Poikaystävän käyttäytyminen ruokaa ja rahaa kohtaan
Ensimmäisiltä treffeiltä alkaen olemme maksaneet kumpikin omat syömisemme ja juomisemme. Nyt kun vietämme suurimman osan ajasta yhdessä, käymme ruokakaupassa yhdessä ja kokkaamme yhteisen aterian. Oleilemme lähes aina hänen luonaan, sillä itse asun pienessä yksiössä, niin tilaa ei ole kovinkaan paljon.
Meillä on poikaystävän ehdotuksesta käytössä Splitwise sovellus, eli sinne pistetään kaikki kustannukset ja sovellus laskee kulut tasan. Tämä on minulle ok, mutta jotenkin minua häiritsee ja vähän loukkaakin se, että poikaystävä pistää sinne ihan kaikki kulut, auton polttoaineen ja kondomitkin. Olen usein ostanut omasta rahapussista hänen luokseen vessapaperia, tai leiponut herkkuja vietäväksi, ym eikä tulisi mieleenkään pistää niitä kuluja tuonne sovellukseen. Tykkään myös silloin tällöin tarjota vaikka juoman tai jäätelön hänelle ulkona, mutta vastaavaa anteliaisuutta en ikinä saa häneltä takaisin tai sitten huomaan, että jälkikäteen ostos on merkitty sovellukseen ja maksan oman osuuteni.
Ja sitten se, että kun ostamme yhteisiä ruokia, niin poikaystävä tuntuu oikein vauhdilla syövän kaksin käsin, etten vain ehdi syödä yhtäkään palasta enemmän kuin hän. Esim. jäätelöpurkki tai pakastekakku, mies syö niistä 2/3 osaa ja minä 1/3. Meillä oli kerran oliiveja kupissa, joita söimme kun katsoimme elokuvaa. Mies veti kauhealla vauhdilla niitä oliiveita ja viimeisenkin oliivin veti naamaansa. Ei siis edes tarjoa viimeistä muruakaan minulle.
Huomautin, että olipas hieman töykeää ottaa se viimeinenkin oliivi, eikä tarjota kohteliaisuutta naiselle. Hänen puolustuksekseen muka söimme oliiveja vuorotellen niin, että ne oliivit menivät täysin tasan. Eivät menneet, kun katsoin vieressä ihmetellen sitä sen paniikissa suuhun lappamista, ettei vaan jää jostain paitsi.
Miten joku voi olla noin nuuka? Johtuuko siitä, että on vanhempiensa ainoa lapsi, kun taas minä olen tottunut jakamaan asioita sisarusteni kanssa.
Mulla on todella epänaisellinen olo, kun kaikki pistetään noin tarkkaan puoliksi, kaiken huippuna ne kondomitkin.
Ellei mies olisi muuten ihana ja rakastava, en varmaan jaksaisi katsoa tämmöistä nuukailua :/ Mutta alkaahan tässä hieman katkeroitumaan, kieltämättä. Nykyaikaahan se on, että kulut jaetaan, mutta mun luonteeseen kuuluu anteliaisuus rakkauden eleenä. Ei ole siitäkään kyse, että mies olisi köyhä. Tienaa minua enemmän ja on vieläpä hyväpalkkaisella alalla ja yliopistokoulutus.
Kommentit (1406)
Vierailija kirjoitti:
Hyvästi kirjoitti:
Hyväksikäyttäviä manipuloivia in cel ex cel miehiä todella kannattaa välttää. Niiltä välttyköön itse kukin. Aamen.
Miten tuo mies käyttää hyväksi kun kaikki maksetaan hänen mukaan puoliksi? Jos ap haluaa itse tarjota eikä mies pyydä eikä vaadi mitään ekstraa, niin se on aikuisen ap:n oma valinta aivan täysin.
No siten, että se, _mistä_ maksetaan, ei mene puoliksi. Esimerkiksi auton tankkaaminen maksetaan puoliksi ja poikkis ajelee tankin tyhjäksi omia menojaan. Tai kakku maksetaan puoliksi ja poikkis syö siitä 80%.
Vierailija kirjoitti:
Noniin, aiheena on Apn kitsas ukko ja jotenkin täällä nyt taas valitetaan siitä että 50/50 maksamisen ja kaikkien kotitöiden ja lastenhoidon LISÄKSI naisten pitäisi vielä mennä sotimaankin toisten maiden miehiä vastaan suomalaisten miesten puolesta.
Minä olen naisena jo pistänyt terveyteni ja henkeni alttiiksi synnyttäessäni tänne lisää suomalaisia.
Kukaan ei sua velvoittanut. Teit sen omasta itsekkäästä tahdoatasi. Et ole mikään marttyyri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisesta tulee parisuhteessa lokki, jos mies maksaa liian helposti naisen kuluja. Nainen heittäytyy lapsen asemaan parisuhteessa.
Tässä aloittajan "miehen" ajatusmaailma; pitää varmuuden vuoksi hyväksikäyttää kumppania ensin, ettei vaan kumppani pääsisi hyötymään mitenkään. Mies on mielestään voittaja, kun on näin päässyt niskan päällä.
Vaikka kaikki naiset toimii ja ajattelee noin seksin suhteen, se ei tarkoita että ajatusmallinne olisi miehillä yleinen rahan kanssa.
Itse asiassa pihit miehet pitävät huolen, ettei nainen saa seksistäkään nautintoa, ainakaan häntä enempää. On mielummin itsekin ilman.
Eksän piti sitten eron jälkeen vielä varastaa, että sai sairaassa mielessään puntteja tasan. Itse asiassa kaksi eksää.
Täh! Nuuka ihminen nauttii suuresti kaikesta ilmaisesta toiminnasta.
Eihän seksin harrastaminen ole ilmaista. Ehkäisy maksaa ja pesulla pitää käydä ennen ja jälkeen, siihen menee vettä.
Kerrostalossa maksetaan vedestä tietty summa kuukaudessa ja vettä voi käyttää niin paljon haluaa, joten värkin ja vehkeen voi pestä vaikka 10 kertaa päivässä :)
Tervetuloa nykyaikaan, jossa kerrostaloissakin vedestä maksetaan kulutuksen mukaan.
Ja ihan vaan tiedoksi teille kummallekin vänkääjälle että on kolmaskin vaihtoehto.
Esim. meillä ei ole erillistä vesimaksua.
Toki se on jollain tavalla sisällytetty vuokraan, mutta pointtina se että sitä ei muutella kulutuksen tai henkilömäärän mukaan.
Tosiaan, tervetuloa nykyaikaan, on olemassa muutakin kuin se mitä juuri sinä kuvittelet tai olet kokenut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noniin, aiheena on Apn kitsas ukko ja jotenkin täällä nyt taas valitetaan siitä että 50/50 maksamisen ja kaikkien kotitöiden ja lastenhoidon LISÄKSI naisten pitäisi vielä mennä sotimaankin toisten maiden miehiä vastaan suomalaisten miesten puolesta.
Minä olen naisena jo pistänyt terveyteni ja henkeni alttiiksi synnyttäessäni tänne lisää suomalaisia.
Kukaan ei sua velvoittanut. Teit sen omasta itsekkäästä tahdoatasi. Et ole mikään marttyyri
Näiden miehiä vihaavien lahkolaisten mukaan kaikki on aina ja ikuisesti miehen syy.
Nämä pellet muka pitäisi ottaa vakavasti tasa-arvoisina yhteiskunnan jäseninä, hah.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mies on välillä myös melkeinpä sairaalloisen nuuka. Välillä pää hajoaa ja meinaa mennä totaalisesti hermot, kun ei olisi valmis käyttämään meidän omia rahoja(ne olleet aina kyllä yhteiset käytännön syistä). Sitten olisi kuitenkin valmis matkustamaan ja ravintolaan, jos joku toinen maksaa. Hänen vanhemmat tuon käytöksen ovat opettaneet ja ovat kymmenen kertaa pahempia toisten piikkiin loisioita. Miehen lapsuudessa on todellakin jääty vaille kaikkea. Ei ole ollut ruokaa eikä puhtaita vaatteita, koska vanhemmat ovat säästäneet rahat. Mies ei ole saanut tehdä mitään lapsena, mikä olisi maksanut jotain. Ei harrastuksia, ei reissuja, ei mitään. Kaikki on jaettu neljän veljeksen kesken ja niistä on ollut verinen kilpailu. 0,33l limukin on jaettu veljesten kesken kerran kuussa, kun on raaskittu lämmittää sauna. Eikä miehen vanhempien ammateilla ole todellakaan ollut kyse köyhyydestä.
En varmaan kestäisi moista käytöstä, jos se olisi kokoaikaista. Meillä mies alkaa nuukailemaan, jos stressaa muutenkin. Saa kauheita ahdistuskohtauksia rahasta välillä, vaikka meillä on enemmän kuin hyvät tulot. Lähinnä säälittää, koska lapsuus vaikuttaa edelleen lähes nelikymppisenäkin noin paljon. Aiheesta on vuosien varrella puhuttu paljon. Käytös on lieventynyt vuosien varrella myös. Mutta traumahan tuo on.
Ap:lle sanoisin, että kannattaa puhua aiheesta avoimesti ja syyttämättä. Sieltä voi paljastua vaikka mitä taustalta. Jos on muuten hyvä mies, ei ehkä kannata ihan suoraan vaan luovuttaa.
Ei ap:n tapauksessa mies ole nuuka vaan itsekäs ja kokee ap:n kilpailijana eikä kumppanina. Ei pelaa siis yhteiseen pussiin vaan omaansa. Nuukuus ei ole minusta välttämättä huono piirre. Itsekkyys on. Esim isäni oli nuuka eikä ostanut mitään turhaa. Ei ostanut oikein tarpeeseenkaan. Antoi silti meille lapsille ja hyväntekeväisyyteen. Hän ei ollut itsekäs mutta nuuka hän oli ja arvostan häntä. Itsekkäitä en arvosta.
Mies ei näytä olevan nuuka tietyissä asioissa esim. käy kalliilla ulkomaanmatkoilla yksin tai kavereidensa kanssa ja kun ostaa itselleen vaatteita ja elektroniikkaa, ostaa laatua ja uusinta teknologiaa. Mulle tässä ketjun edetessä on todella valjennut, minkä arvoinen olen miehelle. 10 snt illallisia, ruuan viemistä jääkaappiin nenäni edestä kysymättä haluanko lisää, ikinä ei mitään ylimääräistä, edes kukkia. Ja se pesuhomma, vaikka olen sanonut useammin kuin kerran miten minä en tykkää kun tulee sänkyyn peseytymättä. Hiki haisee kun on pyöräillyt töihin ja kotiin eikä tee mieli suihkuun kuin vasta aamulla? Sanoin senkin, että jos me joskus asuttaisiin yhdessä, pitäisikö olla erilliset sängyt kun minä tykkään nukkua puhtaissa lakanoissa.. Oli vaan hiljaa ja otti sitten selvästi loukkaantuneena suihkun, mutta tätäkin on tapahtunut vain se pari kertaa kun olen jankannut. Pyytämättä ja ilman kinaamista ei peseydy.
Ap
Tämä riittäisi mulle suhteen päättämiseen. Aikuinen mies ja huono hygienia, ei ikinä jatkoon.
Välillä ärsyttää kun mieheni lotraa suihkussa vähän väliä. Aina kävelylenkin jälkeen, urheilusta puhumattakaan, ja myöhemmin uudestaan jos lähdemme vaikka lasillisille. Ei ärsytä enää, mieluummin niin päin.
Sitä mietin, että on kuitenkin niin siistinä kun lähtee kotoa aamulla, on suihkun raikas, parta ajettu ja hampaat pesty (pesee kyllä onneksi myös iltaisin hampaat), mutta sitten menee sänkyyn päivän päätteeksi vaikka olisi luuhannut missä ja hikoillut urheillessa?! Mä en tajua. Luulisi, että edes haluaisi pestä alakerran ennen kuin harrastaa seksiä minun kanssani vai enkö ole edes sen arvoinen?
Ap
Lääkäripalstalla luki, että on makuasia peseytyykö ennen seksiä, mutta sen jälkeen pitää peseytyä.
Kuka ottaa suihin jos kumppani ei ole käynyt ensin pesulla?
90-luvulla ravintolaillan jälkeen naiset kännissä ottivat suihin ja koskaan ei käyty suihkussa ennen tai jälkeen.
Ootko nähnyt naista sitten 90-luvun? Pitää olla aika alkkis naisystävä, että se on jatkuvasti kännissä, mutta toki näitäkin on. Jostain lähikuppilasta kannattaa yrittää etsiä.
Äläs nyt, vaikka mä kai olen alkkis, on mullakin joku taso.
Toki tiedän alkkiksia joilla ei ole, mutta hyi hitto, ei tulis mieleenkään jos ei kumpikin peseytyis säännöllisesti.
Vierailija kirjoitti:
Jos miehellä on korkeakoulututkinto niin hän on oppinut nuukaksi opiskeluaikana. Minun mielestäni nuukuus on tulevaisuuden kannalta paljon parempi ominaisuus kuin se että hassaa rahaa ajattelematta. Kun teillä sellainen sovellus on käytössä niin kirjaat sinne kaiken mitä ostat ihan niin kuin mieskin tekee. Se että mies kirjaa sovellukseen kaiken ei välttämättä kerro ainoastaan siitä että hän on nuuka ja haluaa sinun maksavan kaikesta puolet. Hänellä voi olla tullut sellainen tapa että kirjaa kaikki kulut ylös ja haluaa tehdä sen tarkasti. Sitä miehet eivät ikinä tule tajuamaan että heidän pitäisi maksaa enemmän kun syövätkin enemmän. Parisuhteessa pitää aina miettiä sitä että kukaan ei ole täydellinen, mutta mittenkä vikojen kanssa voi itse elää.
Nuuka on valmis hassaamaan kaikkien muiden rahoja. Omista pidetään kiinni ja muilla maksatetaan kaikki mahdollinen.
Mielestäni nuukuus ei ole hyvä ominaisuus missään tapauksessa. Säästäväisyydestä kun puhutaan, niin asia on eri.
Ap alkaa nyt merkkaamaan kaiken sinne sovellukseen, tietenkin. Katso kuinka kauan menee, että mies alkaa ihmettelemään. Veikkaan, että kun sinä alat lisäämään kaiken sovellukseen, niin sinne alkaa miehesi toimesta ilmestyä kuluja jopa siitä kuinka miehesi kengät kuluvat kun hän kävelee luoksesi.
Totuus on se, että ei toi tule muuttumaan. Jos haluat käyttää loppuikäsi perheen kesken sovellusta kulujen jakamiseen, niin onnea matkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mies on välillä myös melkeinpä sairaalloisen nuuka. Välillä pää hajoaa ja meinaa mennä totaalisesti hermot, kun ei olisi valmis käyttämään meidän omia rahoja(ne olleet aina kyllä yhteiset käytännön syistä). Sitten olisi kuitenkin valmis matkustamaan ja ravintolaan, jos joku toinen maksaa. Hänen vanhemmat tuon käytöksen ovat opettaneet ja ovat kymmenen kertaa pahempia toisten piikkiin loisioita. Miehen lapsuudessa on todellakin jääty vaille kaikkea. Ei ole ollut ruokaa eikä puhtaita vaatteita, koska vanhemmat ovat säästäneet rahat. Mies ei ole saanut tehdä mitään lapsena, mikä olisi maksanut jotain. Ei harrastuksia, ei reissuja, ei mitään. Kaikki on jaettu neljän veljeksen kesken ja niistä on ollut verinen kilpailu. 0,33l limukin on jaettu veljesten kesken kerran kuussa, kun on raaskittu lämmittää sauna. Eikä miehen vanhempien ammateilla ole todellakaan ollut kyse köyhyydestä.
En varmaan kestäisi moista käytöstä, jos se olisi kokoaikaista. Meillä mies alkaa nuukailemaan, jos stressaa muutenkin. Saa kauheita ahdistuskohtauksia rahasta välillä, vaikka meillä on enemmän kuin hyvät tulot. Lähinnä säälittää, koska lapsuus vaikuttaa edelleen lähes nelikymppisenäkin noin paljon. Aiheesta on vuosien varrella puhuttu paljon. Käytös on lieventynyt vuosien varrella myös. Mutta traumahan tuo on.
Ap:lle sanoisin, että kannattaa puhua aiheesta avoimesti ja syyttämättä. Sieltä voi paljastua vaikka mitä taustalta. Jos on muuten hyvä mies, ei ehkä kannata ihan suoraan vaan luovuttaa.
Ei ap:n tapauksessa mies ole nuuka vaan itsekäs ja kokee ap:n kilpailijana eikä kumppanina. Ei pelaa siis yhteiseen pussiin vaan omaansa. Nuukuus ei ole minusta välttämättä huono piirre. Itsekkyys on. Esim isäni oli nuuka eikä ostanut mitään turhaa. Ei ostanut oikein tarpeeseenkaan. Antoi silti meille lapsille ja hyväntekeväisyyteen. Hän ei ollut itsekäs mutta nuuka hän oli ja arvostan häntä. Itsekkäitä en arvosta.
Mies ei näytä olevan nuuka tietyissä asioissa esim. käy kalliilla ulkomaanmatkoilla yksin tai kavereidensa kanssa ja kun ostaa itselleen vaatteita ja elektroniikkaa, ostaa laatua ja uusinta teknologiaa. Mulle tässä ketjun edetessä on todella valjennut, minkä arvoinen olen miehelle. 10 snt illallisia, ruuan viemistä jääkaappiin nenäni edestä kysymättä haluanko lisää, ikinä ei mitään ylimääräistä, edes kukkia. Ja se pesuhomma, vaikka olen sanonut useammin kuin kerran miten minä en tykkää kun tulee sänkyyn peseytymättä. Hiki haisee kun on pyöräillyt töihin ja kotiin eikä tee mieli suihkuun kuin vasta aamulla? Sanoin senkin, että jos me joskus asuttaisiin yhdessä, pitäisikö olla erilliset sängyt kun minä tykkään nukkua puhtaissa lakanoissa.. Oli vaan hiljaa ja otti sitten selvästi loukkaantuneena suihkun, mutta tätäkin on tapahtunut vain se pari kertaa kun olen jankannut. Pyytämättä ja ilman kinaamista ei peseydy.
Ap
Tämä riittäisi mulle suhteen päättämiseen. Aikuinen mies ja huono hygienia, ei ikinä jatkoon.
Välillä ärsyttää kun mieheni lotraa suihkussa vähän väliä. Aina kävelylenkin jälkeen, urheilusta puhumattakaan, ja myöhemmin uudestaan jos lähdemme vaikka lasillisille. Ei ärsytä enää, mieluummin niin päin.
Sitä mietin, että on kuitenkin niin siistinä kun lähtee kotoa aamulla, on suihkun raikas, parta ajettu ja hampaat pesty (pesee kyllä onneksi myös iltaisin hampaat), mutta sitten menee sänkyyn päivän päätteeksi vaikka olisi luuhannut missä ja hikoillut urheillessa?! Mä en tajua. Luulisi, että edes haluaisi pestä alakerran ennen kuin harrastaa seksiä minun kanssani vai enkö ole edes sen arvoinen?
Ap
Lääkäripalstalla luki, että on makuasia peseytyykö ennen seksiä, mutta sen jälkeen pitää peseytyä.
Kuka ottaa suihin jos kumppani ei ole käynyt ensin pesulla?
90-luvulla ravintolaillan jälkeen naiset kännissä ottivat suihin ja koskaan ei käyty suihkussa ennen tai jälkeen.
Ootko nähnyt naista sitten 90-luvun? Pitää olla aika alkkis naisystävä, että se on jatkuvasti kännissä, mutta toki näitäkin on. Jostain lähikuppilasta kannattaa yrittää etsiä.
Äläs nyt, vaikka mä kai olen alkkis, on mullakin joku taso.
Toki tiedän alkkiksia joilla ei ole, mutta hyi hitto, ei tulis mieleenkään jos ei kumpikin peseytyis säännöllisesti.
Olen useasti ottanut ex tempore sohvalla istuessa nahkatykin esille ja nainen on alkanut lutkuttaa. Useimmiten on kuitenkin peseydytty.
Vierailija kirjoitti:
Huh huh, älä ostele enää hänelle mitään tai sitten samalla lailla laitat kulut puoliksi.
Oliivien osalta tuli mieleen (jos ihan oikeasti haluat hänen kanssaan vielä olla) niin jaatte oliivit ja muut herkut/ruuat kummallekin omiin astioihin kuin lapsille :D
Jos erehtyy sinun osuudesta syömään niin laitat hinnan sille!
Näitä vastaavia neuvoja on tullut näköjään aika paljonkin mutta sanoisin että ei hitossa.
Ei tuosta enää mitään tule.
Jos alat nyt vetämään tiukkaa linjaa ja pyytämään maksua siitä hän kuluttaa enemmän, että ei menekään 50/50 niin katkeroidut vaan ja auta armias jos kommentoit että ei ihan reilusti ole kulut jakautuneet.
Tuollainen lokki vetoaa siihen että onhan se 50/50 reilua tietenkin!
Perään syyttelee sinua pihiksi ja muille miehille kertoo kuinka ne naiset tulee kalliiksi, ovat vaan rahan perään.
Joidenkin on ihan mahdoton ymmärtää vastavuoroisuutta ja suoraan sanottuna välittämistä.
Ja joidenkin on ihan mahdoton ymmärtää että tämä ei tarkoita sitä että toinen kustantaa lähes kaiken.
Kai sitä nyt haluaa toiselle hyvää ja joskus pienen yllärinkin vaikka tuoda, vaikka just sen jätskin.
Jos mun muutaman euron särkylääkkeet ja vessapaperin satunnaiset käytöt listattais johonkin sovellukseen niin kokisin ettei musta välitetä pätkääkään.
Koska itse en nillittäis noin pienistä asioista kun kyse rakkaasta ihmisestä.
Onneksi olen ollut naimisissa 17v miehen kanssa joka ajattelee samoin.
Me ollaan tässä yhdessä, koti on yhteinen, lapset on yhteisiä.
Päämäärä on siis yhteinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisesta tulee parisuhteessa lokki, jos mies maksaa liian helposti naisen kuluja. Nainen heittäytyy lapsen asemaan parisuhteessa.
Tässä aloittajan "miehen" ajatusmaailma; pitää varmuuden vuoksi hyväksikäyttää kumppania ensin, ettei vaan kumppani pääsisi hyötymään mitenkään. Mies on mielestään voittaja, kun on näin päässyt niskan päällä.
Vaikka kaikki naiset toimii ja ajattelee noin seksin suhteen, se ei tarkoita että ajatusmallinne olisi miehillä yleinen rahan kanssa.
Itse asiassa pihit miehet pitävät huolen, ettei nainen saa seksistäkään nautintoa, ainakaan häntä enempää. On mielummin itsekin ilman.
Eksän piti sitten eron jälkeen vielä varastaa, että sai sairaassa mielessään puntteja tasan. Itse asiassa kaksi eksää.
Täh! Nuuka ihminen nauttii suuresti kaikesta ilmaisesta toiminnasta.
Eihän seksin harrastaminen ole ilmaista. Ehkäisy maksaa ja pesulla pitää käydä ennen ja jälkeen, siihen menee vettä.
Kerrostalossa maksetaan vedestä tietty summa kuukaudessa ja vettä voi käyttää niin paljon haluaa, joten värkin ja vehkeen voi pestä vaikka 10 kertaa päivässä :)
Tervetuloa nykyaikaan, jossa kerrostaloissakin vedestä maksetaan kulutuksen mukaan.
Vaikka olisikin erillinen vesimaksu, mikä on harvinaista, niin kraanasta voi päästää sopivan lämmintä vettä, johon mies voi dipata vehkeensä ja nainen heittää kauhasta (hieman vajaita kauhallisia) vettä värkkiinsä. Ei tule kalliiksi :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri tämmöisen takia kannattaa ottaa jatkoon vain ne miehet, jotka tarjoavat ensitreffeillä, oli kyse sitten jäätelöstä, kahvikupillisesta tai viiden ruokalajin illallisesta juomineen.
Kyse ei ole siitä, että ahneet kullankaivajanaiset haluavat hyötyä miehistä rahallisesti, vaan siitä, että näin menettelemällä karsitaan pois kitsaat ja luonnevikaiset!!! Jos mies tajuaa tarjota deitilleen kupin kahvia, hän todennäköisesti tajuaa myös huomioda syntymäpäivänä, käydä suihkussa ja olla syömättä nenän edestä kaikkia oliiveja!!! xD
...
Samalla logiikalla miehille pitäisi kyllä sitten maksaa isompaa palkkaa, laittaa sukupuolilisä vaikka olisi kyse saman alan töistä.
Koska eihän se nyt reilua voi olla, että naisilla on mahdollisuus käydä vaikka monta kertaa viikossa treffeillä syömässä eri miesten laskuun.
Sen sijaan mies, joka haluaa katsoa että kuka naisista on sellainen, että sille kannattaa olla erityisen hyvä, joutuu maksamaan kaikki treffit.
Kannattaa ainakin naisten kelpuuttaa vaan ainoastaan tosi rikkaat miehet, koska muuthan on helposti tuhlanneet rahansa treffeihin ennen kuin on juuri oikean naisen tavannut.
Aivan, koska nainen on arvokas saalis miehelle niin silloin saa mies maksaakin jos varta vasten kutsuu naisen treffeille. Vai koska jotain laadukasta saa ilmaiseksi?
Jos se noin harmittaa niin ei kannata menna treffeille ollenkaan. Ei mene pennin jenia silloin.
En ole koskaan maksanut treffeilla joille mies on minut nimenomaisesti kutsunut. Jos mina taas kutsun miehen niin silloin maksan molempien laskun.
Kerrottakoon etta aloittajan kaltaisiin miehiin en koskisi pitkalla tikullakaan. Parempaakin saa joten miksi tyytya ongelmajatteeseen. Nyt ap keraa itsekunnioituksesi rippeet ja pista kerrasta poikki tuo pelleily. Ei tuo muuksi muutu.
Ja kiitos feminismin minä en enää koskaan tule menemään yhdenkään naisen kanssa minkäänlaisille treffeille. En ennenkuin naiset sanoutuvat irti feminismistä halua olla missään tekemisissä ihmisten kanssa jotka vihaavat minua syntyperäni perusteella.
Erinomainen ratkaisu. Hyodyttaa kaikkia osapuolia, sinua ja naissukupuolta kollektiivisesti. Kaikki on tyytyvaisia.
Vierailija kirjoitti:
Se oli muuten outoa, miten antelias oli kavereilleen viikonloppuna minun ostamista eväistä. Olin siis ostanut eväät itselleni kun hengailtiin puistossa porukalla ja mies yhtäkkiä otti pussin ja alkoi tarjota eväitäni kavereilleen kysymättä minulta. Pussi oli hetkessä tyhjä, kun hän söi ne kavereidensa kanssa. Sanoin, että hei kiva kun kysyit ensin minulta ennen kuin rupesit tarjoilemaan, niin pahoitteli vaan.
En haluaisi olla itse näin nipottaja, mutta alan oikeasti katkeroitua.Ap
Lokki saa kiksejä muille tarjoamisesta. Kun ei ole omasta pussista pois. Teillä on puhumisen paikka. Ja laitat kaiken sinne sovellukseen. Tosin kohta teillä on myös keskustelu ostoksistasi. Kun ne eivät ole poikkiksen mielestä tarpeellisia. Odota vain. Tästä syystä minun exä on ex. Koko perhe eli kyynärpäätaktiikalla. Huomasin, kun opin heidät tuntemaan. Mikään muu ei auta, kuin pitää puolensa. Ostelet siis tarpeeksi paljon, ettet jää kakkoseksi. Eri asia sitten, mitä hyötyä siitä kilpavarustelusta on. Mun exä oli myös omasta mielestään aina jäänyt paitsi ties mistä. Vika siis pahempi, todellakin korvien välissä.

Just siksi tähän ei kannata lähteä, syyttelee vaan tuhlailusta.
Onneksi ap ei asu tuon hyväksikäyttäjän kanssa yhdessä, mä sanoisin sen todellisen syyn eli musta tuntuu että mua ei arvosteta joten tämä oli tässä.
Jos alkaa kinastelemaan euroista niin noin pihi tyyppi saa siitä vain olevinaan varmistuksen sille kuvitelmalle että rahahan se oli sille muijalle tärkeintä.
Vaikka todellisuudessa se oli hänelle itselleen niin tärkeää että ei osaa joustaa, huomioida toista vastavuoroisesti ja se koitui suhteen kuolemaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mies on välillä myös melkeinpä sairaalloisen nuuka. Välillä pää hajoaa ja meinaa mennä totaalisesti hermot, kun ei olisi valmis käyttämään meidän omia rahoja(ne olleet aina kyllä yhteiset käytännön syistä). Sitten olisi kuitenkin valmis matkustamaan ja ravintolaan, jos joku toinen maksaa. Hänen vanhemmat tuon käytöksen ovat opettaneet ja ovat kymmenen kertaa pahempia toisten piikkiin loisioita. Miehen lapsuudessa on todellakin jääty vaille kaikkea. Ei ole ollut ruokaa eikä puhtaita vaatteita, koska vanhemmat ovat säästäneet rahat. Mies ei ole saanut tehdä mitään lapsena, mikä olisi maksanut jotain. Ei harrastuksia, ei reissuja, ei mitään. Kaikki on jaettu neljän veljeksen kesken ja niistä on ollut verinen kilpailu. 0,33l limukin on jaettu veljesten kesken kerran kuussa, kun on raaskittu lämmittää sauna. Eikä miehen vanhempien ammateilla ole todellakaan ollut kyse köyhyydestä.
En varmaan kestäisi moista käytöstä, jos se olisi kokoaikaista. Meillä mies alkaa nuukailemaan, jos stressaa muutenkin. Saa kauheita ahdistuskohtauksia rahasta välillä, vaikka meillä on enemmän kuin hyvät tulot. Lähinnä säälittää, koska lapsuus vaikuttaa edelleen lähes nelikymppisenäkin noin paljon. Aiheesta on vuosien varrella puhuttu paljon. Käytös on lieventynyt vuosien varrella myös. Mutta traumahan tuo on.
Ap:lle sanoisin, että kannattaa puhua aiheesta avoimesti ja syyttämättä. Sieltä voi paljastua vaikka mitä taustalta. Jos on muuten hyvä mies, ei ehkä kannata ihan suoraan vaan luovuttaa.
Ei ap:n tapauksessa mies ole nuuka vaan itsekäs ja kokee ap:n kilpailijana eikä kumppanina. Ei pelaa siis yhteiseen pussiin vaan omaansa. Nuukuus ei ole minusta välttämättä huono piirre. Itsekkyys on. Esim isäni oli nuuka eikä ostanut mitään turhaa. Ei ostanut oikein tarpeeseenkaan. Antoi silti meille lapsille ja hyväntekeväisyyteen. Hän ei ollut itsekäs mutta nuuka hän oli ja arvostan häntä. Itsekkäitä en arvosta.
Mies ei näytä olevan nuuka tietyissä asioissa esim. käy kalliilla ulkomaanmatkoilla yksin tai kavereidensa kanssa ja kun ostaa itselleen vaatteita ja elektroniikkaa, ostaa laatua ja uusinta teknologiaa. Mulle tässä ketjun edetessä on todella valjennut, minkä arvoinen olen miehelle. 10 snt illallisia, ruuan viemistä jääkaappiin nenäni edestä kysymättä haluanko lisää, ikinä ei mitään ylimääräistä, edes kukkia. Ja se pesuhomma, vaikka olen sanonut useammin kuin kerran miten minä en tykkää kun tulee sänkyyn peseytymättä. Hiki haisee kun on pyöräillyt töihin ja kotiin eikä tee mieli suihkuun kuin vasta aamulla? Sanoin senkin, että jos me joskus asuttaisiin yhdessä, pitäisikö olla erilliset sängyt kun minä tykkään nukkua puhtaissa lakanoissa.. Oli vaan hiljaa ja otti sitten selvästi loukkaantuneena suihkun, mutta tätäkin on tapahtunut vain se pari kertaa kun olen jankannut. Pyytämättä ja ilman kinaamista ei peseydy.
Ap
Tämä riittäisi mulle suhteen päättämiseen. Aikuinen mies ja huono hygienia, ei ikinä jatkoon.
Välillä ärsyttää kun mieheni lotraa suihkussa vähän väliä. Aina kävelylenkin jälkeen, urheilusta puhumattakaan, ja myöhemmin uudestaan jos lähdemme vaikka lasillisille. Ei ärsytä enää, mieluummin niin päin.
Sitä mietin, että on kuitenkin niin siistinä kun lähtee kotoa aamulla, on suihkun raikas, parta ajettu ja hampaat pesty (pesee kyllä onneksi myös iltaisin hampaat), mutta sitten menee sänkyyn päivän päätteeksi vaikka olisi luuhannut missä ja hikoillut urheillessa?! Mä en tajua. Luulisi, että edes haluaisi pestä alakerran ennen kuin harrastaa seksiä minun kanssani vai enkö ole edes sen arvoinen?
Ap
Lääkäripalstalla luki, että on makuasia peseytyykö ennen seksiä, mutta sen jälkeen pitää peseytyä.
Kuka ottaa suihin jos kumppani ei ole käynyt ensin pesulla?
90-luvulla ravintolaillan jälkeen naiset kännissä ottivat suihin ja koskaan ei käyty suihkussa ennen tai jälkeen.
Sulle kelpasi känniseura. Etkö muuta saanut?
Sukupuolitautien lisäksi.
Olisin saanut, mutta en halunnut menettää vapauttani niin nuorena. Siihen aikaan alkoi ahdistaa, jos ei joka viikonloppu päässyt baanalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri tämmöisen takia kannattaa ottaa jatkoon vain ne miehet, jotka tarjoavat ensitreffeillä, oli kyse sitten jäätelöstä, kahvikupillisesta tai viiden ruokalajin illallisesta juomineen.
Kyse ei ole siitä, että ahneet kullankaivajanaiset haluavat hyötyä miehistä rahallisesti, vaan siitä, että näin menettelemällä karsitaan pois kitsaat ja luonnevikaiset!!! Jos mies tajuaa tarjota deitilleen kupin kahvia, hän todennäköisesti tajuaa myös huomioda syntymäpäivänä, käydä suihkussa ja olla syömättä nenän edestä kaikkia oliiveja!!! xD
...
Samalla logiikalla miehille pitäisi kyllä sitten maksaa isompaa palkkaa, laittaa sukupuolilisä vaikka olisi kyse saman alan töistä.
Koska eihän se nyt reilua voi olla, että naisilla on mahdollisuus käydä vaikka monta kertaa viikossa treffeillä syömässä eri miesten laskuun.
Sen sijaan mies, joka haluaa katsoa että kuka naisista on sellainen, että sille kannattaa olla erityisen hyvä, joutuu maksamaan kaikki treffit.
Kannattaa ainakin naisten kelpuuttaa vaan ainoastaan tosi rikkaat miehet, koska muuthan on helposti tuhlanneet rahansa treffeihin ennen kuin on juuri oikean naisen tavannut.
Aivan, koska nainen on arvokas saalis miehelle niin silloin saa mies maksaakin jos varta vasten kutsuu naisen treffeille. Vai koska jotain laadukasta saa ilmaiseksi?
Jos se noin harmittaa niin ei kannata menna treffeille ollenkaan. Ei mene pennin jenia silloin.
En ole koskaan maksanut treffeilla joille mies on minut nimenomaisesti kutsunut. Jos mina taas kutsun miehen niin silloin maksan molempien laskun.
Kerrottakoon etta aloittajan kaltaisiin miehiin en koskisi pitkalla tikullakaan. Parempaakin saa joten miksi tyytya ongelmajatteeseen. Nyt ap keraa itsekunnioituksesi rippeet ja pista kerrasta poikki tuo pelleily. Ei tuo muuksi muutu.
Ja kiitos feminismin minä en enää koskaan tule menemään yhdenkään naisen kanssa minkäänlaisille treffeille. En ennenkuin naiset sanoutuvat irti feminismistä halua olla missään tekemisissä ihmisten kanssa jotka vihaavat minua syntyperäni perusteella.
Erinomainen ratkaisu. Hyodyttaa kaikkia osapuolia, sinua ja naissukupuolta kollektiivisesti. Kaikki on tyytyvaisia.
Niin, kollektivistejahan te olette. Feministit sekä kommunistit, kollektivisteja.
Ainakin ottaisin tauon noista yhteisistä syömisistä. Voitte tavata ilmaisen tekemisen puitteissa, vaikka lenkillä ja syöt kotona ennen kuin vaikka menet yökylään.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin ottaisin tauon noista yhteisistä syömisistä. Voitte tavata ilmaisen tekemisen puitteissa, vaikka lenkillä ja syöt kotona ennen kuin vaikka menet yökylään.
Jos mä olisin 29v kuten ap ja haluaisin ihan oikean parisuhteen niin tuollainen ihan normaalin arjen rajoittaminen, ettei vaan yhtään mene rahaa, olis aika hullua.
Ei, ei tarvitse elää miehen siivellä, mutta jos se äijä on noin karmeasti vedättänyt bensoissa, listaa joka ikisen sentin, on älytön rohmu muka puoliksi jaetuissa asioissa, niin vaikea kuvitella kuka tuollaisen kanssa haluaisi minkäänlaista tulevaisuutta suunnitella.
Tuo ei myöskään ihan oikeasti parane siinä vaiheessa jos/kun muutetaan yhteen/tulee lapsia/jompikumpi sairastuu/jää työttömäksi.
Päästäisin pihin poikkiksen vapaaksi ja näyttäisin tämän ketjun hänelle. Ehkä ottaisi opikseen.
Vierailija kirjoitti:
Juuri tämmöisen takia kannattaa ottaa jatkoon vain ne miehet, jotka tarjoavat ensitreffeillä, oli kyse sitten jäätelöstä, kahvikupillisesta tai viiden ruokalajin illallisesta juomineen.
No mä olen viimeisten kahden vuoden aikana käynyt Tinder-treffeillä 24 eri miehen kanssa ja vain kolme heistä tarjoutui maksamaan meidän molempien loppulaskut. Näistä 24 treffistä siis 21 oli ravintolassa illallisella ja kolme kahvilassa. Ja näistä kolmesta, jotka tarjoutuivat maksamaan minunkin loppulaskuni ravintolassa, yhtä en minä halunnut tavata uudelleen, yhden kanssa tapailin muutaman kerran ja yksi ei halunnut tavata minua uudelleen. Ja mainittakoon, että suurin osa noista minun treffaamistani miehistä oli minua suurituloisempia (itse tienaan nettona 1800€/kk), mm. Kaksi lääkäriä ja usea insinööri, silti he eivät kokeneet tarpeelliseksi tarjota minulle, vaikka varmasti se ei ollut rahasta kiinni.
Joten jos olisin noudattanut sinun neuvoasi valita jatkoon vain niitä miehiä, jotka tarjoavat ensitreffeillä, olisin kahden vuoden aikana tavannut vain kolme tähän kriteeriin kuuluvaa miestä (joista yksi ei edes halunnut enää tavata minua uudelleen). Toki voihan se olla, että ne miehet eivät ole halunneet tarjota minulle siksi, koska eivät edes ole olleet kiinnostuneita miusta.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin ottaisin tauon noista yhteisistä syömisistä. Voitte tavata ilmaisen tekemisen puitteissa, vaikka lenkillä ja syöt kotona ennen kuin vaikka menet yökylään.
Tää on hyvä idea. Ja omat eväät mukaan aamiaista varten .
Miten tää nyt liittyy tähän aloitukseen?