Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olenko julma, kun en halua auttaa appivanhempia tässä tilanteessa?
09.08.2023 |
Taustatietona: Appivanhemmat eivät auttaneet meitä, kun elimme pikkulapsiarkea. Vauvalla oli monenlaista sairautta ja olisimme kaivanneet välillä edes hetken lepoa. Pahimmillaan anoppi vain naureskeli vauvan sairauksille, että pärjäilkää. Appivanhemmat olivat tuolloin terveitä, tuoreita eläkeläisiä eli aikaa auttamiselle olisi ollut. Anoppi jopa palasi eläkkeeltä töihin, kun virtaa riitti ja aika kävi eläkkeellä pitkäksi. Lapsen ollessa 1 v sairastuin vakavasti ja meni monta vuotta, kun olin todella huonossa kunnossa. Arki oli todella raskasta ja mies oli lujilla sairaan vaimon, töiden ja lapsen asioiden kanssa. Appivanhemmat tiesivät tämän, mutta eivät tulleet avuksi, vaikka asuivat kohtuullisen matkan päässä. Kylässä kävivät välillä, mutta silloin odottivat passaamista, valmista ruokaa pöydässä ja itse katsoimme lapsen perään silloinkin. Omat vanhempani asuivat toisella puolella Suomea, mutta kävivät pitkästä välimatkasta huolimatta auttamassa muutaman kerran vuodessa useamman päivän ajan. Katsoivat lapsen perään, laittoivat ruokaa ja siivosivat. Olen tästä heille ikuisesti kiitollinen, sillä mitään tukiverkkoja meillä ei asuinpaikkakunnalla ollut.
Nyt alamme olla tilanteessa, että appivanhemmilla on jo ikää ja avun tarvetta alkaisi olla. Anoppi on toisinaan jopa puhunut, että muuttaisivat lähellemme, jotta meillä olisi helpompi olla avuksi. Minua ei kiinnosta tippaakaan olla appivanhemmille avuksi, kun jättivät meidät yksin vaikeina vuosina. Olenko julma, kun en halua auttaa appivanhempia tässä tilanteessa? Miehelle olen sanonut, että itse saat hoitaa sen mitä vanhempiesi asioista hoidat.
Kommentit (1175)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mikäli minä muistan lapsuuteni oikein, tämä suurten ikäluokkien porukka suorastaan sylki sotaveteraanien päälle - mutta nytkö sillä sitten selitellään oma paska käytös?
Haiskahtaa ihan narsismilta.
Juu varmaan parikymppiset teki noin pomoilleen ja työtovereille joiden "oppipoikina" olivat työmailla.
Älä nyt yleistä jonkun helsingin yläluokkaisen taistolaisnuorison puheita esim tehdassaleihin.
Koko se suurten ikäluokkien sukupolvi on sylkenyt ja pyllistellyt sekä vanhempien että nuorempien ikäluokkien päälle aina, minäminäminäminä-tyylillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En auta äitiäni. Hän ei auttanut minua silloin kun sain lapsia, vaikka tuli mummoksi viiskymppisenä. Omat lapsensa hän hoidatti omalla äidillään ja anopillaan. Nyt vanhana valittaa että on niin yksin. Minun paukkuni menevät omien lastenlasten hoitamiseen.
Kai äitisi viiskymppisenä kävi töissä eikä joutanut päivähoitajaksi? Sinulla jos on nyt aikaa hoitaa lapsrnlapsesi, sehän on hienoa.
Se on totta ettei päivähoitopaikkoja aina ole ollut tarpeeksi. Joku mummo tai äiti jos ei ole ollut töissä on voinut pientä ansiota saadakseen olla päivähoitaja lapsenlapsilleen.Miksi sinä jatkuvasti jankutat siitä että joku olisi päivittäisen avun tarpeessa? Kukaan ei koko ketjussa ole sellaisesta hiiskahtanutkaan, paitsi sinä jolle se on pakkomielle.
Kenerle vastasin, hän valitti äidin ja mummon hoitaneen hänet. Ja nyt ei äiti hoitanut hänen lapsiaan vaikka tämä.mummon hoitama nyt käyttää paukkunsa (päivänsä) lastenlastensa hoitamiseen.
En käsitä hoitamisella jos laskee canhemmat bilettämään. Se on katsomista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En auta äitiäni. Hän ei auttanut minua silloin kun sain lapsia, vaikka tuli mummoksi viiskymppisenä. Omat lapsensa hän hoidatti omalla äidillään ja anopillaan. Nyt vanhana valittaa että on niin yksin. Minun paukkuni menevät omien lastenlasten hoitamiseen.
Kai äitisi viiskymppisenä kävi töissä eikä joutanut päivähoitajaksi? Sinulla jos on nyt aikaa hoitaa lapsrnlapsesi, sehän on hienoa.
Se on totta ettei päivähoitopaikkoja aina ole ollut tarpeeksi. Joku mummo tai äiti jos ei ole ollut töissä on voinut pientä ansiota saadakseen olla päivähoitaja lapsenlapsilleen.Miksi sinä jatkuvasti jankutat siitä että joku olisi päivittäisen avun tarpeessa? Kukaan ei koko ketjussa ole sellaisesta hiiskahtanutkaan, paitsi sinä jolle se on pakkomielle.
Kenerle vastasin, hän valitti äidin ja mummon hoitaneen hänet. Ja nyt ei äiti hoitanut hänen lapsiaan vaikka tämä.mummon hoitama nyt käyttää paukkunsa (päivänsä) lastenlastensa hoitamiseen.
En käsitä hoitamisella jos laskee canhemmat bilettämään. Se on katsomista.
Hän ei puhunut päivähoidosta yhtään mitään eikä sanonut olevansa sellaista vailla, vaan kirjoitti että äitinsä ei auttanut häntä OLLENKAAN.
Vierailija kirjoitti:
En auta äitiäni. Hän ei auttanut minua silloin kun sain lapsia, vaikka tuli mummoksi viiskymppisenä. Omat lapsensa hän hoidatti omalla äidillään ja anopillaan. Nyt vanhana valittaa että on niin yksin. Minun paukkuni menevät omien lastenlasten hoitamiseen.
Juu, 70/80- luvulla oli suorastaan yleinen tapa hoidattaa lapset mummoilla. Kesät myös mummolassa ja pitemmät muut vapaat.
Omat sisarukseni olivat myös oikein taitavia tässä asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmasta/appivanhemmista voi tulla sylkykuppi aikuiselle lapselleen
https://www.tehylehti.fi/fi/terveys/vanhemmasta-voi-tulla-sylkykuppi-ai…
Tässähän ei ole kyse siitä vaan kusipäisistä appivanhemmista.
Entä jos aikuinen taantuu teiniksi. Tämäkin on yleinen ilmiö.
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi-hyvin/psykologia/ala-taannu…
Ja tyypillisesti boomereiden ja jälkiboomereiden suosikki Kodin kuvalehti ei uskalla hiiskahtaakaan siitä, millaisia mielenyerveysongelmakimppuja moni tuon ikäluokan ihminen on. Siis sodanjälkeiset sukupolvet aina jonnekin 60-70-luvulle asti ainakin.
Herravarjele millaisia persoonallisuushäiriöitä joka kolmannella varmaan.
Sellaisten ihmisten kanssa kasvaneet lapset, jotka ovat kuitenkin nykymaailmassa joutuneet kasvamaan joustavammiksi kuin vanhempansa, saattavat tosiaan vähän kosahdella näille näköalattomille vanhuksille, joiden tempauksia joutuvat sitten selvittelemään.
On siinä työmaa!
Onko se ihme, Suomi oli sodassa 5v joka päättyi 1945 ja sodan julmuudet ja kauheudet siirtyvät jopa useamman sukupolven yli.
Minunkin ukki oli eturintamalla useamman vuoden ja mummi lääkintälottana ja molemmat invalislituivat sodassa.
Äitini kuuluu suuriin ikäluokkaan ja hänen lapsuutensa ja nuoruutensa on karua kuultavaa esim. pikkutyttönä oli joka yö herännyt isänsä huutoon, jonka silmät tuijotti seinää ja hiki valui kasvoilta. Ja mummini ei koskaan selvinnyt sodan traumoista, hän oli täysin tunnekylmä ja hymytön ja kasvoiltaan kova. Ehkä se oli hänen selviintymistapansa, joka siirtyi myös äitiini.
Ja näin tulee käymään myös Ukrainassa ja on osittain käynytkin, sillä sodan kauhut ja julmuudet siirtyvät kolmanteen ja neljänteen polveen.
Ja se sama voi olla edessä, myös bmeillä, meidän lapsilla ja heidän lapsillaan, sillä Venäjä ei ole naapurista mihinkään kadunnut ja sota on edelleen mahdollinen.
Siitä sodasta on 70 vuotta. Ei se ole mikään tekosyy olla kusipää vuonna 2023.
Sodan kokeneet miehet siittivät lapsia vielä myöhemmin. Lankoni on syntynyt 1959. Isänsä oli niitä viiden vuoden miehiä. Appi ei sodasta puhunut mutta anoppi puhui hänen painajaisistaan joita tietysti lapsetkin öisin kuulivat. Ei sieltä ilman hermovikoja tultu.
Sota loppui 1944.
Ei se ole mikään tekosyy olla kusipää vuonna 2023.
No joo, jollain voi olla anoppina jopa sotaorpo tai sodan vammoihin myöhemmin menehtnyt.
1960 syntyneet eivät ole appivanhempina harvinaisia. He ovat lapsena kuulleet ne öiset tuskat ja kärsineet isän mielentiloista, ärtyisyydestä.
Appeni kuoli 2000 jolloin kuopuksensa oli siis 41. Nyt siis 64 -vuotias appiukko samanikäisen vaimonsa kanssaEdelleen siitä sodasta on se 70 vuotta. Se ei ole mikään syy olla kusipää.
Mitä sä intät selvässä asiassa. Posttraumaattinen stressireaktio on lääketieteen hyvin tuntema asia, ja muun muassa Irakin sodan amerikkalaisia veteraaneja, nuoria miehiä, on yritetty hoitaa esim. silmävärveterapialla. Nykyinen nimitys on "sotilaan syndrooma".
Suomenkin miesten oli vaikea sodan loputtua lopettaa väkivaltaisuuttaan kuin seinään, kun olivat harjoittaneet sitä vuosia. Isäni kertoi, että miehet tappelivat sodan jälkeen keskenään tanssipaikoilla, ja monta kertaa vaimoa ja lapsia kutsui lumihanki, kun perheenisä heilui humalassa.
Sinä olet elänyt pumpulissa noihin aikoihin verrattuna. Helppo huudella.
Ja tästä on Mikko Niskasen elokuva 70-luvulla
Kahdeksan surmanluotia, joka kuvaa sodan jälkeistä elämää, 70-luvulle saakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmasta/appivanhemmista voi tulla sylkykuppi aikuiselle lapselleen
https://www.tehylehti.fi/fi/terveys/vanhemmasta-voi-tulla-sylkykuppi-ai…
Tässähän ei ole kyse siitä vaan kusipäisistä appivanhemmista.
Entä jos aikuinen taantuu teiniksi. Tämäkin on yleinen ilmiö.
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi-hyvin/psykologia/ala-taannu…
Ja tyypillisesti boomereiden ja jälkiboomereiden suosikki Kodin kuvalehti ei uskalla hiiskahtaakaan siitä, millaisia mielenyerveysongelmakimppuja moni tuon ikäluokan ihminen on. Siis sodanjälkeiset sukupolvet aina jonnekin 60-70-luvulle asti ainakin.
Herravarjele millaisia persoonallisuushäiriöitä joka kolmannella varmaan.
Sellaisten ihmisten kanssa kasvaneet lapset, jotka ovat kuitenkin nykymaailmassa joutuneet kasvamaan joustavammiksi kuin vanhempansa, saattavat tosiaan vähän kosahdella näille näköalattomille vanhuksille, joiden tempauksia joutuvat sitten selvittelemään.
On siinä työmaa!
Onko se ihme, Suomi oli sodassa 5v joka päättyi 1945 ja sodan julmuudet ja kauheudet siirtyvät jopa useamman sukupolven yli.
Minunkin ukki oli eturintamalla useamman vuoden ja mummi lääkintälottana ja molemmat invalislituivat sodassa.
Äitini kuuluu suuriin ikäluokkaan ja hänen lapsuutensa ja nuoruutensa on karua kuultavaa esim. pikkutyttönä oli joka yö herännyt isänsä huutoon, jonka silmät tuijotti seinää ja hiki valui kasvoilta. Ja mummini ei koskaan selvinnyt sodan traumoista, hän oli täysin tunnekylmä ja hymytön ja kasvoiltaan kova. Ehkä se oli hänen selviintymistapansa, joka siirtyi myös äitiini.
Ja näin tulee käymään myös Ukrainassa ja on osittain käynytkin, sillä sodan kauhut ja julmuudet siirtyvät kolmanteen ja neljänteen polveen.
Ja se sama voi olla edessä, myös bmeillä, meidän lapsilla ja heidän lapsillaan, sillä Venäjä ei ole naapurista mihinkään kadunnut ja sota on edelleen mahdollinen.
Siitä sodasta on 70 vuotta. Ei se ole mikään tekosyy olla kusipää vuonna 2023.
Sodan kokeneet miehet siittivät lapsia vielä myöhemmin. Lankoni on syntynyt 1959. Isänsä oli niitä viiden vuoden miehiä. Appi ei sodasta puhunut mutta anoppi puhui hänen painajaisistaan joita tietysti lapsetkin öisin kuulivat. Ei sieltä ilman hermovikoja tultu.
Sota loppui 1944.
Ei se ole mikään tekosyy olla kusipää vuonna 2023.
No joo, jollain voi olla anoppina jopa sotaorpo tai sodan vammoihin myöhemmin menehtnyt.
1960 syntyneet eivät ole appivanhempina harvinaisia. He ovat lapsena kuulleet ne öiset tuskat ja kärsineet isän mielentiloista, ärtyisyydestä.
Appeni kuoli 2000 jolloin kuopuksensa oli siis 41. Nyt siis 64 -vuotias appiukko samanikäisen vaimonsa kanssaEdelleen siitä sodasta on se 70 vuotta. Se ei ole mikään syy olla kusipää.
Mitä sä intät selvässä asiassa. Posttraumaattinen stressireaktio on lääketieteen hyvin tuntema asia, ja muun muassa Irakin sodan amerikkalaisia veteraaneja, nuoria miehiä, on yritetty hoitaa esim. silmävärveterapialla. Nykyinen nimitys on "sotilaan syndrooma".
Suomenkin miesten oli vaikea sodan loputtua lopettaa väkivaltaisuuttaan kuin seinään, kun olivat harjoittaneet sitä vuosia. Isäni kertoi, että miehet tappelivat sodan jälkeen keskenään tanssipaikoilla, ja monta kertaa vaimoa ja lapsia kutsui lumihanki, kun perheenisä heilui humalassa.
Sinä olet elänyt pumpulissa noihin aikoihin verrattuna. Helppo huudella.
Ja tästä on Mikko Niskasen elokuva 70-luvulla
Kahdeksan surmanluotia, joka kuvaa sodan jälkeistä elämää, 70-luvulle saakka.Ei edelleenkään liity ketjuun. Tylsää väsynyttä provoilua.
Eikä missään kyllä kerrottu että se Pasanen olisi sotaveteraani, juoppohullu vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En auta äitiäni. Hän ei auttanut minua silloin kun sain lapsia, vaikka tuli mummoksi viiskymppisenä. Omat lapsensa hän hoidatti omalla äidillään ja anopillaan. Nyt vanhana valittaa että on niin yksin. Minun paukkuni menevät omien lastenlasten hoitamiseen.
Juu, 70/80- luvulla oli suorastaan yleinen tapa hoidattaa lapset mummoilla. Kesät myös mummolassa ja pitemmät muut vapaat.
Omat sisarukseni olivat myös oikein taitavia tässä asiassa.
Mäkin olin 80-luvulla joka kesä pari viikkoa mummolassa, samoin talvilomalla viikon. Vanhemmat yrittivät säästää hoitomaksuissa. Kivaa siellä oli, kun sai serkun kanssa leikkiä. Mutta ei siellä mummolassa koko kesää oltu, meidän perheessä ainakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En auta äitiäni. Hän ei auttanut minua silloin kun sain lapsia, vaikka tuli mummoksi viiskymppisenä. Omat lapsensa hän hoidatti omalla äidillään ja anopillaan. Nyt vanhana valittaa että on niin yksin. Minun paukkuni menevät omien lastenlasten hoitamiseen.
Kai äitisi viiskymppisenä kävi töissä eikä joutanut päivähoitajaksi? Sinulla jos on nyt aikaa hoitaa lapsrnlapsesi, sehän on hienoa.
Se on totta ettei päivähoitopaikkoja aina ole ollut tarpeeksi. Joku mummo tai äiti jos ei ole ollut töissä on voinut pientä ansiota saadakseen olla päivähoitaja lapsenlapsilleen.Miksi sinä jatkuvasti jankutat siitä että joku olisi päivittäisen avun tarpeessa? Kukaan ei koko ketjussa ole sellaisesta hiiskahtanutkaan, paitsi sinä jolle se on pakkomielle.
Kenerle vastasin, hän valitti äidin ja mummon hoitaneen hänet. Ja nyt ei äiti hoitanut hänen lapsiaan vaikka tämä.mummon hoitama nyt käyttää paukkunsa (päivänsä) lastenlastensa hoitamiseen.
En käsitä hoitamisella jos laskee canhemmat bilettämään. Se on katsomista.
Hän ei puhunut päivähoidosta yhtään mitään eikä sanonut olevansa sellaista vailla, vaan kirjoitti että äitinsä ei auttanut häntä OLLENKAAN.
Hän kirjoitti äitinsä hoidattaneen lapsensa omalla äidillään tai mummolla. Hoitaminen on päivähoitoa tai peräti mummon luona asumista.
Nyt kuitenkin kirjoittaja voi hoitaa omat lapsenlapsensa. Se on hienoa.
Munkaan lapsia ei kukaan koskaan ole ees vapaaillan verran katsonut. Ei ollut mummoja enää. En silti äkäile kenelkekään, hyvin vastuumme jaksettiin kantaa, itsehän ne lapset värkkäsimme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En auta äitiäni. Hän ei auttanut minua silloin kun sain lapsia, vaikka tuli mummoksi viiskymppisenä. Omat lapsensa hän hoidatti omalla äidillään ja anopillaan. Nyt vanhana valittaa että on niin yksin. Minun paukkuni menevät omien lastenlasten hoitamiseen.
Juu, 70/80- luvulla oli suorastaan yleinen tapa hoidattaa lapset mummoilla. Kesät myös mummolassa ja pitemmät muut vapaat.
Omat sisarukseni olivat myös oikein taitavia tässä asiassa.
Asuin kaupungin työläislähiössä, maaltamuuttaneita olimme monet. En muista kuitenkaan kenenkään lapsien olleen kesiä pois, siinä nuo samat penskat pihassa pyöri kesät talvet. Perheenä jos joku joskus kävi siellä jossai itä-suomessa tms.
Ehkä jossain piireissä missä ökyolemista isovanhemmilla, sitten pitivät lapsenlapsiaan?
Meidän lapset olivat alakoululaisina kesäsiirtolassa kyllä. Maksulliset 2 viikkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En auta äitiäni. Hän ei auttanut minua silloin kun sain lapsia, vaikka tuli mummoksi viiskymppisenä. Omat lapsensa hän hoidatti omalla äidillään ja anopillaan. Nyt vanhana valittaa että on niin yksin. Minun paukkuni menevät omien lastenlasten hoitamiseen.
Juu, 70/80- luvulla oli suorastaan yleinen tapa hoidattaa lapset mummoilla. Kesät myös mummolassa ja pitemmät muut vapaat.
Omat sisarukseni olivat myös oikein taitavia tässä asiassa.
Ihanko oikeasti joku haikailee 70-luvun elämäntyyliä? Oikeasti?
Silloin äitiysloma oli 2-6kk ja jos ei mennyt töihin, se oli irtisanomisperuste. Perhevapaita ei tunnettu.
Työelämässä oli 6pv työviikko, myös lauantaisin.
Vuosiloma 3vk, jos työsuhde oli kestänyt 3v.
Kunnallista päivähoitoa ei ollut kuin, köyhille ja sos.ongelmaisille lapsille. Työssäkäyvien lapset hoitivat mummot, maalta tulleet 15v kotiapulaiset, perhepäivähoitajat ja vähemmän työkykyiset. Ja vanhemmat maksoivat itse lastensa hoidon.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli asteittain voimaan 80-90-luvulla, samoin pienten koululaisten iltapäiväkerhot. Päiväkodeista 95% on rakennettu 90-luvulla tai sen jälkeen.
Ja tätä vielä haikallaan ja ihannoidaan?
Vierailija kirjoitti:
Ja tästä on Mikko Niskasen elokuva 70-luvulla
Kahdeksan surmanluotia, joka kuvaa sodan jälkeistä elämää, 70-luvulle saakka.
Suomessa on ollut kovia aikoja, jopa 90-luvun lamakin oli monillekin perhekunnille helkkarin traumaattinen.
Nyt on onneksi tietoa saatavilla. Mutta aikaisi olla ihan kaikkia kohtaan reilua, että viimeistään nyt, kun alkaa olla aikaa, resurssia ja tietoa, niin ihan jokainen omalta kohdaltaan, myös Boomerit, vähän miettisi kokonaisuutta.
Jos on vaikeita, käsittelemättömiä ja syvälle haudattuja traumoja, niin kipeäähän se tietysti tekee. Mutta eiköhän valtaosa kuitenkin selviä ihan perus self-helpin kautta siedettävään, ehkä ihan mukavaankin tilanteeseen.
Suosittelen ihan kaikille. Jossain vaiheessa pitää vaan lopettaa se menneiden tapahtumien ja syy-seuraussuhteiden taakse kätkeytyminen.
Ketjun aihe oli kuitenkin se, että anoppi ja appi olettavat saavansa paljon, vaikka toisten hädän hetkellä antoivat aikanaan vähän tai eivät ollenkaan.
Ehkä perustason apua silti antaisin, koska ongelma on monisyinen. Jos tarvitsevat paljon apua joskus, niin joutuvat sit käyttämään siihen rahaa. Jos haluaa itse hyötyä rahallisesti, auttaa vähän enemmän, vaikka välillä v i t u t t a i s i k i n.
Mutta pakko ei ole tietysti auttaa, ja ensisijaisestihan vastuu onkin miehellä, appivanhempien omalla lapsella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En auta äitiäni. Hän ei auttanut minua silloin kun sain lapsia, vaikka tuli mummoksi viiskymppisenä. Omat lapsensa hän hoidatti omalla äidillään ja anopillaan. Nyt vanhana valittaa että on niin yksin. Minun paukkuni menevät omien lastenlasten hoitamiseen.
Kai äitisi viiskymppisenä kävi töissä eikä joutanut päivähoitajaksi? Sinulla jos on nyt aikaa hoitaa lapsrnlapsesi, sehän on hienoa.
Se on totta ettei päivähoitopaikkoja aina ole ollut tarpeeksi. Joku mummo tai äiti jos ei ole ollut töissä on voinut pientä ansiota saadakseen olla päivähoitaja lapsenlapsilleen.Miksi sinä jatkuvasti jankutat siitä että joku olisi päivittäisen avun tarpeessa? Kukaan ei koko ketjussa ole sellaisesta hiiskahtanutkaan, paitsi sinä jolle se on pakkomielle.
Kenerle vastasin, hän valitti äidin ja mummon hoitaneen hänet. Ja nyt ei äiti hoitanut hänen lapsiaan vaikka tämä.mummon hoitama nyt käyttää paukkunsa (päivänsä) lastenlastensa hoitamiseen.
En käsitä hoitamisella jos laskee canhemmat bilettämään. Se on katsomista.
Hän ei puhunut päivähoidosta yhtään mitään eikä sanonut olevansa sellaista vailla, vaan kirjoitti että äitinsä ei auttanut häntä OLLENKAAN.
Hän kirjoitti äitinsä hoidattaneen lapsensa omalla äidillään tai mummolla. Hoitaminen on päivähoitoa tai peräti mummon luona asumista.
Nyt kuitenkin kirjoittaja voi hoitaa omat lapsenlapsensa. Se on hienoa.Munkaan lapsia ei kukaan koskaan ole ees vapaaillan verran katsonut. Ei ollut mummoja enää. En silti äkäile kenelkekään, hyvin vastuumme jaksettiin kantaa, itsehän ne lapset värkkäsimme.
Siinä ei missään lue, että hän olisi ollut päivähoitoa vaille lapsilleen.
Ihan kusipäältähän sä ap. vaikutat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on, että naiset solvaavat toinen toisiaan. Työpaikoillakin naiset ovat tukkanuottasille, jos ei muusta niin tappelevat samasta ukkomiehestä.
Mitäpä tytöt jos jättäisitte anopit rauhaan ja antaisitte miesten hoitaa asiat.
Suurempi ongelma oli se, että anoppi ei jättänyt mua rauhaan.
Erittäin harvoin se miniä väkisin tunkee appivanhempien kotiin ja perheeseen ähräämään. Kyllä se ongelma syntyy nimenomaan siitä, että anoppi ei jätä rauhaan.
Meillä aikoinaan mies oli ostanut äitinsä talon, äiti muutti muualle, toki harmittavan lähelle... miehen ex oli kaveria anoppinsa kanssa ja anoppi luuli että kun mä tulin kuvioihin, hän voi edelleen vaan marssia tänne... alkuun vaan toljotin suu auki että ei voi olla totta, tossa se kiipeää portaita yläkertaan, aika äkkiä kyllä mies teki selväksi että ei käy. Nyt alkaa olla iäkäs ja vaivainen, mies hoitaa kaikki lumi- ja muut pihahommat, polttopuut, pankkiasiat... "vaivanpalkaksi" sitten syytää viinereitä ja ties mitä piirakoita ja puolimätiä banaaneja, sata kertaa sanottu että ei kiitos mutta ei mee perille, ja sitten tietysti suuttuu kun sanotaan että mielellään ihan itse päätetään mitä syödään.
Maailma on isoja harmeja täynnä.
Näin elämänkokemusta omaavana sanon että aikuinen voi valita mitä syö. Ne pahan anopin antamat ruoat voi kipata biojätteeseen.Paraniko anoppi vaihdossa , oliko miehen talo vaihtamisen arvoinen?
Miksi sen anopin pitää roudata pojan kotiin yhtään mitään, jota pojan kotona ei kukaan halua tai tarvitse?
Niin, ja sit tässä on sekin hauska lisäkomponentti että kun tavataan anopilla joulu- tai pääsiäis-, whatever ruoan tiimoilla, ainoat juomavaihtoehdot on olut ja maito joita mä en kumpaakaan juo, no kraanavesi sit tietty. Valkoviiniä hänellä on aina, mutta sitä ei tarjoa vaan juo itse. Aina on tietysti mämmiä vaikka tietää että kukaan ei syö sitä, sitten loukkaantuu kun kukaan ei syö. Ruokia tietenkin varataan niin paljon että niistä riittää viikoksi, ja taas uhkaa ruokahävikki mitä inhoan, kaikkea kun ei voi pakastaa.
Olisiko iso kustannuserä jos menee juhlapyhiksi valmiille sapuskoille ottaa mukaan vichyä/kivennäisvettä/limskaa/ kombutsaa, mitä nyt tykkääkin juoda. Paha anoppi kun ei täydelliset tarjoilut.
Mutta tietysti kun bensa on kallista kuka nyt mitään ruokaa vie, ees vichy-pulloa itselleen.
Ei se oman juoman tuominen ole ongelma vaan se, että "omien eväiden" tuomisesta suututaan. "Mikään ei kelepaa, yhyy" ja koko ateria on pilalla anopin hysteeistä syyllistämistä kuunnellessa.
Oikeessahan anoppi on, mikään ei kelpaa. Kun ei ees vesi. Olisi se kamalaa yksi ateria ilman lempijuomaa, olipa se mikä tahansa.
Tai mämmi pöydässä.Kysyn vaan että onko järkeä hommata sitä mämmiä kun tiedetään että KUKAAN ei sitä syö, ei anoppi, vävyt, miniät, lapset. Ei ole syönyt aiempinakaan viitenätoista pääsiäisenä. Ostetaan suoraan poisheitettäväksi, kun joskus on keksitty että mämmi kuuluu pääsiäiseen.
Oisko se ihan anopin asia jos ei teidän rahapussista ole pois? Jos syö vaikka itse sitten kun on yksin.
No jos sitä ei yksikään vieras syö, niin miksi laittaa sitä tyrkylle? Tuskin kukaan nälkäiseksi jää, mutta miksi ei laita tarjolle jotain, jolla olisi menekkiä?
Jos syö itsekseen niin sitten syö. Sitä ei ole kukaan kieltämässä.
Sulla taitaa olla tapana raivostua pikkujutuista? Miten se mämmi pöydässä sinua kiusaa? Mutta kun kaiken pitäisi olla vain sinun makusi mukaan, se oikea juomakin on unohdettu.
Mä kyllä syön mämmiä, en ole tuo joka otti mämmin esille. Mämmi ei kiusaa, kunhan siihen saa kermaa ja sokeria päälle.
Mutta luulisi sen olevan kiusallista anopillekin vuosi toisensa jälkeen tarjota jälkiruokaa, jota kukaan ei ota. Vai onko tuo tapa säästää kustannuksissa?
Mun miniä tekee joka pääsiäinen itse pashaa puumuotissa ja leipoo kulitsaa, jonka perinteen hän on oppinut lapsuuden kodissa, jo mummoltaan, eikä pääsiäinen tunnu ilman pashaa ja kulitsaa hänelle tulevan ja on jälkiruoka pöydässä rekvisiittana, ihan samalla tavalla kuin kukat tai maalatut munat tai kynttilät. Tietysti ihan kohteliaisuudesta otetaan pienet annokset.
Eikä miniäni näytä koskaan siitä olevan kiusaantunut.Luulen, että mämmi merkitsee samaa vanhalla sukupolvelle, ja ylimalkaan vuotuiset juhlat koristeluineen yms., joita vietettiin aina samalla tavalla.
Nykynuorethan ei näistä juhlista välitä enää, ja kaikki kotiin liittyvät traditiot ovat heistä koomisia, haitallisia tai turhia. He eivät jäsennä enää elämäänsä näiden juhlien mukaan, ja se on ihan ok. Mutta antakaa vanhempien sukupolvien pitää kiinni heille merkityksellisistä asioista! Se luo heille turvaa kuoleman lähestyessä.
No mä olen kritisoinut tota mämmihommaa, olen 59v nykynuori.
Hassua, jos sellaista olettavat. Sinulla ei ole mitään velvollisuutta. Miehesi voi osaltaan hoitaa asioita tai ostaa apua vanhemmilleen. Jos asiasta syntyy konflikti, ole suorapuheinen, mutta älä ilkeile. Sinua toki syytetään "kostamisesta". Voithan mennä heille kylään useammin kuin ennen, kahveelle,
Vierailija kirjoitti:
Hassua, jos sellaista olettavat. Sinulla ei ole mitään velvollisuutta. Miehesi voi osaltaan hoitaa asioita tai ostaa apua vanhemmilleen. Jos asiasta syntyy konflikti, ole suorapuheinen, mutta älä ilkeile. Sinua toki syytetään "kostamisesta". Voithan mennä heille kylään useammin kuin ennen, kahveelle,
Miksi sen miehen pitäisi mitään tehdä? Eihän ne appivanhemmat auttaneet häntä.
Ja miksi tuollaisten kanssa pitäisi kahvitella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on, että naiset solvaavat toinen toisiaan. Työpaikoillakin naiset ovat tukkanuottasille, jos ei muusta niin tappelevat samasta ukkomiehestä.
Mitäpä tytöt jos jättäisitte anopit rauhaan ja antaisitte miesten hoitaa asiat.
Suurempi ongelma oli se, että anoppi ei jättänyt mua rauhaan.
Erittäin harvoin se miniä väkisin tunkee appivanhempien kotiin ja perheeseen ähräämään. Kyllä se ongelma syntyy nimenomaan siitä, että anoppi ei jätä rauhaan.
Meillä aikoinaan mies oli ostanut äitinsä talon, äiti muutti muualle, toki harmittavan lähelle... miehen ex oli kaveria anoppinsa kanssa ja anoppi luuli että kun mä tulin kuvioihin, hän voi edelleen vaan marssia tänne... alkuun vaan toljotin suu auki että ei voi olla totta, tossa se kiipeää portaita yläkertaan, aika äkkiä kyllä mies teki selväksi että ei käy. Nyt alkaa olla iäkäs ja vaivainen, mies hoitaa kaikki lumi- ja muut pihahommat, polttopuut, pankkiasiat... "vaivanpalkaksi" sitten syytää viinereitä ja ties mitä piirakoita ja puolimätiä banaaneja, sata kertaa sanottu että ei kiitos mutta ei mee perille, ja sitten tietysti suuttuu kun sanotaan että mielellään ihan itse päätetään mitä syödään.
Maailma on isoja harmeja täynnä.
Näin elämänkokemusta omaavana sanon että aikuinen voi valita mitä syö. Ne pahan anopin antamat ruoat voi kipata biojätteeseen.Paraniko anoppi vaihdossa , oliko miehen talo vaihtamisen arvoinen?
Miksi sen anopin pitää roudata pojan kotiin yhtään mitään, jota pojan kotona ei kukaan halua tai tarvitse?
Niin, ja sit tässä on sekin hauska lisäkomponentti että kun tavataan anopilla joulu- tai pääsiäis-, whatever ruoan tiimoilla, ainoat juomavaihtoehdot on olut ja maito joita mä en kumpaakaan juo, no kraanavesi sit tietty. Valkoviiniä hänellä on aina, mutta sitä ei tarjoa vaan juo itse. Aina on tietysti mämmiä vaikka tietää että kukaan ei syö sitä, sitten loukkaantuu kun kukaan ei syö. Ruokia tietenkin varataan niin paljon että niistä riittää viikoksi, ja taas uhkaa ruokahävikki mitä inhoan, kaikkea kun ei voi pakastaa.
Olisiko iso kustannuserä jos menee juhlapyhiksi valmiille sapuskoille ottaa mukaan vichyä/kivennäisvettä/limskaa/ kombutsaa, mitä nyt tykkääkin juoda. Paha anoppi kun ei täydelliset tarjoilut.
Mutta tietysti kun bensa on kallista kuka nyt mitään ruokaa vie, ees vichy-pulloa itselleen.
Ei se oman juoman tuominen ole ongelma vaan se, että "omien eväiden" tuomisesta suututaan. "Mikään ei kelepaa, yhyy" ja koko ateria on pilalla anopin hysteeistä syyllistämistä kuunnellessa.
Oikeessahan anoppi on, mikään ei kelpaa. Kun ei ees vesi. Olisi se kamalaa yksi ateria ilman lempijuomaa, olipa se mikä tahansa.
Tai mämmi pöydässä.Kysyn vaan että onko järkeä hommata sitä mämmiä kun tiedetään että KUKAAN ei sitä syö, ei anoppi, vävyt, miniät, lapset. Ei ole syönyt aiempinakaan viitenätoista pääsiäisenä. Ostetaan suoraan poisheitettäväksi, kun joskus on keksitty että mämmi kuuluu pääsiäiseen.
Oisko se ihan anopin asia jos ei teidän rahapussista ole pois? Jos syö vaikka itse sitten kun on yksin.
No jos sitä ei yksikään vieras syö, niin miksi laittaa sitä tyrkylle? Tuskin kukaan nälkäiseksi jää, mutta miksi ei laita tarjolle jotain, jolla olisi menekkiä?
Jos syö itsekseen niin sitten syö. Sitä ei ole kukaan kieltämässä.
Sulla taitaa olla tapana raivostua pikkujutuista? Miten se mämmi pöydässä sinua kiusaa? Mutta kun kaiken pitäisi olla vain sinun makusi mukaan, se oikea juomakin on unohdettu.
Mä kyllä syön mämmiä, en ole tuo joka otti mämmin esille. Mämmi ei kiusaa, kunhan siihen saa kermaa ja sokeria päälle.
Mutta luulisi sen olevan kiusallista anopillekin vuosi toisensa jälkeen tarjota jälkiruokaa, jota kukaan ei ota. Vai onko tuo tapa säästää kustannuksissa?
Mun miniä tekee joka pääsiäinen itse pashaa puumuotissa ja leipoo kulitsaa, jonka perinteen hän on oppinut lapsuuden kodissa, jo mummoltaan, eikä pääsiäinen tunnu ilman pashaa ja kulitsaa hänelle tulevan ja on jälkiruoka pöydässä rekvisiittana, ihan samalla tavalla kuin kukat tai maalatut munat tai kynttilät. Tietysti ihan kohteliaisuudesta otetaan pienet annokset.
Eikä miniäni näytä koskaan siitä olevan kiusaantunut.Luulen, että mämmi merkitsee samaa vanhalla sukupolvelle, ja ylimalkaan vuotuiset juhlat koristeluineen yms., joita vietettiin aina samalla tavalla.
Nykynuorethan ei näistä juhlista välitä enää, ja kaikki kotiin liittyvät traditiot ovat heistä koomisia, haitallisia tai turhia. He eivät jäsennä enää elämäänsä näiden juhlien mukaan, ja se on ihan ok. Mutta antakaa vanhempien sukupolvien pitää kiinni heille merkityksellisistä asioista! Se luo heille turvaa kuoleman lähestyessä.
No mä olen kritisoinut tota mämmihommaa, olen 59v nykynuori.
Eli arvostelet ja pilkkaat ja tunnet kaunaa n. 90+ v anoppiasi kohtaan joka ostaa mämmiä eikä sulle sitä kossua vai mitä sen piti olla.
Onhan se nuorekasta menoa kylläkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tästä on Mikko Niskasen elokuva 70-luvulla
Kahdeksan surmanluotia, joka kuvaa sodan jälkeistä elämää, 70-luvulle saakka.Suomessa on ollut kovia aikoja, jopa 90-luvun lamakin oli monillekin perhekunnille helkkarin traumaattinen.
Nyt on onneksi tietoa saatavilla. Mutta aikaisi olla ihan kaikkia kohtaan reilua, että viimeistään nyt, kun alkaa olla aikaa, resurssia ja tietoa, niin ihan jokainen omalta kohdaltaan, myös Boomerit, vähän miettisi kokonaisuutta.
Jos on vaikeita, käsittelemättömiä ja syvälle haudattuja traumoja, niin kipeäähän se tietysti tekee. Mutta eiköhän valtaosa kuitenkin selviä ihan perus self-helpin kautta siedettävään, ehkä ihan mukavaankin tilanteeseen.
Suosittelen ihan kaikille. Jossain vaiheessa pitää vaan lopettaa se menneiden tapahtumien ja syy-seuraussuhteiden taakse kätkeytyminen.
Ketjun aihe oli kuitenkin se, että anoppi ja appi olettavat saavansa paljon, vaikka toisten hädän hetkellä antoivat aikanaan vähän tai eivät ollenkaan.
Ehkä perustason apua silti antaisin, koska ongelma on monisyinen. Jos tarvitsevat paljon apua joskus, niin joutuvat sit käyttämään siihen rahaa. Jos haluaa itse hyötyä rahallisesti, auttaa vähän enemmän, vaikka välillä v i t u t t a i s i k i n.
Mutta pakko ei ole tietysti auttaa, ja ensisijaisestihan vastuu onkin miehellä, appivanhempien omalla lapsella.
Nimenomaan. Millään useamman sukupolven takaisilla sotatraumoilla tai edes uusilla sotatraumoilla (vrt. Jenkkien veteraanit) ei voi oikeuttaa muiden päälle tallomista ja toksista käytöstä. Se on ihan itsestä kiinni miten päättää käyttäytyä. Miniä ei ole aiheuttanut anopille sotatraumoja siitä sodasta, jossa anoppi ei edes ollut. Poor excuse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En auta äitiäni. Hän ei auttanut minua silloin kun sain lapsia, vaikka tuli mummoksi viiskymppisenä. Omat lapsensa hän hoidatti omalla äidillään ja anopillaan. Nyt vanhana valittaa että on niin yksin. Minun paukkuni menevät omien lastenlasten hoitamiseen.
Juu, 70/80- luvulla oli suorastaan yleinen tapa hoidattaa lapset mummoilla. Kesät myös mummolassa ja pitemmät muut vapaat.
Omat sisarukseni olivat myös oikein taitavia tässä asiassa.
Silloin ei ollut vaihtoehtoja, jos äiti kävi töissä.
Naisten työssäkäynti yleistyi 60-luvulla, kun Suomi siirtyi maataloudesta teollisuuteen ja syntyi ilmiö avainkaulalapsi, jotka olivat käytännössä vanhempien työajan oman onnensa nojassa.
Tilastot kertovat karua kieltä silloisista lasten onnettomuuksista ja tapaturmista, hukkumisista ja kuoleman tapauksista, kun mummot, alaikäiset ja työkyvyttömät hoitivat lapset.
Tai hoidoksi riitti, kun lapset oli ulkona muiden lasten kanssa ja sai pari kertaa päivässä ruokaa.
Alue: Aihe vapaa
Mitähän kunnioittamista on siinä että tarjoaa ruokaa jota kukaan ei syö ja juo valkoviinit yksin?
Ei ainakaan mitään säilyttämisen arvoista perinnettä siinä ole.
Perheen perustaminen ei liity sukulaisiin yhtikäs mitenkään.