Millaiselta tuntuu olla suhteessa, kun tajuatkin olevasi varavaihtoehto, joku johon tyydyttiin?

Ei ole onneksi kokemusta

Vierailija kirjoitti:

Onhan tälläkin palstalla pitkiä kaipausketjuja, joissa parisuhteessakin olevat ihmiset ikävöivät nuoruuden rakkauksiaan tms. Kenelläpä ei tällaisia olisi, mutta kai se juttu on siinä miten niihin suhtautuu. Itsekin kirjoitin niihin ketjuihin, mutta siinä tarkoituksessa, että se auttaisi minua pääsemään irti kaipauksestani. Ja asiasta kirjoittaminen ja sen jakaminen muille auttoi minua kaiken muun ohella. En ole enää miettinyt sitä ihmistä enkä koe tarvetta tavata häntä ja puhua selviksi joitakin asioita. Ymmärsin, että tämä on minun ihan oma prosessin, johon ei pidä sotkea ketään muita ihmisiä.

Ymmärrän kyllä, että tällaisia suuria tunteita ja vanhoja kaipauksia voi olla vaikea käsitellä ja päästä niistä irti. Kyllä minullakin meni tosi pitkään, että pääsin tunnetasolla irti eroon siitä ihmisestä. Koin nuorena sen miten pahalta tuntuu kun seurustelukumppanini haaveili toisesta ihmisestä, eikä oikein voinut itselleen mitään. Lopetin sen suhteen.

En tunne ketään, jolla tuollaisia olisi. Lienee aivan oma ihmistyyppinsä. 

Kukaan mies ei ole vastannut kysymyksiini, jotka koskivat tuollaista pitkää haaveilua saavuttamattomasta ihastuksesta, joten ehkä sinä voit vastata? Mistä arvelet, että tuollainen pakkomielle on kehittynyt sinulle? Oletko hyvin itsepäinen ihminen, jonka on vaikea hyväksyä sen toisen osapuolen tai muiden näkemyksiä suhteestanne? Onko sinulla muita asioita, joihin jäät "jumiin" niin että se todellinen ja oikea elämä jää jalkoihin? Haavekuva ehkä auttaa väistämään ongelmia ja asioita, joihin ei ole ratkaisua ja toimii jonkinlaisena turvanallena ja fantasiaolentona?

Luin juuri Hannu Lauerman haastattelukirjaa, missä sanottiin, että aivojen tasolla rakkaus ei muistuta hulluutta (mielisairautta), vaan pakko-oireista häiriötä. 

Kiitos teille kaikille, jotka olette vastanneet, olen tuo, kenelle tämä haaveilu tuli puskista. Antoi paljon ajattelun aihetta teidän vastaukset.

Siihen kysymykseen, että onko suhteessa muutakin rajojen rikkomista, niin tosiaankaan ei. Siksihän tämä niin puskista tuli. Ajattelin meillä olevan ihan tavallinen, vakaa suhde, etten sanoisi normaali.

Kai se on sitä vieläkin, mutta en vaan nyt pääse tästä ajatuksesta. Mies tosiaankin nyt lipsautti pahemman kerran. Näin hänestä, että jotenkin ihan leijui pilvissä tämän kohtaamisen jälkeen. Tuli siis samat fibat kuin tuolle, joka kertoi, miten miehen koko olemus muuttui exän kanssa.

En usko, että mies on tätä naista mitenkään aktiivisesti ajatellut joka päivä näiden vuosien aikana, mutta selvästikin naisen näkeminen nosti taas vanhat tunteet esiin. Nyt kun muistelen, niin tämä nainen oli joskus laittanut jonkun peukun tai neutraalin "onnea synttäripäivänä"-viestin facessa, jota nyt voi kuvitella entisten työkaverien laittavankin, niin mies oli siitäkin niin otettu, että kommentoi, että katsopas, Xkin muisti tms. Silloin laitoin sen siihen piikkiin, että miehellä nyt ei kontakteja niin paljon ole. Nyt katson sitäkin eri tavalla.

Toisin sanoen, luulen, että mies ei tosiaankaan haikaile twentyfourseven tämän naisen perään, mutta nähdessään naisen kyllä taas. Ja nyt tämä itselle sitten herättää kysymyksen, että onko tässä ruvettava pelkäämään miehen menoja jonnekin paikallisille festareille tms. jossa nainenkin voi olla (ei asu enää meidän paikkakunnalla, mutta käy toki kotipaikkakunnallaan).

Eroa en nyt suorilta tämän takia harkitse, en ole muutoinkaan mikään temperamentikas raivokkaasti suuttuva. En myöskään haluaisi alkaa jauhaa tästä ihan sillä, että jos mies nyt olisi naisen unohtamassa, niin enkö minä itse pidä liekkiä yllä jos alan tämän arkeemme voimalla tuomaan ja muistuttelemaan ja keskustelemaan?

Olen aidosti nyt ymmälläni.

Itse olen tunteeton ihminen joten, ihan sama ei kiinnosta

adios sitten vaan

Vierailija kirjoitti:

Kiitos teille kaikille, jotka olette vastanneet, olen tuo, kenelle tämä haaveilu tuli puskista. Antoi paljon ajattelun aihetta teidän vastaukset.

Siihen kysymykseen, että onko suhteessa muutakin rajojen rikkomista, niin tosiaankaan ei. Siksihän tämä niin puskista tuli. Ajattelin meillä olevan ihan tavallinen, vakaa suhde, etten sanoisi normaali.

Kai se on sitä vieläkin, mutta en vaan nyt pääse tästä ajatuksesta. Mies tosiaankin nyt lipsautti pahemman kerran. Näin hänestä, että jotenkin ihan leijui pilvissä tämän kohtaamisen jälkeen. Tuli siis samat fibat kuin tuolle, joka kertoi, miten miehen koko olemus muuttui exän kanssa.

En usko, että mies on tätä naista mitenkään aktiivisesti ajatellut joka päivä näiden vuosien aikana, mutta selvästikin naisen näkeminen nosti taas vanhat tunteet esiin. Nyt kun muistelen, niin tämä nainen oli joskus laittanut jonkun peukun tai neutraalin "onnea synttäripäivänä"-viestin facessa, jota nyt voi kuvitella entisten työkaverien laittavankin, niin mies oli siitäkin niin otettu, että kommentoi, että katsopas, Xkin muisti tms. Silloin laitoin sen siihen piikkiin, että miehellä nyt ei kontakteja niin paljon ole. Nyt katson sitäkin eri tavalla.

Toisin sanoen, luulen, että mies ei tosiaankaan haikaile twentyfourseven tämän naisen perään, mutta nähdessään naisen kyllä taas. Ja nyt tämä itselle sitten herättää kysymyksen, että onko tässä ruvettava pelkäämään miehen menoja jonnekin paikallisille festareille tms. jossa nainenkin voi olla (ei asu enää meidän paikkakunnalla, mutta käy toki kotipaikkakunnallaan).

Eroa en nyt suorilta tämän takia harkitse, en ole muutoinkaan mikään temperamentikas raivokkaasti suuttuva. En myöskään haluaisi alkaa jauhaa tästä ihan sillä, että jos mies nyt olisi naisen unohtamassa, niin enkö minä itse pidä liekkiä yllä jos alan tämän arkeemme voimalla tuomaan ja muistuttelemaan ja keskustelemaan?

Olen aidosti nyt ymmälläni.

Se on ihan kauhea tunne kyllä, itselläkin kävi mielessä eräs tapahtuma johon miehen oli pakko päästä katsomaan, että oliko sitten kuitenkin niin että koska oli mahdollisuus että se "täydellinen ex" voisi olla siellä.

Mies ei siis osallistunut mutta liittyi molempien harrastukseen, joten odottiko kuitenkin...

Tiedän että ero oli huono ja ex varmaan vihaa miestä joten siltä puolelta ei ole pelkoa että huolisi tuota takaisin, mutta sehän se kaivelee että mies ei sitten ehkä kuitenkaan saa mielestään, ja se täydellinen ex on se elämän suurin rakkaus. Ja muuten av-ketjun seurauksena kysyinkin kuka on miehen elämän rakkaus, eikä hän kuulemma osannut vastata. Tai ei kehdannut.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos teille kaikille, jotka olette vastanneet, olen tuo, kenelle tämä haaveilu tuli puskista. Antoi paljon ajattelun aihetta teidän vastaukset.

Siihen kysymykseen, että onko suhteessa muutakin rajojen rikkomista, niin tosiaankaan ei. Siksihän tämä niin puskista tuli. Ajattelin meillä olevan ihan tavallinen, vakaa suhde, etten sanoisi normaali.

Kai se on sitä vieläkin, mutta en vaan nyt pääse tästä ajatuksesta. Mies tosiaankin nyt lipsautti pahemman kerran. Näin hänestä, että jotenkin ihan leijui pilvissä tämän kohtaamisen jälkeen. Tuli siis samat fibat kuin tuolle, joka kertoi, miten miehen koko olemus muuttui exän kanssa.

En usko, että mies on tätä naista mitenkään aktiivisesti ajatellut joka päivä näiden vuosien aikana, mutta selvästikin naisen näkeminen nosti taas vanhat tunteet esiin. Nyt kun muistelen, niin tämä nainen oli joskus laittanut jonkun peukun tai neutraalin "onnea synttäripäivänä"-viestin facessa, jota nyt voi kuvitella entisten työkaverien laittavankin, niin mies oli siitäkin niin otettu, että kommentoi, että katsopas, Xkin muisti tms. Silloin laitoin sen siihen piikkiin, että miehellä nyt ei kontakteja niin paljon ole. Nyt katson sitäkin eri tavalla.

Toisin sanoen, luulen, että mies ei tosiaankaan haikaile twentyfourseven tämän naisen perään, mutta nähdessään naisen kyllä taas. Ja nyt tämä itselle sitten herättää kysymyksen, että onko tässä ruvettava pelkäämään miehen menoja jonnekin paikallisille festareille tms. jossa nainenkin voi olla (ei asu enää meidän paikkakunnalla, mutta käy toki kotipaikkakunnallaan).

Eroa en nyt suorilta tämän takia harkitse, en ole muutoinkaan mikään temperamentikas raivokkaasti suuttuva. En myöskään haluaisi alkaa jauhaa tästä ihan sillä, että jos mies nyt olisi naisen unohtamassa, niin enkö minä itse pidä liekkiä yllä jos alan tämän arkeemme voimalla tuomaan ja muistuttelemaan ja keskustelemaan?

Olen aidosti nyt ymmälläni.

Samantyyppistä oirehdintaa, mies tosiaan sekosi tällaisen pakkomiellenaisen neutraalista huomionosoituksesta niin paljon, että _vuosia_ peukutti ja kommentoi ensimmäisenä tämän jokaista julkaisua somessa. Mutta koska pakkomielteisyys, tämä ei jäänyt tähän. Jossakin kohtaa ilmeni, että *hankkiutui* samoihin paikkoihin joissa voisi törmätä naiseen. Sitten näitä onnelliseksi tuottavia *postissa törmättiin, menen jutulle* - tapauksia alkoi ilmetä. Seuraisin todellakin herkin aistein tuota menoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos teille kaikille, jotka olette vastanneet, olen tuo, kenelle tämä haaveilu tuli puskista. Antoi paljon ajattelun aihetta teidän vastaukset.

Siihen kysymykseen, että onko suhteessa muutakin rajojen rikkomista, niin tosiaankaan ei. Siksihän tämä niin puskista tuli. Ajattelin meillä olevan ihan tavallinen, vakaa suhde, etten sanoisi normaali.

Kai se on sitä vieläkin, mutta en vaan nyt pääse tästä ajatuksesta. Mies tosiaankin nyt lipsautti pahemman kerran. Näin hänestä, että jotenkin ihan leijui pilvissä tämän kohtaamisen jälkeen. Tuli siis samat fibat kuin tuolle, joka kertoi, miten miehen koko olemus muuttui exän kanssa.

En usko, että mies on tätä naista mitenkään aktiivisesti ajatellut joka päivä näiden vuosien aikana, mutta selvästikin naisen näkeminen nosti taas vanhat tunteet esiin. Nyt kun muistelen, niin tämä nainen oli joskus laittanut jonkun peukun tai neutraalin "onnea synttäripäivänä"-viestin facessa, jota nyt voi kuvitella entisten työkaverien laittavankin, niin mies oli siitäkin niin otettu, että kommentoi, että katsopas, Xkin muisti tms. Silloin laitoin sen siihen piikkiin, että miehellä nyt ei kontakteja niin paljon ole. Nyt katson sitäkin eri tavalla.

Toisin sanoen, luulen, että mies ei tosiaankaan haikaile twentyfourseven tämän naisen perään, mutta nähdessään naisen kyllä taas. Ja nyt tämä itselle sitten herättää kysymyksen, että onko tässä ruvettava pelkäämään miehen menoja jonnekin paikallisille festareille tms. jossa nainenkin voi olla (ei asu enää meidän paikkakunnalla, mutta käy toki kotipaikkakunnallaan).

Eroa en nyt suorilta tämän takia harkitse, en ole muutoinkaan mikään temperamentikas raivokkaasti suuttuva. En myöskään haluaisi alkaa jauhaa tästä ihan sillä, että jos mies nyt olisi naisen unohtamassa, niin enkö minä itse pidä liekkiä yllä jos alan tämän arkeemme voimalla tuomaan ja muistuttelemaan ja keskustelemaan?

Olen aidosti nyt ymmälläni.

Se on ihan kauhea tunne kyllä, itselläkin kävi mielessä eräs tapahtuma johon miehen oli pakko päästä katsomaan, että oliko sitten kuitenkin niin että koska oli mahdollisuus että se "täydellinen ex" voisi olla siellä.

Mies ei siis osallistunut mutta liittyi molempien harrastukseen, joten odottiko kuitenkin...

Tiedän että ero oli huono ja ex varmaan vihaa miestä joten siltä puolelta ei ole pelkoa että huolisi tuota takaisin, mutta sehän se kaivelee että mies ei sitten ehkä kuitenkaan saa mielestään, ja se täydellinen ex on se elämän suurin rakkaus. Ja muuten av-ketjun seurauksena kysyinkin kuka on miehen elämän rakkaus, eikä hän kuulemma osannut vastata. Tai ei kehdannut.

Huonosti selitetty, ei osallistunut tapahtumaan virallisesti mutta meni kumminkin pyörimään paikalle, ja kun kysyin näkykö tuttuja niin olisin voinut vaikka vannoa että jähmettyi ennen kuin lopulta selitteli jonkun toisen tutun nähneensä.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos teille kaikille, jotka olette vastanneet, olen tuo, kenelle tämä haaveilu tuli puskista. Antoi paljon ajattelun aihetta teidän vastaukset.

Siihen kysymykseen, että onko suhteessa muutakin rajojen rikkomista, niin tosiaankaan ei. Siksihän tämä niin puskista tuli. Ajattelin meillä olevan ihan tavallinen, vakaa suhde, etten sanoisi normaali.

Kai se on sitä vieläkin, mutta en vaan nyt pääse tästä ajatuksesta. Mies tosiaankin nyt lipsautti pahemman kerran. Näin hänestä, että jotenkin ihan leijui pilvissä tämän kohtaamisen jälkeen. Tuli siis samat fibat kuin tuolle, joka kertoi, miten miehen koko olemus muuttui exän kanssa.

En usko, että mies on tätä naista mitenkään aktiivisesti ajatellut joka päivä näiden vuosien aikana, mutta selvästikin naisen näkeminen nosti taas vanhat tunteet esiin. Nyt kun muistelen, niin tämä nainen oli joskus laittanut jonkun peukun tai neutraalin "onnea synttäripäivänä"-viestin facessa, jota nyt voi kuvitella entisten työkaverien laittavankin, niin mies oli siitäkin niin otettu, että kommentoi, että katsopas, Xkin muisti tms. Silloin laitoin sen siihen piikkiin, että miehellä nyt ei kontakteja niin paljon ole. Nyt katson sitäkin eri tavalla.

Toisin sanoen, luulen, että mies ei tosiaankaan haikaile twentyfourseven tämän naisen perään, mutta nähdessään naisen kyllä taas. Ja nyt tämä itselle sitten herättää kysymyksen, että onko tässä ruvettava pelkäämään miehen menoja jonnekin paikallisille festareille tms. jossa nainenkin voi olla (ei asu enää meidän paikkakunnalla, mutta käy toki kotipaikkakunnallaan).

Eroa en nyt suorilta tämän takia harkitse, en ole muutoinkaan mikään temperamentikas raivokkaasti suuttuva. En myöskään haluaisi alkaa jauhaa tästä ihan sillä, että jos mies nyt olisi naisen unohtamassa, niin enkö minä itse pidä liekkiä yllä jos alan tämän arkeemme voimalla tuomaan ja muistuttelemaan ja keskustelemaan?

Olen aidosti nyt ymmälläni.

Eihän asiaa tarvitse olla raivokkaasti ja jokapäiväisesti olla esille tuomassa, vaan rauhallisesti avata keskustelun aiheesta ja käydä se läpi, että itselle tulisi selvyys missä mennään. 

Minusta huonoin vaihtoehto on se, että pyörittelee asiaa mielessään jopa vuosia eikä asiassa välttämättä ole mitään perää. Eiväthän kaikki ole hulluja ja pakkomielteisiä, vaikka ensirakkautensa muistaisivatkin. Muistan minäkin ensirakkauteni kauniina ja ihanana, mutta en todellakaan haluaisi sitä miestä takaisin. Ei sovittu pätkääkään yhteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan tälläkin palstalla pitkiä kaipausketjuja, joissa parisuhteessakin olevat ihmiset ikävöivät nuoruuden rakkauksiaan tms. Kenelläpä ei tällaisia olisi, mutta kai se juttu on siinä miten niihin suhtautuu. Itsekin kirjoitin niihin ketjuihin, mutta siinä tarkoituksessa, että se auttaisi minua pääsemään irti kaipauksestani. Ja asiasta kirjoittaminen ja sen jakaminen muille auttoi minua kaiken muun ohella. En ole enää miettinyt sitä ihmistä enkä koe tarvetta tavata häntä ja puhua selviksi joitakin asioita. Ymmärsin, että tämä on minun ihan oma prosessin, johon ei pidä sotkea ketään muita ihmisiä.

Ymmärrän kyllä, että tällaisia suuria tunteita ja vanhoja kaipauksia voi olla vaikea käsitellä ja päästä niistä irti. Kyllä minullakin meni tosi pitkään, että pääsin tunnetasolla irti eroon siitä ihmisestä. Koin nuorena sen miten pahalta tuntuu kun seurustelukumppanini haaveili toisesta ihmisestä, eikä oikein voinut itselleen mitään. Lopetin sen suhteen.

En tunne ketään, jolla tuollaisia olisi. Lienee aivan oma ihmistyyppinsä. 

Kukaan mies ei ole vastannut kysymyksiini, jotka koskivat tuollaista pitkää haaveilua saavuttamattomasta ihastuksesta, joten ehkä sinä voit vastata? Mistä arvelet, että tuollainen pakkomielle on kehittynyt sinulle? Oletko hyvin itsepäinen ihminen, jonka on vaikea hyväksyä sen toisen osapuolen tai muiden näkemyksiä suhteestanne? Onko sinulla muita asioita, joihin jäät "jumiin" niin että se todellinen ja oikea elämä jää jalkoihin? Haavekuva ehkä auttaa väistämään ongelmia ja asioita, joihin ei ole ratkaisua ja toimii jonkinlaisena turvanallena ja fantasiaolentona?

Luin juuri Hannu Lauerman haastattelukirjaa, missä sanottiin, että aivojen tasolla rakkaus ei muistuta hulluutta (mielisairautta), vaan pakko-oireista häiriötä. 

*Lauerma on siis Turun vankimielisairaalan ylilääkäri, psykiatri.

saskia

Vierailija kirjoitti:

Olen suhteessa, johon molemmat osapuolet ryhtyivät tultuaan ns. elämänsä rakkauden jättämäksi pari vuotta aikaisemmin. Kyllähän se näkyy. Intohimoa ei kauheasti ole. Viihdytään yhdessä, siinä kaikki. Aluksi ajattelin, että tämä voisi olla kuitenkin loppuelämän suhde kun kilometrejäkin jo on sen verran että haluaa jo asettua, mutta voi olla, että ennen pitkää on pakko erota.

Intohimosta ei ole iloa kuin puoli tuntia kerrallaan ja likapyykkiä. Harvassa on ihmiset joihin luottaa ja jotka vievät lääkäriin kun olet kipeä ja vippaavat rahaa kun palkka tulematta. Mieti kahdesti haluatko sänkyysi jonkun eltaantuneen pornotähden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos teille kaikille, jotka olette vastanneet, olen tuo, kenelle tämä haaveilu tuli puskista. Antoi paljon ajattelun aihetta teidän vastaukset.

Siihen kysymykseen, että onko suhteessa muutakin rajojen rikkomista, niin tosiaankaan ei. Siksihän tämä niin puskista tuli. Ajattelin meillä olevan ihan tavallinen, vakaa suhde, etten sanoisi normaali.

Kai se on sitä vieläkin, mutta en vaan nyt pääse tästä ajatuksesta. Mies tosiaankin nyt lipsautti pahemman kerran. Näin hänestä, että jotenkin ihan leijui pilvissä tämän kohtaamisen jälkeen. Tuli siis samat fibat kuin tuolle, joka kertoi, miten miehen koko olemus muuttui exän kanssa.

En usko, että mies on tätä naista mitenkään aktiivisesti ajatellut joka päivä näiden vuosien aikana, mutta selvästikin naisen näkeminen nosti taas vanhat tunteet esiin. Nyt kun muistelen, niin tämä nainen oli joskus laittanut jonkun peukun tai neutraalin "onnea synttäripäivänä"-viestin facessa, jota nyt voi kuvitella entisten työkaverien laittavankin, niin mies oli siitäkin niin otettu, että kommentoi, että katsopas, Xkin muisti tms. Silloin laitoin sen siihen piikkiin, että miehellä nyt ei kontakteja niin paljon ole. Nyt katson sitäkin eri tavalla.

Toisin sanoen, luulen, että mies ei tosiaankaan haikaile twentyfourseven tämän naisen perään, mutta nähdessään naisen kyllä taas. Ja nyt tämä itselle sitten herättää kysymyksen, että onko tässä ruvettava pelkäämään miehen menoja jonnekin paikallisille festareille tms. jossa nainenkin voi olla (ei asu enää meidän paikkakunnalla, mutta käy toki kotipaikkakunnallaan).

Eroa en nyt suorilta tämän takia harkitse, en ole muutoinkaan mikään temperamentikas raivokkaasti suuttuva. En myöskään haluaisi alkaa jauhaa tästä ihan sillä, että jos mies nyt olisi naisen unohtamassa, niin enkö minä itse pidä liekkiä yllä jos alan tämän arkeemme voimalla tuomaan ja muistuttelemaan ja keskustelemaan?

Olen aidosti nyt ymmälläni.

Eihän asiaa tarvitse olla raivokkaasti ja jokapäiväisesti olla esille tuomassa, vaan rauhallisesti avata keskustelun aiheesta ja käydä se läpi, että itselle tulisi selvyys missä mennään. 

Minusta huonoin vaihtoehto on se, että pyörittelee asiaa mielessään jopa vuosia eikä asiassa välttämättä ole mitään perää. Eiväthän kaikki ole hulluja ja pakkomielteisiä, vaikka ensirakkautensa muistaisivatkin. Muistan minäkin ensirakkauteni kauniina ja ihanana, mutta en todellakaan haluaisi sitä miestä takaisin. Ei sovittu pätkääkään yhteen. 

Olen eri, mutta tunnen miesten pääkoppaa jonkusen verran tässä asiassa. Joku ensirakkaus ei tosiaankaan ole ongelma, ne muistetaankin aivan juuri noin, ihanina ja hupsuina ja naiseen suhtaudutaan kuin pikkusiskoon.

Paljon pahempia ovat nämä unelmanaiset, joiden kanssa ei mitään koskaan ollutkaan ja juuri tuo kuvitelma, että jotain olisi voinut olla, jos olisin ollut rohkeampi tms. eli jäädään jumittamaan siihen haaveeseen, mitä olisi voinut olla.

Vuosi vuodelta tämä nainen, vaikka ei tietenkään päivittäin edes mielessä ole, muuttuu täydellisemmäksi. Tiedän tämän siitä, että olen saanut "kunnian" olla useammankin miehen unelmanainen. Jotkut osoittavat sen vain käytöksellään ja jotkut sitten tästä avautuvat. Joidenkin kohdalla on naisystävä/vaimo ollut avautuja. Tämä on varmaan pienen kylän etuja, että ei ole niin paljon naisia joista valita...

Tilanteena tämä on joka kerta yhtä vttumainen. En halua olla töykeä, mutta yritän mahdollisimman suorasanaisesti sanoa, että ei, mitään ei olisi voinut olla missään tapauksessa. Minähän seurustelin jo vakavasti, kun minut tunsit, muistatko. Ja olen edelleen samassa liitossa onnellisesti, tiesitkö. Valitettavasti tämä vain lisää innostusta, voi mikä ihana uskollinenkin tuo ihanne on!

Niinpä nykyään olen kuitannut nämä puheet (joita samat miehet siis toistaa), että höpsistä ja siirtynyt muihin aiheisiin ja pahimmassa tapauksessa muualle istumaan tms.  Sitä, miten se kotona näkyy tai mitä puhuvat, en voi kontrolloida tietenkään.

Olen tullut tulokseen, että kyllä, on sellainen miesten joukko, jotka tarvitsevat tämmöisen halinalle-kuvitelman. Ehkä naistenkin joukko, siitä en tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvistä hetkistä huolimatta tuntuu todella kuluttavalta. Mieheni on juuri niitä miehiä, joita pidetään joka naisen unelmina. Eli hän on huomaavainen, empaattinen, komea ja menestyvä. Hän seurusteli naispuolisen vastineensa kanssa, mutta tuli jätetyksi. Sen jälkeen aloimme seurustella ja päädyimme lopulta naimisiin asti. Jokin aika sitten erittäin kaunis eksänsä tuli sattumalta vastaan ja mieheni oli kuin kokonaan eri ihminen hänen kanssaan jutellessaan. Sellainen, että hänen koko olemuksensa oli yhtä hymyä. Kotiin tultuamme tämä mieliala muuttui sitten hiljaisuudeksi ja poissaolevaisuudeksi.

Auts. Tässä ei tarvitse olla psykologi tunnistaakseen mistä on kyse.

Kaikista pahinta on valehtelu. "Ei tunnu missään exän tapaaminen, kiva ja hyvähän se vaan että hänellä menee hyvin"

Tuntuu siltä että pohjimmiltaan miehesi on kanssasi koska alitajuisesti arvioi, että olet uskollista tyyppiä ja et ole niin herkästi muitten mukaan lähdössä. Winwin, sait helmen ja miehesi ei tarvitse kokea pettymystä jätetyksi tulemisesta.

Onko rakkaus aitoa? Kysy

Vierailija kirjoitti:

Joku väitti ettei kukaan lähde suhteeseen jos ei ole tosissaan.

No kyllä minä tein aloitteen miehelle joka jo venähtäneiden ensitreffien aikana huokaili kuinka exänsä oli täydellinen, kun jotain kysäisin.

No tyhmä kun olen... ei siinä montaa kuukautta mennyt kun puristeli mahamakkaroitani jonkun riidan seurauksena ja haukkui kaksoisleukaiseksi, sittemmin valaaksi ja h-sanalla usein.

Myöhemmin ajateltuna ihan silloin alussa olisi jo se inho pitänyt huomata vartaloani kohtaan. Ja ei nusuteltu, ei pystynyt.

Videoita katsoi ja netissä muita naisia ihan nähteni. Heräsin yöllä kun sänky hytkyi, minuun ei voinut koskea, haukkui pataluhaksi kun nostin asian esille että haluaisin.

Onnistui parin vuoden aikana nusuttelemaan ehkä 3 kertaa.

No, oikeassahan se varmaan on, ylipainoa ja selluliittia on enkä voi muuttua 20 vuotta nuoremmaksikaan.

Kun kiusattuaan oikein kunnolla päästelin minäkin totuuksia, niin on niin loukattua, niin loukattua. Ei mitään väliä että itse aloitti. Nyt kyllä taas vannoo että minä vain olen mielessään.

Veikkaanpa että tässä muutama viikko erillään ollessa on taas muutama kymmenen 20-30 vuotta nuorempaa naista eksynyt some"ystäviksi".

Ja olet siis yhä tämän miehen kanssa syystä, että....?

Vierailija kirjoitti:

Kiitos teille kaikille, jotka olette vastanneet, olen tuo, kenelle tämä haaveilu tuli puskista. Antoi paljon ajattelun aihetta teidän vastaukset.

Siihen kysymykseen, että onko suhteessa muutakin rajojen rikkomista, niin tosiaankaan ei. Siksihän tämä niin puskista tuli. Ajattelin meillä olevan ihan tavallinen, vakaa suhde, etten sanoisi normaali.

Kai se on sitä vieläkin, mutta en vaan nyt pääse tästä ajatuksesta. Mies tosiaankin nyt lipsautti pahemman kerran. Näin hänestä, että jotenkin ihan leijui pilvissä tämän kohtaamisen jälkeen. Tuli siis samat fibat kuin tuolle, joka kertoi, miten miehen koko olemus muuttui exän kanssa.

En usko, että mies on tätä naista mitenkään aktiivisesti ajatellut joka päivä näiden vuosien aikana, mutta selvästikin naisen näkeminen nosti taas vanhat tunteet esiin. Nyt kun muistelen, niin tämä nainen oli joskus laittanut jonkun peukun tai neutraalin "onnea synttäripäivänä"-viestin facessa, jota nyt voi kuvitella entisten työkaverien laittavankin, niin mies oli siitäkin niin otettu, että kommentoi, että katsopas, Xkin muisti tms. Silloin laitoin sen siihen piikkiin, että miehellä nyt ei kontakteja niin paljon ole. Nyt katson sitäkin eri tavalla.

Toisin sanoen, luulen, että mies ei tosiaankaan haikaile twentyfourseven tämän naisen perään, mutta nähdessään naisen kyllä taas. Ja nyt tämä itselle sitten herättää kysymyksen, että onko tässä ruvettava pelkäämään miehen menoja jonnekin paikallisille festareille tms. jossa nainenkin voi olla (ei asu enää meidän paikkakunnalla, mutta käy toki kotipaikkakunnallaan).

Eroa en nyt suorilta tämän takia harkitse, en ole muutoinkaan mikään temperamentikas raivokkaasti suuttuva. En myöskään haluaisi alkaa jauhaa tästä ihan sillä, että jos mies nyt olisi naisen unohtamassa, niin enkö minä itse pidä liekkiä yllä jos alan tämän arkeemme voimalla tuomaan ja muistuttelemaan ja keskustelemaan?

Olen aidosti nyt ymmälläni.

On saatettu jo mainitakin tämä, mutta silläkin uhalla.

Useimmiten ihastutaan siihen ensimmäiseen kuvitelmaan jostakin ihmisestä. Ei varsinaisesti siihen, millainen tämä ihminen oikeasti on (koska sitä ei vielä tiedä), vaan siihen omassa päässä syntyneeseen "ihanneversioon" hänestä (sekoitus omia toiveita, epävarmuuksia, havaintoja - oikeita sekä väärin tulkittuja). Vasta se pidempi tutustuminen vastaa noihin kysymyksiin. Se, että jää roikkumaan "entä jos" -fiiliksiin, ei varsinaisesti anna kenestäkään kovin hyvää kuvaa (varsinkaan jos on jo parisuhteessa), joten periaatteessa voi kyseenalaistaa sitoutumisen olemassa olevaan suhteeseen. Neuvoja en osaa antaa, muuta kuin sen että harkitse tarkkaan, mitä teet.

Toivottavasti saat sellaisen ratkaisun aikaiseksi, jonka kanssa kykenet elämään, eikä jää omalla kohdallasi jumiin tuohon "entä jos" -tilaan.

M37

Huomasin tämän kaveripiiristä. Itse annoin aina kaikkeni ja joustin. Eräänä päivänä heräsin ja haistatin kaikille. Nyt on ihana oma rauha enkä kaipaa ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika moni elää tuollaisessa suhteessa, eli ollaan sen kanssa kenet sattuu saamaan.

Top-miehiä on pieni määrä, ja naiset tunnetusti haluavat pariutua tasoaan ylemmäksi, joten lopputulos on mitä on. Joukko kompromisseja.

Tuohan on puolison tietoista huijaamista: annetaan ymmärtää että muka oikeasti rakastetaan vaikka ei rakasteta. Viedään siltä toiselta mahdollisuus oikeaan, aitoon rakkauteen, jonka voisi saavuttaa ehkä jonkun toisen kanssa...

Jos nainen on ruma ja tylsä, niin ei nainen saavuta aitoa rakkautta kuin ruman ja tylsän miehen kanssa.

Naiset ITSE valitsevat ne itseään tasokkaammat miehet, joiden kautta päädytään sitten tilanteeseen, että mies otti, kun ei parempaakaan ollut juuri sillä hetkellä tarjolla.

Ratkaisu ongelmaan on se, että naiset kelpuuttavat omantasoisen miehen.

Mistä löytyy taulukko, josta voi laskea tarkkaan oman tasonsa? Ja myös miesten tason.

Tarvitaanko exceliä?

Ei hyvä idea.

Parempi olisi appi, mihin syöttää omia tietojaan. Se laskisi sun puolesta. Voisi päivittää tilanteen jokaisen lihotun kilon ja irronneen hampaan mukaan.

Sitten se appi voisi vielä matchata sut täsmälleen samantasoisen miehen kanssa. Ja jos teidän tasoissa tapahtuisi muutoksia, se ilmottaisi ja pakottaisi eroamaan.

Kaverini tutustutti minut vanhaan koulukaveriinsa, "kiltti ja kunnollinen, sillä ei oo oikein koskaan ollut ketään niin osaa arvostaa" astuin oikein kunnolla ansaan :D luulin, että tyyppi olisi jotenkin tosi innoissaan, kun sai nyt vihdoin jonkun ja varmasti pitäisi kuin kukkaa kämmenellä.

Kävi aika nopeasti ilmi, ettei ulkonäköni miellyttänyt häntä. Huomautteli myös pukeutumisestani, ammatistani, puhetyylistäni.

Häpesi myös liikkua kanssani ja selvästi pelkäsi, että joku näkee.

Aina jos piti käydä jossain, vaikka uimassa tai kaupassa, niin hän ehdotti että toinen odottaa autossa. Kun tuli kerran kauppaan kanssani eri paikkakunnalla, hän meni eri jonoon ja piilotteli jossain hyllyjen välissä.

Saattoihan hän olla varattu, mutta vähän kyllä epäilen.

Ei tietenkään esitellyt minua kavereilleen ja keksi jotain tekosyitä, kun itse ehdotin, että saanko tulla mukaan tapaamaan heitä.

Selkeästi ongelma oli, että ulkonäössäni tökki joku. Tapaili selkeästi sillä mielellä, että onpahan joku varalla, kun etsi semmoista joka oikeasti miellyttää. Oli tämmöinen tosi klassinen esimerkki i n c elistä, joka kokee olevansa oikeutettu saamaan sen nuorimman ja laihimman ig-mallin, vaikka oma taso ei riittänyt ilmeisesti muuhun kuin minuun. Minuun sitten myös tuota turhautumistaan purki. Sosiaalisilta taidoiltaan myös aivan onneton. Toisteli puheessaan jotain radiosta ja eri biiseistä kuulemiaan heittoja kuin joku papukaija, ei ollut omia ajatuksia hänellä.

Pari kuukautta tapailin.

Nyt joku tulee öyhöttämään että oon käsittänyt oman tasoni väärin ja tää jätkä oli vaan liian hyvännäkönen mulle tms

Oli tai ei, mut jos toisen ulkonäkö ei nappaa eikä toista hyväksy sellasena kun on niin ei kannattais jatkaa tapailua.

Vierailija kirjoitti:

Kaverini tutustutti minut vanhaan koulukaveriinsa, "kiltti ja kunnollinen, sillä ei oo oikein koskaan ollut ketään niin osaa arvostaa" astuin oikein kunnolla ansaan :D luulin, että tyyppi olisi jotenkin tosi innoissaan, kun sai nyt vihdoin jonkun ja varmasti pitäisi kuin kukkaa kämmenellä.

Kävi aika nopeasti ilmi, ettei ulkonäköni miellyttänyt häntä. Huomautteli myös pukeutumisestani, ammatistani, puhetyylistäni.

Häpesi myös liikkua kanssani ja selvästi pelkäsi, että joku näkee.

Aina jos piti käydä jossain, vaikka uimassa tai kaupassa, niin hän ehdotti että toinen odottaa autossa. Kun tuli kerran kauppaan kanssani eri paikkakunnalla, hän meni eri jonoon ja piilotteli jossain hyllyjen välissä.

Saattoihan hän olla varattu, mutta vähän kyllä epäilen.

Ei tietenkään esitellyt minua kavereilleen ja keksi jotain tekosyitä, kun itse ehdotin, että saanko tulla mukaan tapaamaan heitä.

Selkeästi ongelma oli, että ulkonäössäni tökki joku. Tapaili selkeästi sillä mielellä, että onpahan joku varalla, kun etsi semmoista joka oikeasti miellyttää. Oli tämmöinen tosi klassinen esimerkki i n c elistä, joka kokee olevansa oikeutettu saamaan sen nuorimman ja laihimman ig-mallin, vaikka oma taso ei riittänyt ilmeisesti muuhun kuin minuun. Minuun sitten myös tuota turhautumistaan purki. Sosiaalisilta taidoiltaan myös aivan onneton. Toisteli puheessaan jotain radiosta ja eri biiseistä kuulemiaan heittoja kuin joku papukaija, ei ollut omia ajatuksia hänellä.

Pari kuukautta tapailin.

Nyt joku tulee öyhöttämään että oon käsittänyt oman tasoni väärin ja tää jätkä oli vaan liian hyvännäkönen mulle tms

Oli tai ei, mut jos toisen ulkonäkö ei nappaa eikä toista hyväksy sellasena kun on niin ei kannattais jatkaa tapailua.

Tästä sinällään ihan valaisevasta tarinasta jäi puuttumaan se olennainen osa jossa kertoisit miksi sinä pidit siitä miehestä niin paljon että olit ilmeisen vakavissasi ja mies olisi kelvannut jos vain olisi tykännyt sinusta. Kuitenkin hän vaikutti kertomuksesi perusteella aika urpolta tapaukselta. Vai olitko sinäkin vain tyytymässä?

Vierailija kirjoitti:

Kaverini tutustutti minut vanhaan koulukaveriinsa, "kiltti ja kunnollinen, sillä ei oo oikein koskaan ollut ketään niin osaa arvostaa" astuin oikein kunnolla ansaan :D luulin, että tyyppi olisi jotenkin tosi innoissaan, kun sai nyt vihdoin jonkun ja varmasti pitäisi kuin kukkaa kämmenellä.

Kävi aika nopeasti ilmi, ettei ulkonäköni miellyttänyt häntä. Huomautteli myös pukeutumisestani, ammatistani, puhetyylistäni.

Häpesi myös liikkua kanssani ja selvästi pelkäsi, että joku näkee.

Aina jos piti käydä jossain, vaikka uimassa tai kaupassa, niin hän ehdotti että toinen odottaa autossa. Kun tuli kerran kauppaan kanssani eri paikkakunnalla, hän meni eri jonoon ja piilotteli jossain hyllyjen välissä.

Saattoihan hän olla varattu, mutta vähän kyllä epäilen.

Ei tietenkään esitellyt minua kavereilleen ja keksi jotain tekosyitä, kun itse ehdotin, että saanko tulla mukaan tapaamaan heitä.

Selkeästi ongelma oli, että ulkonäössäni tökki joku. Tapaili selkeästi sillä mielellä, että onpahan joku varalla, kun etsi semmoista joka oikeasti miellyttää. Oli tämmöinen tosi klassinen esimerkki i n c elistä, joka kokee olevansa oikeutettu saamaan sen nuorimman ja laihimman ig-mallin, vaikka oma taso ei riittänyt ilmeisesti muuhun kuin minuun. Minuun sitten myös tuota turhautumistaan purki. Sosiaalisilta taidoiltaan myös aivan onneton. Toisteli puheessaan jotain radiosta ja eri biiseistä kuulemiaan heittoja kuin joku papukaija, ei ollut omia ajatuksia hänellä.

Pari kuukautta tapailin.

Nyt joku tulee öyhöttämään että oon käsittänyt oman tasoni väärin ja tää jätkä oli vaan liian hyvännäkönen mulle tms

Oli tai ei, mut jos toisen ulkonäkö ei nappaa eikä toista hyväksy sellasena kun on niin ei kannattais jatkaa tapailua.

En kyllä saa kertomuksestasi sitä kuvaa että sinäkään olisit tuosta miehestä erityisesti pitänyt vaan olit vain ottamassa jonkun jonka sait.