Lue keskustelun säännöt.
Voiko puolisolta vaatia kunnianhimoa?
24.08.2023 |
Haluaisin kuulla kaikenlaisia mielipiteitä: Puolisoni on kouluttautunut ammattikoulutasolla ja tehnyt koko ikänsä töitä pienipalkkaisella alalla. Hän on ahkera ja tunnollinen työntekijä ja rahaa tärkeämpää hänelle on työ, josta tykkää. Palkka ei ole vajaan 20 työvuoden aikana noussut juurikaan tes-korotuksia enempää, mikä on hänen alallaan tyypillistä.
Itsekään en ole mikään uraohjus, mutta olen korkeakoulutettu ja pyrkinyt hyviin työpaikkoihin ja tienaan mediaanin suomalaisen verran. En siis mitenkään erityisen paljon, mutta kuitenkin reilusti puolisoani enemmän. Haluan edetä työelämässä ja nostaa tulotasoani tasaisesti.
Erilaiset näkemyksemme tulojen hankkimisesta ovat alkaneet muodostua ongelmaksi. Minua häiritsee puolisolta puuttuva kunnianhimo ja häneen vähään tyytyminen, kun huono palkkataso vaikuttaa suoraan koko perheemme elämään. Minulla on haaveita (mm. asumiseen ja matkailuun liittyen), joita haluaisin toteuttaa yhdessä, mies taas tyytyy pelkästään haaveilemaan. Toivoisin myös, ettei eläkeikämme menisi köyhyysrajalla ja että voisimme säästää vanhuuden varalle. Nyt se on mahdotonta. Teini-ikää lähestyvien lasten nousevat kulut kauhistuttavat myös.
Mies puolestaan kokee minun dissaavan häntä työnsä vuoksi. Hänen työssään ei mielestäni ole mitään vikaa, alan palkkaus on vain surkea ja toki koulutustasokin vaikuttaa. Puoliso ei halua opiskella lisää, kokee ettei voimavarat riitä eikä kiinnosta.
Mitä voin tehdä, kun toinen ei halua osallistua yhteisen varallisuuden kasvattamiseen? Onko väärin vaatia häneltä kunnianhimoa, joka ei tule luonnostaan? En tietenkään haluaisi häntä pakottaa tekemään työtä, josta ei nauti, sekin on tärkeää että työssä viihtyy. Täytyykö minun siis vain tyytyä alhaiseen elintasoomme? Nyt kun kaikki hinnat ovat nousseet, tämä ristiriita on korostunut vielä entisestään.
Kokemuksia tai näkemyksiä asiaan?
Kommentit (204)
Ei se kunnianhimo mistään ykskaks tipahda. Sitä joko on tai ei ole. Sitä ei opi.
Eli etsintä vaiheessa voit helposti vaatia kumppanilta kunnianhimoa. Mutta et nykyiseltä kumppanilta voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ihan normaalia erota neljänkympin korvilla nuoruuden rakastetusta. Tuossa kohti usein huomaa, jos esim. toisella on teini-iästä henkinen kehitys jatkunut, sivistystaso ja kunnianhimo noussut, ehkä äly tai avarakatseisuus lisääntynyt, fyysisestä kunnosta huolehtiminen tullut tärkeäksi jne. ja toisella ei.
Ei ole mitään syytä jatkaa yhteiselämää ihmisen kanssa, joka on eri "luokkaa" kuin itse.
Jo ensimmäisestä APn kirjoituskappaleesta tulee esille se, että sinä AP häpeät miestäsi.
Mukava näyttää kunnianhimoa ihmiselle ketä häpeää häntä.
Meillä vähän sama asetelma, mutta asumiskulut on maltilliset, mies tekee kotona rempaa ja autohuoltoa yms rahanarvoista, mun päivän venymistä ei estänyt päiväkodin kiinnimeno kuin mies haki lapsen, kotona oli ruoka valmiina kun ehdin kotiin.... lisäksi on säästäväinen luonteeltaan, joten hänellä oli välillä enemmän säästöjä kuin mulla. no mun ärsytyksen aiheet on muualla kuin raha-asioissa.
Ap on yhdensorttinen lokki, on vailla toisen rahoja. Peruslokista eroten hänellä vaan on omatkin tulot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista, näistä on aidosti apua minulle.
Olemme alkaneet seurustella nuorina, jolloin emme vielä tienneet mitä elämältä haluamme. Tuolloin minullekin riitti pienet tulot, kunhan oli mukavaa. Sittemmin elämän realiteetit ovat tulleet vastaan esimerkiksi terveysongelmien myötä, jotka ovat vaatineet rahaa. Mieleeni on myös iskostunut ajatus siitä, miten täällä eletään vaan kerran ja miten haluan nähdä maailmaa ja sekin maksaa.
Kyllä, olen pinnallisempi kuin puolisoni. Ei raha silti minullekaan ole tärkeintä maailmassa enkä ole itsekään valmis ihan hirveän paljon enempää tekemään urani eteen. Ala ja työpaikkani ovat sellaisia, joilla palkkakehitystä kuitenkin tapahtuu, toisin kuin puolisolla.
Rahamiestä en edes haluaisi, mutta siinäkin om aika iso ero siihen, että tienaa 20 v saman verran ja tyytyy siihen. Ja sekin on totta, että ei toista voi muuttaa. Ehkä ennemminkin tarkoitin, että toinen tekisi hieman nykyistä enemmän yhteisen tulotason eteen, astuisi vaikka pikkuisen epämukavuusalueelleen sen sijaan, ettei ole valmis tekemään mitään.
Ehkä on sitten vain otettava käyttöön molempien omat rahat (tällä hetkellä yhteiset) ja toteutettava yksin niitä unelmia. Tuntuu epäreilulta, että minä olisin ainoa, joka niiden eteen näkee vaivaa ja toinen saa saman vähemmällä. Jatkossa tuloero tulee kuitenkin vain kasvamaan.
Ap
Teillä varmaan mies on kuitenkin pienempipalkkaisena ja vähemmän uraorientoituneena varmaan ollut se joka on lasten kanssa kotona kun nämä ovat pieniä?
No meillä (minä nainen hyvätuloinen, mies keskituloinen) mies on ottanut huomattavasti isomman roolin kotona silloin kun lapset olivat pieniä. Mies teki normityöaikaa ja lähti töistä aikaisin jotta sai lapset haettua päiväkodista. Minä tein pidempää päivää, joskus iltamyöhään. Kun tulin kotiin niin aina oli kaikki hoidettu. Ruoka laitettu, lapset syötetty ja koti siisti.
Ei ehkä ole kauhean yleistä mutta kyllä näitäkin on enkä vaihtaisi miestäni kehenkään muuhun. Hän on mahdollistanut minun urani ja ollut myös mahtava isä ja hyvä puoliso.
Tämä kuulostaakin reilulta. Meillä kotityöt (siivous ym) jakautuvat suurinpiirtein puoliksi, minä teen ruuan lähes aina (ihan jo siksikin, että itselläni eri ruokavalio kuin muulla perheellä) ja käytännössä kaiken metatyön. Ehkä se tuloero olisikin helpompi hyväksyä, jos puoliso ottaisi oma-aloitteisesti suuremman roolin kotona. Sen sijaan hän on väsynyt fyysisestä työstään ja vaihtelevista työajoista.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni nuo on semmoisia asioita, jotka kannattaa miettiä ennen avioliittoa ja mennä naimisiin sellaisen henkilön kanssa on samanlaiset tavoitteet ja kunnianhimo.
Vierailija kirjoitti:
Minua hieman ihmetyttää mistä ap oikein valittaa. Hänen miehellään on kuitenkin vaikutuinen työ ja säännölliset tulot ja ap itse taas tienaa hyvin (ja haluaa tulevaisuudessa tienata vielä enemmän). Eikö tuolla yhdistelmällä oikeasti saa ihan mukavan elämän? Pari lastakaan ei pitäisi suistaa mihinkään köyhyyteen.
Alle keskituloisena täällä vaan ihmettelen kun meillä rahaa riittää säästämiseen, matkusteluun ja mukavaan asuntoon.
Periaatteessa joo, mutta säästöjäkin olisi hyvä olla. Meillä on tällä hetkellä muuten mukava asunto, mutta liian pieni eikä oma. Uuteen asuntolainaan ei ole varaa näillä koroilla.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eksä kysyi miksi en halua edetä urallani, vaikka mulla olisi siihen mahdollisuus. Yksinkertaisesti ei vaan kiinnosta rahan takia tehdä stressaavampaa työtä ja ottaa enemmän vastuuta. Pidän nykyisestä työstäni ja olen jopa ihan tyytyväinen palkkaani.
Tämä se on puolisollanikin perustelu ja yritän parhaani mukaan ymmärtää sitä. Mutta onko se oikein, että toinen joutuu sitten kantamaan stressiä ja vastuuta, jotta rahat riittäisivät yhteisessä elämässä ja yhdessä perustetussa perheessä?
Ap
Olen tavannut naisen, joka puhui samoin puolisostaan. Mutta hänen puolisonsa oli elämäntapatyötön, nainen todella elätti koko perheen.
Mietin miksi sinusta tuntuu tuolta, jos miehesi kuitenkin on kaikki nämä vuodet käynyt täyspäivätöissä? Onko teillä jotenkin sellainen elämäntapa, että meinaatte koko ajan elää yli varojen? Lapsilla superkalliit harrastukset? Vai elävätkö työkaverisi jotenkin sinua fiinimmin kun heillä on korkeakoulutetut puolisot?
Koska sitä rahaa jää niin vähään käteen, vaikka kuinka on täyspäivätyö. Suomi on kallis maa asua, ei täällä pärjää pienituloisena perheellisenä. Joka päivähän Iltalehdestä saa lukea vastaavia tarinoita. Emme elä yli varojen, mutta esim terveellinen, lääkkeet, lasten vaatteet, auto, vakuutukset vievät rahaa. Minunkaan palkkani ei kuitenkaan ole järin suuri. Lapsilla molemmilla yhdet harrastukset, joihin menee vuodessa 200-400 €/lapsi. Työkavereilla on omakotitalot ja kaksi autoa. Meillä ei ole halua kumpaakaan (okt tai kakkosauto), mutta ei kyllä olisi varaakaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua hieman ihmetyttää mistä ap oikein valittaa. Hänen miehellään on kuitenkin vaikutuinen työ ja säännölliset tulot ja ap itse taas tienaa hyvin (ja haluaa tulevaisuudessa tienata vielä enemmän). Eikö tuolla yhdistelmällä oikeasti saa ihan mukavan elämän? Pari lastakaan ei pitäisi suistaa mihinkään köyhyyteen.
Alle keskituloisena täällä vaan ihmettelen kun meillä rahaa riittää säästämiseen, matkusteluun ja mukavaan asuntoon.
Periaatteessa joo, mutta säästöjäkin olisi hyvä olla. Meillä on tällä hetkellä muuten mukava asunto, mutta liian pieni eikä oma. Uuteen asuntolainaan ei ole varaa näillä koroilla.
Ap
Olisi kyllä outoa, jos puoliso vaatii multa enemmän rahaa, jos hän haluaa muuttaa uuteen asuntoon asumaan. Maksakoon itte enemmän sitä lainaa tai vuokraa/vastiketta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli onko niin, että miehesi ei itse asiassa olekaan niin tyytyväinen työssään? Kun sanoit, että väsyy. Ymmärsin aluksi, että työ on sopivan kevyttä, mutta ongelma (sinulle) on palkka.
Kommentoin nyt ekaa kertaa tähän. Ehdottaisin, että lähestyt asiaa eri näkökulmasta. Jakakaa kotityöt uudelleen. Älä syyllistä häntä nykytilanteesta, se aiheuttaa vaan vastareaktion. Kerro rauhallisesti, mitä toivot.
En piittaa rahasta, mutta en pystyisi olemaan ihmisen kanssa, joka haluaa päästä kaikesta mahdollisimman helpolla. Kun itse on sellainen, että haluaa jopa alipalkatussa duunarihommassa aina kokeilla aidan korkeinta kohtaa, olisi matalasta päästä kulkija liian erilainen.
Kuulostaa vähän siltä, että miehesi on pitkän suhteen aikana jo tottunut olemaan se, joka tekee vähemmän. Hänelle tulee varmaan järkytyksenä, että tämä ei enää miellytä sinua. Siksi lempeä jämäkkyys on tärkeää viestin välittämisessä.
Ilmeisesti rakkautta kuitenkin on? Silloin on toivoa, että miehesi on valmis muuttumaan, eli osallistumaan kotitöihin enemmän kuin sitä. Jos haluat matkustaa ja asua kivemmassa ympäristössä, mee sitä kohti. Miehesi seuraa tai sitten ei. Vain itse voit tietää, mitä lopulta arvostat eniten.
Omat vanhempani avasivat jossain vaiheessa omat tilit yhteisen lisäksi. Näin kumpikin voi säästää niihin asioihin, joihin vain toisella on intohimo. Tämä toki edellyttää tiettyä tulotasoa tai sitten menojen karsimista.
Mukavaa kielenkäyttöä aloittajalla, amisduunari (ketä tienaa liian vähän) ja korkeakoulutettu (kenellä kunnon uraputki).
Onneksi meidän ei tarvi miehen kanssa tästä kärsiä, sillä kummatkin vaan näitä amiksia, mutta raha ei ole kuitenkaan meille mikään ongelma.
Löytyy myös omistusasunto.
N32
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista, näistä on aidosti apua minulle.
Olemme alkaneet seurustella nuorina, jolloin emme vielä tienneet mitä elämältä haluamme. Tuolloin minullekin riitti pienet tulot, kunhan oli mukavaa. Sittemmin elämän realiteetit ovat tulleet vastaan esimerkiksi terveysongelmien myötä, jotka ovat vaatineet rahaa. Mieleeni on myös iskostunut ajatus siitä, miten täällä eletään vaan kerran ja miten haluan nähdä maailmaa ja sekin maksaa.
Kyllä, olen pinnallisempi kuin puolisoni. Ei raha silti minullekaan ole tärkeintä maailmassa enkä ole itsekään valmis ihan hirveän paljon enempää tekemään urani eteen. Ala ja työpaikkani ovat sellaisia, joilla palkkakehitystä kuitenkin tapahtuu, toisin kuin puolisolla.
Rahamiestä en edes haluaisi, mutta siinäkin om aika iso ero siihen, että tienaa 20 v saman verran ja tyytyy siihen. Ja sekin on totta, että ei toista voi muuttaa. Ehkä ennemminkin tarkoitin, että toinen tekisi hieman nykyistä enemmän yhteisen tulotason eteen, astuisi vaikka pikkuisen epämukavuusalueelleen sen sijaan, ettei ole valmis tekemään mitään.
Ehkä on sitten vain otettava käyttöön molempien omat rahat (tällä hetkellä yhteiset) ja toteutettava yksin niitä unelmia. Tuntuu epäreilulta, että minä olisin ainoa, joka niiden eteen näkee vaivaa ja toinen saa saman vähemmällä. Jatkossa tuloero tulee kuitenkin vain kasvamaan.
Ap
Teillä varmaan mies on kuitenkin pienempipalkkaisena ja vähemmän uraorientoituneena varmaan ollut se joka on lasten kanssa kotona kun nämä ovat pieniä?
No meillä (minä nainen hyvätuloinen, mies keskituloinen) mies on ottanut huomattavasti isomman roolin kotona silloin kun lapset olivat pieniä. Mies teki normityöaikaa ja lähti töistä aikaisin jotta sai lapset haettua päiväkodista. Minä tein pidempää päivää, joskus iltamyöhään. Kun tulin kotiin niin aina oli kaikki hoidettu. Ruoka laitettu, lapset syötetty ja koti siisti.
Ei ehkä ole kauhean yleistä mutta kyllä näitäkin on enkä vaihtaisi miestäni kehenkään muuhun. Hän on mahdollistanut minun urani ja ollut myös mahtava isä ja hyvä puoliso.
Tämä kuulostaakin reilulta. Meillä kotityöt (siivous ym) jakautuvat suurinpiirtein puoliksi, minä teen ruuan lähes aina (ihan jo siksikin, että itselläni eri ruokavalio kuin muulla perheellä) ja käytännössä kaiken metatyön. Ehkä se tuloero olisikin helpompi hyväksyä, jos puoliso ottaisi oma-aloitteisesti suuremman roolin kotona. Sen sijaan hän on väsynyt fyysisestä työstään ja vaihtelevista työajoista.
Ap
Miksei perhe voi syödä samoja ruokia kanssasi? Helpottaisi varmasti jos et aina tekisi kahta eri ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eksä kysyi miksi en halua edetä urallani, vaikka mulla olisi siihen mahdollisuus. Yksinkertaisesti ei vaan kiinnosta rahan takia tehdä stressaavampaa työtä ja ottaa enemmän vastuuta. Pidän nykyisestä työstäni ja olen jopa ihan tyytyväinen palkkaani.
Tämä se on puolisollanikin perustelu ja yritän parhaani mukaan ymmärtää sitä. Mutta onko se oikein, että toinen joutuu sitten kantamaan stressiä ja vastuuta, jotta rahat riittäisivät yhteisessä elämässä ja yhdessä perustetussa perheessä?
Ap
Olen tavannut naisen, joka puhui samoin puolisostaan. Mutta hänen puolisonsa oli elämäntapatyötön, nainen todella elätti koko perheen.
Mietin miksi sinusta tuntuu tuolta, jos miehesi kuitenkin on kaikki nämä vuodet käynyt täyspäivätöissä? Onko teillä jotenkin sellainen elämäntapa, että meinaatte koko ajan elää yli varojen? Lapsilla superkalliit harrastukset? Vai elävätkö työkaverisi jotenkin sinua fiinimmin kun heillä on korkeakoulutetut puolisot?
Koska sitä rahaa jää niin vähään käteen, vaikka kuinka on täyspäivätyö. Suomi on kallis maa asua, ei täällä pärjää pienituloisena perheellisenä. Joka päivähän Iltalehdestä saa lukea vastaavia tarinoita. Emme elä yli varojen, mutta esim terveellinen, lääkkeet, lasten vaatteet, auto, vakuutukset vievät rahaa. Minunkaan palkkani ei kuitenkaan ole järin suuri. Lapsilla molemmilla yhdet harrastukset, joihin menee vuodessa 200-400 €/lapsi. Työkavereilla on omakotitalot ja kaksi autoa. Meillä ei ole halua kumpaakaan (okt tai kakkosauto), mutta ei kyllä olisi varaakaan.
Ap
Ettehän te ole pienituloisia! Sanoit että miehelläsi on pieni palkka mutta sinulla ei. Perhe jossa on kaksi täysipäiväisessä työssä olevaa ihmistä joista toisella on vieläpä väh. mediaanipalkkaa vastaava palkka ei todellakaan ole pienituloinen perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ne kakaroiden nousevat kulut on? Ei niille ole pakko ostaa aina kaikkea mitä vinkuvat.
Vierailija kirjoitti:
Täysin idioottimaista raataa epämiellyttävässä työssä nuorena jonkun vuosikymmenien päässä häämöttävän eläkeiän takia. Sitä eläkeikää ei välttämättä edes koskaan tule, sillä et voi tietää oletko huomenna tai viikon päästä edes hengissä, tai millainen maailma on sitten joskus. Kukin tekee tietysti niin kuin haluaa, mutta älä yritä pakottaa muita elämään niin kuin sinä haluat. Mitä jos miehesi alkaisi vaatimaan sinua elämään hänen tyylillään? Suostuisitko?
Toivottavasti ymmärrät, että et voi suhtautua tuolla hälläväliä asenteella omien lapsiesi tulevaan, että hekin saattavat kuolla huomenna tai ensi viikolla. Kyllä yleensä oletetaan, että hengissä ollaan ja elämä menee suunnilleen tolkullisissa raameissa ja lapset pysyy hengissä ja itsekin hengissä eläkeikään saakka ja tulevaisuutta rakennetaan sen mukaisesti eikä fatalistisesti!
Vierailija kirjoitti:
Jo ensimmäisestä APn kirjoituskappaleesta tulee esille se, että sinä AP häpeät miestäsi.
Mukava näyttää kunnianhimoa ihmiselle ketä häpeää häntä.
Avaisitko tätä vähän tarkemmin? Ensimmäisessä kappaleessa kerron miehen opiskelu- ja palkka- ja työhistorian faktoina, ihan samalla lailla kuin hän esim itse kuvalisi cv:ssä tai työhaastattelussa. Lisäksi kerron, että hän on ahkera ja tunnollinen ja työn mielekkyys on hänelle rahaa tärkeämpää.
Miten tuosta ilmenee häpeä?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eksä kysyi miksi en halua edetä urallani, vaikka mulla olisi siihen mahdollisuus. Yksinkertaisesti ei vaan kiinnosta rahan takia tehdä stressaavampaa työtä ja ottaa enemmän vastuuta. Pidän nykyisestä työstäni ja olen jopa ihan tyytyväinen palkkaani.
Tämä se on puolisollanikin perustelu ja yritän parhaani mukaan ymmärtää sitä. Mutta onko se oikein, että toinen joutuu sitten kantamaan stressiä ja vastuuta, jotta rahat riittäisivät yhteisessä elämässä ja yhdessä perustetussa perheessä?
Ap
Olen tavannut naisen, joka puhui samoin puolisostaan. Mutta hänen puolisonsa oli elämäntapatyötön, nainen todella elätti koko perheen.
Mietin miksi sinusta tuntuu tuolta, jos miehesi kuitenkin on kaikki nämä vuodet käynyt täyspäivätöissä? Onko teillä jotenkin sellainen elämäntapa, että meinaatte koko ajan elää yli varojen? Lapsilla superkalliit harrastukset? Vai elävätkö työkaverisi jotenkin sinua fiinimmin kun heillä on korkeakoulutetut puolisot?
Koska sitä rahaa jää niin vähään käteen, vaikka kuinka on täyspäivätyö. Suomi on kallis maa asua, ei täällä pärjää pienituloisena perheellisenä. Joka päivähän Iltalehdestä saa lukea vastaavia tarinoita. Emme elä yli varojen, mutta esim terveellinen, lääkkeet, lasten vaatteet, auto, vakuutukset vievät rahaa. Minunkaan palkkani ei kuitenkaan ole järin suuri. Lapsilla molemmilla yhdet harrastukset, joihin menee vuodessa 200-400 €/lapsi. Työkavereilla on omakotitalot ja kaksi autoa. Meillä ei ole halua kumpaakaan (okt tai kakkosauto), mutta ei kyllä olisi varaakaan.
Ap
Ihan inhimillistä verrata itseään muihin, mutta suosittelen lopettamaan. Et voi tietää, minkälaiset jättivelat työkavereilla on niskassa. Ja ne korot tosiaan nousee kohisten. Itse olen ollut helpottunut, että ei ole asuntolainaa, kun olen kuunnellut työkavereiden juttuja. Monella on menot nousseet useilla sadoilla kuussa. Meilläkin vuokra on noussut, mutta ei ollenkaan niin paljoa.
Onko niin, että olette täysin velattomia? Vai onko teillä autolainaa tai muuta?
T. 71
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista, näistä on aidosti apua minulle.
Olemme alkaneet seurustella nuorina, jolloin emme vielä tienneet mitä elämältä haluamme. Tuolloin minullekin riitti pienet tulot, kunhan oli mukavaa. Sittemmin elämän realiteetit ovat tulleet vastaan esimerkiksi terveysongelmien myötä, jotka ovat vaatineet rahaa. Mieleeni on myös iskostunut ajatus siitä, miten täällä eletään vaan kerran ja miten haluan nähdä maailmaa ja sekin maksaa.
Kyllä, olen pinnallisempi kuin puolisoni. Ei raha silti minullekaan ole tärkeintä maailmassa enkä ole itsekään valmis ihan hirveän paljon enempää tekemään urani eteen. Ala ja työpaikkani ovat sellaisia, joilla palkkakehitystä kuitenkin tapahtuu, toisin kuin puolisolla.
Rahamiestä en edes haluaisi, mutta siinäkin om aika iso ero siihen, että tienaa 20 v saman verran ja tyytyy siihen. Ja sekin on totta, että ei toista voi muuttaa. Ehkä ennemminkin tarkoitin, että toinen tekisi hieman nykyistä enemmän yhteisen tulotason eteen, astuisi vaikka pikkuisen epämukavuusalueelleen sen sijaan, ettei ole valmis tekemään mitään.
Ehkä on sitten vain otettava käyttöön molempien omat rahat (tällä hetkellä yhteiset) ja toteutettava yksin niitä unelmia. Tuntuu epäreilulta, että minä olisin ainoa, joka niiden eteen näkee vaivaa ja toinen saa saman vähemmällä. Jatkossa tuloero tulee kuitenkin vain kasvamaan.
Ap
Teillä varmaan mies on kuitenkin pienempipalkkaisena ja vähemmän uraorientoituneena varmaan ollut se joka on lasten kanssa kotona kun nämä ovat pieniä?
No meillä (minä nainen hyvätuloinen, mies keskituloinen) mies on ottanut huomattavasti isomman roolin kotona silloin kun lapset olivat pieniä. Mies teki normityöaikaa ja lähti töistä aikaisin jotta sai lapset haettua päiväkodista. Minä tein pidempää päivää, joskus iltamyöhään. Kun tulin kotiin niin aina oli kaikki hoidettu. Ruoka laitettu, lapset syötetty ja koti siisti.
Ei ehkä ole kauhean yleistä mutta kyllä näitäkin on enkä vaihtaisi miestäni kehenkään muuhun. Hän on mahdollistanut minun urani ja ollut myös mahtava isä ja hyvä puoliso.
Tämä kuulostaakin reilulta. Meillä kotityöt (siivous ym) jakautuvat suurinpiirtein puoliksi, minä teen ruuan lähes aina (ihan jo siksikin, että itselläni eri ruokavalio kuin muulla perheellä) ja käytännössä kaiken metatyön. Ehkä se tuloero olisikin helpompi hyväksyä, jos puoliso ottaisi oma-aloitteisesti suuremman roolin kotona. Sen sijaan hän on väsynyt fyysisestä työstään ja vaihtelevista työajoista.
Ap
Miksei perhe voi syödä samoja ruokia kanssasi? Helpottaisi varmasti jos et aina tekisi kahta eri ruokaa.
Joskus syödäänkin. Lapset ovat kasvavassa iässä ja urheilevat, minulla hidas aineenvaihdunta ja kilot kertyvät helposti, joten emme täysin samaa ruokaa voi syödä ilman että siinä olisi jollekin liikaa/liian vähän energiaa. Mutta tämä on sitten jo ihan toinen aihe eikä mikään ongelma edes.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo ensimmäisestä APn kirjoituskappaleesta tulee esille se, että sinä AP häpeät miestäsi.
Mukava näyttää kunnianhimoa ihmiselle ketä häpeää häntä.Avaisitko tätä vähän tarkemmin? Ensimmäisessä kappaleessa kerron miehen opiskelu- ja palkka- ja työhistorian faktoina, ihan samalla lailla kuin hän esim itse kuvalisi cv:ssä tai työhaastattelussa. Lisäksi kerron, että hän on ahkera ja tunnollinen ja työn mielekkyys on hänelle rahaa tärkeämpää.
Miten tuosta ilmenee häpeä?
Ap
Olen eri mutta mielestäni myös aloituksesta välittyi häpeän tunteita. Ei ehkä heti ekassa kappaleessa mutta tekstissä kokonaisuutena. Kirjoitat mm. että miehesi tyytyy vähään vaikka kaiken kertomasi perusteella hän on vain tyytyväinen ihan peruselämään. On töitä, koti ja perhe. Sinä taas kaipaat enemmän luksusta, sitä ettei tarvitsisi yhtään miettiä missään rahaa.
Jos yhtäkkiä.otat käyttöön omat rahat, sekin tarkoittaa eroa. Jotenkin naiivi tuo viimeinen kappale.
Kaikesta näkee, että teidän on aika erota.