Lue keskustelun säännöt.
Voiko puolisolta vaatia kunnianhimoa?
24.08.2023 |
Haluaisin kuulla kaikenlaisia mielipiteitä: Puolisoni on kouluttautunut ammattikoulutasolla ja tehnyt koko ikänsä töitä pienipalkkaisella alalla. Hän on ahkera ja tunnollinen työntekijä ja rahaa tärkeämpää hänelle on työ, josta tykkää. Palkka ei ole vajaan 20 työvuoden aikana noussut juurikaan tes-korotuksia enempää, mikä on hänen alallaan tyypillistä.
Itsekään en ole mikään uraohjus, mutta olen korkeakoulutettu ja pyrkinyt hyviin työpaikkoihin ja tienaan mediaanin suomalaisen verran. En siis mitenkään erityisen paljon, mutta kuitenkin reilusti puolisoani enemmän. Haluan edetä työelämässä ja nostaa tulotasoani tasaisesti.
Erilaiset näkemyksemme tulojen hankkimisesta ovat alkaneet muodostua ongelmaksi. Minua häiritsee puolisolta puuttuva kunnianhimo ja häneen vähään tyytyminen, kun huono palkkataso vaikuttaa suoraan koko perheemme elämään. Minulla on haaveita (mm. asumiseen ja matkailuun liittyen), joita haluaisin toteuttaa yhdessä, mies taas tyytyy pelkästään haaveilemaan. Toivoisin myös, ettei eläkeikämme menisi köyhyysrajalla ja että voisimme säästää vanhuuden varalle. Nyt se on mahdotonta. Teini-ikää lähestyvien lasten nousevat kulut kauhistuttavat myös.
Mies puolestaan kokee minun dissaavan häntä työnsä vuoksi. Hänen työssään ei mielestäni ole mitään vikaa, alan palkkaus on vain surkea ja toki koulutustasokin vaikuttaa. Puoliso ei halua opiskella lisää, kokee ettei voimavarat riitä eikä kiinnosta.
Mitä voin tehdä, kun toinen ei halua osallistua yhteisen varallisuuden kasvattamiseen? Onko väärin vaatia häneltä kunnianhimoa, joka ei tule luonnostaan? En tietenkään haluaisi häntä pakottaa tekemään työtä, josta ei nauti, sekin on tärkeää että työssä viihtyy. Täytyykö minun siis vain tyytyä alhaiseen elintasoomme? Nyt kun kaikki hinnat ovat nousseet, tämä ristiriita on korostunut vielä entisestään.
Kokemuksia tai näkemyksiä asiaan?
Kommentit (204)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eksä kysyi miksi en halua edetä urallani, vaikka mulla olisi siihen mahdollisuus. Yksinkertaisesti ei vaan kiinnosta rahan takia tehdä stressaavampaa työtä ja ottaa enemmän vastuuta. Pidän nykyisestä työstäni ja olen jopa ihan tyytyväinen palkkaani.
Tämä se on puolisollanikin perustelu ja yritän parhaani mukaan ymmärtää sitä. Mutta onko se oikein, että toinen joutuu sitten kantamaan stressiä ja vastuuta, jotta rahat riittäisivät yhteisessä elämässä ja yhdessä perustetussa perheessä?
Ap
Menot pitää suhteuttaa tuloihin eikä tuloja menoihin. Jos taloudessa, esim. hintojen nousun myötä, tulee tiukempaa, niin sitten mietitään mistä voidaan kulutusta vähentää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista, näistä on aidosti apua minulle.
Olemme alkaneet seurustella nuorina, jolloin emme vielä tienneet mitä elämältä haluamme. Tuolloin minullekin riitti pienet tulot, kunhan oli mukavaa. Sittemmin elämän realiteetit ovat tulleet vastaan esimerkiksi terveysongelmien myötä, jotka ovat vaatineet rahaa. Mieleeni on myös iskostunut ajatus siitä, miten täällä eletään vaan kerran ja miten haluan nähdä maailmaa ja sekin maksaa.
Kyllä, olen pinnallisempi kuin puolisoni. Ei raha silti minullekaan ole tärkeintä maailmassa enkä ole itsekään valmis ihan hirveän paljon enempää tekemään urani eteen. Ala ja työpaikkani ovat sellaisia, joilla palkkakehitystä kuitenkin tapahtuu, toisin kuin puolisolla.
Rahamiestä en edes haluaisi, mutta siinäkin om aika iso ero siihen, että tienaa 20 v saman verran ja tyytyy siihen. Ja sekin on totta, että ei toista voi muuttaa. Ehkä ennemminkin tarkoitin, että toinen tekisi hieman nykyistä enemmän yhteisen tulotason eteen, astuisi vaikka pikkuisen epämukavuusalueelleen sen sijaan, ettei ole valmis tekemään mitään.
Ehkä on sitten vain otettava käyttöön molempien omat rahat (tällä hetkellä yhteiset) ja toteutettava yksin niitä unelmia. Tuntuu epäreilulta, että minä olisin ainoa, joka niiden eteen näkee vaivaa ja toinen saa saman vähemmällä. Jatkossa tuloero tulee kuitenkin vain kasvamaan.
Ap
Teillä varmaan mies on kuitenkin pienempipalkkaisena ja vähemmän uraorientoituneena varmaan ollut se joka on lasten kanssa kotona kun nämä ovat pieniä?
No meillä (minä nainen hyvätuloinen, mies keskituloinen) mies on ottanut huomattavasti isomman roolin kotona silloin kun lapset olivat pieniä. Mies teki normityöaikaa ja lähti töistä aikaisin jotta sai lapset haettua päiväkodista. Minä tein pidempää päivää, joskus iltamyöhään. Kun tulin kotiin niin aina oli kaikki hoidettu. Ruoka laitettu, lapset syötetty ja koti siisti.
Ei ehkä ole kauhean yleistä mutta kyllä näitäkin on enkä vaihtaisi miestäni kehenkään muuhun. Hän on mahdollistanut minun urani ja ollut myös mahtava isä ja hyvä puoliso.
Naisilla on kumma tapa alkaa vääntämään miestä mieleiseensä muottiin.
Ja se muotti muuttuu kulloisenkin kotkotuksen mukaan.
Sitten, kun se mies ei siihen taivu, se on itsekäs sika.
Minua hieman ihmetyttää mistä ap oikein valittaa. Hänen miehellään on kuitenkin vaikutuinen työ ja säännölliset tulot ja ap itse taas tienaa hyvin (ja haluaa tulevaisuudessa tienata vielä enemmän). Eikö tuolla yhdistelmällä oikeasti saa ihan mukavan elämän? Pari lastakaan ei pitäisi suistaa mihinkään köyhyyteen.
Alle keskituloisena täällä vaan ihmettelen kun meillä rahaa riittää säästämiseen, matkusteluun ja mukavaan asuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Kun etsii kumppania, voi asettaa näitä odotuksia, päättää mennä treffeille vain tieyyn tyyppisten kanssa. Mutta ei kesken suhteen voi alkaa asettaa aivan uusia vaatimuksia, ei se toimi niin.
Rahasta pitäisi tietysti pystyä puhumaan yhdessä ja ratkomaan ongelmia yhdessä.
Juuri Näin! Olet tuon hyväksynyt parisuhteen perustaessasi. Et voi muuttaa pelisääntöjä kesken kaiken.
P.S. Miehesi kuulostaa kivalta ihmiseltä! Älä pilaa suhdetta keskittymällä rahaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei kelpaa niin ukosta pääsee eroon helposti. Ota joku varakas työnarkomaani jos saat. Ehkä se kohtelee sua kuin prinsessaa tai sitten ei. Ehkä sietää sun lapsia siinä sivussa tai sitten ei. Mut onko sillä rakkaudella, kumppanuudella ja perhekeskeisyydellä niin väliä jos voi omistaa hienomman auton ja matkustaa enemmän. Sitä voi saada mitä tilaa mutta kukaan ei saa kaikkea mitä haluaa. Vain itseään voi muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista, näistä on aidosti apua minulle.
Olemme alkaneet seurustella nuorina, jolloin emme vielä tienneet mitä elämältä haluamme. Tuolloin minullekin riitti pienet tulot, kunhan oli mukavaa. Sittemmin elämän realiteetit ovat tulleet vastaan esimerkiksi terveysongelmien myötä, jotka ovat vaatineet rahaa. Mieleeni on myös iskostunut ajatus siitä, miten täällä eletään vaan kerran ja miten haluan nähdä maailmaa ja sekin maksaa.
Kyllä, olen pinnallisempi kuin puolisoni. Ei raha silti minullekaan ole tärkeintä maailmassa enkä ole itsekään valmis ihan hirveän paljon enempää tekemään urani eteen. Ala ja työpaikkani ovat sellaisia, joilla palkkakehitystä kuitenkin tapahtuu, toisin kuin puolisolla.
Rahamiestä en edes haluaisi, mutta siinäkin om aika iso ero siihen, että tienaa 20 v saman verran ja tyytyy siihen. Ja sekin on totta, että ei toista voi muuttaa. Ehkä ennemminkin tarkoitin, että toinen tekisi hieman nykyistä enemmän yhteisen tulotason eteen, astuisi vaikka pikkuisen epämukavuusalueelleen sen sijaan, ettei ole valmis tekemään mitään.
Ehkä on sitten vain otettava käyttöön molempien omat rahat (tällä hetkellä yhteiset) ja toteutettava yksin niitä unelmia. Tuntuu epäreilulta, että minä olisin ainoa, joka niiden eteen näkee vaivaa ja toinen saa saman vähemmällä. Jatkossa tuloero tulee kuitenkin vain kasvamaan.
Ap
Sun miehesi varmaan ajattelee myös, että täällä eletään vain kerran, joten tehdään siitä arjesta mahdollisimman mukavaa. Hänelle se tarkoittaa, että hänen työnsä on mukavaa ja vapaa-ajalla tehdään, mihin on varaa. Parhaassa tapauksessa mies ei edes halua tehdä niitä kalliimpia juttuja. Sinulle se tarkoittaa, että työelämä voi olla vähän epämukavampaa, kunhan vapaalla saa sitten tehdä enemmän mitä haluaa välittämättä rahasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eksä kysyi miksi en halua edetä urallani, vaikka mulla olisi siihen mahdollisuus. Yksinkertaisesti ei vaan kiinnosta rahan takia tehdä stressaavampaa työtä ja ottaa enemmän vastuuta. Pidän nykyisestä työstäni ja olen jopa ihan tyytyväinen palkkaani.
Tämä se on puolisollanikin perustelu ja yritän parhaani mukaan ymmärtää sitä. Mutta onko se oikein, että toinen joutuu sitten kantamaan stressiä ja vastuuta, jotta rahat riittäisivät yhteisessä elämässä ja yhdessä perustetussa perheessä?
Ap
Olen tavannut naisen, joka puhui samoin puolisostaan. Mutta hänen puolisonsa oli elämäntapatyötön, nainen todella elätti koko perheen.
Mietin miksi sinusta tuntuu tuolta, jos miehesi kuitenkin on kaikki nämä vuodet käynyt täyspäivätöissä? Onko teillä jotenkin sellainen elämäntapa, että meinaatte koko ajan elää yli varojen? Lapsilla superkalliit harrastukset? Vai elävätkö työkaverisi jotenkin sinua fiinimmin kun heillä on korkeakoulutetut puolisot?
Kunnianhimossa ei ole mitään vikaa, mutta eipä sitä jälkikäteen voi alkaa toiseen ihmiseen väkisin istuttamaan. Kuten jo sanottu, nämä asiat pitää miettiä jo seurusteluvaiheessa. Jos on mennyt nuorena ja "kypsymättömänä" naimisiin ja arvomaailma muuttuu myöhemmin vuosien varrella, se on sitten se hinta jonka sinä joudut maksamaan. Ajatusmaailmanne ovat erilaiset, mutta ehkäpä muut hyvät asiat liitossa korvaavat sen. Jos haluat toteuttaa sitä omaa kunnianhimoasi, se on sinun asiasi pyrkiä eteenpäin ja ylöspäin ja yrittää päästä paremmin maksavaan työhön ja näin parantaa perheen tulotasoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eksä kysyi miksi en halua edetä urallani, vaikka mulla olisi siihen mahdollisuus. Yksinkertaisesti ei vaan kiinnosta rahan takia tehdä stressaavampaa työtä ja ottaa enemmän vastuuta. Pidän nykyisestä työstäni ja olen jopa ihan tyytyväinen palkkaani.
Tämä se on puolisollanikin perustelu ja yritän parhaani mukaan ymmärtää sitä. Mutta onko se oikein, että toinen joutuu sitten kantamaan stressiä ja vastuuta, jotta rahat riittäisivät yhteisessä elämässä ja yhdessä perustetussa perheessä?
Ap
Tää sun juttu alkoi sillä, että sä haluat matkustella enemmän ja paremman asunnon, mutta nyt teillä onkin jo taloudellisesti pää hädin tuskin pinnalla. Varmaan kannattaisi miehen kanssa keskustella siitä, miten saatte olemassa olevia kuluja pienennettyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eksä kysyi miksi en halua edetä urallani, vaikka mulla olisi siihen mahdollisuus. Yksinkertaisesti ei vaan kiinnosta rahan takia tehdä stressaavampaa työtä ja ottaa enemmän vastuuta. Pidän nykyisestä työstäni ja olen jopa ihan tyytyväinen palkkaani.
Tämä se on puolisollanikin perustelu ja yritän parhaani mukaan ymmärtää sitä. Mutta onko se oikein, että toinen joutuu sitten kantamaan stressiä ja vastuuta, jotta rahat riittäisivät yhteisessä elämässä ja yhdessä perustetussa perheessä?
Ap
Kyllähän tuosta asiasta kannattaa yhdessä keskustella, mutta eniten ehkä siltä näkökulmalta että mitä kumpikin teistä tällä hetkellä haluaa elämältä ja mitä on valmis sen eteen tekemään. Jos nuo näkemykset selkeästi eroavat toisistaan, niin sitten pitää pohtia sitä, löydättekö kumpaakin tyydyttävän kompromissin vai onko parempi erota. Ei tämä kuitenkaan niin mene, että ainoastaan sinun näkökulma on oikea ja on epäreilua jos mies ei suostu sen mukaisesti toimimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista, näistä on aidosti apua minulle.
Olemme alkaneet seurustella nuorina, jolloin emme vielä tienneet mitä elämältä haluamme. Tuolloin minullekin riitti pienet tulot, kunhan oli mukavaa. Sittemmin elämän realiteetit ovat tulleet vastaan esimerkiksi terveysongelmien myötä, jotka ovat vaatineet rahaa. Mieleeni on myös iskostunut ajatus siitä, miten täällä eletään vaan kerran ja miten haluan nähdä maailmaa ja sekin maksaa.
Kyllä, olen pinnallisempi kuin puolisoni. Ei raha silti minullekaan ole tärkeintä maailmassa enkä ole itsekään valmis ihan hirveän paljon enempää tekemään urani eteen. Ala ja työpaikkani ovat sellaisia, joilla palkkakehitystä kuitenkin tapahtuu, toisin kuin puolisolla.
Rahamiestä en edes haluaisi, mutta siinäkin om aika iso ero siihen, että tienaa 20 v saman verran ja tyytyy siihen. Ja sekin on totta, että ei toista voi muuttaa. Ehkä ennemminkin tarkoitin, että toinen tekisi hieman nykyistä enemmän yhteisen tulotason eteen, astuisi vaikka pikkuisen epämukavuusalueelleen sen sijaan, ettei ole valmis tekemään mitään.
Ehkä on sitten vain otettava käyttöön molempien omat rahat (tällä hetkellä yhteiset) ja toteutettava yksin niitä unelmia. Tuntuu epäreilulta, että minä olisin ainoa, joka niiden eteen näkee vaivaa ja toinen saa saman vähemmällä. Jatkossa tuloero tulee kuitenkin vain kasvamaan.
Ap
Teillä varmaan mies on kuitenkin pienempipalkkaisena ja vähemmän uraorientoituneena varmaan ollut se joka on lasten kanssa kotona kun nämä ovat pieniä?
No meillä (minä nainen hyvätuloinen, mies keskituloinen) mies on ottanut huomattavasti isomman roolin kotona silloin kun lapset olivat pieniä. Mies teki normityöaikaa ja lähti töistä aikaisin jotta sai lapset haettua päiväkodista. Minä tein pidempää päivää, joskus iltamyöhään. Kun tulin kotiin niin aina oli kaikki hoidettu. Ruoka laitettu, lapset syötetty ja koti siisti.
Ei ehkä ole kauhean yleistä mutta kyllä näitäkin on enkä vaihtaisi miestäni kehenkään muuhun. Hän on mahdollistanut minun urani ja ollut myös mahtava isä ja hyvä puoliso.
Aamen. Näin ap:kin voi toimia. Jos ap pääsee vaativampaan ja tuottoisampaan työhön joka kenties vaatii pitkiä päiviä ja työmatkoja yms., oletettavasti mies voi sitten puolestaan ottaa enemmän vastuuta kodin ja perheen pyörittämisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eksä kysyi miksi en halua edetä urallani, vaikka mulla olisi siihen mahdollisuus. Yksinkertaisesti ei vaan kiinnosta rahan takia tehdä stressaavampaa työtä ja ottaa enemmän vastuuta. Pidän nykyisestä työstäni ja olen jopa ihan tyytyväinen palkkaani.
Tämä se on puolisollanikin perustelu ja yritän parhaani mukaan ymmärtää sitä. Mutta onko se oikein, että toinen joutuu sitten kantamaan stressiä ja vastuuta, jotta rahat riittäisivät yhteisessä elämässä ja yhdessä perustetussa perheessä?
Ap
No voiko niitä kuluja vähentää? Onko pakko matkustaa tai kävisikö edullisempi asunto kuitenkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eksä kysyi miksi en halua edetä urallani, vaikka mulla olisi siihen mahdollisuus. Yksinkertaisesti ei vaan kiinnosta rahan takia tehdä stressaavampaa työtä ja ottaa enemmän vastuuta. Pidän nykyisestä työstäni ja olen jopa ihan tyytyväinen palkkaani.
Tämä se on puolisollanikin perustelu ja yritän parhaani mukaan ymmärtää sitä. Mutta onko se oikein, että toinen joutuu sitten kantamaan stressiä ja vastuuta, jotta rahat riittäisivät yhteisessä elämässä ja yhdessä perustetussa perheessä?
Ap
Kyllä kai nyt kahden työssä käyvän ihmisen rahat riittävät elämiseen, mutta taidat vaatia sitä luxusta, johon rahanne eivät ihan riitäkään. Eli teet itse ongelman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eksä kysyi miksi en halua edetä urallani, vaikka mulla olisi siihen mahdollisuus. Yksinkertaisesti ei vaan kiinnosta rahan takia tehdä stressaavampaa työtä ja ottaa enemmän vastuuta. Pidän nykyisestä työstäni ja olen jopa ihan tyytyväinen palkkaani.
Tämä se on puolisollanikin perustelu ja yritän parhaani mukaan ymmärtää sitä. Mutta onko se oikein, että toinen joutuu sitten kantamaan stressiä ja vastuuta, jotta rahat riittäisivät yhteisessä elämässä ja yhdessä perustetussa perheessä?
Ap
Tää sun juttu alkoi sillä, että sä haluat matkustella enemmän ja paremman asunnon, mutta nyt teillä onkin jo taloudellisesti pää hädin tuskin pinnalla. Varmaan kannattaisi miehen kanssa keskustella siitä, miten saatte olemassa olevia kuluja pienennettyä.
Tässä tosiaan jää nyt epäselväksi että miten asiat ovat. Tuloerosta huolimatta meillä on lomamatkat maksettu suunnilleen puoliksi, parempituloinen puoliso on yleensä tarjonnut jonkun aterian kohteessa ja pari kertaa maksanut kaupassa juomat ja lounasleivät koko perheelle viikon lomalla. Meillä on omat rahat. Itsekin pidän matkustamisesta niin laitan sitä varten rahaa sivuun, tingin sitten jostain muusta.
Ymmärrän kyllä senkin että pitkän työpäivän jälkeen haluaa rentoutua viihtyisässä kodissa, mutta jos on vielä työmatkat, niin jonkun siitä kodistakin täytyy huolehtia. Plus tehdä kotityöt ja laittaa ruokaa ja käydä kaupassa ja huolehtia lapsista, kaikilla ei ole tehtävään halukkaita tai kykeneviä isovanhempia. Siivousapu, lastenhoito, ruoan tilaaminen kotiin ostoksina tai valmiina aterioina maksaa vähintään sen maltillisen palkankorotuksen verran mitä vastuullisemmasta työstä saa. Ja kauanko sitä jaksaa/haluaa tehdä jos tekee vain toisen takia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eksä kysyi miksi en halua edetä urallani, vaikka mulla olisi siihen mahdollisuus. Yksinkertaisesti ei vaan kiinnosta rahan takia tehdä stressaavampaa työtä ja ottaa enemmän vastuuta. Pidän nykyisestä työstäni ja olen jopa ihan tyytyväinen palkkaani.
Tämä se on puolisollanikin perustelu ja yritän parhaani mukaan ymmärtää sitä. Mutta onko se oikein, että toinen joutuu sitten kantamaan stressiä ja vastuuta, jotta rahat riittäisivät yhteisessä elämässä ja yhdessä perustetussa perheessä?
Ap
Tää sun juttu alkoi sillä, että sä haluat matkustella enemmän ja paremman asunnon, mutta nyt teillä onkin jo taloudellisesti pää hädin tuskin pinnalla. Varmaan kannattaisi miehen kanssa keskustella siitä, miten saatte olemassa olevia kuluja pienennettyä.
Tässä tosiaan jää nyt epäselväksi että miten asiat ovat. Tuloerosta huolimatta meillä on lomamatkat maksettu suunnilleen puoliksi, parempituloinen puoliso on yleensä tarjonnut jonkun aterian kohteessa ja pari kertaa maksanut kaupassa juomat ja lounasleivät koko perheelle viikon lomalla. Meillä on omat rahat. Itsekin pidän matkustamisesta niin laitan sitä varten rahaa sivuun, tingin sitten jostain muusta.
Ymmärrän kyllä senkin että pitkän työpäivän jälkeen haluaa rentoutua viihtyisässä kodissa, mutta jos on vielä työmatkat, niin jonkun siitä kodistakin täytyy huolehtia. Plus tehdä kotityöt ja laittaa ruokaa ja käydä kaupassa ja huolehtia lapsista, kaikilla ei ole tehtävään halukkaita tai kykeneviä isovanhempia. Siivousapu, lastenhoito, ruoan tilaaminen kotiin ostoksina tai valmiina aterioina maksaa vähintään sen maltillisen palkankorotuksen verran mitä vastuullisemmasta työstä saa. Ja kauanko sitä jaksaa/haluaa tehdä jos tekee vain toisen takia?
Oliko tämä ap? Juuri aiemmin sanoit että teillä on yhteiset rahat ("Ehkä on sitten vain otettava käyttöön molempien omat rahat (tällä hetkellä yhteiset) ja toteutettava yksin niitä unelmia.")
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eksä kysyi miksi en halua edetä urallani, vaikka mulla olisi siihen mahdollisuus. Yksinkertaisesti ei vaan kiinnosta rahan takia tehdä stressaavampaa työtä ja ottaa enemmän vastuuta. Pidän nykyisestä työstäni ja olen jopa ihan tyytyväinen palkkaani.
Tämä se on puolisollanikin perustelu ja yritän parhaani mukaan ymmärtää sitä. Mutta onko se oikein, että toinen joutuu sitten kantamaan stressiä ja vastuuta, jotta rahat riittäisivät yhteisessä elämässä ja yhdessä perustetussa perheessä?
Ap
Tää sun juttu alkoi sillä, että sä haluat matkustella enemmän ja paremman asunnon, mutta nyt teillä onkin jo taloudellisesti pää hädin tuskin pinnalla. Varmaan kannattaisi miehen kanssa keskustella siitä, miten saatte olemassa olevia kuluja pienennettyä.
Tässä tosiaan jää nyt epäselväksi että miten asiat ovat. Tuloerosta huolimatta meillä on lomamatkat maksettu suunnilleen puoliksi, parempituloinen puoliso on yleensä tarjonnut jonkun aterian kohteessa ja pari kertaa maksanut kaupassa juomat ja lounasleivät koko perheelle viikon lomalla. Meillä on omat rahat. Itsekin pidän matkustamisesta niin laitan sitä varten rahaa sivuun, tingin sitten jostain muusta.
Ymmärrän kyllä senkin että pitkän työpäivän jälkeen haluaa rentoutua viihtyisässä kodissa, mutta jos on vielä työmatkat, niin jonkun siitä kodistakin täytyy huolehtia. Plus tehdä kotityöt ja laittaa ruokaa ja käydä kaupassa ja huolehtia lapsista, kaikilla ei ole tehtävään halukkaita tai kykeneviä isovanhempia. Siivousapu, lastenhoito, ruoan tilaaminen kotiin ostoksina tai valmiina aterioina maksaa vähintään sen maltillisen palkankorotuksen verran mitä vastuullisemmasta työstä saa. Ja kauanko sitä jaksaa/haluaa tehdä jos tekee vain toisen takia?
Oliko tämä ap? Juuri aiemmin sanoit että teillä on yhteiset rahat ("Ehkä on sitten vain otettava käyttöön molempien omat rahat (tällä hetkellä yhteiset) ja toteutettava yksin niitä unelmia.")
Ei ollut ap vaan toinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eksä kysyi miksi en halua edetä urallani, vaikka mulla olisi siihen mahdollisuus. Yksinkertaisesti ei vaan kiinnosta rahan takia tehdä stressaavampaa työtä ja ottaa enemmän vastuuta. Pidän nykyisestä työstäni ja olen jopa ihan tyytyväinen palkkaani.
Tämä se on puolisollanikin perustelu ja yritän parhaani mukaan ymmärtää sitä. Mutta onko se oikein, että toinen joutuu sitten kantamaan stressiä ja vastuuta, jotta rahat riittäisivät yhteisessä elämässä ja yhdessä perustetussa perheessä?
Ap
Tää sun juttu alkoi sillä, että sä haluat matkustella enemmän ja paremman asunnon, mutta nyt teillä onkin jo taloudellisesti pää hädin tuskin pinnalla. Varmaan kannattaisi miehen kanssa keskustella siitä, miten saatte olemassa olevia kuluja pienennettyä.
Tässä tosiaan jää nyt epäselväksi että miten asiat ovat. Tuloerosta huolimatta meillä on lomamatkat maksettu suunnilleen puoliksi, parempituloinen puoliso on yleensä tarjonnut jonkun aterian kohteessa ja pari kertaa maksanut kaupassa juomat ja lounasleivät koko perheelle viikon lomalla. Meillä on omat rahat. Itsekin pidän matkustamisesta niin laitan sitä varten rahaa sivuun, tingin sitten jostain muusta.
Ymmärrän kyllä senkin että pitkän työpäivän jälkeen haluaa rentoutua viihtyisässä kodissa, mutta jos on vielä työmatkat, niin jonkun siitä kodistakin täytyy huolehtia. Plus tehdä kotityöt ja laittaa ruokaa ja käydä kaupassa ja huolehtia lapsista, kaikilla ei ole tehtävään halukkaita tai kykeneviä isovanhempia. Siivousapu, lastenhoito, ruoan tilaaminen kotiin ostoksina tai valmiina aterioina maksaa vähintään sen maltillisen palkankorotuksen verran mitä vastuullisemmasta työstä saa. Ja kauanko sitä jaksaa/haluaa tehdä jos tekee vain toisen takia?
Sanoit lasten lähestyvän teini-ikää. Eli lastenhoitoapua ei enää tarvitse ja he voivat osallistua kotitöihin.
Joko tämä on trolli tai olet vain maailman rasittavin kiukuttelija joka näkee kaiken mahdollisimman negatiivisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eksä kysyi miksi en halua edetä urallani, vaikka mulla olisi siihen mahdollisuus. Yksinkertaisesti ei vaan kiinnosta rahan takia tehdä stressaavampaa työtä ja ottaa enemmän vastuuta. Pidän nykyisestä työstäni ja olen jopa ihan tyytyväinen palkkaani.
Tämä se on puolisollanikin perustelu ja yritän parhaani mukaan ymmärtää sitä. Mutta onko se oikein, että toinen joutuu sitten kantamaan stressiä ja vastuuta, jotta rahat riittäisivät yhteisessä elämässä ja yhdessä perustetussa perheessä?
Ap
Tää sun juttu alkoi sillä, että sä haluat matkustella enemmän ja paremman asunnon, mutta nyt teillä onkin jo taloudellisesti pää hädin tuskin pinnalla. Varmaan kannattaisi miehen kanssa keskustella siitä, miten saatte olemassa olevia kuluja pienennettyä.
Tässä tosiaan jää nyt epäselväksi että miten asiat ovat. Tuloerosta huolimatta meillä on lomamatkat maksettu suunnilleen puoliksi, parempituloinen puoliso on yleensä tarjonnut jonkun aterian kohteessa ja pari kertaa maksanut kaupassa juomat ja lounasleivät koko perheelle viikon lomalla. Meillä on omat rahat. Itsekin pidän matkustamisesta niin laitan sitä varten rahaa sivuun, tingin sitten jostain muusta.
Ymmärrän kyllä senkin että pitkän työpäivän jälkeen haluaa rentoutua viihtyisässä kodissa, mutta jos on vielä työmatkat, niin jonkun siitä kodistakin täytyy huolehtia. Plus tehdä kotityöt ja laittaa ruokaa ja käydä kaupassa ja huolehtia lapsista, kaikilla ei ole tehtävään halukkaita tai kykeneviä isovanhempia. Siivousapu, lastenhoito, ruoan tilaaminen kotiin ostoksina tai valmiina aterioina maksaa vähintään sen maltillisen palkankorotuksen verran mitä vastuullisemmasta työstä saa. Ja kauanko sitä jaksaa/haluaa tehdä jos tekee vain toisen takia?
Edelleenkin muu kuin ap, olen se pienempituloinen osapuoli parisuhteessa.
Voi vaatia mutta se kannattaa tehdä jo siinä vaiheessa kun olet tutustumassa tai sitoutumassa toiseen. On turhaa ja vahingollista yrittää muuttaa puolisoa.