Arvio: Eniten Aaltolan ehdokkuus vie ääniä Halla-Aholta
Se näkyy tällä hetkellä myös Aihe vapaalla kovana raivoamisena.
Kommentit (447)
Vierailija kirjoitti:
En koe mitenkään näiden kahden olevan samojen äänestäjien harkinnassa. Itse en IKINÄ enkä missään tilanteessa antaisi ääntäni Halla-Aholle. Jos jostain syystä niin pääsisi käymään, että Halla-Aho on toisella kierroksella, niin annan ääneni ihan kenelle tahansa muulle kunhan Halla-Ahosta ei tule Suomen presidenttiä. En kehtasi myöntää olevani Suomalainen enää sen jälkeen jos Halla-Ahosta tulisi meidän presidentti.
Aaltolan mielipiteitä en tunne vielä riittävästi, että osaisin sanoa juuta tai jaata
Vaalin voittaa se jolla ei ole paljoa vihollisia. Kirjoituksesi kertoo kirkkaasti minkälaisen vihan valtaan jotkut ihmiset vajoavat kun vain kuulevatkin nimen Halla-aho. Siinä ei järjellä ajatella asioita vaan tunteella.
Itse toivoisin, että ihmiset kykenisivät näinkin tärkeätä asiaa päättämään järkeilemällä, mutta turha toivo. Aika iso ihmisistä on näitä tunne edellä menijöitä. Absurdia.
Aaltola tietää mistä puhuu kun taas Halla-aho hokee papukaijana samoja ummettuneita mantrojaan.
Vierailija kirjoitti:
Halla-ahon persoona on vain kerta kaikkiaan epämiellyttävä. Ja hän on kaiken lisäksi tosi ruma.
Sä voit jatkaa tumputtamista haloskan kuvaa katsellen.
Vierailija kirjoitti:
Nyt tarvitsemme kunnon naisehdokkaita ja Sannan ilmoitusta hän tulee mukaan
Joo, fanitetaan kaunista nahkatakkia tai seitsemällä eri kuvamanipulaatiolla hierottua todellisuudesta irtautunutta IG-naamaa ymmärtämättä yhtään mitä se pitää sisällään.
Jussilla posket on alkaneet taas punoittamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emma K. kirjoitti:
Aaltolasta ei tule presidenttiä. Pekka Haavisto seuraava Suomen presidentti
Olen yllättynyt jos se olisi joku muu. Huonoista vaihtoehdoista pitää valita se vähiten huono.
Haavisto on näistä ilmottautuneista ehdokkaista eniten huono.
Sehän romahduttaa maanpuolustustahdonki nollalukemiin, en mä ainakaan reserviläisenä ala Haaviston Suomea puolustamaan.
Ei hätää, kaltaisiasi maanpettureita ei riviin kaivata.
T. Oikeistolainen
Meitä on joku 80% suomen reserviläisistä niin voit suoraan laskea et SA:n toimintakyky laskee 20%:iin nykyisestä.
Kyseisessä tapauksessa Herran käsi ei välttämättä olisi suosiollinen ylipäällikköä kohtaan.
Mikäli Haavisto olisi ylipäällikkönä, hän ei yksinkertaisesti ole myöskään luotettava.Suomen armeija hyökkäis Mäntyniemeen samanlailla ku Prigozin Moskovaan
Tämän vois jo vinkata.
En ole Suomen armeijan ylipäällikkö
Vierailija kirjoitti:
Aaltola tietää mistä puhuu kun taas Halla-aho hokee papukaijana samoja ummettuneita mantrojaan.
Aitäh? Tuo kuvaus mantroista sopii enemmän ku hyvin Haavistoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haavisto on viherkommari.
Piste.1918 näitä vietiin saunan taakse.
Hulluksi on maailma muuttunut, kun uusi kyseisten tahojen verso on levinnyt syövän lailla, ja on jälleen vaarallisen voimissaan.
Antti-Risto siellä nostelee sarviansa.
Persuilla uskollisimmat äänestäjät heti rkp:n jälkeen. Aaltola vienee eniten ääniä kokoomuksen ehdokkaalta, varsinkin jos ehdokas on Häkkänen eikä joku joka pyrkii tosissaan, miksei myös Rehniltä.
Vierailija kirjoitti:
Aaltola tietää mistä puhuu kun taas Halla-aho hokee papukaijana samoja ummettuneita mantrojaan.
Onko halla-aholla ollut koskaan mitään substanssia? Pelkkää hysteeristä reagointia kun vihervasemmisto teki sitä ja hesarin toimittaja tätä. Onko se koskaan kommentoinut mitään politiikan sisältöjä, pelkkää tunteellista irrationaalista soopaa ainakin somensa täynnä. Vetoaa ilmeisesti politiikkaa ymmärtämättömiin miehiin.
Persut ovat osoittaneet huolella millaista soheltamista se heidän vallassaolo on, joten ei kai me pressaksikin haluta sählääjä-sekoboltsi-pelleä.
Kiitos persut sekoilustanne hallituksessa, näytöt on nyt kovat!
Vierailija kirjoitti:
Persuilla uskollisimmat äänestäjät heti rkp:n jälkeen. Aaltola vienee eniten ääniä kokoomuksen ehdokkaalta, varsinkin jos ehdokas on Häkkänen eikä joku joka pyrkii tosissaan, miksei myös Rehniltä.
Eihän se tarkoita muuta kuin että Haavisto ei voita suoraan ensimmäisellä kierroksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aaltola tietää mistä puhuu kun taas Halla-aho hokee papukaijana samoja ummettuneita mantrojaan.
Onko halla-aholla ollut koskaan mitään substanssia? Pelkkää hysteeristä reagointia kun vihervasemmisto teki sitä ja hesarin toimittaja tätä. Onko se koskaan kommentoinut mitään politiikan sisältöjä, pelkkää tunteellista irrationaalista soopaa ainakin somensa täynnä. Vetoaa ilmeisesti politiikkaa ymmärtämättömiin miehiin.
Ei kukaan kirjota niin pitkiä poliittisia päivityksiä sosiaaliseen mediaan niinku se.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persuilla uskollisimmat äänestäjät heti rkp:n jälkeen. Aaltola vienee eniten ääniä kokoomuksen ehdokkaalta, varsinkin jos ehdokas on Häkkänen eikä joku joka pyrkii tosissaan, miksei myös Rehniltä.
Eihän se tarkoita muuta kuin että Haavisto ei voita suoraan ensimmäisellä kierroksella.
Pekka Haavistosta ei tuu koskaan tämän maan presidenttiä. Se on ihan säälittävä has-been. Se sai 8000 ääntä eduskuntavaaleissa.
Sebastian Tynkkynen sai paljon pienemmästä vaalipiiristä 2x sen verran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pekka on tuleva pressa tämän palstan perusteella. Hyvä niin.
Tällä palstalla ei oo paljoa armeijan käyneitä, lihaa syöviä heteromiehiä niin tulee tilastovääristymä.
Väärin, ei tällä palstalla enää muita olekaan kun homman persu-ukkoja tuputtamassa ideologiaansa. Mammat on lähteneet pois jo ajat sitten.
Tässä topikissa ainaki nää Haavistoa puffaavat on akkoja
Äänestän Halla-ahoa. En pidä lainkaan Aaltolasta, vaikka sen tiimi nyt miestä persuille tyrkyttää, ettei Haavisto voita, koska homo. Wtf. Jos Aaltola vs Haavisto 2. kierroksella, äänestän Haavistoa. Parempi ja mielenkiintoisempi pressa se on kuin umpitylsä tyrkky Aaltola. En usko, että Aaltola edes pärjää vaaliväittelyissä. On niin kovassa seurassa, että sääliksi käy jo nyt. Ja sitä paitsi, mitä tekemistä homoudella asian kanssa on? Ennakkoluulot persuista ovat kyllä syvältä.
Olisiko Halla-aholla molemmat vaimot mukana kättelemässä kanssaan itsenäisyyspäivän vastaanotolla?
Vierailija kirjoitti:
Olisiko Halla-aholla molemmat vaimot mukana kättelemässä kanssaan itsenäisyyspäivän vastaanotolla?
Siinä ois 2 vaimoa enemmän ku Haavistolla on.
Vain vana jää kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän Aaltolaa ja Halla-ahoa voi edes verrata keskenään. Aaltola on selväsanainen, asiantunteva ja älykäs tutkija, Halla-aho puolestaan epävarma ja räksyttävä some-pissis.
Millainen kansa, sellaiset päättäjät.
Suomi on ohi.Ihan hyvä, jos päästään lopullisesti moskovan kontrollista. Sekös se pelottaa?
Pelottaa? Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa Viro, joka osaa monet asiat Suomea paremmin. Siis valtio, joka pääsi irti Venäjästä vain muutama kymmenen vuotta sitten, sellainenkin valtio on jo ajanut ohitsemme lähes kaikessa.
Niinpä. Yrittää kovasti esittää kuvitelmaansa vahvasta ja jämäkästä johtajasta jäljittelemällä miehekästä puhetyyliä.