Millaiselta tuntuu olla suhteessa, kun tajuatkin olevasi varavaihtoehto, joku johon tyydyttiin?

Seurustelua ja liittoa käsittelevien palstojen lausumattomana lähtökohtana on, että jokaisen ihmisoikeus on saada laadukas ja rakastava puoliso. Tällaista ihmisoikeutta ei ole. Mutta tällaisin odotuksin epäonnistuu AINA.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ne on nykyajan järkiavioliittoja, kun ei haluta olla yksin. Tuollaiset voivat hyvin kestää elämän loppuun asti, kun ei kumpikaan tunne tarvetta etsiä sitä ainoaa ja oikeaa. Ehkä he ovatkin juuri ne ainoat ja oikeat toisilleen.

Varmaan just näin. Yltiöromanttiset rakastumiset, joita hehkutetaan, lässähtää arjessa ja sitten tulee ero ja uusi yltiörakastuminen. Taustalla on kyvyttömyys elää arkea.

Kyllä asia taitaa olla täysin päinvastoin. Suhteet, joissa ei ole koskaan jomman kumman tai molempien puolelta ollut yltiöromanttista rakastumista päätyvät eroon, koska ei ole kykyä elää yhdessä viihtyen hyvää arkea. Koska tärkein asia, rakkaus, puuttuu. On raskasta elää ihmisen kanssa, jota ei rakasta kuten kuuluu, koska hänen piirteensä alkavat todella paljon ärsyttää. Ulkopuolistenkin on raskasta katsoa tuollaista liittoa.

Olen jo lähes eläkeiässä oleva nainen pitkässä rakkausliitossa. Yksikään kuvaamani kaltainen suhde ei ole kestänyt, vaan tuossa 45-55v ikävuoden aikana tulee ero. Järkiliitossa eläminen on hyvin raskasta. En näkemäni perusteella kehota yhtäkään naista jäämään liittoon, jossa ilmenee, ettei mies rakastakaan häntä oikeasti. Se on itsetunnolle todella tuhoisaa. Siitä saa elinikäiset traumat. 

Monesti perustellaan yhteen jäämistä lasten edulla, mutta lapset ikävä kyllä jatkavat samaa mallia. Eräs juuri totesi, että hänen tyttärensä ikävä kyllä elää yhtä riitaisassa avioliitossa kuin me olimme. Hän oli siis huomannut aivan samat käytösmallit. Lapsi näkee, että puolisoa ei arvosteta eikä kunnioiteta. Silloin tuo malli saa hyväksymään saman itselle.

Tämä on niin totta. Pitkään hyvässä liitossa olevien ystäväperheiden vanhemmatkin ovat niitä ihanneliiton omaavia mukavia ihmisiä. Heillä touhutaan, harrastetaan ja nauretaan yhdessä. Käytösmallit periytyvät myös ikävä kyllä riitaisuuksien ja pettämisten muodossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli tänä kesänä täysin puskista. Ollaan oltu miehen kanssa jo aika kauan ja yhdessäkin asutaan. On toki molemmille eron jälkeinen toinen pidempi suhde, että ymmärsin tietysti alusta lähtien, että molemmilla on ollut eletty elämä eikä tietenkään enää rakastuta kuten ensimmäiseen nuoruuden rakkauteen. Mutta kuvittelin, että meillä on ihan vakaa, rakastava suhde.

Muutama viikko sitten mies kuitenkin tuli kyliltä aika maistissa, ottaa tosi harvoin, joten oli varmaan tähän nyt silläkin osansa.Tuli siis kotiin ja oli ihan omituinen ja kysyin, että tapahtuiko siellä jotain. Hän sanoi suoraan tavanneensa pitkästä aikaa "sen oikean rakkautensa" ja nyt on todella sekava olo.

Kun siinä kyselin, rakkaudeksi paljastui entinen työkaverinsa, joka ei taatusti ole ikinä suonut mitään semmoista kiinnostusta miestäni kohtaan. On tosin semmoinen koko kylän kaunotar, että kaikkihan ne miehet silloin siihen aivan lääpällään oli, mutta hän oli vakaasti suhteessa, eikä todellakaan mikään flirttailija tms. Kiva kyllä ja mukava kaikille, että siitäkö sitä on jotain ajatuksia saatu.

Kun siinä kyselin, niin mies sanoi kaikki nämä vuodet (ovat olleet samassa työpaikassa yli 20 v sitten!!) miettinyt, että miten olisi käynyt, jos hän olisi ollut rohkeampi ja kertonut tälle naiselle tunteistaan. Ja että oli jättänyt silloisen naisystävänsä juuri sen vuoksi, että tunteet tätä naista kohtaan oli niin vahvat.

Siis mitä hittoa! Se nainen oli naimisissa silloin jo. Ja kaikki nämä vuodet?!?

Tämä ketju sai miettimään, että onko se niin kuten yksi kaverini kerran sanoi, että lähes kaikilla miehillä, jotka ei ole onnistunut pysymään yhdessä sen lukion kaunottaren kanssa, on joku saakelin pakkomielle jostain menneisyyden naisesta, jonka ympärille ovat kehittäneet jonkun ihme prinsessatarinan.

Mulle tää olis deal breaker. En pystyisi enää katsomaan ihailevasti ja rakastuneesti miestäni levollisin mielin, jos hän on yli 20 vuotta haihatellut jonkun saavuttamattoman kaunottaren perään.

Mulle taas ei. Lapsellista ja typerää kumppanilta, ja veisi palan kunniotusta ainakin hetkeksi. Mutta niin inhimillistä, tavallista ja epätäydellistä, kuten kukin meistä. Itse pystyin vähän vastaavassa tilanteessa antamaan toisen keskeneräisyyden anteeksi, kun itsekin myönsi typeryytensä ja oli pahoillaan puolestani. 

Rakkaus on sitä, että sietää toisessa tällaisia pienehköjä epämiellyttäviäkin asioita. Väkivalta ja uskottomuus on sitten niitä isoja, joita ei jäädä katsomaan. Mutta pitkässä liitossa on kyse niin paljon enemmästä kuin rakastuneesti katsomisesta, se että katsoo rakkaudella riittää. Rakkaus on ennen kaikkea tekoja ja hyviä ajatuksia toista kohtaan, ja niitä voi olla kosolti sillä haihattelijallakin <3

Yhdessä epätäydellisinä, yhdessä eteenpäin, parempaa kohti, vaikka välillä se tekeekin henkisesti kipeää.

Alapeukuttajat, saatte pitää kantanne ja myös halutessanne erota vaikka kuinka pienestä asiasta. Silti kannattaa joskus miettiä vähän syvemmin, että mitä rakkaus oikeastaan on. Aina se ei ole pelkkää auvoa. Yleensä liitot, joissa on selvitty hankaluuksista on lopulta vahvempia kuin ne, joissa puolisolta ei ollenkaan siedetä epäinhimillisiä erehdyksiä, vaan oma ylpeys menee rakkauden yli.

Aidosti vahvoja liittoja kaikille toivoen!

Tulee hyväksyä myös se, ettei kaikki tyydy vähempään. Eihän kenelläkään olekaan pelkkää auvoa, tässä puhutaan rakkaudesta, toisen kunnioittamisesta, luottamuksesta, yhteensopivuudesta ja kemiasta, jotka kantavat parisuhdetta vuosikymmenien ajan pääasiassa onnellisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli tänä kesänä täysin puskista. Ollaan oltu miehen kanssa jo aika kauan ja yhdessäkin asutaan. On toki molemmille eron jälkeinen toinen pidempi suhde, että ymmärsin tietysti alusta lähtien, että molemmilla on ollut eletty elämä eikä tietenkään enää rakastuta kuten ensimmäiseen nuoruuden rakkauteen. Mutta kuvittelin, että meillä on ihan vakaa, rakastava suhde.

Muutama viikko sitten mies kuitenkin tuli kyliltä aika maistissa, ottaa tosi harvoin, joten oli varmaan tähän nyt silläkin osansa.Tuli siis kotiin ja oli ihan omituinen ja kysyin, että tapahtuiko siellä jotain. Hän sanoi suoraan tavanneensa pitkästä aikaa "sen oikean rakkautensa" ja nyt on todella sekava olo.

Kun siinä kyselin, rakkaudeksi paljastui entinen työkaverinsa, joka ei taatusti ole ikinä suonut mitään semmoista kiinnostusta miestäni kohtaan. On tosin semmoinen koko kylän kaunotar, että kaikkihan ne miehet silloin siihen aivan lääpällään oli, mutta hän oli vakaasti suhteessa, eikä todellakaan mikään flirttailija tms. Kiva kyllä ja mukava kaikille, että siitäkö sitä on jotain ajatuksia saatu.

Kun siinä kyselin, niin mies sanoi kaikki nämä vuodet (ovat olleet samassa työpaikassa yli 20 v sitten!!) miettinyt, että miten olisi käynyt, jos hän olisi ollut rohkeampi ja kertonut tälle naiselle tunteistaan. Ja että oli jättänyt silloisen naisystävänsä juuri sen vuoksi, että tunteet tätä naista kohtaan oli niin vahvat.

Siis mitä hittoa! Se nainen oli naimisissa silloin jo. Ja kaikki nämä vuodet?!?

Tämä ketju sai miettimään, että onko se niin kuten yksi kaverini kerran sanoi, että lähes kaikilla miehillä, jotka ei ole onnistunut pysymään yhdessä sen lukion kaunottaren kanssa, on joku saakelin pakkomielle jostain menneisyyden naisesta, jonka ympärille ovat kehittäneet jonkun ihme prinsessatarinan.

Mulle tää olis deal breaker. En pystyisi enää katsomaan ihailevasti ja rakastuneesti miestäni levollisin mielin, jos hän on yli 20 vuotta haihatellut jonkun saavuttamattoman kaunottaren perään.

Mulle taas ei. Lapsellista ja typerää kumppanilta, ja veisi palan kunniotusta ainakin hetkeksi. Mutta niin inhimillistä, tavallista ja epätäydellistä, kuten kukin meistä. Itse pystyin vähän vastaavassa tilanteessa antamaan toisen keskeneräisyyden anteeksi, kun itsekin myönsi typeryytensä ja oli pahoillaan puolestani. 

Rakkaus on sitä, että sietää toisessa tällaisia pienehköjä epämiellyttäviäkin asioita. Väkivalta ja uskottomuus on sitten niitä isoja, joita ei jäädä katsomaan. Mutta pitkässä liitossa on kyse niin paljon enemmästä kuin rakastuneesti katsomisesta, se että katsoo rakkaudella riittää. Rakkaus on ennen kaikkea tekoja ja hyviä ajatuksia toista kohtaan, ja niitä voi olla kosolti sillä haihattelijallakin <3

Yhdessä epätäydellisinä, yhdessä eteenpäin, parempaa kohti, vaikka välillä se tekeekin henkisesti kipeää.

Alapeukuttajat, saatte pitää kantanne ja myös halutessanne erota vaikka kuinka pienestä asiasta. Silti kannattaa joskus miettiä vähän syvemmin, että mitä rakkaus oikeastaan on. Aina se ei ole pelkkää auvoa. Yleensä liitot, joissa on selvitty hankaluuksista on lopulta vahvempia kuin ne, joissa puolisolta ei ollenkaan siedetä epäinhimillisiä erehdyksiä, vaan oma ylpeys menee rakkauden yli.

Aidosti vahvoja liittoja kaikille toivoen!

Jos se puoliso on vuosikymmeniä haikaillut jonkun toisen perään, niin ei siinä liitossa kovin paljon ole sellaista minkä minä ymmärrän rakkautena.

Suhteen aikaiset ohimenevät ihastukset toki kuuluu elämään ja on ihan eri asia kuin joku vuosien pakkomielle jostain toisesta.

Vierailija kirjoitti:

Seurustelua ja liittoa käsittelevien palstojen lausumattomana lähtökohtana on, että jokaisen ihmisoikeus on saada laadukas ja rakastava puoliso. Tällaista ihmisoikeutta ei ole. Mutta tällaisin odotuksin epäonnistuu AINA.[/quote]

Ei se ihmisoikeus ole, mutta edellytys onnelliseen avioliittoon kuitenkin. Vähempään ei kannata tyytyä eli viimeinen lause on yksinkertaisesti väärää tietoa.

Ihmisillä taitaa yleisesti ottaen olla aika paljonkin sellaista uskomusta, ettei rakkaudellista avioliittoa tai suhdetta voi olla olemassakaan. Jos sitä ei ole nähnyt vanhempiensa avioliitossa eikä missään muuallakaan, niin ehkä sitä alkaisi uskoa niin itsekin, jolloin pitää onnellisissa avioliitoissa elävien ihmisten puheita valheena tai fantasiana.

Jokainen lihava puoliso ON se varavaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen lihava puoliso ON se varavaihtoehto.

Silloin voi miettiä oliko sitä rakkautta ollenkaan, jos puolison ulkonäön muutokset vaikuttavat niin paljon. Toisilla riittää läheisyyttä, yhteistä halua olla yhdessä ja intohimoa kiloista huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Sen verran huonolta, että teen lähtöä. Sain unelmamieheni 5 vuotta sitten. Parin vuoden jälkeen tajusin, että hänen unelmanaisensa on hänen hyvä ystävänsä. Naispuolinen tietysti. Vielä kun oli rakkauden alkuhuumaa jäljellä, niin ajattelin että mitäpä tuosta, sillä tuo nainen on ollut viimeiset 20 vuotta suhteessa oman aviomiehensä kanssa. Olen tavannut heidät ja koko perheenkin ja takuulla tuo nainen ei ole lähdössä liitostaan mihinkään, vaan on umpirakastunut omaansa. Mieheni ja naisen ystävyys tuskin on naiselle muuta kuin kevyt tuttavuus, mutta miehelleni se tuntuu olevan henki ja elämä, jos muutaman viestin vaihtavat kuukaudessa. Eihän se periaatteessa minun arjessani mitään muuta ja olen sillä mielellä, että ihastumisiin silloin tällöin täytyy varautua puolin ja toisin pitkässä parisuhteessa. Mutta ei tästä mitään pidemmän päälle tule, kun tämä vain pysyy tämmöisenä. Tekisi mieli kysyä miehen exältä, että lähtikö hän samasta syystä.

Ärsyttävää vielä, että kaverinainen on tosi mukava. Ei ole muita keille vihoitella, kuin oma idiootti ukko, joka haikailee vuodesta toiseen turhia.

Tämä kuulostaa todella tutulta. Paitsi että itse tiesin palavista tunteista tätä ystävänaista kohtaan jo etukäteen, mutta saatuani kylliksi vakuutteluita, join, ettei asia ole uhka. Itsekin tapasin tämän ystävänaisen, ja täytyy myöntää, että oli jotenkin tosi miellyttävä persoona. Ymmärrettävästä syystä minun oli kuitenkin vähän vaikea jutella hänen kanssaan kovin paljoa. Ja vaikka mies tuntuu olevan aivan tosissaan kanssani, olemme kasvaneet yhteen ja ehkä hän on jonkin verran voinut luopua palavista tunteistaan tuota toista naista kohtaan vain siksi, kuinka hienoja hetkiä ja keskusteluita meillä kahdella on, kyllä se mua silti takaraivossa aina muistuttelee.

Mulle on kyllä ilmiselvää se, ettei elämässä aina saa kaikkea haluamaansa, ja hyväksyn täysillä sen, että mieheni on aktiivisesti valinnut minut, vaikka onkin aikanaan pettynyt ettei ystävänsä lähde hänen matkaansa. Mä en ole "joutunut tyytymään" miehen valitessani, ja onneksi mieheni tajuaa olla piilottelematta mitään (jos esim. jutteli tän naisen kanssa jostain), koska se olisi mulle todella tuhoisaa. Että miltä tuntuu? Emmätiiä, kyllä tajuan ettei yli kaksvitosina tai etenkään kolmekymppisinä enää voida olla toisillemme ensimmäiset ihmiset ikinä. Hyväksyn tämän niin kauan, kuin mulle ollaan valmiita tekemään lämmin ja mukava olo kaikesta huolimatta. Viihdyn tässä tosi hyvin, mutten kyllä viihtyisi jos mies vaikuttaisi yhtään pitkäpiimäiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En suostunut nuorena sellaisiin suhteisiin, joissa koin että mies vain tyytyy minuun ja on oikeasti rakastunut johonkin tiettyyn naiseen.

En alkanut seurustella kenenkään sellaisenaan kanssa, johon en itse ollut ihastunut. Silti tein virheitä. Eniten satutti ne pari miestä, joihin olin rakastunut, mutta joista ajattelin, että yhteinen elämä ei onnistuisi heistä kummankaan kanssa. Se oli ihan turha sydänsuru kun aloin seurustella miehen kanssa, joka olikin yksipuolisesti ihastunut toiseen naiseen. Itse taas olin alkanut seurustella tuon miehen kanssa jätettyäni miehen, johon olin oikeasti rakastunut. Luulin, että yhteinen elämä onnistuisi paremmin tämän toisen miehen kanssa. Erehdyin siinä pahasti.

Selvisikö sulle vasta suhteen aikana, että miehesi olikin ihastunut toiseen naiseen, kun tuossa alussa kerroit, että et nuorena suostunut suhteisiin, joissa olisit kokenut, että sinuun tyydytään. Niin tuliko tuo yllärinä tuo miehen ihastus toiseen naiseen ja miten se siis selvisi ja miten ero tapahtui? Jättikö mies sinut vai sinä miehen?

Miksette naiset vastaa näihin kysymyksiin? Tässä on esitetty hyviä kysymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua oksetti kun laittoi tahallaan pyörimään kauniita tosi pieniä naisia loopilla päälle jostain tiktokista että tuli pelkästään näitä itsensä esittelyvideoita ja kauniita naisia ja olin itse lihonut 55kg 65 kg suhteen aikana ja seksin aikana otti takaapöin ja katsoi pornia. Myöhemmin tajunnut että olisi heti pitänyt suuttua ja kieltäytyä mutta en osannut. Mutta teki ton tahallaan että laittoi sen loopin päälle ja meni itse keittiöön niin että jäin olohuoneeseen ja jouduin katsomaan. Jos sanoin että lopeta nyt ,ei tunnu kivalta niin pirullisesti katsoi ja sanoi "mitä?ai mitä?" Sellanen kuvottava ilme naamallaan.

Tuo on kyllä niin julmaa, että pitää olla äärettömän katkera ihminen tehdäkseen toiselle sellaista. Munkin ex kehui muiden naisten takapuolia kun oltiin vaikka ravintolassa syömässä ja jos puhuin jostain tutusta niin saattoi tarkentaa, että "ai se jolla on tosi hyvät tissit?" Sitten voivotteli, miten vaikeaa on olla naisen kanssa jolla on näin huono itsetunto ettei kestä normaalia elämää.

Näin jälkeenpäin hahmotan kyllä, että varmasti teki tätä aivan tarkoituksella. Muutenkin alkuaikojen lepertelyt kuulostavat nyt ajateltuina siltä, että oli opetellut jostakin pelimieskirjasta, mitä naiselle kuuluu sanoa että vaikuttaa ihastuneelta.

Hyi hitto! Tuli mieleen yks kaveri jota kaikki pitää ihan kuninkaana tai osa ei mutta hänen edessä kyllä ja ei saa sanoa vastaan ja myötäilee. Hän kerskui sillä että hän opetteli jo lapsena peilin edessä eri tunnetiloja ja miten tilanteisiin reagoidaan.

Opetteli peilin kautta ilmeet ja miten suhtautua ja yksi hänen tärkeimmistä kavereista sanoi kun meille tuli riitaa , sanoi että ymmärrä nyt , se on v i t u n sairas äijä, oon tuntenut sen lapsuudesta ja se opetteli ilmeitä peilin kautta . Sanoi samat asiat millä oli kerskunut.

Myi myös tori.fissä verhoja ja sohvan kun hirveä ludeongelna ja oli muuttamassa uuteen asuntoon. Sanoin ethän sä niitä voi myydä vaan ne pitää hävittää niin sanoi mitä sitten , en itse saa oireita. Pahuus on totta.

Vierailija kirjoitti:

Vähän aikaa olimme seurustelleet. Hän sanoi kertovansa asiasta päästäkseen irti yksipuolisista tunteistaan toista naista kohtaan, koska halusi sitoutua suhteeseen minun kanssani. Ei siitä mitään tullut, mies oli jotenkin sairas. Tässä kuviossa oli myös koomisia piirteitä. Nainen oli järkyttynyt ja pöyristynyt miehen tunnustettua hänelle tunteensa. Nainen otti minuun yhteyttä ja häntä yökötti ja suututti koko juttu ja miehen yhteydenotot. Muistan, että minua nauratti puhelimessa tosi paljon naisen reaktio. Mies ei siis tosiaankaan saanut tuota naista ja sanotaan näin, että hän suhtautui erittäin huonosti siihen kun katkaisin suhteen.

Tässä on sadistinen nainen, joka nauttii miehen kärsimyksestä. Kunnollinen nainen kärsii mieluummin itse kuin antaisi miehen kärsiä.

Ja moni luulee elävänsä sellaisessa vaikka ei näin olisi. Kyse on monesti niinkin pienestä asiasta kuin kommunikaation puute , ja yhteisymmärrys. Eli ymmärretään asioita eri tavalla. 

Monet suhteet kokee kaikenlaista, yleensä perheenkasvu on yksi niistä isoista kriisi tekijöistä.

Kun on uusi tilanne päällä vaatii aikaa hermoja totuttelua yms. Naiset yleensä pelkäävät että miestä ei haluta enää raskauden jälkeen yms , mutta asiassa käykin toisinpäin. Miestä haluttaisi mutta nainen ei tee sen eteen mitään, pitäisi olla kompromissi yhdyntä eli alusta loppuun asti suunniteltu. Eihän sellainen toimi.

Kaikissa pari suhteissa tulee ylä ja alamäet. Kuitenkin haluan muistuttaa erittäin TÄRKEÄSTÄ SEIKASTA kun kaksi ihmistä päättää rueta seurustelemaan, niin silloin siinä on ollut rakkautta jo ei kukaan rupea toisen kanssa olemaan perhettä perustamaan jos siihen ei usko 100%. Tästä juuri olen itse tehnyt sen johtopäätöksen että monet luulevat elävänsä vara/tyydyn tähän suhteessa.

Sen takia ihmisten olisi hyvä palautella mieleen sitä aikaa kun tavattiin , pyörittiin ja NUSSITTIIN. Nimittäin sieltä kun lähtee asioita selvittämään niin se syy siihen laimentumiseen löytyy. Lisäksi on esimerkiksi ikä. Ruetaan pyörii nuorena vaikka 25v siinä ollaan suhteessa 7v ja lapsi tulee. No siinä sitten laimeus voi johtua jo aikuistumisesta , jos suhteet ovat ihmisten mielestä laimeita, miksi ne EIVÄT TEE ASIALLE JOTAIN vain itkevät anonyyminä palstalla. Monella oma nainen/mies kotona se on se PALSTA kenen kanssa puhua eikä vauva.fi.

Tässä omia ajatuksiani. Itsekkin suhteessa missä on tullut seksin harrastamiseen täysi stoppi. Silti se ei maata kaada kaikesta selviää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika moni elää tuollaisessa suhteessa, eli ollaan sen kanssa kenet sattuu saamaan.

Top-miehiä on pieni määrä, ja naiset tunnetusti haluavat pariutua tasoaan ylemmäksi, joten lopputulos on mitä on. Joukko kompromisseja.

Tuohan on puolison tietoista huijaamista: annetaan ymmärtää että muka oikeasti rakastetaan vaikka ei rakasteta. Viedään siltä toiselta mahdollisuus oikeaan, aitoon rakkauteen, jonka voisi saavuttaa ehkä jonkun toisen kanssa...

Jos nainen on ruma ja tylsä, niin ei nainen saavuta aitoa rakkautta kuin ruman ja tylsän miehen kanssa.

Naiset ITSE valitsevat ne itseään tasokkaammat miehet, joiden kautta päädytään sitten tilanteeseen, että mies otti, kun ei parempaakaan ollut juuri sillä hetkellä tarjolla.

Ratkaisu ongelmaan on se, että naiset kelpuuttavat omantasoisen miehen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen verran huonolta, että teen lähtöä. Sain unelmamieheni 5 vuotta sitten. Parin vuoden jälkeen tajusin, että hänen unelmanaisensa on hänen hyvä ystävänsä. Naispuolinen tietysti. Vielä kun oli rakkauden alkuhuumaa jäljellä, niin ajattelin että mitäpä tuosta, sillä tuo nainen on ollut viimeiset 20 vuotta suhteessa oman aviomiehensä kanssa. Olen tavannut heidät ja koko perheenkin ja takuulla tuo nainen ei ole lähdössä liitostaan mihinkään, vaan on umpirakastunut omaansa. Mieheni ja naisen ystävyys tuskin on naiselle muuta kuin kevyt tuttavuus, mutta miehelleni se tuntuu olevan henki ja elämä, jos muutaman viestin vaihtavat kuukaudessa. Eihän se periaatteessa minun arjessani mitään muuta ja olen sillä mielellä, että ihastumisiin silloin tällöin täytyy varautua puolin ja toisin pitkässä parisuhteessa. Mutta ei tästä mitään pidemmän päälle tule, kun tämä vain pysyy tämmöisenä. Tekisi mieli kysyä miehen exältä, että lähtikö hän samasta syystä.

Ärsyttävää vielä, että kaverinainen on tosi mukava. Ei ole muita keille vihoitella, kuin oma idiootti ukko, joka haikailee vuodesta toiseen turhia.

Tämä kuulostaa todella tutulta. Paitsi että itse tiesin palavista tunteista tätä ystävänaista kohtaan jo etukäteen, mutta saatuani kylliksi vakuutteluita, join, ettei asia ole uhka. Itsekin tapasin tämän ystävänaisen, ja täytyy myöntää, että oli jotenkin tosi miellyttävä persoona. Ymmärrettävästä syystä minun oli kuitenkin vähän vaikea jutella hänen kanssaan kovin paljoa. Ja vaikka mies tuntuu olevan aivan tosissaan kanssani, olemme kasvaneet yhteen ja ehkä hän on jonkin verran voinut luopua palavista tunteistaan tuota toista naista kohtaan vain siksi, kuinka hienoja hetkiä ja keskusteluita meillä kahdella on, kyllä se mua silti takaraivossa aina muistuttelee.

Mulle on kyllä ilmiselvää se, ettei elämässä aina saa kaikkea haluamaansa, ja hyväksyn täysillä sen, että mieheni on aktiivisesti valinnut minut, vaikka onkin aikanaan pettynyt ettei ystävänsä lähde hänen matkaansa. Mä en ole "joutunut tyytymään" miehen valitessani, ja onneksi mieheni tajuaa olla piilottelematta mitään (jos esim. jutteli tän naisen kanssa jostain), koska se olisi mulle todella tuhoisaa. Että miltä tuntuu? Emmätiiä, kyllä tajuan ettei yli kaksvitosina tai etenkään kolmekymppisinä enää voida olla toisillemme ensimmäiset ihmiset ikinä. Hyväksyn tämän niin kauan, kuin mulle ollaan valmiita tekemään lämmin ja mukava olo kaikesta huolimatta. Viihdyn tässä tosi hyvin, mutten kyllä viihtyisi jos mies vaikuttaisi yhtään pitkäpiimäiseltä.

Miksi meille naisille koitetaan kovasti myydä laastarisuhteita? Totta, elämältä ei aina saa kaikkea. Nykyään nainen voi halutessaan saada lapset yksin ja kasvattaa heistä parhaiden kykyjensä mukaan mallikansalaisia.

Esim. tuolta saa helposti ja nopeasti spermaa toiveidensa mukaiselta luovuttajalta, hp.587

https://www.fertimedica.pl/en/price-list/

Faktoja: https://gameta.pl/en/treatment-of-infertility/insemination-with-donor-s…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika moni elää tuollaisessa suhteessa, eli ollaan sen kanssa kenet sattuu saamaan.

Top-miehiä on pieni määrä, ja naiset tunnetusti haluavat pariutua tasoaan ylemmäksi, joten lopputulos on mitä on. Joukko kompromisseja.

Tuohan on puolison tietoista huijaamista: annetaan ymmärtää että muka oikeasti rakastetaan vaikka ei rakasteta. Viedään siltä toiselta mahdollisuus oikeaan, aitoon rakkauteen, jonka voisi saavuttaa ehkä jonkun toisen kanssa...

Jos nainen on ruma ja tylsä, niin ei nainen saavuta aitoa rakkautta kuin ruman ja tylsän miehen kanssa.

Naiset ITSE valitsevat ne itseään tasokkaammat miehet, joiden kautta päädytään sitten tilanteeseen, että mies otti, kun ei parempaakaan ollut juuri sillä hetkellä tarjolla.

Ratkaisu ongelmaan on se, että naiset kelpuuttavat omantasoisen miehen.

Mistä löytyy taulukko, josta voi laskea tarkkaan oman tasonsa? Ja myös miesten tason.

Olisi kiva saada kuulla jonkun miehen selitys tuollaisesta pakkomielteenomaisesta rakkaudesta jotain naista kohtaan, jota ei voi ikinä saada. Mitä järkeä tuossa oikein on?

Olen se nainen, jota työkaveri yllättäen kosi ja ilmoitti rakastavansa (kerroin tuosta aiemmin tässä ketjussa). Olin tuntenut tuon miehen useamman vuoden ja alusta asti hän kuulemma oli rakastanut minua. Hän kertoi sen hetkenkin, jolloin rakastui minuun (vaatetukseni jne.) ja kuulemma haluaisi antaa minulle kaiken mitä haluan. Ei haittaisi vaikka saisin fudut (oli yt:t meneillään), koska hän tarjoaisi minulle kaiken mitä ikinä haluan. (Kuinka loukkaavaa! Ja kaiken lisäksi olin huomannut, että tuo mies oli selvästi pihi, vaikka varallisuutta oli reilusti!)

Ja koko ajan hän oli naimisissa vaimonsa kanssa ja sai kaksi lastakin hänen kanssaan. Todella kiinnostaisi mikä saa aikaan moisen mielenhäiriön. Ehkä vaimoa jotenkin säälittää, kun toinen on selvästi häiriötilassa, mutta siitäkin voi saada tarpeekseen, kun toinen kerran on dorka. Ja sitten jos vaimo jättää, hän on yksin, kun se kaukorakkaus ei ikinä toteudu. En vain ymmärrä mitä näiden mielessä liikkuu? Ettekö vaimot ole näitä haastatelleet ja panneet koville, että mikä ihmeen pelletouhu tämä oikein on? Jonkun verran näitä kuitenkin näyttää keskustelun perusteella olevan.

Vierailija kirjoitti:

Ja moni luulee elävänsä sellaisessa vaikka ei näin olisi. Kyse on monesti niinkin pienestä asiasta kuin kommunikaation puute , ja yhteisymmärrys. Eli ymmärretään asioita eri tavalla. 

Monet suhteet kokee kaikenlaista, yleensä perheenkasvu on yksi niistä isoista kriisi tekijöistä.

Kun on uusi tilanne päällä vaatii aikaa hermoja totuttelua yms. Naiset yleensä pelkäävät että miestä ei haluta enää raskauden jälkeen yms , mutta asiassa käykin toisinpäin. Miestä haluttaisi mutta nainen ei tee sen eteen mitään, pitäisi olla kompromissi yhdyntä eli alusta loppuun asti suunniteltu. Eihän sellainen toimi.

Kaikissa pari suhteissa tulee ylä ja alamäet. Kuitenkin haluan muistuttaa erittäin TÄRKEÄSTÄ SEIKASTA kun kaksi ihmistä päättää rueta seurustelemaan, niin silloin siinä on ollut rakkautta jo ei kukaan rupea toisen kanssa olemaan perhettä perustamaan jos siihen ei usko 100%. Tästä juuri olen itse tehnyt sen johtopäätöksen että monet luulevat elävänsä vara/tyydyn tähän suhteessa.

Sen takia ihmisten olisi hyvä palautella mieleen sitä aikaa kun tavattiin , pyörittiin ja NUSSITTIIN. Nimittäin sieltä kun lähtee asioita selvittämään niin se syy siihen laimentumiseen löytyy. Lisäksi on esimerkiksi ikä. Ruetaan pyörii nuorena vaikka 25v siinä ollaan suhteessa 7v ja lapsi tulee. No siinä sitten laimeus voi johtua jo aikuistumisesta , jos suhteet ovat ihmisten mielestä laimeita, miksi ne EIVÄT TEE ASIALLE JOTAIN vain itkevät anonyyminä palstalla. Monella oma nainen/mies kotona se on se PALSTA kenen kanssa puhua eikä vauva.fi.

Tässä omia ajatuksiani. Itsekkin suhteessa missä on tullut seksin harrastamiseen täysi stoppi. Silti se ei maata kaada kaikesta selviää.

Siinä on vaan sellainenkin juttu, että se aika ei enää palaa. Se aika, jolloin tavattiin, oltiin ensihuumassa, tulevaisuus oli tuntematon. Sitten reilu 10 vuoden ja parin lapsen jälkeen elämä on peruuttamattomasti erilaista. Jotkut tyytyvät erilaiseen elämään, jotkut yrittävät väkisin löytää jotain alkuaikojen kipinää, ja jotkut vain eroavat. Kaikki nämä vaihtoehdot voivat olla toimivia. Itse olen tullut siihen tulokseen, että ei se väkisin yhdessä härkäpäisesti 30 vuotta putkeen ole mikään kunnia asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika moni elää tuollaisessa suhteessa, eli ollaan sen kanssa kenet sattuu saamaan.

Top-miehiä on pieni määrä, ja naiset tunnetusti haluavat pariutua tasoaan ylemmäksi, joten lopputulos on mitä on. Joukko kompromisseja.

Tuohan on puolison tietoista huijaamista: annetaan ymmärtää että muka oikeasti rakastetaan vaikka ei rakasteta. Viedään siltä toiselta mahdollisuus oikeaan, aitoon rakkauteen, jonka voisi saavuttaa ehkä jonkun toisen kanssa...

Jos nainen on ruma ja tylsä, niin ei nainen saavuta aitoa rakkautta kuin ruman ja tylsän miehen kanssa.

Naiset ITSE valitsevat ne itseään tasokkaammat miehet, joiden kautta päädytään sitten tilanteeseen, että mies otti, kun ei parempaakaan ollut juuri sillä hetkellä tarjolla.

Ratkaisu ongelmaan on se, että naiset kelpuuttavat omantasoisen miehen.

Mistä löytyy taulukko, josta voi laskea tarkkaan oman tasonsa? Ja myös miesten tason.

Tarvitaanko exceliä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika moni elää tuollaisessa suhteessa, eli ollaan sen kanssa kenet sattuu saamaan.

Top-miehiä on pieni määrä, ja naiset tunnetusti haluavat pariutua tasoaan ylemmäksi, joten lopputulos on mitä on. Joukko kompromisseja.

Tuohan on puolison tietoista huijaamista: annetaan ymmärtää että muka oikeasti rakastetaan vaikka ei rakasteta. Viedään siltä toiselta mahdollisuus oikeaan, aitoon rakkauteen, jonka voisi saavuttaa ehkä jonkun toisen kanssa...

Jos nainen on ruma ja tylsä, niin ei nainen saavuta aitoa rakkautta kuin ruman ja tylsän miehen kanssa.

Naiset ITSE valitsevat ne itseään tasokkaammat miehet, joiden kautta päädytään sitten tilanteeseen, että mies otti, kun ei parempaakaan ollut juuri sillä hetkellä tarjolla.

Ratkaisu ongelmaan on se, että naiset kelpuuttavat omantasoisen miehen.

Siis puhutko ulkonäöstä? Eli rumat olkoot rumien kanssa ja kauniit kauniiden?

Parisuhteen onnistuminenhan on kaikkea muuta kuin ulkonäkökysymys.

Kysymys on siitä, sopiiko luonteet toisilleen. Ulkonäkö on siinä sivuseikka.

Ja sitä paitsi olin ihan omantasoiseni miehen kanssa naimisissa 15 vuotta, ihan yhtä kauniita oltiin. Ja niin vain mies otti, petti ja lähti ihan omasta halustaan. Omantasoinen mies ei ole mikään ratkaisu todellakaan.

Tätä ketjua lukiessani olen äärimmäisen onnellinen että olen sinkku. Eipä tarvitse olla kenenkään kakkosvaihtoehto johon tyydytään kun ei ykköstä saatu.