Raportti: Perintöveron poisto hyödyttäisi varakkaita ja kiristäisi pienten perintöjen verotusta
HS 8.8.2023
Kalevi Sorsa -säätiön raportin mukaan perintö- ja lahjaverosta luopuminen ei ole kannattavaa, sillä se on talouden tehokkuuden ja tasa-arvon kannalta hyvä veromuoto.
Perintö- ja lahjaverosta luopuminen hyödyttäisi eniten kaikkein varakkaimpia suomalaisia, joilla ei olisi tarvetta myydä perinnöksi saatua omaisuutta pitkään aikaan ainakaan kokonaan.
"Raportin löydökset kertovat siitä, että hallituksen selvityksen kohteena olevat muutokset nostaisivat pieniä perintöjä saavien verotusta, kun perityn omaisuuden luovutuksesta maksettava pääomatulovero yleensä nousisi. Sen sijaan perintöverosta luopuminen hyödyttäisi ennen muuta varakkaimpia sukuja
Säätiö esittää raportissa 12 ratkaisua nykyisen perintöverotuksen ongelmien korjaamiseksi. Ratkaisuilla halutaan helpottaa perintö- ja lahjaveron maksamista ja estää miljoonaperintöjä saavien keinoja välttää perintöverojen maksu.
Keskeisenä ratkaisuna esitetään perintöverojen maksuajan pidentämistä, mikä on kirjattu tavoitteena myös Orpon hallitusohjelmaan.
Muita esitettyjä keinoja ovat muun muassa perintö- ja lahjaverotuksen progression lisääminen ja omaisuuden arvostuksen selkeyttäminen.
Vuosina 20172019 Suomessa jätettyjen perintöjen verotettava arvo on yhteensä yli 18 miljardia euroa. Tuosta potista yli 31 prosenttia päätyi Suomen hyvätuloisimmalle 10 prosentille.
Kolme ylintä tulokymmenystä keräsi kyseisinä vuosina perinnöistä yli puolet. Tilastointi tulokymmenyksittäin perustuu käytettävissä oleviin rahatuloihin.
Kommentit (525)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, että se tulee jollain matematiikalla halvemmaksi maksaa ensiksi perintövero ja sen jälkeen luovutusvoitto kuin vain maksaa luovutusvoitto? Voisiko tämän laskelman saada jossa se on selitetty.
Ei tarvitse maksaa mitään luovutusvoittoveroa.
Totta kai täytyy maksaa koska perintö myydään mahdollisimman nopeasti pois. Mitä minä toisten kiinteällä omaisuudella teen, minua kiinnostaa vain raha.
Oletko oikeasti tyhmä, vai näytteletkö vain?

No ei tarvitse maksaa kun se perintövero on jo maksettu. Jos se otetaan pois niin sitten tietenkin se maksetaan, ja se tulee kalliimmaksi. Tällainen systeemi on Ruotsissa.
Ai se maksettu perintövero lasketaan pois siitä tulosta ja sitten vasta otetaan luovutusvoittovero?
Vierailija kirjoitti:
Omilta vanhemmilta tulossa mittava, yli 100 000€ perintö (asunto-osake)
Koska olen pysyvästi tk-eläkkeellä, en voi ottaa perintöä vastaan. Ensinnäkin, en saa pankista lainaa eikä minulla ole säästöjä, joilla voisin maksaa perintöveron. Toiseksi, jos asumistuki poistetaan omistusasunnoista niin miten voisin ottaa perinnön vastaan? Joudun asumaan loppuikäni vuokralla, koska vuokra-asuntoon saa jatkossakin asumistukea mutta omistus-tai aso-asuntoon ei (jos Kokoomus saa tahtonsa läpi)
Monella vähävaraisella on sama tilanne: jo pelkkä perintövero tekee sen, että perintöä ei voi vastaanottaa, tai on riski joutua ulosottoon veron takia.
Varakkaalla/rikkaalla sen sijaan on varaa maksaa perintöverot joten he voivat täten vastaanottaa perinnön.
Harmittaa, mutta elämä on
Niin eli tässäkin tapauksessa perinöveron poisto kokonaan ratkaisisi ongelman.

Luultavasti olen tyhmä tai sitten en vain tiennyt, että jo maksetun perintöveron voi vähentää. Minä luulin, että kaikki viedään täysimittaisena
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, että se tulee jollain matematiikalla halvemmaksi maksaa ensiksi perintövero ja sen jälkeen luovutusvoitto kuin vain maksaa luovutusvoitto? Voisiko tämän laskelman saada jossa se on selitetty.
Ei tarvitse maksaa mitään luovutusvoittoveroa.
Totta kai täytyy maksaa koska perintö myydään mahdollisimman nopeasti pois. Mitä minä toisten kiinteällä omaisuudella teen, minua kiinnostaa vain raha.
No ei tarvitse maksaa kun se perintövero on jo maksettu. Jos se otetaan pois niin sitten tietenkin se maksetaan, ja se tulee kalliimmaksi. Tällainen systeemi on Ruotsissa.
Ai se maksettu perintövero lasketaan pois siitä tulosta ja sitten vasta otetaan luovutusvoittovero?
Ei vaan sinun ei tarvitse maksaa perimästäsi asunnosta luovutusvoittoveroa myytyäsi sen.
Vierailija kirjoitti:
Yleisimmät isot ongelmat nykyjärjestelmässä taitavat liittyä tilanteisiin, jossa perilliset joutuvat maksamaan perintöverot vaikka omaisuus ei vielä ole heidän hallinnassaan (esimerkiksi leski asuu lasten perimässä talossa). Tämä olisi yksinkertaista korjata siten, että vero lankeaisi maksuun vasta sitten kun omaisuus on oikeasti saatu hallintaan.
Tämä. Koska lesken elinikäinen hallintaoikeus, niin perilliset joutuvat maksamaan perintöveron eivätkä silti saa haltuunsa perimäänsä omaisuutta. Leski voi elää vaikka 15 vuotta...Mutta perintöverot on ajallaan maksettava. Eli mitä teet, jos ei ole säästöjä tai pankki ei myönää lainaa perintöveroon?
Kusinen paikka monelle perinnönsaajalle, jos ovat liian pienituloisia
Veronmaksajien Lehtinen: Perintöveron poistaminen voisi jopa kiristää perinnönsaajan verotusta – “Selvitettävä tarkasti”
Perityn omaisuuden myyjä voisi joutua maksamaan enemmän luovutusvoittoveroa kuin nykyistä perintöveroa, arvioi Veronmaksajain keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omilta vanhemmilta tulossa mittava, yli 100 000€ perintö (asunto-osake)
Koska olen pysyvästi tk-eläkkeellä, en voi ottaa perintöä vastaan. Ensinnäkin, en saa pankista lainaa eikä minulla ole säästöjä, joilla voisin maksaa perintöveron. Toiseksi, jos asumistuki poistetaan omistusasunnoista niin miten voisin ottaa perinnön vastaan? Joudun asumaan loppuikäni vuokralla, koska vuokra-asuntoon saa jatkossakin asumistukea mutta omistus-tai aso-asuntoon ei (jos Kokoomus saa tahtonsa läpi)
Monella vähävaraisella on sama tilanne: jo pelkkä perintövero tekee sen, että perintöä ei voi vastaanottaa, tai on riski joutua ulosottoon veron takia.
Varakkaalla/rikkaalla sen sijaan on varaa maksaa perintöverot joten he voivat täten vastaanottaa perinnön.
Harmittaa, mutta elämä on
Ensinnäkin tk eläkkeellä saa eläkkeensaajan asumistukea ja siinä on omaisuusraja 16 000+2000e yksin asuvalle jonka jälkeen tuki alkaa pienetä. Eläkkeen saajia ei koske yleisen asumistuen muutokset. He saa jatkossakin asumistukea omistusasuntoon. Toisekseen saat lainaa pankista asuntoa vastaan. Voit ottaa pari vuotta maksuvapaata sille ajalle kun myyt asunnon. Jos et ota vastaan perintöä sinulta voidaan viedä asumistuki viideksi vuodeksi koska se katsotaan tahalliseksi omaisuuden hukkaamiseksi.
Saisiko lähteen tälle, etenkin tuohon viimeiseen väitteeseen?
Tällaisen käsityksen olen saanut eräästä ennakkotapauksesta jossa eläkeläinen luopui perinnöstään ja Kela rankaisi siitä viiden vuoden ajaksi tukien menetyksellä.
Vierailija kirjoitti:
Omilta vanhemmilta tulossa mittava, yli 100 000€ perintö (asunto-osake)
Koska olen pysyvästi tk-eläkkeellä, en voi ottaa perintöä vastaan. Ensinnäkin, en saa pankista lainaa eikä minulla ole säästöjä, joilla voisin maksaa perintöveron. Toiseksi, jos asumistuki poistetaan omistusasunnoista niin miten voisin ottaa perinnön vastaan? Joudun asumaan loppuikäni vuokralla, koska vuokra-asuntoon saa jatkossakin asumistukea mutta omistus-tai aso-asuntoon ei (jos Kokoomus saa tahtonsa läpi)
Monella vähävaraisella on sama tilanne: jo pelkkä perintövero tekee sen, että perintöä ei voi vastaanottaa, tai on riski joutua ulosottoon veron takia.
Varakkaalla/rikkaalla sen sijaan on varaa maksaa perintöverot joten he voivat täten vastaanottaa perinnön.
Harmittaa, mutta elämä on
Mitäpä jos laittaisivat sen asuntonsa lihoiksi ennenkuin kupsahtavat?
Tämä demarilogiikka on jotenkin outoa. Jos saat 20000 perintöä, se on jotenkin ansaittua. Jos saat 200000 perintöä, pitää maksaa veroa, koska se ei ole enää niin ansaittua. Jos saat 2000000 perintöä, se on suunnilleen varastettua ja veroja pitää maksaa kolmannes.
Luulisi tasapuolista olevan tasavero kaikille ottamatta prosenttiin sen enemmän kantaa.
Sanoo demarien Kalevi Sorsa säätiö. Saisiko luotettavan ja ei-tarkoitushakuisen laskelman. Minun lapseni ainakin hyötyisivät perintöveron poistosta vaikka sen enempää he kuin minäkään emme ole varakkaita tai suurituloisia.
Kaveri peri 10 hengen metallialan yrityksen. Ei ollut varaa maksaa perintöveroa. Laittoi lapun luukulle ja irtisanoi henkilökunnan. Tuli 10 työtöntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, että se tulee jollain matematiikalla halvemmaksi maksaa ensiksi perintövero ja sen jälkeen luovutusvoitto kuin vain maksaa luovutusvoitto? Voisiko tämän laskelman saada jossa se on selitetty.
Ei tarvitse maksaa mitään luovutusvoittoveroa.
Totta kai täytyy maksaa koska perintö myydään mahdollisimman nopeasti pois. Mitä minä toisten kiinteällä omaisuudella teen, minua kiinnostaa vain raha.
No ei tarvitse maksaa kun se perintövero on jo maksettu. Jos se otetaan pois niin sitten tietenkin se maksetaan, ja se tulee kalliimmaksi. Tällainen systeemi on Ruotsissa.
Ai se maksettu perintövero lasketaan pois siitä tulosta ja sitten vasta otetaan luovutusvoittovero?
Ei vaan sinun ei tarvitse maksaa perimästäsi asunnosta luovutusvoittoveroa myytyäsi sen.
Koskeeko se vain kiinteistöjä?
Vierailija kirjoitti:
Veronmaksajien Lehtinen: Perintöveron poistaminen voisi jopa kiristää perinnönsaajan verotusta – “Selvitettävä tarkasti”
Perityn omaisuuden myyjä voisi joutua maksamaan enemmän luovutusvoittoveroa kuin nykyistä perintöveroa, arvioi Veronmaksajain keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen.
Perintövero maksetaan vastaan otettavasta perinnöstä.
Luovutusvoittoveroa maksetaan jos myy tätä vastaanotettua perintöä.
Nämä ovat kaksi tyystin eri asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa kotitalouksien varallisuus on keskittynyt varakkaimmalle prosentille yhtäjaksoisesti 1980-luvulta alkaen. Vuosina 20172019 suurituloisimman tulokymmenyksen osuus perintöjen ja veronalaisten lahjojen arvosta oli 39 prosenttia.
Varallisuuden keskittymistä voitaisiin hillitä perintö- ja lahjaveron progression lisäämisellä, sukupolvenvaihdoshuojennusta kaventamalla ja kansainvälisiin muuttoihin liittyvää verosuunnittelua estämällä.
Mutta kokkarien agenda on täysin päinvastainen ja sitä käyvät nyt riemuiten toteuttamaan.
Suurituloisin 2% maksaa välittömistä veroista 20 %, joten miksi ihmeessä halutaan verottaa ahkeruutta ja säästäväisyyttä aivan kuin ne olisivat jonkinlainen vika valtion mielestä?
Parempi olisi verottaa pienituloisten kulutusta ja siten kannustaa heitä keräämään varallisuutta tuhlaamisen sijaan. Varallisuuden keskittymisen purkaminen kun edellyttää ensisijaisesti sitä, että ne, joilla ei ole, suostuvat elämään säästäväisemmin eikä sitä, että niitä, joilla on, verotetaan rajusti.
Pienitituloisille ei kerry mitään varallisuutta koska kaikki menee elämiseen. Jos jotain saa säästöön niin sekin menee elämisen kuluihin ensimmäisen kriisin sattuessa.
Miksi pienituloinen käyttää elämiseensä usein paljon enemmän kuin keskituloinen? Tämä "rahat menee elämiseen" huvittaa kirppiksillä, minne pienituloiset tuo tavaraa saadakseen rahaa. Ei minulla ole niin paljoa krääsää kotonani kuin on näillä "rahat ei riitä mihinkään" -ihmisillä.
Varallisuutta kertyy jo siitä, että jättää kivat muovihelmet ostamatta. Ja seuraavana päivänä led-valot, sitä seuraavana 13 euron hintaisen halpistaulun jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omilta vanhemmilta tulossa mittava, yli 100 000€ perintö (asunto-osake)
Koska olen pysyvästi tk-eläkkeellä, en voi ottaa perintöä vastaan. Ensinnäkin, en saa pankista lainaa eikä minulla ole säästöjä, joilla voisin maksaa perintöveron. Toiseksi, jos asumistuki poistetaan omistusasunnoista niin miten voisin ottaa perinnön vastaan? Joudun asumaan loppuikäni vuokralla, koska vuokra-asuntoon saa jatkossakin asumistukea mutta omistus-tai aso-asuntoon ei (jos Kokoomus saa tahtonsa läpi)
Monella vähävaraisella on sama tilanne: jo pelkkä perintövero tekee sen, että perintöä ei voi vastaanottaa, tai on riski joutua ulosottoon veron takia.
Varakkaalla/rikkaalla sen sijaan on varaa maksaa perintöverot joten he voivat täten vastaanottaa perinnön.
Harmittaa, mutta elämä on
Niin eli tässäkin tapauksessa perinöveron poisto kokonaan ratkaisisi ongelman.
Köyhillä se ratkaisisi ja saisi aikaa miettiä mitä sillä perinnöllä tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veronmaksajien Lehtinen: Perintöveron poistaminen voisi jopa kiristää perinnönsaajan verotusta – “Selvitettävä tarkasti”
Perityn omaisuuden myyjä voisi joutua maksamaan enemmän luovutusvoittoveroa kuin nykyistä perintöveroa, arvioi Veronmaksajain keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen.
Perintövero maksetaan vastaan otettavasta perinnöstä.
Luovutusvoittoveroa maksetaan jos myy tätä vastaanotettua perintöä.Nämä ovat kaksi tyystin eri asiaa.
jos ne ovat kaksi eri asiaa, niin miksi molempia maksetaan samasta omaisuudesta, tosin omistuksen eri vaiheissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, että se tulee jollain matematiikalla halvemmaksi maksaa ensiksi perintövero ja sen jälkeen luovutusvoitto kuin vain maksaa luovutusvoitto? Voisiko tämän laskelman saada jossa se on selitetty.
Ei tarvitse maksaa mitään luovutusvoittoveroa.
Totta kai täytyy maksaa koska perintö myydään mahdollisimman nopeasti pois. Mitä minä toisten kiinteällä omaisuudella teen, minua kiinnostaa vain raha.
No ei tarvitse maksaa kun se perintövero on jo maksettu. Jos se otetaan pois niin sitten tietenkin se maksetaan, ja se tulee kalliimmaksi. Tällainen systeemi on Ruotsissa.
Ai se maksettu perintövero lasketaan pois siitä tulosta ja sitten vasta otetaan luovutusvoittovero?
Väännetään rautalangasta: Perit omakotitalon, jonka arvoksi merkitään perukirjaan 100 000 eur ja maksat sen mukaan perintöverot. Myyt talon 100 000 eurolla, joten et maksa luovutusvoittoveroa. Myyt talon 110 000 eurolla, joten maksat luovutusvoittoveron siitä 10 000 eurosta. Näin tämä homma menee tällä hetkellä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä demarilogiikka on jotenkin outoa. Jos saat 20000 perintöä, se on jotenkin ansaittua. Jos saat 200000 perintöä, pitää maksaa veroa, koska se ei ole enää niin ansaittua. Jos saat 2000000 perintöä, se on suunnilleen varastettua ja veroja pitää maksaa kolmannes.
Luulisi tasapuolista olevan tasavero kaikille ottamatta prosenttiin sen enemmän kantaa.
Kaikissa tapauksissa se varallisuus jo kertaalleen verotettu. Suomessa asioita tykätään verottaa moneen kertaan.