Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Millaiselta tuntuu olla suhteessa, kun tajuatkin olevasi varavaihtoehto, joku johon tyydyttiin?
05.08.2023 |
Kuinka pitkään olit tällaisessa suhteessa ja miten se lopulta päättyi? Vai oletko vieläkin tällaisessa suhteessa? Mistä tajusit, että olitkin varavaihtoehto tai sellainen, jonka kanssa nyt vain ollaan, kun ei muutakaan saanut?
Kommentit (501)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli tänä kesänä täysin puskista. Ollaan oltu miehen kanssa jo aika kauan ja yhdessäkin asutaan. On toki molemmille eron jälkeinen toinen pidempi suhde, että ymmärsin tietysti alusta lähtien, että molemmilla on ollut eletty elämä eikä tietenkään enää rakastuta kuten ensimmäiseen nuoruuden rakkauteen. Mutta kuvittelin, että meillä on ihan vakaa, rakastava suhde.
Muutama viikko sitten mies kuitenkin tuli kyliltä aika maistissa, ottaa tosi harvoin, joten oli varmaan tähän nyt silläkin osansa.Tuli siis kotiin ja oli ihan omituinen ja kysyin, että tapahtuiko siellä jotain. Hän sanoi suoraan tavanneensa pitkästä aikaa "sen oikean rakkautensa" ja nyt on todella sekava olo.
Kun siinä kyselin, rakkaudeksi paljastui entinen työkaverinsa, joka ei taatusti ole ikinä suonut mitään semmoista kiinnostusta miestäni kohtaan. On tosin semmoinen koko kylän kaunotar, että kaikkihan ne miehet silloin siihen aivan lääpällään oli, mutta hän oli vakaasti suhteessa, eikä todellakaan mikään flirttailija tms. Kiva kyllä ja mukava kaikille, että siitäkö sitä on jotain ajatuksia saatu.
Kun siinä kyselin, niin mies sanoi kaikki nämä vuodet (ovat olleet samassa työpaikassa yli 20 v sitten!!) miettinyt, että miten olisi käynyt, jos hän olisi ollut rohkeampi ja kertonut tälle naiselle tunteistaan. Ja että oli jättänyt silloisen naisystävänsä juuri sen vuoksi, että tunteet tätä naista kohtaan oli niin vahvat.
Siis mitä hittoa! Se nainen oli naimisissa silloin jo. Ja kaikki nämä vuodet?!?
Tämä ketju sai miettimään, että onko se niin kuten yksi kaverini kerran sanoi, että lähes kaikilla miehillä, jotka ei ole onnistunut pysymään yhdessä sen lukion kaunottaren kanssa, on joku saakelin pakkomielle jostain menneisyyden naisesta, jonka ympärille ovat kehittäneet jonkun ihme prinsessatarinan.
Mulle tää olis deal breaker. En pystyisi enää katsomaan ihailevasti ja rakastuneesti miestäni levollisin mielin, jos hän on yli 20 vuotta haihatellut jonkun saavuttamattoman kaunottaren perään.
Mulle taas ei. Lapsellista ja typerää kumppanilta, ja veisi palan kunniotusta ainakin hetkeksi. Mutta niin inhimillistä, tavallista ja epätäydellistä, kuten kukin meistä. Itse pystyin vähän vastaavassa tilanteessa antamaan toisen keskeneräisyyden anteeksi, kun itsekin myönsi typeryytensä ja oli pahoillaan puolestani.
Rakkaus on sitä, että sietää toisessa tällaisia pienehköjä epämiellyttäviäkin asioita. Väkivalta ja uskottomuus on sitten niitä isoja, joita ei jäädä katsomaan. Mutta pitkässä liitossa on kyse niin paljon enemmästä kuin rakastuneesti katsomisesta, se että katsoo rakkaudella riittää. Rakkaus on ennen kaikkea tekoja ja hyviä ajatuksia toista kohtaan, ja niitä voi olla kosolti sillä haihattelijallakin <3
Yhdessä epätäydellisinä, yhdessä eteenpäin, parempaa kohti, vaikka välillä se tekeekin henkisesti kipeää.
Siis mitä sä oikein selität??? Kyse ei ole mistään pienehköstä ja epämiellyttävästä asiasta toisessa, jos äijä 20 vuoden jälkeen näki sattumalta suuren rakkautensa ja huokaili tästä omalle kumppanilleen!!! Ja kuinka on pyöritellyt päässään nämä vuodet sitä, että kumpa olisi ollut rohkeampi aikoinaan jne.
Siis äijähän ei tullut raflasta siten, että oho, näinpä yhden muijan, keheen olin umpirakastunut 20 vuotta sitten ja vielä haihattelin hänen peräänsä vuosia, mutta nyt kun hänet näin, tajusin, ettei mulla ole häneen mitään tunteita enää jne.
Vaan päinvastoin, miehellä on yhä näitä yksipuolisia rakkauden tunteita tätä saavuttamatonta kaunotarta kohtaan ja kertoo tämän kumppanilleen.
Ei todellakaan ole mikään tilanne, että inhimillistä, epätäydellistä jne hoh hoijakkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli tänä kesänä täysin puskista. Ollaan oltu miehen kanssa jo aika kauan ja yhdessäkin asutaan. On toki molemmille eron jälkeinen toinen pidempi suhde, että ymmärsin tietysti alusta lähtien, että molemmilla on ollut eletty elämä eikä tietenkään enää rakastuta kuten ensimmäiseen nuoruuden rakkauteen. Mutta kuvittelin, että meillä on ihan vakaa, rakastava suhde.
Muutama viikko sitten mies kuitenkin tuli kyliltä aika maistissa, ottaa tosi harvoin, joten oli varmaan tähän nyt silläkin osansa.Tuli siis kotiin ja oli ihan omituinen ja kysyin, että tapahtuiko siellä jotain. Hän sanoi suoraan tavanneensa pitkästä aikaa "sen oikean rakkautensa" ja nyt on todella sekava olo.
Kun siinä kyselin, rakkaudeksi paljastui entinen työkaverinsa, joka ei taatusti ole ikinä suonut mitään semmoista kiinnostusta miestäni kohtaan. On tosin semmoinen koko kylän kaunotar, että kaikkihan ne miehet silloin siihen aivan lääpällään oli, mutta hän oli vakaasti suhteessa, eikä todellakaan mikään flirttailija tms. Kiva kyllä ja mukava kaikille, että siitäkö sitä on jotain ajatuksia saatu.
Kun siinä kyselin, niin mies sanoi kaikki nämä vuodet (ovat olleet samassa työpaikassa yli 20 v sitten!!) miettinyt, että miten olisi käynyt, jos hän olisi ollut rohkeampi ja kertonut tälle naiselle tunteistaan. Ja että oli jättänyt silloisen naisystävänsä juuri sen vuoksi, että tunteet tätä naista kohtaan oli niin vahvat.
Siis mitä hittoa! Se nainen oli naimisissa silloin jo. Ja kaikki nämä vuodet?!?
Tämä ketju sai miettimään, että onko se niin kuten yksi kaverini kerran sanoi, että lähes kaikilla miehillä, jotka ei ole onnistunut pysymään yhdessä sen lukion kaunottaren kanssa, on joku saakelin pakkomielle jostain menneisyyden naisesta, jonka ympärille ovat kehittäneet jonkun ihme prinsessatarinan.
Mulle tää olis deal breaker. En pystyisi enää katsomaan ihailevasti ja rakastuneesti miestäni levollisin mielin, jos hän on yli 20 vuotta haihatellut jonkun saavuttamattoman kaunottaren perään.
Mulle taas ei. Lapsellista ja typerää kumppanilta, ja veisi palan kunniotusta ainakin hetkeksi. Mutta niin inhimillistä, tavallista ja epätäydellistä, kuten kukin meistä. Itse pystyin vähän vastaavassa tilanteessa antamaan toisen keskeneräisyyden anteeksi, kun itsekin myönsi typeryytensä ja oli pahoillaan puolestani.
Rakkaus on sitä, että sietää toisessa tällaisia pienehköjä epämiellyttäviäkin asioita. Väkivalta ja uskottomuus on sitten niitä isoja, joita ei jäädä katsomaan. Mutta pitkässä liitossa on kyse niin paljon enemmästä kuin rakastuneesti katsomisesta, se että katsoo rakkaudella riittää. Rakkaus on ennen kaikkea tekoja ja hyviä ajatuksia toista kohtaan, ja niitä voi olla kosolti sillä haihattelijallakin <3
Yhdessä epätäydellisinä, yhdessä eteenpäin, parempaa kohti, vaikka välillä se tekeekin henkisesti kipeää.
Alapeukuttajat, saatte pitää kantanne ja myös halutessanne erota vaikka kuinka pienestä asiasta. Silti kannattaa joskus miettiä vähän syvemmin, että mitä rakkaus oikeastaan on. Aina se ei ole pelkkää auvoa. Yleensä liitot, joissa on selvitty hankaluuksista on lopulta vahvempia kuin ne, joissa puolisolta ei ollenkaan siedetä epäinhimillisiä erehdyksiä, vaan oma ylpeys menee rakkauden yli.
Aidosti vahvoja liittoja kaikille toivoen!
Olet narsistin uhri. Kynnymatto joka vielä puolustelee valintojaan. Tulee mieleen Elina Kiikko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ne on nykyajan järkiavioliittoja, kun ei haluta olla yksin. Tuollaiset voivat hyvin kestää elämän loppuun asti, kun ei kumpikaan tunne tarvetta etsiä sitä ainoaa ja oikeaa. Ehkä he ovatkin juuri ne ainoat ja oikeat toisilleen.
Varmaan just näin. Yltiöromanttiset rakastumiset, joita hehkutetaan, lässähtää arjessa ja sitten tulee ero ja uusi yltiörakastuminen. Taustalla on kyvyttömyys elää arkea.
Kyllä asia taitaa olla täysin päinvastoin. Suhteet, joissa ei ole koskaan jomman kumman tai molempien puolelta ollut yltiöromanttista rakastumista päätyvät eroon, koska ei ole kykyä elää yhdessä viihtyen hyvää arkea. Koska tärkein asia, rakkaus, puuttuu. On raskasta elää ihmisen kanssa, jota ei rakasta kuten kuuluu, koska hänen piirteensä alkavat todella paljon ärsyttää. Ulkopuolistenkin on raskasta katsoa tuollaista liittoa.
Olen jo lähes eläkeiässä oleva nainen pitkässä rakkausliitossa. Yksikään kuvaamani kaltainen suhde ei ole kestänyt, vaan tuossa 45-55v ikävuoden aikana tulee ero. Järkiliitossa eläminen on hyvin raskasta. En näkemäni perusteella kehota yhtäkään naista jäämään liittoon, jossa ilmenee, ettei mies rakastakaan häntä oikeasti. Se on itsetunnolle todella tuhoisaa. Siitä saa elinikäiset traumat.
Monesti perustellaan yhteen jäämistä lasten edulla, mutta lapset ikävä kyllä jatkavat samaa mallia. Eräs juuri totesi, että hänen tyttärensä ikävä kyllä elää yhtä riitaisassa avioliitossa kuin me olimme. Hän oli siis huomannut aivan samat käytösmallit. Lapsi näkee, että puolisoa ei arvosteta eikä kunnioiteta. Silloin tuo malli saa hyväksymään saman itselle.
Nyt vähän sekoitat. Eihän se automaattisesti tarkoita järkiavioliittoa, jos ei ole yltiöromanttista ja romaanimaista meininkiä. Edellinen tarkoitti varmaan heitä, jotka ovat koukussa rakastumisen tunteeseen ja nimenomaan övereihin tunnekuohuihin, ja tasaisempi rakkaus on heille kauhistus ja eron syy.
Toinen asia sitten on se, onko liitossa minkälaista riitelykulttuuria. Räiskyvää ja epätervettä sellaista voi olla rakkausliitoissakin. Eihän kyvyttömyys riidellä rakentavasti korreloi siihen, rakastatko toista vai et. Voi olla hyvinkin riidaton järkiliitto, ja vielä eri asia on sekin, et onko se nyt sitten hyvä vai huono.
Tuo lainaamani kirjoitus puhui rakastumisesta. Minä viittaan rakkausliittoon suhteena, jossa on ollut alussa voimakas rakastumisen tunne molemmilla. Ja nämä suhteet, jotka ovat päätyneet eroon, eivät ole tuollaisia olleet jomman kumman tai molempien puolelta. Nimitin niitä järkiliitoiksi.
Halusin puuttua kommentiin juuri siksi, että aikaisemmin, vuosia sitten, nämä järkiliitoissa eläneet perustelivat liittoaan juuri samoin kuin tuossa kommentissa eli että romanttisuudesta ja intohimosta on vain haittaa, se on turhaa haihattelua jne. Näin ei selvästikään ole, vaan voimakas rakastuminen ja palavat tunteet nimenomaan auttavat kriisinkin hetkellä, kun on joskus kokenut sen ison tunteen juuri tämän henkilön kanssa eikä jonkun toisen.
Riitely syntyy monesti siitä, että toisen toimintapa ärsyttää. Jos toista ei rakasta, niin pikkuhiljaa kaikki hänessä alkaa ärsyttää. Näin tätä vierestä useammankin pariskunnan elämässä. Erikseen kummassakaan ei oikeasti ole mitään vikaa, mutta he ärsyttävät toisensa lopussa jo minimaalisistakin asioista, jotka ovat aivan naurettavia. Vain siksi, että joutuu olemaan yhdessä henkilön kanssa, jota ei rakasta. Molemmat yhtälailla tuhoavat toinen toisensa itsetunnon, koska kaikki ne pahat asiat jäävät kyllä kummittelemaan mieleen.
On täysin väärä käsitys, että romantiikka ja intohimo kuihtuvat kaikissa liitoissa ajan myötä. Moni järkiliittoihin uskovat kuvittelee niin, mutta kun se ei pidä paikkansa. Omat vanhempani ja heidän vanhempansa olivat todella hyviä toisilleen loppuun asti, romantiikkaa, hassuttelua ja varmaan myös intohimoa. Ja samanlainen on ollut omakin liittoni. Se on jopa romanttisempi kuin nuorena.
Paljon korostetaan nykyisin taitoa olla parisuhteessa sen kustannuksella, että pohjalla olisi rakkautta. Ihmissuhteissa ei kuitenkaan ole kyse älystä, taidoista ja paremmuudesta, vaan enemmän sopivuudesta toinen toisilleen. Kun se sopiva sitten tulee eteen ja hänen kanssaan alkaa elämäänsä elää, niin sen huomaa siitä, että kaikki on helppoa ja luonnollista. Ei tarvita työn tekemistä ja raatamista, vaan parisuhde on yhteinen lepopaikka maailman myrskyistä. Kyllä sellaisen suhteen voi löytää vanhempanakin. Eräs ystäväni löysi yli viisikymppisenä, kamalan avioliiton jälkeen. Ehtivät elää yli 15v. yhdessä ennen kun mies (nuorempi muuten) menehtyi syöpään. Kyllä vaihtamalla voi parantua, kun löytää sopivamman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli tänä kesänä täysin puskista. Ollaan oltu miehen kanssa jo aika kauan ja yhdessäkin asutaan. On toki molemmille eron jälkeinen toinen pidempi suhde, että ymmärsin tietysti alusta lähtien, että molemmilla on ollut eletty elämä eikä tietenkään enää rakastuta kuten ensimmäiseen nuoruuden rakkauteen. Mutta kuvittelin, että meillä on ihan vakaa, rakastava suhde.
Muutama viikko sitten mies kuitenkin tuli kyliltä aika maistissa, ottaa tosi harvoin, joten oli varmaan tähän nyt silläkin osansa. Tuli siis kotiin ja oli ihan omituinen ja kysyin, että tapahtuiko siellä jotain. Hän sanoi suoraan tavanneensa pitkästä aikaa "sen oikean rakkautensa" ja nyt on todella sekava olo.
Kun siinä kyselin, rakkaudeksi paljastui entinen työkaverinsa, joka ei taatusti ole ikinä suonut mitään semmoista kiinnostusta miestäni kohtaan. On tosin semmoinen koko kylän kaunotar, että kaikkihan ne miehet silloin siihen aivan lääpällään oli, mutta hän oli vakaasti suhteessa, eikä todellakaan mikään flirttailija tms. Kiva kyllä ja mukava kaikille, että siitäkö sitä on jotain ajatuksia saatu.
Kun siinä kyselin, niin mies sanoi kaikki nämä vuodet (ovat olleet samassa työpaikassa yli 20 v sitten!!) miettinyt, että miten olisi käynyt, jos hän olisi ollut rohkeampi ja kertonut tälle naiselle tunteistaan. Ja että oli jättänyt silloisen naisystävänsä juuri sen vuoksi, että tunteet tätä naista kohtaan oli niin vahvat.
Siis mitä hittoa! Se nainen oli naimisissa silloin jo. Ja kaikki nämä vuodet?!?
Tämä ketju sai miettimään, että onko se niin kuten yksi kaverini kerran sanoi, että lähes kaikilla miehillä, jotka ei ole onnistunut pysymään yhdessä sen lukion kaunottaren kanssa, on joku saakelin pakkomielle jostain menneisyyden naisesta, jonka ympärille ovat kehittäneet jonkun ihme prinsessatarinan.
Pakko olla kaverisi kanssa samaa mieltä. Ainakin meidän lukion kaunotar on ainut, joka on vielä miehensä kanssa yhdessä. Siis juuri se tyttö, jota voin hyvin kuvitella kaikkien poikien ajattelevan, kun Anssi Kela laulaa siitä naapurin tytöstä. Btw vihaan sitä biisiä.
Tavallaan luulisi, että ne kaunottaret lähtevät lentämään kukasta kukkaan kun se heille olisi niin helppoa, mutta siinä taitaa olla se pointti, että heidän kun ei tartte viehätysvoimaansa todistella, vaan miehet tulee justiin tommoisia puhumaan tuosta vain ja koko ajan niin sitten pysyvät sen miehen kanssa, joka on palvonut maata jalkojen alla vuosikymmenet.
Oon joo vähän kateellinen ja katkera.
Monesti nuo lukion kaunottaret ovat osanneet tehdä oikeat miesvalinnat jo silloin nuorena, jonka vuoksi suhteet kestävät. Häntäheikit, ne komeatkin, on osattu jättää taakse silloin nuorena ja ymmärretty, ettei heidän kanssaan ole tulevaisuutta. Mä oon ollut tyhmä valinnoissa ja se harmittaa nyt.
Tässä voi olla ainakin tän mun kokemuksen mukaan perää. Ovat jo nuorena niin itsevarmoja, että eivät takuulla jäisikään hetkeksikään toista viulua soittelemaan, osaavat napakasti vastaillla ja pitää puolensa.
Tuli vaan mieleen tästä ketjusta kun näin eräässä kaupunkitapahtumassa kaunottaren miehineen, niin samalla tavalla mies edelleen siinä kaunotarta katseli kuin silloin nuorena ja vaikka kaunotar jäi esim. mun kanssa pitkäksikin aikaa juttelemaan niin ei mitään mökötyksiä ja alas jo tuleen huuteluita tullut kuten itse olen saanut kuulla.
Tosin kauniisti kyllä hän itsekin miestään kohtelee, sanoi esim. että mene sä vaan tonne terassille etukäteen, tuun perästä eli ei vaatinut siihen töröttämään tms. ja äänensävytkin heillä oli toisiaan kohtaan hyvät.
Kai se on vaan hyväksyttävä että tämäkin on onnenpeliä tavallaan, jotkut saa hyvät lähtökohdat.
Pitkälti näin. Toki sitten on epävarmoja kaunottaria, jotka eivät luota oikein kehenkään eivätkä varsinkaan itseensä, ja sekoilevat lukuisten miesten kanssa rauhaa ja varmuutta sisimpään etsien, valitettavan usein sitä löytämättä. Hyväksikäyttäjiä riittää, ja kaunis huonoitsetuntoinen kaunotar on hyvä saalis.
Itselleni on hämmentävää, että ulkonäköäni on kehuttu tuon tuostakin, mutta silti en koskaan ole ollut suhteessa, jossa tuntisin miehen aidosti panostavan.
On ollut enemmän tai vähemmän perässä vedettävää, eikä minua ole esim. koskaan yhdenkään miehen toimesta ole viety kivasti suunnitelluille treffeille, vaan itse olen saanut kaiken aina järjestää.
Ainoa mikä muuttunut, on se että nyt laitan suhteet poikki hyvin nopeasti, kun huomaan muuttuneeni itsestäänselvyydeksi. En jaksa enää jäädä vuosiksi puhumaan ja puhumaan, että kaipaan kumppanilta huomiota ja arvostusta.
Se, että olet kaunis ja saat miehen kuin miehen, ei takaa sitä, että saat hyvän miehen. Ei kaunis ulkonäkö ole mikään tae siitä, että saat hyvän suhteen..
Luultavimmin vedät puoleesi playereita ja muulla tavoin epäkypsiä, joille ulkonäkö on tärkeintä, ei se kumppanin luonne.
Jos suhde on valittu ulkonäkö edellä, ei se onnistu. Niinkuin huomaatkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli tänä kesänä täysin puskista. Ollaan oltu miehen kanssa jo aika kauan ja yhdessäkin asutaan. On toki molemmille eron jälkeinen toinen pidempi suhde, että ymmärsin tietysti alusta lähtien, että molemmilla on ollut eletty elämä eikä tietenkään enää rakastuta kuten ensimmäiseen nuoruuden rakkauteen. Mutta kuvittelin, että meillä on ihan vakaa, rakastava suhde.
Muutama viikko sitten mies kuitenkin tuli kyliltä aika maistissa, ottaa tosi harvoin, joten oli varmaan tähän nyt silläkin osansa.Tuli siis kotiin ja oli ihan omituinen ja kysyin, että tapahtuiko siellä jotain. Hän sanoi suoraan tavanneensa pitkästä aikaa "sen oikean rakkautensa" ja nyt on todella sekava olo.
Kun siinä kyselin, rakkaudeksi paljastui entinen työkaverinsa, joka ei taatusti ole ikinä suonut mitään semmoista kiinnostusta miestäni kohtaan. On tosin semmoinen koko kylän kaunotar, että kaikkihan ne miehet silloin siihen aivan lääpällään oli, mutta hän oli vakaasti suhteessa, eikä todellakaan mikään flirttailija tms. Kiva kyllä ja mukava kaikille, että siitäkö sitä on jotain ajatuksia saatu.
Kun siinä kyselin, niin mies sanoi kaikki nämä vuodet (ovat olleet samassa työpaikassa yli 20 v sitten!!) miettinyt, että miten olisi käynyt, jos hän olisi ollut rohkeampi ja kertonut tälle naiselle tunteistaan. Ja että oli jättänyt silloisen naisystävänsä juuri sen vuoksi, että tunteet tätä naista kohtaan oli niin vahvat.
Siis mitä hittoa! Se nainen oli naimisissa silloin jo. Ja kaikki nämä vuodet?!?
Tämä ketju sai miettimään, että onko se niin kuten yksi kaverini kerran sanoi, että lähes kaikilla miehillä, jotka ei ole onnistunut pysymään yhdessä sen lukion kaunottaren kanssa, on joku saakelin pakkomielle jostain menneisyyden naisesta, jonka ympärille ovat kehittäneet jonkun ihme prinsessatarinan.
Mulle tää olis deal breaker. En pystyisi enää katsomaan ihailevasti ja rakastuneesti miestäni levollisin mielin, jos hän on yli 20 vuotta haihatellut jonkun saavuttamattoman kaunottaren perään.
Mulle taas ei. Lapsellista ja typerää kumppanilta, ja veisi palan kunniotusta ainakin hetkeksi. Mutta niin inhimillistä, tavallista ja epätäydellistä, kuten kukin meistä. Itse pystyin vähän vastaavassa tilanteessa antamaan toisen keskeneräisyyden anteeksi, kun itsekin myönsi typeryytensä ja oli pahoillaan puolestani.
Rakkaus on sitä, että sietää toisessa tällaisia pienehköjä epämiellyttäviäkin asioita. Väkivalta ja uskottomuus on sitten niitä isoja, joita ei jäädä katsomaan. Mutta pitkässä liitossa on kyse niin paljon enemmästä kuin rakastuneesti katsomisesta, se että katsoo rakkaudella riittää. Rakkaus on ennen kaikkea tekoja ja hyviä ajatuksia toista kohtaan, ja niitä voi olla kosolti sillä haihattelijallakin <3
Yhdessä epätäydellisinä, yhdessä eteenpäin, parempaa kohti, vaikka välillä se tekeekin henkisesti kipeää.
Olen eri, mutta minä taas ajattelen niin, että on niin äärimmäisen epäkunnioittavaa pimittää tuollaista toisesta selän takana haaveilua koko suhteen ajan, että se epärehellisyys olisi kyllä deal breaker. Jos haaveilee yhdestä ja tyytyy toiseen, niin olisi suoraselkäistä olla siitä rehellinen sille johon tyydytään - ja antaa hänelle mahdollisuus itse päättää, haluaako olla se johon tyydytään vai haluaako kumppanin jolle on ykkönen.
Ymmärrettävä näkökohta. Usein nämä vaan eivät ole niin selkeitä tai mustavalkoisia asioita. Ehkä on ihastuttu myös siihen nykyiseen kumppaniin eikä se toinen ole tullut suhteen alussa niin mieleen, mutta ajan kanssa vanha suola on puskenut enemmän ajatuksiin? Ja sitten on vaikeampi enää kertoa. Voihan se haaveilu olla aaltomaista, eli tuskin kukaan jaksaisi koko ajan miettiä toista ollessaan toisen kanssa, eli voihan olla että on mennyt vuosia ja ehkä lapsiakin välissä, hieman pienemmällä haaveilulla?
Tämä kaikki on spekulaatiota, kaikkien viestien osalta. Vain asianosaiset tietävät, miten asiat on oikeasti menneet. Sikäli vähän hassua että me (itsekin siis) otamme tähän niin voimakkaasti kantaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli tänä kesänä täysin puskista. Ollaan oltu miehen kanssa jo aika kauan ja yhdessäkin asutaan. On toki molemmille eron jälkeinen toinen pidempi suhde, että ymmärsin tietysti alusta lähtien, että molemmilla on ollut eletty elämä eikä tietenkään enää rakastuta kuten ensimmäiseen nuoruuden rakkauteen. Mutta kuvittelin, että meillä on ihan vakaa, rakastava suhde.
Muutama viikko sitten mies kuitenkin tuli kyliltä aika maistissa, ottaa tosi harvoin, joten oli varmaan tähän nyt silläkin osansa.Tuli siis kotiin ja oli ihan omituinen ja kysyin, että tapahtuiko siellä jotain. Hän sanoi suoraan tavanneensa pitkästä aikaa "sen oikean rakkautensa" ja nyt on todella sekava olo.
Kun siinä kyselin, rakkaudeksi paljastui entinen työkaverinsa, joka ei taatusti ole ikinä suonut mitään semmoista kiinnostusta miestäni kohtaan. On tosin semmoinen koko kylän kaunotar, että kaikkihan ne miehet silloin siihen aivan lääpällään oli, mutta hän oli vakaasti suhteessa, eikä todellakaan mikään flirttailija tms. Kiva kyllä ja mukava kaikille, että siitäkö sitä on jotain ajatuksia saatu.
Kun siinä kyselin, niin mies sanoi kaikki nämä vuodet (ovat olleet samassa työpaikassa yli 20 v sitten!!) miettinyt, että miten olisi käynyt, jos hän olisi ollut rohkeampi ja kertonut tälle naiselle tunteistaan. Ja että oli jättänyt silloisen naisystävänsä juuri sen vuoksi, että tunteet tätä naista kohtaan oli niin vahvat.
Siis mitä hittoa! Se nainen oli naimisissa silloin jo. Ja kaikki nämä vuodet?!?
Tämä ketju sai miettimään, että onko se niin kuten yksi kaverini kerran sanoi, että lähes kaikilla miehillä, jotka ei ole onnistunut pysymään yhdessä sen lukion kaunottaren kanssa, on joku saakelin pakkomielle jostain menneisyyden naisesta, jonka ympärille ovat kehittäneet jonkun ihme prinsessatarinan.
Mulle tää olis deal breaker. En pystyisi enää katsomaan ihailevasti ja rakastuneesti miestäni levollisin mielin, jos hän on yli 20 vuotta haihatellut jonkun saavuttamattoman kaunottaren perään.
Mulle taas ei. Lapsellista ja typerää kumppanilta, ja veisi palan kunniotusta ainakin hetkeksi. Mutta niin inhimillistä, tavallista ja epätäydellistä, kuten kukin meistä. Itse pystyin vähän vastaavassa tilanteessa antamaan toisen keskeneräisyyden anteeksi, kun itsekin myönsi typeryytensä ja oli pahoillaan puolestani.
Rakkaus on sitä, että sietää toisessa tällaisia pienehköjä epämiellyttäviäkin asioita. Väkivalta ja uskottomuus on sitten niitä isoja, joita ei jäädä katsomaan. Mutta pitkässä liitossa on kyse niin paljon enemmästä kuin rakastuneesti katsomisesta, se että katsoo rakkaudella riittää. Rakkaus on ennen kaikkea tekoja ja hyviä ajatuksia toista kohtaan, ja niitä voi olla kosolti sillä haihattelijallakin <3
Yhdessä epätäydellisinä, yhdessä eteenpäin, parempaa kohti, vaikka välillä se tekeekin henkisesti kipeää.
Alapeukuttajat, saatte pitää kantanne ja myös halutessanne erota vaikka kuinka pienestä asiasta. Silti kannattaa joskus miettiä vähän syvemmin, että mitä rakkaus oikeastaan on. Aina se ei ole pelkkää auvoa. Yleensä liitot, joissa on selvitty hankaluuksista on lopulta vahvempia kuin ne, joissa puolisolta ei ollenkaan siedetä epäinhimillisiä erehdyksiä, vaan oma ylpeys menee rakkauden yli.
Aidosti vahvoja liittoja kaikille toivoen!
Rakkaus ei ainakaan ole sitä, että kumppanille huokaillaan, kun jossain onkin joku suuri rakkaus, jota ei saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tajusin vasta, kun puolisoni sai hänet kenestä oli aina haaveillut. Jätti minut ja lapset. Jäi haava ja trauma, enkä ole uskaltanut yrittää uutta parisuhdetta sen jälkeen.
Mistä tiedät, että oli aina haaveillut hänestä? Oliko joku nuoruudenrakkaus, josta oli jo yhteenmennessänne kertonut vai?
Miten hän jätti teidät?
Taas jonkun lehden toimitussihteeri asialla kun pitää saada parisuhde artikkeli huomisen lehteen. Näitä iänikuisen samoja: jätti, petti, jätän, en jätä, lapset mulle, lapset sulle, löysin uuden, en löydä ketään. Kaikkihan eroo ja voi huonosti.
Semmosta se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ne on nykyajan järkiavioliittoja, kun ei haluta olla yksin. Tuollaiset voivat hyvin kestää elämän loppuun asti, kun ei kumpikaan tunne tarvetta etsiä sitä ainoaa ja oikeaa. Ehkä he ovatkin juuri ne ainoat ja oikeat toisilleen.
Varmaan just näin. Yltiöromanttiset rakastumiset, joita hehkutetaan, lässähtää arjessa ja sitten tulee ero ja uusi yltiörakastuminen. Taustalla on kyvyttömyys elää arkea.
Kyllä asia taitaa olla täysin päinvastoin. Suhteet, joissa ei ole koskaan jomman kumman tai molempien puolelta ollut yltiöromanttista rakastumista päätyvät eroon, koska ei ole kykyä elää yhdessä viihtyen hyvää arkea. Koska tärkein asia, rakkaus, puuttuu. On raskasta elää ihmisen kanssa, jota ei rakasta kuten kuuluu, koska hänen piirteensä alkavat todella paljon ärsyttää. Ulkopuolistenkin on raskasta katsoa tuollaista liittoa.
Olen jo lähes eläkeiässä oleva nainen pitkässä rakkausliitossa. Yksikään kuvaamani kaltainen suhde ei ole kestänyt, vaan tuossa 45-55v ikävuoden aikana tulee ero. Järkiliitossa eläminen on hyvin raskasta. En näkemäni perusteella kehota yhtäkään naista jäämään liittoon, jossa ilmenee, ettei mies rakastakaan häntä oikeasti. Se on itsetunnolle todella tuhoisaa. Siitä saa elinikäiset traumat.
Monesti perustellaan yhteen jäämistä lasten edulla, mutta lapset ikävä kyllä jatkavat samaa mallia. Eräs juuri totesi, että hänen tyttärensä ikävä kyllä elää yhtä riitaisassa avioliitossa kuin me olimme. Hän oli siis huomannut aivan samat käytösmallit. Lapsi näkee, että puolisoa ei arvosteta eikä kunnioiteta. Silloin tuo malli saa hyväksymään saman itselle.
Nyt vähän sekoitat. Eihän se automaattisesti tarkoita järkiavioliittoa, jos ei ole yltiöromanttista ja romaanimaista meininkiä. Edellinen tarkoitti varmaan heitä, jotka ovat koukussa rakastumisen tunteeseen ja nimenomaan övereihin tunnekuohuihin, ja tasaisempi rakkaus on heille kauhistus ja eron syy.
Toinen asia sitten on se, onko liitossa minkälaista riitelykulttuuria. Räiskyvää ja epätervettä sellaista voi olla rakkausliitoissakin. Eihän kyvyttömyys riidellä rakentavasti korreloi siihen, rakastatko toista vai et. Voi olla hyvinkin riidaton järkiliitto, ja vielä eri asia on sekin, et onko se nyt sitten hyvä vai huono.
Tuo lainaamani kirjoitus puhui rakastumisesta. Minä viittaan rakkausliittoon suhteena, jossa on ollut alussa voimakas rakastumisen tunne molemmilla. Ja nämä suhteet, jotka ovat päätyneet eroon, eivät ole tuollaisia olleet jomman kumman tai molempien puolelta. Nimitin niitä järkiliitoiksi.
Halusin puuttua kommentiin juuri siksi, että aikaisemmin, vuosia sitten, nämä järkiliitoissa eläneet perustelivat liittoaan juuri samoin kuin tuossa kommentissa eli että romanttisuudesta ja intohimosta on vain haittaa, se on turhaa haihattelua jne. Näin ei selvästikään ole, vaan voimakas rakastuminen ja palavat tunteet nimenomaan auttavat kriisinkin hetkellä, kun on joskus kokenut sen ison tunteen juuri tämän henkilön kanssa eikä jonkun toisen.
Riitely syntyy monesti siitä, että toisen toimintapa ärsyttää. Jos toista ei rakasta, niin pikkuhiljaa kaikki hänessä alkaa ärsyttää. Näin tätä vierestä useammankin pariskunnan elämässä. Erikseen kummassakaan ei oikeasti ole mitään vikaa, mutta he ärsyttävät toisensa lopussa jo minimaalisistakin asioista, jotka ovat aivan naurettavia. Vain siksi, että joutuu olemaan yhdessä henkilön kanssa, jota ei rakasta. Molemmat yhtälailla tuhoavat toinen toisensa itsetunnon, koska kaikki ne pahat asiat jäävät kyllä kummittelemaan mieleen.
On täysin väärä käsitys, että romantiikka ja intohimo kuihtuvat kaikissa liitoissa ajan myötä. Moni järkiliittoihin uskovat kuvittelee niin, mutta kun se ei pidä paikkansa. Omat vanhempani ja heidän vanhempansa olivat todella hyviä toisilleen loppuun asti, romantiikkaa, hassuttelua ja varmaan myös intohimoa. Ja samanlainen on ollut omakin liittoni. Se on jopa romanttisempi kuin nuorena.
Paljon korostetaan nykyisin taitoa olla parisuhteessa sen kustannuksella, että pohjalla olisi rakkautta. Ihmissuhteissa ei kuitenkaan ole kyse älystä, taidoista ja paremmuudesta, vaan enemmän sopivuudesta toinen toisilleen. Kun se sopiva sitten tulee eteen ja hänen kanssaan alkaa elämäänsä elää, niin sen huomaa siitä, että kaikki on helppoa ja luonnollista. Ei tarvita työn tekemistä ja raatamista, vaan parisuhde on yhteinen lepopaikka maailman myrskyistä. Kyllä sellaisen suhteen voi löytää vanhempanakin. Eräs ystäväni löysi yli viisikymppisenä, kamalan avioliiton jälkeen. Ehtivät elää yli 15v. yhdessä ennen kun mies (nuorempi muuten) menehtyi syöpään. Kyllä vaihtamalla voi parantua, kun löytää sopivamman.[/quote
Kiitos, lyhyesti olis ollut parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli tänä kesänä täysin puskista. Ollaan oltu miehen kanssa jo aika kauan ja yhdessäkin asutaan. On toki molemmille eron jälkeinen toinen pidempi suhde, että ymmärsin tietysti alusta lähtien, että molemmilla on ollut eletty elämä eikä tietenkään enää rakastuta kuten ensimmäiseen nuoruuden rakkauteen. Mutta kuvittelin, että meillä on ihan vakaa, rakastava suhde.
Muutama viikko sitten mies kuitenkin tuli kyliltä aika maistissa, ottaa tosi harvoin, joten oli varmaan tähän nyt silläkin osansa.Tuli siis kotiin ja oli ihan omituinen ja kysyin, että tapahtuiko siellä jotain. Hän sanoi suoraan tavanneensa pitkästä aikaa "sen oikean rakkautensa" ja nyt on todella sekava olo.
Kun siinä kyselin, rakkaudeksi paljastui entinen työkaverinsa, joka ei taatusti ole ikinä suonut mitään semmoista kiinnostusta miestäni kohtaan. On tosin semmoinen koko kylän kaunotar, että kaikkihan ne miehet silloin siihen aivan lääpällään oli, mutta hän oli vakaasti suhteessa, eikä todellakaan mikään flirttailija tms. Kiva kyllä ja mukava kaikille, että siitäkö sitä on jotain ajatuksia saatu.
Kun siinä kyselin, niin mies sanoi kaikki nämä vuodet (ovat olleet samassa työpaikassa yli 20 v sitten!!) miettinyt, että miten olisi käynyt, jos hän olisi ollut rohkeampi ja kertonut tälle naiselle tunteistaan. Ja että oli jättänyt silloisen naisystävänsä juuri sen vuoksi, että tunteet tätä naista kohtaan oli niin vahvat.
Siis mitä hittoa! Se nainen oli naimisissa silloin jo. Ja kaikki nämä vuodet?!?
Tämä ketju sai miettimään, että onko se niin kuten yksi kaverini kerran sanoi, että lähes kaikilla miehillä, jotka ei ole onnistunut pysymään yhdessä sen lukion kaunottaren kanssa, on joku saakelin pakkomielle jostain menneisyyden naisesta, jonka ympärille ovat kehittäneet jonkun ihme prinsessatarinan.
Mulle tää olis deal breaker. En pystyisi enää katsomaan ihailevasti ja rakastuneesti miestäni levollisin mielin, jos hän on yli 20 vuotta haihatellut jonkun saavuttamattoman kaunottaren perään.
Mulle taas ei. Lapsellista ja typerää kumppanilta, ja veisi palan kunniotusta ainakin hetkeksi. Mutta niin inhimillistä, tavallista ja epätäydellistä, kuten kukin meistä. Itse pystyin vähän vastaavassa tilanteessa antamaan toisen keskeneräisyyden anteeksi, kun itsekin myönsi typeryytensä ja oli pahoillaan puolestani.
Rakkaus on sitä, että sietää toisessa tällaisia pienehköjä epämiellyttäviäkin asioita. Väkivalta ja uskottomuus on sitten niitä isoja, joita ei jäädä katsomaan. Mutta pitkässä liitossa on kyse niin paljon enemmästä kuin rakastuneesti katsomisesta, se että katsoo rakkaudella riittää. Rakkaus on ennen kaikkea tekoja ja hyviä ajatuksia toista kohtaan, ja niitä voi olla kosolti sillä haihattelijallakin <3
Yhdessä epätäydellisinä, yhdessä eteenpäin, parempaa kohti, vaikka välillä se tekeekin henkisesti kipeää.
Alapeukuttajat, saatte pitää kantanne ja myös halutessanne erota vaikka kuinka pienestä asiasta. Silti kannattaa joskus miettiä vähän syvemmin, että mitä rakkaus oikeastaan on. Aina se ei ole pelkkää auvoa. Yleensä liitot, joissa on selvitty hankaluuksista on lopulta vahvempia kuin ne, joissa puolisolta ei ollenkaan siedetä epäinhimillisiä erehdyksiä, vaan oma ylpeys menee rakkauden yli.
Aidosti vahvoja liittoja kaikille toivoen!
Rakkaus ei ainakaan ole sitä, että kumppanille huokaillaan, kun jossain onkin joku suuri rakkaus, jota ei saa.
Ei tietenkään, mutta onko joku niin tehnyt? Yksi oli lipsauttanut 20v jälkeen kännissä, se ei taida olla jatkuvaa huokailua. Törkeää tietenkin jos joku tekee niin alvariinsa, sittenhän kyse on jo henkisestä väkivallasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli tänä kesänä täysin puskista. Ollaan oltu miehen kanssa jo aika kauan ja yhdessäkin asutaan. On toki molemmille eron jälkeinen toinen pidempi suhde, että ymmärsin tietysti alusta lähtien, että molemmilla on ollut eletty elämä eikä tietenkään enää rakastuta kuten ensimmäiseen nuoruuden rakkauteen. Mutta kuvittelin, että meillä on ihan vakaa, rakastava suhde.
Muutama viikko sitten mies kuitenkin tuli kyliltä aika maistissa, ottaa tosi harvoin, joten oli varmaan tähän nyt silläkin osansa.Tuli siis kotiin ja oli ihan omituinen ja kysyin, että tapahtuiko siellä jotain. Hän sanoi suoraan tavanneensa pitkästä aikaa "sen oikean rakkautensa" ja nyt on todella sekava olo.
Kun siinä kyselin, rakkaudeksi paljastui entinen työkaverinsa, joka ei taatusti ole ikinä suonut mitään semmoista kiinnostusta miestäni kohtaan. On tosin semmoinen koko kylän kaunotar, että kaikkihan ne miehet silloin siihen aivan lääpällään oli, mutta hän oli vakaasti suhteessa, eikä todellakaan mikään flirttailija tms. Kiva kyllä ja mukava kaikille, että siitäkö sitä on jotain ajatuksia saatu.
Kun siinä kyselin, niin mies sanoi kaikki nämä vuodet (ovat olleet samassa työpaikassa yli 20 v sitten!!) miettinyt, että miten olisi käynyt, jos hän olisi ollut rohkeampi ja kertonut tälle naiselle tunteistaan. Ja että oli jättänyt silloisen naisystävänsä juuri sen vuoksi, että tunteet tätä naista kohtaan oli niin vahvat.
Siis mitä hittoa! Se nainen oli naimisissa silloin jo. Ja kaikki nämä vuodet?!?
Tämä ketju sai miettimään, että onko se niin kuten yksi kaverini kerran sanoi, että lähes kaikilla miehillä, jotka ei ole onnistunut pysymään yhdessä sen lukion kaunottaren kanssa, on joku saakelin pakkomielle jostain menneisyyden naisesta, jonka ympärille ovat kehittäneet jonkun ihme prinsessatarinan.
Mulle tää olis deal breaker. En pystyisi enää katsomaan ihailevasti ja rakastuneesti miestäni levollisin mielin, jos hän on yli 20 vuotta haihatellut jonkun saavuttamattoman kaunottaren perään.
Mulle taas ei. Lapsellista ja typerää kumppanilta, ja veisi palan kunniotusta ainakin hetkeksi. Mutta niin inhimillistä, tavallista ja epätäydellistä, kuten kukin meistä. Itse pystyin vähän vastaavassa tilanteessa antamaan toisen keskeneräisyyden anteeksi, kun itsekin myönsi typeryytensä ja oli pahoillaan puolestani.
Rakkaus on sitä, että sietää toisessa tällaisia pienehköjä epämiellyttäviäkin asioita. Väkivalta ja uskottomuus on sitten niitä isoja, joita ei jäädä katsomaan. Mutta pitkässä liitossa on kyse niin paljon enemmästä kuin rakastuneesti katsomisesta, se että katsoo rakkaudella riittää. Rakkaus on ennen kaikkea tekoja ja hyviä ajatuksia toista kohtaan, ja niitä voi olla kosolti sillä haihattelijallakin <3
Yhdessä epätäydellisinä, yhdessä eteenpäin, parempaa kohti, vaikka välillä se tekeekin henkisesti kipeää.
Alapeukuttajat, saatte pitää kantanne ja myös halutessanne erota vaikka kuinka pienestä asiasta. Silti kannattaa joskus miettiä vähän syvemmin, että mitä rakkaus oikeastaan on. Aina se ei ole pelkkää auvoa. Yleensä liitot, joissa on selvitty hankaluuksista on lopulta vahvempia kuin ne, joissa puolisolta ei ollenkaan siedetä epäinhimillisiä erehdyksiä, vaan oma ylpeys menee rakkauden yli.
Aidosti vahvoja liittoja kaikille toivoen!
Minusta tämä on aina yhtä lapsellinen argumentti, että "saatte erota vaikka kuinka pienestä asiasta". Harvoin kyse on siitä, että ihminen haluaisi erota pienestä asiasta, vaan siitä että hän kokee erilaiset asiat pieniksi kuin sinä. Esimerkiksi itse koen tärkeänä rehellisyyden isoissa asioissa. Kovin montaa deal breakeria minulla ei ole, mutta pitkäaikainen epärehellisyys on niistä yksi.
Ja tuo on muuten hirveän yleinen argumentti myös uskottomuuskeskusteluissa, joissa yritetään syyllistää petettyä jäämään koska eihän sitä mokomasta pikkujutusta voi erota. Todistaa vain sen, miten subjektiivinen käsite se "pikkuasia" lopulta on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli tänä kesänä täysin puskista. Ollaan oltu miehen kanssa jo aika kauan ja yhdessäkin asutaan. On toki molemmille eron jälkeinen toinen pidempi suhde, että ymmärsin tietysti alusta lähtien, että molemmilla on ollut eletty elämä eikä tietenkään enää rakastuta kuten ensimmäiseen nuoruuden rakkauteen. Mutta kuvittelin, että meillä on ihan vakaa, rakastava suhde.
Muutama viikko sitten mies kuitenkin tuli kyliltä aika maistissa, ottaa tosi harvoin, joten oli varmaan tähän nyt silläkin osansa.Tuli siis kotiin ja oli ihan omituinen ja kysyin, että tapahtuiko siellä jotain. Hän sanoi suoraan tavanneensa pitkästä aikaa "sen oikean rakkautensa" ja nyt on todella sekava olo.
Kun siinä kyselin, rakkaudeksi paljastui entinen työkaverinsa, joka ei taatusti ole ikinä suonut mitään semmoista kiinnostusta miestäni kohtaan. On tosin semmoinen koko kylän kaunotar, että kaikkihan ne miehet silloin siihen aivan lääpällään oli, mutta hän oli vakaasti suhteessa, eikä todellakaan mikään flirttailija tms. Kiva kyllä ja mukava kaikille, että siitäkö sitä on jotain ajatuksia saatu.
Kun siinä kyselin, niin mies sanoi kaikki nämä vuodet (ovat olleet samassa työpaikassa yli 20 v sitten!!) miettinyt, että miten olisi käynyt, jos hän olisi ollut rohkeampi ja kertonut tälle naiselle tunteistaan. Ja että oli jättänyt silloisen naisystävänsä juuri sen vuoksi, että tunteet tätä naista kohtaan oli niin vahvat.
Siis mitä hittoa! Se nainen oli naimisissa silloin jo. Ja kaikki nämä vuodet?!?
Tämä ketju sai miettimään, että onko se niin kuten yksi kaverini kerran sanoi, että lähes kaikilla miehillä, jotka ei ole onnistunut pysymään yhdessä sen lukion kaunottaren kanssa, on joku saakelin pakkomielle jostain menneisyyden naisesta, jonka ympärille ovat kehittäneet jonkun ihme prinsessatarinan.
Mulle tää olis deal breaker. En pystyisi enää katsomaan ihailevasti ja rakastuneesti miestäni levollisin mielin, jos hän on yli 20 vuotta haihatellut jonkun saavuttamattoman kaunottaren perään.
Mulle taas ei. Lapsellista ja typerää kumppanilta, ja veisi palan kunniotusta ainakin hetkeksi. Mutta niin inhimillistä, tavallista ja epätäydellistä, kuten kukin meistä. Itse pystyin vähän vastaavassa tilanteessa antamaan toisen keskeneräisyyden anteeksi, kun itsekin myönsi typeryytensä ja oli pahoillaan puolestani.
Rakkaus on sitä, että sietää toisessa tällaisia pienehköjä epämiellyttäviäkin asioita. Väkivalta ja uskottomuus on sitten niitä isoja, joita ei jäädä katsomaan. Mutta pitkässä liitossa on kyse niin paljon enemmästä kuin rakastuneesti katsomisesta, se että katsoo rakkaudella riittää. Rakkaus on ennen kaikkea tekoja ja hyviä ajatuksia toista kohtaan, ja niitä voi olla kosolti sillä haihattelijallakin <3
Yhdessä epätäydellisinä, yhdessä eteenpäin, parempaa kohti, vaikka välillä se tekeekin henkisesti kipeää.
Alapeukuttajat, saatte pitää kantanne ja myös halutessanne erota vaikka kuinka pienestä asiasta. Silti kannattaa joskus miettiä vähän syvemmin, että mitä rakkaus oikeastaan on. Aina se ei ole pelkkää auvoa. Yleensä liitot, joissa on selvitty hankaluuksista on lopulta vahvempia kuin ne, joissa puolisolta ei ollenkaan siedetä epäinhimillisiä erehdyksiä, vaan oma ylpeys menee rakkauden yli.
Aidosti vahvoja liittoja kaikille toivoen!
Rakkaus ei ainakaan ole sitä, että kumppanille huokaillaan, kun jossain onkin joku suuri rakkaus, jota ei saa.
Ei tietenkään, mutta onko joku niin tehnyt? Yksi oli lipsauttanut 20v jälkeen kännissä, se ei taida olla jatkuvaa huokailua. Törkeää tietenkin jos joku tekee niin alvariinsa, sittenhän kyse on jo henkisestä väkivallasta.
Niin - eli haaveillut 20 vuotta jostain muusta.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa yksi yleisin henkirikoksen syy on puukotus humalassa. Suomalainen mies ei osaa puhua tunteistaan. Pitää osata kesyttää kissa.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa yksi yleisin henkirikoksen syy on puukotus humalassa. Suomalainen mies ei osaa puhua tunteistaan. Pitää osata kesyttää kissa.
Pieni maa ja häpeän määrä iso.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa yksi yleisin henkirikoksen syy on puukotus humalassa. Suomalainen mies ei osaa puhua tunteistaan. Pitää osata kesyttää kissa.
Pieni maa ja häpeän määrä iso.
Kaikki kaikessa: alku on vaikeinta, ihminen on sopeutuvainen ja ja kyllä sopu sijaa antaa.
Meillä se olen minä, joka jäin, kun en muusta tiennyt. Paljon on hyvää, lapset ja kaikki. Lähteminen ei ole helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli tänä kesänä täysin puskista. Ollaan oltu miehen kanssa jo aika kauan ja yhdessäkin asutaan. On toki molemmille eron jälkeinen toinen pidempi suhde, että ymmärsin tietysti alusta lähtien, että molemmilla on ollut eletty elämä eikä tietenkään enää rakastuta kuten ensimmäiseen nuoruuden rakkauteen. Mutta kuvittelin, että meillä on ihan vakaa, rakastava suhde.
Muutama viikko sitten mies kuitenkin tuli kyliltä aika maistissa, ottaa tosi harvoin, joten oli varmaan tähän nyt silläkin osansa. Tuli siis kotiin ja oli ihan omituinen ja kysyin, että tapahtuiko siellä jotain. Hän sanoi suoraan tavanneensa pitkästä aikaa "sen oikean rakkautensa" ja nyt on todella sekava olo.
Kun siinä kyselin, rakkaudeksi paljastui entinen työkaverinsa, joka ei taatusti ole ikinä suonut mitään semmoista kiinnostusta miestäni kohtaan. On tosin semmoinen koko kylän kaunotar, että kaikkihan ne miehet silloin siihen aivan lääpällään oli, mutta hän oli vakaasti suhteessa, eikä todellakaan mikään flirttailija tms. Kiva kyllä ja mukava kaikille, että siitäkö sitä on jotain ajatuksia saatu.
Kun siinä kyselin, niin mies sanoi kaikki nämä vuodet (ovat olleet samassa työpaikassa yli 20 v sitten!!) miettinyt, että miten olisi käynyt, jos hän olisi ollut rohkeampi ja kertonut tälle naiselle tunteistaan. Ja että oli jättänyt silloisen naisystävänsä juuri sen vuoksi, että tunteet tätä naista kohtaan oli niin vahvat.
Siis mitä hittoa! Se nainen oli naimisissa silloin jo. Ja kaikki nämä vuodet?!?
Tämä ketju sai miettimään, että onko se niin kuten yksi kaverini kerran sanoi, että lähes kaikilla miehillä, jotka ei ole onnistunut pysymään yhdessä sen lukion kaunottaren kanssa, on joku saakelin pakkomielle jostain menneisyyden naisesta, jonka ympärille ovat kehittäneet jonkun ihme prinsessatarinan.
Ihanaa, että jaoit tämän. Vastaa niin hyvin mun kokemustani, joista kirjoitin useamman viestin sivulle 2.
ps. pääsen katsomaan asuntoa perjantaina, joten ero edistyy. Tämä ketju oli se pieni piste, jonka päätökselle tarvitsin.
Mua oksetti kun laittoi tahallaan pyörimään kauniita tosi pieniä naisia loopilla päälle jostain tiktokista että tuli pelkästään näitä itsensä esittelyvideoita ja kauniita naisia ja olin itse lihonut 55kg 65 kg suhteen aikana ja seksin aikana otti takaapöin ja katsoi pornia. Myöhemmin tajunnut että olisi heti pitänyt suuttua ja kieltäytyä mutta en osannut. Mutta teki ton tahallaan että laittoi sen loopin päälle ja meni itse keittiöön niin että jäin olohuoneeseen ja jouduin katsomaan. Jos sanoin että lopeta nyt ,ei tunnu kivalta niin pirullisesti katsoi ja sanoi "mitä?ai mitä?" Sellanen kuvottava ilme naamallaan. Henkistä väkivaltaa oli kestänyt jo 4 vuotta ja eka olin maailman ihanin, sitten niin oksettava Pa s k a kasa että ei seissyt ja minun takia piti juosta vieraissa. Oksetti kaikki minussa vaikka aluksi olin
niin ihana ja täydellinen . Isästä kiusasi että ihme ettei seksuaalisen hyväksikäytön jälkeen sua ta***nut,olis pitänyt v i t u n sukur utsari. Yms sairasta. Nyt eristäytynyt enkä näe enää ketään,pelkän ihmisiä enkä luota kehenkän.
Vierailija kirjoitti:
Mua oksetti kun laittoi tahallaan pyörimään kauniita tosi pieniä naisia loopilla päälle jostain tiktokista että tuli pelkästään näitä itsensä esittelyvideoita ja kauniita naisia ja olin itse lihonut 55kg 65 kg suhteen aikana ja seksin aikana otti takaapöin ja katsoi pornia. Myöhemmin tajunnut että olisi heti pitänyt suuttua ja kieltäytyä mutta en osannut. Mutta teki ton tahallaan että laittoi sen loopin päälle ja meni itse keittiöön niin että jäin olohuoneeseen ja jouduin katsomaan. Jos sanoin että lopeta nyt ,ei tunnu kivalta niin pirullisesti katsoi ja sanoi "mitä?ai mitä?" Sellanen kuvottava ilme naamallaan.
Tuo on kyllä niin julmaa, että pitää olla äärettömän katkera ihminen tehdäkseen toiselle sellaista. Munkin ex kehui muiden naisten takapuolia kun oltiin vaikka ravintolassa syömässä ja jos puhuin jostain tutusta niin saattoi tarkentaa, että "ai se jolla on tosi hyvät tissit?" Sitten voivotteli, miten vaikeaa on olla naisen kanssa jolla on näin huono itsetunto ettei kestä normaalia elämää.
Näin jälkeenpäin hahmotan kyllä, että varmasti teki tätä aivan tarkoituksella. Muutenkin alkuaikojen lepertelyt kuulostavat nyt ajateltuina siltä, että oli opetellut jostakin pelimieskirjasta, mitä naiselle kuuluu sanoa että vaikuttaa ihastuneelta.
Pahalta se tuntuu, mutta jokainen mies on lähes jokaiselle naiselle sellainen, "Tyydytään kunnes löytyy parempi." Ainakin omien kokemusten mukaan.
Väitetty "Rakastan sinua enemmän kuin mitään muuta!" Ja tullut jätetyksi seuraavana päivänä, kumppani(t) vielä järjestänyt treffit "vähän paremman" kanssa samalle päivälle ku jättäneet minut.
Mennyt luotto naisiin täysin, koska näin on käynyt lähes joka kerta.
Alue: Aihe vapaa
Alapeukuttajat, saatte pitää kantanne ja myös halutessanne erota vaikka kuinka pienestä asiasta. Silti kannattaa joskus miettiä vähän syvemmin, että mitä rakkaus oikeastaan on. Aina se ei ole pelkkää auvoa. Yleensä liitot, joissa on selvitty hankaluuksista on lopulta vahvempia kuin ne, joissa puolisolta ei ollenkaan siedetä epäinhimillisiä erehdyksiä, vaan oma ylpeys menee rakkauden yli.
Aidosti vahvoja liittoja kaikille toivoen!