Lue keskustelun säännöt.
Muita joilla ei ole enää aikuisiällä lainkaan ystäviä?
28.07.2023 |
Suren tätä toisinaan, mutten tiedä, miksi näin on. Teinivuosien kavereista kasvettiin erilleen ja oikeiden ystävyyssuhteiden solmiminen aikuisena tuntuu tosi vaikealta. Tulen toimeen ihmisten kanssa töissä ja harrastuksissa, mutta mitään sen kummempaa yhteyttä ei synny oikein kehenkään.
Kommentit (102)
Vähenee pikkuhiljaa. En jaksa olla se, joka pitää yksin yhteyttä. Jos ole molemminpuolista, niin nykyään annan hiipua. En tiedä mikä minussa on vialla kun näin käy, mutta jotain selvästi, kun hyvin tullaan juttuun ja hauskaakin sanotaan olevan kun tavataan, mutta sitten yhteyttä ei jakseta pitää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinkkuna jäin pariskuntien ja perheiden ulkopuolelle - tai minut jätettiin. En enää kelvannut porukoihin mukaan.
nykyään on vaan tuo facebook jonka kautta tapaan ystäviä...välimatkatkin on joittenkin kanssa niin pitkiä ettei ole mahdollisuutta muuhun kun naamakirja viestittelyyn.
Se on kun monilla pitää kiireisinä työt, perhe, harrastukset, siihenpä ne aika ja voimat sitten menevät.
Vierailija kirjoitti:
Vähenee pikkuhiljaa. En jaksa olla se, joka pitää yksin yhteyttä. Jos ole molemminpuolista, niin nykyään annan hiipua. En tiedä mikä minussa on vialla kun näin käy, mutta jotain selvästi, kun hyvin tullaan juttuun ja hauskaakin sanotaan olevan kun tavataan, mutta sitten yhteyttä ei jakseta pitää.
Samanlaista minulla: jos en itse ole aktiivinen, yhteydenpito katkeaa. Ei sellaista jaksa loputtomiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinkkuna jäin pariskuntien ja perheiden ulkopuolelle - tai minut jätettiin. En enää kelvannut porukoihin mukaan.
Olosuhteiden uhri.
Täällä kolmas.
En sure. En enää. Pitkään surin ja mietin mikä meni pieleen.
Parisuhde ja lapset sekä työ eri paikkakunnalla vei erilleen. Olen hyväksynyt tilanteen. Pari läheistä työkaveria on joiden kanssa joskus syömässä ilta-aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, yksinäistä on. Onneksi on sentään puoliso. N46
Mulla ei ole ollut kavereita kuin ala-asteella viimeksi 80-luvulla. Jo yläasteelle mennessä kaikki oli kääntyneet minua vastaan ja jouduin suorastaan vihan kohteeksi. Sen jälkeen en ole edes halunnut olla muuta kuin omissa oloissani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en jaksa tavata ketään, kun käyn töissä.
Olen 44v ja yksi ystävä on lapsuudesta asti, mutta hänenkin kanssaan ystävyys ja yhteydenpito on pysynyt oikeastaan minun aktiivisuuden vuoksi. Vielä neljä vuotta sitten oli toinen todella hyvä ystävä. En edelleenkään tiedä mikä väliin tuli. Hän vain lopetti yhteyden pidon.
Töissä olen pidetty ihminen ja aikaisemmassa työpaikassani oli neljä työkaveria, jolle soitinkin pari kertaa lomilta. He eivät koskaan ole soittaneet minulle tai ottaneet yhteyttä. Vaikea asia on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en jaksa tavata ketään, kun käyn töissä.
Tätähän ei nyt varsinaisesti kysytty.
Täällä. Onneksi on vielä puoliso. Yksi ystävyys jäi omaa syytä, harvakseltaan nähtiin ja tajusin että yhteiset jutut olivat jo 20 vuoden takana.
N44
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä kun nyt mietitty miksi ei joillain ole ystäviä.
Ainakin yksi juttu on kun mikään ei kiinnosta. Jos jonnekin mennään niin mieliksi. Aina mieluiten ollaan sen saman ukon seurassa. Kaikki lomat matkat ja muut. Siinäpä mielenkiintoinen ihminen. Tai joka puhuu vain työstään, eikä anna itsestään mitään.
Mulla yksinäinen lapsuudentuttu, joka ei anna itsestään mitään. Edes miehensä ei kotona tiennyt että tämä oli hyvin masentunut, saati että kavereille joita joskus näki olisi mitään paljastanut. Vaikea saada ystäviä jos ei osaa antaa mitään.
Minulla ei ole montakaan 'ystävää' ollut koskaan. Nykyään on yksi, jonka kanssa harvoin pidetään yhteyttä - tai hänkin oikeastaan kaveri.
Miestä voisin kyllä sanoa ystäväkseni. Ollaan asuttu jo kauan eri osoitteissa, mutta tiiviisti pidetään yhteyttä.
Tämä on oma valintani enkä kaipaa mitään muuta. Yleensäkin viihdyn omissa oloissani.
Täällä kans yksi. Ei yhtään ystävää enää. Eikä miestä. Vain lapset. En ole koko kesänä jutellut aikuisen kanssa, paitsi pari kertaa äitini kanssa päivän säästä.
Te jotka haluatte kaikessa olla ensisijaisesti puolison kanssa, niin ei niitä ystäviä silloin tule
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole ollut kavereita kuin ala-asteella viimeksi 80-luvulla. Jo yläasteelle mennessä kaikki oli kääntyneet minua vastaan ja jouduin suorastaan vihan kohteeksi. Sen jälkeen en ole edes halunnut olla muuta kuin omissa oloissani.
Sama täällä. Eivät ehkä kaikki kääntyneet vastaan (varsinaisesti), mutta riittävän moni. Ne loput sitten katsoivat vierestä, kun mun elämästä tehtiin pahimmillaan helvettiä, eivätkä tehneet mitään. Tai käyttäytyivät, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kumpi lienee pahempi? Kiusaaja, vai se, joka katsoo vierestä, eikä tee mitään? Ei enää tehnyt mieli olla missään tekemisissä niiden kanssa. Ei ollut edes vaikeaa. Pelkästään se, että olin epäsuosittu riitti siihen, että osa porukasta vältteli. Enää en edes tiedä, mitä ystävyys tarkoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Sinkkuna jäin pariskuntien ja perheiden ulkopuolelle - tai minut jätettiin. En enää kelvannut porukoihin mukaan.
Samanlainen kokemus. En ole varma jätettiinkö minut enemmän ulkopuolella vai jättäydyinkö enemmän itse, kun oli kiusallista olla kolmantena, viidentenä, seitsemäntenä jne. pyöränä pariskuntien seurassa.
Suretti jonkin verran jossain vaiheessa. Mutta se meni ohi. Jotenkin siihen sitten tottui.
Aikuisena on ollut jonkinlaisia kaverisuhteita lähinnä työkavereiden kanssa, kun ei oikein muihin tule tutustuttua. Ne ovat sitten hiipuneet aina työkaveruuden loputtua.
Täällä sama.