Onko kotiäiteydessä jotain pahaa vai miksi meitä usein haukutaan?

"Kotiäiti vain" toistuu. Vain?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkihan haluavat lapsilleen parasta. Pitkään kotihoidossa olleet selviävät kognitiivisissa testeissä keskimäärin päiväkotilapsia huonommin ja heillä on enemmän ongelmia sosiaalisuudessa. Tämän vuoksihan yritetään pidentää varhaiskasvatusaikaa eskarista pidemmäksi.

Pitkään kotihoidossa olleet, joilla korkeakoulutetut vanhemmat, jotka huolehtivat lapsilleen kavereita ja pedagogisesti kehittävää tekemistä, selviytyvät noissa testeissä ja koulumaailmassa ylipäätään parhaiten.

Pitkään kotihoidossa olleet MM-taustaiset tai "elämänkoululaisvanhempuen" kasvatit on ne jotka johtaa noita pisimpään kotihoidossa olleiden tilastoja, ja vetävät pohjat noissa testeissä.

Ei se kotihoito lasta tyhmäksi tai epäsosiaaliseksi tee, vaan vanhempien taustalla ja asenteella on väliä.

Näin se on. Harmittaa, että kaikki kotivanhemmat ja kotona kasvatetut lapset niputetaan samaan. Nähdään vain se ongelmapuoli, ei niitä, joista kasvaa kotona huippuja.

Vierailija kirjoitti:

Minä mietin asian niin, että kadunko kuolinvuoteellani enemmän sitä, että vietin useamman vuoden kotona lapseni kanssa vai sitä, etten tehnyt tarpeeksi töitä. Vastaus on päivänselvä.

Sitä kuolinvuoteelle päättmisensä ajankohtaa ei muuten pysty ennustamaan, se voi olla vasta 80 v tai jo 50 v. Siksi pelkkä eläkkeen maksimoiminen elämässä ei ole järkevää.

Monille työssäkäyville asia ei ole noin mustavalkoinen. Olen itse vaativassa asiantuntijatyössä ja mieheni on johtaja. Olemme kumpikin ylimmässä tulodesiilissä. Meille töissä käynti ei ole pakkopullaa. Silti perhe on tärkein ja työ joustaa tarvittaessa. Itse kehitän työkseni kryptografiaa, joten lasten kanssa kotona olo täyspäiväisesti ei todellakaan tarjoa tarpeeksi älyllistä haastetta. Lähisukulaiseni on erään ison pörssiyrityksen toimitusjohtaja. Hänellekin perhe on tärkein ja heidän jo aika isot lapsensa ovat fiksuja ja hyväkäytöksisiä. Välit vanhempiin ovat erinomaiset. Sukulaisen vaimokin on töissä, vaikkei olisi taloudellinen pakko kun puolison tulot ovat puoli miljoonaa vuodessa. Tunnen myös yhden miljonäärin. Myi it-firmansa ja nettosi niin, ettei tarvitsisi enää töitä tehdä. Silti sekä hän itse, että vaimonsa ovat töissä. Lapset koulussa ja päiväkodissa.

Olen itse pitkän linjan kotiäiti, nyttemmin kai kotirouva, ja näen hyvät ja huonot puolet. Hyvä puoli on, että minun on ollut ns. helppo luoda hyvät välit lapsiini. Ongelmien tullessa minulla on ollut aina aikaa. Lasten hyvinvointi on ykkönen. 

Ongelmana on, että aika harva työllistyy kovin näppärästi monen kotona vietetyn vuoden jälkeen (tyyliin yli kymmenen vuotta). Siinä vaiheessa täytyy yleensä olla koulutus työvoimapula-alalta tai yksinkertaisesti kouluttautua uudelleen. Yleensä tätä kannattaa suunnitella jo etukäteen, kotiin jämähtää aika helposti, jos ei ole oikeaa koulutusta, työkokemusta, itsetuntokin on vähän huono tms. En sano, että olisi mitenkään mahdotonta työllistyä, mutta sitä pitää ajatella etukäteen.

Henkisesti on ihan eri asia olla kotona 4-vuotiaan kuin 14-vuotiaan kanssa. Käytännössä sitä on vain työtön jälkimmäisessä tapauksessa. Jos mies alussa suhtautuikin myönteisesti kotona oloon, ei suhtaudu yleensä enää. Nainen muuttuu vähän lapseksi suhteessa mieheen. Jännä aloituksenkin kommentti, että on kotiäiti omasta tahdostaan, ei miehen takia. Siis erittäin harva mies edes toivoo naisen pysyvän kotona yhtään pidempään! Yleensä tämä on tasan naisen päätös siinä vaiheessa, kun lapset ovat vaikka jo koulussa. Ja kyllä se syö parisuhdettakin. 

Ja ta-daa, jos ero tulee, kyllä nainen on vaan heikoilla ellei tässäkin tapauksessa miettinyt asioita ennakkoon. Hankin itse jo nuorena aikuisena vapaaehtoisen eläkevakuutuksen, itse tulen saamaan siitä ehkä joitain satasia kuukaudessa noin kymmenen vuoden ajan. En nyt enää edes muista summia, olen sen jo maksanut, mutta ei tuo ainakaan minun "ihan tavallinen" vakuutukseni todellakaan ratkaise toimeentuloa. Ja voi kysyä, että jos lapset ovat jo koulussa ja nainen päättää olla kotona ja yleensä mies ei kilju riemusta, niin oikeastiko miehen pitäisi tässä tilanteessa jotain eläkettä maksaa naiselle? Kuulostan joo kyyniseltä, mutta jotenkin huvittaa nämä usein puhutut "perheen yhteiset päätökset". Aika harvoin pariskunta on oikeasti keskenään ihan samaa mieltä vuodesta toiseen vaikkapa lapsiluvusta, kotiäitiyden kestosta, millainen asunto on hyvä jne. Käytännössä kaikki on sata kertaa helpompaa, jos kummallakin on omat rahat joita käyttää ja sitten jotkin yhteiset päätökset (joihin yleensä liittyy raha). 

Vaikka edelleen ajattelen, että lasten etu on kaikkein tärkein ja kotihoito toi lapsilleni paljon hyvää, pelaisin korttini eri tavalla, jos nyt olisin siinä tilanteessa, että perustetaanko perhe. Edes jotain osa-aikatyötä tai muuta, joka toisi jotain taloudellista itsenäisyyttä, mutta jättäisi aikaa lapsille. Jos jollain on sellainen tilanne, että vuosikymmenestä toiseen viihtyy kotona ja mies kannattaa niin hienoa, mutta joskus elämä tarjoaa yllätyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Minä mietin asian niin, että kadunko kuolinvuoteellani enemmän sitä, että vietin useamman vuoden kotona lapseni kanssa vai sitä, etten tehnyt tarpeeksi töitä. Vastaus on päivänselvä.

Sitä kuolinvuoteelle päättmisensä ajankohtaa ei muuten pysty ennustamaan, se voi olla vasta 80 v tai jo 50 v. Siksi pelkkä eläkkeen maksimoiminen elämässä ei ole järkevää.

Tämä "kuolinvuoteella katuminen" on jo vähän klisee. Veikkaan, että se on lähtenyt jostain menestyvien bisnesmiesten voivottelusta, että kun oli niin vähän aikaa perheelle. Toisen näkökulman tarjoaa Hanne Valtari yhdessä Satu Rämön kanssa kirjoittamassa kirjassaan unelmaduunareista (olisiko se jatko-osa?). Kun vanhoilta naisilta, jotka olivat usein "eläneet perheelleen" kysyttiin, he olisivatkin toivoneet, että olisivat rohkeammin toteuttaneet itseään, tehneet itselleen merkityksellisiä asioita työelämässä. Ihminen katuu aina jotain. Jos olet kotirouva, kadut ettet mennyt töihin. Jos olet töissä, kadut ettet ollut kotona. Noin kärjistetysti.

Vierailija kirjoitti:

Muut äidit hoitaa lapsensa työn ohessa mutta ehkä se on kivampi sit vaan löffäillä kotona yhteiskunnan tukiaisilla?

Koulussahan on juuri ongelmana kun vanhemmat ei enää hoida lapsiaan vaan kasvatus sysätään aina toisille tahoille päiväkodille ja opettajille ym. Vastuuta ei vanhemmat ota, raha vaan käteen ja pennut ulos vapaalla tai netti eteen.

Täällähän haukutaan myös köyhiä, työttömiä, lihavia, rumia, sinkkuja, vuokralla asuvia, yksinhuoltajia, yksinhuoltajia, jotka käyvät työssä/eivät käy työssä, mitä tahansa tukea saavia, lista on loputon.

Haukkujana usein oman elämänsä besservisser, jolla on (muka) ollut rikas ja kovin onnellinen  koti, paljon leluja, kavereita, rahaa, komea mies, hyvä työpaikka, rahaa pankissa niin ettei kakalle taivu, matkailee vaan luksuskohteissa, ai niin kaunis on ja lapset missitasoa. Ja tärkein on ollut se kristallipallo, että kaikki on mennyt hyvin ja oikein ja ongelmattomasti! Ja on sitä mieltä, että kaikki köyhemmät voi ihan hyvin asua vaikka vaatekomerossa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä mietin asian niin, että kadunko kuolinvuoteellani enemmän sitä, että vietin useamman vuoden kotona lapseni kanssa vai sitä, etten tehnyt tarpeeksi töitä. Vastaus on päivänselvä.

Sitä kuolinvuoteelle päättmisensä ajankohtaa ei muuten pysty ennustamaan, se voi olla vasta 80 v tai jo 50 v. Siksi pelkkä eläkkeen maksimoiminen elämässä ei ole järkevää.

Monille työssäkäyville asia ei ole noin mustavalkoinen. Olen itse vaativassa asiantuntijatyössä ja mieheni on johtaja. Olemme kumpikin ylimmässä tulodesiilissä. Meille töissä käynti ei ole pakkopullaa. Silti perhe on tärkein ja työ joustaa tarvittaessa. Itse kehitän työkseni kryptografiaa, joten lasten kanssa kotona olo täyspäiväisesti ei todellakaan tarjoa tarpeeksi älyllistä haastetta. Lähisukulaiseni on erään ison pörssiyrityksen toimitusjohtaja. Hänellekin perhe on tärkein ja heidän jo aika isot lapsensa ovat fiksuja ja hyväkäytöksisiä. Välit vanhempiin ovat erinomaiset. Sukulaisen vaimokin on töissä, vaikkei olisi taloudellinen pakko kun puolison tulot ovat puoli miljoonaa vuodessa. Tunnen myös yhden miljonäärin. Myi it-firmansa ja nettosi niin, ettei tarvitsisi enää töitä tehdä. Silti sekä hän itse, että vaimonsa ovat töissä. Lapset koulussa ja päiväkodissa.

Ei todellakaan "monille". Iso osa vanhemmista on kuitenkin niitä perusduunareita. Työtä tehdään, että eläisi jollakin, työ itsessään on harvalle mikään kutsumus. Työt ovat raskaita ja kuluttavia ja eläkkeelle jäädään fyysisesti raihnaisina pienellä eläkkeellä. Kyllä siinä moni pienien lasten vanhempi puntaroi, että mitä järkeä tässä on. Lapset kasvaa jonkun muun kasvattamana, itse raataa kehäraakkina ja kotona ei jaksaisi mitään.

Kateelliset koirat haukkuu mutta lasten hoitoon osallistuvat kotiäidit on parasta mitä lapsella voi olla. Ei lapsia kuulu tehdä yhteiskunnan vastuulle ja hoitoon. Lasten merkitys siinä katoaa.

Minun puolestani ole kotiäiti ihan vapaasti kunhan et käytä siihen penniäkään yhteiskunnan tukia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kotiäiti ja sittemmin kotirouva. Ihmettelijöille vastasin vain, että koska minä voin ja koska meillä on varaa siihen. Lapset saivat kasvaa rauhassa kotona ilman alituista kiirettä johonkin suuntaan ja voin katsoa tyytyväisenä peiliin, heidät on kasvatettu fiksuiksi ja empaattisiksi ihmisiksi, jotka ovat pärjänneet paremmin kuin hyvin.

Ja tottakai mieheni on maksanut minulle yksityistä eläkettä, joka jo nyt eläkevuosiin ollessa vielä aikaa, on huomattavasti parempi kuin kuin suomalaisten keskivertoeläke. Omaisuus on yhteistä eikä avioehtoa ole. Minulla ei missään tapauksessa olisi mitään hätää.

Muiden mielipiteistä viis veisaan.

Miehesi maksanut eläkettä että saat kotirouvailla? Ei jumankekka 🤣

Hullu hirnuja iski jälleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän siinä sinänsä mitään pahaa ole, kunhan muistaa sitten kun on puilla paljailla ukon löydettyä nuoremman, kun ex-vaimo on osuutensa tehnyt eli lapset hoitanut. Vai maksaako ukkosi sinulle työeläkettä? Salli minun epäillä. Aikanaan saat sitten pienen kansaneläkkeen, jolla ei tule toimeen ainakaan, jos on lääkäri- ja lääkekuluja.

taidat olla sitä sukupolvea, joka ei kykene avioliittoon, tai ei kykene muodostamaan henkistä suhdetta? onko ollut kymmeniä kumppaneita? minä menin naimisiin ensimmäisen poikaystäväni kanssa 26 vuotta sitten. kuolema meidät erottaa. tähän ei sallita poikkeusta. ja jos toista alkaa nuoremmat kiinnostamaan, koittaa mananmatka sitten nopeammin. 

Niinhän se Sharia-laki sanoo.

Äitini oli kotiäiti. Ei kuitenkaan jaksanut tehdä kovin paljon meidän lasten kanssa. Oli pienet piirit. Sosiaalisesti jäimme paljosta paitsi. Mutta mitäs siitä, kunhan hänen vaan ei tarvinnut olla töissä. Omien lasteni ei ole tarvinnut kärsiä tästä, sen päätin.

Kotona makoilevat ja lomailevat kotiäidit ovat syvältä koska

1) Elätte toisten rahoilla 

2) Yhteiskunnalta jää tarvittava työpanos saamatta

3) Ette maksa veroja kuten työikäisen ja terveen pitäisi tehdä

Sitten vielä kotirouvana viihtyneet jaksavat vinkua kun eläke jää pieneksi. Jos on rahaa omasta takaa niin sitten voi lomailla vaikka vuosien ajan kotona. 

Omalla kohdalla keski-ikäisenä työntekijänä on suunnitteilla siirtyminen vähitellen elämässä nautiskeluvaiheeseen ja työnteon kokonaan lopettaminen kun säästöjä on jonkin verrran. Enää ei ole palavaa intoa tehdä töitä vaikka on se ihan hauskaa ollut tähän saakka. Nyky-yhteiskunta näyttää suosivan velttoilevaa elämäntapaa ja ehkä on parasta että itse ei pullikoi vastaan. 

Vierailija kirjoitti:

Kateelliset koirat haukkuu mutta lasten hoitoon osallistuvat kotiäidit on parasta mitä lapsella voi olla. Ei lapsia kuulu tehdä yhteiskunnan vastuulle ja hoitoon. Lasten merkitys siinä katoaa.

Lapset tarvitsevat vuorovaikutusta toisten lasten kanssa kehittyäkseen. Ulkomaalaistaustaiset kun tuodaan alakouluun ilman suomen kielen osaamista niin eipä ole ihme että tulee koulupudokkaita ja tulee luku- ja kirjoitustaidottomia syrjäytyneitä taas lisää yhteiskunnan elätettäväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muut äidit hoitaa lapsensa työn ohessa mutta ehkä se on kivampi sit vaan löffäillä kotona yhteiskunnan tukiaisilla?

Koulussahan on juuri ongelmana kun vanhemmat ei enää hoida lapsiaan vaan kasvatus sysätään aina toisille tahoille päiväkodille ja opettajille ym. Vastuuta ei vanhemmat ota, raha vaan käteen ja pennut ulos vapaalla tai netti eteen.

Opettajat ovat tuoneet esille että ei heillä ole ammattitaitoa ja mahdollisuuksia puuttua lasten ongelmiin kun he ovat vain opettajia. Jos vanhemmat eivät hoida hommiaan niin lapsi syrjäytyy suurella todennäköisyydellä. Siinä ei auta koulupsykologit, kuraattorit, terveydenhoitajat, lasten psykiatrit, koulukodit jne. koska vanhempien läsnäoloa ei voi korvata. 

Minusta jokainen perhe voi tehdä oman valintansa hoitaa lapsi/lapset joko kotona tai viedä päiväkotiin. Jokaisella perheellä on niin eri tilanne, ettei vain yksi vaihtoehto voi sopia kaikille. En ikinä ymmärrä, miten joku ei voi ymmärtää tätä, että perheitä ja tilanteita on erilaisia. Toinen vie lapsen päiväkotiin ja toinen hoitaa kotona. Se mikä sulle sopii, ei välttämättä sovi toiselle. Kunnioitetaan jokaisen valintaa. Minusta pienelle alle 3-vuotiaalle kotona oleminen on paras vaihtoehto, kerkeää se isompana tarhaan ja sitten kouluun. 

Vierailija kirjoitti:

Muut äidit hoitaa lapsensa työn ohessa mutta ehkä se on kivampi sit vaan löffäillä kotona yhteiskunnan tukiaisilla?

Kova oletus. Meillä minä miehenä kyllä kustansin 100% meidän elämisestä aikanaan kun vaimo oli kotiäitinä. Ainut tuki mitä saatiin oli lapsilisä.

Itse AP:lle: lapsesi varmasti arvostaa myöhemmin päätöstäsi viettää aikaa heidän kanssaan ja olla heille oikeasti äiti.

Haukkuja tulee lähinnä netissä missä avohoitopotilaat huutelevat lepositeistään, mitä sattuu.

TAi sitten toimittajat trollaavat tahallaan kun omat ei muuhun riitä.

Normaalit ihmiset tuolla ulkona arvostavat kotiäiteyttä hyvin paljon.