Mummola-elokuva

Vierailija kirjoitti:

Vinkatkaa joku Tia Kouvolle tästä!

Oon yrittäny, turhaan, löytää Tian yhteystietoja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vinkatkaa joku Tia Kouvolle tästä!

Oon yrittäny, turhaan, löytää Tian yhteystietoja

Ehkä elokuvan tuotantoyhtiöön voi vinkata ja antaa positiivista palautetta tästä. Välittävät varmasti asiallisen palautteen eteenpäin. Tämä keskustelu on asiallinen ja hyvin analyyttinen.

Up.

Näköjään on viestejä poistettu. Toivottavasti nyt mode ei ala karsimaan, tälle ketjulle voisi antaa kruunun.

Vierailija kirjoitti:

Up.

Näköjään on viestejä poistettu. Toivottavasti nyt mode ei ala karsimaan, tälle ketjulle voisi antaa kruunun.

Eikä? Mitä viestejä? En oo huomannu. Totisesti kruunun arvoinen ketju, oivaltavia kommentteja äärestä laitaan

Puutarhuri

Ainakin se viesti taidettiin poistaa, missä kritisoitiin sitä, että tähänkin ketjuun ovat jotkut tulleet aukomaan päätään ja huutelemaan asiaankuulumattomuuksia. Onneksi keskustelu on ollut suurimmaksi osaksi asiallista ja, kyllä, poikkeuksellisen näkemyksellistä ja analyyttistä. Saa Tia Kouvo plus koko muu tiimi olla ylpeitä siitä, miten paljon ajatuksia ja oivalluksia he ovat katsojissa onnistuneet herättämään.

Vierailija kirjoitti:

Susannalle pienikin ylennys ja muutos oli positiivista. Perheelle se oli täysin yhdentekevää ja työpaikallakin pikkujuttu. Mies yritti myötäelää hymistelemällä.

Näitä pieniä muutoksen askeleita hän puski perheessäkin eteenpäin, kantoi sen patjankin lopussa väkisin pois. Se oli oikea ongelman ytimen symboli. Jopa alkoholistin virtsaamaan patjaankin jäädään kiinni roikkumaan, sekin oli tärkeämpää kuin läheisten hyvinvointi. Kunhan vain asiat ei muutu.. 

Minua satuttaa, että täällä palstallakin Susannaa mollataan. Mollaajat tuntuu sen sairaan perhedynamiikan puolustajilta. 

Kuinka tervettä perhedynamiikkaa kuvittelet tällaisen riittävää huomiota lapsuudessaan vaille jääneen "Susannan" luovan ympärilleen omassa perheessään omille lapsilleen. 

Oman itsetuntoni pelasti isäni. Hän kannusti eteenpäin ja piti minua älykkäänä osaavana ihmisenä. 

Äiti keskittyi lähinnä yrittämän rajattomasti puuttua milloin mihinkin elämässäni. Väliajat hän kehui miten häntä on kaikki muut aina kehuneet, kun en suostunut noudattamaan hänen ohjeitaan. Rahaa hän palvoi, ihan sama millainen ihminen itse on, kunhan on rahaa. Rikkaat miehet olivat erityisen hienoja... aina. 

Laitoin Suomen Elokuvasäätiön kautta viestiä Tialle

Odotellaan

Puutarhuri

Pimeä leffa. Siis kohtaukset tehty pimeässä huonessa, hyvä kun jotain erotti.

Vierailija kirjoitti:

Laitoin Suomen Elokuvasäätiön kautta viestiä Tialle

Odotellaan

Puutarhuri

Kiitokset sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Pimeä leffa. Siis kohtaukset tehty pimeässä huonessa, hyvä kun jotain erotti.

Huoneen hämäryyden voi tulkita vertauskuvana perhesalaisuuksista vaikenemiselle ja ongelmien maton alle lakaisemiselle. Vain sen verran näkyy kuin on tarkoituskin eli itse kunkin perheenjäsenen ylläpitämä julkisivu.

Vierailija kirjoitti:

Susannalle pienikin ylennys ja muutos oli positiivista. Perheelle se oli täysin yhdentekevää ja työpaikallakin pikkujuttu. Mies yritti myötäelää hymistelemällä.

Näitä pieniä muutoksen askeleita hän puski perheessäkin eteenpäin, kantoi sen patjankin lopussa väkisin pois. Se oli oikea ongelman ytimen symboli. Jopa alkoholistin virtsaamaan patjaankin jäädään kiinni roikkumaan, sekin oli tärkeämpää kuin läheisten hyvinvointi. Kunhan vain asiat ei muutu.. 

Minua satuttaa, että täällä palstallakin Susannaa mollataan. Mollaajat tuntuu sen sairaan perhedynamiikan puolustajilta. 

Voi ei. :D Samaistun mollaajiin. Susanna nyt vain on valitettavasti monen mielestä ikävä tyyppi. Niin sanottu tunneihminen, joka kaikkien huonoksi onneksi oli päätynyt naimisiin asiakeskeisen miehen kanssa.

Minusta Susanna oli itsekäs, tyhmä, pinnallinen, ei kiinnostunut ilmiöistä tai asioista vaan ainoastaan omista tunteistaan. Miehensäkin heräsi oikein eloon, kun työpaikan koulutuksessa sai puhua naiselle jota kiinnosti faktatieto maailmasta (tulivuorista), ja joka kykeni keskustelemaan asioista.

Ei kaikkien tyylit käy yhteen. Ei siinä mitään sairasta ole.

Eikö alholistia voi rakastaa? Ja surra kunnjän kuolee? Kuitenkin isä ja isoisä. Ei hän pahantahtoiselta kuitenkaan vaikuttanut. 

Vierailija kirjoitti:

Eikö alholistia voi rakastaa? Ja surra kunnjän kuolee? Kuitenkin isä ja isoisä. Ei hän pahantahtoiselta kuitenkaan vaikuttanut. 

Totta kai alkoholistia voi rakastaa ja hänen kuolemaansa surra. Se, että tässä elokuvassa hänen kuolemansa vaikutti olevan perheelle ennemmin haikeuden sävyttämä huojennus ei tarkoita sitä, että alkoholisoituneen läheisen kuolema olisi aina jotenkin "positiivinen" asia. Jos katsoit elokuvaa ajatuksen kanssa niin varmasti huomasit, että Lassella ei ollut juuri minkäänlaista tunnesidettä perheenjäseniinsä eikä vastaavasti perheenjäsenillä häneen. Lasse ei seksuaalisen suuntautumisensa takia edes olisi halunnut naimisiin naisen kanssa eikä luultavasti lapsiakaan. Sosiaalinen paine ja homoseksuaalisuuden taannoinen luokittelu ensin rikokseksi ja sittemmin sairaudeksi kuitenkin ajoivat hänet valitsemaan kulissiperhe-elämän.

Jos tunneyhteyttä ei ole muodostunut, on ihmisen kuolemaa vaikeaa surra. Suru viestii kiintymyksestä ja läheisyydestä, jota edesmennyttä kohtaan on tuntenut. Veri ei kuitenkaan ole aina vettä sakeampaa eivätkä perheenjäsenet aidosti läheisiä toistensa kanssa. Tämä on tosiasia, joka on korkea aika sanoa ääneen ja elokuva onnistui siinä(kin) loistavasti.

Jotenkin kiinnostaisi, miten pariskunta tapasi, seurusteli, päätyi naimisiin?

Siis Ella ja Lasse

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin kiinnostaisi, miten pariskunta tapasi, seurusteli, päätyi naimisiin?

Siis Ella ja Lasse

Sen verran mielenkiintoisia aukkoja tarinaan on jätetty, etten ihmettelisi, jos jotkut innostuisivat vielä kirjoittamaan Mummola fan fictionia :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laitoin Suomen Elokuvasäätiön kautta viestiä Tialle

Odotellaan

Puutarhuri

Kiitokset sinulle!

Viesti lähtenyt SES:stä Tialle, odotellaan edelleen :)

Puutarhuri

Vierailija kirjoitti:

Ahdistavin kohtaus monesta ahdistavasta valittuna oli mielestäni se, kun vaarin erityinen ystävä oli vierailulla, ja mummo tuli joutavanpäiväisellä kaakatuksellaan keskeyttämään heidän lämpimän keskustelunsa. Ymmärsin vaarin juopottelun tarpeen varsin hyvin tuon kohtauksen jälkeen.

Minusta tässä kohtauksessa konkretisoitui Tia Kouvon empatia ja myötäelämisen kyky henkilöhahmojaan kohtaan.

Lassesta oli elokuvan ensimmäisellä puoliskolla saanut kieltämättä epämiellyttävän kuvan: umpimielinen, aamusta saakka kaljaa kittaava alkoholisti, joka ei piittaa lähimmäisistään pätkääkään ja joka on niin taantunut, ettei pidätyskykykään enää toimi. Ainoa suhteellisen normaali kontaktinottoyritys oli tunkkaisen blondivitsin kertominen ruokapöydässä, reaktioista päätelleen tuhanteen kertaan kuultu.

Sitten jälkimmäisellä puoliskolla katsoja näkee siistin, elämäniloisen, rakasta ihmistään intohimoisesti syleilevän Lassen, joka keittää ja tarjoilee tälle kahvit. Rollaattori ja kaljat loistavat poissaolollaan. Vieras on selvästi odotettu ja Lasse on tilanteessa aidosti läsnä. Ei pakene vajaan, ei tuijota iänikuisia rallitaltiointejaan videolta. Sitten Ella tupsahtaa paikalle ilmeisen odottamatta ja kaappaa tilanteen loputtomilla sairauskertomuksillaan. Seppo herrasmiehenä smalltalkkaa Ellan kanssa kohteliaasti mistä Ella saa tietysti lisää vettä puhemyllyyn. Se Lassen ilme on sydäntäsärkevä, kun hän tajuaa, että häneltä on taas varastettu yksi kohtaaminen ystävänsä kanssa. Viety jälleen kerran mahdollisuus saada tuntea aitoa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja läheisyyttä jonkun kanssa. Tapaaminen jäi kaiken lisäksi Lassen ja Sepon viimeiseksi.

Lasse on alkoholismin ruokkimalla käytöksellään pilannut varmasti lukemattomia jouluja sekä lapsiltaan, lastenlapsiltaan että Ellalta. Niitä ei noin vain voi ohittaa olankohautuksella ja on ymmärrettävää, että perheenjäsenten mieliin on jäänyt kytemään paljon katkeruutta Lassea kohtaan. Mutta kun näki sen, miten hän heräsi eloon Sepon seurassa ja miten Ellan tulo paikalle pakotti hänet jälleen kerran tukahduttamaan omat tunteensa ja todellisen itsensä, niin kaikista inhottavista tempauksista huolimatta Lassen juopottelu alkoi näyttää hyvin ymmärrettävältä selviytymiskeinolta. Ei terveeltä eikä hyväksyttävältä mutta ymmärrettävältä ja inhimilliseltä.

Minusta se kohtaus Susannan työpaikalta oli hyvin osuva myös. Tuollaista se on. Keskiluokkainen pyrkyriporukka johdossa ja sen moraaliposeeraus - lapsenhakumatka jostain kehitysmaasta syrjäyttää kaiken muun. Oikein samppanjan paikka. Niinpä Susannan työhön liittyvä asia ja hänelle itselleen selvästi tärkeä juttu, jätetään röyhkeästi sivuseikaksi. Ei ihme, että Susanna on kroonisesti tyytymätön ja kokee, ettei häntä huomata/ymmärretä/hyväksytä. Hän purkaa kaiken mieheensä (ja huomaamattaan myös lapsiinsa).

Vierailija kirjoitti:

Minusta se kohtaus Susannan työpaikalta oli hyvin osuva myös. Tuollaista se on. Keskiluokkainen pyrkyriporukka johdossa ja sen moraaliposeeraus - lapsenhakumatka jostain kehitysmaasta syrjäyttää kaiken muun. Oikein samppanjan paikka. Niinpä Susannan työhön liittyvä asia ja hänelle itselleen selvästi tärkeä juttu, jätetään röyhkeästi sivuseikaksi. Ei ihme, että Susanna on kroonisesti tyytymätön ja kokee, ettei häntä huomata/ymmärretä/hyväksytä. Hän purkaa kaiken mieheensä (ja huomaamattaan myös lapsiinsa).

Minusta oli loogista, että kyseinen työntekijä nosti tiimipalaverissa asian esille, koska ilmoitus lapsesta oli tullut niin nopealla aikataululla ja näin tämä työntekijä oli jäämässä käytännössä heti äitiyslomalle. Sain sen käsityksen, että nainen oli tiimivastaava tms. joten hänen oli tärkeää saada esiteltyä sijaisensa muulle ryhmälle kaikkien ollessa samaan aikaan paikalla. 

Susannan ylennyksen olisi toki voinut noteerata kannustavammin mutta olen huomannut, että melko monessa etenkin naisvaltaisessa työyhteisössä lapsi- ja perheuutiset menevät helposti muiden kuulumisten edelle. Sitä ei aina tehdä tarkoituksella eikä siksi, että ylennykset, tehtävästä toiseen siirtymiset ym. asiat olisivat vähäpätöisempiä. Toisaalta monella on se alitajuinen uskomus, että vain perheenlisäysuutiset ovat "oikeita" ilon ja onnen aiheita, varsinkin naistyökaverien ollessa kyseessä. Omaa asenne- ja ajatusmaailmaa heijastetaan herkästi muihin eikä tulla ajatelleeksi sitä, että myös ylennykset, uudet työtehtävät ja muut ovat aivan yhtä käypiä ilon ja ylpeyden aiheita, joista olisi asiallista onnitella.

Suomalaiset osaavat tehdä suomalaista ankeutta kuvaavia elokuvia: Mummola, Kaurismäen leffat, Härön leffat ja sitten ne sadat ällöt ukkojen juopotteluleffat ja ns. Nordic Noir -rikosleffat. Myrskyluodon Maija. Ei mitään kaunista höttöä. Eikä surkeaa komiikkaa.