Jos sinä saisit päättää, olisitko itse mieluummin 2 vai 3 lapsisesta perheestä?

Lapsuuden perheessäni oli kaksi lasta, samoin omassa nykyisessäni. Se tuntuu sopivalta. Harkitsin joskus kolmatta, mutta näin jälkikäteen ajatellen se olisi ollut liikaa. Joskus tuntuu, että aikaansa ei saa riittävän hyvin riittämään edes näille kahdelle, on paljon hoidettavaakin heidän asioissaan, vaikka ovat ihan tavallisia lapsia. Ja vaikka olemmekin aina olleet hyvätuloinen perhe, niin kyllä tämä kaiken kallistuminen syö myös kukkaroa siihen malliin, että hyvä siksikin että kaksi lasta. Nämä kaksi ovat hyviä kavereita keskenään, mutta kyllä eniten viettävät aikaa omien kavereidensa kanssa. Eli turha sääliä yksilapsisia perheitä. Heillä myös kaikki resurssit

riittävät mainiosti.

En osaa valita, koska meitä on enemmän. Olen huomannut, että se on ollut vain hyvä juttu vanhempien ikääntyessä. Toinen heistä on jo menehtynyt, niin siten myös kaikissa käytännön järjestelyissä asian tiimoilta on ollut etua isommasta joukosta. Sopu on säilynyt myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yht. 4. Ei riittänyt aikaa meille kaikille tasapuolisesti... vanhmpien työt, meidän harrastukset yms. muut jutut söi kaiken ajan. Yhdessä ei paljoa ehditty olla.. kyllähän siitä jonkinmoisia traumoja jäi.

Me päädyttiin miehen kanssa kahteen lapseen niin ainakin on kunnolla aikaa molemmille. Toki heillä on omat riitansa mutta enimmäkseen tulevat toimeen ja pitävät koulussakin toisistaan huolta. 

Kauheaa, jos toinen kuolisi yms. Ja jos tyttö ja poika, niin eivät valitettavasti ole niin läheisiä. Olette varmaan miettineet kolmea?

Toivottavasti et ole tosissasi. Ei kukaan täysipäinen tee lapsia siltä varalta, että joku heistä kuolee. Varsinkaan, kun niinkin voi käydä, että 3 lasta kuolee kerralla. Esim. autokolarissa tai tulipalossa. 

Ei toki nyt varalta, mutta onhan se nyt totta että kaksi lasta ON tosi vähän

Nykyisin ihan normi. 3-lapsinen perhe on nykyisin jo suurperhe virallisen määrittelyn mukaan. Ajat muuttuu siskosein. 

Nykyisin keskiarvonainen saa vain vähän yli yksi lasta. Pitkään kaksi lasta oli normi ja keskiarvo, mutta nykyisin se ennen toiseksi yleisin perhemuoto eli yksi lasta alkaa olla normi. Enkä ihmettele nyky-Suomessa. Äiti- ja lapsivihamielinen, köyhtyvä ja velkaantunut valtio, ilkeitä ihmisiä jne ja päälle ilmastokatastrofi.

Ap sanoi, että yleensä ihmiset kiapaavat sisarusta, mutta itse olen kuullut joiltakin ainoilta lapsilta, että he eivät ole kaivanneet sisaruksia. Mutta toisaalta tiedän yhden naisen, joka itse on ainut lapsi ja hän itse sai viisi lasta pienellä ikäerolla.

Itselläni on 9v vanhempi veli sekä 8v nuorempi siskopuoli ja minusta on parasta, kun on joku 2-3 lasta pienellä ikäerolla.

Mieluiten 0 lapsisesta perheestä. Olisin toivonut jääväni syntymättä.

Olisinpa ollut ainoa lapsi. En ole valitettavasti

Olen 3-lapsisesta ja mieluummin olisin 2-lapsisesta. Tähän vaikuttaa se, että meillä on aika isot ikäerot ja pienin sisarus on minua 11 vuotta nuorempi. Oma teini-ikä meni sitten pikkusisarusta vahtiessa ja mitään teinien ohjelmia ei saanut ikinä katsoa TV:stä kun ne ei sopinut pikkusisarukselle. Muutinkin sitten pois kotoa heti kun pääsin ja välit molempiin sisaruksiini ovat aika etäiset, tähän nuorimpaan niitä ei oikeastaan ole kun hän oli vielä niin pieni muuttaessani.

Äidin puolelta meitä on kaksi lasta. Ihan ok, kiva kun on sisarus. Joskus lapsena tosin toivoin pikkusiskoa pikkuveljen lisäksi.

Isän puolelta meitä on viisi. Tosin yksi on kuollut parikymppisenä joten nykyään meitä on neljä. En koe että meitä olisi ollut liikaa, ihan sopivasti. Olo ihan kiva että aina oli seuraa. Kyllä me löydettiin omaa rauhaa ja tilaa tarvittaessa.

Olen nelilapsisesta perheestä ja haaveilin aina olevani ainoa lapsi. Ei ne sisarussuhteet ole aina näin auvoisia.

Olin itse ainoa lapsi, enkä kaivannut sisaruksia. Nyt oma lapsi on ainoa, eikä ole mitenkään isommin myöskään kaivannut sisaruksia. Tottakai lomamatkalla olisi ollut kiva jos olisi ollut ikäistä seuraa, mutta arjet monilapsisilla kavereillakin tuntuu olevan yhtä tuskaa, ahdasta ja tappelua.

Olisi toki mukava jakaa jonkun kanssa vastuu ikääntyvästä vanhemmasta, joka on vielä jäljellä, mutta ehkä saan asiat senkin osalta hoidettua.

Mitä tulee tuohon määrään: ulkopuolelta katsottuna sanoisin, että mitä vähemmän lapsia, sen parempi arjen pyörityksessä.

Vierailija kirjoitti:

Minua säälittää yhden lapsen vanhemmat/perheet. Salaa säälin heitä, kun näen omasta perheestä jo miten tärkeitä sisarukset ovat toisilleen 🔥

2 äiti joka odottaa 3.

Tunnetko montakin yhden lapsen perhettä? Älä turhaan sääli sellaista, mistä et tiedä mitään! Keskity sen sijaan opettamaan omille lapsillesi jakamista, koska sitä oman kokemuksen mukaan monilapsisten perheiden lapset eivät osaa vaan kaikesta pitää tapella niiden tärkeiden sisarusten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Te ainoat lapset, kuka käy perhejuhlissanne, tai lastenne juhlissa, kun ei ole ketään sukua? Ankea kohtalo ainoilla lapsilla. Korvaako raha tämän lähisuvun?

Meillä perhe on laaja käsite, joka käsittää parhaat ystävämme ja heidän perheensä. Tämä on se perhe, jonka on saanut valita. Kummankaan meistä sisarusten kanssa ei olla juurikaan tekemisissä. Ei ne sisarukset takaa yhtään mitään. Ankea elämä minullakin on ollut sisarusteni kanssa, joista toinen on vihannut minua syntymästäni saakka. Mies taas ei muuten vaan ole koskaan ollut millään tasolla läheinen veljiensä kanssa. Silti meillä on paljon läheisiä lähellä.

Vierailija kirjoitti:

Minua säälittää yhden lapsen vanhemmat/perheet. Salaa säälin heitä, kun näen omasta perheestä jo miten tärkeitä sisarukset ovat toisilleen 🔥

2 äiti joka odottaa 3.

Täällä oli eilen ketju, jossa oli yksilapsisen perheen hyviä puolia. Niitä oli paljon! Ei kannata sääliä, säästä se johonkin muuhun.

Meitä oli 4. Olen nuorin ja olen sen myös saanut tuta, kaikki luulevat olevansa oikutettuja neuvomaan ja komentelemaan.  Jos voisin olisin valinnut olla ainoa.

Myös yksi sisarista on niin kateellinen kaikesta ettei mitään määrää.

Olen aina halunnut isoveljen mutta sain 3 siskoa. Yksi pahoinpiteli minua lapsena ja teininä ja oli paljon isokokoisempi. Hakkasi päätä lattiaan ja mursi nenäni .Ei kiintynyt ikinä minuun ja vihasi minua. Toinen lähti perhekotiin ja minä lastenkotiin ja tää isoin sai jäädä itse kotiin. Aikuisenakaan ei pidä minusta ja halveksii. Kolmas pikkusisko asuu toisella isällään.

Meitä on 2 siskoa ja lapsena olisin toivonut vielä enemmän sisaruksia. 😁 Ollaan lähes saman ikäisiä, ja meistä on apua toisillemme tilanteissa jossa apua tarvii jne. Lisäksi yhteiset muistot ja olihan sitä aina seuraa, vaikka ollaankin erilaisia ja omatkin kaverit oli. 😊

Olisin ehkä vielä itsekkäämpi, jos olisin ollut ainoa lapsi toisaalta ainoalla lapsella on paremmat rahalliset resurssit.

Mutta oon kyllä itse tyytyväinen että on sisko. En haluaisi ilman olla.

Vierailija kirjoitti:

Ihan yksilapsisesta mielellään. Ei perintöongelmia eikä sisaruskateutta. Ei kenenkään suosimista. Kaikki olen saanut, mitä halunnut. Silti kunnon koulutus, ura ja toimeentulo. Ystäviä, mies ja yksi lapsi. En koskaan halunnut sisaruksia. Vanhemmat nyt jo kuolleet ja perinnöt säätiöity lapselleni.

Tuskinpa juuri kukaan vaihtaisi sisarustaan isompaan perintöön. Ei vaikko olisi huonot välitkin. 

Sisaruus on ylleensä kuitenkin niin iso ja hyvä asia, että ei ihminen , joka on elänyt ainoana lapsena voi tietenkään osata ajatella millaista olisi, jos olisi olemassa ihminen, joka on tuntenut sinut "aina".

Mutta sinulla on tietenkin käynyt mäihä, kun et edes ole halunnut sisaruksia, mutta moni ainoa lapsi kaipaa sisarusta. 

Yhden lapsen kanssa kaikki on yhdenkortin varassa. Entä jos lapsesi kuolee ennen sinua? Kenelle tesrtamenttaan perintösi? Olisiko sillä sitten enää niin väliä, että olit ainoa lapsi ja perit kaiken, kun nyt sinun jälkeesi ei oliskaan lasta, joka sen perisi?

Elämä voi yllättää ikävästi, kaikki ei aina mene niin kuin on suunnitellut.

Minulla on yksi sisar, mutta mieluummin olisin ollut ainoa lapsi.

Niin paljon riesaa on ollut.

Nyt kun vanhempamme ovat kuolleet, niin emme ole missään tekemisissä. Helpotus.

Meitä oli iso sisaruslauma ja ketään en vaihtaisi pois. Sisarukset luo turvaa ja jonkinalaista pysyvyyttä.

Ihmissuhteet on rikkaus ja sisarussuhteet on sieltä parhaasta päästä.

Ollaan jo suht iäkkäitä kaikki ja asutaan ympäri Suomea ja jotkut ulkomaillakin, harvoin nähdään, mutta se ei haittaa. Siraruksistaan ei jotenkin vieraannu ollenkaan, aina on kiva nähdä. Ja onhan nykyään Whats App ryhmät, joissa on helppo pitää yhteyttä, vaikka menisi vuosia tapaamisten välillä.

En haluasi missään nimessä olla ainut lapsi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan yksilapsisesta mielellään. Ei perintöongelmia eikä sisaruskateutta. Ei kenenkään suosimista. Kaikki olen saanut, mitä halunnut. Silti kunnon koulutus, ura ja toimeentulo. Ystäviä, mies ja yksi lapsi. En koskaan halunnut sisaruksia. Vanhemmat nyt jo kuolleet ja perinnöt säätiöity lapselleni.

Tuskinpa juuri kukaan vaihtaisi sisarustaan isompaan perintöön. Ei vaikko olisi huonot välitkin. 

Sisaruus on ylleensä kuitenkin niin iso ja hyvä asia, että ei ihminen , joka on elänyt ainoana lapsena voi tietenkään osata ajatella millaista olisi, jos olisi olemassa ihminen, joka on tuntenut sinut "aina".

Mutta sinulla on tietenkin käynyt mäihä, kun et edes ole halunnut sisaruksia, mutta moni ainoa lapsi kaipaa sisarusta. 

Yhden lapsen kanssa kaikki on yhdenkortin varassa. Entä jos lapsesi kuolee ennen sinua? Kenelle tesrtamenttaan perintösi? Olisiko sillä sitten enää niin väliä, että olit ainoa lapsi ja perit kaiken, kun nyt sinun jälkeesi ei oliskaan lasta, joka sen perisi?

Elämä voi yllättää ikävästi, kaikki ei aina mene niin kuin on suunnitellut.

Kyllä useampikin lapsi voi kuolla, valitettavasti. Tuon syyn perusteella en lähtisi lapsia tekemään.