Raportti: Perintöveron poisto hyödyttäisi varakkaita ja kiristäisi pienten perintöjen verotusta
HS 8.8.2023
Kalevi Sorsa -säätiön raportin mukaan perintö- ja lahjaverosta luopuminen ei ole kannattavaa, sillä se on talouden tehokkuuden ja tasa-arvon kannalta hyvä veromuoto.
Perintö- ja lahjaverosta luopuminen hyödyttäisi eniten kaikkein varakkaimpia suomalaisia, joilla ei olisi tarvetta myydä perinnöksi saatua omaisuutta pitkään aikaan ainakaan kokonaan.
"Raportin löydökset kertovat siitä, että hallituksen selvityksen kohteena olevat muutokset nostaisivat pieniä perintöjä saavien verotusta, kun perityn omaisuuden luovutuksesta maksettava pääomatulovero yleensä nousisi. Sen sijaan perintöverosta luopuminen hyödyttäisi ennen muuta varakkaimpia sukuja
Säätiö esittää raportissa 12 ratkaisua nykyisen perintöverotuksen ongelmien korjaamiseksi. Ratkaisuilla halutaan helpottaa perintö- ja lahjaveron maksamista ja estää miljoonaperintöjä saavien keinoja välttää perintöverojen maksu.
Keskeisenä ratkaisuna esitetään perintöverojen maksuajan pidentämistä, mikä on kirjattu tavoitteena myös Orpon hallitusohjelmaan.
Muita esitettyjä keinoja ovat muun muassa perintö- ja lahjaverotuksen progression lisääminen ja omaisuuden arvostuksen selkeyttäminen.
Vuosina 20172019 Suomessa jätettyjen perintöjen verotettava arvo on yhteensä yli 18 miljardia euroa. Tuosta potista yli 31 prosenttia päätyi Suomen hyvätuloisimmalle 10 prosentille.
Kolme ylintä tulokymmenystä keräsi kyseisinä vuosina perinnöistä yli puolet. Tilastointi tulokymmenyksittäin perustuu käytettävissä oleviin rahatuloihin.
Kommentit (525)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omilta vanhemmilta tulossa mittava, yli 100 000€ perintö (asunto-osake)
Koska olen pysyvästi tk-eläkkeellä, en voi ottaa perintöä vastaan. Ensinnäkin, en saa pankista lainaa eikä minulla ole säästöjä, joilla voisin maksaa perintöveron. Toiseksi, jos asumistuki poistetaan omistusasunnoista niin miten voisin ottaa perinnön vastaan? Joudun asumaan loppuikäni vuokralla, koska vuokra-asuntoon saa jatkossakin asumistukea mutta omistus-tai aso-asuntoon ei (jos Kokoomus saa tahtonsa läpi)
Monella vähävaraisella on sama tilanne: jo pelkkä perintövero tekee sen, että perintöä ei voi vastaanottaa, tai on riski joutua ulosottoon veron takia.
Varakkaalla/rikkaalla sen sijaan on varaa maksaa perintöverot joten he voivat täten vastaanottaa perinnön.
Harmittaa, mutta elämä on
Mitäpä jos laittaisivat sen asuntonsa lihoiksi ennenkuin kupsahtavat?
Vanhemmat eivät suostu myymään, aikovat elää loppuelämänsä siinä asunnossa, koska vastike on niin pieni
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kalevi sorsa säätiö? No täähän just kuulostaakin objektiivisimmalta analyysiltä ikinä /s
Muutenkin miksi ihmeessä vasemmiston narratiivi joka asiaan on se, että jos asia hyödyttää jotakuta niin sen toteuttaminen on estettävä? Miksi vasemmisto haluaa toteuttaa vaan asioita jotka ei taatusti hyödytä ketään?
Toisaalta tuo selittää sen tilan mihin nuo jättää joka kerta yhteiskunnan hallituskautensa jälkeen.
Perintöverosta saatavat verotulot hyödyttävät yhteiskuntaa. Perintöveron poisto veisi nämä verotulot ja kasaisi hyödyn valmiiksi varakkaille. Vasemmisto ajattelee yhteistä hyvinvointia, oikeisto vain varakkaiden.
Vasemmisto tuhlaa kaikki saamansa rahat.
Oikeisto laittaa rahan poikimaan.
Katsos kun pienituloisella ne rahat menee jokapäiväiseen elämiseen. Kun taas varakas pystyy "laittamaan rahan poikimaan"
Oletpa pihalla pienituloisten elämästä
Pointti taitaakin olla siinä että vasemmisto pitää sen pienituloisen ikuisesti pienituloisena kun nuo ei tietäisi mistä aloittaa työpaikkojen lisääminen suomeen. Työpaikkojen lisääntyessä pienituloinen tai työtön saa parempaa palkkaa eikä tarvitse sosiaaliturvaa, ja elintaso paranee kummasti. Tätä vasemmisto ei osaa kansalle tarjota, ja toisaalta tekee kaikkensa ettei kokoomuskaan siinä onnistuisi omalla vuorollaan koska vasemmiston maailmankuvassa yhteiskunta ei saa parantua.
Vierailija kirjoitti:
Omilta vanhemmilta tulossa mittava, yli 100 000€ perintö (asunto-osake)
Koska olen pysyvästi tk-eläkkeellä, en voi ottaa perintöä vastaan. Ensinnäkin, en saa pankista lainaa eikä minulla ole säästöjä, joilla voisin maksaa perintöveron. Toiseksi, jos asumistuki poistetaan omistusasunnoista niin miten voisin ottaa perinnön vastaan? Joudun asumaan loppuikäni vuokralla, koska vuokra-asuntoon saa jatkossakin asumistukea mutta omistus-tai aso-asuntoon ei (jos Kokoomus saa tahtonsa läpi)
Monella vähävaraisella on sama tilanne: jo pelkkä perintövero tekee sen, että perintöä ei voi vastaanottaa, tai on riski joutua ulosottoon veron takia.
Varakkaalla/rikkaalla sen sijaan on varaa maksaa perintöverot joten he voivat täten vastaanottaa perinnön.
Harmittaa, mutta elämä on
Jos asunto-osakkeen arvo on 100 000 euroa, niin se ilmeisesti on ihan asuttavassa kunnossa. Eikö tuon voisi myydä? Joutuisit toki maksamaan perintöveron, mutta rahaa jäisi käytettäväksi. Voisit niillä ostaa kaikkea, mitä tarvitset ja käyttää elämiseen loput. Todennäköisesti hallituksen kaikki suunnitelmat eivät toteudu, mutta jos toteutuvat, nostat osan rahoista käteiseksi - aika ison osan - ja käytät sitä usean vuoden ajan elämiseen ja hätävararahastona.
Ymmärrän kyllä, että ongelma on todellinen. Jotain olisi syytä tehdä, ja sinun tapauksessasi voisi auttaa se, että asumistukea saisi edelleen omistusasuntoon ja lisäksi perintöveron maksuaikaa pidennettäisiin 10 vuoteen. Jokin huojennus pienituloisille ja ehkä perintöveron verottoman alarajan nosto auttaisi sinua myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omilta vanhemmilta tulossa mittava, yli 100 000€ perintö (asunto-osake)
Koska olen pysyvästi tk-eläkkeellä, en voi ottaa perintöä vastaan. Ensinnäkin, en saa pankista lainaa eikä minulla ole säästöjä, joilla voisin maksaa perintöveron. Toiseksi, jos asumistuki poistetaan omistusasunnoista niin miten voisin ottaa perinnön vastaan? Joudun asumaan loppuikäni vuokralla, koska vuokra-asuntoon saa jatkossakin asumistukea mutta omistus-tai aso-asuntoon ei (jos Kokoomus saa tahtonsa läpi)
Monella vähävaraisella on sama tilanne: jo pelkkä perintövero tekee sen, että perintöä ei voi vastaanottaa, tai on riski joutua ulosottoon veron takia.
Varakkaalla/rikkaalla sen sijaan on varaa maksaa perintöverot joten he voivat täten vastaanottaa perinnön.
Harmittaa, mutta elämä on
Eihän ne perintöverot tule heti nytkään maksettavaksi. Ehdit hyvin myydä asunnon alta pois ennen kuin joudut veroja maksamaan.
Toinen asia on tietenkin se, että kun saat varallisuutta, et tule enää saamaan asumistukea.
Kerrotko, miten myyn asunnon alta pois, kun se leski jää toisen vanhemman kuoleman jälkeen asuntoon asumaan ja saattaa elää vielä yli 10 vuotta? Minun on silti maksettava perintöverö ajoissa ja mikään pankki ei minulle lainaa myönnä.
Koska perintövero pitää maksaa, vaikka ei vielä saisi perintöään realisoitua. Koska lesken elinikäinen hallintaoikeus asuntoon eli kuolinpesään
Tämähän se Suomen järjestelmän isoin ongelma on. Helppo ratkaisu olisi, että verot maksetaan vasta sitten, kun omaisuuden oikeasti saa eli lesken hallintaoikeus päättyy. Olen itsekin maksanut verot omakotitalosta, jossa leski edelleen asuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, että se tulee jollain matematiikalla halvemmaksi maksaa ensiksi perintövero ja sen jälkeen luovutusvoitto kuin vain maksaa luovutusvoitto? Voisiko tämän laskelman saada jossa se on selitetty.
Ei tarvitse maksaa mitään luovutusvoittoveroa.
Totta kai täytyy maksaa koska perintö myydään mahdollisimman nopeasti pois. Mitä minä toisten kiinteällä omaisuudella teen, minua kiinnostaa vain raha.
No ei tarvitse maksaa kun se perintövero on jo maksettu. Jos se otetaan pois niin sitten tietenkin se maksetaan, ja se tulee kalliimmaksi. Tällainen systeemi on Ruotsissa.
Ai se maksettu perintövero lasketaan pois siitä tulosta ja sitten vasta otetaan luovutusvoittovero?
Ei vaan sinun ei tarvitse maksaa perimästäsi asunnosta luovutusvoittoveroa myytyäsi sen.
Et selvästikään tiedä Suomen verotuksesta mitään.
Kun myy perityn kiinteistön maksaa luovutusveroa myyntihinnan ja perintöverotuksessa kiinteistölle käytetyn verotusarvon erotuksesta. Verotusarvot ovat aina jonkun verran käypiä arvoja pienempiä.
Minkä ihmeen takia ilmoittaisit perunkirjoitukseen liian alhaisen verotusarvon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jouduin maksamaan perinnöstäni (alle 100k) veron, joten joutukoot kaikki muutkin maksamaan nyt ja aina.
Se on harhakäsitys että peritystä omaisuudesta tulisi verotonta perintöveron poistuessa. Vero otetaan sitten muussa muodossa esim. Luovutusvoittovero. Jos olet perinyt kiinteää omaisuutta niin perintövero on sinulle edullisempi jos myyt perittyä omaisuutta.
Miksi sen pitäisi olla harhakäsitys? Sinä vaan myyt vasemmistolaista ideaa siitä että kaikki omaisuus kuuluu valtiolle joten valtion tulee se veroin ja muilla keinoin ottaa pois kansalta.
Oikeasti kaikesta perinnöksi jäävästä omaisuudesta on jo maksettu verot. Ei ole mitään erityisempää syytä lähteä verottamaan tuota omaisuutta enää uudelleen pelkästään siksi että sen omistaja vaihtuu. Ei kukaan kuole taktisesti hyötymistarkoituksessa.
Miksi se nyt niin vasemmistolaista on? Miksi minkään verotus on vasemmistolaista tai verottomuus oikeistolaista? Ilman veronmaksua tämä yhteiskunta ei tällaisenaan pyöri. Sinunkin ensimmäiset kouluvuotesi olisivat olleet vanhempiesi raskaasti maksamia, jollei meillä olisi maksutonta peruskoulua, joka on yksi verovaroilla pyöritetty juttu. Ja niin monta muuta asiaa. Oletko valmis maksamaan omasta pussistasi kaiken sen, minkä nyt saat verovaroilla yhteisesti maksettuna?
Vierailija kirjoitti:
Kalevi sorsa säätiö? No täähän just kuulostaakin objektiivisimmalta analyysiltä ikinä /s
Muutenkin miksi ihmeessä vasemmiston narratiivi joka asiaan on se, että jos asia hyödyttää jotakuta niin sen toteuttaminen on estettävä? Miksi vasemmisto haluaa toteuttaa vaan asioita jotka ei taatusti hyödytä ketään?
Toisaalta tuo selittää sen tilan mihin nuo jättää joka kerta yhteiskunnan hallituskautensa jälkeen.
Järkevintä olisi miettiä sellainen ratkaisu, joka hyödyttää kaikkia. Tällaisia voisivat olla esim. juuri perintöveron maksuajan pidentäminen, perintöveron verottoman alarajan nostaminen ja pienituloisille tuleva ylimääräinen perintöverohuojennus - tämä hyödyttäisi toki vain pienituloisia, mutta olisihan se hyvätuloisillekin eräänlainen "vakuus" sen varalta, jos itse sattuisi vaikka sairastumaan ja tulot romahtaisivat tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omilta vanhemmilta tulossa mittava, yli 100 000€ perintö (asunto-osake)
Koska olen pysyvästi tk-eläkkeellä, en voi ottaa perintöä vastaan. Ensinnäkin, en saa pankista lainaa eikä minulla ole säästöjä, joilla voisin maksaa perintöveron. Toiseksi, jos asumistuki poistetaan omistusasunnoista niin miten voisin ottaa perinnön vastaan? Joudun asumaan loppuikäni vuokralla, koska vuokra-asuntoon saa jatkossakin asumistukea mutta omistus-tai aso-asuntoon ei (jos Kokoomus saa tahtonsa läpi)
Monella vähävaraisella on sama tilanne: jo pelkkä perintövero tekee sen, että perintöä ei voi vastaanottaa, tai on riski joutua ulosottoon veron takia.
Varakkaalla/rikkaalla sen sijaan on varaa maksaa perintöverot joten he voivat täten vastaanottaa perinnön.
Harmittaa, mutta elämä on
Niin eli tässäkin tapauksessa perinöveron poisto kokonaan ratkaisisi ongelman.
Köyhillä se ratkaisisi ja saisi aikaa miettiä mitä sillä perinnöllä tekee.
Köyhä perii pari satasta ja tuhlaa ne kuitenkin samantien. Siksi se on köyhä, se ei voi omistaa rahaa, koska tulee tunne , että sitä pitää käyttää.
Hyvähän se on varakkaan jeesustella, kun on rahaa esim käydä yksityislääkärillä silloin kun tarvitsee. Köyhän pitää myös välillä ostaa uusi kodinkone rikki menneen tilalle, uudet kengät, uusia vaatteita (kirpparit tai alet), maksaa lääkärilaskuja (poliklinikkamaksu 41,80€ julkisella), ostaa välttämättömiä lääkkeitä, ym.
Ja ei, en polta tupakkaa enkä käytä alkoholia juurikaan (ellei joku tarjoa)
Mutta kaikki menee, mikä tulee. Ei kannata sairastua nuorena ja joutua tk-eläkkeelle (itse olin pysyvästi sairastuessani alta 20v)
Ai meidän varakkaiden kodinkoneet ei mene rikki, emme tarvitse uusia kenkiä tai vaatteita tai meidän yksityislääkärikäynnit ovat ilmaisia?
logiikkasi ei oikein toimi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jouduin maksamaan perinnöstäni (alle 100k) veron, joten joutukoot kaikki muutkin maksamaan nyt ja aina.
Se on harhakäsitys että peritystä omaisuudesta tulisi verotonta perintöveron poistuessa. Vero otetaan sitten muussa muodossa esim. Luovutusvoittovero. Jos olet perinyt kiinteää omaisuutta niin perintövero on sinulle edullisempi jos myyt perittyä omaisuutta.
Miksi sen pitäisi olla harhakäsitys? Sinä vaan myyt vasemmistolaista ideaa siitä että kaikki omaisuus kuuluu valtiolle joten valtion tulee se veroin ja muilla keinoin ottaa pois kansalta.
Oikeasti kaikesta perinnöksi jäävästä omaisuudesta on jo maksettu verot. Ei ole mitään erityisempää syytä lähteä verottamaan tuota omaisuutta enää uudelleen pelkästään siksi että sen omistaja vaihtuu. Ei kukaan kuole taktisesti hyötymistarkoituksessa.
Tuolla periaatteella palkankin pitää olla verotonta kun raha vaihtaa omistajaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Lisää maksuaikaa perintöveron maksuun. Perintöjen verotuksen tulisi olla progressiivista.
Perintö on pohjimmiltaan täysin ansaitsematonta tuloa. Pitkässä juoksussa suurten perintöjen kumuloituminen kasvattaa pysyvästi varallisuuseroja, etenkin jos niitä ei veroteta riittävästi.
1 perintöverotus ON jo progerssiivistä
2 varallisuus erojen kasvaminen ei ole yksiselitteisesti huono asia.
3 varallisuus on HENKILÖIDEN ei VALTION, siitä verottaminen on kyseenalaista jo omaisuuden suojankin näkökulmasta.
Miksi kenenkään tulisi omata suuria omaisuuksia niin kauan kuin maailmassa on puutetta ja nälänhätää? Kyse onkin ennen kaikkea kohtuullisuudesta ja solidaarisuudesta.
Valtio on parhaimmillaan yhteisö joka toimii kaikkien tasapuoliseksi ja yhteiseksi hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jouduin maksamaan perinnöstäni (alle 100k) veron, joten joutukoot kaikki muutkin maksamaan nyt ja aina.
Se on harhakäsitys että peritystä omaisuudesta tulisi verotonta perintöveron poistuessa. Vero otetaan sitten muussa muodossa esim. Luovutusvoittovero. Jos olet perinyt kiinteää omaisuutta niin perintövero on sinulle edullisempi jos myyt perittyä omaisuutta.
Miksi sen pitäisi olla harhakäsitys? Sinä vaan myyt vasemmistolaista ideaa siitä että kaikki omaisuus kuuluu valtiolle joten valtion tulee se veroin ja muilla keinoin ottaa pois kansalta.
Oikeasti kaikesta perinnöksi jäävästä omaisuudesta on jo maksettu verot. Ei ole mitään erityisempää syytä lähteä verottamaan tuota omaisuutta enää uudelleen pelkästään siksi että sen omistaja vaihtuu. Ei kukaan kuole taktisesti hyötymistarkoituksessa.
Tuolla periaatteella palkankin pitää olla verotonta kun raha vaihtaa omistajaa.
Argumentointivirhe ei sitten ole oikea argumentti, joten aloitahan alusta.

Yritys ei maksa palkasta veroa.
Perittävästä rahasta on jo maksettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, että se tulee jollain matematiikalla halvemmaksi maksaa ensiksi perintövero ja sen jälkeen luovutusvoitto kuin vain maksaa luovutusvoitto? Voisiko tämän laskelman saada jossa se on selitetty.
Ei tarvitse maksaa mitään luovutusvoittoveroa.
Totta kai täytyy maksaa koska perintö myydään mahdollisimman nopeasti pois. Mitä minä toisten kiinteällä omaisuudella teen, minua kiinnostaa vain raha.
No ei tarvitse maksaa kun se perintövero on jo maksettu. Jos se otetaan pois niin sitten tietenkin se maksetaan, ja se tulee kalliimmaksi. Tällainen systeemi on Ruotsissa.
Ai se maksettu perintövero lasketaan pois siitä tulosta ja sitten vasta otetaan luovutusvoittovero?
Ei vaan sinun ei tarvitse maksaa perimästäsi asunnosta luovutusvoittoveroa myytyäsi sen.
Et selvästikään tiedä Suomen verotuksesta mitään.
Kun myy perityn kiinteistön maksaa luovutusveroa myyntihinnan ja perintöverotuksessa kiinteistölle käytetyn verotusarvon erotuksesta. Verotusarvot ovat aina jonkun verran käypiä arvoja pienempiä.
Minkä ihmeen takia ilmoittaisit perunkirjoitukseen liian alhaisen verotusarvon?
Verotusarvon määrää verottaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omilta vanhemmilta tulossa mittava, yli 100 000€ perintö (asunto-osake)
Koska olen pysyvästi tk-eläkkeellä, en voi ottaa perintöä vastaan. Ensinnäkin, en saa pankista lainaa eikä minulla ole säästöjä, joilla voisin maksaa perintöveron. Toiseksi, jos asumistuki poistetaan omistusasunnoista niin miten voisin ottaa perinnön vastaan? Joudun asumaan loppuikäni vuokralla, koska vuokra-asuntoon saa jatkossakin asumistukea mutta omistus-tai aso-asuntoon ei (jos Kokoomus saa tahtonsa läpi)
Monella vähävaraisella on sama tilanne: jo pelkkä perintövero tekee sen, että perintöä ei voi vastaanottaa, tai on riski joutua ulosottoon veron takia.
Varakkaalla/rikkaalla sen sijaan on varaa maksaa perintöverot joten he voivat täten vastaanottaa perinnön.
Harmittaa, mutta elämä on
Niin eli tässäkin tapauksessa perinöveron poisto kokonaan ratkaisisi ongelman.
Köyhillä se ratkaisisi ja saisi aikaa miettiä mitä sillä perinnöllä tekee.
Köyhä perii pari satasta ja tuhlaa ne kuitenkin samantien. Siksi se on köyhä, se ei voi omistaa rahaa, koska tulee tunne , että sitä pitää käyttää.
Hyvähän se on varakkaan jeesustella, kun on rahaa esim käydä yksityislääkärillä silloin kun tarvitsee. Köyhän pitää myös välillä ostaa uusi kodinkone rikki menneen tilalle, uudet kengät, uusia vaatteita (kirpparit tai alet), maksaa lääkärilaskuja (poliklinikkamaksu 41,80€ julkisella), ostaa välttämättömiä lääkkeitä, ym.
Ja ei, en polta tupakkaa enkä käytä alkoholia juurikaan (ellei joku tarjoa)
Mutta kaikki menee, mikä tulee. Ei kannata sairastua nuorena ja joutua tk-eläkkeelle (itse olin pysyvästi sairastuessani alta 20v)
Ai meidän varakkaiden kodinkoneet ei mene rikki, emme tarvitse uusia kenkiä tai vaatteita tai meidän yksityislääkärikäynnit ovat ilmaisia?
logiikkasi ei oikein toimi.
No katsos kun teidän varakkaiden koko talous ei kaadu siihen, jos kodinkone mene rikki tai tarvitset uusia vaatteita/kengät. Varakas ostaa edellämainitut asiat ja vielä jää hyvin rahaa käyttöön sen jälkeen.
Kun köyhä joutuu uusimaan kodinkoneen tai ostamaan uudet kengät, se raha otetaan ruoka/lääkerahoista pois, koska tulot ovat niin pieniä (itsellä minimieläke ja asumituke, en saa tt-tukea) että joka kuukausi just ja just on varaa perusmenoihin eli ruokaan, vuokraan, reseptilääkkeisiin ja sähkölaskuun.
Varakkaan talous ei kaadu siihen jos tulee joku äkillinen, yllättävä meno.
Joten minun logiikkani toimii mainiosti kun sinun taas ei toimi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omilta vanhemmilta tulossa mittava, yli 100 000€ perintö (asunto-osake)
Koska olen pysyvästi tk-eläkkeellä, en voi ottaa perintöä vastaan. Ensinnäkin, en saa pankista lainaa eikä minulla ole säästöjä, joilla voisin maksaa perintöveron. Toiseksi, jos asumistuki poistetaan omistusasunnoista niin miten voisin ottaa perinnön vastaan? Joudun asumaan loppuikäni vuokralla, koska vuokra-asuntoon saa jatkossakin asumistukea mutta omistus-tai aso-asuntoon ei (jos Kokoomus saa tahtonsa läpi)
Monella vähävaraisella on sama tilanne: jo pelkkä perintövero tekee sen, että perintöä ei voi vastaanottaa, tai on riski joutua ulosottoon veron takia.
Varakkaalla/rikkaalla sen sijaan on varaa maksaa perintöverot joten he voivat täten vastaanottaa perinnön.
Harmittaa, mutta elämä on
Mitäpä jos laittaisivat sen asuntonsa lihoiksi ennenkuin kupsahtavat?
Vanhemmat eivät suostu myymään, aikovat elää loppuelämänsä siinä asunnossa, koska vastike on niin pieni
He kuvittelevat pysyvänsä loppuun asti siinä kunnossa että voivat asua itsekseen ja sitten kuolevat kuin elokuvissa? Absurdia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kalevi sorsa säätiö? No täähän just kuulostaakin objektiivisimmalta analyysiltä ikinä /s
Muutenkin miksi ihmeessä vasemmiston narratiivi joka asiaan on se, että jos asia hyödyttää jotakuta niin sen toteuttaminen on estettävä? Miksi vasemmisto haluaa toteuttaa vaan asioita jotka ei taatusti hyödytä ketään?
Toisaalta tuo selittää sen tilan mihin nuo jättää joka kerta yhteiskunnan hallituskautensa jälkeen.
Järkevintä olisi miettiä sellainen ratkaisu, joka hyödyttää kaikkia. Tällaisia voisivat olla esim. juuri perintöveron maksuajan pidentäminen, perintöveron verottoman alarajan nostaminen ja pienituloisille tuleva ylimääräinen perintöverohuojennus - tämä hyödyttäisi toki vain pienituloisia, mutta olisihan se hyvätuloisillekin eräänlainen "vakuus" sen varalta, jos itse sattuisi vaikka sairastumaan ja tulot romahtaisivat tms.
Tai sitten vaan poistetaan perintövero kokonaan eikä keksitä siihen mitään älyvapaata korvaavaa veroa tilalle. Ei sen veron nimen muuttaminen ole oikeasti veron poisto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jouduin maksamaan perinnöstäni (alle 100k) veron, joten joutukoot kaikki muutkin maksamaan nyt ja aina.
Se on harhakäsitys että peritystä omaisuudesta tulisi verotonta perintöveron poistuessa. Vero otetaan sitten muussa muodossa esim. Luovutusvoittovero. Jos olet perinyt kiinteää omaisuutta niin perintövero on sinulle edullisempi jos myyt perittyä omaisuutta.
Miksi sen pitäisi olla harhakäsitys? Sinä vaan myyt vasemmistolaista ideaa siitä että kaikki omaisuus kuuluu valtiolle joten valtion tulee se veroin ja muilla keinoin ottaa pois kansalta.
Oikeasti kaikesta perinnöksi jäävästä omaisuudesta on jo maksettu verot. Ei ole mitään erityisempää syytä lähteä verottamaan tuota omaisuutta enää uudelleen pelkästään siksi että sen omistaja vaihtuu. Ei kukaan kuole taktisesti hyötymistarkoituksessa.
Tuolla periaatteella palkankin pitää olla verotonta kun raha vaihtaa omistajaa.
Yritys ei maksa palkasta veroa.
Perittävästä rahasta on jo maksettu.
Saaja maksaa veron vain yhden kerran perimästään omaisuudesta. Ei mene veroja monta kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, että se tulee jollain matematiikalla halvemmaksi maksaa ensiksi perintövero ja sen jälkeen luovutusvoitto kuin vain maksaa luovutusvoitto? Voisiko tämän laskelman saada jossa se on selitetty.
Ei tarvitse maksaa mitään luovutusvoittoveroa.
Totta kai täytyy maksaa koska perintö myydään mahdollisimman nopeasti pois. Mitä minä toisten kiinteällä omaisuudella teen, minua kiinnostaa vain raha.
No ei tarvitse maksaa kun se perintövero on jo maksettu. Jos se otetaan pois niin sitten tietenkin se maksetaan, ja se tulee kalliimmaksi. Tällainen systeemi on Ruotsissa.
Ai se maksettu perintövero lasketaan pois siitä tulosta ja sitten vasta otetaan luovutusvoittovero?
Ei vaan sinun ei tarvitse maksaa perimästäsi asunnosta luovutusvoittoveroa myytyäsi sen.
Et selvästikään tiedä Suomen verotuksesta mitään.
Kun myy perityn kiinteistön maksaa luovutusveroa myyntihinnan ja perintöverotuksessa kiinteistölle käytetyn verotusarvon erotuksesta. Verotusarvot ovat aina jonkun verran käypiä arvoja pienempiä.
Minkä ihmeen takia ilmoittaisit perunkirjoitukseen liian alhaisen verotusarvon?
Verotusarvon määrää verottaja.
Ei määrää. Ihan itse esim sen omakotitalon hinta arvioidaan sinne perukirjaan. Verottaja kyllä puuttuu, jos epäilee, että arvo on kovin alakanttiin. Liian korkeasta ei tule sanomista.
Vierailija kirjoitti:
Jouduin maksamaan perinnöstäni (alle 100k) veron, joten joutukoot kaikki muutkin maksamaan nyt ja aina.
Minäkin olen jo maksanut omat perintöveroni. Haluaisin silti että se poistetaan. Minä koen että aikuinen lapsemme on edelleen ikään kuin samaa perhettä, vaikka hän asuu omillaan. Kun kuolemme niin lastamme odottaa yli 60.000 euron perintövero normaalista asunto- ym. varallisuudestamme. Minusta tuo on törkeätä ryöstöä.
Ymmärrän että perintöveron tilalle astuu luovutusvoittovero, kun peritty omaisuus myydään. Mutta esimerkiksi asunnon osalta tuosta verosta välttyy asumalla vähintään 2 vuotta perimässään asunnossa. Meidän tapauksessamme lapsemme luultavasti muuttaisi taloomme eikä myisi sitä ikinä.