Harmittaako teitä 60/70/80-luvulla syntyneitä se, että nuoruudessanne teidän piti tyytyä siihen musiikkiin mitä suomalaiset radio- ja tv-ase...

Harmitti. Järkyttävän surkea musiikkiohjelmien taso. Radion "nuorten ohjelmat" ja nuorten radiokanavat oli järkyttävää kuraa. Oli pakko ostaa kalliita levyjä kuullakseen kelvollista musiikkia ja se oli kallista.

Sinänsä ironista, että nykynuorilla olisi koko musiikin maailma auki. Voisi kuunnella mitä tahansa klassikoista nouseviin underground-nimiin. Ja sitten suurin osa kuitenkin kuuntelee jotain Rihannaa tai JVG:tä.

Nykyään musaa tulee joka lävestä, mutta se on kaupallisesti laskelmoitua tuubaa, ei intohimosta tehtyä kuten 70-luvun rock.

Jos nykynuori haluaa löytää kunnon musaa, hänen pitää kaivaa ja kaivautua. 70-luvulla loistava, intohimolla tehty musiikki oli myös suosittua.

Nuorena toki joutui satsaamaan siihen musiikkiin ihan eri tavalla. Mutta aika ihanat muistot siitä jäi, kun sai jännittää sormi Rec ja Play -nappulalla että tuleeks se Bowien uusin biisi vai ei.

Musiikkiohjelmia radiossa ja tv:ssä oli vähän, mutta ne antoivatkin sitten enemmän. Radiossa oli oikeasti hyviä ohjelmia kuten Heikki Harman ja Jake Nymanin ohjelma, jossa kerrottiin faktoja biiseistä ja niiden esittäjistä sekä analysoitiin biisien sanoituksia sekä levyjen musiikkia. Myös musiikkilehdistä luettiin paljon bändeistä ja niiden musasta, jotkut artikkelit olivat ihan hyvälaatuisia. Siitä oppi paljon ja se teki musiikin kuuntelusta ja keikoilla käymisestä mielenkiintoisempaa.

Kuten joku jo sanoi, ei ollut Spotifyitä yms., vaan jokainen biisi ja sen tekijä piti tunnistaa (radiosta tai kaverin nauhalta kuultuna), sitten piti säästää rahaa, että pystyi hakemaan jostain sen levyn itselleen tai jos jollain kaverilla oli levy, sitten piti omin käsin nauhoittaa se C-kasetille. Sanoituksia opeteltiin kuuntelemalla itse, sanakirja kädessä sekä tankkaamalla kansiteksteistä, jos niissä oli. Vaati suunnitelmallisuutta, älliä, kielitaitoa ja sen opettelua, kärsivällisyyttä sekä käsityötä (varsinkin se ärsyttäävä C-kasettien nauhojen käsinkelaaminen ongelmatapauksissa).

Elämykset itse musiikista olivat varmasti voimakkaampia. Kuvia saati elävää kuvaa artisteista näki paljon vähemmän, veikkaan että monelle mun ikäiselle on syöpynyt harvat lempiartistin Suosikissa olleet julisteet ikuiseen muistiin. Ei ollut somea, jossa olisi voinut elää sen artistin kanssa katselleen päivittäin uusia selfieitä. Enemmän keskityttiin sen musiikin kuunteluun, sanoitusten ymmärtämiseen ja miettimiseen.

Jos lempibändi tuli keikalle Suomeen ja sinne sai ostettua liput, niin se oli kyllä sellainen kokemus, että farkkujen puntit tutisi.

Ja ikävä kuulostaa vanhalta kääkältä, mutta kyllä musiikki oli parempaa ennen 😂 Itse diggasin 70- ja 90 -luvun rockmusasta, mutta jos radiosta jos tulee jotain 80-luvun poppia, niin huomaan, että hei tää on parempaa kuin kaikki uudempi musa mitä tuutista tulee. En yhtään ihmettele, että hyvin nuoret nykyään kuuntelevat samoja bändejä mitä itse kuuntelin silloin vuosikymmeniä sitten.

Harmitti se silloin, mutta nythän olen voinut ottaa kaiken takaisin kun youtubesta tai spotifysta saan kuunnella mielikappaleitani niin paljon kuin huvittaa.

Nyt olen saanut myös katsoa kaikki väliin jääneet 70-luvun Charlien enkelitkin, koska silloin lapsena en saanut niitä katsoa.

Olisipa vanhemmat tienneet mitä nykynuoret pääsevät katsomaan. Siihen verrattuna nuo Charlien enkelit olivat pyhäkoulu-sarja.

Vierailija kirjoitti:

Digitaalisuus on tehnyt musiikista kovin kliinistä. Siinä ei ole samalla tavalla sävyjä kuin vanhoissa tallenteissa. 

Olisin minäkin bileisiin halunnut mennä kuuntelemmaan uusia biisejä mutta äiti ei päästänyt

Ei. Silloin kuunneltiin kasaria radiosta. Ja oli ihan ok musiikkiakin, monenlaista ulkomaista.

Ei harmita koska oli Epe's, oli myös Ocsid. Se mikä harmittaa, että harvoin minulla oli rahaa ostaa, mutta onneksi kavereilla oli ja sain kopioitua kaseteille musaa.

Olen syntynyt -77 ja Music Television näkyi meillä. MTV oli aina päällä, kun olin kotona. Eipä ollut tylsää. Silloin hitit tuntuivat hiteiltä, nyt mikään uusi musiikki ei enää tunnu yhtä mukaansa tempaavalta. Levyjä, kasetteja ja cd:tä ostettiin, luettiin Suosikkia ja ulkomaalaisia poplehtiä.

Mulla oli kaikki Bowien levyt. Se riitti.

Ei harmita kun kaikki mitä sillon oli tarjolla oli kuunneltavaa, vaikke välttämättä genrestä pitänyt. Sama leffoissa. Nykyleffoja ja musaa ei enää voi suodattaa mitenkään se on niin huonoa. Ja kaikki tv-sarjat on jotain supernatural-paskaa. Huonosti kirjoitettua sellaista.

No kyllähän tää parempaa on ku joku Cardi Berse tai JVGn räpinpaskanaputukset! Ja hiuksetkin oli stylet ja vaatteissa väriä!

Ei harmita yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Me päästiin maailman musiikkiin kiinni LP-levyjen kautta. Ei taida ap tietää, mitä ne ovat :)

Ei taida ap tietää paljon muutakaan.

Vierailija kirjoitti:

Oli meillä kyllä varaa ostaa levyjäkin. Suomalaista musiikkia en ole koskaan kuunnellut.

Samoin. Aloitin oman aktiivisen musiikin kuuntelun 1980-luvun alussa ostamalla LP-levyjä ja siirryin vasta 1990-luvun lopulla ostamaan CD-levyjä. Kultaisella 1980-luvulla stereot kuuluivat useimpien asuntojen ja opiskelijakämppien peruskalustoon tv:n ohella. Jos asui kaapeli-tv:n piirissä, niin Music Television videot antoivat usein virkkeitä uusien levyjen ostoille ja sitä tottuin ajattelemaan musiiikkia albumikokonaisuuksina eikä vain yksittäisinä kappaleina. YouTube on toki nykyisen korvannut tiedonlähteenä entisen MTV:n ja sieltä näkee onko joltakin itselleen tärkeältä bändiltä tai sooloartistilta tulossa jotain uutta materiaalia.

Erikoisliikkeiden ohella Anttilan levyosastot olivat monille tärkeitä paikkoja hankkia uusi levyjä ja siellä oli usein edullinen alennuslaari uutuuksien ohella. Ostan edelleen uusia CD-levyjä ja olen pitänyt myös ne vanhimmat vinyylini sieltä 1980- ja 1990-luvuilta erittäin hyväkuntoisina. Monet parhaat albumit löytyvät uudempina digitaalisesti remasteroina 2 CD:n deluxe versioina. Nautin mieluiten musiikista kotona stereoista kuunneltuina noin yhden albumin kerta-annoksina ja luen erilaista taustatietoa kyseisistä artisteista. En todellakaan välitä kulkea lenkillä tai ihmisjoukon keskellä kuulokkeet korvilla.

Ei harmita yhtään, olen 70-luvulla syntynyt ja nuoruudessani sain kyllä kuunnelluksi ihan tarpeeksi musiikkia, kuuntelin radiota, nauhoittelin radiosta musiikkia kasetille ja jonkinverran ostin cd-levyjäkin. Useimmat niistä ovat vieläkin tallessa.

Kasarilla näkyi Sky channel ja music box ainakin Helsingissä. Noista ihasteltiin musiikkivideoita jotka oli jotain aivan uutta ja ihmeellistä. Musiikkia äänitettiin milloin mistäkin ja siitä nautittiin ihan eri tavalla kuin nykyään. Sillä oli merkitystä ja se, että joutui näkemään vähän vaivaa teki siitä vieläkin merkityksellisempää. Nykykakarat ei tiedä sitä huikeaa tunnetta kun pitkän ja hartaan hakemisen jälkeen radiosta alkaa kuulua radio Luxemburg! Joo-o, teiltä on teknologia vienyt paljon elämästä.

Radiokanavilta tuli huomattavasti vaihtelevampaa musiikkia kuin nykyään. Ei ollut mitään lyhyitä kiinteitä soittolistoja, vaan toimittajat valitsivat itse ohjelmansa musiikin. Nykyään radion puolella on erittäin tylsät valikoimat.

Koko maailman musiikki on tosiaan nykyisin tarjottimella, mutta moniko suomalainen tai ylipäänsä länsimainen nuori on kiinnostunut muusta kuin kotimaansa ja USA:n ja suurilla Euroopan kielillä lauletusta musiikista? K-pop taitaa olla ainoa poikkeus, mutta siihenpä se useimmilla jää. Länsimaiset mediatkin vaikenevat muusta tarjonnasta.