Muita joilla ei ole enää aikuisiällä lainkaan ystäviä?

Mä olen 50 v nainen eikä mulla ole koskaan ollut kaveria tai ystävää. Ei myöskään puolisoa tai lapsia. Kai mun joku diagnosoimaton neuroepätyypilinen täytyy olla, kun ihmiset on mua aina niin vieroksuneet. Koulussa jo päädyin heti ekalla luokalla kiusatuksi, ja kiusaaminen jatkui yläasteen loppuun. Lukiossa ei enää kiusattu, mutta olin vaan yksin, ketään ei kiinnostanut seurani. Sama yliopistolla, vaikka yritin jonkun aikaa aktiivisesti käydä bileissä, ainejärjestön tapahtumissa yms, ihmiset vaan selvästi ei halunneet seuraani ja menivät vaivautuneiksi, jos tulin paikalle. 

Kolmikymppisenä yritin vielä deittailua, kun ajattelin että haluaisin perheen. Eihän kukaan minusta kiinnostunut. Joku sanoi, että olen kyllä kivan näköinen, mutta tylsin ihminen jonka hän on koskaan tavannut. Myönnän itsekin että varmaan olen tylsä, kun olen introvertti kotihiiri, mutta toisaalta se on se mitä olen, en mä voi alkaa teeskennelläkään saadakseni jonkun, koska ei sitä teeskentelyä jaksa kuitenkaan loputtomiin jatkaa. Joten deittailu ei johtanut mihinkään, ja totesin muutaman vuoden päästä, että antaapi olla. 

On niitä välillä yksinäisyyden tunteita, mutta ei nyt mitenkään jatkuvasti. Yleensä keskityn esim. työhöni tai arjen pieniin tekemisiin, eikä yksinäisyys mahdu ajatuksiin. Joskus juhlapyhinä tai lomilla voi mieli alkaa lähinnä pyöritellä sitä "nyyh, kun olen yksin ja hyljeksitty" levyä. Olen miettinyt, että ottaisin joko koiran tai kissan, eläimeistä voisi olla ihan mukavasti seuraa arkeen, nyt kun alkaa olla jo selvää, ettei semmoista aikaa ole tulossa enää, jolloin löytäisin ihmisseuraa.

Mulla ei ole ystäviä eikä kavereita. En juurikaan pidä enää yhteyttä sukulaisiin, joka ei sekään ole ollut oma valinta... Duunia teen etänä, joten kaikki työpaikan yhteydenpito on pelkkää duunia.

Mua tämä ei haittaa. Mulla on niin paljon tekemistä, etten tähän ketään kaipaa. 

Ja silloin, kun mulla oli ystäviä/kavereita ja sukulaisuussuhteita, niin ne turhan usein muuttui tarveperustaisiksi eli multa kaivattiin jotain jelppiä ja liian usein keskustelut oli utelua naapuriston porukoista, vertailua eli kilpailua kaverin perheen ja mun tilanteesta tai jotain muuta mielestäni kuluttavaa. Musta juoruilu, kilpailu ja kaiken negatiivisen kaivelu on ihan turhaa ja vie vain voimia. 

Mieluummin siis esim. lenkkeilen omassa seurassani kuin kuuntelen negatiivista lätinää tai mässäilen muiden asioilla.