Kuinka moni voi aidosti väittää että parisuhteen muodostamisessa sisäinen kauneus on ulkoista tärkeämpää?

Mies johon en olisi ulkonäkönsä puolesta koskaan kiinnittänyt huomiota, alkoi ottamaan minuun kontaktia kun tapasimme sattumalta arjessa usein. Olemme hiljalleen tutustuneet ja vaikka hän ei ulkoisesti ole tyyppiäni, olen alkanut ihastua häneen persoonansa takia. Ulkonäön merkitys on hävinnyt.

Tietysti ulkonainen kauneus viehättää suhteen alkuvaiheessa enemmän, etenkin jos etsii vain lyhyttä suhdetta. Jos taas etsii vaikkapa vaimoa, on syytä muistaa, että ulkonäkö rapistuu pian, mutta luonne pysyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pelkkä ulkoinen kauneus ainakaan kovin pitkälle kanna.

Ulkonäkö muuttuu pitkässä liitossa suuntaan jos toiseenkin moneen kertaan.

Siksi eropiikki ajoittuu noin neljäänkymppiin, jolloin naiset rupsahtavat nopeimmin.

Ei tuohon syyhyn. Tuossa iässä lapset on jo tarpeeksi vanhoja ja yhteiselämän kyllästytty, jotta voidaan erota. Ne naisethan löytää uuden helposti toisinkuin miehet

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulkoisesti kauniita naisia löytyy helvetin paljon enemmän kuin sisäisesti. M49

Kerrohan meille, miten määrittelet sisäisen kauneuden.

Pelkästään älykkyyskriteeri tiputtaa suurimman osan. Eli mensatasoa ilman autismikirjon tuottamia haasteita.

Sisäistä kauneutta ei pääse näkemään jos ulkomuoto ei miellytä.

Minä. Tuntuu että olen rakastunut ja ollut suhteessa vain semmoisten juustonaamojen kanssa, että kun suhde on päättynyt johonkin näiden tyyppien persoonassa paljastuneeseen rumuuteen (esim. valehtelu) mitä ne hyvätkään puolet ei enää pelasta, niin on tullut mietittyä että mihinkä sitä alunperin tyypissä ihastuikaan. Kun sisin paljastuu rumaksi, niin alkaa se ulkokuorikin näyttää rumalta kai.

Sisäisen kauneuden ollessa suurta ja rakastettavaa ulkoiset pikku virheet ei enää näytä lainkaan virheiltä, vaan rakastetuilta ominaisuuksilta.

Tuo riippuu täysin ihmisestä. Minulla menee juuri noin, ulkonäöllä ei ole väliä jos muuten kohdataan ja tullaan hyvin juttuun.

Toki perusjutut pitää olla kunnossa siinä mielessä ettei treffeille tulla mutapainin, hikilenkin tai ryyppyputken jälkeen ojasta kömmittynä tai ilman paitaa hiihtolaseissa, vaan normaalit vaatteet pitäisi olla ja vaikkapa hampaattomuus ei sytytä jne. Mutta muuten ulkonäöllä ei ole väliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pelkkä ulkoinen kauneus ainakaan kovin pitkälle kanna.

Ulkonäkö muuttuu pitkässä liitossa suuntaan jos toiseenkin moneen kertaan.

Siksi eropiikki ajoittuu noin neljäänkymppiin, jolloin naiset rupsahtavat nopeimmin.

Ei tuohon syyhyn. Tuossa iässä lapset on jo tarpeeksi vanhoja ja yhteiselämän kyllästytty, jotta voidaan erota. Ne naisethan löytää uuden helposti toisinkuin miehet

Nykyään ensimmäiset lapset syntyy kolmekymppisenä ja seuraavat joskus kolmevitosena. Nelikymppisen lapset ei ole vielä isoja.

Joillan toki, mutta noin keskimäärin.

Pitää olla seksuaalisesti himottava, kunnolla kemiaa. Ei liity sinänsä pelkästään ulkonäköön, sillä tuota kemiaa on harvan hyvännäköisenkään kanssa.

Lisäksi pitää olla samankaltainen huumori ja arvomaailma isossa kuvassa, muun voi sovitella. Henkistä ymmärrystä vähättelemättä, mutta se ei riitä mihinkään jos ei ole seksuaalista vetovoimaa.

ruma on yleensä tyhmäkin  poikkeuksetta yrittävät somistaa itseään tatuoinneilla se jos mikä karkoittaa vastatakaisen sukupuolen. 

Vetovoimalla on merkitystä ja vetovoima ei ole määriteltävissä ainoastaan ulkoisella tai sisäisellä kauneudella.

Kuka noin sanoo, on ollut 13 v onnellisesti naimisissa. Luonne ratkaisee.

Jos ihminen on vain sisäisesti kaunis, voin olla hänen kanssaan ystävä, mutta en halua harrastaa hänen kanssaan seksiä.

Jos ihminen on vain ulkoisesti kaunis, voin harrastaa hänen kanssaan seksiä ilman sitoumuksia, mutta en muuten halua viettää aikaa hänen kanssaan.

Jos ihminen on sekä sisäisesti että ulkoisesti kaunis, niin haluan päästä parisuhteeseen hänen kanssaan.

Varmaan kaikki.

Koskeeko tämä nyt sitä, että millä perusteella sen kumppaninsa valitsee?

Mitä nuorempi on, sitä enemmän ratkaisee ulkonäkö.

Pikkuhiljaa elämän myötä se sitten alkaa kääntyä toisinpäin.

Jotain kuusikymppisenä, jos on sinkkuna ja avoin uusille suhteille, niin hyvällä luonteella on paljon suurempi merkitys.

Jaa niin, paitsi miehillä nykyään. Niillehän pitää olla vielä 70-vuotiaanakin kaunis ja nuori nainen. Sen sisäisistä kauneuksista viis.

Vierailija kirjoitti:

Sisäisen kauneuden ollessa suurta ja rakastettavaa ulkoiset pikku virheet ei enää näytä lainkaan virheiltä, vaan rakastetuilta ominaisuuksilta.

Todellakin. Minun silmissäni hyvin käyttäytyvät ihmiset alkavat nopeasti näyttää paremmilta ja vastaavasti ikävästi käyttäytyvät jopa vastenmieliseltä. Ei mene montaakaan sekuntia kun ulkoinen kauneus katoaa jos henkilön ainut hyvä puoli oli siinä. Näin käy sukupuolesta riippumatta ja vaikka en ole kiinnostunut parisuhdemielessä kenestäkään. Raskas puolisoni jo 15 vuoden ajalta taas näyttää silmissäni upealta peräti ns. haastavia nenäkarvoja myöden. Ne ovat rakkaimpani ominaisuus, eivät vika.

No jos olisin bitch koko ajan ja vittumainen niin tuski tuo mies minua kattelisi... On sen verran laadukas mies ja tietää omat rajansa. Niinkuin minäkin. Alkuvaiheessa se varmaan merkkaa enemmänkin ja että ihastuminen syntyy. Kemiat ratkaisee paljon.

Kyllä sisäinen kauneus on tärkeämpää. Molemmilla on toki merkitystä. Olen seurustellut 2,5 vuotta miehen kanssa, joka oli ruma. Myös nykyinen puolisoni on seurustellut omasta mielestään ruman naisen kanssa ja ollut hänen kanssaan kihloissakin.

Hyvässä parisuhteessa on mielestäni kyse ihan muista asioista kuin kumppanin ulkonäöstä.

Olin parikymmentä vuotta avoliitossa, eikä miestä voinut kyllä sanoa komeaksi, enkä itsekään ole mikään Miss Suomi.

Varmaan jos jonkun tuntemattoman tapaa treffailutarkoituksessa, niin silloin merkitsee ulkonäkö enemmän, mutta jos on tuntenut toisen pitkään jo ennen kuin alkaa seurustelemaan, niin kyllä silloin luonteella on enemmän merkitystä.