Miten jaksaa lapsen uhmaa ja kiukkuisuutta?

Leikkikää hänen kanssaan, hassutelkaa. Olkaa tasavertaisia, kuunnelkaa ja ottakaa huomioon hänen mielipide. Menkää ulos metsään,leikkipuistoon, serkkujen luo. Ei varmaan kiukuttele. Vika ei olekaan lapsessa vaan teissä aikuisissa. Onko kiire pukea, pakko syödä, autoilu paikadta toiseen kiireelöä. Pysähtykää, istukaa lattialle koko perhe,tehkää maja.

Ei siinä auta muu kuin jaksaa. Ja hakea tarvittaessa ulkopuolista apua, jos omat keinot loppuu kesken.

Tavanomaisesti kehittyvän 5-vuotiaan kanssa pystyy jo keskustelemaan asioista, hän kykenee noudattamaan selkeitä ohjeita ja ymmärtää miksi jotain asiaa ei saa tehdä. Toki välillä täytyy silti kokeilla rajoja ja raivareita tulee jne., eli yksittäiset huonot päivät ovat ihan normaaleja. Lapsen kiukkua ei pidä pelätä, se saa lapsen entistä hätääntyneemmäksi kun hän huomaa, ettei aikuinen kestä sitä.

jos päiväkodista eivät ole ottaneet puheeksi lapsen kiukuttelua, niin ei hän siellä sitä välttämättä edes tee. Onko teillä selkeä päivärytmi, ei liikaa lasta kuormittavaa ohjelmaa, säännöllinen ruokailu, riittävästi unta jne? Lelun ottaminen pois rangaistuksena jostain leluun liittymättömästä asiasta ei ole lapselle looginen.

Täälläkin vahvatahtoinen ja ylivilkas lapsi.

Oman kokemukseni mukaan auttaa, kun antaa lapselle mahdollisimman jakamattoman huomion. Kääntää asiat positiivisiksi, kivaa tekemistä yhdessä lapsen kanssa. Oma puhelimen vilkuilu ja ajatus että tekisi jotain muuta samalla kokonaan pois. Ainakin meillä ylivilkas ja helposti kiivastuva lapsi käyttäytyy dilllin yllättävän hyvin. Kun hänen kanssaan suunnittelee, antaa lapsen vaikuttaa, kehuu kaikesta hyvästä. Siis ihan perustekemistä, leipomista vaikka, joku pikku korjaustyö, lumilinnan teko.

Kuuntelin juuri äänikirja pienen lapsen menettämisestä, ja mietin että tuo pieni raivopäiset häslääjä on kyllä (sisaruksineen) kallein aarre mitä minulla on, kaikki muu on toissijaista.

Mutta on se raskasta, voimia!

Sopikaa aikuisille pieniä hengähdyshetkiä joka päivään edes lyhyt.

Vierailija kirjoitti:

Leikkikää hänen kanssaan, hassutelkaa. Olkaa tasavertaisia, kuunnelkaa ja ottakaa huomioon hänen mielipide. Menkää ulos metsään,leikkipuistoon, serkkujen luo. Ei varmaan kiukuttele. Vika ei olekaan lapsessa vaan teissä aikuisissa. Onko kiire pukea, pakko syödä, autoilu paikadta toiseen kiireelöä. Pysähtykää, istukaa lattialle koko perhe,tehkää maja.

Tämä ei valitettavasti toimi voimakastahtoisen lapsen kanssa, joka yrittää jo muutenkin valloittaa koko maapallon ja päättää kaikesta. Sori.

Onko ne teidän säännöt ja kiellot systemaattisia, ennakoitavia ja johdonmukaisia? Ja miten takavarikkoon päätyy leluja? Se on fine, jos piirtää seinään ja siten tussit menee takavarikkoon hetkeksi. Mutta jos kieltäytyy pukemasta ja uhkailette ottavanne lelun takavarikkoon, tässä ei ole mitään logiikkaa ja lapsi ei tajua syy-seuraus suhdetta. Lapsen pitää tajuta, miten omat teot aiheuttaa loogisen jatkumon. Kasvoin itse perheessä, jossa ei tällaista logiikkaa ollut ja tuntuu etten edelleenkään ihan tajua, miten maailma toimii.

High impact parenting. 

Vierailija kirjoitti:

Leikkikää hänen kanssaan, hassutelkaa. Olkaa tasavertaisia, kuunnelkaa ja ottakaa huomioon hänen mielipide. Menkää ulos metsään,leikkipuistoon, serkkujen luo. Ei varmaan kiukuttele. Vika ei olekaan lapsessa vaan teissä aikuisissa. Onko kiire pukea, pakko syödä, autoilu paikadta toiseen kiireelöä. Pysähtykää, istukaa lattialle koko perhe,tehkää maja.

 

Taas tämä satutäti. Vai että serkkujen luo. Porvooseen tietenkin.

Meillä sama tilanne 5-vuotiaan kanssa. Lapsi yrittää päättää asioista, ja kun se ei onnistu, raivostuu. Saa siis kyllä päättää joistain asioista, kuten laitatko sinisen vai punaisen paidan, mutta muuten asioista ei lähdetä hänen kanssaan neuvottelemaan, koska muuten ongelma vain leviäisi käsiin. Rajojen asettaminen ei ole vähentänyt haastavaa käytöstä. Päiväkodissakin yleisin lapselle sanottu ohjaus on "aikuiset päättää". Päiväkodissa ei kylläkään kiukkua samalla tavalla, eli kaipa sekin hyvä että kokee vanhempien olevan turvallisia.

Naurattaa usein nuo ohjeet, että viettäkää lapsen kanssa aikaa, ulkoilkaa jne. Kyse on lapsen sisäsyntyisestä temperamentista, joka ei muutu vaikka tekisimme sirkustemppuja päällämme seisoen. Olemme panostaneet empatian kehitykseen kertomalla että meistä tuntuu pahalta kun hän kiukkuaa tai huutaa, ja edellyttäneet lapselta muita kunnioittavaa käytöstä. Jokusen kerran olemme lähteneet kotiin kivasta tapahtumasta tai ottaneet lelun jäähylle. Yksi iso riitakin käytiin, kun lapsi alkoi mätkimään minua. Silloin sanoin että ei pääsekään sisäleikkipuistoon kaverisynttäreille, koska käytös on niin huonoa. Tämä jotenkin loksautti jotain lapsen päässä ja nyt on ollut pidempään jotenkin helpompaa. 

Tsemppiä!

No kieltäkää kiukuttelemasta vähän väliä. Kyllä viisivuotiaan, ainakin normaalin, lapsen pitää jo ymmärtää, ettei koko maailma eikä edes vanhempien maailma pyöri hänen kiukuttelujensa mukaan.

Tai 27v,  uhmaa ja kiukkua, sillä on päihdeongelma.

Kaikki syyt ovat hänen mielestään muissa ihmisissä.

Neuvo - pysy jämäkkänä mutta lempeänä lapsellesi joka on 5v.

                                        Tsemppiä <3

Joku joskus sanoi, että lapsen uhma voi antaa vanhemmalle työkalun miettiä, mikä on oikeasti kiellettyä ja mikä vain opittu, turha, sääntö. Uhman kautta voi siis miettiä, mikä on oikeasti tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Maailmaansa voi näin avartaa, onko oma tapa tehdä ainoa oikea vai voisiko se pikkuihminen olla myös oikeassa. Kaikkea ei kannata kieltää, se syö lapsen itseluottamusta ja oman identiteetin kehitystä. Meidät kasvatettiin tiukasti vanhempien normeihin, ja näen siskoni tekevän myös näin omalle lapselleen. Ja tämä lapsi alkoi 6-vuotiaana sulkeutua, eikä uskalla tehdä enää oikein mitään oma-aloitteisesti ja ilman lupaa. Lapsi pelkää omia vanhempiaan, näen hänessä itseni ja se tekee todella surulliseksi.

Vierailija kirjoitti:

Joku joskus sanoi, että lapsen uhma voi antaa vanhemmalle työkalun miettiä, mikä on oikeasti kiellettyä ja mikä vain opittu, turha, sääntö. Uhman kautta voi siis miettiä, mikä on oikeasti tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Maailmaansa voi näin avartaa, onko oma tapa tehdä ainoa oikea vai voisiko se pikkuihminen olla myös oikeassa. Kaikkea ei kannata kieltää, se syö lapsen itseluottamusta ja oman identiteetin kehitystä. Meidät kasvatettiin tiukasti vanhempien normeihin, ja näen siskoni tekevän myös näin omalle lapselleen. Ja tämä lapsi alkoi 6-vuotiaana sulkeutua, eikä uskalla tehdä enää oikein mitään oma-aloitteisesti ja ilman lupaa. Lapsi pelkää omia vanhempiaan, näen hänessä itseni ja se tekee todella surulliseksi.

Eli ei kannata kieltää lastaan juuri missään. Ainoastaan jos on juoksemassa auton alle tms. Muuten lapsi traumatisoituu. Tuo on vapaata kasvatusta, ei mikään uusi juttu.

Mahdotonta sanoa, mikä juuri teidän lapselle olisi paras, kun ei näe vierestä miten teillä eletään ja toimitaan. Tuskin kukaan lapsi haluaa kiukutella ja olla hankala, se on uuvuttavaa ja muuttaa välit vanhempiin huonommiksi. 

5-vuotias on sen verran fiksu ja taitava jo, että häntä voi osallistaa paljon yhteiseen tekemiseen. Jos häntä täytyy nyt kieltää usein, saako hän osallistua halutessaan ruoanlaittoon, pöydän kattaukseen, kevyisiin siivoushommiin ja vaikka vaikuttaa viikon ruokalistaan? Joskus, etenkin yksilapsisissa perheissä vanhemmat tekevät automaationa lähes kaiken lapsen puolesta ja vahingossa vievät lapselta mahdollisuuden oppia ja onnistua. Sitten kun lapsi tekee itse, se on eri tapa kuin vanhemmat olisivat tehneet ja asioiden kieltäminen alkaa.

Lapsen voi antaa päättää rajatuista vaihtoehdoista eri asioita, kuten ulkoilukohteen, yhteisen leikin tai vaikka hassuttelupäivänä valita vanhempiensa asut. 

Oletteko jutelleet lapselle ja kysyneet, miksi kiukuttaa? Hänen olisi hyvä osata sanoittaa tunteita ja erottaa, onko kiukku seurausta jostain tapahtuneesta. Aikuinen voi miettiä, onko esim. huonot yöunet takana tai onko päivä ollut liian hektinen. Onko kiukuttelu aina illalla vai viikonloppunakin koko päivän?

Myös lapsen mahdollisuus ennakoida kohta seuraavia asioita helpottaa lapsen hermoja. Ajoissa tehty leikkien siivous ennen ruokaa, ajoissa kerrottu ulkoleikkien päättämisestä ennen lähtöä, rauhalliset aamut edes jomman kumman vanhemman kanssa jollain kivalla yhteisellä pikkuhetkellä ennen tarhaa jne.

Pahoittelen että vastaus voi olla yhtä tyhjän kanssa, on pakko vain arvailla mitä 5v lapsen päässä liikkuu :)

Onko teillä liikaa sääntöjä? Kiukuttelu on meilläkin tuttua mutta kuuluu asiaan tuon ikäisten kanssa. Mutta se mihin aikuiset voi vaikuttaa on, että paljonko on sääntöjä. Helpottaa kaikkia, kun ei joka asiasta tarvitse vääntää. Toki perussäännöt vaikkapa ruokailun suhteen ja turvallisuuden kannalta ovat tärkeitä mutta monella vanhemmalla on myös lasten kannalta ihan turhia sääntöjä. 

Meillä esimerkiksi sääntöjä, joista ei neuvotella on, että aikuinen pesee lapsen hampaat, aikuinen päättää paljonko on sopiva määrä ulkovaatetta, ruoka syödään ruokapöydän ääressä ja tien yli ei mennä ilman aikuisen lupaa. Muissa asioissa voidaan sitten keskustella, minkä tuon ikäinen osaa jo hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku joskus sanoi, että lapsen uhma voi antaa vanhemmalle työkalun miettiä, mikä on oikeasti kiellettyä ja mikä vain opittu, turha, sääntö. Uhman kautta voi siis miettiä, mikä on oikeasti tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Maailmaansa voi näin avartaa, onko oma tapa tehdä ainoa oikea vai voisiko se pikkuihminen olla myös oikeassa. Kaikkea ei kannata kieltää, se syö lapsen itseluottamusta ja oman identiteetin kehitystä. Meidät kasvatettiin tiukasti vanhempien normeihin, ja näen siskoni tekevän myös näin omalle lapselleen. Ja tämä lapsi alkoi 6-vuotiaana sulkeutua, eikä uskalla tehdä enää oikein mitään oma-aloitteisesti ja ilman lupaa. Lapsi pelkää omia vanhempiaan, näen hänessä itseni ja se tekee todella surulliseksi.

Eli ei kannata kieltää lastaan juuri missään. Ainoastaan jos on juoksemassa auton alle tms. Muuten lapsi traumatisoituu. Tuo on vapaata kasvatusta

En minä noin sanonut. Vaan että joka kerta kun tulee kinaa, voi miettiä, onko se oma mielipide ehdoton ja lapsen vaihtoehto mahdoton. Vanhempi on kuitenkin vastuussa lapsestaan, se nyt on selvä. Mutta tyranniksi ei tarvitse ruveta. Jos lapsi haluaa juoda maitonsa kahvikupista, siitä ei mitään vahinkoa tule ja rauha pysyy maassa. Tai jos haluaa laittaa sukat käsiinsä, antaa laittaa ja hassutella hetken, kyllä se pian kyllästyy. Herkkuja taas ei syödä, jos ei ole herkkuaika ja vanhempi kieltää tämän perustellen miksi.

Ettei sulla vaan olisikohtuuton määrä sääntöjä, kieltoja, takavarikoita? Saattaa kääntyä itseään vastaan.

Hahahhhaaaa, tollasen oot turauttanut muiden vaivaksi. Häpeä

Ystävällisyydellä ja asioita suhteuttamalla jutellen kivasti. Ymmärtämällä. Ja ei oteta lasta mukaan joka paikkaan jossa väsyy tai ahdistuu. Pitämällä mielessä että se kuuluu lapsen kehitykseen. Rajojakin haetaan.

Vierailija kirjoitti:

Ettei sulla vaan olisikohtuuton määrä sääntöjä, kieltoja, takavarikoita? Saattaa kääntyä itseään vastaan.

Tämä. Jos ei itsekään keksi, miksi pitää olla tai tehdä tietyllä tavalla, sääntö on mitä todennäköisimmin turha. 5v kyllä tajuaa sen verran, kun asian selittää auki ja miksi näin. Ja vastaukseksi ei todellakaan riitä, että näin meillä nyt vaan tehdään.