Puolisolla PDA (äärimmäinen vaatimusten välttely)

Täällä nyt joku kauhisteli sitä miten PDA ihminen voi olla vanhempi. Vanhemmuuteen vaikuttaa moni muukin asia kuin pelkkä nepsyys. Ihminen yleensä toteuttaa sellaista vanhemmuutta ja hoivaa mitä on itse lapsena saanut. Vanhempani ovat hoivanneet, rakastaneet ja vastanneet tarpeisiini joten minulle on luonnollista ja helppoa toimia samalla tavalla lapseni kanssa. Annan lapselleni sitä samaa hoivaa mitä olen itsekin saanut. En aina pysty vastaamaan puolison toiveisiin siivoamisesta ja jonkun asian hoitamisesta, mutta lapsen tarpeisiin pystyn aina vastaamaan. Ja silloin kun kuormitus lapsen kanssa käy liian isoksi niin onhan hänellä se toinenkin vanhempi, joka hoitaa häntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei nämä pda-ihmiset sitten palkkaa siivoojaa, pihatalkkaria, käytä pesulaa, jne?

Eihän se nyt jumankekka voi mennä niin että puoliso hoitaa kaiken kun "ei pysty, ahdistaa".

Kun pitäisi tilata ja määritellä se työ, alkaa ahdistaa ja jää tekemättä. Jopa sisäiset tarpeet kuten nälkä tai jano voi ahdistaa. Kehuissa (jos niitä joskus sais) ahdistaa se, että jaa ensi kerran vaatimustaso on sitten tämä.

Tässä se, joka kirjoitti vaimostaan.

Hän on joskus tilannut siivoojan.

Mutta homma kilpistyi siihen, että vaikka kerran kuussa käyvä siivooja ei auta totaaliseen kaaokseen, kuten tuossa joku mainitsikin.

Ja vaimoni jätti siivouslaskut maksamatta.

No, minä hoidin sitten niitä laskuja.

Nyt elämämme on mallillaan, jossa minä aikuisten lastemme kanssa hoidan näitä asioita.

Ei puolisoni muutu tuosta.

Lisäys: puolisollani ei ole diagnoosia, eli hän ei piiloudu sen taakse.

Hän itseasiassa inhoaa sitä, että häntä yritetään diagnosoida.

Jotain patologista tuossa käyttäytymisessä on, olemme sen hänen sisaruksensa kanssa todenneet.

Ensi kertaa kuulin PDA:sta tämän ketjun myötä ja ajattelin, että jotain tällaista se voisi olla.

Toki voi olla osin opittuakin käyttäytymistä.

Sellainen auttoi meillä, että jos esim. johonkin piti lähteä, niin siitä piti selkeästi ilmoittaa viikkoa etukäteen. Mikään mentäiskö tapaamaan jotakuta, ei onnistunut. Mutta viikon päästä sama onnistui.

Minua ainakin ärsyttää tässä se, että kirjainyhdistelmällä selitellään huonoa käytöstä. Kaikilla meillä haasteemme psyyken puolella on, mutta silti velvollisuutemme on käyttäytyä muita ihmisiä kohtaan kuten haluaisimme heidän käyttäytyvän meitä kohtaan. Meillä on myös yhteiskunnallisia velvoitteita ja meidän pitäisi parhaan kykymme mukaan myös olla sen tuottavia osasia. Kaikilla on myös vapaus ja velvollisuus itse järjestää vapa-aikansa ja perhe-elämänsä niin että se ei kuormita kohtuuttomasti, tätä ei voi aikuisena sysätä muiden ihmisten niskoille.

Tuleeko muille tunne näitä "oireita" lukiessa että itsellänikin on kaikki kirjainyhdistelmät Asta Öhön? Jos tunteella ajattelee joka asiaa niin ei minuakaan huvita eikä jaksa aina säntillisesti kaikkea, komentelu ärsyttää, asiallisesti pyytämällä teen kyllä (niin kuin töissäkin), vastuut ei houkuttele. Itselläni on vain kilpirauhasen vajis joka kuulemma aiheuttaa aloitekyvyttömyyttä ja väsymystä. Viimeisintä olen pitänyt syynä kaikkeen enkä piiloudu tai selittele millään kirjainyhdistelmillä tai sairauksilla.

Äitinä ei ole mahdollisuutta piileskellä eikä selitellä, monet työt on vain tehtävä. Niin kuin ap:lläkin. Mies pakenee selityksillä ja kirjainyhdistelmillä. Miehet on tässä erittäin taitavia, kuin pikkulapset jotka tietävät että kun tarpeeksi vastustaa ja inttää, äiti hermostuu ja tekee itse. Monet aikuiset näkyy tekevän samaa. Vallankäyttöä tämä on ja me naiset aina alistumme jos emme eroa. Samalla opetamme lapsillemme että näin pitää toimia ja sama kierre jatkuu sukupolvesta toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin ärsyttää tässä se, että kirjainyhdistelmällä selitellään huonoa käytöstä. Kaikilla meillä haasteemme psyyken puolella on, mutta silti velvollisuutemme on käyttäytyä muita ihmisiä kohtaan kuten haluaisimme heidän käyttäytyvän meitä kohtaan. Meillä on myös yhteiskunnallisia velvoitteita ja meidän pitäisi parhaan kykymme mukaan myös olla sen tuottavia osasia. Kaikilla on myös vapaus ja velvollisuus itse järjestää vapa-aikansa ja perhe-elämänsä niin että se ei kuormita kohtuuttomasti, tätä ei voi aikuisena sysätä muiden ihmisten niskoille.

Hirveän ymmärrettävää sinäänsä, että ajattelet noin. Jos kyse olisikin siitä, että ihmiset nyt vaan haluavat käyttäytyä huonosti niin olisi ihan eri asia kyseessä. Nämä kommentit näyttää sen, ettei monellakaan ole kokemusta tai ymmärrystä aiheeseen - vähän sama kun ihmettelisi miksei sokea pysty tiettyjä asioita hoitamaan. Kun ei vaan pysty. Ei se ole ilkeyttä tai laiskuutta, vaikka muita kuormittavaa todellakin onkin. Tuntuu olevan meille neurotyypillisille monesti vaikeinta ymmärtää asioita/oireita, jotka ei ihmisillä näy suoraan ulospäin.

Vierailija kirjoitti:

Täällä nyt joku kauhisteli sitä miten PDA ihminen voi olla vanhempi. Vanhemmuuteen vaikuttaa moni muukin asia kuin pelkkä nepsyys. Ihminen yleensä toteuttaa sellaista vanhemmuutta ja hoivaa mitä on itse lapsena saanut. Vanhempani ovat hoivanneet, rakastaneet ja vastanneet tarpeisiini joten minulle on luonnollista ja helppoa toimia samalla tavalla lapseni kanssa. Annan lapselleni sitä samaa hoivaa mitä olen itsekin saanut. En aina pysty vastaamaan puolison toiveisiin siivoamisesta ja jonkun asian hoitamisesta, mutta lapsen tarpeisiin pystyn aina vastaamaan. Ja silloin kun kuormitus lapsen kanssa käy liian isoksi niin onhan hänellä se toinenkin vanhempi, joka hoitaa häntä.

Olet onnekas jos olet saanut hyvää hoitoa. Vanhempani olivat PDA- piirteisiä ja/tai muuten nepsyhaasteisia eivätkä huolehtineet minusta hyvin. Veikkaan että heidän omat vanhempansa olivat samanlaisia. Minulla samat piirteet ja päätin katkaista ketjun jäämällä lapsettomaksi.

Nepsyys on vahvasti periytyvää etkä sinäkään varmasti ole sukusi ainoa. Onkin mielenkiintoista, miten joissain suvuissa pystytään nepsyhaasteista huolimatta hyvään vanhemmuuteen joka kantaa seuraaviin sukupolviin, ja joissain suvuissa tähän ei pystytä, vaan pahoinvointi kasautuu ja lopulta suku sammuu.

No mun ex oli laiska narsisti. Varmaan vielä pitkään taistelen terveyteni kanssa (5 v yhdessä). Tosin mulla oli traumoja pahoinpitelyistä ja hyväksikäytöstä (taloudellinen ja seks.) suhteen ajalta. Yhteistä on kuitenkin ap:n tilanteeseen se, että kaikki käytännön hommat kaatui itseni niskaan ruoanlaitosta lähtien. Kiroan sitä sontaa nyt kun keho tuntuu joka päivä särkevän eri tavoin...en tervettä päivää näe.

Vaikka olisi eri asia olla jonkun nepsyhaasteisen kanssa niin kannattaa silti miettiä onko sen arvoista. Lopulta ei jää välttämättä käteen muuta kuin katkeruus jos on aina se joka hoitaa kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin ärsyttää tässä se, että kirjainyhdistelmällä selitellään huonoa käytöstä. Kaikilla meillä haasteemme psyyken puolella on, mutta silti velvollisuutemme on käyttäytyä muita ihmisiä kohtaan kuten haluaisimme heidän käyttäytyvän meitä kohtaan. Meillä on myös yhteiskunnallisia velvoitteita ja meidän pitäisi parhaan kykymme mukaan myös olla sen tuottavia osasia. Kaikilla on myös vapaus ja velvollisuus itse järjestää vapa-aikansa ja perhe-elämänsä niin että se ei kuormita kohtuuttomasti, tätä ei voi aikuisena sysätä muiden ihmisten niskoille.

Ei tässä ole kyse psyyken puolen haasteista, vaan neurologian. Se on oikeasti tosi eri asia.

Tuo mitä sanot, on vähän kuin sanoisit, että epileptikko vaan selittelee huonoa käytöstään epilepsialla, kyllä meillä kaikilla silti on vastuu olla alkamatta vaan sätkiä lattialla muita ihmisiä haittaa asti.

Eikä tässä kai kukaan ole yrittänyt mitään sysätä toisten niskoille. Varmaan muutkin kuin minä on yrittäneet juurikin järjestää elämänsä niin, että selviäisi siitä itse, eikä kuormittaisi läheisiään liikaa.

Yhteiskunnan tuottavaksi jäseneksi minusta ei taida koskaan olla, ja se harmittaa ihan hirveästi. Ei se siitä silti miksikään muutu.

Jotenkin täällä kommentoivilta tuntuu täysin puuttuvan se taju siitä, että ei tämä ole itse valittua ja omassa hallinnassa. Kyllä minä pyrin kohtelemaan muita niinkuin toivoisin itseäni kohdeltavan. Mulla ei esimerkiksi koskaan ole mitään vaatimuksia toisia ihmisiä kohtaan, vain toiveita voi olla. Vaikka ilmeisesti ne muut ihmiset kestäiskin vaatimuksia erilailla kuin minä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä nyt joku kauhisteli sitä miten PDA ihminen voi olla vanhempi. Vanhemmuuteen vaikuttaa moni muukin asia kuin pelkkä nepsyys. Ihminen yleensä toteuttaa sellaista vanhemmuutta ja hoivaa mitä on itse lapsena saanut. Vanhempani ovat hoivanneet, rakastaneet ja vastanneet tarpeisiini joten minulle on luonnollista ja helppoa toimia samalla tavalla lapseni kanssa. Annan lapselleni sitä samaa hoivaa mitä olen itsekin saanut. En aina pysty vastaamaan puolison toiveisiin siivoamisesta ja jonkun asian hoitamisesta, mutta lapsen tarpeisiin pystyn aina vastaamaan. Ja silloin kun kuormitus lapsen kanssa käy liian isoksi niin onhan hänellä se toinenkin vanhempi, joka hoitaa häntä.

Olet onnekas jos olet saanut hyvää hoitoa. Vanhempani olivat PDA- piirteisiä ja/tai muuten nepsyhaasteisia eivätkä huolehtineet minusta hyvin. Veikkaan että heidän omat vanhempansa olivat samanlaisia. Minulla samat piirteet ja päätin katkaista ketjun jäämällä lapsettomaksi.

Nepsyys on vahvasti periytyvää etkä sinäkään varmasti ole sukusi ainoa. Onkin mielenkiintoista, miten joissain suvuissa pystytään nepsyhaasteista huolimatta hyvään vanhemmuuteen joka kantaa seuraaviin sukupolviin, ja joissain suvuissa tähän ei pystytä, vaan pahoinvointi kasautuu ja lopulta suku sammuu.

Miksi olet niin varma että kyse on nepsyydestä eikä kotoa opitusta mallista? Onhan esimerkiksi koulutustausta vahvasti periytyvää sukupolvelta toiselle, mutta se johtuu siitä minkälaista tukea ja priorisointia kotoa saa lapsuudesta alkaen, ei mistään aivojen rakenteesta. Voisi ajatella että kyvyttömyydessä huolehtia esimerkiksi oman kodin siisteydestä on hyvin todennäköisesti kyse ihan samasta asiasta eikä suinkaan mistään diagnoosista.

Vierailija kirjoitti:

Ap:lle tässä PANDA-malli, kun kysyit neuvoa:

P VALITSE TAISTELUSI • karsi säännöt minimiin • tarjoa valinnanmahdollisuuksia ja hallinnantunnetta • kerro toiminnan syyt • hyväksy, että kaikki asiat eivät aina onnistu

A AHDISTUKSEN HALLINTA • alhaisen kuormittumisen menetelmä (low arousal approach) • vähennä epävarmuutta • tunnista piilevä ahdistus ja sosiaaliset sekä aistipulmat • ennakoi ja suunnittele • suhtaudu raivokohtauksiin (meltdown) paniikkikohtauksina: tue kohtauksen yli ja siirry eteenpäin

N NEUVOTTELU & YHTEISTYÖ • pysy rauhallisena • kuuntele, tee yhteistyötä ja neuvottele aidosti ongelmien ratkaisemiseksi • muista tasapuolisuus ja luottamus

D NAAMIOI & HALLITSE VAATIMUKSIA • sanoita vaatimukset epäsuorasti • havainnoi jatkuvasti kuormitustasoa ja mitoita vaatimukset sen mukaan • yhdessä tekeminen

A SOPEUTUMINEN • käytä huumoria, harhautusta, vaihtelua ja roolileikkejä • ole joustava • mieti aina myös vaihtoehtoinen suunnitelma • varaa ja salli tilanteisiin paljon aikaa • tasapainota vaatimuksia auttamalla PDA Societyn verkkosivuilta löytyy paljon yksityiskohtaista lisätietoa yllä listatuista toimintatavoista englannin kielellä.

Meillä on aspergerlapsi ja elämä on yhtä sopeutumista ja omien tunteiden ja tarpeiden sivuunlaittamista hänen kanssaan. Onhan elämä suurin piirtein ok, mutta tosi usein tulee tilanteita, joissa mennään jo ison lapsen tarpeiden mukaan ja pitää niellä lapsen syytöksiä, ymmärtää, pehmennellä, tehdä temppuja ja unohtaa oma väsymyksensä, kiukkunsa ja tarpeensa, että saadaan lapsi pidettyä kasassa, tulemaan kontaktiin, syömään ja liikkeelle. Kaikki vaan padotaan sisälle, pidetään naama peruslukemissa ja ääni ystävällisenä, vaikka kuinka sisällä kiehuisi. En tiedä, mitä tällainen pidemmän päälle tekee ihmiselle. En suostuisi tällaiseen elämään, jos kyse ei olisi omasta lapsesta vaan puolisosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mä ihmettelen, että mistä nää kaikki ihmiset tänne nyt eksyy. Suurin osa tulee tänne vaan huutelemaan jotain liibalaabaa tai ilkeilemään. Jos ei oikeesti oo mitään järkevää sanottavaa tai annettavaa aiheeseen niin miks vitussa pitää kommentoida yhtään mitään, kun se mielipide ei ketään kiinnosta?

Samaa ihmettelen. Sunkin kommentti oli jo täynnä alapeukkuja.

Mikä juttu tää on? Siis kuka on ees ikinä kuullut koko asiasta, niin miten näitä vihaajia voi olla näin paljon? Vai onko joku yksittäinen pakkomielteinen, joka kirjoittaa kaikki nää vihakommentit ja massa-alapeukuttaa?

Kirjotustyylin perusteella ainakin yksi tyyppi jaksaa täällä nyt kommentoida ankeaan sävyyn kokoajan. Uskomatonta kyllä, jotenki vois ajatella et jos tää ei itseä kosketa niin vois vaan poistua ketjusta ja antaa ihmisten keskustella aiheesta. En olis ikinä uskonut, että tää aihe kerää näin ison määrän tämmöstä kommentointia. Päinvastoin olin melko varma, että tähän ei vastais juuri kukaan, kun ei oo vielä niin tiedetty/ymmärretty asia. Ihan helvetin surullista lukea näitä kommentteja ja kohdata ihmisten ymmärtämättömyyttä.

Tai voisko olla että narsistit heittäytyy diagnoosin taakse kun tietää että sillä välttyy vastuulta ja epämiellyttäviltä kotitöiltä? Suurin osa ihmisistä ei tunnista narsistia ja haluaa vain "ymmärtää" diagnooseja. Narsisti on valmis ihan mihin tahansa manipulaatioon, jotta saa tahtonsa läpi, IHAN MIHIN TAHANSA! Vievät viranomaisia, sukulaisia, työnantajia, ketä tahansa 10-0. Ja hölmöt uskoo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä nyt joku kauhisteli sitä miten PDA ihminen voi olla vanhempi. Vanhemmuuteen vaikuttaa moni muukin asia kuin pelkkä nepsyys. Ihminen yleensä toteuttaa sellaista vanhemmuutta ja hoivaa mitä on itse lapsena saanut. Vanhempani ovat hoivanneet, rakastaneet ja vastanneet tarpeisiini joten minulle on luonnollista ja helppoa toimia samalla tavalla lapseni kanssa. Annan lapselleni sitä samaa hoivaa mitä olen itsekin saanut. En aina pysty vastaamaan puolison toiveisiin siivoamisesta ja jonkun asian hoitamisesta, mutta lapsen tarpeisiin pystyn aina vastaamaan. Ja silloin kun kuormitus lapsen kanssa käy liian isoksi niin onhan hänellä se toinenkin vanhempi, joka hoitaa häntä.

Olet onnekas jos olet saanut hyvää hoitoa. Vanhempani olivat PDA- piirteisiä ja/tai muuten nepsyhaasteisia eivätkä huolehtineet minusta hyvin. Veikkaan että heidän omat vanhempansa olivat samanlaisia. Minulla samat piirteet ja päätin katkaista ketjun jäämällä lapsettomaksi.

Nepsyys on vahvasti periytyvää etkä sinäkään varmasti ole sukusi ainoa. Onkin mielenkiintoista, miten joissain suvuissa pystytään nepsyhaasteista huolimatta hyvään vanhemmuuteen joka kantaa seuraaviin sukupolviin, ja joissain suvuissa tähän ei pystytä, vaan pahoinvointi kasautuu ja lopulta suku sammuu.

Äidilläni on ADD ja isällä todennäköisesti ADHD, ainakin käytös on sen mukaista. Heillä toisen vajavaisuudet ja vahvuudet täydentävät toisiaan. Äidillä ei arjen hallinta oikein suju, mutta isällä sujuu (yllättävää kyllä). Äiti on harkitsevaisempi ja isä taas tosi impulsiivinen ja energinen. Molemmilla on kuitenkin lasten hoitaminen ollut asia mikä on pysynyt hanskassa ja yhdessä ovat saaneet asiat toimimaan. Isälläni on PDA aika vahvana, mutta äiti on oppinut viestimään asiat niin, että isällä ei tule jatkuvasti vastareaktiota vaan pystyy toimimaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mä ihmettelen, että mistä nää kaikki ihmiset tänne nyt eksyy. Suurin osa tulee tänne vaan huutelemaan jotain liibalaabaa tai ilkeilemään. Jos ei oikeesti oo mitään järkevää sanottavaa tai annettavaa aiheeseen niin miks vitussa pitää kommentoida yhtään mitään, kun se mielipide ei ketään kiinnosta?

Samaa ihmettelen. Sunkin kommentti oli jo täynnä alapeukkuja.

Mikä juttu tää on? Siis kuka on ees ikinä kuullut koko asiasta, niin miten näitä vihaajia voi olla näin paljon? Vai onko joku yksittäinen pakkomielteinen, joka kirjoittaa kaikki nää vihakommentit ja massa-alapeukuttaa?

Kirjotustyylin perusteella ainakin yksi tyyppi jaksaa täällä nyt kommentoida ankeaan sävyyn kokoajan. Uskomatonta kyllä, jotenki vois ajatella et jos tää ei itseä kosketa niin vois vaan poistua ketjusta ja antaa ihmisten keskustella aiheesta. En olis ikinä uskonut, että tää aihe kerää näin ison määrän tämmöstä kommentointia. Päinvastoin olin melko varma, että tähän ei vastais juuri kukaan, kun ei oo vielä niin tiedetty/ymmärretty asia. Ihan helvetin surullista lukea näitä kommentteja ja kohdata ihmisten ymmärtämättömyyttä.

Tai voisko olla että narsistit heittäytyy diagnoosin taakse kun tietää että sillä välttyy vastuulta ja epämiellyttäviltä kotitöiltä? Suurin osa ihmisistä ei tunnista narsistia ja haluaa vain "ymmärtää" diagnooseja. Narsisti on valmis ihan mihin tahansa manipulaatioon, jotta saa tahtonsa läpi, IHAN MIHIN TAHANSA! Vievät viranomaisia, sukulaisia, työnantajia, ketä tahansa 10-0. Ja hölmöt uskoo.

No kyllä mun mielestä pahemmalta mielenterveyden häiriöistä vaikuttaa toi sun taipumus haukkua vieraita ihmisiä narsisteiks ilmeisesti joidenkin omien traumojen takia.

Tää PDA ja autismi oikeasti näkyy muissakin asioissa, kuin siinä, että välttelee epämiellyttäviä asioita, joita kaikki välillä välttelee.

Kai mä itse tiedän, ettei mulla oo narsistista persoonallisuushäiriötä. Ei mun tarvii itseäni yrittää huijata.

Vierailija kirjoitti:

Eli puolisosi on suomeksi LAISKA. Miksi ihmeessä jokaiselle piirteelle pitää olla kirjainsarja?

En ole ikinä ennen tällaisesta kirjainyhdistelmästä edes kuullut, mutta kiitos kun ap vinkkasi. Otan heti itselleni käyttöön. :D 

Entäs diagnosointi? Voiko sillä hakea myös sairaseläkettä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli puolisosi on suomeksi LAISKA. Miksi ihmeessä jokaiselle piirteelle pitää olla kirjainsarja?

En ole ikinä ennen tällaisesta kirjainyhdistelmästä edes kuullut, mutta kiitos kun ap vinkkasi. Otan heti itselleni käyttöön. :D 

Entäs diagnosointi? Voiko sillä hakea myös sairaseläkettä? 

Jos selkeästi autismin takia et oo kyennyt ikinä pärjäämään yhteiskunnassa, opiskelemaan, työskentelemään jne., niin kyllä, autismin kirjon diagnoosilla voi päästä/joutua työkyvyttömyyseläkkeelle.

Mut ei tietenkään silloin, jos oot normaalisti aina pystynyt työhön jne.

PDA ei oo silleen oma diagnoosina kai, vaan menee vaan sen autismin kirjon alle.

En ole varmaan ikinä kuullut mistään näin älyttömästä. Itsellänikin selvästi oli tämä sairaus teini-ikäisenä, mutta silloin kukaan ei vielä tiennyt tällaisen oireyhtymän olemassaolosta, joten jouduin opettelemaan normaalien ihmisyksilöiden tavat ja kieltämään sairauteni. Olipa hyvä, että törmäsin tähän ketjuun, niin voin viimeinkin hyväksyä aidon itseni ja ehkä hakeutua yhteiskunnan kustantamaan traumaterapiaan korjatakseni vauriot, jotka syntyivät itseni kieltämisestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:lle tässä PANDA-malli, kun kysyit neuvoa:

P VALITSE TAISTELUSI • karsi säännöt minimiin • tarjoa valinnanmahdollisuuksia ja hallinnantunnetta • kerro toiminnan syyt • hyväksy, että kaikki asiat eivät aina onnistu

A AHDISTUKSEN HALLINTA • alhaisen kuormittumisen menetelmä (low arousal approach) • vähennä epävarmuutta • tunnista piilevä ahdistus ja sosiaaliset sekä aistipulmat • ennakoi ja suunnittele • suhtaudu raivokohtauksiin (meltdown) paniikkikohtauksina: tue kohtauksen yli ja siirry eteenpäin

N NEUVOTTELU & YHTEISTYÖ • pysy rauhallisena • kuuntele, tee yhteistyötä ja neuvottele aidosti ongelmien ratkaisemiseksi • muista tasapuolisuus ja luottamus

D NAAMIOI & HALLITSE VAATIMUKSIA • sanoita vaatimukset epäsuorasti • havainnoi jatkuvasti kuormitustasoa ja mitoita vaatimukset sen mukaan • yhdessä tekeminen

A SOPEUTUMINEN • käytä huumoria, harhautusta, vaihtelua ja roolileikkejä • ole joustava • mieti aina myös vaihtoehtoinen suunnitelma • varaa ja salli tilanteisiin paljon aikaa • tasapainota vaatimuksia auttamalla PDA Societyn verkkosivuilta löytyy paljon yksityiskohtaista lisätietoa yllä listatuista toimintatavoista englannin kielellä.

Meillä on aspergerlapsi ja elämä on yhtä sopeutumista ja omien tunteiden ja tarpeiden sivuunlaittamista hänen kanssaan. Onhan elämä suurin piirtein ok, mutta tosi usein tulee tilanteita, joissa mennään jo ison lapsen tarpeiden mukaan ja pitää niellä lapsen syytöksiä, ymmärtää, pehmennellä, tehdä temppuja ja unohtaa oma väsymyksensä, kiukkunsa ja tarpeensa, että saadaan lapsi pidettyä kasassa, tulemaan kontaktiin, syömään ja liikkeelle. Kaikki vaan padotaan sisälle, pidetään naama peruslukemissa ja ääni ystävällisenä, vaikka kuinka sisällä kiehuisi. En tiedä, mitä tällainen pidemmän päälle tekee ihmiselle. En suostuisi tällaiseen elämään, jos kyse ei olisi omasta lapsesta vaan puolisosta.

Tuota tuota. Minullakin on aspergerlapsi ja ei meillä kyllä mennä kokoajan lapsen mukaan. Tietysti vaikuttaa paljon kuinka vahvoja piirteet ovat ja jos teillä puhutaan kehitysvamma diagnoosiin yltävästä, niin sitten ymmärrän.

Lähtökohtaisesti täytyisi kuitenkin ajatella, että lapsen täytyy sopeutua ympäröivään maailmaan, eikä maailman lapsen piirteisiin. Tiedän, että ajatellaan toisin, mutta se ei ole realismia, eikä tue normaalista elämästä selviytymistä. Muuten millään kuntoutuksilla ja terapioilla ei ole merkitystä. Meillä huomattavat piirteet ovat muuttuneet diagnoosin alittaviksi piirteiksi terapialla, tukemisella, mutta myös sillä että rajat laitetaan kotona ja pysytään tiukkoina esim. Huoneen siivouksesta, ruutuajasta, sokerin käytöstä yms. Kyllä minä lapselleni suutun ja näytän tunteita. Selitän mikä tuntuu minusta pahalta ja haastan häntä miettimään miksi hän käyttäytyy tietyllä tavoin ja voisiko tehdä toisin. Ei piirteet mihinkään katoa, mutta hän sopeutuu ja oppii elämään maailman mukana iän mukaan kokoajan paremmin. Jatkuva pehmentäminen ja ymmärtäminen ei järjelläkään ajatellen voi olla hyväksi, koska ei elämä ja maailma pehmentele ja ymmärrä. Niin kuin tästäkin keskustelusta on huomattu. Piirteet on hyvä tiedostaa ja tunnistaa, mutta meillä ne eivät ainakaan oikeuta yhtään mihinkään.

Miten äärimmäinen vaatimusten välttely eroaa äärimmäisestä vastuun välttelystä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:lle tässä PANDA-malli, kun kysyit neuvoa:

P VALITSE TAISTELUSI • karsi säännöt minimiin • tarjoa valinnanmahdollisuuksia ja hallinnantunnetta • kerro toiminnan syyt • hyväksy, että kaikki asiat eivät aina onnistu

A AHDISTUKSEN HALLINTA • alhaisen kuormittumisen menetelmä (low arousal approach) • vähennä epävarmuutta • tunnista piilevä ahdistus ja sosiaaliset sekä aistipulmat • ennakoi ja suunnittele • suhtaudu raivokohtauksiin (meltdown) paniikkikohtauksina: tue kohtauksen yli ja siirry eteenpäin

N NEUVOTTELU & YHTEISTYÖ • pysy rauhallisena • kuuntele, tee yhteistyötä ja neuvottele aidosti ongelmien ratkaisemiseksi • muista tasapuolisuus ja luottamus

D NAAMIOI & HALLITSE VAATIMUKSIA • sanoita vaatimukset epäsuorasti • havainnoi jatkuvasti kuormitustasoa ja mitoita vaatimukset sen mukaan • yhdessä tekeminen

A SOPEUTUMINEN • käytä huumoria, harhautusta, vaihtelua ja roolileikkejä • ole joustava • mieti aina myös vaihtoehtoinen suunnitelma • varaa ja salli tilanteisiin paljon aikaa • tasapainota vaatimuksia auttamalla PDA Societyn verkkosivuilta löytyy paljon yksityiskohtaista lisätietoa yllä listatuista toimintatavoista englannin kielellä.

Meillä on aspergerlapsi ja elämä on yhtä sopeutumista ja omien tunteiden ja tarpeiden sivuunlaittamista hänen kanssaan. Onhan elämä suurin piirtein ok, mutta tosi usein tulee tilanteita, joissa mennään jo ison lapsen tarpeiden mukaan ja pitää niellä lapsen syytöksiä, ymmärtää, pehmennellä, tehdä temppuja ja unohtaa oma väsymyksensä, kiukkunsa ja tarpeensa, että saadaan lapsi pidettyä kasassa, tulemaan kontaktiin, syömään ja liikkeelle. Kaikki vaan padotaan sisälle, pidetään naama peruslukemissa ja ääni ystävällisenä, vaikka kuinka sisällä kiehuisi. En tiedä, mitä tällainen pidemmän päälle tekee ihmiselle. En suostuisi tällaiseen elämään, jos kyse ei olisi omasta lapsesta vaan puolisosta.

Tuota tuota. Minullakin on aspergerlapsi ja ei meillä kyllä mennä kokoajan lapsen mukaan. Tietysti vaikuttaa paljon kuinka vahvoja piirteet ovat ja jos teillä puhutaan kehitysvamma diagnoosiin yltävästä, niin sitten ymmärrän.

Lähtökohtaisesti täytyisi kuitenkin ajatella, että lapsen täytyy sopeutua ympäröivään maailmaan, eikä maailman lapsen piirteisiin. Tiedän, että ajatellaan toisin, mutta se ei ole realismia, eikä tue normaalista elämästä selviytymistä. Muuten millään kuntoutuksilla ja terapioilla ei ole merkitystä. Meillä huomattavat piirteet ovat muuttuneet diagnoosin alittaviksi piirteiksi terapialla, tukemisella, mutta myös sillä että rajat laitetaan kotona ja pysytään tiukkoina esim. Huoneen siivouksesta, ruutuajasta, sokerin käytöstä yms. Kyllä minä lapselleni suutun ja näytän tunteita. Selitän mikä tuntuu minusta pahalta ja haastan häntä miettimään miksi hän käyttäytyy tietyllä tavoin ja voisiko tehdä toisin. Ei piirteet mihinkään katoa, mutta hän sopeutuu ja oppii elämään maailman mukana iän mukaan kokoajan paremmin. Jatkuva pehmentäminen ja ymmärtäminen ei järjelläkään ajatellen voi olla hyväksi, koska ei elämä ja maailma pehmentele ja ymmärrä. Niin kuin tästäkin keskustelusta on huomattu. Piirteet on hyvä tiedostaa ja tunnistaa, mutta meillä ne eivät ainakaan oikeuta yhtään mihinkään.

PDA eroaa siinä just muista autismin muodoista, että samat tukitoimet, mitkä usein auttaa muiden autististen lasten kanssa, pahentaa tilannetta PDA-lapsen kanssa.

Ja siis yritetty on, mutta ei kai kukaan halua ajaa lastaan jatkuvaan paniikkiin. Kyllä silloin on pakko löytää vaihtoehtoisia tapoja toimia.

Minä ajoin lapseni aika pahaan jamaan sillä jämerällä rajojen asettamisella ja johdonmukaisuudella jne. 😢

Sitten oli pakko muuttaa linjaa, ja kyllä tämä lempeämpi lähestymistapa toimii niin tuhat kertaa paremmin.

Ei tietenkään ole tarkoitus, että vain muun maailman pitäisi sopeutua, mutta ne keinot, millä sitä lasta voi auttaa sopeutumaan, on ihan erilaisia kuin muiden kanssa.

Mun lapsi siis koulussa kyllä maskaa niin, ettei ole siellä lainkaan hankala, ja on sitten kotiin päästyään ihan poikki ja ärtynyt, kun on käyttänyt kaiken energiansa ja keskittymisensä siihen normaalin esittämiseen.