Ylellä juuri dokumentti ihmisen evoluutiosta. Melko on hataraa.
Yhdestä pääkallosta tai luun palasta kehitellään tarinaa jostain eri ihmislajista.
Mitään selitystä ei kuitenkaan edelleenkään ole tai todistetta siitä miten apinasta kehittyi ihminen.
Pelkkää oletusta.
Kommentit (1970)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Evoluutioteoria on ilmeisin, yksinkertaisin ja samalla myös kaikkein oikein todellisuutemme selitystapa. Ihmeellisintä on, että sen yleinen hyväksyntä on kestänyt näinkin kauan.
Sen keksi yksi mies vasta 1800 luvun puolivälissä.
Synteettinen evoluutioteoria on syntynyt tuossa maailmansotien jälkeen. Sillä on hyvin vähän tekemistä Darwinin lajien synnyn kanssa. Pitäisikö teidän uskistollojen pikkuhiljaa tulla pois sieltä 1800-luvulta?
Toisaalta myös esimerkiksi antiikin Kreikassa esiintyi näkemys kaiken kehittymisestä jonkinlaisesta alkulimasta. Ajatus sinänsä siis ei ole uusi, mutta tietenkään nuo muinaisten aikojen käsitykset eivät sinänsä ole tieteellisiä nykymielessä.
Vierailija kirjoitti:
Yksikään nisäkäs ei ole muuttunut toiseksi lajiksi koskaan!
Ei myöskään matelija, kala tai lintu jne. Kyllä jokainen yksilö ihan samanlajisena elää elämänsä, mutta jossain vaiheessa käy niin, että se jälkeläinen onkin sitten eri lajia. Tietenkään sitäkään yksilöä ei voida osoittaa, joka on ensimmäinen lajiaan, koska evoluutio on hidasta, äärimmäisen hidasta, ja muutos vähittäistä.
Klassikkokysymys kuuluu, kumpi oli ensin, muna vai kana, ja oikea vastaus on tietysti kana, joka tuli jonkun muun lintulajin yksilön munimasta munasta.
Vierailija kirjoitti:
Oppiikohan kivet joskus puhumaan ja kävelemään. Se voi olla että ne jo pohtivat sitä. Voi olla että jostain avaruudesta niihin iskee tietoisuus.
Tässä taas perus evoluutiokriitikko jolla ei ole hajuakaan mitä evoluutioteoria tarkoittaa. Vaikeahan sitä onkin kritisoida jos tietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki luonnossa viittaa älykkääseen suunitteluun, ei sattumalla voi tulla tuollaista täydellisyyttä!
Kannattaa tutustua evoluutioon. Tulet hämmästymään sen voimasta.
Miksei evoluutio voi olla älykkään suunnittelijan "kätten jälkeä"?
Sehän onkin, mr. sattuma on se älykäs suunnittelija.
Sattuma ei järjestä kaaosta.
Entropia, jos ei tee mitään niin asiat menevät epäjärjestykseen, ei siis järjestykseen.
Vaan kun tekee, niin ne menee järjestykseen.
Mitä tuolla tarkoitat? Ei mikään evoluutioteoria kyllä tee yhtään mitään, vaan sehän juuri yrittää väittää että itsestään tulee täydellisyyttä.
Mikä on tämä evoluutioteoria mistä puhut? Ei sillä ainakaan ole mitään tekemistä biologian synteettisen evoluutioteorian kanssa näköjään.
Eikös kyse ole nyt tuosta Darwinin evoluutioteoriasta?
Miksi joku puhuisi 1800-luvun teorioista 2020-luvulla? Eikä kyllä Darwinkaan väittänyt mitään tuollaista.
Eli niistä tulee neek..eikun siis tummaihoisia.
Sattuuko se kun on noin tyhmä kuin sinä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisellä on häntäluu ja vilkkuluomi. Sikiöaikana kai vähän aikaa kiduksetkin. Joillakin ihmisillä muuten on korvalehdessä luonnostaan reikä. Sekin on kidusjäänne. Eikös nämä ole selviä todisteita siitä, että elämä alkoi ensin vedessä. Paljon maalleryömimisen jälkeen ihmisen alkumuoto kehittyi häntineen.
Eivät ole todisteita. Ns. häntäluulla ei ole mitään tekemistä hännän kanssa.
Käy leikkauttamassa ns. vilkkuluomesi pois, niin huomaat oliko siitä hyötyä.Kyllä ovat.
Kuulehan nyt, rakas spagettihirviö, onko sinulla uhma-ikä menossa. Eikö sinulla ole muuta tekemistä kun kiukutella tosiasioita vastaan? Muistahan että teet elämästäsi vielä tiliä. Suosittelen tutustumaan kirjoituksiin.
Suosittelen sinua imemään veristä aidskyrpää.
Tuosta lauseestakin teet tiliä vielä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskotte kaikki mitä tiede väittää. Bää, Bää.
Faktoihin ei tarvitse uskoa. Noot noot!
Tiede on erehtyväinen ja faktat muuttuu
Niinpä. Siksi tiede onkin aina nykyisen tietämyksemme huipulla, toisin kuin 2000 vuotta sitten kirjoitetut kamelinpaimenten iltasadut jotka eivät ole olleet milloinkaan oikeassa.
Miten voi luottaa huomenna muuttuvaan faktaan?
Sen sijaan luotetaan satuihin jotka ei ole koskaan olleet oikeassa 🙄. Sinäkään et taatusti halua uskoa esim niin kuin tehtiin inkvisition aikaan että Jumalan nimeen heitetään ihmisiä hukkumaan. Mitä, eikö stoori olekaan 100% muuttumaton? Eri.
Missä Jumalan sanassa niin käsketään tehdä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisellä on häntäluu ja vilkkuluomi. Sikiöaikana kai vähän aikaa kiduksetkin. Joillakin ihmisillä muuten on korvalehdessä luonnostaan reikä. Sekin on kidusjäänne. Eikös nämä ole selviä todisteita siitä, että elämä alkoi ensin vedessä. Paljon maalleryömimisen jälkeen ihmisen alkumuoto kehittyi häntineen.
Eivät ole todisteita. Ns. häntäluulla ei ole mitään tekemistä hännän kanssa.
Käy leikkauttamassa ns. vilkkuluomesi pois, niin huomaat oliko siitä hyötyä.Kyllä ovat.
Kuulehan nyt, rakas spagettihirviö, onko sinulla uhma-ikä menossa. Eikö sinulla ole muuta tekemistä kun kiukutella tosiasioita vastaan? Muistahan että teet elämästäsi vielä tiliä. Suosittelen tutustumaan kirjoituksiin.
Suosittelen sinua imemään veristä aidskyrpää.
Tuosta lauseestakin teet tiliä vielä.
Ok, paljonko luulet minun sillä tienaavan?
Vierailija kirjoitti:
Joo, sähän voitkin tavallisena pulliaisena äkkivilkaisulta tuomita tieteelliset tutkimukset hatarana huuhaana.
Perehdy ensin aiheeseen ennen kuin arvostelet.
Tämä.
Vain tiede voi todistaa edellisen tieteen vääräksi, ja se tekee sitä koko ajan.
Olettelu, mielipiteet ja uskominen ei ole muuttanut vanhaa tiedettä paremmaksi vielä kertaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksikään nisäkäs ei ole muuttunut toiseksi lajiksi koskaan!
Ei myöskään matelija, kala tai lintu jne. Kyllä jokainen yksilö ihan samanlajisena elää elämänsä, mutta jossain vaiheessa käy niin, että se jälkeläinen onkin sitten eri lajia.
No, tuossahan yrität kuitenkin väittää että laji muka kuitenkin muuttuu toiseksi lajiksi? Ei yksikään laji synnytä missään vaiheessa jotain "eri lajia" itsestään, tuollaista ei olla missään todennettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki luonnossa viittaa älykkääseen suunitteluun, ei sattumalla voi tulla tuollaista täydellisyyttä!
Kannattaa tutustua evoluutioon. Tulet hämmästymään sen voimasta.
Miksei evoluutio voi olla älykkään suunnittelijan "kätten jälkeä"?
Sehän onkin, mr. sattuma on se älykäs suunnittelija.
Sattuma ei järjestä kaaosta.
Entropia, jos ei tee mitään niin asiat menevät epäjärjestykseen, ei siis järjestykseen.
Vaan kun tekee, niin ne menee järjestykseen.
Mitä tuolla tarkoitat? Ei mikään evoluutioteoria kyllä tee yhtään mitään, vaan sehän juuri yrittää väittää että itsestään tulee täydellisyyttä.
Mikä on tämä evoluutioteoria mistä puhut? Ei sillä ainakaan ole mitään tekemistä biologian synteettisen evoluutioteorian kanssa näköjään.
Eikös kyse ole nyt tuosta Darwinin evoluutioteoriasta?
Miksi joku puhuisi 1800-luvun teorioista 2020-luvulla? Eikä kyllä Darwinkaan väittänyt mitään tuollaista.
Eli niistä tulee neek..eikun siis tummaihoisia.
Sattuuko se kun on noin tyhmä kuin sinä?
Spagettihirviö, sinä osaat lukea niin mene kirjastoon, ala opiskella. Mutta unohda nuo biologian oppikirjat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisellä on häntäluu ja vilkkuluomi. Sikiöaikana kai vähän aikaa kiduksetkin. Joillakin ihmisillä muuten on korvalehdessä luonnostaan reikä. Sekin on kidusjäänne. Eikös nämä ole selviä todisteita siitä, että elämä alkoi ensin vedessä. Paljon maalleryömimisen jälkeen ihmisen alkumuoto kehittyi häntineen.
Eivät ole todisteita. Ns. häntäluulla ei ole mitään tekemistä hännän kanssa.
Käy leikkauttamassa ns. vilkkuluomesi pois, niin huomaat oliko siitä hyötyä.Kyllä ovat.
Kuulehan nyt, rakas spagettihirviö, onko sinulla uhma-ikä menossa. Eikö sinulla ole muuta tekemistä kun kiukutella tosiasioita vastaan? Muistahan että teet elämästäsi vielä tiliä. Suosittelen tutustumaan kirjoituksiin.
Suosittelen sinua imemään veristä aidskyrpää.
Tuosta lauseestakin teet tiliä vielä.
Uskistollo uhkailee asialla jonka olemassaolosta hänellä on antaa tasan nolla todistetta. Nyt kyllä pelottaa 😂😂😂

Onhan. Jatkuvasti. Vaikka sinä olet liian tyhmä ja tietämätön ymmärtämään biologiasta yhtään mitään, ei tarkoita että kaikki muutkin ovat.
Joo, mm. koiraa voi jalostaa mutta koira se silti aina on se jalostettu eläin, ei se muutu esim. linnuksi! Ja tuossa juuri tökkää se evoluutiosatu!

Uskistollo, sinä tuskin osaat edes lukea, etkä ainakaan ymmärrä lukemaasi, joten mene jonnekin muualle täältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki luonnossa viittaa älykkääseen suunitteluun, ei sattumalla voi tulla tuollaista täydellisyyttä!
Kannattaa tutustua evoluutioon. Tulet hämmästymään sen voimasta.
Valheen isän kaikella voimalla.
Nyt eletään jotain valheen valtakautta. Nykyihmiset rakastaa valhetta. Tuntuu ihan älyvapaalta, en voi käsittää miten joku ei haluaisi tietää totuutta. Mutta niinhän Raamatussakin sanotaan että lopun ajan ihmiset rakastavat valhetta. Jopa jotkut keski-ikäiset ovat vaihtaneet asenteensa, ovat ennen janonneet totuutta, mutta nyt mieltyneet valheeseen. Mulla tekee pahaa katsella tätä aikaa.
Tuohan on täyttä valhetta.
Ei, kyllä ihmisen luonteeseen kuuluu olennaisena valhe, totuuden muuntelu, petoskin, eli itsekkyys. Hyvä luovuus ja mielikuvitus eivät ole samaa, vaikka juuri ne antavat mahdollisuuden uusiin näkökulmiin. Tässä saumassa on paikka moraalille, joka oli ennen lähinnä uskonnon aluetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksikään nisäkäs ei ole muuttunut toiseksi lajiksi koskaan!
Ei myöskään matelija, kala tai lintu jne. Kyllä jokainen yksilö ihan samanlajisena elää elämänsä, mutta jossain vaiheessa käy niin, että se jälkeläinen onkin sitten eri lajia.
No, tuossahan yrität kuitenkin väittää että laji muka kuitenkin muuttuu toiseksi lajiksi? Ei yksikään laji synnytä missään vaiheessa jotain "eri lajia" itsestään, tuollaista ei olla missään todennettu.
Onhan. Jatkuvasti. Vaikka sinä olet liian tyhmä ja tietämätön ymmärtämään biologiasta yhtään mitään, ei tarkoita että kaikki muutkin ovat.
Missä on esimerkki että laji on synnyttänyt itsestään ulos aivan toisen lajin, kerro kun niin perkeleen viisas olet olevinasi?
Vierailija kirjoitti:
Joo, mm. koiraa voi jalostaa mutta koira se silti aina on se jalostettu eläin, ei se muutu esim. linnuksi! Ja tuossa juuri tökkää se evoluutiosatu!
Edelleen, jos koira muuttuisi linnuksi niin evoluutioteoria kumoutuisi sillä silmänräpäyksellä.
Miksi te jatkuvasti haluatte tuoda esiin sen, että ette ymmärrä hevonvittuakaan koko aiheesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisellä on häntäluu ja vilkkuluomi. Sikiöaikana kai vähän aikaa kiduksetkin. Joillakin ihmisillä muuten on korvalehdessä luonnostaan reikä. Sekin on kidusjäänne. Eikös nämä ole selviä todisteita siitä, että elämä alkoi ensin vedessä. Paljon maalleryömimisen jälkeen ihmisen alkumuoto kehittyi häntineen.
Eivät ole todisteita. Ns. häntäluulla ei ole mitään tekemistä hännän kanssa.
Käy leikkauttamassa ns. vilkkuluomesi pois, niin huomaat oliko siitä hyötyä.Kyllä ovat.
Kuulehan nyt, rakas spagettihirviö, onko sinulla uhma-ikä menossa. Eikö sinulla ole muuta tekemistä kun kiukutella tosiasioita vastaan? Muistahan että teet elämästäsi vielä tiliä. Suosittelen tutustumaan kirjoituksiin.
Suosittelen sinua imemään veristä aidskyrpää.
Tuosta lauseestakin teet tiliä vielä.
Uskistollo uhkailee asialla jonka olemassaolosta hänellä on antaa tasan nolla todistetta. Nyt kyllä pelottaa 😂😂😂
En minä uhkaile. Raamatussa kerrotaan. Jumalan sanaan voi luottaa. Tieteen tulokset vaihtuu vähän väliä. Kuten esimerkiksi nuo miljoonat vuodet on ammuttu jo alas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksikään nisäkäs ei ole muuttunut toiseksi lajiksi koskaan!
Ei myöskään matelija, kala tai lintu jne. Kyllä jokainen yksilö ihan samanlajisena elää elämänsä, mutta jossain vaiheessa käy niin, että se jälkeläinen onkin sitten eri lajia.
No, tuossahan yrität kuitenkin väittää että laji muka kuitenkin muuttuu toiseksi lajiksi? Ei yksikään laji synnytä missään vaiheessa jotain "eri lajia" itsestään, tuollaista ei olla missään todennettu.
Onhan. Jatkuvasti. Vaikka sinä olet liian tyhmä ja tietämätön ymmärtämään biologiasta yhtään mitään, ei tarkoita että kaikki muutkin ovat.
Missä on esimerkki että laji on synnyttänyt itsestään ulos aivan toisen lajin, kerro kun niin perkeleen viisas olet olevinasi?
Mene sinne kirjastoon ja ota selvää. Minua ei kiinnosta selittää ameeban tasolla olevalle tollolle yhtään mitään kun et kuitenkaan ymmärrä.
Mihin ne sitä tarvitseisi? Elävät vain.