Ylellä juuri dokumentti ihmisen evoluutiosta. Melko on hataraa.
Yhdestä pääkallosta tai luun palasta kehitellään tarinaa jostain eri ihmislajista.
Mitään selitystä ei kuitenkaan edelleenkään ole tai todistetta siitä miten apinasta kehittyi ihminen.
Pelkkää oletusta.
Kommentit (1970)
Vierailija kirjoitti:
Minä luulen, että tämä evoluutioteoriaopetus ja kaikki ne puheet miljoonista vuosista on suurin syy sille, miksi ihmiset ovat luopuneet uskosta, tai eivät ole tulleet uskoon alkujaankaan.
Koska jos ihminen uskoo nämä miljoonat vuodet, alkuräjähdykset, ja että pitkien aikojen kuluessa jostain limaeliöstä on eläinten kautta muodostunut ihminen, se vie kaiken pohjan pois Raamatulta.
Mitä suurempi valhe, sitä helpommin se menee läpi, Hitlerkin sen tiesi. (Juutalaiskansan hävittäminen on muuten juurikin oleellista Saatanan suunnitelmissa. Tällä hetkellä historiaa kirjoitetaan uusiksi ja heidän olemassaolo yritetään pyyhkiä pois historian kirjoista)
Ja siksi täällä myös pilkkaajat herjaavat, nimittelevät uskovaisia hulluiksi, tyhmiksi ja ties miksi. Kuitenkin, jokainen, jos rehellinen on, ymmärtää että Jumala loi meidät ja maailman.
Kun ateisteilla ei ole enää mitään todellisia aseita, alkaa nämä spaghettihirviö-herjat lennellä. Kyllä, heillä lentää spaghetit ja liemet ympäri seiniä niinkuin kannettomasta tehosekoittimesta. Heidän valherakennelmat leviävät seinille. Siinä on heidän sotkunsa. Ei tullut järjestäytynyttä, älykästä luomakuntaa siitä.
Hieno argumentti. Nyt kaikki sen lukeneet vakuuttuivat kristinuskon oikeellisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen ei voi edes tuomita, vain Jumala.
Mitä tuokin tarkoittaa? Teepä murha Mannerheimintiellä niin näet kuka tuomitsee.
Katso asiayhteys. Tuomitseeko tuomarit täällä ihmisiä helvettiin? En tiennytkään. Olisi aika hupaisaa jos tuomari pamauttaisi nuijalla pöytään ja ilmoittaisi että tuomio on helvetti.
En tiennytkään että oli kysymys tuomitsemisesta helvettiin. Ainakin osa kirkonmiehistä tuntuu olevan sitä mieltä, ettei sellaista helvettiä olekaan. On niin monenlaista lahkoa ja tulkitsijaa, ettei oikein tiedä mikä on se virallinen kanta.
Kirkossakin on epäuskoisia ns leipäpappeja. Ei piispa Kari Mäkinenkään mikään Jeesukseen uskova ollut, oli hyvin myötämielinen jos papeilla oli satanistisia harrastuksia eli jos kuuluivat masoneihin. Tottakai Saatana haluaa tunkeutua juuri sinne missä Jeesuksesta puhutaan, eksyttämään ja viettelemään pois uskosta.
Raamatussa sanotaan myös että monia antikristuksia on maailmassa, en ihmettele jos täälläkin niitä olisi. En sano että on, mutta en ihmettelisi. Me (uskovat) ei tiedetä keitä ne on emmekä tuomitse, vaan rukoilemme epäuskoisten puolesta. Uskovan osa on kestää pilkkaa, se tiedetään ja sitä tässä ketjussa todella on piisannut. Mutta teillekin, pilkkaajat, Jeesus voi pestä verellään syntinne pois jos kadutte ja käännytte kadotuksen tieltä ja teette parannuksen. Minä olen ihan samassa veneessä. Niin kuin Paavali sanoi: - Sitä hyvää, mitä minä tahdon tehdä, minä en tee, ja sitä pahaa, mitä minä en tahdo tehdä, minä teen. (Roomalaiskirje 7 tais olla, en muista sanatarkkaan)
Aika kova steitmentti sinulta väittää, ettei Kari Mäkinen ole aito uskovainen. Taidat rajata ne "aidot" uskovaiset aika pieneen porukkaan. Olet varmaan tyytyväinen, että sinulla on kyky tunnistaa "aito" uskovainen. Sinunlaisesi tekevät suunnattomasti haittaa aidolle kristillisyydelle.

Millä perusteella tiede on valetta?
Millä perusteella kristinusko/Raamattu on totta?

En tiedä onko hän tällä hetkellä. Jeesuksen tahto ei ole viedä ihmisiä harhaan ja seurakuntaa harhaan. Jeesus sanoi että ei voi palvella kahta Herraa. Et voi olla yhtä aikaa Saatana oma ja Jeesuksen oma. On ilman muuta väärin ilmaista seurakunnalleen ja etenkin työntekijöilleen että nämä voivat hyvin palvella ja sitoutua (valalla) Saatanalle, Saatanan palvelijoiksi ja orjiksi. Ei ole mahdollista olla vapaa-ajalla Saatanan työntekijä ja työajalla Jumalan palveluksessa. Papin työehtosopimuksessakin on että olet pappi kokoajan. Ja vaikka työehdoissa lukisi muuta, Jumala ei hyväksy sitä. Ehkä Mäkinen on tehnyt parannuksen, voi olla. Toivon niin, toivon että hän on tänä päivänä uskossa ja pelastuu. Rukoilen hänen puolesta.

Tiedät hyvin, uskon kautta me pelastumme. Usko ja tiede on kaksi eri asiaa. Tietenkään ateisti ei usko Jumalaan. Mutta uskova tietää että Jumala on luonut kaikki luonnonlait. Tiede on hyvä asia, tietenkin. Monessa asiassa tiede on oikeassa ja kokoajan keksitään uutta. Mutta Saatana tekee tässä maailmassa työtään, tekee kaikkensa, että joka alueella saisi ihmiset harhautettua pois totuuden tieltä.

Jos tuo on totta että teen hallaa aidolle kristillisyydelle, niin Jumala minua auttakoon, sillä se ei ole tahtoni. Haluaisin että mahdollisimman moni pelastuisi. Mutta tällaisia me ihmiset olemme. Pystymme vain pahaan, vaikka hyvää yrittäisimme.
Totta puhut veliseni. Jumala on tosiaan ihmeellisesti luonut koko luomakunnan ja siitä me saamme nauttia joka päivä. Älkää luopuko uskosta veljet! Totuudessa pysykää ja pitäkää se, mitä teille on uskottu. Kuten ketjusta voimme huomata niin monet ovat hyökänneet uskovien kimppuun nimittelemällä ja herjaamalla. Tämä ei kuitenkaan vähennä uskoamme vaan jos jotain, niin vahvistaa sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaali aivokemiallinen ilmiö.
Aivokemiallinen ilmiö, että pystyy näkemään ikään kuin yläpuolelta asioita? Eli asioita, joita ei näkisi jos makaisi selällään. Näitäkin tapauksia tunnetaan. Paljon on selittämätöntä siis.
Ei, vaan kuvittelemaan asioita.
Vierailija kirjoitti:
Siinä teoriassa ei ole logiikkaa, koska emme näe apinan ja ihmisen välimuotoa missään.
Ei, vaan jos näkisimme niin siinä ei olisi logiikkaa. Taas yksi kretupelle joka ei ymmärrä edes perusteita teoriasta jota on "kumoamassa."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaali aivokemiallinen ilmiö.
Aivokemiallinen ilmiö, että pystyy näkemään ikään kuin yläpuolelta asioita? Eli asioita, joita ei näkisi jos makaisi selällään. Näitäkin tapauksia tunnetaan. Paljon on selittämätöntä siis.
Erikoinen on lääkärilehti Lansetissa kerrottu tapaus ,sokeasta joka näki ympäristöä.
Pystyi kertomaan mihin sairaanhoitaja laittoi hänen tavaroitaan.
Google ei ainakaan tuollaista tapausta tunne, joten oletan että keksit taas omia satujasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raamatussa on kuvattu monia historiallisia tapahtumia erittäin suurella tarkkuudella - ennen kuin ne tapahtuivat.
No ei ole. Jokainen tuollainen "tapahtuma" on joko jälkikäteen lisätty, tai kyseistä tapahtumaa ei ole koskaan todellisuudessa edes tapahtunut. Parhaimpana esimerkkinä varmaankin Jeesuksen väitetty syntymä Betlehemissä, joka oli pakko käsikirjoittaa saadakseen sen sopimaan aikaisempiin "ennustuksiin", vaikka jo nimikin toki kertoo Jeesuksen ollen Nasaretista.
Suosittelen kaivelemaan nettiä, tässä voidaan nyt puhua sellaisista asioista kuin kaupunkien tuhoutuminen, jälleenrakennus, kuka oli hallitsijana, mikä oli tuhoutumistapa, mitä sen jälkeen seurasi, juutalaisten historian vaiheet jne. Sieltä löytyy vaikka ja mitä. Ei ole mitenkään mahdollista, että näitä juttuja ois lisäilty jälkikäteen jos tekstit on tunnettu jo vuosisatoja ennen kuin mitään tapahtui. No niin, nyt jos pystytään löytämään vaikkapa sata tekstilähdettä, jotka voidaan ajoittaa ajalle ennen noita tapahtumia, niin ei ole mitenkään mahdollista, että kaikkia noita olisi pystytty peukaloimaan jälkikäteen. Pitää ottaa huomioon, että tekstit kirjoitettiin käsin tuohon aikaan.
Ei pidä paikkaansa. Ei siellä ole mitään, missä joku tapahtuma olisi etukäteen ennustettu. Ihan on kuvattu tapahtuvia ja tapahtuneita asioita.
Olen perehtynyt asiaan. Voin vakuuttaa, ettei teologian ja eksegetiikan opinnoissa tule tuollaista vastaan.
Naurahdin. No, mutta jatkakaa toki. Ei täällä tule hullua hurskaammaksi. Suosittelen kuitenkin lukemaan edes sitä Raamattua. Ei historiallisten todisteiden toivossa vaan oman sielunne tähden.
Tämäkin olisi paljon liikuttavampi kehotus, jos olisi syytä olettaa, että ihmisellä on sielu. Vaan kun ei ole.
Miten selität ruumistapoistumis- ja kuolemanrajakokemukset : )?
Ne on neurofysiologisesti varsin helppoa selittää. Ei se synapsitoiminta salamannopeasti lopu vaikka sydän pysähtyy.
Kaikkia tilanteita ei pysty selittämään tuolla.
Niin, ne loput ovat valheita.
Ateistien klassikkoselitys. Se mitä ei voi oman mielen mukaisesti selittää kuitataan valheeksi.
Koska ne ovat. Tai epätotuuksia, eivät ne välttämättä tahallisia valheita ole, vaan harhoja tai vääriä muistoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä luulen, että tämä evoluutioteoriaopetus ja kaikki ne puheet miljoonista vuosista on suurin syy sille, miksi ihmiset ovat luopuneet uskosta, tai eivät ole tulleet uskoon alkujaankaan.
Koska jos ihminen uskoo nämä miljoonat vuodet, alkuräjähdykset, ja että pitkien aikojen kuluessa jostain limaeliöstä on eläinten kautta muodostunut ihminen, se vie kaiken pohjan pois Raamatulta.
Mitä suurempi valhe, sitä helpommin se menee läpi, Hitlerkin sen tiesi. (Juutalaiskansan hävittäminen on muuten juurikin oleellista Saatanan suunnitelmissa. Tällä hetkellä historiaa kirjoitetaan uusiksi ja heidän olemassaolo yritetään pyyhkiä pois historian kirjoista)
Ja siksi täällä myös pilkkaajat herjaavat, nimittelevät uskovaisia hulluiksi, tyhmiksi ja ties miksi. Kuitenkin, jokainen, jos rehellinen on, ymmärtää että Jumala loi meidät ja maailman.
Kun ateisteilla ei ole enää mitään todellisia aseita, alkaa nämä spaghettihirviö-herjat lennellä. Kyllä, heillä lentää spaghetit ja liemet ympäri seiniä niinkuin kannettomasta tehosekoittimesta. Heidän valherakennelmat leviävät seinille. Siinä on heidän sotkunsa. Ei tullut järjestäytynyttä, älykästä luomakuntaa siitä.
Millä perusteella tiede on valetta?
Millä perusteella kristinusko/Raamattu on totta?
Tiedät hyvin, uskon kautta me pelastumme. Usko ja tiede on kaksi eri asiaa. Tietenkään ateisti ei usko Jumalaan. Mutta uskova tietää että Jumala on luonut kaikki luonnonlait.
Miksi hän on sitten uskova mutta ateistinen oppinut tietävä? Ei nyt ihan pidä vettä tuo selityksesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä luulen, että tämä evoluutioteoriaopetus ja kaikki ne puheet miljoonista vuosista on suurin syy sille, miksi ihmiset ovat luopuneet uskosta, tai eivät ole tulleet uskoon alkujaankaan.
Koska jos ihminen uskoo nämä miljoonat vuodet, alkuräjähdykset, ja että pitkien aikojen kuluessa jostain limaeliöstä on eläinten kautta muodostunut ihminen, se vie kaiken pohjan pois Raamatulta.
Mitä suurempi valhe, sitä helpommin se menee läpi, Hitlerkin sen tiesi. (Juutalaiskansan hävittäminen on muuten juurikin oleellista Saatanan suunnitelmissa. Tällä hetkellä historiaa kirjoitetaan uusiksi ja heidän olemassaolo yritetään pyyhkiä pois historian kirjoista)
Ja siksi täällä myös pilkkaajat herjaavat, nimittelevät uskovaisia hulluiksi, tyhmiksi ja ties miksi. Kuitenkin, jokainen, jos rehellinen on, ymmärtää että Jumala loi meidät ja maailman.
Kun ateisteilla ei ole enää mitään todellisia aseita, alkaa nämä spaghettihirviö-herjat lennellä. Kyllä, heillä lentää spaghetit ja liemet ympäri seiniä niinkuin kannettomasta tehosekoittimesta. Heidän valherakennelmat leviävät seinille. Siinä on heidän sotkunsa. Ei tullut järjestäytynyttä, älykästä luomakuntaa siitä.
Millä perusteella tiede on valetta?
Millä perusteella kristinusko/Raamattu on totta?
Tiedät hyvin, uskon kautta me pelastumme. Usko ja tiede on kaksi eri asiaa. Tietenkään ateisti ei usko Jumalaan. Mutta uskova tietää että Jumala on luonut kaikki luonnonlait. Tiede on hyvä asia, tietenkin. Monessa asiassa tiede on oikeassa ja kokoajan keksitään uutta. Mutta Saatana tekee tässä maailmassa työtään, tekee kaikkensa, että joka alueella saisi ihmiset harhautettua pois totuuden tieltä.
En minä ainakaan tuollaista tiedä enkä usko. Väitän silti olevani vähintään yhtä hyvä ihminen kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raamatussa on kuvattu monia historiallisia tapahtumia erittäin suurella tarkkuudella - ennen kuin ne tapahtuivat.
No ei ole. Jokainen tuollainen "tapahtuma" on joko jälkikäteen lisätty, tai kyseistä tapahtumaa ei ole koskaan todellisuudessa edes tapahtunut. Parhaimpana esimerkkinä varmaankin Jeesuksen väitetty syntymä Betlehemissä, joka oli pakko käsikirjoittaa saadakseen sen sopimaan aikaisempiin "ennustuksiin", vaikka jo nimikin toki kertoo Jeesuksen ollen Nasaretista.
Suosittelen kaivelemaan nettiä, tässä voidaan nyt puhua sellaisista asioista kuin kaupunkien tuhoutuminen, jälleenrakennus, kuka oli hallitsijana, mikä oli tuhoutumistapa, mitä sen jälkeen seurasi, juutalaisten historian vaiheet jne. Sieltä löytyy vaikka ja mitä. Ei ole mitenkään mahdollista, että näitä juttuja ois lisäilty jälkikäteen jos tekstit on tunnettu jo vuosisatoja ennen kuin mitään tapahtui. No niin, nyt jos pystytään löytämään vaikkapa sata tekstilähdettä, jotka voidaan ajoittaa ajalle ennen noita tapahtumia, niin ei ole mitenkään mahdollista, että kaikkia noita olisi pystytty peukaloimaan jälkikäteen. Pitää ottaa huomioon, että tekstit kirjoitettiin käsin tuohon aikaan.
Ei pidä paikkaansa. Ei siellä ole mitään, missä joku tapahtuma olisi etukäteen ennustettu. Ihan on kuvattu tapahtuvia ja tapahtuneita asioita.
Olen perehtynyt asiaan. Voin vakuuttaa, ettei teologian ja eksegetiikan opinnoissa tule tuollaista vastaan.
Naurahdin. No, mutta jatkakaa toki. Ei täällä tule hullua hurskaammaksi. Suosittelen kuitenkin lukemaan edes sitä Raamattua. Ei historiallisten todisteiden toivossa vaan oman sielunne tähden.
Tämäkin olisi paljon liikuttavampi kehotus, jos olisi syytä olettaa, että ihmisellä on sielu. Vaan kun ei ole.
Miten selität ruumistapoistumis- ja kuolemanrajakokemukset : )?
Ne on neurofysiologisesti varsin helppoa selittää. Ei se synapsitoiminta salamannopeasti lopu vaikka sydän pysähtyy.
Kaikkia tilanteita ei pysty selittämään tuolla.
Niin, ne loput ovat valheita.
Ateistien klassikkoselitys. Se mitä ei voi oman mielen mukaisesti selittää kuitataan valheeksi.
Koska ne ovat. Tai epätotuuksia, eivät ne välttämättä tahallisia valheita ole, vaan harhoja tai vääriä muistoja.
Entä meediot? Vaikka kristityt ei tietenkään kannata näihin juttuihin osallistumaan, niin nekin on osoitus siitä, että on jotain ihmisen tietoisuuden ulkopuolella olevaa, tai ehkä tietoisuus on jotain mitä ei oikein ymmärretä vielä. Joka tapauksessa jonkinlainen salattu maailma, miten vaan haluat asian ilmaista. Näissä on paljon tapauksia, joissa täysin tuntematon ihminen pystyy kertomaan toisesta ihmisestä asioita, joita ei mitenkään voi tietää. Ja kyse ei ole nyt mistään, m-kirjaimella alkava vaivaa ajatuksiasi -löpinästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen ei voi edes tuomita, vain Jumala.
Mitä tuokin tarkoittaa? Teepä murha Mannerheimintiellä niin näet kuka tuomitsee.
Katso asiayhteys. Tuomitseeko tuomarit täällä ihmisiä helvettiin? En tiennytkään. Olisi aika hupaisaa jos tuomari pamauttaisi nuijalla pöytään ja ilmoittaisi että tuomio on helvetti.
En tiennytkään että oli kysymys tuomitsemisesta helvettiin. Ainakin osa kirkonmiehistä tuntuu olevan sitä mieltä, ettei sellaista helvettiä olekaan. On niin monenlaista lahkoa ja tulkitsijaa, ettei oikein tiedä mikä on se virallinen kanta.
Kirkossakin on epäuskoisia ns leipäpappeja. Ei piispa Kari Mäkinenkään mikään Jeesukseen uskova ollut, oli hyvin myötämielinen jos papeilla oli satanistisia harrastuksia eli jos kuuluivat masoneihin. Tottakai Saatana haluaa tunkeutua juuri sinne missä Jeesuksesta puhutaan, eksyttämään ja viettelemään pois uskosta.
Raamatussa sanotaan myös että monia antikristuksia on maailmassa, en ihmettele jos täälläkin niitä olisi. En sano että on, mutta en ihmettelisi. Me (uskovat) ei tiedetä keitä ne on emmekä tuomitse, vaan rukoilemme epäuskoisten puolesta. Uskovan osa on kestää pilkkaa, se tiedetään ja sitä tässä ketjussa todella on piisannut. Mutta teillekin, pilkkaajat, Jeesus voi pestä verellään syntinne pois jos kadutte ja käännytte kadotuksen tieltä ja teette parannuksen. Minä olen ihan samassa veneessä. Niin kuin Paavali sanoi: - Sitä hyvää, mitä minä tahdon tehdä, minä en tee, ja sitä pahaa, mitä minä en tahdo tehdä, minä teen. (Roomalaiskirje 7 tais olla, en muista sanatarkkaan)
Aika kova steitmentti sinulta väittää, ettei Kari Mäkinen ole aito uskovainen. Taidat rajata ne "aidot" uskovaiset aika pieneen porukkaan. Olet varmaan tyytyväinen, että sinulla on kyky tunnistaa "aito" uskovainen. Sinunlaisesi tekevät suunnattomasti haittaa aidolle kristillisyydelle.
En tiedä onko hän tällä hetkellä. Jeesuksen tahto ei ole viedä ihmisiä harhaan ja seurakuntaa harhaan. Jeesus sanoi että ei voi palvella kahta Herraa. Et voi olla yhtä aikaa Saatana oma ja Jeesuksen oma. On ilman muuta väärin ilmaista seurakunnalleen ja etenkin työntekijöilleen että nämä voivat hyvin palvella ja sitoutua (valalla) Saatanalle, Saatanan palvelijoiksi ja orjiksi. Ei ole mahdollista olla vapaa-ajalla Saatanan työntekijä ja työajalla Jumalan palveluksessa. Papin työehtosopimuksessakin on että olet pappi kokoajan. Ja vaikka työehdoissa lukisi muuta, Jumala ei hyväksy sitä. Ehkä Mäkinen on tehnyt parannuksen, voi olla. Toivon niin, toivon että hän on tänä päivänä uskossa ja pelastuu. Rukoilen hänen puolesta.
Vielä kovempi steitmentti sinulta väittää Mäkistä satanistiksi. Tekopyhä toivotuksesi loppuun (rukoilen hänen puolesta(aan)) iljettää. Jos joku ei sinne taivaaseen pääse, niin kaltaisesi tekopyhät muitten tuomitsijat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä luulen, että tämä evoluutioteoriaopetus ja kaikki ne puheet miljoonista vuosista on suurin syy sille, miksi ihmiset ovat luopuneet uskosta, tai eivät ole tulleet uskoon alkujaankaan.
Koska jos ihminen uskoo nämä miljoonat vuodet, alkuräjähdykset, ja että pitkien aikojen kuluessa jostain limaeliöstä on eläinten kautta muodostunut ihminen, se vie kaiken pohjan pois Raamatulta.
Mitä suurempi valhe, sitä helpommin se menee läpi, Hitlerkin sen tiesi. (Juutalaiskansan hävittäminen on muuten juurikin oleellista Saatanan suunnitelmissa. Tällä hetkellä historiaa kirjoitetaan uusiksi ja heidän olemassaolo yritetään pyyhkiä pois historian kirjoista)
Ja siksi täällä myös pilkkaajat herjaavat, nimittelevät uskovaisia hulluiksi, tyhmiksi ja ties miksi. Kuitenkin, jokainen, jos rehellinen on, ymmärtää että Jumala loi meidät ja maailman.
Kun ateisteilla ei ole enää mitään todellisia aseita, alkaa nämä spaghettihirviö-herjat lennellä. Kyllä, heillä lentää spaghetit ja liemet ympäri seiniä niinkuin kannettomasta tehosekoittimesta. Heidän valherakennelmat leviävät seinille. Siinä on heidän sotkunsa. Ei tullut järjestäytynyttä, älykästä luomakuntaa siitä.
Millä perusteella tiede on valetta?
Millä perusteella kristinusko/Raamattu on totta?
Tiedät hyvin, uskon kautta me pelastumme. Usko ja tiede on kaksi eri asiaa. Tietenkään ateisti ei usko Jumalaan. Mutta uskova tietää että Jumala on luonut kaikki luonnonlait. Tiede on hyvä asia, tietenkin. Monessa asiassa tiede on oikeassa ja kokoajan keksitään uutta. Mutta Saatana tekee tässä maailmassa työtään, tekee kaikkensa, että joka alueella saisi ihmiset harhautettua pois totuuden tieltä.
Käytät sanoja väärin. Ei uskova tiedä, että jumala on luonut kaikki luonnonlait. Hän uskoo niin. Hänellä ei ole asiaan minkäänlaisia todisteita (äläkä nyt vaan sano että raamattu on se todiste, koska se ei ole).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä luulen, että tämä evoluutioteoriaopetus ja kaikki ne puheet miljoonista vuosista on suurin syy sille, miksi ihmiset ovat luopuneet uskosta, tai eivät ole tulleet uskoon alkujaankaan.
Koska jos ihminen uskoo nämä miljoonat vuodet, alkuräjähdykset, ja että pitkien aikojen kuluessa jostain limaeliöstä on eläinten kautta muodostunut ihminen, se vie kaiken pohjan pois Raamatulta.
Mitä suurempi valhe, sitä helpommin se menee läpi, Hitlerkin sen tiesi. (Juutalaiskansan hävittäminen on muuten juurikin oleellista Saatanan suunnitelmissa. Tällä hetkellä historiaa kirjoitetaan uusiksi ja heidän olemassaolo yritetään pyyhkiä pois historian kirjoista)
Ja siksi täällä myös pilkkaajat herjaavat, nimittelevät uskovaisia hulluiksi, tyhmiksi ja ties miksi. Kuitenkin, jokainen, jos rehellinen on, ymmärtää että Jumala loi meidät ja maailman.
Kun ateisteilla ei ole enää mitään todellisia aseita, alkaa nämä spaghettihirviö-herjat lennellä. Kyllä, heillä lentää spaghetit ja liemet ympäri seiniä niinkuin kannettomasta tehosekoittimesta. Heidän valherakennelmat leviävät seinille. Siinä on heidän sotkunsa. Ei tullut järjestäytynyttä, älykästä luomakuntaa siitä.
Millä perusteella tiede on valetta?
Millä perusteella kristinusko/Raamattu on totta?
Tiedät hyvin, uskon kautta me pelastumme. Usko ja tiede on kaksi eri asiaa. Tietenkään ateisti ei usko Jumalaan. Mutta uskova tietää että Jumala on luonut kaikki luonnonlait. Tiede on hyvä asia, tietenkin. Monessa asiassa tiede on oikeassa ja kokoajan keksitään uutta. Mutta Saatana tekee tässä maailmassa työtään, tekee kaikkensa, että joka alueella saisi ihmiset harhautettua pois totuuden tieltä.
Tämä on pelkkää harhautusta, et vastannut kumpaankaan kysymykseen.
Millä perusteella tiede on valetta? Jos se ei ole valetta kokonaisuudessaan, mitkä osat siitä ovat valetta ja millä perusteella?
Millä perusteella kristinusko/Raamattu on totta? Ts. mikä on tämän uskomuksen oikeutus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raamatussa on kuvattu monia historiallisia tapahtumia erittäin suurella tarkkuudella - ennen kuin ne tapahtuivat.
No ei ole. Jokainen tuollainen "tapahtuma" on joko jälkikäteen lisätty, tai kyseistä tapahtumaa ei ole koskaan todellisuudessa edes tapahtunut. Parhaimpana esimerkkinä varmaankin Jeesuksen väitetty syntymä Betlehemissä, joka oli pakko käsikirjoittaa saadakseen sen sopimaan aikaisempiin "ennustuksiin", vaikka jo nimikin toki kertoo Jeesuksen ollen Nasaretista.
Suosittelen kaivelemaan nettiä, tässä voidaan nyt puhua sellaisista asioista kuin kaupunkien tuhoutuminen, jälleenrakennus, kuka oli hallitsijana, mikä oli tuhoutumistapa, mitä sen jälkeen seurasi, juutalaisten historian vaiheet jne. Sieltä löytyy vaikka ja mitä. Ei ole mitenkään mahdollista, että näitä juttuja ois lisäilty jälkikäteen jos tekstit on tunnettu jo vuosisatoja ennen kuin mitään tapahtui. No niin, nyt jos pystytään löytämään vaikkapa sata tekstilähdettä, jotka voidaan ajoittaa ajalle ennen noita tapahtumia, niin ei ole mitenkään mahdollista, että kaikkia noita olisi pystytty peukaloimaan jälkikäteen. Pitää ottaa huomioon, että tekstit kirjoitettiin käsin tuohon aikaan.
Ei pidä paikkaansa. Ei siellä ole mitään, missä joku tapahtuma olisi etukäteen ennustettu. Ihan on kuvattu tapahtuvia ja tapahtuneita asioita.
Olen perehtynyt asiaan. Voin vakuuttaa, ettei teologian ja eksegetiikan opinnoissa tule tuollaista vastaan.
Naurahdin. No, mutta jatkakaa toki. Ei täällä tule hullua hurskaammaksi. Suosittelen kuitenkin lukemaan edes sitä Raamattua. Ei historiallisten todisteiden toivossa vaan oman sielunne tähden.
Tämäkin olisi paljon liikuttavampi kehotus, jos olisi syytä olettaa, että ihmisellä on sielu. Vaan kun ei ole.
Miten selität ruumistapoistumis- ja kuolemanrajakokemukset : )?
Ne on neurofysiologisesti varsin helppoa selittää. Ei se synapsitoiminta salamannopeasti lopu vaikka sydän pysähtyy.
Kaikkia tilanteita ei pysty selittämään tuolla.
Niin, ne loput ovat valheita.
Ateistien klassikkoselitys. Se mitä ei voi oman mielen mukaisesti selittää kuitataan valheeksi.
Koska ne ovat. Tai epätotuuksia, eivät ne välttämättä tahallisia valheita ole, vaan harhoja tai vääriä muistoja.
Entä meediot? Vaikka kristityt ei tietenkään kannata näihin juttuihin osallistumaan, niin nekin on osoitus siitä, että on jotain ihmisen tietoisuuden ulkopuolella olevaa, tai ehkä tietoisuus on jotain mitä ei oikein ymmärretä vielä. Joka tapauksessa jonkinlainen salattu maailma, miten vaan haluat asian ilmaista. Näissä on paljon tapauksia, joissa täysin tuntematon ihminen pystyy kertomaan toisesta ihmisestä asioita, joita ei mitenkään voi tietää. Ja kyse ei ole nyt mistään, m-kirjaimella alkava vaivaa ajatuksiasi -löpinästä.
Kerrotko yhdenkin todistetun tapauksen, jossa joku meedio olisi jonkun todellisen asian pystynyt näkemään ilman vilppiä.
Joillekin ihmiselle ei riitä mitkään todisteet. Ehkä jos omalle kohdalle sattuisi, sittenkin luultavasti selittäisi itselleen, että joku huijaus, harha, sattuma on kyseessä. Minäkin voisin kertoa omakohtaisia kokemuksia, mutta todennäköisesti vastaanotto olisi sellaista, että eipä viitsi. Jos kieltäytyy näkemästä ihmeitä' nenänsä edessä ja maailmassa niin mitäpä siinä voi. Toivottavasti saatte silmänne auki joskus.