Lue keskustelun säännöt.
Voiko puolisolta vaatia kunnianhimoa?
24.08.2023 |
Haluaisin kuulla kaikenlaisia mielipiteitä: Puolisoni on kouluttautunut ammattikoulutasolla ja tehnyt koko ikänsä töitä pienipalkkaisella alalla. Hän on ahkera ja tunnollinen työntekijä ja rahaa tärkeämpää hänelle on työ, josta tykkää. Palkka ei ole vajaan 20 työvuoden aikana noussut juurikaan tes-korotuksia enempää, mikä on hänen alallaan tyypillistä.
Itsekään en ole mikään uraohjus, mutta olen korkeakoulutettu ja pyrkinyt hyviin työpaikkoihin ja tienaan mediaanin suomalaisen verran. En siis mitenkään erityisen paljon, mutta kuitenkin reilusti puolisoani enemmän. Haluan edetä työelämässä ja nostaa tulotasoani tasaisesti.
Erilaiset näkemyksemme tulojen hankkimisesta ovat alkaneet muodostua ongelmaksi. Minua häiritsee puolisolta puuttuva kunnianhimo ja häneen vähään tyytyminen, kun huono palkkataso vaikuttaa suoraan koko perheemme elämään. Minulla on haaveita (mm. asumiseen ja matkailuun liittyen), joita haluaisin toteuttaa yhdessä, mies taas tyytyy pelkästään haaveilemaan. Toivoisin myös, ettei eläkeikämme menisi köyhyysrajalla ja että voisimme säästää vanhuuden varalle. Nyt se on mahdotonta. Teini-ikää lähestyvien lasten nousevat kulut kauhistuttavat myös.
Mies puolestaan kokee minun dissaavan häntä työnsä vuoksi. Hänen työssään ei mielestäni ole mitään vikaa, alan palkkaus on vain surkea ja toki koulutustasokin vaikuttaa. Puoliso ei halua opiskella lisää, kokee ettei voimavarat riitä eikä kiinnosta.
Mitä voin tehdä, kun toinen ei halua osallistua yhteisen varallisuuden kasvattamiseen? Onko väärin vaatia häneltä kunnianhimoa, joka ei tule luonnostaan? En tietenkään haluaisi häntä pakottaa tekemään työtä, josta ei nauti, sekin on tärkeää että työssä viihtyy. Täytyykö minun siis vain tyytyä alhaiseen elintasoomme? Nyt kun kaikki hinnat ovat nousseet, tämä ristiriita on korostunut vielä entisestään.
Kokemuksia tai näkemyksiä asiaan?
Kommentit (204)
Ajattelen niin että sen oikean henkilön kohdalle sattuessa ei hänestä halua muuttaa mitään.
Nyt ei taida ap:llä niin olla.
-m
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mukavaa kielenkäyttöä aloittajalla, amisduunari (ketä tienaa liian vähän) ja korkeakoulutettu (kenellä kunnon uraputki).
Onneksi meidän ei tarvi miehen kanssa tästä kärsiä, sillä kummatkin vaan näitä amiksia, mutta raha ei ole kuitenkaan meille mikään ongelma.
Löytyy myös omistusasunto.
N32
Alemmuuskompleksi näyttää kuitenkin olevan, kun provosoidut neutraaleista sanavalinnoista.
Vierailija kirjoitti:
Mukavaa kielenkäyttöä aloittajalla, amisduunari (ketä tienaa liian vähän) ja korkeakoulutettu (kenellä kunnon uraputki).
Onneksi meidän ei tarvi miehen kanssa tästä kärsiä, sillä kummatkin vaan näitä amiksia, mutta raha ei ole kuitenkaan meille mikään ongelma.
Löytyy myös omistusasunto.
N32
Pahoittelut, huonoja sanavalintoja. En todellakaan arvosta ammattikoulua sen vähempää, mutta sen myötä pääsääntöisesti palkka on pienempi kuin korkeakoulutetuilla, mikä on meidänkin ongelma. Ja nimenomaan sanoin, että minulla EI OLE uraputkea, en ole sen tyyppinen itsekään, mutta en myöskään tyydy kaikista vähimpään.
Ap
Sulla on ap ikäkriisi. Joko ratkaiset sen itseksesi tai eroat ja etsit uraohjuksen rinnallesi. Mä olen virkanaisena ihan tyytyväinen siihen, että päävastuu perheen elatuksesta on mulla. Olen myös ylpeä miehestäni, jolla riittää mielenkiintoa tehdä tutkimusta, vaikka tulot ovat satunnaisia. Hänellä on vastaavasti joustavammat aikataulut, niin lapsiperhearki pyörii kivasti.
Vierailija kirjoitti:
Jos kyseessä on mies ja hän on amis-alalla, tuskin se palkka mikään lähihoitajan palkka on.
Paljonko hänen pitäisi sitten ansaita -jonkun insinöörin/diplomi-insinöörin palkan? Ne ei ole mitkään helpot opinnot eikä ole sanottua, että keski-ikäisen uudelleenkouluttautuja ura urkenee tuosta vaan.
Ei ap kyse ole kunnianhimosta vaan rahasta, haluat teille suuremman rahavirran ja ajattelet että se olisi helppoa hommata.
Ainahan Ap voi tuplata palkkansa, jos rahasta on pula.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sulla on ap ikäkriisi. Joko ratkaiset sen itseksesi tai eroat ja etsit uraohjuksen rinnallesi. Mä olen virkanaisena ihan tyytyväinen siihen, että päävastuu perheen elatuksesta on mulla. Olen myös ylpeä miehestäni, jolla riittää mielenkiintoa tehdä tutkimusta, vaikka tulot ovat satunnaisia. Hänellä on vastaavasti joustavammat aikataulut, niin lapsiperhearki pyörii kivasti.
Miehesi tekee tutkimusta, eli häntä kiinnostaa kehittyä. Turha siis verrata Ap:n mieheen.
Raha ei selvästikään ole ongelman ydin, eikä edes status. Ongelma on erilainen asenne elämään.
Vastaisitko Ap kysymykseeni: onko teillä mitään velkaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eksä kysyi miksi en halua edetä urallani, vaikka mulla olisi siihen mahdollisuus. Yksinkertaisesti ei vaan kiinnosta rahan takia tehdä stressaavampaa työtä ja ottaa enemmän vastuuta. Pidän nykyisestä työstäni ja olen jopa ihan tyytyväinen palkkaani.
Tämä se on puolisollanikin perustelu ja yritän parhaani mukaan ymmärtää sitä. Mutta onko se oikein, että toinen joutuu sitten kantamaan stressiä ja vastuuta, jotta rahat riittäisivät yhteisessä elämässä ja yhdessä perustetussa perheessä?
Ap
Olen tavannut naisen, joka puhui samoin puolisostaan. Mutta hänen puolisonsa oli elämäntapatyötön, nainen todella elätti koko perheen.
Mietin miksi sinusta tuntuu tuolta, jos miehesi kuitenkin on kaikki nämä vuodet käynyt täyspäivätöissä? Onko teillä jotenkin sellainen elämäntapa, että meinaatte koko ajan elää yli varojen? Lapsilla superkalliit harrastukset? Vai elävätkö työkaverisi jotenkin sinua fiinimmin kun heillä on korkeakoulutetut puolisot?
Koska sitä rahaa jää niin vähään käteen, vaikka kuinka on täyspäivätyö. Suomi on kallis maa asua, ei täällä pärjää pienituloisena perheellisenä. Joka päivähän Iltalehdestä saa lukea vastaavia tarinoita. Emme elä yli varojen, mutta esim terveellinen, lääkkeet, lasten vaatteet, auto, vakuutukset vievät rahaa. Minunkaan palkkani ei kuitenkaan ole järin suuri. Lapsilla molemmilla yhdet harrastukset, joihin menee vuodessa 200-400 €/lapsi. Työkavereilla on omakotitalot ja kaksi autoa. Meillä ei ole halua kumpaakaan (okt tai kakkosauto), mutta ei kyllä olisi varaakaan.
Ap
Ihan inhimillistä verrata itseään muihin, mutta suosittelen lopettamaan. Et voi tietää, minkälaiset jättivelat työkavereilla on niskassa. Ja ne korot tosiaan nousee kohisten. Itse olen ollut helpottunut, että ei ole asuntolainaa, kun olen kuunnellut työkavereiden juttuja. Monella on menot nousseet useilla sadoilla kuussa. Meilläkin vuokra on noussut, mutta ei ollenkaan niin paljoa.
Onko niin, että olette täysin velattomia? Vai onko teillä autolainaa tai muuta?
T. 71
Tämä on kyllä totta. Myimme edellisen omistusasuntomme, koska se oli vanha ja asumiskulut nousseet kohtuuttomiksi ja isoja remppoja oli vielä edessä. Nyt meillä on vain pieni asuntolaina jäljellä. Tarvitsemme kuitenkin isomman asunnon (nykyinen oikeasti liian pieni kahdelle aikuiselle ja kahdelle esiteinille), mutta uudempiin omistusasuntoihin ei ole varaa tällä tulotasolla. Vuokralla asuminen ei tunnu järkevältä pidemmän päälle.
Ap
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vastaisitko Ap kysymykseeni: onko teillä mitään velkaa?
Vastattu!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo ensimmäisestä APn kirjoituskappaleesta tulee esille se, että sinä AP häpeät miestäsi.
Mukava näyttää kunnianhimoa ihmiselle ketä häpeää häntä.Avaisitko tätä vähän tarkemmin? Ensimmäisessä kappaleessa kerron miehen opiskelu- ja palkka- ja työhistorian faktoina, ihan samalla lailla kuin hän esim itse kuvalisi cv:ssä tai työhaastattelussa. Lisäksi kerron, että hän on ahkera ja tunnollinen ja työn mielekkyys on hänelle rahaa tärkeämpää.
Miten tuosta ilmenee häpeä?
Ap
No menee myös toiseen kappaleeseen, mutta:
Puolisoni on kouluttautunut ammattikoulutasolla ja tehnyt koko ikänsä töitä pienipalkkaisella alalla.
Itsekään en ole mikään uraohjus, mutta olen korkeakoulutettu ja pyrkinyt hyviin työpaikkoihin ja tienaan mediaanin suomalaisen verran. En siis mitenkään erityisen paljon, mutta kuitenkin reilusti puolisoani enemmän.
Huomaa puolisosi kohdalla sanat ammattikoulutaso ja pienituloinen.
Sinulla taas kohdat korkeakoulutettu, mediaani ja kuitenkin reilusti puolisoani enemmän.
Työskenteleekö puolisosi muuten huonossa työpaikassa, sillä itse olet pyrkinyt ainoastaan hyviin työpaikkoihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eksä kysyi miksi en halua edetä urallani, vaikka mulla olisi siihen mahdollisuus. Yksinkertaisesti ei vaan kiinnosta rahan takia tehdä stressaavampaa työtä ja ottaa enemmän vastuuta. Pidän nykyisestä työstäni ja olen jopa ihan tyytyväinen palkkaani.
Tämä se on puolisollanikin perustelu ja yritän parhaani mukaan ymmärtää sitä. Mutta onko se oikein, että toinen joutuu sitten kantamaan stressiä ja vastuuta, jotta rahat riittäisivät yhteisessä elämässä ja yhdessä perustetussa perheessä?
Ap
Olen tavannut naisen, joka puhui samoin puolisostaan. Mutta hänen puolisonsa oli elämäntapatyötön, nainen todella elätti koko perheen.
Mietin miksi sinusta tuntuu tuolta, jos miehesi kuitenkin on kaikki nämä vuodet käynyt täyspäivätöissä? Onko teillä jotenkin sellainen elämäntapa, että meinaatte koko ajan elää yli varojen? Lapsilla superkalliit harrastukset? Vai elävätkö työkaverisi jotenkin sinua fiinimmin kun heillä on korkeakoulutetut puolisot?
Koska sitä rahaa jää niin vähään käteen, vaikka kuinka on täyspäivätyö. Suomi on kallis maa asua, ei täällä pärjää pienituloisena perheellisenä. Joka päivähän Iltalehdestä saa lukea vastaavia tarinoita. Emme elä yli varojen, mutta esim terveellinen, lääkkeet, lasten vaatteet, auto, vakuutukset vievät rahaa. Minunkaan palkkani ei kuitenkaan ole järin suuri. Lapsilla molemmilla yhdet harrastukset, joihin menee vuodessa 200-400 €/lapsi. Työkavereilla on omakotitalot ja kaksi autoa. Meillä ei ole halua kumpaakaan (okt tai kakkosauto), mutta ei kyllä olisi varaakaan.
Ap
Ihan inhimillistä verrata itseään muihin, mutta suosittelen lopettamaan. Et voi tietää, minkälaiset jättivelat työkavereilla on niskassa. Ja ne korot tosiaan nousee kohisten. Itse olen ollut helpottunut, että ei ole asuntolainaa, kun olen kuunnellut työkavereiden juttuja. Monella on menot nousseet useilla sadoilla kuussa. Meilläkin vuokra on noussut, mutta ei ollenkaan niin paljoa.
Onko niin, että olette täysin velattomia? Vai onko teillä autolainaa tai muuta?
T. 71
Tämä on kyllä totta. Myimme edellisen omistusasuntomme, koska se oli vanha ja asumiskulut nousseet kohtuuttomiksi ja isoja remppoja oli vielä edessä. Nyt meillä on vain pieni asuntolaina jäljellä. Tarvitsemme kuitenkin isomman asunnon (nykyinen oikeasti liian pieni kahdelle aikuiselle ja kahdelle esiteinille), mutta uudempiin omistusasuntoihin ei ole varaa tällä tulotasolla. Vuokralla asuminen ei tunnu järkevältä pidemmän päälle.
Ap
Ap
Myittekö vanhan omistusasuntonne siis tappiolla niin että teille jäi vielä lainaa? Eli nyt asutte vuokralla ja maksatte vanhaa asuntolainaa pois?
No mutta kyllähän tilanne sitten helpottaa kun vanha laina on maksettu pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo ensimmäisestä APn kirjoituskappaleesta tulee esille se, että sinä AP häpeät miestäsi.
Mukava näyttää kunnianhimoa ihmiselle ketä häpeää häntä.Avaisitko tätä vähän tarkemmin? Ensimmäisessä kappaleessa kerron miehen opiskelu- ja palkka- ja työhistorian faktoina, ihan samalla lailla kuin hän esim itse kuvalisi cv:ssä tai työhaastattelussa. Lisäksi kerron, että hän on ahkera ja tunnollinen ja työn mielekkyys on hänelle rahaa tärkeämpää.
Miten tuosta ilmenee häpeä?
Ap
No menee myös toiseen kappaleeseen, mutta:
Puolisoni on kouluttautunut ammattikoulutasolla ja tehnyt koko ikänsä töitä pienipalkkaisella alalla.Itsekään en ole mikään uraohjus, mutta olen korkeakoulutettu ja pyrkinyt hyviin työpaikkoihin ja tienaan mediaanin suomalaisen verran. En siis mitenkään erityisen paljon, mutta kuitenkin reilusti puolisoani enemmän.
Huomaa puolisosi kohdalla sanat ammattikoulutaso ja pienituloinen.
Sinulla taas kohdat korkeakoulutettu, mediaani ja kuitenkin reilusti puolisoani enemmän.Työskenteleekö puolisosi muuten huonossa työpaikassa, sillä itse olet pyrkinyt ainoastaan hyviin työpaikkoihin?
Mitä paskaa. Ihan normaaleja sanavalintoja, joita käytetään virallisissakin tutkimuksissa ja tilastoissa. Miten asia olisi tullut ilmaista?
71
Meillä rahat riittävät hyvin epätasaisesta tulotasosta huolimatta, sillä muutimme pienemmälle paikkakunnalle. Kun ei makseta Helsingin hintoja asumisesta ja on vanhempi auto, säästyy enemmän kuin millään muulla keinolla. Työpaikatkin ovat löytyneet läheltä.
Minä olen meistä se huonopalkkainen ja kunnianhimoton. Opiskelin kyllä vaativan korkeakoulututkinnon, mutta en saanut töitä. Ja nyt olen iloinen, että minulla on helppo vakityö. Jää aikaa ja voimia perheelle. Pikkupaikkakunnilta saa taloja pilkkahintaan, voi elää mukavasti ja tyylikkäästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli onko niin, että miehesi ei itse asiassa olekaan niin tyytyväinen työssään? Kun sanoit, että väsyy. Ymmärsin aluksi, että työ on sopivan kevyttä, mutta ongelma (sinulle) on palkka.
Kommentoin nyt ekaa kertaa tähän. Ehdottaisin, että lähestyt asiaa eri näkökulmasta. Jakakaa kotityöt uudelleen. Älä syyllistä häntä nykytilanteesta, se aiheuttaa vaan vastareaktion. Kerro rauhallisesti, mitä toivot.
En piittaa rahasta, mutta en pystyisi olemaan ihmisen kanssa, joka haluaa päästä kaikesta mahdollisimman helpolla. Kun itse on sellainen, että haluaa jopa alipalkatussa duunarihommassa aina kokeilla aidan korkeinta kohtaa, olisi matalasta päästä kulkija liian erilainen.
Kuulostaa vähän siltä, että miehesi on pitkän suhteen aikana jo tottunut olemaan se, joka tekee vähemmän. Hänelle tulee varmaan järkytyksenä, että tämä ei enää miellytä sinua. Siksi lempeä jämäkkyys on tärkeää viestin välittämisessä.
Ilmeisesti rakkautta kuitenkin on? Silloin on toivoa, että miehesi on valmis muuttumaan, eli osallistumaan kotitöihin enemmän kuin sitä. Jos haluat matkustaa ja asua kivemmassa ympäristössä, mee sitä kohti. Miehesi seuraa tai sitten ei. Vain itse voit tietää, mitä lopulta arvostat eniten.
Omat vanhempani avasivat jossain vaiheessa omat tilit yhteisen lisäksi. Näin kumpikin voi säästää niihin asioihin, joihin vain toisella on intohimo. Tämä toki edellyttää tiettyä tulotasoa tai sitten menojen karsimista.
Kiitos, tämä herätti ajatuksia! Ehkä nyt kun olen tätä asiaa kanssanne työstänyt, olen ymmärtönyt että puoliso tosiaan haluaa päästä vähän kaikessa helpolla. Hän ei kuitenkaan ole laiska tai vastuuton, mutta omien sanojensakin mukaan omaa huonon stressinsietokyvyn. Minusta tuotakin asiaa voisi työstää, mutta hän ei sitä näe tarpeellisena vaan pyrkii sopeutumaan elämään sellaisenaan, jolloin minä sitten joustan. Tästä pitää kyllä jatkaa keskusteluja, joita käytykin kyllä on.
Mies tykkää työstään, mutta on silti väsynyt. Ehkä jokin muukin vie voimavaroja, ruuhkavuodet, esiteinien uhmat ja juurikin se, ettei kestä kovin hyvin stressiä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eksä kysyi miksi en halua edetä urallani, vaikka mulla olisi siihen mahdollisuus. Yksinkertaisesti ei vaan kiinnosta rahan takia tehdä stressaavampaa työtä ja ottaa enemmän vastuuta. Pidän nykyisestä työstäni ja olen jopa ihan tyytyväinen palkkaani.
Tämä se on puolisollanikin perustelu ja yritän parhaani mukaan ymmärtää sitä. Mutta onko se oikein, että toinen joutuu sitten kantamaan stressiä ja vastuuta, jotta rahat riittäisivät yhteisessä elämässä ja yhdessä perustetussa perheessä?
Ap
Olen tavannut naisen, joka puhui samoin puolisostaan. Mutta hänen puolisonsa oli elämäntapatyötön, nainen todella elätti koko perheen.
Mietin miksi sinusta tuntuu tuolta, jos miehesi kuitenkin on kaikki nämä vuodet käynyt täyspäivätöissä? Onko teillä jotenkin sellainen elämäntapa, että meinaatte koko ajan elää yli varojen? Lapsilla superkalliit harrastukset? Vai elävätkö työkaverisi jotenkin sinua fiinimmin kun heillä on korkeakoulutetut puolisot?
Koska sitä rahaa jää niin vähään käteen, vaikka kuinka on täyspäivätyö. Suomi on kallis maa asua, ei täällä pärjää pienituloisena perheellisenä. Joka päivähän Iltalehdestä saa lukea vastaavia tarinoita. Emme elä yli varojen, mutta esim terveellinen, lääkkeet, lasten vaatteet, auto, vakuutukset vievät rahaa. Minunkaan palkkani ei kuitenkaan ole järin suuri. Lapsilla molemmilla yhdet harrastukset, joihin menee vuodessa 200-400 €/lapsi. Työkavereilla on omakotitalot ja kaksi autoa. Meillä ei ole halua kumpaakaan (okt tai kakkosauto), mutta ei kyllä olisi varaakaan.
Ap
Ihan inhimillistä verrata itseään muihin, mutta suosittelen lopettamaan. Et voi tietää, minkälaiset jättivelat työkavereilla on niskassa. Ja ne korot tosiaan nousee kohisten. Itse olen ollut helpottunut, että ei ole asuntolainaa, kun olen kuunnellut työkavereiden juttuja. Monella on menot nousseet useilla sadoilla kuussa. Meilläkin vuokra on noussut, mutta ei ollenkaan niin paljoa.
Onko niin, että olette täysin velattomia? Vai onko teillä autolainaa tai muuta?
T. 71
Tämä on kyllä totta. Myimme edellisen omistusasuntomme, koska se oli vanha ja asumiskulut nousseet kohtuuttomiksi ja isoja remppoja oli vielä edessä. Nyt meillä on vain pieni asuntolaina jäljellä. Tarvitsemme kuitenkin isomman asunnon (nykyinen oikeasti liian pieni kahdelle aikuiselle ja kahdelle esiteinille), mutta uudempiin omistusasuntoihin ei ole varaa tällä tulotasolla. Vuokralla asuminen ei tunnu järkevältä pidemmän päälle.
Ap
Ap
Olisiko teillä varaa maksaa isommasta vuokra-asunnosta? Nyt juuri kenenkään ei kannata ostaa mitään asuntoja.
Onko perintöä jossain vaiheessa luvassa? Voitko itse etsiä paremmin palkattua työtä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli onko niin, että miehesi ei itse asiassa olekaan niin tyytyväinen työssään? Kun sanoit, että väsyy. Ymmärsin aluksi, että työ on sopivan kevyttä, mutta ongelma (sinulle) on palkka.
Kommentoin nyt ekaa kertaa tähän. Ehdottaisin, että lähestyt asiaa eri näkökulmasta. Jakakaa kotityöt uudelleen. Älä syyllistä häntä nykytilanteesta, se aiheuttaa vaan vastareaktion. Kerro rauhallisesti, mitä toivot.
En piittaa rahasta, mutta en pystyisi olemaan ihmisen kanssa, joka haluaa päästä kaikesta mahdollisimman helpolla. Kun itse on sellainen, että haluaa jopa alipalkatussa duunarihommassa aina kokeilla aidan korkeinta kohtaa, olisi matalasta päästä kulkija liian erilainen.
Kuulostaa vähän siltä, että miehesi on pitkän suhteen aikana jo tottunut olemaan se, joka tekee vähemmän. Hänelle tulee varmaan järkytyksenä, että tämä ei enää miellytä sinua. Siksi lempeä jämäkkyys on tärkeää viestin välittämisessä.
Ilmeisesti rakkautta kuitenkin on? Silloin on toivoa, että miehesi on valmis muuttumaan, eli osallistumaan kotitöihin enemmän kuin sitä. Jos haluat matkustaa ja asua kivemmassa ympäristössä, mee sitä kohti. Miehesi seuraa tai sitten ei. Vain itse voit tietää, mitä lopulta arvostat eniten.
Omat vanhempani avasivat jossain vaiheessa omat tilit yhteisen lisäksi. Näin kumpikin voi säästää niihin asioihin, joihin vain toisella on intohimo. Tämä toki edellyttää tiettyä tulotasoa tai sitten menojen karsimista.
Kiitos, tämä herätti ajatuksia! Ehkä nyt kun olen tätä asiaa kanssanne työstänyt, olen ymmärtönyt että puoliso tosiaan haluaa päästä vähän kaikessa helpolla. Hän ei kuitenkaan ole laiska tai vastuuton, mutta omien sanojensakin mukaan omaa huonon stressinsietokyvyn. Minusta tuotakin asiaa voisi työstää, mutta hän ei sitä näe tarpeellisena vaan pyrkii sopeutumaan elämään sellaisenaan, jolloin minä sitten joustan. Tästä pitää kyllä jatkaa keskusteluja, joita käytykin kyllä on.
Mies tykkää työstään, mutta on silti väsynyt. Ehkä jokin muukin vie voimavaroja, ruuhkavuodet, esiteinien uhmat ja juurikin se, ettei kestä kovin hyvin stressiä.
Ap
Olen itse ihminen jolla on huono stressinsietokyky. Kun etenin vaativampiin töihin niin huomasin ettei pää vain kestänyt sitä pidemmän päälle vaikka kuinka yritin tsempata. Niinpä palasin hieman vähemmän vaativiin hommiin. Näin jaksan pysyä työelämässä ja kykenen täysipäiväiseen työhön. Tämä on parempi ratkaisu kuin itsensä stressaaminen sairauslomalle.
Vaikea ymmärtää miten tuollainen on sinun mielestä "halua päästä vähän kaikesta helpolla". Vaikuttaa siltä ettei sinä oikeasti edes yritä ymmärtää miehesi näkökulmaa. Olet liian kiinni raha-ajatuksissasi.
Tykkäisitkö enemmän jos mies lähtisi AMKhon tai yliopistoon lukemaan ainakin 3,5 vuodeksi? Samalla ottais täydet opintolainat, että tulee edes jotenkin toimeen. Ja miten rahat jakautuisi tässä kohtaa?
Selvästi haasteena on ap nyt se, että kuten itse sanot, olet eri ihminen kuin silloin kun te nuorina menitte yhteen. Kysymys kuuluukin, miten tästä eteenpäin.
Haluatte vähän eri asioita, toinen kehittynyt eri suuntaan kuin toinen.
Periaatteessa pitää sinun päättää, että hyväksytkö miehesi sellaisena kuin hän on, kunnianhimottomana, menee ehkä siitä mistä aita on matalin ja on tyytyväinen elämäänsä, vai pitääkö saada sitä rahaa, matkustelua, säästöjä jne.
Nykyisen miehen kanssa et jälkimmäistä saa. Jos se merkkaa niin paljon, että et enää voi hyvin suhteessa, sinun pitää miettiä mitä teet.
Erohan ei mitenkään takaa, että löytäisit miehen, joka haluaa samaa kuin sinä, ja vielä haluaa sinutkin.
Voit löytää aarteen, tai sitten et.
Miestäsi et voi muuttaa eikä siihen ole oikeuttakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli onko niin, että miehesi ei itse asiassa olekaan niin tyytyväinen työssään? Kun sanoit, että väsyy. Ymmärsin aluksi, että työ on sopivan kevyttä, mutta ongelma (sinulle) on palkka.
Kommentoin nyt ekaa kertaa tähän. Ehdottaisin, että lähestyt asiaa eri näkökulmasta. Jakakaa kotityöt uudelleen. Älä syyllistä häntä nykytilanteesta, se aiheuttaa vaan vastareaktion. Kerro rauhallisesti, mitä toivot.
En piittaa rahasta, mutta en pystyisi olemaan ihmisen kanssa, joka haluaa päästä kaikesta mahdollisimman helpolla. Kun itse on sellainen, että haluaa jopa alipalkatussa duunarihommassa aina kokeilla aidan korkeinta kohtaa, olisi matalasta päästä kulkija liian erilainen.
Kuulostaa vähän siltä, että miehesi on pitkän suhteen aikana jo tottunut olemaan se, joka tekee vähemmän. Hänelle tulee varmaan järkytyksenä, että tämä ei enää miellytä sinua. Siksi lempeä jämäkkyys on tärkeää viestin välittämisessä.
Ilmeisesti rakkautta kuitenkin on? Silloin on toivoa, että miehesi on valmis muuttumaan, eli osallistumaan kotitöihin enemmän kuin sitä. Jos haluat matkustaa ja asua kivemmassa ympäristössä, mee sitä kohti. Miehesi seuraa tai sitten ei. Vain itse voit tietää, mitä lopulta arvostat eniten.
Omat vanhempani avasivat jossain vaiheessa omat tilit yhteisen lisäksi. Näin kumpikin voi säästää niihin asioihin, joihin vain toisella on intohimo. Tämä toki edellyttää tiettyä tulotasoa tai sitten menojen karsimista.
Kiitos, tämä herätti ajatuksia! Ehkä nyt kun olen tätä asiaa kanssanne työstänyt, olen ymmärtönyt että puoliso tosiaan haluaa päästä vähän kaikessa helpolla. Hän ei kuitenkaan ole laiska tai vastuuton, mutta omien sanojensakin mukaan omaa huonon stressinsietokyvyn. Minusta tuotakin asiaa voisi työstää, mutta hän ei sitä näe tarpeellisena vaan pyrkii sopeutumaan elämään sellaisenaan, jolloin minä sitten joustan. Tästä pitää kyllä jatkaa keskusteluja, joita käytykin kyllä on.
Mies tykkää työstään, mutta on silti väsynyt. Ehkä jokin muukin vie voimavaroja, ruuhkavuodet, esiteinien uhmat ja juurikin se, ettei kestä kovin hyvin stressiä.
Ap
Tuo vaatimaton asenne on hyvin tyypillinen Suomessa. Ei ole mikään ihme, että miehesi on omaksunut asenteen, johon yhteiskunta on suorastaan puskenut. Siksi ei ole myöskään ihme, että saat niin paljon vihaa niskaasi täällä.
Onnea siitä, että olet oivaltanut asioita. Sinun ei tarvitse tyytyä epätyydyttävään tilanteeseen. Mutta on hyvä erottaa epäolennaiset asiat olennaisista.
Kuolinvuoteella ja kuoleman rajalla käydessä moni sanoo ymmärtäneensä, että vain rakkaudella on väliä. Muista tämä. Jos rakastat miestäsi ja lapsiasi, olet jo saanut arvokkaimman mahdollisen lahjan.
Toisaalta me maallisen maailman matoset luontaisesti haluamme kasvaa ja saavuttaa materiaalisiakin iloja. Jos ei pääse toteuttamaan unelmiaan, elämä käy tylsäksi, vaikka olisikin siunattu rakkauden lahjalla.
Toivon, että miehesi uskaltaa lopulta kyseenalaistaa omia mallejaan. Mutta tällaiset asiat vaativat AINA aikaa ja sulattelua.
Eli toisin sanottuna häpeät amismiestäsi, koska kaikilla naapureilla on diplomi-insinööri. Ongelma on siis sinun päässäsi. Kasva aikuiseksi.