Arvio: Eniten Aaltolan ehdokkuus vie ääniä Halla-Aholta
Se näkyy tällä hetkellä myös Aihe vapaalla kovana raivoamisena.
Kommentit (447)
Vierailija kirjoitti:
Luulen ikävä kyllä, että Aaltolan ehdokkuus voi viedä ääniä Haavistolta. Tuntuvat tällä hetkellä ainoilta mahdollisilta. Halla-Aho ei ääntäni voi saada missään tilanteessa
Älkää luulko, että kaikki ajattelevat niin kuin julkisuudessa huudetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pekka ei voisi tehdä valtiovierailuja yli puoleen maailman maista. Arabimaissa ja islamilaisessa maailmassa hän homona saisi kuolemantuomion välittömästi muslimaassa.
On käynyt useasti jo muslimimaissa eikä ole kivitetty.
"Pudottuaan eduskunnasta Haavisto toimi YK:n tehtävissä. Hän vastasi YK:n köyhdytettyä uraania koskevista kenttätutkimuksista Kosovossa, Montenegrossa, Serbiassa ja Bosnia-Hertsegovinassa.
Vuosina 2000–2006 Haavisto johti YK:n ympäristöohjelma UNEP:n tutkimuksia eri konfliktien ympäristövaikutuksista. UNEP:n edustajana Haavisto oli muun muassa selvittämässä Romaniassa Baia Maren kaivosonnettomuutta. Hän toimi myös Afganistanissa, Palestiinassa, Irakissa ja Liberiassa.[Haavisto osallistui Euroopan unionin Sudanin erityisedustajana neuvotteluihin Darfurin rauhansopimuksen solmimisesta 2005–2007. Vuonna 2007 hän toimi myös YK:n erityisasiantuntijana Darfurin kriisissä."
Hän on jo työskennellyt kentällä vaikeissa tehtävissä Lähi-Idässä ja Afrikan maissa. Ainakaan häntä ei voi kukaan moittia pelkuriksi.
Kertoo kaiken Halla-ahon ja Aaltolan äänestäjien älykkyydestä kaiken maailman peppupekkakommentit.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä presidentti yhdistää, eikä jaa kansaa. Niin kuin Niinistö. Halla-Aho ei todellakaan ole tällainen.
Halla-aho ei jaa kansaa. Jakaa punavihreää kuplaa mutta punavihreä kupla ei ole yhtä kuin kansa.
Vierailija kirjoitti:
Haavisto ja Kokoomuksen ehdokas ovat toisella kierroksella. Näillä muilla ei ole mitään jakoa. Mutta saamme hyvää viihdettä. Kokoomuksen ehdokasta emme vielä tiedä, mutta siellä on vaan kovia nimiä tarjolla.
Niin, tai todennäköisimmin Haavisto ja Rehn.
Haavisto ja Rehn ovat jo pitkään olleet presidentti gallupien johdossa.
Ei nuo gallupit ole niin perseestä, kuin täälläkin tyhmimmät huutelee.
Gallupit ennusti, että Kokoomus voittaa eduskuntavaalit 2023, ja niin kävi.
Ne ennustivat myös hyvän vaalimenestyksen persuille.
Vierailija kirjoitti:
Eihän Aaltolaa ja Halla-ahoa voi edes verrata keskenään. Aaltola on selväsanainen, asiantunteva ja älykäs tutkija, Halla-aho puolestaan epävarma ja räksyttävä some-pissis.
Millainen kansa, sellaiset päättäjät.
Suomi on ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emma K. kirjoitti:
Aaltolasta ei tule presidenttiä. Pekka Haavisto seuraava Suomen presidentti
Olen yllättynyt jos se olisi joku muu. Huonoista vaihtoehdoista pitää valita se vähiten huono.
Haavisto on näistä ilmottautuneista ehdokkaista eniten huono.
Sehän romahduttaa maanpuolustustahdonki nollalukemiin, en mä ainakaan reserviläisenä ala Haaviston Suomea puolustamaan.
Ei hätää, kaltaisiasi maanpettureita ei riviin kaivata.
T. Oikeistolainen
Meitä on joku 80% suomen reserviläisistä niin voit suoraan laskea et SA:n toimintakyky laskee 20%:iin nykyisestä.
Kyseisessä tapauksessa Herran käsi ei välttämättä olisi suosiollinen ylipäällikköä kohtaan.
Mikäli Haavisto olisi ylipäällikkönä, hän ei yksinkertaisesti ole myöskään luotettava.
Suomen armeija hyökkäis Mäntyniemeen samanlailla ku Prigozin Moskovaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä presidentti yhdistää, eikä jaa kansaa. Niin kuin Niinistö. Halla-Aho ei todellakaan ole tällainen.
Halla-aho ei jaa kansaa. Jakaa punavihreää kuplaa mutta punavihreä kupla ei ole yhtä kuin kansa.
Väärin.
Halla- aho nimenomaan jakaa kansan. Tuollaista rasistia harva haluaa äänestää Suomen presidentiksi.
Presidentin on oltava arvojohtaja.
Mitä muita arvoja Halla-aholla on kansalle antaa kuin laaja rasismi?
Vierailija kirjoitti:
Eihän Aaltolaa ja Halla-ahoa voi edes verrata keskenään. Aaltola on selväsanainen, asiantunteva ja älykäs tutkija, Halla-aho puolestaan epävarma ja räksyttävä some-pissis.
Aaltolalla ei ole mitään kokemusta politiikasta!
Poliitikon ammatti on ihmisläheistä työtä, jossa pitää ennen kaikkea olla sosiaalisesti taitava. Halla-Aho ei ole paras mahdollinen, mutta ei ole kyllä tutkijanörtti Aaltolakaan. Joka nyt kuitenkin kanpanjoi nimenomaan tuollaisella kömpelöllä somejulkisuudella. Laittaa paidattoman kuvan itsestään ja pitää itseään jonain james bondina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emma K. kirjoitti:
Aaltolasta ei tule presidenttiä. Pekka Haavisto seuraava Suomen presidentti
Olen yllättynyt jos se olisi joku muu. Huonoista vaihtoehdoista pitää valita se vähiten huono.
Haavisto on näistä ilmottautuneista ehdokkaista eniten huono.
Sehän romahduttaa maanpuolustustahdonki nollalukemiin, en mä ainakaan reserviläisenä ala Haaviston Suomea puolustamaan.
Ei hätää, kaltaisiasi maanpettureita ei riviin kaivata.
T. Oikeistolainen
Meitä on joku 80% suomen reserviläisistä niin voit suoraan laskea et SA:n toimintakyky laskee 20%:iin nykyisestä.
Kyseisessä tapauksessa Herran käsi ei välttämättä olisi suosiollinen ylipäällikköä kohtaan.
Mikäli Haavisto olisi ylipäällikkönä, hän ei yksinkertaisesti ole myöskään luotettava.Ainakin luotettavampi kuin Halla-aho! Sehän on sivari.
Haavistokin on sivari. Lisäksi homo ja maineeltaan epäilyttävä ja liian vanhakin. Ei ole kuin ylioppilas. Halla-aho on tohtori.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emma K. kirjoitti:
Aaltolasta ei tule presidenttiä. Pekka Haavisto seuraava Suomen presidentti
Olen yllättynyt jos se olisi joku muu. Huonoista vaihtoehdoista pitää valita se vähiten huono.
Haavisto on näistä ilmottautuneista ehdokkaista eniten huono.
Sehän romahduttaa maanpuolustustahdonki nollalukemiin, en mä ainakaan reserviläisenä ala Haaviston Suomea puolustamaan.
Ei hätää, kaltaisiasi maanpettureita ei riviin kaivata.
T. Oikeistolainen
Meitä on joku 80% suomen reserviläisistä niin voit suoraan laskea et SA:n toimintakyky laskee 20%:iin nykyisestä.
Kyseisessä tapauksessa Herran käsi ei välttämättä olisi suosiollinen ylipäällikköä kohtaan.
Mikäli Haavisto olisi ylipäällikkönä, hän ei yksinkertaisesti ole myöskään luotettava.Suomen armeija hyökkäis Mäntyniemeen samanlailla ku Prigozin Moskovaan
Meillä Suomessa kunnioitetaan myös vähemmistön oikeuksia. Ja Haavisto on erittäin suosittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pekka ei voisi tehdä valtiovierailuja yli puoleen maailman maista. Arabimaissa ja islamilaisessa maailmassa hän homona saisi kuolemantuomion välittömästi muslimaassa.
On käynyt useasti jo muslimimaissa eikä ole kivitetty.
Eikö juuri oltu huolissaan siitä, millainen Suomi-kuva noilla alueilla on? Kannattaako Suomen huonontaa mainettaa vielä lisää ottamalla homon pressaksi?
Kyllä Aaltola saa huomattavasti laajemman kannatuksen kuin vanhoja puolueita ja tunkkaista suomettuneisuutta edustava poliittinen-broileri Halla-aho.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emma K. kirjoitti:
Aaltolasta ei tule presidenttiä. Pekka Haavisto seuraava Suomen presidentti
Olen yllättynyt jos se olisi joku muu. Huonoista vaihtoehdoista pitää valita se vähiten huono.
Haavisto on näistä ilmottautuneista ehdokkaista eniten huono.
Sehän romahduttaa maanpuolustustahdonki nollalukemiin, en mä ainakaan reserviläisenä ala Haaviston Suomea puolustamaan.
Ei hätää, kaltaisiasi maanpettureita ei riviin kaivata.
T. Oikeistolainen
Meitä on joku 80% suomen reserviläisistä niin voit suoraan laskea et SA:n toimintakyky laskee 20%:iin nykyisestä.
Kyseisessä tapauksessa Herran käsi ei välttämättä olisi suosiollinen ylipäällikköä kohtaan.
Mikäli Haavisto olisi ylipäällikkönä, hän ei yksinkertaisesti ole myöskään luotettava.Suomen armeija hyökkäis Mäntyniemeen samanlailla ku Prigozin Moskovaan
Meillä Suomessa kunnioitetaan myös vähemmistön oikeuksia. Ja Haavisto on erittäin suosittu.
Omituista jos viittä vaille roisto on suosittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pekka ei voisi tehdä valtiovierailuja yli puoleen maailman maista. Arabimaissa ja islamilaisessa maailmassa hän homona saisi kuolemantuomion välittömästi muslimaassa.
On käynyt useasti jo muslimimaissa eikä ole kivitetty.
"Pudottuaan eduskunnasta Haavisto toimi YK:n tehtävissä. Hän vastasi YK:n köyhdytettyä uraania koskevista kenttätutkimuksista Kosovossa, Montenegrossa, Serbiassa ja Bosnia-Hertsegovinassa.
Vuosina 2000–2006 Haavisto johti YK:n ympäristöohjelma UNEP:n tutkimuksia eri konfliktien ympäristövaikutuksista. UNEP:n edustajana Haavisto oli muun muassa selvittämässä Romaniassa Baia Maren kaivosonnettomuutta. Hän toimi myös Afganistanissa, Palestiinassa, Irakissa ja Liberiassa.[Haavisto osallistui Euroopan unionin Sudanin erityisedustajana neuvotteluihin Darfurin rauhansopimuksen solmimisesta 2005–2007. Vuonna 2007 hän toimi myös YK:n erityisasiantuntijana Darfurin kriisissä."
Hän on jo työskennellyt kentällä vaikeissa tehtävissä Lähi-Idässä ja Afrikan maissa. Ainakaan häntä ei voi kukaan moittia pelkuriksi.
Keski-ikäinen ylioppilas Haavisto on myös kunnostautunut yli puolta nuorempien miesten iskijänä.
Äänestän sitä Nato-miestä, Haavistoa. Sivarius ei ole este, oli sitten kyse Pekasta tai Jussista. Muistaakseni Martti Ahtisaarikin on reservin kapteeni, joten sotilasarvo ei paljon kerro.
Hallalahko yhdistää voimansa Mestarin valitsemiseksi johtamaan kansamme pelastustehtävää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä presidentti yhdistää, eikä jaa kansaa. Niin kuin Niinistö. Halla-Aho ei todellakaan ole tällainen.
Halla-aho ei jaa kansaa. Jakaa punavihreää kuplaa mutta punavihreä kupla ei ole yhtä kuin kansa.
Väärin.
Halla- aho nimenomaan jakaa kansan. Tuollaista rasistia harva haluaa äänestää Suomen presidentiksi.
Presidentin on oltava arvojohtaja.
Mitä muita arvoja Halla-aholla on kansalle antaa kuin laaja rasismi?
Haavisto on vähintään yhtä vihattu persoona
Haavisto on viherkommari.
Piste.
Niin. Pekka Haavisto on Suomessa se mies, joka on eniten tehnyt NATO jäsenyyden eteen Sauli Niinistön jälkeen.