Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Millaiselta tuntuu olla suhteessa, kun tajuatkin olevasi varavaihtoehto, joku johon tyydyttiin?
05.08.2023 |
Kuinka pitkään olit tällaisessa suhteessa ja miten se lopulta päättyi? Vai oletko vieläkin tällaisessa suhteessa? Mistä tajusit, että olitkin varavaihtoehto tai sellainen, jonka kanssa nyt vain ollaan, kun ei muutakaan saanut?
Kommentit (501)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mieheni aloitti suhteen kanssani ja kertomansa mukaan oli halunnut erota jo pidemmän aikaa 'erittäin hauraasta ja haavoittuvasta' naisystävästään ja yritti miettiä kuumeisesti siihen mahdollisimman hellävaraista keinoa.
No se miettiminen ottikin sitten aikaa! Lopulta mies jäi suhteesta kiinni ja seurauksena tullut draama säikäytti miehen jäämään vanhaan suhteeseensa. Kului muutama viikko kunnes mies oli jälleen eropäätöksen edessä. Hän halusikin elämän minun kanssani.
Kuukausien erodraaman ja siitä toipumisen jälkeen aloimme hiljalleen rakentaa suhdettamme. Avoin yhdessä eläminen oli muuten just sitä auvoa kuin olin osannut odottaakin, mutta mitä en odottanut oli toistuvat riidat menneisyydestä paljastuvista salaisuuksista ja ristiriitaisuuksista. Mies puhui myös jatkuvasti silmät kosteana ylistävästi tästä exästään. Siis siitä naisesta joka oli hänen kertomansa mukaan manipuloiva, ripustautuva ja epävakaa ja ajoi miehen todella huonoon henkiseen tilaan. Usein sain miehen kiinni exänsä seuraamisesta somessa, jossa nainen pani parastaan osoittaakseen kuinka hän on nyt kaikkea mitä mies olisi toivonut. Aloitti jopa pari miehen harrastusta, joista toiseen ei aiemmin ollut missään tapauksessa halunnut osallistua arvojensa vastaisena ja toiseen ei ollut osoittanut mitään mielenkiintoa ja perusti vielä näitä käsittelevän blogin!
En oikein tiennyt mitä ajatella tuosta kaikesta, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että olin se kakkosvalinta. Mies oli aloittanut suhteen kauniimpaan ja nuorempaan naiseen, eikä osannut lopettaa sitä ajoissa. Suhteen jatkuessa ja viimeistään jäädessään kiinni, hän tajusi ettei haluaisi luopua seurustelusuhteestaan. Siihen jääminen kuitenkin osoittautui siksi vaikeammaksi tieksi, joten hän valitsi helpomman. VMP.
Jos oikeasti epävakaa niin suhteesta tulee kuin huumetta. Sekoita huoli toisesta ihmisestä täysin ennakoimattomiin kriiseilyihin ja sen palkitsevuuteen kun olet ainoa mailmassa joka voi auttaa, saa toisen rauhoittumaan. Palaute omasta tekemisestä tulee välittömästi, hyvässä ja pahassa. Olet maailman paras ihminen, tai paskin. Aina paistattelemassa ihailussa, ja odottamassa seuraavaa myrskyä -jonka jälkeen vain sinä saat taivuteltua toisen taas ihailemaan yksin itseäsi, joka olit hetki sitten alhaisista alhaisin.
Jonkun aikaa menee ennen kuin tuosta tunnekoukusta pääsee irti, voi lakata seurailemasta sen elämän keskiössä olleen tunne-elämän mustan aukon kuulumisia. Rakkauden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Noissa haikailuissa mitä moni kuvaa on muutenkin enemmän kyse siitä, että jotain on jäänyt kesken, käsittelemättä tai ilman ratkaisua. Ihan suotta kokea olevansa second choice vain jos kumppani haikailee jonkin ikuvanhan ihastuksen perään. Jos ei koskaan ole edes seurusteltu, ei kyse ole rakkaudesta vaan haavekuvasta. Jos taas on oltu yhdessä ja erottu, niin silloinhan ei sovittu yhteen syystä tai toisesta.
minkälainen dorka huokailee toisen perään oman kumppanin kuullen onkin jo toinen juttu. Ei kuulosta kovin kunnioittavalle tai empaattiselle, tai sitten ei tosiaan pidä tuota "ihastustaan" itsekään oikein minään.
Olen tuo, kenelle miehen haikailu tuli puskista. Ymmärrän kyllä tämän, siis että kyse on haikailusta, jossa ei ole sen enemmän mitään ts. en todellakaan pelkää, että menettäisin mieheni tuolle naiselle. Uskon myös, että mieheni ei olisi puhunut mitään, ellei poikkeuksellisesti olisi ollut kunnolla päissään. Ei ole viinamiehiä, joten ei kai sitten osannut itseään hillitä.
Siihen en voi uskoa, että ei pitäisi ihastustaan minään. Voisinkin. Kyllä sieltä niin painavasti tuli kaikki. Yritän nyt suhtautua tähän järkevästi ja ajatella, että asia ei ole "mitään", mutta yllättävän vaikeaa se on. Mietin sitäkin, olisiko helpompaa, jos en tietäisi kuka tämä nainen on ja tietäisi, että takuulla mieheni ei ole ainut, joka haikailee häntä.
En tiedä, jotenkin tässä painaa suuri epävarmuus ja olenko pikkumainen, kun ajattelen, että myös helkkarinmoinen epäreiluus?
Tunteesi ovat täysin ymmärrettävät, ei niitä tarvitse hävetä tai peitellä. Mutta tästäkin voi päästä yli, kun vain saatte asia vähän avattua puolin ja toisin selvin päin. Toivottavasti mies tajuaa pyytää anteeksi ajattelematonta lipsautustaan!
been there, siitäkin selvittiin kun saatiin rehellisesti puhuttua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole kokemusta, mutta se on tärkeä ymmärtää, ettei se ole oma vika. Jos tuollainen paljastuu, niin jatkossa kannattaa pitää huolta siitä, että rima on huomattavasti korkeammalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mieheni aloitti suhteen kanssani ja kertomansa mukaan oli halunnut erota jo pidemmän aikaa 'erittäin hauraasta ja haavoittuvasta' naisystävästään ja yritti miettiä kuumeisesti siihen mahdollisimman hellävaraista keinoa.
No se miettiminen ottikin sitten aikaa! Lopulta mies jäi suhteesta kiinni ja seurauksena tullut draama säikäytti miehen jäämään vanhaan suhteeseensa. Kului muutama viikko kunnes mies oli jälleen eropäätöksen edessä. Hän halusikin elämän minun kanssani.
Kuukausien erodraaman ja siitä toipumisen jälkeen aloimme hiljalleen rakentaa suhdettamme. Avoin yhdessä eläminen oli muuten just sitä auvoa kuin olin osannut odottaakin, mutta mitä en odottanut oli toistuvat riidat menneisyydestä paljastuvista salaisuuksista ja ristiriitaisuuksista. Mies puhui myös jatkuvasti silmät kosteana ylistävästi tästä exästään. Siis siitä naisesta joka oli hänen kertomansa mukaan manipuloiva, ripustautuva ja epävakaa ja ajoi miehen todella huonoon henkiseen tilaan. Usein sain miehen kiinni exänsä seuraamisesta somessa, jossa nainen pani parastaan osoittaakseen kuinka hän on nyt kaikkea mitä mies olisi toivonut. Aloitti jopa pari miehen harrastusta, joista toiseen ei aiemmin ollut missään tapauksessa halunnut osallistua arvojensa vastaisena ja toiseen ei ollut osoittanut mitään mielenkiintoa ja perusti vielä näitä käsittelevän blogin!
En oikein tiennyt mitä ajatella tuosta kaikesta, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että olin se kakkosvalinta. Mies oli aloittanut suhteen kauniimpaan ja nuorempaan naiseen, eikä osannut lopettaa sitä ajoissa. Suhteen jatkuessa ja viimeistään jäädessään kiinni, hän tajusi ettei haluaisi luopua seurustelusuhteestaan. Siihen jääminen kuitenkin osoittautui siksi vaikeammaksi tieksi, joten hän valitsi helpomman. VMP.
Jos oikeasti epävakaa niin suhteesta tulee kuin huumetta. Sekoita huoli toisesta ihmisestä täysin ennakoimattomiin kriiseilyihin ja sen palkitsevuuteen kun olet ainoa mailmassa joka voi auttaa, saa toisen rauhoittumaan. Palaute omasta tekemisestä tulee välittömästi, hyvässä ja pahassa. Olet maailman paras ihminen, tai paskin. Aina paistattelemassa ihailussa, ja odottamassa seuraavaa myrskyä -jonka jälkeen vain sinä saat taivuteltua toisen taas ihailemaan yksin itseäsi, joka olit hetki sitten alhaisista alhaisin.
Jonkun aikaa menee ennen kuin tuosta tunnekoukusta pääsee irti, voi lakata seurailemasta sen elämän keskiössä olleen tunne-elämän mustan aukon kuulumisia. Rakkauden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Noissa haikailuissa mitä moni kuvaa on muutenkin enemmän kyse siitä, että jotain on jäänyt kesken, käsittelemättä tai ilman ratkaisua. Ihan suotta kokea olevansa second choice vain jos kumppani haikailee jonkin ikuvanhan ihastuksen perään. Jos ei koskaan ole edes seurusteltu, ei kyse ole rakkaudesta vaan haavekuvasta. Jos taas on oltu yhdessä ja erottu, niin silloinhan ei sovittu yhteen syystä tai toisesta.
minkälainen dorka huokailee toisen perään oman kumppanin kuullen onkin jo toinen juttu. Ei kuulosta kovin kunnioittavalle tai empaattiselle, tai sitten ei tosiaan pidä tuota "ihastustaan" itsekään oikein minään.
Samaa ihmettelen. En tuollaista "miestä" kyllä voisi enää kunnioittaa yhtään.
Avioon asti en sellaisen kanssa ole onneksi koskaan ennättänyt. Enkä muuhunkaan yhteisasumiseen.
Riitti kun seurusteluaikana näki, että olen varahenkilö, jota ei esitellä hienoimmille kavereille ja joka sysätään aina syrjään kun jotain kiinnostavaa ilmestyy näköpiiriin jatkui se kiinnostus tai ei.
Tein itse sellaisesta lopun. Sen verran pitää olla ylpeyttä, että puhaltaa sellaisen pelin poikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän myönsi 9 kk seurustelun jälkeen, että voitaisiin olla vaikka loppuelämä yhdessä, jos minulle kelpaa, että hän ei voi ehkä ikinä rakastua minuun. No, ei kelvannut, se loppui siihen.
Yyyyyh, oikeesti?
Löysitkö paremman miehen?
Entä löysikö mies paremman naisen?
Löysin miehen, en tiedä oliko parempi, mutta rakkautta oli ja mentiin naimisiinkin. Sittemmin erottiin. En tästä 9kk kumppanista tiedä, emme ole olleet yhteyksissä yli 20 vuoteen, kun muutin toiselle paikkakunnalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mieheni aloitti suhteen kanssani ja kertomansa mukaan oli halunnut erota jo pidemmän aikaa 'erittäin hauraasta ja haavoittuvasta' naisystävästään ja yritti miettiä kuumeisesti siihen mahdollisimman hellävaraista keinoa.
No se miettiminen ottikin sitten aikaa! Lopulta mies jäi suhteesta kiinni ja seurauksena tullut draama säikäytti miehen jäämään vanhaan suhteeseensa. Kului muutama viikko kunnes mies oli jälleen eropäätöksen edessä. Hän halusikin elämän minun kanssani.
Kuukausien erodraaman ja siitä toipumisen jälkeen aloimme hiljalleen rakentaa suhdettamme. Avoin yhdessä eläminen oli muuten just sitä auvoa kuin olin osannut odottaakin, mutta mitä en odottanut oli toistuvat riidat menneisyydestä paljastuvista salaisuuksista ja ristiriitaisuuksista. Mies puhui myös jatkuvasti silmät kosteana ylistävästi tästä exästään. Siis siitä naisesta joka oli hänen kertomansa mukaan manipuloiva, ripustautuva ja epävakaa ja ajoi miehen todella huonoon henkiseen tilaan. Usein sain miehen kiinni exänsä seuraamisesta somessa, jossa nainen pani parastaan osoittaakseen kuinka hän on nyt kaikkea mitä mies olisi toivonut. Aloitti jopa pari miehen harrastusta, joista toiseen ei aiemmin ollut missään tapauksessa halunnut osallistua arvojensa vastaisena ja toiseen ei ollut osoittanut mitään mielenkiintoa ja perusti vielä näitä käsittelevän blogin!
En oikein tiennyt mitä ajatella tuosta kaikesta, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että olin se kakkosvalinta. Mies oli aloittanut suhteen kauniimpaan ja nuorempaan naiseen, eikä osannut lopettaa sitä ajoissa. Suhteen jatkuessa ja viimeistään jäädessään kiinni, hän tajusi ettei haluaisi luopua seurustelusuhteestaan. Siihen jääminen kuitenkin osoittautui siksi vaikeammaksi tieksi, joten hän valitsi helpomman. VMP.
Jos oikeasti epävakaa niin suhteesta tulee kuin huumetta. Sekoita huoli toisesta ihmisestä täysin ennakoimattomiin kriiseilyihin ja sen palkitsevuuteen kun olet ainoa mailmassa joka voi auttaa, saa toisen rauhoittumaan. Palaute omasta tekemisestä tulee välittömästi, hyvässä ja pahassa. Olet maailman paras ihminen, tai paskin. Aina paistattelemassa ihailussa, ja odottamassa seuraavaa myrskyä -jonka jälkeen vain sinä saat taivuteltua toisen taas ihailemaan yksin itseäsi, joka olit hetki sitten alhaisista alhaisin.
Jonkun aikaa menee ennen kuin tuosta tunnekoukusta pääsee irti, voi lakata seurailemasta sen elämän keskiössä olleen tunne-elämän mustan aukon kuulumisia. Rakkauden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Noissa haikailuissa mitä moni kuvaa on muutenkin enemmän kyse siitä, että jotain on jäänyt kesken, käsittelemättä tai ilman ratkaisua. Ihan suotta kokea olevansa second choice vain jos kumppani haikailee jonkin ikuvanhan ihastuksen perään. Jos ei koskaan ole edes seurusteltu, ei kyse ole rakkaudesta vaan haavekuvasta. Jos taas on oltu yhdessä ja erottu, niin silloinhan ei sovittu yhteen syystä tai toisesta.
minkälainen dorka huokailee toisen perään oman kumppanin kuullen onkin jo toinen juttu. Ei kuulosta kovin kunnioittavalle tai empaattiselle, tai sitten ei tosiaan pidä tuota "ihastustaan" itsekään oikein minään.
Samaa ihmettelen. En tuollaista "miestä" kyllä voisi enää kunnioittaa yhtään.
Mietin juuri ihan samaa! Jos oma mieheni paljastuisi näiden 7-vuoden jälkeen samanlaiseksi haihattelijaksi, niin menisi kyllä kunnioitus. Hän on kyllä aina ollutkin hyvin käytännön läheinen ja siinä mielessä varma kumppani, että tietää mitä haluaa enkä todellakaan usko, että alkaisi suhteessa vain tyytymään. Kuinka neitejä nämä sata vuotta sitten sen oikean tavanneet ovat noin niin kuin muuten?
Mikä ettei niin kauan kuin pimppaa piisaa !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Seurustelin miehen kanssa ja olisi pitänyt tajuta merkit jo heti. Hänen asunnossaan oli eksänsä tavaroita, puhui tästä, vertasi tähän usein. Kertoi kuinka eksä oli jättänyt hänet toisen miehen takia. Heti kun tämä eksä tuli juttelemaan miehelleni ja kertoen että haluaakin hänet, mies otti ja lähti. Oikeastaan sanomatta juurikaan mitään. Jätti minut kylmästi. Oltiin neljä vuotta yhdessä. Tuntui ettei hän varmastikaan miettinyt sekuntiakaan kumman ottaa.
Aivan törkeetä!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ne on nykyajan järkiavioliittoja, kun ei haluta olla yksin. Tuollaiset voivat hyvin kestää elämän loppuun asti, kun ei kumpikaan tunne tarvetta etsiä sitä ainoaa ja oikeaa. Ehkä he ovatkin juuri ne ainoat ja oikeat toisilleen.
Varmaan just näin. Yltiöromanttiset rakastumiset, joita hehkutetaan, lässähtää arjessa ja sitten tulee ero ja uusi yltiörakastuminen. Taustalla on kyvyttömyys elää arkea.
Kyllä asia taitaa olla täysin päinvastoin. Suhteet, joissa ei ole koskaan jomman kumman tai molempien puolelta ollut yltiöromanttista rakastumista päätyvät eroon, koska ei ole kykyä elää yhdessä viihtyen hyvää arkea. Koska tärkein asia, rakkaus, puuttuu. On raskasta elää ihmisen kanssa, jota ei rakasta kuten kuuluu, koska hänen piirteensä alkavat todella paljon ärsyttää. Ulkopuolistenkin on raskasta katsoa tuollaista liittoa.
Olen jo lähes eläkeiässä oleva nainen pitkässä rakkausliitossa. Yksikään kuvaamani kaltainen suhde ei ole kestänyt, vaan tuossa 45-55v ikävuoden aikana tulee ero. Järkiliitossa eläminen on hyvin raskasta. En näkemäni perusteella kehota yhtäkään naista jäämään liittoon, jossa ilmenee, ettei mies rakastakaan häntä oikeasti. Se on itsetunnolle todella tuhoisaa. Siitä saa elinikäiset traumat.
Monesti perustellaan yhteen jäämistä lasten edulla, mutta lapset ikävä kyllä jatkavat samaa mallia. Eräs juuri totesi, että hänen tyttärensä ikävä kyllä elää yhtä riitaisassa avioliitossa kuin me olimme. Hän oli siis huomannut aivan samat käytösmallit. Lapsi näkee, että puolisoa ei arvosteta eikä kunnioiteta. Silloin tuo malli saa hyväksymään saman itselle.
Nyt vähän sekoitat. Eihän se automaattisesti tarkoita järkiavioliittoa, jos ei ole yltiöromanttista ja romaanimaista meininkiä. Edellinen tarkoitti varmaan heitä, jotka ovat koukussa rakastumisen tunteeseen ja nimenomaan övereihin tunnekuohuihin, ja tasaisempi rakkaus on heille kauhistus ja eron syy.
Toinen asia sitten on se, onko liitossa minkälaista riitelykulttuuria. Räiskyvää ja epätervettä sellaista voi olla rakkausliitoissakin. Eihän kyvyttömyys riidellä rakentavasti korreloi siihen, rakastatko toista vai et. Voi olla hyvinkin riidaton järkiliitto, ja vielä eri asia on sekin, et onko se nyt sitten hyvä vai huono.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju sai miettimään, että onko se niin kuten yksi kaverini kerran sanoi, että lähes kaikilla miehillä, jotka ei ole onnistunut pysymään yhdessä sen lukion kaunottaren kanssa, on joku saakelin pakkomielle jostain menneisyyden naisesta, jonka ympärille ovat kehittäneet jonkun ihme prinsessatarinan.
Monille miehille tulee nimenomaan pakkomielle naisesta, jota ei voi saada. Psykologinen ilmiö.
Mäkin olin yhden tällaisen miehen pakkomielle vuosia tietämättäni.
Sitten itse taas olin rakastunut mieheen, jolla oli joku pakkomielle jostain kouluaikojen muijasta.
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli tänä kesänä täysin puskista. Ollaan oltu miehen kanssa jo aika kauan ja yhdessäkin asutaan. On toki molemmille eron jälkeinen toinen pidempi suhde, että ymmärsin tietysti alusta lähtien, että molemmilla on ollut eletty elämä eikä tietenkään enää rakastuta kuten ensimmäiseen nuoruuden rakkauteen. Mutta kuvittelin, että meillä on ihan vakaa, rakastava suhde.
Muutama viikko sitten mies kuitenkin tuli kyliltä aika maistissa, ottaa tosi harvoin, joten oli varmaan tähän nyt silläkin osansa.Tuli siis kotiin ja oli ihan omituinen ja kysyin, että tapahtuiko siellä jotain. Hän sanoi suoraan tavanneensa pitkästä aikaa "sen oikean rakkautensa" ja nyt on todella sekava olo.
Kun siinä kyselin, rakkaudeksi paljastui entinen työkaverinsa, joka ei taatusti ole ikinä suonut mitään semmoista kiinnostusta miestäni kohtaan. On tosin semmoinen koko kylän kaunotar, että kaikkihan ne miehet silloin siihen aivan lääpällään oli, mutta hän oli vakaasti suhteessa, eikä todellakaan mikään flirttailija tms. Kiva kyllä ja mukava kaikille, että siitäkö sitä on jotain ajatuksia saatu.
Kun siinä kyselin, niin mies sanoi kaikki nämä vuodet (ovat olleet samassa työpaikassa yli 20 v sitten!!) miettinyt, että miten olisi käynyt, jos hän olisi ollut rohkeampi ja kertonut tälle naiselle tunteistaan. Ja että oli jättänyt silloisen naisystävänsä juuri sen vuoksi, että tunteet tätä naista kohtaan oli niin vahvat.
Siis mitä hittoa! Se nainen oli naimisissa silloin jo. Ja kaikki nämä vuodet?!?
Tämä ketju sai miettimään, että onko se niin kuten yksi kaverini kerran sanoi, että lähes kaikilla miehillä, jotka ei ole onnistunut pysymään yhdessä sen lukion kaunottaren kanssa, on joku saakelin pakkomielle jostain menneisyyden naisesta, jonka ympärille ovat kehittäneet jonkun ihme prinsessatarinan.
Mulle tää olis deal breaker. En pystyisi enää katsomaan ihailevasti ja rakastuneesti miestäni levollisin mielin, jos hän on yli 20 vuotta haihatellut jonkun saavuttamattoman kaunottaren perään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä asia taitaa olla täysin päinvastoin. Suhteet, joissa ei ole koskaan jomman kumman tai molempien puolelta ollut yltiöromanttista rakastumista päätyvät eroon, koska ei ole kykyä elää yhdessä viihtyen hyvää arkea. Koska tärkein asia, rakkaus, puuttuu. On raskasta elää ihmisen kanssa, jota ei rakasta kuten kuuluu, koska hänen piirteensä alkavat todella paljon ärsyttää
Tämä!!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli tänä kesänä täysin puskista. Ollaan oltu miehen kanssa jo aika kauan ja yhdessäkin asutaan. On toki molemmille eron jälkeinen toinen pidempi suhde, että ymmärsin tietysti alusta lähtien, että molemmilla on ollut eletty elämä eikä tietenkään enää rakastuta kuten ensimmäiseen nuoruuden rakkauteen. Mutta kuvittelin, että meillä on ihan vakaa, rakastava suhde.
Muutama viikko sitten mies kuitenkin tuli kyliltä aika maistissa, ottaa tosi harvoin, joten oli varmaan tähän nyt silläkin osansa. Tuli siis kotiin ja oli ihan omituinen ja kysyin, että tapahtuiko siellä jotain. Hän sanoi suoraan tavanneensa pitkästä aikaa "sen oikean rakkautensa" ja nyt on todella sekava olo.
Kun siinä kyselin, rakkaudeksi paljastui entinen työkaverinsa, joka ei taatusti ole ikinä suonut mitään semmoista kiinnostusta miestäni kohtaan. On tosin semmoinen koko kylän kaunotar, että kaikkihan ne miehet silloin siihen aivan lääpällään oli, mutta hän oli vakaasti suhteessa, eikä todellakaan mikään flirttailija tms. Kiva kyllä ja mukava kaikille, että siitäkö sitä on jotain ajatuksia saatu.
Kun siinä kyselin, niin mies sanoi kaikki nämä vuodet (ovat olleet samassa työpaikassa yli 20 v sitten!!) miettinyt, että miten olisi käynyt, jos hän olisi ollut rohkeampi ja kertonut tälle naiselle tunteistaan. Ja että oli jättänyt silloisen naisystävänsä juuri sen vuoksi, että tunteet tätä naista kohtaan oli niin vahvat.
Siis mitä hittoa! Se nainen oli naimisissa silloin jo. Ja kaikki nämä vuodet?!?
Tämä ketju sai miettimään, että onko se niin kuten yksi kaverini kerran sanoi, että lähes kaikilla miehillä, jotka ei ole onnistunut pysymään yhdessä sen lukion kaunottaren kanssa, on joku saakelin pakkomielle jostain menneisyyden naisesta, jonka ympärille ovat kehittäneet jonkun ihme prinsessatarinan.
Pakko olla kaverisi kanssa samaa mieltä. Ainakin meidän lukion kaunotar on ainut, joka on vielä miehensä kanssa yhdessä. Siis juuri se tyttö, jota voin hyvin kuvitella kaikkien poikien ajattelevan, kun Anssi Kela laulaa siitä naapurin tytöstä. Btw vihaan sitä biisiä.
Tavallaan luulisi, että ne kaunottaret lähtevät lentämään kukasta kukkaan kun se heille olisi niin helppoa, mutta siinä taitaa olla se pointti, että heidän kun ei tartte viehätysvoimaansa todistella, vaan miehet tulee justiin tommoisia puhumaan tuosta vain ja koko ajan niin sitten pysyvät sen miehen kanssa, joka on palvonut maata jalkojen alla vuosikymmenet.
Oon joo vähän kateellinen ja katkera.
Monesti nuo lukion kaunottaret ovat osanneet tehdä oikeat miesvalinnat jo silloin nuorena, jonka vuoksi suhteet kestävät. Häntäheikit, ne komeatkin, on osattu jättää taakse silloin nuorena ja ymmärretty, ettei heidän kanssaan ole tulevaisuutta. Mä oon ollut tyhmä valinnoissa ja se harmittaa nyt.
Tässä voi olla ainakin tän mun kokemuksen mukaan perää. Ovat jo nuorena niin itsevarmoja, että eivät takuulla jäisikään hetkeksikään toista viulua soittelemaan, osaavat napakasti vastaillla ja pitää puolensa.
Tuli vaan mieleen tästä ketjusta kun näin eräässä kaupunkitapahtumassa kaunottaren miehineen, niin samalla tavalla mies edelleen siinä kaunotarta katseli kuin silloin nuorena ja vaikka kaunotar jäi esim. mun kanssa pitkäksikin aikaa juttelemaan niin ei mitään mökötyksiä ja alas jo tuleen huuteluita tullut kuten itse olen saanut kuulla.
Tosin kauniisti kyllä hän itsekin miestään kohtelee, sanoi esim. että mene sä vaan tonne terassille etukäteen, tuun perästä eli ei vaatinut siihen töröttämään tms. ja äänensävytkin heillä oli toisiaan kohtaan hyvät.
Kai se on vaan hyväksyttävä että tämäkin on onnenpeliä tavallaan, jotkut saa hyvät lähtökohdat.
Pitkälti näin. Toki sitten on epävarmoja kaunottaria, jotka eivät luota oikein kehenkään eivätkä varsinkaan itseensä, ja sekoilevat lukuisten miesten kanssa rauhaa ja varmuutta sisimpään etsien, valitettavan usein sitä löytämättä. Hyväksikäyttäjiä riittää, ja kaunis huonoitsetuntoinen kaunotar on hyvä saalis.
Itselleni on hämmentävää, että ulkonäköäni on kehuttu tuon tuostakin, mutta silti en koskaan ole ollut suhteessa, jossa tuntisin miehen aidosti panostavan.
On ollut enemmän tai vähemmän perässä vedettävää, eikä minua ole esim. koskaan yhdenkään miehen toimesta ole viety kivasti suunnitelluille treffeille, vaan itse olen saanut kaiken aina järjestää.
Ainoa mikä muuttunut, on se että nyt laitan suhteet poikki hyvin nopeasti, kun huomaan muuttuneeni itsestäänselvyydeksi. En jaksa enää jäädä vuosiksi puhumaan ja puhumaan, että kaipaan kumppanilta huomiota ja arvostusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika moni elää tuollaisessa suhteessa, eli ollaan sen kanssa kenet sattuu saamaan.
Top-miehiä on pieni määrä, ja naiset tunnetusti haluavat pariutua tasoaan ylemmäksi, joten lopputulos on mitä on. Joukko kompromisseja.
En usko hetkeäkään!
Uskon, että ihminen suostuu olemaan vakavasti kimpassa ja asumaan yhdessä vasta kun on kunnon aitoja tunteita, eikä muiden perään haikailla.
Murto-osa on näitä, jotka vain tyytyy siihen kumppaniinsa ja salaa haikailevat muiden perään!
Taidat olla a) nainen ja b) naivi romantikko.
Voin ihan rehellisesti sanoa että tyydyin vaimooni. En minä mitään salaa haikaile, hän on parasta mitä minulla on realistista saada.
Siis et rakasta vaimoasi, etkä pidä häntä yhtä hyvänä kuin joitain toisia naisia?
Miksi et odottanut että rakastut naiseen joka rakastuu sinuun?
Tietääkö vaimosi, että et rakasta häntä, ja hän ei täytä sinun vaatimuslistaasi hyvästä naisesta/vaimosta?
Jos minä tietäisin, että mieheni ajattelee noin, lähtisin hippulat vinkuen, siitäkin huolimatta että minä olen häntä rakastanut ihan oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli tänä kesänä täysin puskista. Ollaan oltu miehen kanssa jo aika kauan ja yhdessäkin asutaan. On toki molemmille eron jälkeinen toinen pidempi suhde, että ymmärsin tietysti alusta lähtien, että molemmilla on ollut eletty elämä eikä tietenkään enää rakastuta kuten ensimmäiseen nuoruuden rakkauteen. Mutta kuvittelin, että meillä on ihan vakaa, rakastava suhde.
Muutama viikko sitten mies kuitenkin tuli kyliltä aika maistissa, ottaa tosi harvoin, joten oli varmaan tähän nyt silläkin osansa.Tuli siis kotiin ja oli ihan omituinen ja kysyin, että tapahtuiko siellä jotain. Hän sanoi suoraan tavanneensa pitkästä aikaa "sen oikean rakkautensa" ja nyt on todella sekava olo.
Kun siinä kyselin, rakkaudeksi paljastui entinen työkaverinsa, joka ei taatusti ole ikinä suonut mitään semmoista kiinnostusta miestäni kohtaan. On tosin semmoinen koko kylän kaunotar, että kaikkihan ne miehet silloin siihen aivan lääpällään oli, mutta hän oli vakaasti suhteessa, eikä todellakaan mikään flirttailija tms. Kiva kyllä ja mukava kaikille, että siitäkö sitä on jotain ajatuksia saatu.
Kun siinä kyselin, niin mies sanoi kaikki nämä vuodet (ovat olleet samassa työpaikassa yli 20 v sitten!!) miettinyt, että miten olisi käynyt, jos hän olisi ollut rohkeampi ja kertonut tälle naiselle tunteistaan. Ja että oli jättänyt silloisen naisystävänsä juuri sen vuoksi, että tunteet tätä naista kohtaan oli niin vahvat.
Siis mitä hittoa! Se nainen oli naimisissa silloin jo. Ja kaikki nämä vuodet?!?
Tämä ketju sai miettimään, että onko se niin kuten yksi kaverini kerran sanoi, että lähes kaikilla miehillä, jotka ei ole onnistunut pysymään yhdessä sen lukion kaunottaren kanssa, on joku saakelin pakkomielle jostain menneisyyden naisesta, jonka ympärille ovat kehittäneet jonkun ihme prinsessatarinan.
Mulle tää olis deal breaker. En pystyisi enää katsomaan ihailevasti ja rakastuneesti miestäni levollisin mielin, jos hän on yli 20 vuotta haihatellut jonkun saavuttamattoman kaunottaren perään.
Mulle taas ei. Lapsellista ja typerää kumppanilta, ja veisi palan kunniotusta ainakin hetkeksi. Mutta niin inhimillistä, tavallista ja epätäydellistä, kuten kukin meistä. Itse pystyin vähän vastaavassa tilanteessa antamaan toisen keskeneräisyyden anteeksi, kun itsekin myönsi typeryytensä ja oli pahoillaan puolestani.
Rakkaus on sitä, että sietää toisessa tällaisia pienehköjä epämiellyttäviäkin asioita. Väkivalta ja uskottomuus on sitten niitä isoja, joita ei jäädä katsomaan. Mutta pitkässä liitossa on kyse niin paljon enemmästä kuin rakastuneesti katsomisesta, se että katsoo rakkaudella riittää. Rakkaus on ennen kaikkea tekoja ja hyviä ajatuksia toista kohtaan, ja niitä voi olla kosolti sillä haihattelijallakin <3
Yhdessä epätäydellisinä, yhdessä eteenpäin, parempaa kohti, vaikka välillä se tekeekin henkisesti kipeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli tänä kesänä täysin puskista. Ollaan oltu miehen kanssa jo aika kauan ja yhdessäkin asutaan. On toki molemmille eron jälkeinen toinen pidempi suhde, että ymmärsin tietysti alusta lähtien, että molemmilla on ollut eletty elämä eikä tietenkään enää rakastuta kuten ensimmäiseen nuoruuden rakkauteen. Mutta kuvittelin, että meillä on ihan vakaa, rakastava suhde.
Muutama viikko sitten mies kuitenkin tuli kyliltä aika maistissa, ottaa tosi harvoin, joten oli varmaan tähän nyt silläkin osansa. Tuli siis kotiin ja oli ihan omituinen ja kysyin, että tapahtuiko siellä jotain. Hän sanoi suoraan tavanneensa pitkästä aikaa "sen oikean rakkautensa" ja nyt on todella sekava olo.
Kun siinä kyselin, rakkaudeksi paljastui entinen työkaverinsa, joka ei taatusti ole ikinä suonut mitään semmoista kiinnostusta miestäni kohtaan. On tosin semmoinen koko kylän kaunotar, että kaikkihan ne miehet silloin siihen aivan lääpällään oli, mutta hän oli vakaasti suhteessa, eikä todellakaan mikään flirttailija tms. Kiva kyllä ja mukava kaikille, että siitäkö sitä on jotain ajatuksia saatu.
Kun siinä kyselin, niin mies sanoi kaikki nämä vuodet (ovat olleet samassa työpaikassa yli 20 v sitten!!) miettinyt, että miten olisi käynyt, jos hän olisi ollut rohkeampi ja kertonut tälle naiselle tunteistaan. Ja että oli jättänyt silloisen naisystävänsä juuri sen vuoksi, että tunteet tätä naista kohtaan oli niin vahvat.
Siis mitä hittoa! Se nainen oli naimisissa silloin jo. Ja kaikki nämä vuodet?!?
Tämä ketju sai miettimään, että onko se niin kuten yksi kaverini kerran sanoi, että lähes kaikilla miehillä, jotka ei ole onnistunut pysymään yhdessä sen lukion kaunottaren kanssa, on joku saakelin pakkomielle jostain menneisyyden naisesta, jonka ympärille ovat kehittäneet jonkun ihme prinsessatarinan.
Pakko olla kaverisi kanssa samaa mieltä. Ainakin meidän lukion kaunotar on ainut, joka on vielä miehensä kanssa yhdessä. Siis juuri se tyttö, jota voin hyvin kuvitella kaikkien poikien ajattelevan, kun Anssi Kela laulaa siitä naapurin tytöstä. Btw vihaan sitä biisiä.
Tavallaan luulisi, että ne kaunottaret lähtevät lentämään kukasta kukkaan kun se heille olisi niin helppoa, mutta siinä taitaa olla se pointti, että heidän kun ei tartte viehätysvoimaansa todistella, vaan miehet tulee justiin tommoisia puhumaan tuosta vain ja koko ajan niin sitten pysyvät sen miehen kanssa, joka on palvonut maata jalkojen alla vuosikymmenet.
Oon joo vähän kateellinen ja katkera.
Monesti nuo lukion kaunottaret ovat osanneet tehdä oikeat miesvalinnat jo silloin nuorena, jonka vuoksi suhteet kestävät. Häntäheikit, ne komeatkin, on osattu jättää taakse silloin nuorena ja ymmärretty, ettei heidän kanssaan ole tulevaisuutta. Mä oon ollut tyhmä valinnoissa ja se harmittaa nyt.
Tässä voi olla ainakin tän mun kokemuksen mukaan perää. Ovat jo nuorena niin itsevarmoja, että eivät takuulla jäisikään hetkeksikään toista viulua soittelemaan, osaavat napakasti vastaillla ja pitää puolensa.
Tuli vaan mieleen tästä ketjusta kun näin eräässä kaupunkitapahtumassa kaunottaren miehineen, niin samalla tavalla mies edelleen siinä kaunotarta katseli kuin silloin nuorena ja vaikka kaunotar jäi esim. mun kanssa pitkäksikin aikaa juttelemaan niin ei mitään mökötyksiä ja alas jo tuleen huuteluita tullut kuten itse olen saanut kuulla.
Tosin kauniisti kyllä hän itsekin miestään kohtelee, sanoi esim. että mene sä vaan tonne terassille etukäteen, tuun perästä eli ei vaatinut siihen töröttämään tms. ja äänensävytkin heillä oli toisiaan kohtaan hyvät.
Kai se on vaan hyväksyttävä että tämäkin on onnenpeliä tavallaan, jotkut saa hyvät lähtökohdat.
Pitkälti näin. Toki sitten on epävarmoja kaunottaria, jotka eivät luota oikein kehenkään eivätkä varsinkaan itseensä, ja sekoilevat lukuisten miesten kanssa rauhaa ja varmuutta sisimpään etsien, valitettavan usein sitä löytämättä. Hyväksikäyttäjiä riittää, ja kaunis huonoitsetuntoinen kaunotar on hyvä saalis.
Itselleni on hämmentävää, että ulkonäköäni on kehuttu tuon tuostakin, mutta silti en koskaan ole ollut suhteessa, jossa tuntisin miehen aidosti panostavan.
On ollut enemmän tai vähemmän perässä vedettävää, eikä minua ole esim. koskaan yhdenkään miehen toimesta ole viety kivasti suunnitelluille treffeille, vaan itse olen saanut kaiken aina järjestää.
Ainoa mikä muuttunut, on se että nyt laitan suhteet poikki hyvin nopeasti, kun huomaan muuttuneeni itsestäänselvyydeksi. En jaksa enää jäädä vuosiksi puhumaan ja puhumaan, että kaipaan kumppanilta huomiota ja arvostusta.
Miksi sinulla on ollut noin paljon huonoja suhteita? Osaatko itse analysoida, mikä on ajanut sinut tällaisiin suhteisiin? Surullista ettet ole löytänyt tasapainoisempaa puolisoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika moni elää tuollaisessa suhteessa, eli ollaan sen kanssa kenet sattuu saamaan.
Top-miehiä on pieni määrä, ja naiset tunnetusti haluavat pariutua tasoaan ylemmäksi, joten lopputulos on mitä on. Joukko kompromisseja.
En usko hetkeäkään!
Uskon, että ihminen suostuu olemaan vakavasti kimpassa ja asumaan yhdessä vasta kun on kunnon aitoja tunteita, eikä muiden perään haikailla.
Murto-osa on näitä, jotka vain tyytyy siihen kumppaniinsa ja salaa haikailevat muiden perään!
Taidat olla a) nainen ja b) naivi romantikko.
Voin ihan rehellisesti sanoa että tyydyin vaimooni. En minä mitään salaa haikaile, hän on parasta mitä minulla on realistista saada.
Siis et rakasta vaimoasi, etkä pidä häntä yhtä hyvänä kuin joitain toisia naisia?
Miksi et odottanut että rakastut naiseen joka rakastuu sinuun?
Tietääkö vaimosi, että et rakasta häntä, ja hän ei täytä sinun vaatimuslistaasi hyvästä naisesta/vaimosta?
Jos minä tietäisin, että mieheni ajattelee noin, lähtisin hippulat vinkuen, siitäkin huolimatta että minä olen häntä rakastanut ihan oikeasti.
Ai jos tyytyy niin ei voi rakastaa, niinkö se on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mieheni aloitti suhteen kanssani ja kertomansa mukaan oli halunnut erota jo pidemmän aikaa 'erittäin hauraasta ja haavoittuvasta' naisystävästään ja yritti miettiä kuumeisesti siihen mahdollisimman hellävaraista keinoa.
No se miettiminen ottikin sitten aikaa! Lopulta mies jäi suhteesta kiinni ja seurauksena tullut draama säikäytti miehen jäämään vanhaan suhteeseensa. Kului muutama viikko kunnes mies oli jälleen eropäätöksen edessä. Hän halusikin elämän minun kanssani.
Kuukausien erodraaman ja siitä toipumisen jälkeen aloimme hiljalleen rakentaa suhdettamme. Avoin yhdessä eläminen oli muuten just sitä auvoa kuin olin osannut odottaakin, mutta mitä en odottanut oli toistuvat riidat menneisyydestä paljastuvista salaisuuksista ja ristiriitaisuuksista. Mies puhui myös jatkuvasti silmät kosteana ylistävästi tästä exästään. Siis siitä naisesta joka oli hänen kertomansa mukaan manipuloiva, ripustautuva ja epävakaa ja ajoi miehen todella huonoon henkiseen tilaan. Usein sain miehen kiinni exänsä seuraamisesta somessa, jossa nainen pani parastaan osoittaakseen kuinka hän on nyt kaikkea mitä mies olisi toivonut. Aloitti jopa pari miehen harrastusta, joista toiseen ei aiemmin ollut missään tapauksessa halunnut osallistua arvojensa vastaisena ja toiseen ei ollut osoittanut mitään mielenkiintoa ja perusti vielä näitä käsittelevän blogin!
En oikein tiennyt mitä ajatella tuosta kaikesta, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että olin se kakkosvalinta. Mies oli aloittanut suhteen kauniimpaan ja nuorempaan naiseen, eikä osannut lopettaa sitä ajoissa. Suhteen jatkuessa ja viimeistään jäädessään kiinni, hän tajusi ettei haluaisi luopua seurustelusuhteestaan. Siihen jääminen kuitenkin osoittautui siksi vaikeammaksi tieksi, joten hän valitsi helpomman. VMP.
Jos oikeasti epävakaa niin suhteesta tulee kuin huumetta. Sekoita huoli toisesta ihmisestä täysin ennakoimattomiin kriiseilyihin ja sen palkitsevuuteen kun olet ainoa mailmassa joka voi auttaa, saa toisen rauhoittumaan. Palaute omasta tekemisestä tulee välittömästi, hyvässä ja pahassa. Olet maailman paras ihminen, tai paskin. Aina paistattelemassa ihailussa, ja odottamassa seuraavaa myrskyä -jonka jälkeen vain sinä saat taivuteltua toisen taas ihailemaan yksin itseäsi, joka olit hetki sitten alhaisista alhaisin.
Jonkun aikaa menee ennen kuin tuosta tunnekoukusta pääsee irti, voi lakata seurailemasta sen elämän keskiössä olleen tunne-elämän mustan aukon kuulumisia. Rakkauden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Noissa haikailuissa mitä moni kuvaa on muutenkin enemmän kyse siitä, että jotain on jäänyt kesken, käsittelemättä tai ilman ratkaisua. Ihan suotta kokea olevansa second choice vain jos kumppani haikailee jonkin ikuvanhan ihastuksen perään. Jos ei koskaan ole edes seurusteltu, ei kyse ole rakkaudesta vaan haavekuvasta. Jos taas on oltu yhdessä ja erottu, niin silloinhan ei sovittu yhteen syystä tai toisesta.
minkälainen dorka huokailee toisen perään oman kumppanin kuullen onkin jo toinen juttu. Ei kuulosta kovin kunnioittavalle tai empaattiselle, tai sitten ei tosiaan pidä tuota "ihastustaan" itsekään oikein minään.
Minä en haikaile kenenkään muun perään ollessani suhteessa ja samaa odotan myös kumppaniltani. Jos ei pysty jostain nuoruuden pakkomielteestä pääsemään yli niin lyöttäytyköön yhteen jonkun muun kanssa. Olkoon nämä ikuisesti muista haaveilevat keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli tänä kesänä täysin puskista. Ollaan oltu miehen kanssa jo aika kauan ja yhdessäkin asutaan. On toki molemmille eron jälkeinen toinen pidempi suhde, että ymmärsin tietysti alusta lähtien, että molemmilla on ollut eletty elämä eikä tietenkään enää rakastuta kuten ensimmäiseen nuoruuden rakkauteen. Mutta kuvittelin, että meillä on ihan vakaa, rakastava suhde.
Muutama viikko sitten mies kuitenkin tuli kyliltä aika maistissa, ottaa tosi harvoin, joten oli varmaan tähän nyt silläkin osansa.Tuli siis kotiin ja oli ihan omituinen ja kysyin, että tapahtuiko siellä jotain. Hän sanoi suoraan tavanneensa pitkästä aikaa "sen oikean rakkautensa" ja nyt on todella sekava olo.
Kun siinä kyselin, rakkaudeksi paljastui entinen työkaverinsa, joka ei taatusti ole ikinä suonut mitään semmoista kiinnostusta miestäni kohtaan. On tosin semmoinen koko kylän kaunotar, että kaikkihan ne miehet silloin siihen aivan lääpällään oli, mutta hän oli vakaasti suhteessa, eikä todellakaan mikään flirttailija tms. Kiva kyllä ja mukava kaikille, että siitäkö sitä on jotain ajatuksia saatu.
Kun siinä kyselin, niin mies sanoi kaikki nämä vuodet (ovat olleet samassa työpaikassa yli 20 v sitten!!) miettinyt, että miten olisi käynyt, jos hän olisi ollut rohkeampi ja kertonut tälle naiselle tunteistaan. Ja että oli jättänyt silloisen naisystävänsä juuri sen vuoksi, että tunteet tätä naista kohtaan oli niin vahvat.
Siis mitä hittoa! Se nainen oli naimisissa silloin jo. Ja kaikki nämä vuodet?!?
Tämä ketju sai miettimään, että onko se niin kuten yksi kaverini kerran sanoi, että lähes kaikilla miehillä, jotka ei ole onnistunut pysymään yhdessä sen lukion kaunottaren kanssa, on joku saakelin pakkomielle jostain menneisyyden naisesta, jonka ympärille ovat kehittäneet jonkun ihme prinsessatarinan.
Mulle tää olis deal breaker. En pystyisi enää katsomaan ihailevasti ja rakastuneesti miestäni levollisin mielin, jos hän on yli 20 vuotta haihatellut jonkun saavuttamattoman kaunottaren perään.
Mulle taas ei. Lapsellista ja typerää kumppanilta, ja veisi palan kunniotusta ainakin hetkeksi. Mutta niin inhimillistä, tavallista ja epätäydellistä, kuten kukin meistä. Itse pystyin vähän vastaavassa tilanteessa antamaan toisen keskeneräisyyden anteeksi, kun itsekin myönsi typeryytensä ja oli pahoillaan puolestani.
Rakkaus on sitä, että sietää toisessa tällaisia pienehköjä epämiellyttäviäkin asioita. Väkivalta ja uskottomuus on sitten niitä isoja, joita ei jäädä katsomaan. Mutta pitkässä liitossa on kyse niin paljon enemmästä kuin rakastuneesti katsomisesta, se että katsoo rakkaudella riittää. Rakkaus on ennen kaikkea tekoja ja hyviä ajatuksia toista kohtaan, ja niitä voi olla kosolti sillä haihattelijallakin <3
Yhdessä epätäydellisinä, yhdessä eteenpäin, parempaa kohti, vaikka välillä se tekeekin henkisesti kipeää.
Olen eri, mutta minä taas ajattelen niin, että on niin äärimmäisen epäkunnioittavaa pimittää tuollaista toisesta selän takana haaveilua koko suhteen ajan, että se epärehellisyys olisi kyllä deal breaker. Jos haaveilee yhdestä ja tyytyy toiseen, niin olisi suoraselkäistä olla siitä rehellinen sille johon tyydytään - ja antaa hänelle mahdollisuus itse päättää, haluaako olla se johon tyydytään vai haluaako kumppanin jolle on ykkönen.
Alue: Aihe vapaa
Pitkälti näin. Toki sitten on epävarmoja kaunottaria, jotka eivät luota oikein kehenkään eivätkä varsinkaan itseensä, ja sekoilevat lukuisten miesten kanssa rauhaa ja varmuutta sisimpään etsien, valitettavan usein sitä löytämättä. Hyväksikäyttäjiä riittää, ja kaunis huonoitsetuntoinen kaunotar on hyvä saalis.