Lue keskustelun säännöt.
Onko kotiäiteydessä jotain pahaa vai miksi meitä usein haukutaan?
15.08.2023 |
Olen kotiäiti. Omasta tahdostani, en miehen pakottamana. On minulla kyllä ihan hyvä koulutuskin ja oman alan työkokemusta useampi vuosi, mutta päätin nyt olla ihan kotiäiti vain. Saan siitä välillä haukkuja ja arvostelua osakseni. Vähintään kulmien kohottelua. Mutta myös ihan suoraa kritiikkiä. Kukaan tuttu tai puolituttu ei ole koskaan sanonut mitään hyvää ratkaisustani eikä kyllä kukaan vieraskaan. Arvostellut vain. Lapset on päiväkoti-iässä ja aion olla kotiäiti kunnes nuorin menee kouluun. Nykyään päiväkodit on aika huonossa tilanteessa ja moni sanoo, ettei haluaisi lastaan niihin laittaa. Minä en laittanut ja silti saan haukkuja. Miksi?
Kommentit (711)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä, miksi jotkut liittävät tämän kotiäitikeskustelun (/siihen liittyvien huolenaiheiden pohtimisen) jotenkin erityisesti feminismiin. Samat kysymykset, esim. tuohon eläkeasiaan liittyen, ovat vaikka mies- tai naispareilla, joissa toinen on kotiäitinä tai - isänä tai sitten sillä heteroparilla, jossa isä onkin kotona.
Se vaan, että feministit eivät koskaan puolusta kotiäitiyttä. En ainakaan itse muista 90-luvulta feministeiltä sellaista ulostuloa. Päin vastoin, feministit haluavat holhota erilaisilla pakotteilla pienten lasten äidit työelämään "heidän oman etunsa takia", eläkkeiden siis. Tässä asiassa he eivät luota naisten omaan arvostelukykyyn.
Hyvä, et siitä muistutellaan! Itse oon sen mokannut. Opiskelin vielä, kun sain lapset. Pääosin hoidit kotona ekat vuodet. Sit ehdin olla muutaman vuoden töissä, kun lpseni teininä sairastui vakavasti. Jäin häntä hoitamaan. Eipä siinä hötäkässä ajatellut mitään kovin järkevää, elämä oli lähinnä selviytymistä. Kun lapsi lopulta pääsi joitoon muiden vastuulle, olin uneton ja työkyvytön. Meni vuosia toipumiseen. Koska en ollut työelämässä, ei kukaan ollut kiinnostunut minun kuntouttamiseata. Mies toki kävi koko ajan töissä. Mutta itse olin kyvytön miettimään omaa eläkettä millään tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketjussa on esitetty useasti, että lasten kotihoito tapahtuisi "veronmaksajien rahoilla" ja "yhteiskunnan tuella kotona loisien".
Sairaanhoitaja A hoitaa kahta lastaan kotona. Yhteiskunnalta jää saamatta sairaanhoitajan työpanos ja tuloveroina 500e/kk. Julkisista varoista A saa kotihoidontukea 400e/kk.
Sairaanhoitaja B käy töissä hyvinvointialueen sairaalassa ja kaksi lasta on hoidossa vuoropäiväkodissa. Yhteiskunta saa sairaanhoitajan työpanoksen ja tuloveroa 500e/kk. Yhteiskunnan kulut ovat sairaanhoitajan palkkakulut 4500e/kk ja kahden lapsen vuorohoitokustannus 2*1500e/kk. Yhteensä 7500e/kk, tulovero ja päivähoitomaksu huomioiden 6400e/kk.
Mitä laskin väärin? Miksi hoitaja A loisii mielestäsi kotona muiden rahoilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä, miksi jotkut liittävät tämän kotiäitikeskustelun (/siihen liittyvien huolenaiheiden pohtimisen) jotenkin erityisesti feminismiin. Samat kysymykset, esim. tuohon eläkeasiaan liittyen, ovat vaikka mies- tai naispareilla, joissa toinen on kotiäitinä tai - isänä tai sitten sillä heteroparilla, jossa isä onkin kotona.
Se vaan, että feministit eivät koskaan puolusta kotiäitiyttä. En ainakaan itse muista 90-luvulta feministeiltä sellaista ulostuloa. Päin vastoin, feministit haluavat holhota erilaisilla pakotteilla pienten lasten äidit työelämään "heidän oman etunsa takia", eläkkeiden siis. Tässä asiassa he eivät luota naisten omaan arvostelukykyyn.
Hyvä, et siitä muistutellaan! Itse oon sen mokannut. Opiskelin vielä, kun sain lapset. Pääosin hoidit kotona ekat vuodet. Sit ehdin olla muutaman vuoden töissä, kun lpseni teininä sairastui vakavasti. Jäin häntä hoitamaan. Eipä siinä hötäkässä ajatellut mitään kovin järkevää, elämä oli lähinnä selviytymistä. Kun lapsi lopulta pääsi joitoon muiden vastuulle, olin uneton ja työkyvytön. Meni vuosia toipumiseen. Koska en ollut työelämässä, ei kukaan ollut kiinnostunut minun kuntouttamiseata. Mies toki kävi koko ajan töissä. Mutta itse olin kyvytön miettimään omaa eläkettä millään tavalla.
Voin myös auliisti myöntää, että minä saattaisin mokata samassa tilanteessa. Olen muutenkin niitä liian sinisilmäisiä ihmisiä, mitä raha-asioihin tulee. Olen huono puhumaan rahasta ylipäätään, pyytämään parempaa palkkaa jne. Tiedän, pitäisi opetella ja totutella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä, miksi jotkut liittävät tämän kotiäitikeskustelun (/siihen liittyvien huolenaiheiden pohtimisen) jotenkin erityisesti feminismiin. Samat kysymykset, esim. tuohon eläkeasiaan liittyen, ovat vaikka mies- tai naispareilla, joissa toinen on kotiäitinä tai - isänä tai sitten sillä heteroparilla, jossa isä onkin kotona.
Se vaan, että feministit eivät koskaan puolusta kotiäitiyttä. En ainakaan itse muista 90-luvulta feministeiltä sellaista ulostuloa. Päin vastoin, feministit haluavat holhota erilaisilla pakotteilla pienten lasten äidit työelämään "heidän oman etunsa takia", eläkkeiden siis. Tässä asiassa he eivät luota naisten omaan arvostelukykyyn.
Hyvä, et siitä muistutellaan! Itse oon sen mokannut. Opiskelin vielä, kun sain lapset. Pääosin hoidit kotona ekat vuodet. Sit ehdin olla muutaman vuoden töissä, kun lpseni teininä sairastui vakavasti. Jäin häntä hoitamaan. Eipä siinä hötäkässä ajatellut mitään kovin järkevää, elämä oli lähinnä selviytymistä. Kun lapsi lopulta pääsi joitoon muiden vastuulle, olin uneton ja työkyvytön. Meni vuosia toipumiseen. Koska en ollut työelämässä, ei kukaan ollut kiinnostunut minun kuntouttamiseata. Mies toki kävi koko ajan töissä. Mutta itse olin kyvytön miettimään omaa eläkettä millään tavalla.
Voin myös auliisti myöntää, että minä saattaisin mokata samassa tilanteessa. Olen muutenkin niitä liian sinisilmäisiä ihmisiä, mitä raha-asioihin tulee. Olen huono puhumaan rahasta ylipäätään, pyytämään parempaa palkkaa jne. Tiedän, pitäisi opetella ja totutella.
Mulla sama. Lisäksi en jotenkin osaa suhtautua rahaan riittävällä vakavuudella. Olen aina pärjännyt, vaikka pitkiä aikoja on raha ollut tiukalla. Mut niin kauan kuin se riittää välttämättömään, oon ollut tyytyväinen. Pitäis varmaan vähän keskittyä ja panostaa ja alkaa jotenkin sitä keräämään ja säästämään. Alkaa kunnolla sniiduks. Mutta sitä varten joudun sit tsemppaamaan tosi paljon, se ei ole ollenkaan luontaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotiäiti on naispuolinen peräkammarinpoika.
Useat ihan sivistyneitä ja kouluttautuneita ihmisiä jotka välittävät lapsestaan oikeesti.
Minäkin olen ollut tosi pitkään kotiäiti, mutta minään uhrina en itseäni pysty näkemään ja uskokaa tai älkää feministikin olen. Ennen lapsia hommasin yliopistotutkinnon ja töissä olin aina. Myös opiskeluaikana. Kun saimme kaksi lasta, jäin kotiäidiksi käytännön syistä. Puolisolla oli tosi paljon töitä ja hän myös ansaitsi erittäin hyvin. Käytännön syistä ja perheemme kaikkien jäsenten elämänlaadun vuoksi oli järkevintä olla kotona. Meillä ei ole avioehtoa ja henkilökohtainen säästö- sekä sijoitusvarallisuutenikin on satojatuhansia euroja. Tähän päälle yhteinen omaisuus. Nyt meillä on fiksut, koulussa erinomaisesti menestyvät lapset, jotka ovat saaneet harrastaa paljon ja hienoa elämää olemme viettäneet yhdessä, matkustelleet paljon jne. Ja kun lapset ovat isoja, on taas mahdollisuus tehdä töitä minullakin. Eivät kotiäidit ole mikään homogeeninen ryhmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkihan haluavat lapsilleen parasta. Pitkään kotihoidossa olleet selviävät kognitiivisissa testeissä keskimäärin päiväkotilapsia huonommin ja heillä on enemmän ongelmia sosiaalisuudessa. Tämän vuoksihan yritetään pidentää varhaiskasvatusaikaa eskarista pidemmäksi.
Pitkään kotihoidossa olleet, joilla korkeakoulutetut vanhemmat, jotka huolehtivat lapsilleen kavereita ja pedagogisesti kehittävää tekemistä, selviytyvät noissa testeissä ja koulumaailmassa ylipäätään parhaiten.
Pitkään kotihoidossa olleet MM-taustaiset tai "elämänkoululaisvanhempuen" kasvatit on ne jotka johtaa noita pisimpään kotihoidossa olleiden tilastoja, ja vetävät pohjat noissa testeissä.
Ei se kotihoito lasta tyhmäksi tai epäsosiaaliseksi tee, vaan vanhempien taustalla ja asenteella on väliä.
Näin se on. Harmittaa, että kaikki kotivanhemmat ja kotona kasvatetut lapset niputetaan samaan. Nähdään vain se ongelmapuoli, ei niitä, joista kasvaa kotona huippuja.
Oon kyl korkeakoulutettu ja olin lasteni kanssa monta vuotta, kun olivat pieniä. Enkä kyl mitenkään järjestänyt heille mitää kavereita ym. Itse löysivät kaverinsa ja muutenkin tehtiin ihan tavallisia juttuja, ei mitään pedagogisesti erityisen kehittävää. Luettiin kyllä paljon, ulkoiltiin, kesäisin kaupungin puisto oli iso juttu (Helsingissä mahtavaa toimintaa, oli silloin ainakin), retkeiltiin, mökkeiltiin jne. Tärkeintä oli läsnäolo ja juttelu. Kaikesta. Todella upeita aikuisia heistä kasvoi. Päätavoitteeni oli, ettemme luo mitään odotuksia tulevaisuuden suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä mietin asian niin, että kadunko kuolinvuoteellani enemmän sitä, että vietin useamman vuoden kotona lapseni kanssa vai sitä, etten tehnyt tarpeeksi töitä. Vastaus on päivänselvä.
Sitä kuolinvuoteelle päättmisensä ajankohtaa ei muuten pysty ennustamaan, se voi olla vasta 80 v tai jo 50 v. Siksi pelkkä eläkkeen maksimoiminen elämässä ei ole järkevää.Monille työssäkäyville asia ei ole noin mustavalkoinen. Olen itse vaativassa asiantuntijatyössä ja mieheni on johtaja. Olemme kumpikin ylimmässä tulodesiilissä. Meille töissä käynti ei ole pakkopullaa. Silti perhe on tärkein ja työ joustaa tarvittaessa. Itse kehitän työkseni kryptografiaa, joten lasten kanssa kotona olo täyspäiväisesti ei todellakaan tarjoa tarpeeksi älyllistä haastetta. Lähisukulaiseni on erään ison pörssiyrityksen toimitusjohtaja. Hänellekin perhe on tärkein ja heidän jo aika isot lapsensa ovat fiksuja ja hyväkäytöksisiä. Välit vanhempiin ovat erinomaiset. Sukulaisen vaimokin on töissä, vaikkei olisi taloudellinen pakko kun puolison tulot ovat puoli miljoonaa vuodessa. Tunnen myös yhden miljonäärin. Myi it-firmansa ja nettosi niin, ettei tarvitsisi enää töitä tehdä. Silti sekä hän itse, että vaimonsa ovat töissä. Lapset koulussa ja päiväkodissa.
Aika rahapainotteinen elämä. Ja arvot. Ymmärrän kyllä tarpeen käyttää aivoja. Mutta lapset ovat antaneet itselleni älyllisesti varmaan eniten. Se lapsen maailma on niin käsittämättömän mielikuvituksellinen, ja toisaalta lapsen tapa nähdä reaalimaailma on loputtoman kiehtova. En antaisi pois niitä vuosia lasten kanssa, vaikka elämäni lyhentyisi toisesta päästä. Se aika on ollut arvokkainta elämässäni. Ilman mitään tuloja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun puolestani ole kotiäiti ihan vapaasti kunhan et käytä siihen penniäkään yhteiskunnan tukia!
Jokainen päiväkoti pyörii yhteiskunnan tuilla. Asia ei todellakaan ole noin yksinkertainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen siivellä loisimisessa ei ole mitään ihailtavaa.
Mikä siitä tekee loisimisen, jos yhdessä asiat päätetää? Kun on perhe, asiat ja kaikki muu on yhteistä.
Joitain loukkaa kovasti se, että jotkut miehet rahallisesti elättävät vaimojaan. Se, että vaimo hoitaa lapset ja kodin, on merkityksetöntä. Se on vain loisimista. Jos olis ns. tolkun ihmisiä, maksaisivat ulkopuoliselle lasten hoidon. Kotiahan ei siinä tapauksessa niin paljon hoitaa, kun kaikki ovat 8-10h poissa joka arkipäivä. Maksetaan siis päiväkodille hoidosta, ruuasta, pkdin siivouksesta ja yleisestä huollosta. Ulkoistetaan kasvatus. Se on järjellistä puuhaa. Ahkeraa ja kunnollista elämää (josta muuten yhteiskuntakin maksaa). Eipä tarvi ite viettää aikaansa lastensa kanssa. Ja jos kasvatus sit pieleen menee, voi aina syyttää yhteiskuntaa. Huonosti hoisivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkäs me sille mahdetaan. Osa on vain laiskoja perusluonteeltaan. Ihan hyvä että yhteiskunta mahdollistaa kotona makoilun. Ei heistä työelämässä olisikaan hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä mietin asian niin, että kadunko kuolinvuoteellani enemmän sitä, että vietin useamman vuoden kotona lapseni kanssa vai sitä, etten tehnyt tarpeeksi töitä. Vastaus on päivänselvä.
Sitä kuolinvuoteelle päättmisensä ajankohtaa ei muuten pysty ennustamaan, se voi olla vasta 80 v tai jo 50 v. Siksi pelkkä eläkkeen maksimoiminen elämässä ei ole järkevää.Monille työssäkäyville asia ei ole noin mustavalkoinen. Olen itse vaativassa asiantuntijatyössä ja mieheni on johtaja. Olemme kumpikin ylimmässä tulodesiilissä. Meille töissä käynti ei ole pakkopullaa. Silti perhe on tärkein ja työ joustaa tarvittaessa. Itse kehitän työkseni kryptografiaa, joten lasten kanssa kotona olo täyspäiväisesti ei todellakaan tarjoa tarpeeksi älyllistä haastetta. Lähisukulaiseni on erään ison pörssiyrityksen toimitusjohtaja. Hänellekin perhe on tärkein ja heidän jo aika isot lapsensa ovat fiksuja ja hyväkäytöksisiä. Välit vanhempiin ovat erinomaiset. Sukulaisen vaimokin on töissä, vaikkei olisi taloudellinen pakko kun puolison tulot ovat puoli miljoonaa vuodessa. Tunnen myös yhden miljonäärin. Myi it-firmansa ja nettosi niin, ettei tarvitsisi enää töitä tehdä. Silti sekä hän itse, että vaimonsa ovat töissä. Lapset koulussa ja päiväkodissa.
Rahastahan se ei olekaan aina kiinni vaan halusta kasvattaa omat lapsensa itse!! Kysymys kuuluu miksi vanhemmat eivät halua olla omien lastensa kanssa vaan vievät vieraalle ihmiselle, jonka kanssa lapsi viettää rutkasti enemmän aikaa kuin vanhempiensa.
Minun arviointini on, että on paljon mielenkiintoisempaa olla aikuisten kanssa tavoitteellisessa työelämässä kuin omien lastensa. Lapset vaativat paljon huomiota, aikaa, hoivaa, opettamista ja kärsivällisyyttä. Se on täysipäiväistä työtä eikä ole ruoka/kahvitaukoja riippuen toki lasten iästä.
Eri asia jos toimeentulo kysymyksessä.
Tämäpä juuri! Tietenkin haastavassa ja nousujohteisessa työelämässä saa kiitosta ja palkkiota ja glooriaa. Sen voi kuvailla älyllisellä jaasteella ja rahalla. Mutta mikään työ ei ole niin merkityksellistä, kuin ihmistyö ja siinä kruununa lapset. Mikään haaste ei ole suurempi. Se on omaa kyvyttömyyttä, jos siihen ei kykene. Tietty on parempi olla töissä ja hoidattaa lapsensa muualla, jos ei koe olevansa riittävä kotiäitinä/isänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan se nyt helvetin noloa olla nykyään kotiäiti. Kerrostalo kolmiossa ei ole paljon kotihommia, internet on päivällä täynnä kotiäitejä, joten hoidetaan lasta joo.
Jos on yh, niin unohdetaan iloisezti miehen elatus ja lapsilisät.
Puhutaan pojille paskaa isästä ja kasvatetaan vaurioutuneita sieluja.
Vierailija kirjoitti:
Kateus. Ruuhkavuosissa eläviä, jotka jättävät lapsensa surkeassa tilanteessa olevaan varhaiskasvatukseen, ovat kateellisia että jollakin on a. taloudellinen mahdollisuus huolehtia lapsistaan itse ja kasvattaa heitä rakkaudella b. kärsivällisyyttä tehdä se - eihän nykyäidit usein edes kestä lastensa kanssa olemista.
Harvalla moiseen on edes mahdollisuutta, joten tietysti sitä katsotaan kieroon. Älä välitä!
Muutaman vuoden hoidin teiniä kotona, jolla oli vakavia mtongelmia. Tavoitteena oli pitää hänet hengissä. Kun tästä jonkun kerran kerroin entisille kolleegoille, tuli usein kipakka ja katkera vastakommentti: olisin minäkin mielelläni kotona, mutta ei ole varaa. Ja kipakan näistä teki se äänensävy, joka oli kiukun ja katkeruuden sekoitusta. Sanoin kyllä joka kerta, että taloudellisesti katastrofi. Mut se ei auttanut. Olin todella yllättynyt, kun tämä toistui usean kerran. Heillä se ajatus tästä mun lapsesta oli täysin toissijainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkäs me sille mahdetaan. Osa on vain laiskoja perusluonteeltaan. Ihan hyvä että yhteiskunta mahdollistaa kotona makoilun. Ei heistä työelämässä olisikaan hyötyä.
Miten yhteiskunta sen mahdollistaa? Työtön saa työttömyyskorvausta, mut kotiäiti ei.
Lapsilta saat kiitoksen ihan katselemalla kuinka tasapainoisia ovat. Röllitkin täällä olisivat toivoneet kotiäitiä, toivovat muuten vieläkin.
Vierailija kirjoitti:
Itse pidän kotiäitiyttä vanhanaikaisena ja huonosti yhteiskunnan arvoihin sopivana valintana ellei ole suurperheen äiti.
Itselle on opetettu jo lapsuudessa, että ihmisen pitää osallistua yhteiskunnan pyörittämiseen. Parin lapsen kasvatus ei ole riittävä panos, toiset kun tekee sen saman työn ohessa.
Ja en ole kateellinen, en halua olla kotiäiti, kokeiltu on. Itselle paras valinta oli osa-aikatyö lasten ollessa pieniä.
Suomessakin on satoja täysin jonninjoutavia firmoja, jotka on perustettu tasan itseä ja omia tuloja ajatellen. Sitten nämä samat tyypit yhtäaikaa pätevät sillä, että he ovat tärkeitä, kun maksavat veroja ja kustantavat muiden elämän, ja samat tyypit myös huutaa, että eivät halua maksaa veroja. Eli he haluaisivat vain kieriskellä vain rahoissaan ja kaivella omaa napaansa, sen sijaan, että osallistuisivat yhteiskunnan pyörittämiseen. Pointtina siis, että osaa työssäkäyvistä ei voisi vähempää kiinnostaa yhteiskunta.
Vierailija kirjoitti:
Minkäs me sille mahdetaan. Osa on vain laiskoja perusluonteeltaan. Ihan hyvä että yhteiskunta mahdollistaa kotona makoilun. Ei heistä työelämässä olisikaan hyötyä.
Miten se yhteiskunta sen mahdollistaa, jos puoliso on se, joka elättää? Elämmekö yhteiskuntaa varten, vai onko yhteiskunta meitä varten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä mietin asian niin, että kadunko kuolinvuoteellani enemmän sitä, että vietin useamman vuoden kotona lapseni kanssa vai sitä, etten tehnyt tarpeeksi töitä. Vastaus on päivänselvä.
Sitä kuolinvuoteelle päättmisensä ajankohtaa ei muuten pysty ennustamaan, se voi olla vasta 80 v tai jo 50 v. Siksi pelkkä eläkkeen maksimoiminen elämässä ei ole järkevää.Monille työssäkäyville asia ei ole noin mustavalkoinen. Olen itse vaativassa asiantuntijatyössä ja mieheni on johtaja. Olemme kumpikin ylimmässä tulodesiilissä. Meille töissä käynti ei ole pakkopullaa. Silti perhe on tärkein ja työ joustaa tarvittaessa. Itse kehitän työkseni kryptografiaa, joten lasten kanssa kotona olo täyspäiväisesti ei todellakaan tarjoa tarpeeksi älyllistä haastetta. Lähisukulaiseni on erään ison pörssiyrityksen toimitusjohtaja. Hänellekin perhe on tärkein ja heidän jo aika isot lapsensa ovat fiksuja ja hyväkäytöksisiä. Välit vanhempiin ovat erinomaiset. Sukulaisen vaimokin on töissä, vaikkei olisi taloudellinen pakko kun puolison tulot ovat puoli miljoonaa vuodessa. Tunnen myös yhden miljonäärin. Myi it-firmansa ja nettosi niin, ettei tarvitsisi enää töitä tehdä. Silti sekä hän itse, että vaimonsa ovat töissä. Lapset koulussa ja päiväkodissa.
Rahastahan se ei olekaan aina kiinni vaan halusta kasvattaa omat lapsensa itse!! Kysymys kuuluu miksi vanhemmat eivät halua olla omien lastensa kanssa vaan vievät vieraalle ihmiselle, jonka kanssa lapsi viettää rutkasti enemmän aikaa kuin vanhempiensa.
Minun arviointini on, että on paljon mielenkiintoisempaa olla aikuisten kanssa tavoitteellisessa työelämässä kuin omien lastensa. Lapset vaativat paljon huomiota, aikaa, hoivaa, opettamista ja kärsivällisyyttä. Se on täysipäiväistä työtä eikä ole ruoka/kahvitaukoja riippuen toki lasten iästä.
Eri asia jos toimeentulo kysymyksessä.Tämäpä juuri! Tietenkin haastavassa ja nousujohteisessa työelämässä saa kiitosta ja palkkiota ja glooriaa. Sen voi kuvailla älyllisellä jaasteella ja rahalla. Mutta mikään työ ei ole niin merkityksellistä, kuin ihmistyö ja siinä kruununa lapset. Mikään haaste ei ole suurempi. Se on omaa kyvyttömyyttä, jos siihen ei kykene. Tietty on parempi olla töissä ja hoidattaa lapsensa muualla, jos ei koe olevansa riittävä kotiäitinä/isänä.
No kyllä useakin haaste voi olla suurempi kuin pikkulasten kanssa perhosten väristä jutteleminen, jota ehtii ihan hyvin työn ohessakin. Kaikenlaiset "kuolinvuoteella jokainen toivoisi että olisi ollut enemmän kotona" ovat ihan älyttömiä, joku saattaa kuolinvuoteella toivoa että olisi ylittänyt Atlantin soutuveneellä tms.
Jokainen hoitaa lapsensa kuten parhaaksi näkee. Joiltain lähtee järki himassa, joiltain töissä. Ainoa asia joka on järjestettävä on henkilökohtainen talous.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkäs me sille mahdetaan. Osa on vain laiskoja perusluonteeltaan. Ihan hyvä että yhteiskunta mahdollistaa kotona makoilun. Ei heistä työelämässä olisikaan hyötyä.
Miten se yhteiskunta sen mahdollistaa, jos puoliso on se, joka elättää? Elämmekö yhteiskuntaa varten, vai onko yhteiskunta meitä varten?
Siis töissäkäyvä puoliso ei "elätä" ketään. Kotona lapsia hoitava tekee työssäkäyvän uran mahdolliseksi. Olisi ihan hyvä siirtää osa työssäkäyvän palkkaa kotona olevan tilille lastenhoitopalkkana, niin kuvio olisi selkeä. Jokainen hoitaa osansa.
Nämä uhriutujat uhriutuu, oli ne töissä tai kotona. Ikävä kuulla tarinasi