Mummola-elokuva

Monitahoinen elokuva, jota kaikki eivät voineet katsoa loppuun. Kolahtiko sitten liian läheltä omaa itseä ja viettämiään jouluja.

Itse pidin elokuvasta, siinä oli kerroksellisuutta, herätti ajatuksia, oli hyvät roolisuoritukset. Voisin katsoa kolmannenkin kerran.

Siskosten saunakohtaus kuristi itseäni kurkusta. Oltiin alasti ja lähekkäin, Susanna yritti avautua, mutta sisko ei tullut yhtään vastaan.

Minulla on tuollainen sisko, joka oikein kasaa sementtisäkkiä ohittamalla tarpeeni, kun minulla on asiat niin hyvin...

Olen tehnyt valtavasti työtä sen eteen, että minulla on asiat tasapainossa, mutta siitä hyvästä minun tulisi kannatella koko sukua niin taloudellisesti, tiedollisesti, auttamalla, tsemppaamalla, neuvomalla. Kukaan ei ole kuitenkaan ikinä kiinnostunut työstäni tai elämästäni. Kunhan olen heitä varten sillä tavalla kuin roolini suvussa on määritelty sopivaksi.

Vierailija kirjoitti:

Susanna yritti katkaista suvun ankean dynamiikan: lapsiin satsattiin, he osasivat käyttäytyä, soittaa, olivat aktiivisia ja ajattelevaisia - saivat olla esillä! Mies oli tyypillinen insinöörivätys, ihan mukava, mutta henkisesti lukossa ja saamaton.

Siskon poika taas, kuten itsekin alussa totesi, "saanut vaarin geenit". Eli oli sille ponnettomalle ankeuden ilmapiirille alistunut. Siskolla ambitiot oli nollatasoa, Susannan mies näyttäytyi tälle upeana..

Jäin miettimään, että miten tuollainen ankea perhekulttuuri muutetaan? Kriisien kauttako vain? Vai toivotaan että seuraava sukupolvi katkaisee kierteen?

Susanna oli malliesimerkki naisesta joka ulkoisesti suoriutuu arjesta ja työelämästä hyvin ja pitää yllä kuvaa että kaikki kyllä hoituu, mutta jyrää ja uhriutuu perhepiirissä kuin viimeistä päivää. Se puoliso oli mukava ja esimerkiksi keskusteli ja kyseli lasten päivästä ruokapöydässä samalla kun Susanna marttyyrina mököttäen löi ruokaa pöytään osoitti joka eleellään, että hän on ainoa talossa jonka tekemisillä on todellista merkitystä. Hirveä huomion tarve, hallinnan tarve ja valitus koko ajan päällä, puolisonkin olisi pitänyt olla ajatustenlukija, kun Susanna oikein tekemällä teki kärpäsestä härkäsen siitäkin kun kävi illalla epämääräisesti sanomassa miehelleen että olisitko mun kaa ja mies ei älynnyt tätä vihjettä. Sitten ne uhmaikäisen kilarit ja teatraalinen huutaminen ja nyrkein hakkaaminen autossa, kun järkevä keskustelu oli aivan liikaa. Huh huh mikä tekopyhä riivinrauta. Mies oli aivan tossun alla tuossa suhteessa.

Mutta hänhän olikin esimerkki siitä, millainen aikuinen voi alkoholistiperheen lapsesta kasvaa. Uskon, että pikkusisko oli siksi niin sulkeutunut Susannaa kohtaan koska ei muuten pystynyt suojaamaan itseään. Susanna kuitenkin tuossa kipeimmin näytti olevan jonkinlaisen terapian tarpeessa.

Susanna sanoo vanhempiensa matkasta viinialueelle, mummo vastaa "jaa, oisko noin, voi olla". Susanna kysyy minä vuonna vanhemmat kävivät häämatkalla Norjassa. Mummo ei vastaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Susanna yritti katkaista suvun ankean dynamiikan: lapsiin satsattiin, he osasivat käyttäytyä, soittaa, olivat aktiivisia ja ajattelevaisia - saivat olla esillä! Mies oli tyypillinen insinöörivätys, ihan mukava, mutta henkisesti lukossa ja saamaton.

Siskon poika taas, kuten itsekin alussa totesi, "saanut vaarin geenit". Eli oli sille ponnettomalle ankeuden ilmapiirille alistunut. Siskolla ambitiot oli nollatasoa, Susannan mies näyttäytyi tälle upeana..

Jäin miettimään, että miten tuollainen ankea perhekulttuuri muutetaan? Kriisien kauttako vain? Vai toivotaan että seuraava sukupolvi katkaisee kierteen?

Susanna oli malliesimerkki naisesta joka ulkoisesti suoriutuu arjesta ja työelämästä hyvin ja pitää yllä kuvaa että kaikki kyllä hoituu, mutta jyrää ja uhriutuu perhepiirissä kuin viimeistä päivää. Se puoliso oli mukava ja esimerkiksi keskusteli ja kyseli last

Kumpi oli pikkusisko? Mielestäni Susanna

Jep, Susanna oli nuorempi ja Helena vanhempi sisko.

Susanna on henkilö, joka tavoittelee vähän parempaa elämää. Hänelle se on kuitenkin ennen kaikkea ulkoista. Hänen "nousukasmaisuuteensa" on taitavasti vihjattu kodin sisustuksessa pienin hienovaraisin yksityiskohdin. Esteetettiset valinnat ovat persoonattomia ja typistyvät mainosten luomiin kliseisiin kauniista, tavoiteltavasta elämästä: Aarikka-salaatinottimet aterialla perheen kesken, makuuhuoneen hyllyn koriste-esineet Susannan puolella sänkyä, kalliimpi käsivoidepurkki yöpöydällä. 

Myös Susannan työ on rakentaa kulisseja. Esteettinen ja luova taiteilijapersoona, joksi hän itsensä varmasti mielellään mieltäsi, tekeekin käytännössä haalean persoonatonta somistustyötä Lahden Sokoksen näyteikkunassa, jonne hän todennäköisesti vain konsernin mainontapuolelta annetun sapluunan mukaisesti pukee täydellistä muotinukkeperhettä sesongin juhla-asuissa.

Saunassa Susanna kertoo siskolleen ulkomaan reissusta, jossa kaikki oli illallisella merenrantaravintolassa ollut täydellistä lukuunottamatta miehen jaaritteluja organisaatiouudistuksista. Tuntuu siltä, että Susanna tavoittelee jotain sellaista utopistista naistenlehdissä kuvattua elämäntyyliä, jossa on kaunis koti, miehekäs romanttinen mies ja mielekäs työ ja ulkomaanmatkoja, eikä näe sitä mitä hyvää hänen omassa elämässään on. Miehen kanssa pitää väkisin vääntää jotain draamaa ja yrittää itkemällä käyttää valtaa. Kun riidanaiheet ovat naurettavia, niin eipä mieskään siihen oikein osaa mitään sanoa.

Ei tuollaisessa perhedynamiikassa yhtäkkiä jäädä pois viettämään "omannäköistä" joulua. Tuo ensinnäkin on se omannäköinen joulu, mitä aina kuuluu viettää. Tuskin kukaan aikuisista on edes perillä siitä, millaisesta joulusta haaveilee, tai että haluaisi jotenkin irrottautua tuosta.

Mummo ottaisi suurena loukkauksena jos sinne ei tultaisi. Juuri tuo on sitä kiintymystä, että aina mennään ja pidetään kiinni perinteistä, tuon parempaan kiintymykseen nuo ei kykenekään. Ehkä Risto on ainoa, joka näkee,että tämä on vaan kulissia js esitystä, mutta ei hänelläkään ole sananvaltaa muuhun ja tuo on nyt jo tapa, joten siinä ollaan mukana. Riston oma äitikin on marttyyri, joten suo siellä vetelä täällä. Risto kuitenkin liikuttui soittaessaan äidilleen ja yritti kommunikoida,vaikkei siitä mitään tullut.

Mielestäni nuo ei siis paremmasta kiintymyksestä  tai leppoisammasta tunnelmasta tiedä, joten ei he osaa tuota kyseenslaistaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Miksi Susanna ei olisi saanut iloita ja olla ylpeä ylennyksestä? Miksi perheen piti se ohittaa? Ja Miksi täällä ajatellaan häntä pyrkyrinä, traumoistaan huolimatta yritti kovasti ja selvästi kärsi taustansa takia alemmuuskompleksista työelämässä. Olisi ollut rahkeita enempäänkin. 

Hyvin Susanna hoiti lapsetkin. 

Miten tällainen pyrkyri "Susanna" lopulta aidosti iloitsee lastensa menestyksestä, kun sekin on vain Susannan oman heikon egon pönkitystä.

Tällainen "äiti" jopa kadehtii omia aikuisia lapsiaan, etenkin tytärtään. Lapset joutuvat lopulta hänen koko elämänsä kertyneitä katkeruuksia kuuntelemaan. Susanna kokee olevansa ikuinen uhri ja marttyyri, eikä näe omien valintojensa seurauksia, saati kanna niistä mitään vastuuta. 

-ohis

Surullista, miten edes papan kuolema ei saanut heitä pysähtymään ja kohtaamaan toisiaan. Heti hautajaisten jälkeen tyttäret touhotti vaan arkisia askareita, laitellaan ylijäämäruuat siististi tuppereihin, viedään papan patja pois ym ihan ilman mitään tunteita. Pieni tyttö jäi hetkeksi pohtimaan  papan verstaaseen. 

Vierailija kirjoitti:

Surullista, miten edes papan kuolema ei saanut heitä pysähtymään ja kohtaamaan toisiaan. Heti hautajaisten jälkeen tyttäret touhotti vaan arkisia askareita, laitellaan ylijäämäruuat siististi tuppereihin, viedään papan patja pois ym ihan ilman mitään tunteita. Pieni tyttö jäi hetkeksi pohtimaan  papan verstaaseen. 

Voisin kuvitella, että tuossa tilanteessa ollaan vaan helpottuneita siitä, että viimeinkin se ilmapiiriä myrkyttävä kännikala on pois kuvioista, jippii!

Vierailija kirjoitti:

Susanna sanoo vanhempiensa matkasta viinialueelle, mummo vastaa "jaa, oisko noin, voi olla". Susanna kysyy minä vuonna vanhemmat kävivät häämatkalla Norjassa. Mummo ei vastaa.

Kuten aiemmin ketjussa todettiinkin, mummo on dementoitumassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Talokin oli ihan kamala, ahtaita käytäviä, ihmiset ei mahtuneet pöytään kunnolla, tilaa ei ollut edes hengittää. En tiedä oliko seuraavakaan sukupolvi esitetty erityisen toiveikkaassa valossa, ainakin tyttö sanoi rehellisesti mitä ajatteli.

 

Se muuten oli ohjaaja-käsikirjoittaja Tia Kouvon isovanhempien kesämökki. Kuvausten päätyttyä talo purettiin.

 

Aivan. Ja se, että vaari hengaili nähtävästi ulkorakennuksessa aina voidessaan kuvasi myös hyvin sitä, miten talossa ei ollut tilaa olla ja hengittää, paitsi mummolle.

Kyllä kai paappakin vois laittaa avioeron vireille, jos haluaa? Mikä pakottaa roikkumaan mummon talutusnuorassa?

Elokuvassa oli hienoa huumoria ja loistavat näyttelijät. Mutta liippasi liian läheltä, joka vuosi toistuvat puheet arkisista asioista ja perhedynamiikka. Alkoi ahdistaa niin pahasti etten voinut katsoa loppuun.

Vierailija kirjoitti:

Tästä ketjusta + haastattelemalla muutamaa ihmistä elokuvan katsomisen jälkeen, saisi joku sosiologi tai psykologiopiskelija hienon graduaineiston. 

Tähän liittyen olen usein ihmetellyt, että miksi Unelmahäitä ei ole käytetty sosiaalipoliittisena tutkimusmateriaalina ja siihen liittyen tehty jotain gradua tai muuta tutkimusta. En ainakaan muista, että jossain olisi kerrottu, että tällaista olisi tehty. Unelmahääthän on lähes täysin kuvausta suomalaisen alaluokan elämästä 2020-luvulla usein vähän pienemmillä paikkakunnilla ja käytännönläheistä kerrontaa siitä, mikä kaikki on pielessä kun yhteiskunta on epäonnistunut ja kun se alaluokkaisuus näkyy kaikessa muussakin kuin pelkästään taloudellisena köyhyytenä.

Vierailija kirjoitti:

Ei tuollaisessa perhedynamiikassa yhtäkkiä jäädä pois viettämään "omannäköistä" joulua. Tuo ensinnäkin on se omannäköinen joulu, mitä aina kuuluu viettää. Tuskin kukaan aikuisista on edes perillä siitä, millaisesta joulusta haaveilee, tai että haluaisi jotenkin irrottautua tuosta.

Mummo ottaisi suurena loukkauksena jos sinne ei tultaisi. Juuri tuo on sitä kiintymystä, että aina mennään ja pidetään kiinni perinteistä, tuon parempaan kiintymykseen nuo ei kykenekään. Ehkä Risto on ainoa, joka näkee,että tämä on vaan kulissia js esitystä, mutta ei hänelläkään ole sananvaltaa muuhun ja tuo on nyt jo tapa, joten siinä ollaan mukana. Riston oma äitikin on marttyyri, joten suo siellä vetelä täällä. Risto kuitenkin liikuttui soittaessaan äidilleen ja yritti kommunikoida,vaikkei siitä mitään tullut.

Mielestäni nuo ei siis paremmasta kiintymyksestä  tai leppoisammasta tunnelmasta tiedä, joten ei he osaa tuota kyseen

Tuskin lapset ja lapsenlapset olisivat tuonne oikeasti halunneet mennä joulua viettämään, mutta se oli vaan tehtävä kun on aikaisemmin tehty. Kukaan ei ilmeisesti uskaltanut kyseenalaistaa homman mielekkyyttä. Äitinsä takia Helena ja Susanna tuohon ovat ilmeisesti aina suostuneet kun eivät ole halunneet pahoittaa äitinsä mieltä. Isäänsä tuskin olisivat halunneet nähdä ollenkaan. Lapsenlapset on varmasti saatu väkisin mukaan syyllistämällä ja marttyyriksi heittäytymällä. 

Huono elokuva, ei mitään järkeä.

Vanhin lapsenlapsi Simo oli selkeästi incelin tyyppinen, mutta kuitenkin rento, joka ei pahemmin stressannut, mutta ei vaikuttanut kuitenkin omaavan ihan täyttä tilannetajua. Hilla oli taas neuroottinen täydellisyyttä tavoitellut, joka varmasti sairastuu uupumukseen jo hyvin nuorena. Molemmilla sekä Simolla, että Hillalla oli selkeästi nepsypiirteitä ja ADHD:ta/ autismia voisi näillä diagnosoida.

Vierailija kirjoitti:

Huono elokuva, ei mitään järkeä.

Samaa mieltä, nähtyäni ajattelin että miksi on tehty !

Näin unta, jossa keskustelin tästä elokuvasta lukion äidinkielenopettajani kanssa niissä olosuhteissa ja niissä vaatteissa ja sen näköisenä, joissa kävin lukiota silloin 20 vuotta ja vähän ylikin sitten 2000-luvun ensimmäisinä vuosina. Siellä äidinkielen luokassa tätä elokuvaa analysoitiin. En siis ole nähnyt tuota opettajaa tai käynyt tuossa koulussa sen jälkeen kun ylioppilaaksi pääsin ja viimeistä kertaa tuolta lähdin. Toki tuon koulun ohi olen usein bussilla ja kävelen näinä vuosina kulkenut. En edes tiedä, onko tuo opettaja enää elossa, olisi nyt kahdeksankymppinen ja oli viimeisinä vuosia ennen eläkkeelle jäämistä työelämässä tuohon aikaan kun kirjoitin ylioppilaaksi. Kuitenkin, jos on yhä elossa ja järjissään on varmasti tämän katsonut ja tätä jonkun kanssa analysoinut.