Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Millaiselta tuntuu olla suhteessa, kun tajuatkin olevasi varavaihtoehto, joku johon tyydyttiin?
05.08.2023 |
Kuinka pitkään olit tällaisessa suhteessa ja miten se lopulta päättyi? Vai oletko vieläkin tällaisessa suhteessa? Mistä tajusit, että olitkin varavaihtoehto tai sellainen, jonka kanssa nyt vain ollaan, kun ei muutakaan saanut?
Kommentit (501)
Vierailija kirjoitti:
No enpä ole jäänyt tuollaisiin suhteisiin. Miksi sunkaan pitäisi jäädä?
Mutta olet siis kokenut tuon, että jossain vaiheessa olet tajunnut olevasi vain jonkun korvike, laastari tai paremman puutteessa kelvannut? Miten asia on varmuudella selvinny (ettei ole ollut sun kuvitelmaa) ja miten oot häipyny kuviosta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sydäntäsärkevää lukea näitä. Itselleni ei ole koskaan sattunut mitään tuollaista, koska minun tunteeni sammuvat heti, jos edes vähän epäilen, etteikö mies olisi kiinnostunut. En yksinkertaisesti kiinnostu kenestäkään, joka ei "palvo" minua. En mitenkään voisi olla liitossa, jossa epäilisin olevani "kakkonen".
Kerran kävi niin, että eräs naimisissa oleva mies oli kertonut vaimolleen, että rakastaa minua. Vaimo oli kehottanut kertomaan minulle asiasta ja olin järkyttynyt, koska en voi käsittää kummankaan ajattelutapaa. Miten hitossa tuo mies kuvitteli, että voisin olla hänestä kiinnostunut (hän oli hyvä työkaveri), eihän meillä ole mitään yhteistä ja hänen piti tietää, että olen onnellinen avioliitossani? Ja vielä suurempi mysteeri oli vaimon reaktio. Hän ehkä arvasi, etten ole miehestä kiinnostunut, mutta miten avioliitto yhä jatkui tuosta huolimatta?
Ehkä mies kusetti sua, ei se mitään vaimolleen ollut kertonut.
Ajatteli ehkä saavansa sut siten, että kun onhan hänellä jopa "vaimon siunaus". Tuskin vaimo parka edes tiesi sun olemassaolosta yhtikäs mitään!
Ei kusettanut. Juttelin vaimon kanssa, olin hänenkin tuttavansa.
Sairasta.
Vahva sana, mutta kyllä se vuosienkin jälkeen askarruttaa mikä tuossa oli homman nimi. Siis tämä mies olisi halunnut mennä kanssani naimisiin - täysin sekopäistä. Sen vuoksi, että kyseessä ei ollut mitenkään yksinkertainen, hullu tai outo mies, vaan älykäs, vaativassa duunissa oleva ihminen, josta en olisi kuuna päivänä uskonut että tekee mitään noin kreisiä. Sain sen käsityksen, että vaimo oli oikein yllyttänyt häntä tunnustukseen, ehkä siksi, että mies saisi oikein kunnolla nenilleen? Vaimon tavoite kyllä toteutui, koska itse asiassa kiukustuin tai närkästyin tuosta tunnustuksesta melko lailla.
Outo kuvio ja pariskunta on vieläkin yhdessä sikäli kun tiedän. Jos joku koettaisi laittaa tämän leffan kässäriin, sen joutuisi poistamaan epäuskottavana.
Eli sä et ollut millään lailla siitä äijästä kiinnostunut.
Oletko koskaan miettinyt, että jos hän olisikin ollut sun salaisten päiväunelmien kohde, mies olisi ollu täysin sun makuun ulkoisesti ja sisäisesti ja sitten äijä ois tullu selittää sulle tollasta? Niin mitäköhän ois tapahtunu?
No kyllä ihastus olisi kaikonnut siihen paikkaan. Millainen romeo perustelee rakkauden tunteiden tunnustamista sillä, että vaimo käski kertoa? Se esitettiin ikään kuin puolusteluna, kun en reagoinut toivotusti.
En arvosta miehiä, jotka millään tavalla mollaavat vaimojaan minulle tai muuten moittivat muiden läsnä ollessa. En ole niin tyhmä ettenkö käsittäisi, että se on noiden miesten tapa olla suhteessa ja joutuisin samalla tavalla kohdelluksi, jos olisin heidän kanssaan. (Mieheni ei ole ikinä loukannut minua, ei kertaakaan. Ei julkisesti eikä kahden kesken.)
Siis eihän mies tuossa mollannut vaimoaan?
Kuulostaa nyt siltä, että sä jotenkin väität, että torjuit miehen vain ja ainoastaan siksi, kun hänen lähestymistapansa suhun oli tökerö.
Mikset voi myöntää suoraan, että kyseessä oli joku tavallinen ei-minkäännäköinen pulliainen, joka ei olisi säväyttänyt sua ikimaailmassa missään tilanteessa?
Yritätkö nostaa itsesi johonkin jalustalle, antaen ymmärtää, että jopa naimisissa oleva komistus, hyvännäköinen ja luonteinen rakastui sinuun, mutta sinä torjuit hänet noin ylevästä syystä?
Vierailija kirjoitti:
Elän 15. vuotta miehen kanssa joka ei rakasta minua.
Meillä on ihan hyvä suhde, mutta minun tunteistani huolimatta hän ei tunne samoin. Eikä ole koskaan rakastanutkaan.Miksi? Meillä on yhteinen lapsi ja talo. Meillä on ihan kivaa yhdessä. Tai siis emme ole paljon yhdessä. Olen tyytynyt tähän. En halua lähteä suhteesta. Tämä on kuitenkin parempi kuin yksinolo.
Itse olin naimisissa 22 vuotta noin. Vaimo ei rakastanut, ei tosin koskaan niin väittänytkään. Sitten loppui seksi ja läheisyys kokonaan. Alusta lähtien sillä oli minua kiristetty.
Nyt remppaan talon enää myynti kuntoon, eukko vissiin kuvittelee, että teen sen siksi, ettei häntä ärsyttäisi. Ilmeisesti hänelle kävisi ihan hyvin jatkaa suhteessa, jossa hänellä on jatkuva tunnepuolen ylivalta ja voi käyttää kiristysvalttinaan, kun pitää jostain ylimääräistä maksaa tai tehdä.
kyllä se ajan myötä alkaa syömään, jos tajuaa, ettei kumppanilla ole mitään muuta tunnetta, kuin kevyt halveksunta kun olen tilanteen hyväksynyt. No, ei enää kauaa.
Vaihdan parempaan. Itseeni ja omaan terveyteeni.
Vierailija kirjoitti:
Olette säälittäviä kun ette pysty elämään sinkkuna vaan on pakko saada kumppani. Ettekö osaa elää yksin, olette vastuussa omasta elämästänne ja joudutte hoitamaan asianne itsenäisesti?
Vaikuttaa siltä että suurin osa ei ole vielä todellisuudessa kasvanut vanhemmistaan eroon. Itsenäiset ihmiset ovat sinkkuja.
Sinkkuudessa ei ole juuri mitään hyvää.
Koska avioliitoista noin 50% päättyy eroon, niin kertoohan sekin jo siitä, että aika moni suhteista on vain tyytymissuhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sydäntäsärkevää lukea näitä. Itselleni ei ole koskaan sattunut mitään tuollaista, koska minun tunteeni sammuvat heti, jos edes vähän epäilen, etteikö mies olisi kiinnostunut. En yksinkertaisesti kiinnostu kenestäkään, joka ei "palvo" minua. En mitenkään voisi olla liitossa, jossa epäilisin olevani "kakkonen".
Kerran kävi niin, että eräs naimisissa oleva mies oli kertonut vaimolleen, että rakastaa minua. Vaimo oli kehottanut kertomaan minulle asiasta ja olin järkyttynyt, koska en voi käsittää kummankaan ajattelutapaa. Miten hitossa tuo mies kuvitteli, että voisin olla hänestä kiinnostunut (hän oli hyvä työkaveri), eihän meillä ole mitään yhteistä ja hänen piti tietää, että olen onnellinen avioliitossani? Ja vielä suurempi mysteeri oli vaimon reaktio. Hän ehkä arvasi, etten ole miehestä kiinnostunut, mutta miten avioliitto yhä jatkui tuosta huolimatta?
Ehkä mies kusetti sua, ei se mitään vaimolleen ollut kertonut.
Ajatteli ehkä saavansa sut siten, että kun onhan hänellä jopa "vaimon siunaus". Tuskin vaimo parka edes tiesi sun olemassaolosta yhtikäs mitään!
Ei kusettanut. Juttelin vaimon kanssa, olin hänenkin tuttavansa.
Sairasta.
Vahva sana, mutta kyllä se vuosienkin jälkeen askarruttaa mikä tuossa oli homman nimi. Siis tämä mies olisi halunnut mennä kanssani naimisiin - täysin sekopäistä. Sen vuoksi, että kyseessä ei ollut mitenkään yksinkertainen, hullu tai outo mies, vaan älykäs, vaativassa duunissa oleva ihminen, josta en olisi kuuna päivänä uskonut että tekee mitään noin kreisiä. Sain sen käsityksen, että vaimo oli oikein yllyttänyt häntä tunnustukseen, ehkä siksi, että mies saisi oikein kunnolla nenilleen? Vaimon tavoite kyllä toteutui, koska itse asiassa kiukustuin tai närkästyin tuosta tunnustuksesta melko lailla.
Outo kuvio ja pariskunta on vieläkin yhdessä sikäli kun tiedän. Jos joku koettaisi laittaa tämän leffan kässäriin, sen joutuisi poistamaan epäuskottavana.
Eli sä et ollut millään lailla siitä äijästä kiinnostunut.
Oletko koskaan miettinyt, että jos hän olisikin ollut sun salaisten päiväunelmien kohde, mies olisi ollu täysin sun makuun ulkoisesti ja sisäisesti ja sitten äijä ois tullu selittää sulle tollasta? Niin mitäköhän ois tapahtunu?
No kyllä ihastus olisi kaikonnut siihen paikkaan. Millainen romeo perustelee rakkauden tunteiden tunnustamista sillä, että vaimo käski kertoa? Se esitettiin ikään kuin puolusteluna, kun en reagoinut toivotusti.
En arvosta miehiä, jotka millään tavalla mollaavat vaimojaan minulle tai muuten moittivat muiden läsnä ollessa. En ole niin tyhmä ettenkö käsittäisi, että se on noiden miesten tapa olla suhteessa ja joutuisin samalla tavalla kohdelluksi, jos olisin heidän kanssaan. (Mieheni ei ole ikinä loukannut minua, ei kertaakaan. Ei julkisesti eikä kahden kesken.)
Siis eihän mies tuossa mollannut vaimoaan?
Kuulostaa nyt siltä, että sä jotenkin väität, että torjuit miehen vain ja ainoastaan siksi, kun hänen lähestymistapansa suhun oli tökerö.
Mikset voi myöntää suoraan, että kyseessä oli joku tavallinen ei-minkäännäköinen pulliainen, joka ei olisi säväyttänyt sua ikimaailmassa missään tilanteessa?
Yritätkö nostaa itsesi johonkin jalustalle, antaen ymmärtää, että jopa naimisissa oleva komistus, hyvännäköinen ja luonteinen rakastui sinuun, mutta sinä torjuit hänet noin ylevästä syystä?
Mollasihan. Kun olin aivan tyrmistynyt hänen tunnustuksestaan (varmaan sen näki naamasta), hän alkoi syytellä vaimoaan, kun tämä käski tunnustaa. Ja siitä sitten närkästyin ihan todella. Kertakaikkiaan halpamaista toimintaa vaimoa kohtaan.
Eikä se minusta ole mitenkään ylevää, että miehen pisteet laskee, jos tai kun hän moittii vaimoaan, lastensa äitiään! Mitä ihmettä? Niin käy omalla kohdalla aina. On anteeksiantamatonta moittia omaa puolisoaan tai lapsiaan julkisesti. Se on äärimmäisen huonoa käytöstä nolata toinen ja lisäksi moukkamaista. Siksi olikin hämmästyttävää, että tuo mies, joka on älykäs ja fiksu töihinsä liittyen, toimi noin. En vain edelleenkään käsitä koko keissiä. Jokin outo avioliiton sisäinen vaihe tai tapahtumakulku, joka on ulkopuoliselle hepreaa, koska sitä ei hänelle kerrota? Toimin vain varaventtiilinä siihen?
Mutta ei tuo tietenkään ollut ainoa syy miksi hänet torjuin. Enkö jo sanonut, että en olisi hänen kanssaan suhteeseen ryhtynyt, vaikka hän olisi viimeinen mies maailmassa. Ja samaan kastiin kuuluu valtaosa miehistä, vaikka miehet mukavia ja fiksuja ovatkin, suurin osa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sydäntäsärkevää lukea näitä. Itselleni ei ole koskaan sattunut mitään tuollaista, koska minun tunteeni sammuvat heti, jos edes vähän epäilen, etteikö mies olisi kiinnostunut. En yksinkertaisesti kiinnostu kenestäkään, joka ei "palvo" minua. En mitenkään voisi olla liitossa, jossa epäilisin olevani "kakkonen".
Kerran kävi niin, että eräs naimisissa oleva mies oli kertonut vaimolleen, että rakastaa minua. Vaimo oli kehottanut kertomaan minulle asiasta ja olin järkyttynyt, koska en voi käsittää kummankaan ajattelutapaa. Miten hitossa tuo mies kuvitteli, että voisin olla hänestä kiinnostunut (hän oli hyvä työkaveri), eihän meillä ole mitään yhteistä ja hänen piti tietää, että olen onnellinen avioliitossani? Ja vielä suurempi mysteeri oli vaimon reaktio. Hän ehkä arvasi, etten ole miehestä kiinnostunut, mutta miten avioliitto yhä jatkui tuosta huolimatta?
Ehkä mies kusetti sua, ei se mitään vaimolleen ollut kertonut.
Ajatteli ehkä saavansa sut siten, että kun onhan hänellä jopa "vaimon siunaus". Tuskin vaimo parka edes tiesi sun olemassaolosta yhtikäs mitään!
Ei kusettanut. Juttelin vaimon kanssa, olin hänenkin tuttavansa.
Sairasta.
Vahva sana, mutta kyllä se vuosienkin jälkeen askarruttaa mikä tuossa oli homman nimi. Siis tämä mies olisi halunnut mennä kanssani naimisiin - täysin sekopäistä. Sen vuoksi, että kyseessä ei ollut mitenkään yksinkertainen, hullu tai outo mies, vaan älykäs, vaativassa duunissa oleva ihminen, josta en olisi kuuna päivänä uskonut että tekee mitään noin kreisiä. Sain sen käsityksen, että vaimo oli oikein yllyttänyt häntä tunnustukseen, ehkä siksi, että mies saisi oikein kunnolla nenilleen? Vaimon tavoite kyllä toteutui, koska itse asiassa kiukustuin tai närkästyin tuosta tunnustuksesta melko lailla.
Outo kuvio ja pariskunta on vieläkin yhdessä sikäli kun tiedän. Jos joku koettaisi laittaa tämän leffan kässäriin, sen joutuisi poistamaan epäuskottavana.
Eli sä et ollut millään lailla siitä äijästä kiinnostunut.
Oletko koskaan miettinyt, että jos hän olisikin ollut sun salaisten päiväunelmien kohde, mies olisi ollu täysin sun makuun ulkoisesti ja sisäisesti ja sitten äijä ois tullu selittää sulle tollasta? Niin mitäköhän ois tapahtunu?
No kyllä ihastus olisi kaikonnut siihen paikkaan. Millainen romeo perustelee rakkauden tunteiden tunnustamista sillä, että vaimo käski kertoa? Se esitettiin ikään kuin puolusteluna, kun en reagoinut toivotusti.
En arvosta miehiä, jotka millään tavalla mollaavat vaimojaan minulle tai muuten moittivat muiden läsnä ollessa. En ole niin tyhmä ettenkö käsittäisi, että se on noiden miesten tapa olla suhteessa ja joutuisin samalla tavalla kohdelluksi, jos olisin heidän kanssaan. (Mieheni ei ole ikinä loukannut minua, ei kertaakaan. Ei julkisesti eikä kahden kesken.)
Siis eihän mies tuossa mollannut vaimoaan?
Kuulostaa nyt siltä, että sä jotenkin väität, että torjuit miehen vain ja ainoastaan siksi, kun hänen lähestymistapansa suhun oli tökerö.
Mikset voi myöntää suoraan, että kyseessä oli joku tavallinen ei-minkäännäköinen pulliainen, joka ei olisi säväyttänyt sua ikimaailmassa missään tilanteessa?
Yritätkö nostaa itsesi johonkin jalustalle, antaen ymmärtää, että jopa naimisissa oleva komistus, hyvännäköinen ja luonteinen rakastui sinuun, mutta sinä torjuit hänet noin ylevästä syystä?
Mollasihan. Kun olin aivan tyrmistynyt hänen tunnustuksestaan (varmaan sen näki naamasta), hän alkoi syytellä vaimoaan, kun tämä käski tunnustaa. Ja siitä sitten närkästyin ihan todella. Kertakaikkiaan halpamaista toimintaa vaimoa kohtaan.
Eikä se minusta ole mitenkään ylevää, että miehen pisteet laskee, jos tai kun hän moittii vaimoaan, lastensa äitiään! Mitä ihmettä? Niin käy omalla kohdalla aina. On anteeksiantamatonta moittia omaa puolisoaan tai lapsiaan julkisesti. Se on äärimmäisen huonoa käytöstä nolata toinen ja lisäksi moukkamaista. Siksi olikin hämmästyttävää, että tuo mies, joka on älykäs ja fiksu töihinsä liittyen, toimi noin. En vain edelleenkään käsitä koko keissiä. Jokin outo avioliiton sisäinen vaihe tai tapahtumakulku, joka on ulkopuoliselle hepreaa, koska sitä ei hänelle kerrota? Toimin vain varaventtiilinä siihen?
Mutta ei tuo tietenkään ollut ainoa syy miksi hänet torjuin. Enkö jo sanonut, että en olisi hänen kanssaan suhteeseen ryhtynyt, vaikka hän olisi viimeinen mies maailmassa. Ja samaan kastiin kuuluu valtaosa miehistä, vaikka miehet mukavia ja fiksuja ovatkin, suurin osa.
*En tainnut sanoa, kun laitoin sen sisältäneen viestin eilen palstan mentyä kiinni muutama sekunti sitten (viesti ei mennyt läpi).
Onhan tuo aivan hemmetin outoa, että mies halusi naimisiin työkaverinsa kanssa, jota tuskin tunsi ja jonka tunteista miehellä ei ollut tietoa. Keskusteli vielä asiasta vaimonsa kanssa, kuin jokin pikkupoika äitinsä kanssa. Sitten tulee vielä läväyttämään nämä avioliittoaikeensa työkaverilleen, mainiten olevansa asialla vaimon kehotuksesta ja luvalla.
Vaikuttaa siltä, että miehellä ei ole ollut normaalia tasavertaista aikuista suhdetta vaimoonsa. Vaimo on tainnut olla miestään välkympi ihmissuhdeasioissa ja tajunnut, että kyllä se ihastus siitä haihtuu kun mies menee tokaisemaan aikeensa työkaverilleen.
Se ei nyt vaan ihan riitä, että joku näyttää hyvältä ja on korkeassa asemassa työpaikalla. Kaikenlaisia pösilöitä löytyy näennäisen fiksun ja hienon ulkokuoren alta.
Olisin kyllä järkyttynyt, jos naimisissa oleva työkaverimies (tai kuka hyvänsä) tulisi kahvitunnilla ehdottamaan avioliittoa kanssani vaimonsa luvalla. Viimeistään siinä vaiheessa kaikki orastavakin kiinnostukseni kuolisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sydäntäsärkevää lukea näitä. Itselleni ei ole koskaan sattunut mitään tuollaista, koska minun tunteeni sammuvat heti, jos edes vähän epäilen, etteikö mies olisi kiinnostunut. En yksinkertaisesti kiinnostu kenestäkään, joka ei "palvo" minua. En mitenkään voisi olla liitossa, jossa epäilisin olevani "kakkonen".
Kerran kävi niin, että eräs naimisissa oleva mies oli kertonut vaimolleen, että rakastaa minua. Vaimo oli kehottanut kertomaan minulle asiasta ja olin järkyttynyt, koska en voi käsittää kummankaan ajattelutapaa. Miten hitossa tuo mies kuvitteli, että voisin olla hänestä kiinnostunut (hän oli hyvä työkaveri), eihän meillä ole mitään yhteistä ja hänen piti tietää, että olen onnellinen avioliitossani? Ja vielä suurempi mysteeri oli vaimon reaktio. Hän ehkä arvasi, etten ole miehestä kiinnostunut, mutta miten avioliitto yhä jatkui tuosta huolimatta?
Ehkä mies kusetti sua, ei se mitään vaimolleen ollut kertonut.
Ajatteli ehkä saavansa sut siten, että kun onhan hänellä jopa "vaimon siunaus". Tuskin vaimo parka edes tiesi sun olemassaolosta yhtikäs mitään!
Ei kusettanut. Juttelin vaimon kanssa, olin hänenkin tuttavansa.
Sairasta.
Vahva sana, mutta kyllä se vuosienkin jälkeen askarruttaa mikä tuossa oli homman nimi. Siis tämä mies olisi halunnut mennä kanssani naimisiin - täysin sekopäistä. Sen vuoksi, että kyseessä ei ollut mitenkään yksinkertainen, hullu tai outo mies, vaan älykäs, vaativassa duunissa oleva ihminen, josta en olisi kuuna päivänä uskonut että tekee mitään noin kreisiä. Sain sen käsityksen, että vaimo oli oikein yllyttänyt häntä tunnustukseen, ehkä siksi, että mies saisi oikein kunnolla nenilleen? Vaimon tavoite kyllä toteutui, koska itse asiassa kiukustuin tai närkästyin tuosta tunnustuksesta melko lailla.
Outo kuvio ja pariskunta on vieläkin yhdessä sikäli kun tiedän. Jos joku koettaisi laittaa tämän leffan kässäriin, sen joutuisi poistamaan epäuskottavana.
Eli sä et ollut millään lailla siitä äijästä kiinnostunut.
Oletko koskaan miettinyt, että jos hän olisikin ollut sun salaisten päiväunelmien kohde, mies olisi ollu täysin sun makuun ulkoisesti ja sisäisesti ja sitten äijä ois tullu selittää sulle tollasta? Niin mitäköhän ois tapahtunu?
No kyllä ihastus olisi kaikonnut siihen paikkaan. Millainen romeo perustelee rakkauden tunteiden tunnustamista sillä, että vaimo käski kertoa? Se esitettiin ikään kuin puolusteluna, kun en reagoinut toivotusti.
En arvosta miehiä, jotka millään tavalla mollaavat vaimojaan minulle tai muuten moittivat muiden läsnä ollessa. En ole niin tyhmä ettenkö käsittäisi, että se on noiden miesten tapa olla suhteessa ja joutuisin samalla tavalla kohdelluksi, jos olisin heidän kanssaan. (Mieheni ei ole ikinä loukannut minua, ei kertaakaan. Ei julkisesti eikä kahden kesken.)
Siis eihän mies tuossa mollannut vaimoaan?
Kuulostaa nyt siltä, että sä jotenkin väität, että torjuit miehen vain ja ainoastaan siksi, kun hänen lähestymistapansa suhun oli tökerö.
Mikset voi myöntää suoraan, että kyseessä oli joku tavallinen ei-minkäännäköinen pulliainen, joka ei olisi säväyttänyt sua ikimaailmassa missään tilanteessa?
Yritätkö nostaa itsesi johonkin jalustalle, antaen ymmärtää, että jopa naimisissa oleva komistus, hyvännäköinen ja luonteinen rakastui sinuun, mutta sinä torjuit hänet noin ylevästä syystä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika moni elää tuollaisessa suhteessa, eli ollaan sen kanssa kenet sattuu saamaan.
Top-miehiä on pieni määrä, ja naiset tunnetusti haluavat pariutua tasoaan ylemmäksi, joten lopputulos on mitä on. Joukko kompromisseja.
Samaa mieltä. Kaikki miespuoliset ystäväni alkoivat seurustelemaan ensimmäisen naisen kanssa joka osoitti kiinnostusta, mielestäni naiset yleensä valitsevat syntyykö parisuhde vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo aivan hemmetin outoa, että mies halusi naimisiin työkaverinsa kanssa, jota tuskin tunsi ja jonka tunteista miehellä ei ollut tietoa. Keskusteli vielä asiasta vaimonsa kanssa, kuin jokin pikkupoika äitinsä kanssa. Sitten tulee vielä läväyttämään nämä avioliittoaikeensa työkaverilleen, mainiten olevansa asialla vaimon kehotuksesta ja luvalla.
Vaikuttaa siltä, että miehellä ei ole ollut normaalia tasavertaista aikuista suhdetta vaimoonsa. Vaimo on tainnut olla miestään välkympi ihmissuhdeasioissa ja tajunnut, että kyllä se ihastus siitä haihtuu kun mies menee tokaisemaan aikeensa työkaverilleen.
Se ei nyt vaan ihan riitä, että joku näyttää hyvältä ja on korkeassa asemassa työpaikalla. Kaikenlaisia pösilöitä löytyy näennäisen fiksun ja hienon ulkokuoren alta.
Olisin kyllä järkyttynyt, jos naimisissa oleva työkaverimies (tai kuka hyvänsä) tulisi kahvitunnilla ehdottamaan avioliittoa kanssani vaimonsa luvalla. Viimeistään siinä vaiheessa kaikki orastavakin kiinnostukseni kuolisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sydäntäsärkevää lukea näitä. Itselleni ei ole koskaan sattunut mitään tuollaista, koska minun tunteeni sammuvat heti, jos edes vähän epäilen, etteikö mies olisi kiinnostunut. En yksinkertaisesti kiinnostu kenestäkään, joka ei "palvo" minua. En mitenkään voisi olla liitossa, jossa epäilisin olevani "kakkonen".
Kerran kävi niin, että eräs naimisissa oleva mies oli kertonut vaimolleen, että rakastaa minua. Vaimo oli kehottanut kertomaan minulle asiasta ja olin järkyttynyt, koska en voi käsittää kummankaan ajattelutapaa. Miten hitossa tuo mies kuvitteli, että voisin olla hänestä kiinnostunut (hän oli hyvä työkaveri), eihän meillä ole mitään yhteistä ja hänen piti tietää, että olen onnellinen avioliitossani? Ja vielä suurempi mysteeri oli vaimon reaktio. Hän ehkä arvasi, etten ole miehestä kiinnostunut, mutta miten avioliitto yhä jatkui tuosta huolimatta?
Ehkä mies kusetti sua, ei se mitään vaimolleen ollut kertonut.
Ajatteli ehkä saavansa sut siten, että kun onhan hänellä jopa "vaimon siunaus". Tuskin vaimo parka edes tiesi sun olemassaolosta yhtikäs mitään!
Ei kusettanut. Juttelin vaimon kanssa, olin hänenkin tuttavansa.
Sairasta.
Vahva sana, mutta kyllä se vuosienkin jälkeen askarruttaa mikä tuossa oli homman nimi. Siis tämä mies olisi halunnut mennä kanssani naimisiin - täysin sekopäistä. Sen vuoksi, että kyseessä ei ollut mitenkään yksinkertainen, hullu tai outo mies, vaan älykäs, vaativassa duunissa oleva ihminen, josta en olisi kuuna päivänä uskonut että tekee mitään noin kreisiä. Sain sen käsityksen, että vaimo oli oikein yllyttänyt häntä tunnustukseen, ehkä siksi, että mies saisi oikein kunnolla nenilleen? Vaimon tavoite kyllä toteutui, koska itse asiassa kiukustuin tai närkästyin tuosta tunnustuksesta melko lailla.
Outo kuvio ja pariskunta on vieläkin yhdessä sikäli kun tiedän. Jos joku koettaisi laittaa tämän leffan kässäriin, sen joutuisi poistamaan epäuskottavana.
Eli sä et ollut millään lailla siitä äijästä kiinnostunut.
Oletko koskaan miettinyt, että jos hän olisikin ollut sun salaisten päiväunelmien kohde, mies olisi ollu täysin sun makuun ulkoisesti ja sisäisesti ja sitten äijä ois tullu selittää sulle tollasta? Niin mitäköhän ois tapahtunu?
No kyllä ihastus olisi kaikonnut siihen paikkaan. Millainen romeo perustelee rakkauden tunteiden tunnustamista sillä, että vaimo käski kertoa? Se esitettiin ikään kuin puolusteluna, kun en reagoinut toivotusti.
En arvosta miehiä, jotka millään tavalla mollaavat vaimojaan minulle tai muuten moittivat muiden läsnä ollessa. En ole niin tyhmä ettenkö käsittäisi, että se on noiden miesten tapa olla suhteessa ja joutuisin samalla tavalla kohdelluksi, jos olisin heidän kanssaan. (Mieheni ei ole ikinä loukannut minua, ei kertaakaan. Ei julkisesti eikä kahden kesken.)
Siis eihän mies tuossa mollannut vaimoaan?
Kuulostaa nyt siltä, että sä jotenkin väität, että torjuit miehen vain ja ainoastaan siksi, kun hänen lähestymistapansa suhun oli tökerö.
Mikset voi myöntää suoraan, että kyseessä oli joku tavallinen ei-minkäännäköinen pulliainen, joka ei olisi säväyttänyt sua ikimaailmassa missään tilanteessa?
Yritätkö nostaa itsesi johonkin jalustalle, antaen ymmärtää, että jopa naimisissa oleva komistus, hyvännäköinen ja luonteinen rakastui sinuun, mutta sinä torjuit hänet noin ylevästä syystä?
Olet asian ytimessä. En ole ikinä kokenut mitään yhtä outoa. Vaikka kyllähän me tuon miehen kanssa tunnettiin hyvin, koska työskentelimme saman aiheen parissa ja olimme sen tiimoilta kanssakäymisissä usein. Siinä tutustuin naiseenkin eli olimme tavanneet pariskunnittain. Ja jälkikäteen ajatellen oli vaaran merkkejäkin etukäteen kuten kallis lahja synttäriksi ja kuvia lomalta, missä hän oli kuvannut valomainoksen, jossa on nimeni (!). Sekin oli aika weirdo-juttu, en vastannut siihen mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanctus kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika moni elää tuollaisessa suhteessa, eli ollaan sen kanssa kenet sattuu saamaan.
Top-miehiä on pieni määrä, ja naiset tunnetusti haluavat pariutua tasoaan ylemmäksi, joten lopputulos on mitä on. Joukko kompromisseja.
Samaa mieltä. Kaikki miespuoliset ystäväni alkoivat seurustelemaan ensimmäisen naisen kanssa joka osoitti kiinnostusta, mielestäni naiset yleensä valitsevat syntyykö parisuhde vai ei.
Sinun tuttavapiiriisi ei sitten kuulu kovin suosittuja miehiä. Kyllähän se seurustelupäätös edellyttää molempien hyväksynnän ja naisetkin saavat pakkeja.
Puistattavaa. Joku on niin pihalla, että luulee tuollaisen nimivalomainoskuvan lähettämisen olevan oikeaa rakkautta. Miten mies on suhtautunut torjumisesi jälkeen? Onko ollut ynseä tai jopa kostanut? En yllättyisi, jos on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo aivan hemmetin outoa, että mies halusi naimisiin työkaverinsa kanssa, jota tuskin tunsi ja jonka tunteista miehellä ei ollut tietoa. Keskusteli vielä asiasta vaimonsa kanssa, kuin jokin pikkupoika äitinsä kanssa. Sitten tulee vielä läväyttämään nämä avioliittoaikeensa työkaverilleen, mainiten olevansa asialla vaimon kehotuksesta ja luvalla.
Vaikuttaa siltä, että miehellä ei ole ollut normaalia tasavertaista aikuista suhdetta vaimoonsa. Vaimo on tainnut olla miestään välkympi ihmissuhdeasioissa ja tajunnut, että kyllä se ihastus siitä haihtuu kun mies menee tokaisemaan aikeensa työkaverilleen.
Se ei nyt vaan ihan riitä, että joku näyttää hyvältä ja on korkeassa asemassa työpaikalla. Kaikenlaisia pösilöitä löytyy näennäisen fiksun ja hienon ulkokuoren alta.
Olisin kyllä järkyttynyt, jos naimisissa oleva työkaverimies (tai kuka hyvänsä) tulisi kahvitunnilla ehdottamaan avioliittoa kanssani vaimonsa luvalla. Viimeistään siinä vaiheessa kaikki orastavakin kiinnostukseni kuolisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sydäntäsärkevää lukea näitä. Itselleni ei ole koskaan sattunut mitään tuollaista, koska minun tunteeni sammuvat heti, jos edes vähän epäilen, etteikö mies olisi kiinnostunut. En yksinkertaisesti kiinnostu kenestäkään, joka ei "palvo" minua. En mitenkään voisi olla liitossa, jossa epäilisin olevani "kakkonen".
Kerran kävi niin, että eräs naimisissa oleva mies oli kertonut vaimolleen, että rakastaa minua. Vaimo oli kehottanut kertomaan minulle asiasta ja olin järkyttynyt, koska en voi käsittää kummankaan ajattelutapaa. Miten hitossa tuo mies kuvitteli, että voisin olla hänestä kiinnostunut (hän oli hyvä työkaveri), eihän meillä ole mitään yhteistä ja hänen piti tietää, että olen onnellinen avioliitossani? Ja vielä suurempi mysteeri oli vaimon reaktio. Hän ehkä arvasi, etten ole miehestä kiinnostunut, mutta miten avioliitto yhä jatkui tuosta huolimatta?
Ehkä mies kusetti sua, ei se mitään vaimolleen ollut kertonut.
Ajatteli ehkä saavansa sut siten, että kun onhan hänellä jopa "vaimon siunaus". Tuskin vaimo parka edes tiesi sun olemassaolosta yhtikäs mitään!
Ei kusettanut. Juttelin vaimon kanssa, olin hänenkin tuttavansa.
Sairasta.
Vahva sana, mutta kyllä se vuosienkin jälkeen askarruttaa mikä tuossa oli homman nimi. Siis tämä mies olisi halunnut mennä kanssani naimisiin - täysin sekopäistä. Sen vuoksi, että kyseessä ei ollut mitenkään yksinkertainen, hullu tai outo mies, vaan älykäs, vaativassa duunissa oleva ihminen, josta en olisi kuuna päivänä uskonut että tekee mitään noin kreisiä. Sain sen käsityksen, että vaimo oli oikein yllyttänyt häntä tunnustukseen, ehkä siksi, että mies saisi oikein kunnolla nenilleen? Vaimon tavoite kyllä toteutui, koska itse asiassa kiukustuin tai närkästyin tuosta tunnustuksesta melko lailla.
Outo kuvio ja pariskunta on vieläkin yhdessä sikäli kun tiedän. Jos joku koettaisi laittaa tämän leffan kässäriin, sen joutuisi poistamaan epäuskottavana.
Eli sä et ollut millään lailla siitä äijästä kiinnostunut.
Oletko koskaan miettinyt, että jos hän olisikin ollut sun salaisten päiväunelmien kohde, mies olisi ollu täysin sun makuun ulkoisesti ja sisäisesti ja sitten äijä ois tullu selittää sulle tollasta? Niin mitäköhän ois tapahtunu?
No kyllä ihastus olisi kaikonnut siihen paikkaan. Millainen romeo perustelee rakkauden tunteiden tunnustamista sillä, että vaimo käski kertoa? Se esitettiin ikään kuin puolusteluna, kun en reagoinut toivotusti.
En arvosta miehiä, jotka millään tavalla mollaavat vaimojaan minulle tai muuten moittivat muiden läsnä ollessa. En ole niin tyhmä ettenkö käsittäisi, että se on noiden miesten tapa olla suhteessa ja joutuisin samalla tavalla kohdelluksi, jos olisin heidän kanssaan. (Mieheni ei ole ikinä loukannut minua, ei kertaakaan. Ei julkisesti eikä kahden kesken.)
Siis eihän mies tuossa mollannut vaimoaan?
Kuulostaa nyt siltä, että sä jotenkin väität, että torjuit miehen vain ja ainoastaan siksi, kun hänen lähestymistapansa suhun oli tökerö.
Mikset voi myöntää suoraan, että kyseessä oli joku tavallinen ei-minkäännäköinen pulliainen, joka ei olisi säväyttänyt sua ikimaailmassa missään tilanteessa?
Yritätkö nostaa itsesi johonkin jalustalle, antaen ymmärtää, että jopa naimisissa oleva komistus, hyvännäköinen ja luonteinen rakastui sinuun, mutta sinä torjuit hänet noin ylevästä syystä?
Olet asian ytimessä. En ole ikinä kokenut mitään yhtä outoa. Vaikka kyllähän me tuon miehen kanssa tunnettiin hyvin, koska työskentelimme saman aiheen parissa ja olimme sen tiimoilta kanssakäymisissä usein. Siinä tutustuin naiseenkin eli olimme tavanneet pariskunnittain. Ja jälkikäteen ajatellen oli vaaran merkkejäkin etukäteen kuten kallis lahja synttäriksi ja kuvia lomalta, missä hän oli kuvannut valomainoksen, jossa on nimeni (!). Sekin oli aika weirdo-juttu, en vastannut siihen mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elän 15. vuotta miehen kanssa joka ei rakasta minua.
Meillä on ihan hyvä suhde, mutta minun tunteistani huolimatta hän ei tunne samoin. Eikä ole koskaan rakastanutkaan.Miksi? Meillä on yhteinen lapsi ja talo. Meillä on ihan kivaa yhdessä. Tai siis emme ole paljon yhdessä. Olen tyytynyt tähän. En halua lähteä suhteesta. Tämä on kuitenkin parempi kuin yksinolo.
Itse olin naimisissa 22 vuotta noin. Vaimo ei rakastanut, ei tosin koskaan niin väittänytkään. Sitten loppui seksi ja läheisyys kokonaan. Alusta lähtien sillä oli minua kiristetty.
Nyt remppaan talon enää myynti kuntoon, eukko vissiin kuvittelee, että teen sen siksi, ettei häntä ärsyttäisi. Ilmeisesti hänelle kävisi ihan hyvin jatkaa suhteessa, jossa hänellä on jatkuva tunnepuolen ylivalta ja voi käyttää kiristysvalttinaan, kun pitää jostain ylimääräistä maksaa tai tehdä.
kyllä se ajan myötä alkaa syömään, jos tajuaa, ettei kumppanilla ole mitään muuta tunnetta, kuin kevyt halveksunta kun olen tilanteen hyväksynyt. No, ei enää kauaa.
Vaihdan parempaan. Itseeni ja omaan terveyteeni.
Kaikki sympatiani! toteuta suunnitelmasi.
t. saman kokenut.
Sanctus kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika moni elää tuollaisessa suhteessa, eli ollaan sen kanssa kenet sattuu saamaan.
Top-miehiä on pieni määrä, ja naiset tunnetusti haluavat pariutua tasoaan ylemmäksi, joten lopputulos on mitä on. Joukko kompromisseja.
Samaa mieltä. Kaikki miespuoliset ystäväni alkoivat seurustelemaan ensimmäisen naisen kanssa joka osoitti kiinnostusta, mielestäni naiset yleensä valitsevat syntyykö parisuhde vai ei.
Paljonko nää miehet sitten panostaa parisuhteeseensa? Miten?
Ihan ok:lta tuntuu. Kun tämän tajusin niin miehestäni tuli minulle varavaihtoehdon varavaihtoehto. :)
Vierailija kirjoitti:
Sanctus kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika moni elää tuollaisessa suhteessa, eli ollaan sen kanssa kenet sattuu saamaan.
Top-miehiä on pieni määrä, ja naiset tunnetusti haluavat pariutua tasoaan ylemmäksi, joten lopputulos on mitä on. Joukko kompromisseja.
Samaa mieltä. Kaikki miespuoliset ystäväni alkoivat seurustelemaan ensimmäisen naisen kanssa joka osoitti kiinnostusta, mielestäni naiset yleensä valitsevat syntyykö parisuhde vai ei.
Sinun tuttavapiiriisi ei sitten kuulu kovin suosittuja miehiä. Kyllähän se seurustelupäätös edellyttää molempien hyväksynnän ja naisetkin saavat pakkeja.
Tämä.
Itse asiassa miehet antavat yllättävän paljon pakkeja. Siis s*ksiin kelpaa kuka vain, mutta kunnon yksiavioiseen parisuhteeseen miehet kelpuuttavat vain harvat naiset ja torjuvat muilta tuon mahiksen.
On sanonta, että naiset ovat portinvartijoita s*ksiin ja miehet ovat portinvartijoita yksiavioiseen parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika moni elää tuollaisessa suhteessa, eli ollaan sen kanssa kenet sattuu saamaan.
Top-miehiä on pieni määrä, ja naiset tunnetusti haluavat pariutua tasoaan ylemmäksi, joten lopputulos on mitä on. Joukko kompromisseja.
En usko hetkeäkään!
Uskon, että ihminen suostuu olemaan vakavasti kimpassa ja asumaan yhdessä vasta kun on kunnon aitoja tunteita, eikä muiden perään haikailla.
Murto-osa on näitä, jotka vain tyytyy siihen kumppaniinsa ja salaa haikailevat muiden perään!
Taidat olla a) nainen ja b) naivi romantikko.
Voin ihan rehellisesti sanoa että tyydyin vaimooni. En minä mitään salaa haikaile, hän on parasta mitä minulla on realistista saada.
Useimmat miehet ovat niin kelvottoman huonoja, että heillä ei ole oikeastaan mitään mahdollisuuksia valita. Ja tämä ei ole trollausta vaan tilastollinen fakta. Miehet ovat kautta linjan huonompia ihmisinä kuin naiset.
Tämä tietysti tarkoittaa sitä että hyvin moni nainen otti miehensä koska kunnollista ei mitenkään riitä kaikille. Tätä naisen huonoon mieheen tyytymistä kutsutaan kaikkialla maailmassa realismiksi ja prinsessahaaveista pois kasvamiseksi. Jos mies ei ole fyysisesti väkivaltainen eikä juoppo, mies on kaikkien mielestä riittävän hyvä. Henkinen väkivalta ja epätasa-arvo on ihan perusjuttu, ja niistä nillittävä nainen nyt on vaan miesvihaaja.
Missä kumman vääristyneessä todellisuudessa sinä elät? Ihmiset on ihmisiä, hyviä ja huonoja löytyy naisista, miehistä ja muista ihan yhtä paljon.
Tuo ei ole totta. Enemmistö miehistä kasaa päävastuun kotitöistä naisille. Ylivoimainen enemmistö miehistä ei osallistu tasapuolisesti lastensa hoitoon. Miehet ovat paljon naisia haluttomanpia hoitamaan mielenterveyttään, joten lähipiiri kärsii miehen holtittomasta käytöksestä. Miehet juovat enemmän kuin naiset, ovat lihavampia kuin naiset ja harrastavat vähemmän liikuntaa kuin naiset.
Listaa voisi jatkaa pitkään. Miehet ovat vain huonompia kumppaneita kuin naiset. Miesten kanssa on vaikea elää, ja se johtuu miehistä itsestään. Tämä tarkoittaa että naiset joutuvat ihan tilastollisen todennäköisyyden perusteella tyytymään huonompaan kuin itse ovat.
Tässä piilee totuuden siemen - tunnistan tämän miehenä.
Mielestäni jotkut miehet jankkaavat "tasoista", koska itse tunnistavat tämän asian - sekä sen, että jotkut miehet ovat vain kiistattomasti parempia kumppaneina ja puolisoina kuin he itse.
Itse jakaisin miehet karkeasti parisuhdemielessä kolmeen ryhmään:
1) Ne miehet, jotka ovat absoluuttisesti tarkasteltuna kelvottomia tai lähes kelvottomia parisuhteeseen: päihdeongelmia, rahaongelmia, väkivaltaisuutta, sairaalloista mustasukkaisuutta, epävakaisuutta, ei työtä ja koulutusta, ei pysty huolehtimaan edes itsestään.
2) Ne miehet, jotka eivät ole absoluuttisesti kelvottomia, mutta eivät hyviäkään: kotitöitä laiskasti tekevät, henkisesti väkivaltaiset, naisiin epätasa-arvoisesti suhtautuvat, eivätkä ulkoisesti tai sisäisesti muutenkaan kovin hohdokkaat miehet.
3) Ihan aikuisten oikeasti hyvät miehet: itsestään huolta pitävät, kumppaniaan rakastavat ja arvostavat, lapsia ja kotia oikeasti hoitavat, tunne-elämältään aikuisiksi kasvaneet, huumorintajuiset ja fiksut miehet.
Jos miehiä ajatellaan objektiivisesti, niin ykkösryhmään sijoittuvat (ihan ansaitusti) elämäm_koululaiset ja muut ongelmamiehet, jotka eivät muodosta pitävää parisuhdetta. Ehkä 5-10% miehistä on tässä ryhmässä.
Kakkosryhmässä on ehkä yli puolet miehistä: ovat ihan objektiivisesti rimaa hipoen kykeneviä parisuhteeseen, mutta eivät mitään kultakimpaleita tosiaankaan.
Kolmosryhmästä löytyy ehkä 1/3 miehistä. Sellaiset miellyttävät anttiholmat, joita on toki heteroissakin. Nämä ovat niitä miehiä, joilla on pitkä parisuhde, jotka ovat onnellisia, ja joiden puolisot ovat onnellisia.
Naisista sen sijaan ani harva voisi mennä ryhmään 1). Korkeintaan 1-2% naisista menee tähän ryhmään.
Ja jonkin verran enemmän lienee myös naisia, jotka voi lukea ryhmään 2), eli emotionaalisesti epäkypsiä, vihamielisiä, eivät sisäisesti eivätkä ulkoisesti itsestään huolta pitäviä jne. Heitä on ehkä enintään 5-10% naisista.
Sen sijaan ryhmään 3) laskisin 85-90% naisista, eli sellaiset naiset, jotka ovat kaikin puolin objektiivisesti hyviä kumppaneita.
Traagista tässä mielestäni on juuri se, että miehistä sellaisia on paljon pienempi osa.
Eiköhän noita kakkosryhmän naisia ole enemmän kuin 10 % naisista ja heitä täällä usein haukutaan: yksinhuoltajia, mielen- ja muuten terveysongelmaisia, ylipainoisia, kovin tatuoituja jne. Toki voi olla monelle objektiivisesti hyvä kumppani, vaikka esim. on yksinhuoltaja, tatuoitu, ylipainoinen tai mielen- tai muuten terveysongelmainen, mutta suurelle osalle miehistä nuo ovat turn off -juttuja, vaikka mies itsekään ei olisi mitenkään kultakimpale. Näitä miehiä sitten ärsyttää vastaavasti, kun nämäkään naiset eivät heistä kiinnostu, tai vain nämä kiinnostuvat heistä.
Vierailija kirjoitti:
Puistattavaa. Joku on niin pihalla, että luulee tuollaisen nimivalomainoskuvan lähettämisen olevan oikeaa rakkautta. Miten mies on suhtautunut torjumisesi jälkeen? Onko ollut ynseä tai jopa kostanut? En yllättyisi, jos on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo aivan hemmetin outoa, että mies halusi naimisiin työkaverinsa kanssa, jota tuskin tunsi ja jonka tunteista miehellä ei ollut tietoa. Keskusteli vielä asiasta vaimonsa kanssa, kuin jokin pikkupoika äitinsä kanssa. Sitten tulee vielä läväyttämään nämä avioliittoaikeensa työkaverilleen, mainiten olevansa asialla vaimon kehotuksesta ja luvalla.
Vaikuttaa siltä, että miehellä ei ole ollut normaalia tasavertaista aikuista suhdetta vaimoonsa. Vaimo on tainnut olla miestään välkympi ihmissuhdeasioissa ja tajunnut, että kyllä se ihastus siitä haihtuu kun mies menee tokaisemaan aikeensa työkaverilleen.
Se ei nyt vaan ihan riitä, että joku näyttää hyvältä ja on korkeassa asemassa työpaikalla. Kaikenlaisia pösilöitä löytyy näennäisen fiksun ja hienon ulkokuoren alta.
Olisin kyllä järkyttynyt, jos naimisissa oleva työkaverimies (tai kuka hyvänsä) tulisi kahvitunnilla ehdottamaan avioliittoa kanssani vaimonsa luvalla. Viimeistään siinä vaiheessa kaikki orastavakin kiinnostukseni kuolisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sydäntäsärkevää lukea näitä. Itselleni ei ole koskaan sattunut mitään tuollaista, koska minun tunteeni sammuvat heti, jos edes vähän epäilen, etteikö mies olisi kiinnostunut. En yksinkertaisesti kiinnostu kenestäkään, joka ei "palvo" minua. En mitenkään voisi olla liitossa, jossa epäilisin olevani "kakkonen".
Kerran kävi niin, että eräs naimisissa oleva mies oli kertonut vaimolleen, että rakastaa minua. Vaimo oli kehottanut kertomaan minulle asiasta ja olin järkyttynyt, koska en voi käsittää kummankaan ajattelutapaa. Miten hitossa tuo mies kuvitteli, että voisin olla hänestä kiinnostunut (hän oli hyvä työkaveri), eihän meillä ole mitään yhteistä ja hänen piti tietää, että olen onnellinen avioliitossani? Ja vielä suurempi mysteeri oli vaimon reaktio. Hän ehkä arvasi, etten ole miehestä kiinnostunut, mutta miten avioliitto yhä jatkui tuosta huolimatta?
Ehkä mies kusetti sua, ei se mitään vaimolleen ollut kertonut.
Ajatteli ehkä saavansa sut siten, että kun onhan hänellä jopa "vaimon siunaus". Tuskin vaimo parka edes tiesi sun olemassaolosta yhtikäs mitään!
Ei kusettanut. Juttelin vaimon kanssa, olin hänenkin tuttavansa.
Sairasta.
Vahva sana, mutta kyllä se vuosienkin jälkeen askarruttaa mikä tuossa oli homman nimi. Siis tämä mies olisi halunnut mennä kanssani naimisiin - täysin sekopäistä. Sen vuoksi, että kyseessä ei ollut mitenkään yksinkertainen, hullu tai outo mies, vaan älykäs, vaativassa duunissa oleva ihminen, josta en olisi kuuna päivänä uskonut että tekee mitään noin kreisiä. Sain sen käsityksen, että vaimo oli oikein yllyttänyt häntä tunnustukseen, ehkä siksi, että mies saisi oikein kunnolla nenilleen? Vaimon tavoite kyllä toteutui, koska itse asiassa kiukustuin tai närkästyin tuosta tunnustuksesta melko lailla.
Outo kuvio ja pariskunta on vieläkin yhdessä sikäli kun tiedän. Jos joku koettaisi laittaa tämän leffan kässäriin, sen joutuisi poistamaan epäuskottavana.
Eli sä et ollut millään lailla siitä äijästä kiinnostunut.
Oletko koskaan miettinyt, että jos hän olisikin ollut sun salaisten päiväunelmien kohde, mies olisi ollu täysin sun makuun ulkoisesti ja sisäisesti ja sitten äijä ois tullu selittää sulle tollasta? Niin mitäköhän ois tapahtunu?
No kyllä ihastus olisi kaikonnut siihen paikkaan. Millainen romeo perustelee rakkauden tunteiden tunnustamista sillä, että vaimo käski kertoa? Se esitettiin ikään kuin puolusteluna, kun en reagoinut toivotusti.
En arvosta miehiä, jotka millään tavalla mollaavat vaimojaan minulle tai muuten moittivat muiden läsnä ollessa. En ole niin tyhmä ettenkö käsittäisi, että se on noiden miesten tapa olla suhteessa ja joutuisin samalla tavalla kohdelluksi, jos olisin heidän kanssaan. (Mieheni ei ole ikinä loukannut minua, ei kertaakaan. Ei julkisesti eikä kahden kesken.)
Siis eihän mies tuossa mollannut vaimoaan?
Kuulostaa nyt siltä, että sä jotenkin väität, että torjuit miehen vain ja ainoastaan siksi, kun hänen lähestymistapansa suhun oli tökerö.
Mikset voi myöntää suoraan, että kyseessä oli joku tavallinen ei-minkäännäköinen pulliainen, joka ei olisi säväyttänyt sua ikimaailmassa missään tilanteessa?
Yritätkö nostaa itsesi johonkin jalustalle, antaen ymmärtää, että jopa naimisissa oleva komistus, hyvännäköinen ja luonteinen rakastui sinuun, mutta sinä torjuit hänet noin ylevästä syystä?
Olet asian ytimessä. En ole ikinä kokenut mitään yhtä outoa. Vaikka kyllähän me tuon miehen kanssa tunnettiin hyvin, koska työskentelimme saman aiheen parissa ja olimme sen tiimoilta kanssakäymisissä usein. Siinä tutustuin naiseenkin eli olimme tavanneet pariskunnittain. Ja jälkikäteen ajatellen oli vaaran merkkejäkin etukäteen kuten kallis lahja synttäriksi ja kuvia lomalta, missä hän oli kuvannut valomainoksen, jossa on nimeni (!). Sekin oli aika weirdo-juttu, en vastannut siihen mitään.
Mies suhtautui hyvin anteeksipyytävästi eikä mitenkään vihamielisesti, vaikka itsekin pelkäsin, että jotain sellaista käy. Kävin hänen kanssaan tuosta asiasta keskustelunkin ja hän toivoi, että ystävyytemme voisi jatkua (kieltäydyin, miten muka olisin voinut olla vaimon kaveri tuollaisen jälkeen?). Eli hänen kunniakseen on sanottava, että mitään ikävää ei minua kohtaan ilmentynyt töissä tai muutenkaan - mies oli/on kuitenkin fiksu: se oli vain jokin tilapäinen mielenhäiriö tai avioliiton kummallinen kiemura? Nykyisin en ole enää samassa työpaikassa.
Itse tulkitsin sen valomainosjutun siten, että nousi karvat pystyyn, että miksi hän minua lomallaan ajattelee. Koetin ottaa etäisyyttä lahjan ja tuon jälkeen, mikä ilmeisesti toimi päinvastaiseen suuntaan eli hän koki tarvetta tunnustaa vaimolleen ja minulle, kun ei saanut enää niin herkästi yhteyttä. Eli ehkä hänen osaltaan oli myös pakottava tarve saada tilanteelle jotain päätepistettä johonkin suuntaan? Vaikkakin se tapahtui erittäin tökerösti, niin täytti tarkoituksensa.
Alue: Aihe vapaa
Aivan törkeää käytöstä sua kohtaan. Jätitkö miehen tuohon paikkaan? Millä tavalla tuli häntäheikkivibat?