Millaiselta tuntuu olla suhteessa, kun tajuatkin olevasi varavaihtoehto, joku johon tyydyttiin?

Olen kai aina ollut ns varavaihtoehto. Olenkin nykyisin sinkku.

Vierailija kirjoitti:

mieheni aloitti suhteen kanssani ja kertomansa mukaan oli halunnut erota jo pidemmän aikaa 'erittäin hauraasta ja haavoittuvasta' naisystävästään ja yritti miettiä kuumeisesti siihen mahdollisimman hellävaraista keinoa.

No se miettiminen ottikin sitten aikaa! Lopulta mies jäi suhteesta kiinni ja seurauksena tullut draama säikäytti miehen jäämään vanhaan suhteeseensa. Kului muutama viikko kunnes mies oli jälleen eropäätöksen edessä. Hän halusikin elämän minun kanssani.

Kuukausien erodraaman ja siitä toipumisen jälkeen aloimme hiljalleen rakentaa suhdettamme. Avoin yhdessä eläminen oli muuten just sitä auvoa kuin olin osannut odottaakin, mutta mitä en odottanut oli toistuvat riidat menneisyydestä paljastuvista salaisuuksista ja ristiriitaisuuksista. Mies puhui myös jatkuvasti silmät kosteana ylistävästi tästä exästään. Siis siitä naisesta joka oli hänen kertomansa mukaan manipuloiva, ripustautuva ja epävakaa ja ajoi miehen todella huonoon henkiseen tilaan. Usein sain miehen kiinni exänsä seuraamisesta somessa, jossa nainen pani parastaan osoittaakseen kuinka hän on nyt kaikkea mitä mies olisi toivonut. Aloitti jopa pari miehen harrastusta, joista toiseen ei aiemmin ollut missään tapauksessa halunnut osallistua arvojensa vastaisena ja toiseen ei ollut osoittanut mitään mielenkiintoa ja perusti vielä näitä käsittelevän blogin! 

En oikein tiennyt mitä ajatella tuosta kaikesta, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että olin se kakkosvalinta. Mies oli aloittanut suhteen kauniimpaan ja nuorempaan naiseen, eikä osannut lopettaa sitä ajoissa. Suhteen jatkuessa ja viimeistään jäädessään kiinni, hän tajusi ettei haluaisi luopua seurustelusuhteestaan. Siihen jääminen kuitenkin osoittautui siksi vaikeammaksi tieksi, joten hän valitsi helpomman. VMP.

Jos oikeasti epävakaa niin suhteesta tulee kuin huumetta. Sekoita huoli toisesta ihmisestä täysin ennakoimattomiin kriiseilyihin ja sen palkitsevuuteen kun olet ainoa mailmassa joka voi auttaa, saa toisen rauhoittumaan. Palaute omasta tekemisestä tulee välittömästi, hyvässä ja pahassa. Olet maailman paras ihminen, tai paskin. Aina paistattelemassa ihailussa, ja odottamassa seuraavaa myrskyä -jonka jälkeen vain sinä saat taivuteltua toisen taas ihailemaan yksin itseäsi, joka olit hetki sitten alhaisista alhaisin.

Jonkun aikaa menee ennen kuin tuosta tunnekoukusta pääsee irti, voi lakata seurailemasta sen elämän keskiössä olleen tunne-elämän mustan aukon kuulumisia. Rakkauden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Kyllä se oli niin erilaista tutustua mieheeni, jolla on jalat maassa ja joka on fiksu ja luotettava, joka halusi suhteeseen juuri minun kanssa. Edellinen epävakaaksi osoittautunut mies eli omissa unelmissaan ja tunnusti olleensa jo pitkään ihastunut toiseen naiseen. Olin niin nuori ja kokematon, että halusin uskoa, että ne miehen tunteet lakkasivat toista naista kohtaan. Lopputulos oli se, että mies piinasi minua asialla, vaikka miehen tunteet naista kohtaan oli pelkkää yksipuolista mielikuvitusta. Onneksi lopetin suhteen, mutta kyllä se oli huono kokemus.

Ero oli selvä nykyiseen mieheeni. Vielä seurustellessamme yksi yhteinen tuttu nainen piiritti miestäni ja mieheni pyysi häntä lopettamaan yhteydenotot. He eivät olleet koskaan seurustelleet, mutta heidän välillään oli ollut jotakin. Mieheni ei halunnut kiusata minua asialla ja teki naisellekin ihan asiallisesti selväksi missä mennään.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se oli niin erilaista tutustua mieheeni, jolla on jalat maassa ja joka on fiksu ja luotettava, joka halusi suhteeseen juuri minun kanssa. Edellinen epävakaaksi osoittautunut mies eli omissa unelmissaan ja tunnusti olleensa jo pitkään ihastunut toiseen naiseen. Olin niin nuori ja kokematon, että halusin uskoa, että ne miehen tunteet lakkasivat toista naista kohtaan. Lopputulos oli se, että mies piinasi minua asialla, vaikka miehen tunteet naista kohtaan oli pelkkää yksipuolista mielikuvitusta. Onneksi lopetin suhteen, mutta kyllä se oli huono kokemus.

Ero oli selvä nykyiseen mieheeni. Vielä seurustellessamme yksi yhteinen tuttu nainen piiritti miestäni ja mieheni pyysi häntä lopettamaan yhteydenotot. He eivät olleet koskaan seurustelleet, mutta heidän välillään oli ollut jotakin. Mieheni ei halunnut kiusata minua asialla ja teki naisellekin ihan asiallisesti selväksi missä mennään.

Jep. Minä olen myös katsellut vierestä loputonta, addiktoitunutta fanitusta, täysin itsensä pelleksi ja naurunalaiseksi tekemistä yksipuolisella palvonnalla. Kuunnellut vihjailua omasta stereotyyppisyydestäni ja tavallisuudestani. Halunnut silti uskoa olevani tärkeä, koska sitäkin viljeltiin. Sen sijaan sadismia ja henkistä raskaan sarjan pahoinpitelyä en enää sairastuttuani kuunnellut. Älkää koskaan päästäkö tällaista ihmistä näin pitkälle, koska demoni vaikka tappaa - hänelle ei merkkaa kuin hän itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli tänä kesänä täysin puskista. Ollaan oltu miehen kanssa jo aika kauan ja yhdessäkin asutaan. On toki molemmille eron jälkeinen toinen pidempi suhde, että ymmärsin tietysti alusta lähtien, että molemmilla on ollut eletty elämä eikä tietenkään enää rakastuta kuten ensimmäiseen nuoruuden rakkauteen. Mutta kuvittelin, että meillä on ihan vakaa, rakastava suhde.

Muutama viikko sitten mies kuitenkin tuli kyliltä aika maistissa, ottaa tosi harvoin, joten oli varmaan tähän nyt silläkin osansa. Tuli siis kotiin ja oli ihan omituinen ja kysyin, että tapahtuiko siellä jotain. Hän sanoi suoraan tavanneensa pitkästä aikaa "sen oikean rakkautensa" ja nyt on todella sekava olo.

Kun siinä kyselin, rakkaudeksi paljastui entinen työkaverinsa, joka ei taatusti ole ikinä suonut mitään semmoista kiinnostusta miestäni kohtaan. On tosin semmoinen koko kylän kaunotar, että kaikkihan ne miehet silloin siihen aivan lääpällään oli, mutta hän oli vakaasti suhteessa, eikä todellakaan mikään flirttailija tms. Kiva kyllä ja mukava kaikille, että siitäkö sitä on jotain ajatuksia saatu.

Kun siinä kyselin, niin mies sanoi kaikki nämä vuodet (ovat olleet samassa työpaikassa yli 20 v sitten!!) miettinyt, että miten olisi käynyt, jos hän olisi ollut rohkeampi ja kertonut tälle naiselle tunteistaan. Ja että oli jättänyt silloisen naisystävänsä juuri sen vuoksi, että tunteet tätä naista kohtaan oli niin vahvat.

Siis mitä hittoa! Se nainen oli naimisissa silloin jo. Ja kaikki nämä vuodet?!?

Tämä ketju sai miettimään, että onko se niin kuten yksi kaverini kerran sanoi, että lähes kaikilla miehillä, jotka ei ole onnistunut pysymään yhdessä sen lukion kaunottaren kanssa, on joku saakelin pakkomielle jostain menneisyyden naisesta, jonka ympärille ovat kehittäneet jonkun ihme prinsessatarinan.

Pakko olla kaverisi kanssa samaa mieltä. Ainakin meidän lukion kaunotar on ainut, joka on vielä miehensä kanssa yhdessä. Siis juuri se tyttö, jota voin hyvin kuvitella kaikkien poikien ajattelevan, kun Anssi Kela laulaa siitä naapurin tytöstä. Btw vihaan sitä biisiä.

Tavallaan luulisi, että ne kaunottaret lähtevät lentämään kukasta kukkaan kun se heille olisi niin helppoa, mutta siinä taitaa olla se pointti, että heidän kun ei tartte viehätysvoimaansa todistella, vaan miehet tulee justiin tommoisia puhumaan tuosta vain ja koko ajan niin sitten pysyvät sen miehen kanssa, joka on palvonut maata jalkojen alla vuosikymmenet.

Oon joo vähän kateellinen ja katkera.

Monesti nuo lukion kaunottaret ovat osanneet tehdä oikeat miesvalinnat jo silloin nuorena, jonka vuoksi suhteet kestävät. Häntäheikit, ne komeatkin, on osattu jättää taakse silloin nuorena ja ymmärretty, ettei heidän kanssaan ole tulevaisuutta. Mä oon ollut tyhmä valinnoissa ja se harmittaa nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli tänä kesänä täysin puskista. Ollaan oltu miehen kanssa jo aika kauan ja yhdessäkin asutaan. On toki molemmille eron jälkeinen toinen pidempi suhde, että ymmärsin tietysti alusta lähtien, että molemmilla on ollut eletty elämä eikä tietenkään enää rakastuta kuten ensimmäiseen nuoruuden rakkauteen. Mutta kuvittelin, että meillä on ihan vakaa, rakastava suhde.

Muutama viikko sitten mies kuitenkin tuli kyliltä aika maistissa, ottaa tosi harvoin, joten oli varmaan tähän nyt silläkin osansa. Tuli siis kotiin ja oli ihan omituinen ja kysyin, että tapahtuiko siellä jotain. Hän sanoi suoraan tavanneensa pitkästä aikaa "sen oikean rakkautensa" ja nyt on todella sekava olo.

Kun siinä kyselin, rakkaudeksi paljastui entinen työkaverinsa, joka ei taatusti ole ikinä suonut mitään semmoista kiinnostusta miestäni kohtaan. On tosin semmoinen koko kylän kaunotar, että kaikkihan ne miehet silloin siihen aivan lääpällään oli, mutta hän oli vakaasti suhteessa, eikä todellakaan mikään flirttailija tms. Kiva kyllä ja mukava kaikille, että siitäkö sitä on jotain ajatuksia saatu.

Kun siinä kyselin, niin mies sanoi kaikki nämä vuodet (ovat olleet samassa työpaikassa yli 20 v sitten!!) miettinyt, että miten olisi käynyt, jos hän olisi ollut rohkeampi ja kertonut tälle naiselle tunteistaan. Ja että oli jättänyt silloisen naisystävänsä juuri sen vuoksi, että tunteet tätä naista kohtaan oli niin vahvat.

Siis mitä hittoa! Se nainen oli naimisissa silloin jo. Ja kaikki nämä vuodet?!?

Tämä ketju sai miettimään, että onko se niin kuten yksi kaverini kerran sanoi, että lähes kaikilla miehillä, jotka ei ole onnistunut pysymään yhdessä sen lukion kaunottaren kanssa, on joku saakelin pakkomielle jostain menneisyyden naisesta, jonka ympärille ovat kehittäneet jonkun ihme prinsessatarinan.

Pakko olla kaverisi kanssa samaa mieltä. Ainakin meidän lukion kaunotar on ainut, joka on vielä miehensä kanssa yhdessä. Siis juuri se tyttö, jota voin hyvin kuvitella kaikkien poikien ajattelevan, kun Anssi Kela laulaa siitä naapurin tytöstä. Btw vihaan sitä biisiä.

Tavallaan luulisi, että ne kaunottaret lähtevät lentämään kukasta kukkaan kun se heille olisi niin helppoa, mutta siinä taitaa olla se pointti, että heidän kun ei tartte viehätysvoimaansa todistella, vaan miehet tulee justiin tommoisia puhumaan tuosta vain ja koko ajan niin sitten pysyvät sen miehen kanssa, joka on palvonut maata jalkojen alla vuosikymmenet.

Oon joo vähän kateellinen ja katkera.

Monesti nuo lukion kaunottaret ovat osanneet tehdä oikeat miesvalinnat jo silloin nuorena, jonka vuoksi suhteet kestävät. Häntäheikit, ne komeatkin, on osattu jättää taakse silloin nuorena ja ymmärretty, ettei heidän kanssaan ole tulevaisuutta. Mä oon ollut tyhmä valinnoissa ja se harmittaa nyt.

Tässä voi olla ainakin tän mun kokemuksen mukaan perää. Ovat jo nuorena niin itsevarmoja, että eivät takuulla jäisikään hetkeksikään toista viulua soittelemaan, osaavat napakasti vastaillla ja pitää puolensa.

Tuli vaan mieleen tästä ketjusta kun näin eräässä kaupunkitapahtumassa kaunottaren miehineen, niin samalla tavalla mies edelleen siinä kaunotarta katseli kuin silloin nuorena ja vaikka kaunotar jäi esim. mun kanssa pitkäksikin aikaa juttelemaan niin ei mitään mökötyksiä ja alas jo tuleen huuteluita tullut kuten itse olen saanut kuulla.

Tosin kauniisti kyllä hän itsekin miestään kohtelee, sanoi esim. että mene sä vaan tonne terassille etukäteen, tuun perästä eli ei vaatinut siihen töröttämään tms. ja äänensävytkin heillä oli toisiaan kohtaan hyvät.

Kai se on vaan hyväksyttävä että tämäkin on onnenpeliä tavallaan, jotkut saa hyvät lähtökohdat.

En usko olevani se, keneen on tyydytty, mutta on meilläkin ongelmia. Kumppanini on jotenkin addiktoitunut, ei ehkä exään, mutta exän tuliseen ja epävakaaseen luonteeseen. Ei minusta ole raivoamaan ja huutamaan ja hajottamaan tavaroita. Olen tasainen luonne. Ehkä se pelastaa vähän, että kamarin puolella olen kuuma ja estoton, kaikkea muuta kuin ujo ja vaatimaton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mieheni aloitti suhteen kanssani ja kertomansa mukaan oli halunnut erota jo pidemmän aikaa 'erittäin hauraasta ja haavoittuvasta' naisystävästään ja yritti miettiä kuumeisesti siihen mahdollisimman hellävaraista keinoa.

No se miettiminen ottikin sitten aikaa! Lopulta mies jäi suhteesta kiinni ja seurauksena tullut draama säikäytti miehen jäämään vanhaan suhteeseensa. Kului muutama viikko kunnes mies oli jälleen eropäätöksen edessä. Hän halusikin elämän minun kanssani.

Kuukausien erodraaman ja siitä toipumisen jälkeen aloimme hiljalleen rakentaa suhdettamme. Avoin yhdessä eläminen oli muuten just sitä auvoa kuin olin osannut odottaakin, mutta mitä en odottanut oli toistuvat riidat menneisyydestä paljastuvista salaisuuksista ja ristiriitaisuuksista. Mies puhui myös jatkuvasti silmät kosteana ylistävästi tästä exästään. Siis siitä naisesta joka oli hänen kertomansa mukaan manipuloiva, ripustautuva ja epävakaa ja ajoi miehen todella huonoon henkiseen tilaan. Usein sain miehen kiinni exänsä seuraamisesta somessa, jossa nainen pani parastaan osoittaakseen kuinka hän on nyt kaikkea mitä mies olisi toivonut. Aloitti jopa pari miehen harrastusta, joista toiseen ei aiemmin ollut missään tapauksessa halunnut osallistua arvojensa vastaisena ja toiseen ei ollut osoittanut mitään mielenkiintoa ja perusti vielä näitä käsittelevän blogin! 

En oikein tiennyt mitä ajatella tuosta kaikesta, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että olin se kakkosvalinta. Mies oli aloittanut suhteen kauniimpaan ja nuorempaan naiseen, eikä osannut lopettaa sitä ajoissa. Suhteen jatkuessa ja viimeistään jäädessään kiinni, hän tajusi ettei haluaisi luopua seurustelusuhteestaan. Siihen jääminen kuitenkin osoittautui siksi vaikeammaksi tieksi, joten hän valitsi helpomman. VMP.

Jos oikeasti epävakaa niin suhteesta tulee kuin huumetta. Sekoita huoli toisesta ihmisestä täysin ennakoimattomiin kriiseilyihin ja sen palkitsevuuteen kun olet ainoa mailmassa joka voi auttaa, saa toisen rauhoittumaan. Palaute omasta tekemisestä tulee välittömästi, hyvässä ja pahassa. Olet maailman paras ihminen, tai paskin. Aina paistattelemassa ihailussa, ja odottamassa seuraavaa myrskyä -jonka jälkeen vain sinä saat taivuteltua toisen taas ihailemaan yksin itseäsi, joka olit hetki sitten alhaisista alhaisin.

Jonkun aikaa menee ennen kuin tuosta tunnekoukusta pääsee irti, voi lakata seurailemasta sen elämän keskiössä olleen tunne-elämän mustan aukon kuulumisia. Rakkauden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Noissa haikailuissa mitä moni kuvaa on muutenkin enemmän kyse siitä, että jotain on jäänyt kesken, käsittelemättä tai ilman ratkaisua. Ihan suotta kokea olevansa second choice vain jos kumppani haikailee jonkin ikuvanhan ihastuksen perään. Jos ei koskaan ole edes seurusteltu, ei kyse ole rakkaudesta vaan haavekuvasta. Jos taas on oltu yhdessä ja erottu, niin silloinhan ei sovittu yhteen syystä tai toisesta.

minkälainen dorka huokailee toisen perään oman kumppanin kuullen onkin jo toinen juttu. Ei kuulosta kovin kunnioittavalle tai empaattiselle, tai sitten ei tosiaan pidä tuota "ihastustaan" itsekään oikein minään.

Vierailija kirjoitti:

En usko olevani se, keneen on tyydytty, mutta on meilläkin ongelmia. Kumppanini on jotenkin addiktoitunut, ei ehkä exään, mutta exän tuliseen ja epävakaaseen luonteeseen. Ei minusta ole raivoamaan ja huutamaan ja hajottamaan tavaroita. Olen tasainen luonne. Ehkä se pelastaa vähän, että kamarin puolella olen kuuma ja estoton, kaikkea muuta kuin ujo ja vaatimaton.

Jotkut kuvittelee, että tunteessa on jotain puutteita jos ei koko ajan salamoi. En sanoisi, että kyse on tyytymisestä tasaisempaan elämään vaan sitä että on tottunut samaistamaan vuoristoradan ja "tunteet".

minä seuraan naista, jolla oli tapana vuodattaa rakkauttaan ja suitsuttaa miestään (ainakin kun oli jotain vailla). Minusta se on falskia, joten multa ei sellainen vaan irtoa. Sanon kun siltä tuntuu, mutten ihan jatkuvalla syötöllä hehkuta kuinka ihana mies ja muistuta kuinka en tulisi toimeen ilman häntä. Olen huomannut, että mies kaipaa tuota huomiota ja on ehkä vähän pettynyt suhteeseemme. Ehkä emme vain sovi yhteen.

Juuri näin. Minun nuoruuden miesystäväni, joka haikaili yhden haavekuvanaisen perään, hermostui tyystin kun sai naiselta tyrmistyneet pakit ja kun minä lopetin suhteen. Mies keskittyi tuhoamaan minut, mutta tuhosikin itse itsensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se oli niin erilaista tutustua mieheeni, jolla on jalat maassa ja joka on fiksu ja luotettava, joka halusi suhteeseen juuri minun kanssa. Edellinen epävakaaksi osoittautunut mies eli omissa unelmissaan ja tunnusti olleensa jo pitkään ihastunut toiseen naiseen. Olin niin nuori ja kokematon, että halusin uskoa, että ne miehen tunteet lakkasivat toista naista kohtaan. Lopputulos oli se, että mies piinasi minua asialla, vaikka miehen tunteet naista kohtaan oli pelkkää yksipuolista mielikuvitusta. Onneksi lopetin suhteen, mutta kyllä se oli huono kokemus.

Ero oli selvä nykyiseen mieheeni. Vielä seurustellessamme yksi yhteinen tuttu nainen piiritti miestäni ja mieheni pyysi häntä lopettamaan yhteydenotot. He eivät olleet koskaan seurustelleet, mutta heidän välillään oli ollut jotakin. Mieheni ei halunnut kiusata minua asialla ja teki naisellekin ihan asiallisesti selväksi missä mennään.

Jep. Minä olen myös katsellut vierestä loputonta, addiktoitunutta fanitusta, täysin itsensä pelleksi ja naurunalaiseksi tekemistä yksipuolisella palvonnalla. Kuunnellut vihjailua omasta stereotyyppisyydestäni ja tavallisuudestani. Halunnut silti uskoa olevani tärkeä, koska sitäkin viljeltiin. Sen sijaan sadismia ja henkistä raskaan sarjan pahoinpitelyä en enää sairastuttuani kuunnellut. Älkää koskaan päästäkö tällaista ihmistä näin pitkälle, koska demoni vaikka tappaa - hänelle ei merkkaa kuin hän itse.

Vierailija kirjoitti:

No ne on nykyajan järkiavioliittoja, kun ei haluta olla yksin. Tuollaiset voivat hyvin kestää elämän loppuun asti, kun ei kumpikaan tunne tarvetta etsiä sitä ainoaa ja oikeaa. Ehkä he ovatkin juuri ne ainoat ja oikeat toisilleen.

Varmaan just näin. Yltiöromanttiset rakastumiset, joita hehkutetaan, lässähtää arjessa ja sitten tulee ero ja uusi yltiörakastuminen. Taustalla on kyvyttömyys elää arkea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mieheni aloitti suhteen kanssani ja kertomansa mukaan oli halunnut erota jo pidemmän aikaa 'erittäin hauraasta ja haavoittuvasta' naisystävästään ja yritti miettiä kuumeisesti siihen mahdollisimman hellävaraista keinoa.

No se miettiminen ottikin sitten aikaa! Lopulta mies jäi suhteesta kiinni ja seurauksena tullut draama säikäytti miehen jäämään vanhaan suhteeseensa. Kului muutama viikko kunnes mies oli jälleen eropäätöksen edessä. Hän halusikin elämän minun kanssani.

Kuukausien erodraaman ja siitä toipumisen jälkeen aloimme hiljalleen rakentaa suhdettamme. Avoin yhdessä eläminen oli muuten just sitä auvoa kuin olin osannut odottaakin, mutta mitä en odottanut oli toistuvat riidat menneisyydestä paljastuvista salaisuuksista ja ristiriitaisuuksista. Mies puhui myös jatkuvasti silmät kosteana ylistävästi tästä exästään. Siis siitä naisesta joka oli hänen kertomansa mukaan manipuloiva, ripustautuva ja epävakaa ja ajoi miehen todella huonoon henkiseen tilaan. Usein sain miehen kiinni exänsä seuraamisesta somessa, jossa nainen pani parastaan osoittaakseen kuinka hän on nyt kaikkea mitä mies olisi toivonut. Aloitti jopa pari miehen harrastusta, joista toiseen ei aiemmin ollut missään tapauksessa halunnut osallistua arvojensa vastaisena ja toiseen ei ollut osoittanut mitään mielenkiintoa ja perusti vielä näitä käsittelevän blogin! 

En oikein tiennyt mitä ajatella tuosta kaikesta, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että olin se kakkosvalinta. Mies oli aloittanut suhteen kauniimpaan ja nuorempaan naiseen, eikä osannut lopettaa sitä ajoissa. Suhteen jatkuessa ja viimeistään jäädessään kiinni, hän tajusi ettei haluaisi luopua seurustelusuhteestaan. Siihen jääminen kuitenkin osoittautui siksi vaikeammaksi tieksi, joten hän valitsi helpomman. VMP.

Jos oikeasti epävakaa niin suhteesta tulee kuin huumetta. Sekoita huoli toisesta ihmisestä täysin ennakoimattomiin kriiseilyihin ja sen palkitsevuuteen kun olet ainoa mailmassa joka voi auttaa, saa toisen rauhoittumaan. Palaute omasta tekemisestä tulee välittömästi, hyvässä ja pahassa. Olet maailman paras ihminen, tai paskin. Aina paistattelemassa ihailussa, ja odottamassa seuraavaa myrskyä -jonka jälkeen vain sinä saat taivuteltua toisen taas ihailemaan yksin itseäsi, joka olit hetki sitten alhaisista alhaisin.

Jonkun aikaa menee ennen kuin tuosta tunnekoukusta pääsee irti, voi lakata seurailemasta sen elämän keskiössä olleen tunne-elämän mustan aukon kuulumisia. Rakkauden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Noissa haikailuissa mitä moni kuvaa on muutenkin enemmän kyse siitä, että jotain on jäänyt kesken, käsittelemättä tai ilman ratkaisua. Ihan suotta kokea olevansa second choice vain jos kumppani haikailee jonkin ikuvanhan ihastuksen perään. Jos ei koskaan ole edes seurusteltu, ei kyse ole rakkaudesta vaan haavekuvasta. Jos taas on oltu yhdessä ja erottu, niin silloinhan ei sovittu yhteen syystä tai toisesta.

minkälainen dorka huokailee toisen perään oman kumppanin kuullen onkin jo toinen juttu. Ei kuulosta kovin kunnioittavalle tai empaattiselle, tai sitten ei tosiaan pidä tuota "ihastustaan" itsekään oikein minään.

Olen tuo, kenelle miehen haikailu tuli puskista. Ymmärrän kyllä tämän, siis että kyse on haikailusta, jossa ei ole sen enemmän mitään ts. en todellakaan pelkää, että menettäisin mieheni tuolle naiselle. Uskon myös, että mieheni ei olisi puhunut mitään, ellei poikkeuksellisesti olisi ollut kunnolla päissään. Ei ole viinamiehiä, joten ei kai sitten osannut itseään hillitä.

Siihen en voi uskoa, että ei pitäisi ihastustaan minään. Voisinkin. Kyllä sieltä niin painavasti tuli kaikki. Yritän nyt suhtautua tähän järkevästi ja ajatella, että asia ei ole "mitään", mutta yllättävän vaikeaa se on. Mietin sitäkin, olisiko helpompaa, jos en tietäisi kuka tämä nainen on ja tietäisi, että takuulla mieheni ei ole ainut, joka haikailee häntä.

En tiedä, jotenkin tässä painaa suuri epävarmuus ja olenko pikkumainen, kun ajattelen, että myös helkkarinmoinen epäreiluus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mieheni aloitti suhteen kanssani ja kertomansa mukaan oli halunnut erota jo pidemmän aikaa 'erittäin hauraasta ja haavoittuvasta' naisystävästään ja yritti miettiä kuumeisesti siihen mahdollisimman hellävaraista keinoa.

No se miettiminen ottikin sitten aikaa! Lopulta mies jäi suhteesta kiinni ja seurauksena tullut draama säikäytti miehen jäämään vanhaan suhteeseensa. Kului muutama viikko kunnes mies oli jälleen eropäätöksen edessä. Hän halusikin elämän minun kanssani.

Kuukausien erodraaman ja siitä toipumisen jälkeen aloimme hiljalleen rakentaa suhdettamme. Avoin yhdessä eläminen oli muuten just sitä auvoa kuin olin osannut odottaakin, mutta mitä en odottanut oli toistuvat riidat menneisyydestä paljastuvista salaisuuksista ja ristiriitaisuuksista. Mies puhui myös jatkuvasti silmät kosteana ylistävästi tästä exästään. Siis siitä naisesta joka oli hänen kertomansa mukaan manipuloiva, ripustautuva ja epävakaa ja ajoi miehen todella huonoon henkiseen tilaan. Usein sain miehen kiinni exänsä seuraamisesta somessa, jossa nainen pani parastaan osoittaakseen kuinka hän on nyt kaikkea mitä mies olisi toivonut. Aloitti jopa pari miehen harrastusta, joista toiseen ei aiemmin ollut missään tapauksessa halunnut osallistua arvojensa vastaisena ja toiseen ei ollut osoittanut mitään mielenkiintoa ja perusti vielä näitä käsittelevän blogin! 

En oikein tiennyt mitä ajatella tuosta kaikesta, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että olin se kakkosvalinta. Mies oli aloittanut suhteen kauniimpaan ja nuorempaan naiseen, eikä osannut lopettaa sitä ajoissa. Suhteen jatkuessa ja viimeistään jäädessään kiinni, hän tajusi ettei haluaisi luopua seurustelusuhteestaan. Siihen jääminen kuitenkin osoittautui siksi vaikeammaksi tieksi, joten hän valitsi helpomman. VMP.

Jos oikeasti epävakaa niin suhteesta tulee kuin huumetta. Sekoita huoli toisesta ihmisestä täysin ennakoimattomiin kriiseilyihin ja sen palkitsevuuteen kun olet ainoa mailmassa joka voi auttaa, saa toisen rauhoittumaan. Palaute omasta tekemisestä tulee välittömästi, hyvässä ja pahassa. Olet maailman paras ihminen, tai paskin. Aina paistattelemassa ihailussa, ja odottamassa seuraavaa myrskyä -jonka jälkeen vain sinä saat taivuteltua toisen taas ihailemaan yksin itseäsi, joka olit hetki sitten alhaisista alhaisin.

Jonkun aikaa menee ennen kuin tuosta tunnekoukusta pääsee irti, voi lakata seurailemasta sen elämän keskiössä olleen tunne-elämän mustan aukon kuulumisia. Rakkauden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Noissa haikailuissa mitä moni kuvaa on muutenkin enemmän kyse siitä, että jotain on jäänyt kesken, käsittelemättä tai ilman ratkaisua. Ihan suotta kokea olevansa second choice vain jos kumppani haikailee jonkin ikuvanhan ihastuksen perään. Jos ei koskaan ole edes seurusteltu, ei kyse ole rakkaudesta vaan haavekuvasta. Jos taas on oltu yhdessä ja erottu, niin silloinhan ei sovittu yhteen syystä tai toisesta.

minkälainen dorka huokailee toisen perään oman kumppanin kuullen onkin jo toinen juttu. Ei kuulosta kovin kunnioittavalle tai empaattiselle, tai sitten ei tosiaan pidä tuota "ihastustaan" itsekään oikein minään.

Olen tuo, kenelle miehen haikailu tuli puskista. Ymmärrän kyllä tämän, siis että kyse on haikailusta, jossa ei ole sen enemmän mitään ts. en todellakaan pelkää, että menettäisin mieheni tuolle naiselle. Uskon myös, että mieheni ei olisi puhunut mitään, ellei poikkeuksellisesti olisi ollut kunnolla päissään. Ei ole viinamiehiä, joten ei kai sitten osannut itseään hillitä.

Siihen en voi uskoa, että ei pitäisi ihastustaan minään. Voisinkin. Kyllä sieltä niin painavasti tuli kaikki. Yritän nyt suhtautua tähän järkevästi ja ajatella, että asia ei ole "mitään", mutta yllättävän vaikeaa se on. Mietin sitäkin, olisiko helpompaa, jos en tietäisi kuka tämä nainen on ja tietäisi, että takuulla mieheni ei ole ainut, joka haikailee häntä.

En tiedä, jotenkin tässä painaa suuri epävarmuus ja olenko pikkumainen, kun ajattelen, että myös helkkarinmoinen epäreiluus?

Ei ole mitään pikkumaista siinä, että mies käyttäytyy niin, että se loukkaa sinua.

Hirveen monet naiset vaan nielee pahan mielensä ja alkavat järkeillä sitä, että no ei se tarkottanu, ei se niin paha ole, kyllä se menee ohi, minä tässä vaan nyt ylireagoin, harmiton ihastus jne.

Minun poikaystäväni kirjoitti minusta runoja, ihaili ulkonäköni ja oli muutenkin mielestäni vähän oudon palvova. Hän sanoi jopa, että toivottavasti pysyt aina laihana. Nämä jutut eivät vain jotenkin kolahtaneet, mutta oli muita syitä miksi olin hänen kanssaan. Hän halusi nopeasti sitoutua ja sitten hän dramaattisesti tunnusti pitkäaikaisen rakkautensa, tosin täysin yksipuolisen sellaisen, yhteen naiseen. Siihen kohtaan minun olisi pitänyt lopettaa suhde. Tuosta suhteesta ei seurannut mitään hyvää, vaan pelkkää pahaa. Mies kyllä uskotteli, että hän pääsee irti toisesta ihastuksesta ja halusi vimmatusti viedä eteenpäin meidän suhdettamme. Onneksi viime hetkellä katkaisin välit kokonaan koko tyyppiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mieheni aloitti suhteen kanssani ja kertomansa mukaan oli halunnut erota jo pidemmän aikaa 'erittäin hauraasta ja haavoittuvasta' naisystävästään ja yritti miettiä kuumeisesti siihen mahdollisimman hellävaraista keinoa.

No se miettiminen ottikin sitten aikaa! Lopulta mies jäi suhteesta kiinni ja seurauksena tullut draama säikäytti miehen jäämään vanhaan suhteeseensa. Kului muutama viikko kunnes mies oli jälleen eropäätöksen edessä. Hän halusikin elämän minun kanssani.

Kuukausien erodraaman ja siitä toipumisen jälkeen aloimme hiljalleen rakentaa suhdettamme. Avoin yhdessä eläminen oli muuten just sitä auvoa kuin olin osannut odottaakin, mutta mitä en odottanut oli toistuvat riidat menneisyydestä paljastuvista salaisuuksista ja ristiriitaisuuksista. Mies puhui myös jatkuvasti silmät kosteana ylistävästi tästä exästään. Siis siitä naisesta joka oli hänen kertomansa mukaan manipuloiva, ripustautuva ja epävakaa ja ajoi miehen todella huonoon henkiseen tilaan. Usein sain miehen kiinni exänsä seuraamisesta somessa, jossa nainen pani parastaan osoittaakseen kuinka hän on nyt kaikkea mitä mies olisi toivonut. Aloitti jopa pari miehen harrastusta, joista toiseen ei aiemmin ollut missään tapauksessa halunnut osallistua arvojensa vastaisena ja toiseen ei ollut osoittanut mitään mielenkiintoa ja perusti vielä näitä käsittelevän blogin! 

En oikein tiennyt mitä ajatella tuosta kaikesta, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että olin se kakkosvalinta. Mies oli aloittanut suhteen kauniimpaan ja nuorempaan naiseen, eikä osannut lopettaa sitä ajoissa. Suhteen jatkuessa ja viimeistään jäädessään kiinni, hän tajusi ettei haluaisi luopua seurustelusuhteestaan. Siihen jääminen kuitenkin osoittautui siksi vaikeammaksi tieksi, joten hän valitsi helpomman. VMP.

Jos oikeasti epävakaa niin suhteesta tulee kuin huumetta. Sekoita huoli toisesta ihmisestä täysin ennakoimattomiin kriiseilyihin ja sen palkitsevuuteen kun olet ainoa mailmassa joka voi auttaa, saa toisen rauhoittumaan. Palaute omasta tekemisestä tulee välittömästi, hyvässä ja pahassa. Olet maailman paras ihminen, tai paskin. Aina paistattelemassa ihailussa, ja odottamassa seuraavaa myrskyä -jonka jälkeen vain sinä saat taivuteltua toisen taas ihailemaan yksin itseäsi, joka olit hetki sitten alhaisista alhaisin.

Jonkun aikaa menee ennen kuin tuosta tunnekoukusta pääsee irti, voi lakata seurailemasta sen elämän keskiössä olleen tunne-elämän mustan aukon kuulumisia. Rakkauden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Noissa haikailuissa mitä moni kuvaa on muutenkin enemmän kyse siitä, että jotain on jäänyt kesken, käsittelemättä tai ilman ratkaisua. Ihan suotta kokea olevansa second choice vain jos kumppani haikailee jonkin ikuvanhan ihastuksen perään. Jos ei koskaan ole edes seurusteltu, ei kyse ole rakkaudesta vaan haavekuvasta. Jos taas on oltu yhdessä ja erottu, niin silloinhan ei sovittu yhteen syystä tai toisesta.

minkälainen dorka huokailee toisen perään oman kumppanin kuullen onkin jo toinen juttu. Ei kuulosta kovin kunnioittavalle tai empaattiselle, tai sitten ei tosiaan pidä tuota "ihastustaan" itsekään oikein minään.

Olen tuo, kenelle miehen haikailu tuli puskista. Ymmärrän kyllä tämän, siis että kyse on haikailusta, jossa ei ole sen enemmän mitään ts. en todellakaan pelkää, että menettäisin mieheni tuolle naiselle. Uskon myös, että mieheni ei olisi puhunut mitään, ellei poikkeuksellisesti olisi ollut kunnolla päissään. Ei ole viinamiehiä, joten ei kai sitten osannut itseään hillitä.

Siihen en voi uskoa, että ei pitäisi ihastustaan minään. Voisinkin. Kyllä sieltä niin painavasti tuli kaikki. Yritän nyt suhtautua tähän järkevästi ja ajatella, että asia ei ole "mitään", mutta yllättävän vaikeaa se on. Mietin sitäkin, olisiko helpompaa, jos en tietäisi kuka tämä nainen on ja tietäisi, että takuulla mieheni ei ole ainut, joka haikailee häntä.

En tiedä, jotenkin tässä painaa suuri epävarmuus ja olenko pikkumainen, kun ajattelen, että myös helkkarinmoinen epäreiluus?

Kyllä minusta tuossa on ison keskustelun aika. Ehkä sinua pelottaa mitä saisit kuulla, mutta miehesi käyttäytyi sinua kohtaan todella julmasti ja epäkunnioittavasti, joten ihmettelen missä on sinun kiukkusi ja aggressiosi, jonka avulla puolustat rajojasi? Miten muuten mies polkee rajojasi? Harvoin tällaiset asiat ovat yksittäisiä, vaan on pikkuhiljaa totuttu epäkunnioittavaan käytökseen.

Omalla kohdalla en varmasti pääsisi tuollaisesta ollenkaan yli. Toki olisi huomioitava lapset ja muut asiat, mutta tuskin pystyisin enää olemaan suhteessa. Ansaitset todellakin parempaa!

Toimin aikoinaan jonkin aikaa kuuntelevana korvana naimisissa olevalle miehelle, joka puolestaan toimi kaikki ymmärtävänä, kaikki sallivana, rakastavana aviomiehenä vaimolleen, joka puolestaan viritteli aviomiehensä tuella suhdetta rakastamaansa "kaveri"mieheen. Oli kyllä niin hämärä kuvio. Mies lohdutti vaimoaan kun tämä itki todellisen rakkaansa perään. Mies sitten minulle avautui. Sanoin hänelle, että hän toimii väärin, mutta ei uskonut. Luuli, että on todellista rakkautta tuollainen aviopuolisoiden välinen isä-tytär-suhde. En jäänyt loppuun asti farssia seuraamaan, mutta veikkaan että jäi mitali ja kirkas kruunu saamatta ja seurakseen elämän mittainen typertynyt katkeruus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ne on nykyajan järkiavioliittoja, kun ei haluta olla yksin. Tuollaiset voivat hyvin kestää elämän loppuun asti, kun ei kumpikaan tunne tarvetta etsiä sitä ainoaa ja oikeaa. Ehkä he ovatkin juuri ne ainoat ja oikeat toisilleen.

Varmaan just näin. Yltiöromanttiset rakastumiset, joita hehkutetaan, lässähtää arjessa ja sitten tulee ero ja uusi yltiörakastuminen. Taustalla on kyvyttömyys elää arkea.

Kyllä asia taitaa olla täysin päinvastoin. Suhteet, joissa ei ole koskaan jomman kumman tai molempien puolelta ollut yltiöromanttista rakastumista päätyvät eroon, koska ei ole kykyä elää yhdessä viihtyen hyvää arkea. Koska tärkein asia, rakkaus, puuttuu. On raskasta elää ihmisen kanssa, jota ei rakasta kuten kuuluu, koska hänen piirteensä alkavat todella paljon ärsyttää. Ulkopuolistenkin on raskasta katsoa tuollaista liittoa.

Olen jo lähes eläkeiässä oleva nainen pitkässä rakkausliitossa. Yksikään kuvaamani kaltainen suhde ei ole kestänyt, vaan tuossa 45-55v ikävuoden aikana tulee ero. Järkiliitossa eläminen on hyvin raskasta. En näkemäni perusteella kehota yhtäkään naista jäämään liittoon, jossa ilmenee, ettei mies rakastakaan häntä oikeasti. Se on itsetunnolle todella tuhoisaa. Siitä saa elinikäiset traumat. 

Monesti perustellaan yhteen jäämistä lasten edulla, mutta lapset ikävä kyllä jatkavat samaa mallia. Eräs juuri totesi, että hänen tyttärensä ikävä kyllä elää yhtä riitaisassa avioliitossa kuin me olimme. Hän oli siis huomannut aivan samat käytösmallit. Lapsi näkee, että puolisoa ei arvosteta eikä kunnioiteta. Silloin tuo malli saa hyväksymään saman itselle.

Minä meinasin taannoin alkaa jälleen kerran varanaiseksi, mutta onnistuin väistämään. Minulla oli siis toissakesänä suhde mieheen, joka kuitenkin lopulta alkoi etääntyä ja sanoi että hänellä on keskeneräsiä asioita, joten ei voi seurustella. Seksi kyllä olisi yhä kelvannut. Otin sitten itse etäisyyttä ja jatkoin elämääni ilman häntä.

Nyt keväällä hän otti yllättäen uudelleen yhteyttä, halusi tavata ja jutella. Kertoi ihastuneensa viime kesänä toiseen naiseen ja siksi etääntyneensä, mutta jutusta ei ollut lopulta tullut mitään. Nyt hän oli tullut kovasti mietittyään tulokseen, että halusi alkaa vakavaan suhteeseen kanssani.

Pidin palopuheen, että jos edelliselläkin kerralla löytyi joku kiinnostavampi, niin kuinka todennäköisenä hän piti, ettei löytyisi toisenkin kerran. Sitähän ei voi tietää, mutta hän haluaa yrittää, vastasi mies. Hän oli pahoillaan, että oli loukannut minua, ja ajatteli että sillä pahoittelulla leppyisin.

Annoin anteeksi, mutta toivotin hänelle hyvää loppuelämää muutaman elämänohjeen kera ja kannustin itsetutkiskeluun.

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli tänä kesänä täysin puskista. Ollaan oltu miehen kanssa jo aika kauan ja yhdessäkin asutaan. On toki molemmille eron jälkeinen toinen pidempi suhde, että ymmärsin tietysti alusta lähtien, että molemmilla on ollut eletty elämä eikä tietenkään enää rakastuta kuten ensimmäiseen nuoruuden rakkauteen. Mutta kuvittelin, että meillä on ihan vakaa, rakastava suhde.

Muutama viikko sitten mies kuitenkin tuli kyliltä aika maistissa, ottaa tosi harvoin, joten oli varmaan tähän nyt silläkin osansa. Tuli siis kotiin ja oli ihan omituinen ja kysyin, että tapahtuiko siellä jotain. Hän sanoi suoraan tavanneensa pitkästä aikaa "sen oikean rakkautensa" ja nyt on todella sekava olo.

Kun siinä kyselin, rakkaudeksi paljastui entinen työkaverinsa, joka ei taatusti ole ikinä suonut mitään semmoista kiinnostusta miestäni kohtaan. On tosin semmoinen koko kylän kaunotar, että kaikkihan ne miehet silloin siihen aivan lääpällään oli, mutta hän oli vakaasti suhteessa, eikä todellakaan mikään flirttailija tms. Kiva kyllä ja mukava kaikille, että siitäkö sitä on jotain ajatuksia saatu.

Kun siinä kyselin, niin mies sanoi kaikki nämä vuodet (ovat olleet samassa työpaikassa yli 20 v sitten!!) miettinyt, että miten olisi käynyt, jos hän olisi ollut rohkeampi ja kertonut tälle naiselle tunteistaan. Ja että oli jättänyt silloisen naisystävänsä juuri sen vuoksi, että tunteet tätä naista kohtaan oli niin vahvat.

Siis mitä hittoa! Se nainen oli naimisissa silloin jo. Ja kaikki nämä vuodet?!?

Tämä ketju sai miettimään, että onko se niin kuten yksi kaverini kerran sanoi, että lähes kaikilla miehillä, jotka ei ole onnistunut pysymään yhdessä sen lukion kaunottaren kanssa, on joku saakelin pakkomielle jostain menneisyyden naisesta, jonka ympärille ovat kehittäneet jonkun ihme prinsessatarinan.

Taitaa aika moni mies olla JUST noin lapsellinen :( Kiva jos kasvaisivat miehiksi ja ottaisivat vastuun tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Jokaisella on nuoruuden haaveensa, niistä olis fiksua kasvaa yli eikä jäädä täysin epärealistisesti haikailemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko olevani se, keneen on tyydytty, mutta on meilläkin ongelmia. Kumppanini on jotenkin addiktoitunut, ei ehkä exään, mutta exän tuliseen ja epävakaaseen luonteeseen. Ei minusta ole raivoamaan ja huutamaan ja hajottamaan tavaroita. Olen tasainen luonne. Ehkä se pelastaa vähän, että kamarin puolella olen kuuma ja estoton, kaikkea muuta kuin ujo ja vaatimaton.

Jotkut kuvittelee, että tunteessa on jotain puutteita jos ei koko ajan salamoi. En sanoisi, että kyse on tyytymisestä tasaisempaan elämään vaan sitä että on tottunut samaistamaan vuoristoradan ja "tunteet".

minä seuraan naista, jolla oli tapana vuodattaa rakkauttaan ja suitsuttaa miestään (ainakin kun oli jotain vailla). Minusta se on falskia, joten multa ei sellainen vaan irtoa. Sanon kun siltä tuntuu, mutten ihan jatkuvalla syötöllä hehkuta kuinka ihana mies ja muistuta kuinka en tulisi toimeen ilman häntä. Olen huomannut, että mies kaipaa tuota huomiota ja on ehkä vähän pettynyt suhteeseemme. Ehkä emme vain sovi yhteen.

Mitä pahaa siinä on, että antaa toiselle hyvää palautetta ja hyvää mieltä mielellään? Aivan kuin se olisi sinun mielestäsi jotenkin halveksittavaa jopa?

Tosiasia kuitenkin on, että parit, jotka osaavat ja haluavat antaa toisilleen myönteistä palautetta luontevasti arjessa, ovat niitä onnellisimpia pareja. Se on tutkittu juttu, suomalaispareista, jotka ovat olleet 25+ vuotta yhdessä ja kokevat itsensä onnellisiksi ja seksuaalisesti aktiivisiksi pareiksi. Siitä tutkimuksesta on julkaistu kirjakin. 

Kannattaa miettiä millaisesta perheestä on peräisin, miten vanhempien tapa olla parisuhteessa on vaikuttanut omiin käsityksiin rakkaudesta. Sieltä on paljon peräisin, joko niin että otetaan etäisyyttä tai siten, että tiedostamatta on omaksunut haitallisia malleja.