Jos sinä saisit päättää, olisitko itse mieluummin 2 vai 3 lapsisesta perheestä?

Christiiina kirjoitti:

Ap sanoi, että yleensä ihmiset kiapaavat sisarusta, mutta itse olen kuullut joiltakin ainoilta lapsilta, että he eivät ole kaivanneet sisaruksia. Mutta toisaalta tiedän yhden naisen, joka itse on ainut lapsi ja hän itse sai viisi lasta pienellä ikäerolla.

Itselläni on 9v vanhempi veli sekä 8v nuorempi siskopuoli ja minusta on parasta, kun on joku 2-3 lasta pienellä ikäerolla.

Nyt kun asiasta mainitsit niin tiedänpä itsekin ihmisiä, jotka on itse ainoita/tai kaksilapsisesta perheestä ja ovat  siksi itse halunneet ison perheen. 

Serkullani oli vain yksi sisarus, joka hänkin kuoli. Serkkuni halusi itse ison perheen, oli jo lapsena kadehtinut meidän isoa sisaruslaumaa.  Tekikin sitten seitsämän lasta, aika pitkällä aikajanalla kuitenkin. Ja muutaman muunkin tiedän, jotka aino

Mulla on vain yksi sisarus, jonka kanssa ikäeroa 7v. Tavallaan se tuntuu siltä, niin kuin mitään sisarusta ei olisi koskaan ollutkaan, mutta on sitten kuitenkin.. olemassa vain. Enemmän haittaa kuin iloa tai hyötyä noin paljon nuoremmasta sisaruksesta aina oli. Kaikilla lapsuuden kavereillani, siis ihan jokaisella, oli vähintään yksi sisarus 2-3v ikäerolla ja täytyy sanoa, että olisin tarvinnut ja kaivannut samaa. Yksi tai kaksi sisarusta, ihan sama, mutta pieni ikäero.

Olisin mieluiten ainoa lapsi. Kaikki olisi paljon selkeämpää.

Ei minulla ole kummempaa yhteyttä ollut siskini kanssa koskaan.

Mulla on sisko ja veli eli meitä oli kolme ja se oli sopiva määrä. Olen todella läheinen siskoni kanssa, mutta vähemmän näen veljeäni. Meillä on kuitenkin yhteinen perhe-ryhmä whatsappissa, jossa keskustelemme päivittäin. Lapsena välillä riideltiin ja aikuisenakin, mutta mielestäni sellaista se on kun ollaan läheisiä. En muista, että meillä olisi ollut mitään kahdenkeskistä aikaa vanhempien kanssa, mutta en sitä kyllä yhtään kaivannut. Enemmänkin niin, että meitä kohdeltiin hyvin tasa-arvoisesti. Emme ole aina saaneet kaikkea, mitä olisimme halunneet ja etenkin vanhempien erottua rahaa oli vähemmän, mutta en koe, että olisin jäänyt jostain paitsi eli kaikkeen tarpeelliseen oli rahaa. Mielestäni kaikkien pitäisi tottua siihen, että kaikki toiveet eivät aina toteudu. 

Nyt olen omaa perhettä kasvattamassa ja meillä on toiveena kolme lasta ja jopa neljä, jos  hyvin käy tai koemme sen siinä vaiheessa vielä mielekkääksi. Puolisollani on vain yksi sisarus, mutta olisi toivonut vielä toista oman sukupuolensa edustajaa. Olemme kummatkin vähän suurperheisiin kalleellaan, sillä on ihanaa, kun on paljon rakkaita ihmisiä elämässä.

Meitä oli kolme, minä nuorin. En oikeasti käsitä, miksi vanhemmat hankki vielä minutkin siihen kun oli niin köyhää ja heillä olis varmaan muutenkin kaksi riittänyt. Lapsuus ja nuoruus eivät olleet kaksisia aikoja ainakaan mun elämässäni.

Veljeni oli äidille kaikki kaikessa ja sai erilaisen kasvatuksen kuin me tytöt. Sekään ei tuntunut kivalta.

Veli kuoli ennen äitiä ja koko sen loppuaika oli veljen asioiden vatvomista ja hänen kehumistaan, mitäs me turhat tyttäret...

Tuli vielä mieleen sanoa, että olemme siskoni ja veljeni kanssa syntyneet neljän vuoden sisään ja siten meillä on ollut yhteinen lapsuusaika ja samanlaisia muistoja. 

Koen, että sisaruus on jotenkin vahva side ja ovathan sisaruussuhteet elämän pisimpiä ihmissuhteita. Jos jotain käy vanhemmille, niin ainakin meillä on toisemme. Eikä kellään muilla ole samoja vanhempia kuin meillä.

En siis toivo, että meitä olisi yhtään vähempää, mutta en ole myöskään kaivannut sisaruksia lisää. Olen kuitenkin itse keskimmäinen eli olen saanut iso- ja pikkusisaruksen. Sekin voi vaikuttaa.

Meitä on neljä ja näin aikuisena mukava määrä. On sopivasti väkeä ja serkkuja lapsilla. Saa perheen kesken kivat juhlat aikaan. Lapsena ei meillä sen kummemmin puutetta, toki siihen aikaan nyt muutenkaan materiaalilla niin merkitystä ollut. Nyt kaikki 40v molemmin puolin.

Kolme tai neljä on hyvä määrä. Varsinkin jos iät sopivat niin, että ei ole liian suuria eroja.

Ensin kaksi lasta lyhyellä ikäerolla ja pidempi väli ja taas kaksi lasta n vuoden välein.

Sisaruksista tulee läheisempiä. Oma kokemus on.

Olin 10-vuotiaaksi asti ainoa lapsi, enkä koskaan toivonut sisarusta. Hämmentää ajatus siitä, että kaikki lapset toivovat sisaruksia.

Meitä oli kolme. Yksi sisarus on kehitysvammainen ja toinen kuoli huumeisiin jo nuorena. Yhtä lailla joudun kaikki asiat hoitamaan.

Ei tarvitse saalia. Elama jossa lapsella on harrastuksia, menoa ja meininkia. Kavereita paljon. Matkoja. Ei siihen valttamatta mahdu toinen lapsi ja jos mahtuu dynamiikka ja elama muuttuu radikaalisti, 3ika valttamatta paremmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Minua säälittää yhden lapsen vanhemmat/perheet. Salaa säälin heitä, kun näen omasta perheestä jo miten tärkeitä sisarukset ovat toisilleen 🔥

2 äiti joka odottaa 3.

Meitä sisaruksia oli/on kolme ja se on ihan parasta! Mulla on isosisko ja pikkuveli ♥ Olemme siis jo kaikki 43-50v.

Meillä mieheni kanssa on kaksi lasta, enempää ei sitten kuitenkaan haluttu. Tyttö ja poika. Nyt ovat vielä siinä iässä että tappelevat ja nahistelevat, mutta eiköhän noista kavereita vielä tule kun kasvavat. ♥

Itse kasvoin kolmilapsisessa perheessä, ei erityisiä kommentteja. Sen sijaan vanhempien eron jälkeen saimme vielä kolme sisaruspuolta lisää, ja se kuuden lapsen/nuoren kombo (sinun ja minun lapset) etäännytti meidät kaikki jollain tavalla toisistamme. Emme ole erityisen läheisiä, muttemme myöskään riidoissa. Meitä vaan oli liikaa emmekä perheytyneet. Kaikki halusivat vaan muuttaa omilleen pian.

Aina oli selvää, ettei esim. taloudellista tukea voi saada vanhemmilta, kun lapsia oli vaan niin monta, eikä kaikkia mahdollista auttaa.

Vastasin vähän ohi aiheen, mutta erot on niin tavallisia nykyään, että sen ensiperheen lapsilukuun voi tulla lisäystä muuta kautta.

Meitä oli neljä. Aikuisena ihan kiva kun on iso lähisuku, enkä lapsenakaan isosta perheestä kärsinyt, mutta jälkikäteen ajatellen olisi voinut olla jollakin tasolla parempi jos olisi esim 2-lapsisesta perheestä. Olisi riittänyt rahat paremmin, ja vanhemmilla ollut enemmän aikaa lapsille.

Jaahas ja taas yritetään keksiä syitä ja perusteluja tehdä lisää lapsia vaikka ei ole varaa edes sitä yhtä itse elättää ilman valtion tukia.

Onneksi myös lapsiperheiden tukia leikataan niin ehkä ihmiset edes vähän harkitsisivat asioita.

Olen 80-luvun lapsi, meitä on neljä sisarusta.

On ihanaa saada olla täti, ja istua iltaa/juhlapyhiä sisarusten kanssa perheineen.

On myös oma klaani, jonka kanssa ymmärretään toisiamme, taustojamme ja traumoja. Tunnen kuuluvani johonkin.

En voisi kuvitellakaan olevani ainoa lapsi.

Meitä on viisi. Olemme tiivis porukka ja monet kadehtii yhteisöllisyyttämme. Lapsemme ja puolisomme ovat samanlaisia. Ihanaa!

Mielummin 2 kuin 1, mielummin 3 kuin 2. 

Olen perheestä jossa oli 9 lasta, 2 äidin aiemmasta suhteesta, 3 isän aiemmasta ja vanhemmillani oli yhteisiä lapsia 4. 

Vaikka lapsia oli paljon niin asiat hoidettiin erittäin hyvin ja olen onnellinen isosta perheestäni. Meistä lapsista jokainen on halunnut suurperheen, jokaisella 4-8 lasta (eikä kukaan ole mikään uskis). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan yksilapsisesta mielellään. Ei perintöongelmia eikä sisaruskateutta. Ei kenenkään suosimista. Kaikki olen saanut, mitä halunnut. Silti kunnon koulutus, ura ja toimeentulo. Ystäviä, mies ja yksi lapsi. En koskaan halunnut sisaruksia. Vanhemmat nyt jo kuolleet ja perinnöt säätiöity lapselleni.

Tuskinpa juuri kukaan vaihtaisi sisarustaan isompaan perintöön. Ei vaikko olisi huonot välitkin. 

Sisaruus on ylleensä kuitenkin niin iso ja hyvä asia, että ei ihminen , joka on elänyt ainoana lapsena voi tietenkään osata ajatella millaista olisi, jos olisi olemassa ihminen, joka on tuntenut sinut "aina".

Mutta sinulla on tietenkin käynyt mäihä, kun et edes ole halunnut sisaruksia, mutta moni ainoa lapsi kaipaa sisarusta. 

Yhden lapsen kanssa kaikki on yhdenkortin varassa. Entä jos lapsesi kuolee ennen sinua? Kenelle tesrtamenttaan perintösi? Olisiko sillä sitten enää niin väliä, että olit ainoa lapsi ja perit kaiken, kun nyt sinun jälkeesi ei oliskaan lasta, joka sen perisi?

Elämä voi yllättää ikävästi, kaikki ei aina mene niin kuin on suunnitellut.

Minä vaihtaisin. Tai en tarvitsisi edes mitään extraa, kunhan ei olisi sisarusta. En oikein keski miten olisin ikinä hyötynyt siitä, että minua on siskon taholta mollattu ja lytätty suurinpiirtein syntymästä saakka.

Oma lapsi on ainoa eikä ole koskaan kysellyt sisaruksen perään.

Sisarus olisi ollut kiva. Mutta hän valitettavasti kuoli pikkuisena. :(