Harmittaako teitä 60/70/80-luvulla syntyneitä se, että nuoruudessanne teidän piti tyytyä siihen musiikkiin mitä suomalaiset radio- ja tv-ase...

Joo, todella kateellinen. Tämä nykyaika on osoittanut lähinnä, että kaikesta halutaan ilmaista kulutustavaraa, josta ei mielellään makseta edes teoksen tekijälle.

Itse ainakin opin arvostamaan artisteja ja heidän tuotoksiaan, kun kaikkea ei tarjottu ilmaisena muovitarjottimella.

Veikkaan, että nykyisiä sukupolvia tulee harmittamaan paljon enemmän, kun kaikki tarjolla oleva taide/viihde on lopulta tekoälyn luomaa sielutonta roskaa. Tosin luulen, että nykyajan sieluttomat ja pinnalliset ihmiset ovat siihen jo niin tottuneet, etteivät edes huomaa eroa. Näkeehän sen jo siitä, että jotkut Marvelin 12-vuotiaille suunnatut voimafantasiat ovat suosituimpia elokuvia.

Harmittaa lähinnä, että maailma on mennyt tähän suuntaan ja ihmiset taantuneet siinä mukana.

Eli ei, ei todellakaan käy kateeksi. Toisaalta jos olisin syntynyt paljon myöhemmin, niin tuskin osaisin antaa arvoa menneille ajoille, enkä varmaan ymmärtäisi, että kaikki kuluttamani olisi sielutonta roskaa.

Harmittelenko jotain vuosikymmenten takaisia asioita? No harmittele. 

Ei harmita

 Radio-/tv  -musiikkitarjonta ei ollut ainut "musiikinlähde"

Meillä oli lp-levyhylly räkissä, missä oli stereot, ja erikseen cd-levytelineet. Autossa oli repullinen c-kasetteja. Baarissa oli jukeboxi ja discossa discjockey.

nykyiset radio- ja televisiokanavathan ne monipuolisia ovatkin. 😂

Nykynuorilta jää kokematta löytämisen ilo. Kun harvoin löytää jotain hienoa, niin siitä nauttii aivan eri tavalla. Ja pitkään. Keikat olivat kokemus varsinkin ne ensimmäiset. Ei ollut tietoa millaista se on. Oli vain huhupuheita. Nyt keikat voi katsoa omalta sohvalta etukäteen ja tietää mitä on odotettavissa.

Aloittaja ei ole vissiin ikinä kuullut levykaupoista. Tai aktiivisesta yhteisöstä. Ysärillä ne harvinaisemmatkin demot (kasetit) kulki ensin postikustin kyydillä suoraan bändin treenikämpiltä ja sieltä kaverin serkun kaverin kaverin siskolle ja lopulta omiin käsiin. Siinä kun repi pakettia auki tärisevin käsin ja kun sieltä ilmestyi käsin kirjoitettu kirje ja kasetti, olo oli kuin voittajalla. Koittakaas nykyään saada yhtään keneltäkään todistusaineistoa siitä, että ootte joskus aktiivisesti kynäilleet jonkun orastavan tähden kanssa. Mulla on vielä kirjeet ja demot tallessa.   

No kyllä kasarilla mtv soitti parhainta heviä, rokkia ja trash metallia. Paukku cooperi, maideni, judas, ozzy, accept(udo), metallica ym. Samat paukkuu vieläki, millon mitäki kautta, vinylinä parasta. Ja ratiosta jos minkälaista listaa poikineen oli tuolloin. Ikävä noita aikoja on. 

 

vm-71

ei kun ostin kasetteja jotka toimivat vieläkin rammarissa

Onneks ei ollut tätä somea tehtiin muuta mukavaa kavereiden kanssa. Kyllä musaa oli tarpeeksi kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Me päästiin maailman musiikkiin kiinni LP-levyjen kautta. Ei taida ap tietää, mitä ne ovat :)

Minäkin aloitin äänitteiden kuuntelun ja keräilyn LP-levyjen kautta 1980-luvun alussa ja siirryin CD-levyihin vasta vuosituhannen vaihteessa. Molempia löytyy runsaasti omasta kotikirjastosta hyväkuntoisina ja säännöllisesti kuunneltuina. Tilaan edelleen Levykauppa Äxän kautta uusia CD-levyjä. 

Aikoinaan 1980- ja 1990-luvuilla kaapeliverkossa Music Television videoineen nosti esille monenlaista musiikkia kauan ennen kuin YouTubea oli olemassa. Samoin Suomessa oli pitkään monia levykauppoja ja levymessuja, joissa tuli käytyä etsimässä uusia ja vanhoja albumeja eri tekijöiltä. Anttilan levyosasto oli myös erittäin tuttu paikka levyhankintojen osalta aina kyseisen firman konkurssin asti 2016.

Oli upeeta ja kalpeaa aikaa.

Ysäri oli kulta-aikaa. Eri musiikkimausta huolimatta tietynlainen yhtenäiskulttuuri vallitsi. Kaikki keski-ikäiset tietävät niin Dimmu Borgirin kuin Aquan Barbie girlsin. 

Juuri tuo musiikki ja elokuvat nykyään kun on vain pyritty siihen että enään sitten omista mitään.Radiossa oli kaksi kanavaa ja kaikenlainen musiikki tuli sitten tutuksi.Pelkästään lapset ja nuoret tunnisti heti jonkun jätkän humpan ja Armin ja Dannyn vaikkei ollut niin nuoriso musiikkia.

Ei harmita. Se musiikin kuuntelulta säästynyt aika käytettiin juomiseen, nussimiseen ja pillurallin ajeluun. 

Kyllä ja ei.

Radioissa toki soitettiin (ja soitetaan vieläkin) paljon sellaista musiikkia, mistä en itse välitä. Toisaalta juuri näiden kaikille yhteisten väylien kautta mahdollistui se hieno tarina, jonka populaarimusiikin historia sieltä 1900-alkupuolelta alkaen muodostaa. Olen iloinen siitä, että olen elänyt läpi 90-luvun, jota pidän viimeisenä musiikin vallankumouksellisena vuosikymmenenä. Ei viimeisenä, jolloin tehtiin hyvää musiikkia mutta viimeisenä, jolloin tuli ja meni uusia suuria virtauksia kulttuurisine oheisvaikutuksineen. Nykyään se, että musiikkia kuunnellaan pääasiassa netissä ja kaikki maailman musiikki on parin klikkauksen päässä on sirpaloittanut kenttää niin paljon, että varsinaisia virtauksia ei enää synny, vaan ihmiset diggailevat omissa niche-genreissään. Toiseksi formaatti on tehnyt sen, että musiikin tekijät joutuvat panostamaan hirveästi siihen, että kappale iskee heti, koska kuuntelijat helposti hyppäävät seuraavaan biisiin, jos ei heti nappaa. Musiikilla on vähemmän tilaa hengittää. Monet loistavat levyt ovat sitä paitsi sellaisia, että niille pitää antaa aikaa kasvaa. Ennen ne saivat sen mahdollisuuden, koska levy oli ehkä yhden radiosta kuullun biisin perusteella ostettu ja siihen oli käytetty parin-kolmen viikon viikkorahat. Sitä kuunneltiin joko niin kauan, että se alkoi kuulostaa hyvältä tai että voitiin todeta, että tämä on varmasti huono levy.

Toisaalta, kyllä näinä aikoina on myös hirveän helppoa löytää uutta hyvää musiikkia. Ennen oli aivan eri tavalla sidottu siihen, mitä radiosta sattui kuulemaan, mitä kaverit sattuivat kuuntelemaan tai mitä osti kokeeksi alelaarista, koska sattui saamaan halvalla. Olisi ollut hienoa päästä jo tuolloin laajentamaan musiikillisia horisontteja niin kuin olen myöhemmällä iällä tehnyt.

80-luvun musiikki ja TV olivat laadukkaita, joten ei harmita. Jos TVstä ei tullut juuri silloin mitään, lähikioskilta sai vuokralle VHS-videofilmejä. Joukossa paljon semmoisiakin jotka ollaan tänään jo unohdettu. 

LP- ja CD -levyjä myös lainattiin kirjaston musiikkiosastolta. Sieltä saattoi myös varata musiikinkuunteluaikoja joko kuulokkeilla tai jopa erillisessä huoneessa kaiuttimista. Tätä 70-luvulla ja vielä jossain määrin 80-luvullakin, siis omalla kohdallani. Jonkin verran piti liikkua lisää tämän takia, mutta sekin oli tuolloin ihan normaalia arkitoimintaa, johon aika ja kunto riittivät.

Harmitti lähinnä hiukan hiuono kirjasaatavuus. En lue kuin enkuksi koska parhaimmat hinnat akateemisessa. Nykyöön vielä huonompi saatavuus mutta toisaalta voi tilata netin kautta.. ja sitten odotellaan 2kk paketin saapumista.

No harmittaahan tuo. En tiennyt että olisi ollut parempaakin musikkia tarjolla. Piti tyytyä radioon ja johonkin töllön musiikkitarjontaan.

Ostin kyllä ihan kiitettävästi kasetteja ja myöhemmin cd-levyjä, rahaa on palanut.

Nykyään kuuntelen Spotifya, ai onko hiukan helpompaa kun ei tarvitse kuorruttaa hyllyjä poltetuilla cd-levyillä.

Ei harmita. Voinhan minä nyt kuunnella kaikkea sitä, mitä silloin en saanut korviini. 

Ja vaikka nykynuoriso voisi YouTuben ja Spotifyn ansiosta kuunnella jos jotakin, niin aika suppeita hittilistoja useimmat silti pyörittää. Eipä ole paljon valikoimaa maailman eri maista. Että sikälikin ihan sama.