yhdessä perustetussa perheessä?
Ap
Olen tavannut naisen, joka puhui samoin puolisostaan. Mutta hänen puolisonsa oli elämäntapatyötön, nainen todella elätti koko perheen.
Mietin miksi sinusta tuntuu tuolta, jos miehesi kuitenkin on kaikki nämä vuodet käynyt täyspäivätöissä? Onko teillä jotenkin sellainen elämäntapa, että meinaatte koko ajan elää yli varojen? Lapsilla superkalliit harrastukset? Vai elävätkö työkaverisi jotenkin sinua fiinimmin kun heillä on korkeakoulutetut puolisot?
Koska sitä rahaa jää niin vähään käteen, vaikka kuinka on täyspäivätyö. Suomi on kallis maa asua, ei täällä pärjää pienituloisena perheellisenä. Joka päivähän Iltalehdestä saa lukea vastaavia tarinoita. Emme elä yli varojen, mutta esim terveellinen, lääkkeet, lasten vaatteet, auto, vakuutukset vievät rahaa. Minunkaan palkkani ei kuitenkaan ole järin suuri. Lapsilla molemmilla yhdet harrastukset, joihin menee vuodessa 200-400 €/lapsi. Työkavereilla on omakotitalot ja kaksi autoa. Meillä ei ole halua kumpaakaan (okt tai kakkosauto), mutta ei kyllä olisi varaakaan.
Ap
Ettehän te ole pienituloisia! Sanoit että miehelläsi on pieni palkka mutta sinulla ei. Perhe jossa on kaksi täysipäiväisessä työssä olevaa ihmistä joista toisella on vieläpä väh. mediaanipalkkaa vastaava palkka ei todellakaan ole pienituloinen perhe.
Lähinnä tarkoitin, että ikäämme ja elämänvaiheeseemme nähden olemme pienituloisia. Tuttavapiirimme +- nelikymppiset tienaavat suurin osa meitä enemmän. Emme kuitenkaan ole nuoria opiskelijoita tai työkyvyttömiä, niin voisimme teoriassa tienata paremminkin.
Ap
Miksi vertaa teitä tuttavapiiriinne? Teillä on oma elämä ja heillä on oma elämänsä.
Koska en ole tyytyväinen omaan elämääni.
Ap
En jaksa lukea koko ketjua, mutta vastaukseni on, että et voi vaatia toiselta kunnianhimoa tai tiettyä tulotasoa. Ihmisellä on oikeus tehdä työelämäänsä liittyvät valinnat itse. Voit itse keskittyä työhön, urakehitykseen ja rahan tekemiseen, jos haluat - ja kumppanisi ei myöskään saa vaatia sinua esim. vaihtamaan alaa, siirtymään osa-aikaiseksi, lopettamaan työtä, tms.
Näissä täytyy vain joko hyväksyä toisen valinnat tai sitten miettiä, että jos tuo on kynnyskysymys, haluaako enää jatkaa yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo ensimmäisestä APn kirjoituskappaleesta tulee esille se, että sinä AP häpeät miestäsi.
Mukava näyttää kunnianhimoa ihmiselle ketä häpeää häntä.Avaisitko tätä vähän tarkemmin? Ensimmäisessä kappaleessa kerron miehen opiskelu- ja palkka- ja työhistorian faktoina, ihan samalla lailla kuin hän esim itse kuvalisi cv:ssä tai työhaastattelussa. Lisäksi kerron, että hän on ahkera ja tunnollinen ja työn mielekkyys on hänelle rahaa tärkeämpää.
Miten tuosta ilmenee häpeä?
Ap
No menee myös toiseen kappaleeseen, mutta:
Puolisoni on kouluttautunut ammattikoulutasolla ja tehnyt koko ikänsä töitä pienipalkkaisella alalla.Itsekään en ole mikään uraohjus, mutta olen korkeakoulutettu ja pyrkinyt hyviin työpaikkoihin ja tienaan mediaanin suomalaisen verran. En siis mitenkään erityisen paljon, mutta kuitenkin reilusti puolisoani enemmän.
Huomaa puolisosi kohdalla sanat ammattikoulutaso ja pienituloinen.
Sinulla taas kohdat korkeakoulutettu, mediaani ja kuitenkin reilusti puolisoani enemmän.Työskenteleekö puolisosi muuten huonossa työpaikassa, sillä itse olet pyrkinyt ainoastaan hyviin työpaikkoihin?
Edelleen, nämä ovat faktoja, joita on vaikea ilmaista oikein muutenkaan. Enkö minä ole korkeakoulutettu, jos olen suorittanut korkeakoulututkinnon?
Kyllä, puolison työpaikka on siinä mielessä huono, ettei se mahdollista minkäänlaista palkkakehitystä, koska palkka on täysin tes-sidonnainen. Hyvässä työpaikassa arvostetaan henkilökohtaista kehittymistä vuosien varrella, muun muassa.
Ap
Mutta tuo on hänen valintansa, eikö?
Vierailija kirjoitti:
Kaikke voit vaatia. Eri asia auttaako se mitään.
Mitä jos miehesi vaatii sinulta kunnianhimoisempaa uraputkea ja kovempaa liksaa? Toteutatko hänen vaatimuksensa?
Jos hän olisi isompituloinen, niin kyllä, tasa-arvon nimissä yrittäisin tehdä parhaani tuodakseni perheeseen yhtä paljon rahaa. Nyt hän ei voi vaatia minulta sitä, mitä ei itsekään tee.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli onko niin, että miehesi ei itse asiassa olekaan niin tyytyväinen työssään? Kun sanoit, että väsyy. Ymmärsin aluksi, että työ on sopivan kevyttä, mutta ongelma (sinulle) on palkka.
Kommentoin nyt ekaa kertaa tähän. Ehdottaisin, että lähestyt asiaa eri näkökulmasta. Jakakaa kotityöt uudelleen. Älä syyllistä häntä nykytilanteesta, se aiheuttaa vaan vastareaktion. Kerro rauhallisesti, mitä toivot.
En piittaa rahasta, mutta en pystyisi olemaan ihmisen kanssa, joka haluaa päästä kaikesta mahdollisimman helpolla. Kun itse on sellainen, että haluaa jopa alipalkatussa duunarihommassa aina kokeilla aidan korkeinta kohtaa, olisi matalasta päästä kulkija liian erilainen.
Kuulostaa vähän siltä, että miehesi on pitkän suhteen aikana jo tottunut olemaan se, joka tekee vähemmän. Hänelle tulee varmaan järkytyksenä, että tämä ei enää miellytä sinua. Siksi lempeä jämäkkyys on tärkeää viestin välittämisessä.
Ilmeisesti rakkautta kuitenkin on? Silloin on toivoa, että miehesi on valmis muuttumaan, eli osallistumaan kotitöihin enemmän kuin sitä. Jos haluat matkustaa ja asua kivemmassa ympäristössä, mee sitä kohti. Miehesi seuraa tai sitten ei. Vain itse voit tietää, mitä lopulta arvostat eniten.
Omat vanhempani avasivat jossain vaiheessa omat tilit yhteisen lisäksi. Näin kumpikin voi säästää niihin asioihin, joihin vain toisella on intohimo. Tämä toki edellyttää tiettyä tulotasoa tai sitten menojen karsimista.
Kiitos, tämä herätti ajatuksia! Ehkä nyt kun olen tätä asiaa kanssanne työstänyt, olen ymmärtönyt että puoliso tosiaan haluaa päästä vähän kaikessa helpolla. Hän ei kuitenkaan ole laiska tai vastuuton, mutta omien sanojensakin mukaan omaa huonon stressinsietokyvyn. Minusta tuotakin asiaa voisi työstää, mutta hän ei sitä näe tarpeellisena vaan pyrkii sopeutumaan elämään sellaisenaan, jolloin minä sitten joustan. Tästä pitää kyllä jatkaa keskusteluja, joita käytykin kyllä on.
Mies tykkää työstään, mutta on silti väsynyt. Ehkä jokin muukin vie voimavaroja, ruuhkavuodet, esiteinien uhmat ja juurikin se, ettei kestä kovin hyvin stressiä.
Ap
Jos hän ei kestä stressiä (etenkään tuossa elämäntilanteessa) niin eikö nimenomaan ole fiksua olla työssä, joka ei aiheuta lisästressiä ja paineita?
Vierailija kirjoitti:
Jos miehesi vaatisi sinua laihduttamaan, koska on aina halunnut hoikan vaimon, se olisi mielestäsi ok ja ryhtyisit heti tuumasta toimeen miellyttääksesi miestäsi?
Jos minun painonpudotuksesta olisi koko perheelle ja meidän yhteiselle tulevaisuudelle hyötyä, niin olisihan se ymmärrettävää. Ulkonäön vuoksi en ryhtyisi. En minäkään häneltä huvikseni vaadi suurempia tuloja vaan koko perheemme turvaksi ja mukavamman elämän vuoksi.
Ap
Lähinnä tarkoitin, että ikäämme ja elämänvaiheeseemme nähden olemme pienituloisia. Tuttavapiirimme +- nelikymppiset tienaavat suurin osa meitä enemmän. Emme kuitenkaan ole nuoria opiskelijoita tai työkyvyttömiä, niin voisimme teoriassa tienata paremminkin.
Ap