Mummola-elokuva

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoisen suomalainen kuvaus oli elokuvan vahvat naishahmot ja heikot miehet. Naisten jyrääminen tekee miehistä heikkoja ja samalla miesten vastuuttomuus ja vetäytyminen ajavat naisia ottamaan isomman vastuun.

Kaikki meistä tunnistavat mummin ja vaarin dynamiikan, jossa toinen hössöttää ja toinen vetäytyy. Myös erittäin tuttu dynamiikka Susannan ja puolisonsa tilanteessa, jossa Susannan mielen mukaan pitää aina tehdä, ja hän on niin tyytymätön ja epäkunnioittava, vaikka hänellä on ihan hyvä ja turvallinen mies.

Äidin ja pojan perheessä vahvan naisen ja heikon miehen dynamiikka näkyi isän puuttumisena kokonaan. Kuitenkin poika yllätti. Vahva äiti koetti määritellä nuoren miehen suhteita ja asunnon sisustusta, mutta tämä poika osasi laittaa rajoja äidilleen humoristisesti, mutta napakasti.

Nuorimman sisaruskaksikon suhteessa poika jäi täysin statistiksi siskonsa varjoon. Tyttö oli ehkä elokuvan rohkein hahmo, k

Onko Susanna mielestäsi jollain tavoin vahva naishahmo?

Vai ihan onneton yksinkertainen pissis,  jonka elämä pyörii oman napansa ympärillä ja hänen mielestään muidenkin elämä pitäisi pyöriä hänen ympärillän. Kun näin ei ole, kuten normaalissa elämässä ei tietenkään ole, on hän valtaisin pettynyt ja syyttävä... Vaikka oikeasti hänen pitäisi muuttaa omaa käytöstään. 

Mukava asia pitäisi voida kertoa spontaanisti ja iloisesti. Susannan hahmon tavassa kertoa uudesta työstä välittyi realistisesti ja koskettavasti mielentila, jossa haetaan (tietoisesti tai alitajuisesti) muiden hyväksyntää, eikä ehkä edes ainoastaan sille uudelle asialle vaan ylipäätään koko omalle olemassaololle ja tarpeelle saada hetken huomiota. Tunnistin itseni tällaisesta, ja kyllä kirpaisee.

Ahdistavin kohtaus monesta ahdistavasta valittuna oli mielestäni se, kun vaarin erityinen ystävä oli vierailulla, ja mummo tuli joutavanpäiväisellä kaakatuksellaan keskeyttämään heidän lämpimän keskustelunsa. Ymmärsin vaarin juopottelun tarpeen varsin hyvin tuon kohtauksen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistavin kohtaus monesta ahdistavasta valittuna oli mielestäni se, kun vaarin erityinen ystävä oli vierailulla, ja mummo tuli joutavanpäiväisellä kaakatuksellaan keskeyttämään heidän lämpimän keskustelunsa. Ymmärsin vaarin juopottelun tarpeen varsin hyvin tuon kohtauksen jälkeen.

Toki asia on näinkin. Kuitenkin, vaikka mummo joi itsekin alkoholia, ei tosin ollut mummolle ongelma niin mummolle tuo joutavanpäiväinen kaakatus kaikissa tilanteissa oli se selviytymiskeino, pakokeino vaikeassa elämässä ja kulisseissa siinä missä isoisälle se oli alkoholi.

"Kaakattavia" mummoja on oikeastikin olemassa ja osa heistä voi asua yksinkin ilman ketään vaaria. Mikä sitten lienee syy heidänkin "kaakatukseensa".

Ups

Juttelin tänään ystävien kanssa leffasta. Tykkäsivät hekin, yksi nosti heti kakkakohtauksen esille...

Katsoin ja oli vaikea nauraa, koska leffan ahdistavuus peilaa liikaa omaan elämään. Noin pahaa alkoholismia ei ole perhepiirissä, mutta voin kertoa, että tunnelman saa samalle tasolle ilman viinaakin.



Ohjaajalta hyvä veto tarjoilla katsojalle tylsyyttä. Ei tapahdu juuri mitään - juuri se on homman juju. Mummolle tapahtuu nyt edes vähän, kun porukat tulevat kyläilemään, sekin on parempi kuin puhella yksikseen seinille jöröttävän piilohomon "seurassa".



Leffoissa pitäisi nykyään olla niin pauketta ja äksöniä ja juonenkäänteitä ja ELÄMYKSIÄ... nykyihminen ei enää osaa sietää tylsyyttä ja sitä, että vain ollaan. Siksi tämä elokuva on hyvä. Jos pystyt katsomaan tämän, peli ei ole vielä menetetty.



Leena Uotila on jopa olemukseltaan nuortunut vuosien myötä, olin yllättynyt! Ja rakastan "Prisma-miestä" (Risto). Hän oli tässäkin roolissa aivan ihana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis olipa todella huono . Ei naurattanut yhtään ja pakotin itseni katsomaan loppuun , tosin kahtena päivänä . Paskannetun maton olisi voinut heittää ovesta ulos eikä ruveta putsaamaan.

Minusta se matonputsauskohtaus oli loistava esimerkki siitä, kuinka epäloogisesti ihmiset toimivat stressaantuneina. Lisäksi Leena Uotilan roolihahmo on sitä sukupolvea, jolle on tärkeää vaikuttaa työteliäältä ja touhukkaalta koko ajan. Varsinkin naisten odotetaan koko ajan puuhailevan ja järjestelevän jotain. Voin hyvin kuvitella, että tuollaisen odottamattoman katastrofin seurauksena puuhailuvaihde menee aivan ylikierroksille ja looginen ajattelu lentää sen mukana ikkunasta ulos.

NUUKUUS. Ei voi edes paskan tuhrimaa mattoa heittää pois, vaan se pitää jynssätä kyynelsilmin ja oksennusta pidätellen puhtaaksi ja muistuttamaan iäksi siitä mitä on tapahtunut joskus. Tuo mummola-tupa oli aivan karsea. Näkyi, että mitään ei olla tehty eikä uusittu sitten 1980-luvun, paitsi Eurokankaan ehkä vuoden takainen joulukangas näkyi olevan pöytäliinana. Ahdistava asunto. Tunkkainen, ankea ja pimeä kuten siellä asuvien ihmisten elämä.

Tämä elokuva pitäisi näyttää kaikille turisteille, jotka lentävät Lappiin joulun viettoon. Tietäisivät mitä on oikea suomalainen joulu!

On tietyllä tavalla "hyvän" elokuvan merkki, että sitä ei pysty katsomaan heti perään uudelleen. Tätä ei pysty katsomaan hetkeen aikaan... ehkä taas ensi jouluna!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esitiedon mukaan sisaruksilla piti olla kiistoja, vanhoja painoja tms mutta en vaan sellasta nähnyt.

Olihan, pientä piikittelyä siellä täällä = aidot siskokset

Piikittelyä toisen puolisosta ja toisen sinkkuudesta ...

Ja ammatillista vähättelyä/kateutta... parturi-kampaaja (Knihtilä) yritti mitätöidä ja lytätä siskon (Kataja) ylennyksen.

Vierailija kirjoitti:

Tämä elokuva pitäisi näyttää kaikille turisteille, jotka lentävät Lappiin joulun viettoon. Tietäisivät mitä on oikea suomalainen joulu!

Kyllä Christiano Ronaldo luksuslaukkuvaimoineen olisi ollut ihmeissään kun tämä olisi ollut heti kättelyssä ohjelmassa.

"Because in Finland we want to be honest and you must understand how our real life is. Nobody understands why we get to chosen as the Happiest Country in the world. :("

Elokuvan henkeen suomalaiset oikein rypee kurjuudessaan ja hieroo sitä ulkkareiden naamaan, vaikka sitten Facen kommenttien kautta.. "Ei meillä oikeasti Suomessa ole asiat hyvin.."

Tuossakin perheessä oli tärkeää saada elää vuodesta toiseen kurjuutta eikä saa muuttaa mitään, vähiten kenenkään käytöstä. Susanna yritti rakentaa osaltaan parempaa ja vähän sivistää ympärillään väkeä, mutta jopa tämän ketjun kommenteissa hänet leimataan pyrkyriksi,  päällepäsmäriksi ja huomion kerjääjäksi. Ei ihme, että mikään ei muutu..

Tämä leffa herättää pohtimaan miksi pitää mennä sinne "mummolaan" (tai kokoontua jonnekin muualle) väkisin perheen/sukulaisten kanssa ankeilemaan ja kohtaamaan vuosi vuoden perään samoja angsteja, ahdistuksia, häpeää ja pelaamaan sosiaalista tetristä? Miksi emme vain saa olla rauhassa kukin tahoillamme ilman sosiaalista velvoitetta ammentaa samasta lanttulaatikkovuoasta kiusallisen hiljaisuuden vallitessa? Minä vaan kysyn...

Susanna yritti katkaista suvun ankean dynamiikan: lapsiin satsattiin, he osasivat käyttäytyä, soittaa, olivat aktiivisia ja ajattelevaisia - saivat olla esillä! Mies oli tyypillinen insinöörivätys, ihan mukava, mutta henkisesti lukossa ja saamaton.

Siskon poika taas, kuten itsekin alussa totesi, "saanut vaarin geenit". Eli oli sille ponnettomalle ankeuden ilmapiirille alistunut. Siskolla ambitiot oli nollatasoa, Susannan mies näyttäytyi tälle upeana..

Jäin miettimään, että miten tuollainen ankea perhekulttuuri muutetaan? Kriisien kauttako vain? Vai toivotaan että seuraava sukupolvi katkaisee kierteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jostain olin saanut käsityksen, että kyseessä on kevyt komedia, järkytyin ja ahdistuin.

En edes pystynyt kerralla katsomaan, toissa päivänä katsoin lopun ja mieleeni jäi kohtaus, jossa toinen tytär läiski miestään ja tämä rauhallisesti otti tätä käsistä ja totesi, ei lyödä, sopi niin tuon päivän teemaan.

Harmittaa, että aloin katsomaan mielentilassa, jossa kaipasin päivään jotain keveyttä. 

En muista, että kevyenä komediana olisi tätä esitelty. Nyt tuli mieleen se kohtaus, kun nainen kaipaa läheisyyttä. Rasvaa käsiään, kyselee mieheltään tuoksusta, lukemastaan kirjasta yms. Menee lähelle. Mies vaan lukee, ei ymmärrä vinkkiä, ei tajua myöhemminkään, mistä nainen hermostui... mies = putkiaivo, nainen = tippaleipä, todellakin!

Rouva somistaja on niin paisunut, että Ristoa ei enää innosta. Koulutustilaisuudessa tms. vieressä istunut simpsakka nuori nainen kyllä selvästi sai vilkettä Riston silmäkulmaan.

Tästä ketjusta + haastattelemalla muutamaa ihmistä elokuvan katsomisen jälkeen, saisi joku sosiologi tai psykologiopiskelija hienon graduaineiston. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jostain olin saanut käsityksen, että kyseessä on kevyt komedia, järkytyin ja ahdistuin.

En edes pystynyt kerralla katsomaan, toissa päivänä katsoin lopun ja mieleeni jäi kohtaus, jossa toinen tytär läiski miestään ja tämä rauhallisesti otti tätä käsistä ja totesi, ei lyödä, sopi niin tuon päivän teemaan.

Harmittaa, että aloin katsomaan mielentilassa, jossa kaipasin päivään jotain keveyttä. 

En muista, että kevyenä komediana olisi tätä esitelty. Nyt tuli mieleen se kohtaus, kun nainen kaipaa läheisyyttä. Rasvaa käsiään, kyselee mieheltään tuoksusta, lukemastaan kirjasta yms. Menee lähelle. Mies vaan lukee, ei ymmärrä vinkkiä, ei tajua myöhemminkään, mistä nainen hermostui... mies = putkiaivo, nainen = tippaleipä, todellakin!

Rouva somistaja on niin paisunut, ett

Susanna ja Risto ei edusta pinnallista Tinder-sukupolvea, vaan pitkä parisuhde rakentuu myötä- ja vastamäille. Ulkonäkö on tuossa vaiheessa elämää todellakin sivuseikka. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jostain olin saanut käsityksen, että kyseessä on kevyt komedia, järkytyin ja ahdistuin.

En edes pystynyt kerralla katsomaan, toissa päivänä katsoin lopun ja mieleeni jäi kohtaus, jossa toinen tytär läiski miestään ja tämä rauhallisesti otti tätä käsistä ja totesi, ei lyödä, sopi niin tuon päivän teemaan.

Harmittaa, että aloin katsomaan mielentilassa, jossa kaipasin päivään jotain keveyttä. 

En muista, että kevyenä komediana olisi tätä esitelty. Nyt tuli mieleen se kohtaus, kun nainen kaipaa läheisyyttä. Rasvaa käsiään, kyselee mieheltään tuoksusta, lukemastaan kirjasta yms. Menee lähelle. Mies vaan lukee, ei ymmärrä vinkkiä, ei tajua myöhemminkään, mistä nainen hermostui... mies = putkiaivo, nainen = tippaleipä, todellakin!

 

 Mutta seesteinen rakkaus ei enää herätä sitä himoa, mitä rouva on vailla ja selostaa siskolleenkin saunassa. Sen sijaan uuden kurssituttavuuden kanssa Risto saattaisi hyvinkin innostua... ensin keskustellaan tulivuorista ja sitten... näin se maailma vain makaa.

Vierailija kirjoitti:

Susanna yritti katkaista suvun ankean dynamiikan: lapsiin satsattiin, he osasivat käyttäytyä, soittaa, olivat aktiivisia ja ajattelevaisia - saivat olla esillä! Mies oli tyypillinen insinöörivätys, ihan mukava, mutta henkisesti lukossa ja saamaton.

Siskon poika taas, kuten itsekin alussa totesi, "saanut vaarin geenit". Eli oli sille ponnettomalle ankeuden ilmapiirille alistunut. Siskolla ambitiot oli nollatasoa, Susannan mies näyttäytyi tälle upeana..

Jäin miettimään, että miten tuollainen ankea perhekulttuuri muutetaan? Kriisien kauttako vain? Vai toivotaan että seuraava sukupolvi katkaisee kierteen?

Näin potentiaalia sekä Hillassa että Simossa siihen, että tässä suvussa saadaan tulehtuneiden perhesuhteiden dynamiikka viimein parannettua. Hilla oli nuoresta iästään huolimatta rohkea, sanavalmis, tarkkaavainen ja kyseenalaistava. Tietysti hänen tapansa ilmaista esimerkiksi huolensa vaarin juopottelusta oli lapsenomaisen suorasukainen ja ei niin hienotunteinen mutta se on ymmärrettävää. Ikä ja sen mukana tuleva luonnollinen kypsyminen hiovat myös vuorovaikutustaitoja ja tapaa lähestyä asioita. Voin kuvitella, että aikuinen Hilla osaa sekä nostaa kissan pöydälle että kohdata muut ihmiset niin, etteivät nämä tunne tilanteessa oloaan uhatuksi tai nolatuksi.

Simossa näin oman tiensä kulkijan, joka ei välttämättä tule olemaan sutki seuramies mutta joka on sinut niin itsensä kuin muiden kanssa. On harvinainen kyky osata ottaa muut ihmiset vastaan sellaisina kuin he ovat ja samalla pitää omista rajoistaan kiinni. Simohan ei joulunvieton saatua kirjaimellisesti paskaisen lopun alkanut dokata, valittaa ja riehua, vaan otti aikalisän ja huristeli Lahteen jäähdyttelemään tunteitaan. Simo oli myös tästä perheestä selkeästi empaattisin ja tilannetajuisin. Hän mm. ei lähtenyt mukaan Lassen haukkumiseen joulupöydässä ja osasi viedä vaarin sekoilusta järkyttyneiden pienimpien huomion luontevasti muualle.