Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Tavalliselle vanhemmalle on kauheaa jos aikuinen lapsi laittaa välit yhtäkkiä poikki ja katoaa elämästä
09.07.2023 |
Tälläkin palstalla peukutetaan ihmisiä jotka ovat kadonneet vanhempiensa elämästä täysin, tai ovat suunnittelemassa sitä. Oikein kannustetaan siihen.
En hetkeäkään epäile etteikö olisi olemassa hirviövanhempia jotka tietentahtoen ovat halunneet tuhota lapsensa elämän. Vanhempia jotka ovat ilkeitä, fyysisesti ja henkisesti väkivaltaisia, petollisia, myrkyllisiä, päihteileviä, ailahtelevia, välinpitämättömiä, kiristäviä, hyväksikäyttäviä, arvostelevia, kateellisia, etäisiä, tunkeilevia, painostavia, vähätteleviä jne. Ei sellaisen kanssa halua eikä tarvitse olla tekemisissä.
Sitten on ne vanhemmat joiden lasta on rakastettu, kannustettu, oltu tukena elämän ylä- ja alamäissä. Oltu ihan tavallisia vanhempia, jotka ovat halunneet olla tietoisia kasvattajia. On yritetty tietoisesti välttää niitä virheitä mitä esimerkiksi omassa suvussa on tehty ja mikä on aiheuttanut vahinkoa.
Sitten yhtenä päivänä lapsi ei vain enää ota yhteyttä eikä vastaa puhelimeen. Vanhemmalle tulee tunne että kaikki ei ole kunnossa. Kysytään varovasti että onko kaikki hyvin. Huoli herää. Ei vastausta, vaikka viestit luettu. Muutaman viikon päästä lapselta tulee katkera viesti että kokee vanhempiensa pilanneen hänen elämänsä eikä halua enää olla väleissä. Asiaa ei suostu sen kummemmin avaamaan että saisi edes jonkunlaisen käsityksen tilanteesta. Hämmennys iskee, alkaa loputon miettiminen ja kelaaminen. Oliko syynä kenties muutto toiselle paikkakunnalle kun lapsi oli 10-vuotias? Oliko syynä äidin hetkellinen työttömyys ja huonompi rahatilanne? Mitään selkeästi vahingollista tapahtumaa ei tule mieleen historiasta.
Tätä tilannetta voisi verrata oman lapsen katoamiseen. Ei selityksiä tai vastauksia. Kyse ei ole siitä etteikö vanhempi pystyisi näkemään virheitään, päinvastoin hän etsii niitä itsestään ja historiasta, etsii vertaistukea ja puhuu ammattilaisten kanssa.
Sureva äiti
Kommentit (1125)
Miksi ketjuun on valikoidusti jätetty vain viestejä joissa syytetään lasta ja muut on poistettu? Miksei kaikkia viestejä ole jätetty näkyviin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onpa täällä paljon täydellisiä lapsia joilla on paskat äidit. En tiedä onko teillä täydellisillä lapsilla omia lapsia, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun on, huomaatte, että se äitikin on vain ihminen. Ja ihmiset tekee virheitä, toimii väärin, on väsyneitä, toimii sen hetkisen parhaan ymmärryksensä pohjalta. Sitten kun on omia lapsia, huomaa toimivansa juuri niinkuin omat vanhempansakin on välillä toimineet. Kukaan ei ole täydellinen, ei edes ne aikuiset lapset.
Kyllä, sen olen huomannut, nyt kun olen itse äiti. Mutta toisin kuin omat vanhempani, osaan myöntää samana päivänä että tein virheen, ja korjaan sen, ja en tee toiste. Osaan pyytää lapselta anteeksi.
Minulta ei vanhempani ole koskaan pyytäneet anteeksi, kun eivät ole myöntäneet virheitä kasvatuksessaan kertaakaan. Ikinä. Isän mielestä on ollut oikein haukkua ja lannistaa, ja koska hän on vanhempana ylempiarvoinen, hän ei ikinä pyydä anteeksi alempiarvoiselta. "Mikä sinä olet minulta pyytämään yhtään mitään", on hänen yksi ohjenuoransa.
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini teki paljon virheitä. Sain mm.piiskaa ja minua tunnistettiin. Minun piti olla hiljaa (ja näkymätön), kun aikuiset puhuivat. Ensin söivät aikuiset, lapset sitten. Sain myös ikäviä kommetteja kuten mihin muka tarviit rinsikoita, kun ei ole mitä niihin laittaa? ym.
Siitä huolimatta minulla on hyvät välit äitiini. Hän kasvatti sen hetkinen tietonsa ja taitonsa mukaan. Olen anteeksiantava, en katkera. Teininä oli anoreksia ja todella huono itsetunto, mutta pääsin yli siitä. En syytä vanhempiani lopun elämääni vaan otan itse vastuun elämästäni. Suosittelen monelle muulle samaa.
Niin. Minä katkaisin välit siinä vaiheessa kun äitini alkoi kohdella minun lapsiani samalla henkisellä väkivallalla kun kohteli ja kohtelee minua.
Se on vanhemman tehtävä. Suojella lapsiaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin joutunut kipuilemaan suhdetta vanhempiini. Ehkä se kuuluu tähän ihmisyyteen.. että on vaikeampia ja helpompia ajanjaksoja. Kaikki vanhemmat traumatisoi lapsiaan jollain tavalla myös ihan tietämättään. Tämä on taivaan tosi.
Ehkä kypsyy, aikuistuu ja ymmärtää asioita eri tavalla sitten. Viimeistään silloin, kun on itse äiti?
Kaikki vanhemmat eivät traumatisoi lapsiaan. Omat vanhempani eivät ole minua millään tavalla traumatisoineet. He ovat olleet rakastavia vanhempia ja kasvattaneet minut hyvin. Joten tuo on täyttä puppua, että kaikki vanhemmat traumatisoivat lapsiaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ketjuun on valikoidusti jätetty vain viestejä joissa syytetään lasta ja muut on poistettu? Miksei kaikkia viestejä ole jätetty näkyviin?
Kai se on sitä "tavallisen vanhemman" kommunikointia, ainoastaan häntä saa kompata :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liika läheisyys vaatii joskus rankemman irtioton.
Lapsi kokee asian eri tavoin kuin vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Ei munkaan äiti ymmärrä miksi en juuri välitä olla tekemisissä, on mielestään ollut hyvä äiti ja yrittänyt parhaansa. Hän ei vaan koskaan ole oikeasti hyväksynyt minua sellaisena kuin olen. Ei ole huutanut tai haukkunut, mutta tunnen niin hyvin ne loputtomat hienovaraiset paheksuvat ilmeet ja eleet, pienen tuhahduksen tai huokauksen, kuin pienen pieniä neulanpistoja vuosikausia, lopulta siihen vaan kyllästyy.
Ja tuohon päälle vielä se että veli oli aina se lellivauva. Veli oli nuorena aikuisena joko masentunut tai bipo, ja katosi kuukausiksi omiin oloihinsa. Ja äiti soitteli mulle kysyäkseen miksei veli vastaa ja patisti mua menemään asunnolle katsomaan ja...sain tarpeekseni, äidistä. Eli kulissina hyvä lapsuus, mutta minun ajatuksilla ei vaan ollut mitään merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lässyn lässyn.
Ei niitä välejä mitättömistä syistä lopeteta.
Tätä juuri tarkoitan tekstissäni. On olemassa vanhempia jotka ovat epäkypsiä ja vahingollisia ihmisiä. Sellaisen kanssa ei tarvitse olla tekemisissä, itseään tulee suojella. Mutta sitten on ne vanhemmat jotka ovat olleet aivan tavallisia vanhempia, inhimillisine virheineen, mutta lapsi on kadonnut siitä huolimatta. Tästä minä puhun.
Ap
Mun vanhemmat aina kuvitteli olevansa tavallisia, rakastavia, hyviä vanhempia. Eivät tajunneet yhtään omia persoonallisuushäiriöitään (toinen epävakaa, toinen järjetön tyranni). Kokonaisuutena tuloksena oli ylikiltit lapset joiden harteilla oli kaikkien muiden hyvinvointi, sekä häpeä siitä että oli edes mahdollista epäonnistua. Toisen lapsen kohdalla välien katkaisu oli lopputulos, toisen kohdalla itsemurha. Vanhemmat ei ikinä, ikinä ymmärtäneet mitä he teki väärin, kun hehän vaan yritti kasvattaa meistä kunnon kansalaisia jotka hoitaa velvollisuutensa asiallisesti.
Asia vaan tosiaan tuotiin esiin sillä, että kaikesta epäonnistumisesta rankaistiin ankarasti. Huono koenumero? 2 viikkoa kotiarestia. Pahoitit äidin mielen kun et tykännyt ruuasta? Jo olemassa olevan 2 viikon kotiarestin päälle musiikkiharjoituksia tupla-aika ja läksyjen lisäksi kaikki lisätehtävätkin pitää tehdä joka päivä.
No ei kai kukaan kuvittele olevansa tavallinen, jos on jotain kahden viikon kotiaresteja jaellut. Ne jotka kuvittelee olevansa tavallisia hyvin suurella todennäköisyydellä myös ovat tavallisia. Käyttäytyvät kuten 99% vanhemmista käyttäytyy.
Kyllä he kuvitteli olevansa tavallisia. Ja kai he olivatkin, tavallisia 40-luvun lapsia olivat itse olleet, sodan käyneiden vanhempien lapsia. Minulla oli ikäeroa nuorimpaankin isovanhempaani yli 70 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini teki paljon virheitä. Sain mm.piiskaa ja minua tunnistettiin. Minun piti olla hiljaa (ja näkymätön), kun aikuiset puhuivat. Ensin söivät aikuiset, lapset sitten. Sain myös ikäviä kommetteja kuten mihin muka tarviit rinsikoita, kun ei ole mitä niihin laittaa? ym.
Siitä huolimatta minulla on hyvät välit äitiini. Hän kasvatti sen hetkinen tietonsa ja taitonsa mukaan. Olen anteeksiantava, en katkera. Teininä oli anoreksia ja todella huono itsetunto, mutta pääsin yli siitä. En syytä vanhempiani lopun elämääni vaan otan itse vastuun elämästäni. Suosittelen monelle muulle samaa.
Niin. Minä katkaisin välit siinä vaiheessa kun äitini alkoi kohdella minun lapsiani samalla henkisellä väkivallalla kun kohteli ja kohtelee minua.
Se on vanhemman tehtävä. Suojella lapsiaan.
Ok, minulla ei ole lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini teki paljon virheitä. Sain mm.piiskaa ja minua tunnistettiin. Minun piti olla hiljaa (ja näkymätön), kun aikuiset puhuivat. Ensin söivät aikuiset, lapset sitten. Sain myös ikäviä kommetteja kuten mihin muka tarviit rinsikoita, kun ei ole mitä niihin laittaa? ym.
Siitä huolimatta minulla on hyvät välit äitiini. Hän kasvatti sen hetkinen tietonsa ja taitonsa mukaan. Olen anteeksiantava, en katkera. Teininä oli anoreksia ja todella huono itsetunto, mutta pääsin yli siitä. En syytä vanhempiani lopun elämääni vaan otan itse vastuun elämästäni. Suosittelen monelle muulle samaa.
Hyvä jos teillä nykyään on hyvät välit. Ilmeisesti äitisi käytös on muuttunut vuosien varrella parempaan suuntaan? Jos olisi edelleen samanlaista niin kyllä se välien katkaiseminenkin on vastuun ottamista omasta elämästään ja hyvinvoinnistaan. Sillä tavalla sitä juuri pääsee yli asioista. Ei kenenkään tarvitse sietää huonoa käytöstä vain siksi että kyseessä on sukulainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini teki paljon virheitä. Sain mm.piiskaa ja minua tunnistettiin. Minun piti olla hiljaa (ja näkymätön), kun aikuiset puhuivat. Ensin söivät aikuiset, lapset sitten. Sain myös ikäviä kommetteja kuten mihin muka tarviit rinsikoita, kun ei ole mitä niihin laittaa? ym.
Siitä huolimatta minulla on hyvät välit äitiini. Hän kasvatti sen hetkinen tietonsa ja taitonsa mukaan. Olen anteeksiantava, en katkera. Teininä oli anoreksia ja todella huono itsetunto, mutta pääsin yli siitä. En syytä vanhempiani lopun elämääni vaan otan itse vastuun elämästäni. Suosittelen monelle muulle samaa.
Hyvä jos teillä nykyään on hyvät välit. Ilmeisesti äitisi käytös on muuttunut vuosien varrella parempaan suuntaan? Jos olisi edelleen samanlaista niin kyllä se välien katkaiseminenkin on vastuun ottamista omasta elämästään ja hyvinvoinnistaan. Sillä tavalla sitä juuri pääsee yli asioista. Ei kenenkään tarvitse sietää huonoa käytöstä vain siksi että kyseessä on sukulainen.
No en ole saanut selkääni lapsuusiän jälkeen, jos sitä tarkoitat. Eikä niitä ikäviä kommettejakaan enää tule, kun ei saman katon alla asuta. Joten kyllä ongelmat ovat väistyneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minunkin viestini on poistettu. Siinä kerroin, että vanhempi neuvoo paljon, niin se ärsyttää. Vanhemman puolelta se on vain kokemusten jakamista, mutta lapsi ei sitä halua kuulla.
Vierailija kirjoitti:
En osaa yhtään iloita lapseni puolesta että hän alkoi voimaan hyvin etäisyyttä otettuaan :(
(miksi tämä viesti poistettiin?)
Koska vain yksi näkökulma sallitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini teki paljon virheitä. Sain mm.piiskaa ja minua tunnistettiin. Minun piti olla hiljaa (ja näkymätön), kun aikuiset puhuivat. Ensin söivät aikuiset, lapset sitten. Sain myös ikäviä kommetteja kuten mihin muka tarviit rinsikoita, kun ei ole mitä niihin laittaa? ym.
Siitä huolimatta minulla on hyvät välit äitiini. Hän kasvatti sen hetkinen tietonsa ja taitonsa mukaan. Olen anteeksiantava, en katkera. Teininä oli anoreksia ja todella huono itsetunto, mutta pääsin yli siitä. En syytä vanhempiani lopun elämääni vaan otan itse vastuun elämästäni. Suosittelen monelle muulle samaa.
Hyvä jos teillä nykyään on hyvät välit. Ilmeisesti äitisi käytös on muuttunut vuosien varrella parempaan suuntaan? Jos olisi edelleen samanlaista niin kyllä se välien katkaiseminenkin on vastuun ottamista omasta elämästään ja hyvinvoinnistaan. Sillä tavalla sitä juuri pääsee yli asioista. Ei kenenkään tarvitse sietää huonoa käytöstä vain siksi että kyseessä on sukulainen.
No en ole saanut selkääni lapsuusiän jälkeen, jos sitä tarkoitat. Eikä niitä ikäviä kommettejakaan enää tule, kun ei saman katon alla asuta. Joten kyllä ongelmat ovat väistyneet.
Tarkoitin parempaan suuntaan menemisellä sitä että hän tunnistaa tekemänsä virheet eikä käyttädy tuolla tavoin enää ketään kohtaan. Mutta jos hän ei lapsien (esim. lapsenlapsien) kanssa enää nykyisin ole yhtään tekemisissä ettekä aiheesta ole puhuneet niin eipä sitä kai voi tietää onko henkistä kehitystä tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini teki paljon virheitä. Sain mm.piiskaa ja minua tunnistettiin. Minun piti olla hiljaa (ja näkymätön), kun aikuiset puhuivat. Ensin söivät aikuiset, lapset sitten. Sain myös ikäviä kommetteja kuten mihin muka tarviit rinsikoita, kun ei ole mitä niihin laittaa? ym.
Siitä huolimatta minulla on hyvät välit äitiini. Hän kasvatti sen hetkinen tietonsa ja taitonsa mukaan. Olen anteeksiantava, en katkera. Teininä oli anoreksia ja todella huono itsetunto, mutta pääsin yli siitä. En syytä vanhempiani lopun elämääni vaan otan itse vastuun elämästäni. Suosittelen monelle muulle samaa.
Ei minulla ole koskaan ollut mitään vaikeuttaa mieltää äitiäni epätäydelliseksi ihmiseksi. Sen sijaan hän ei vieläkään koe olevansa samanlainen epätäydellinen ihminen kuin muutkin, vaan jonkinlainen korokkeelle nostettu erehtymätön puolijumala, jonka tunteita muun maailman pitää päätyökseen vaalia ja joka sieltä korkeuksistaan sitten päästelee mitä haluaa ja missä haluaa ja milloin haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa edes kuvitella tilannetta?
Olen taatusti tehnyt paljon asioita väärin omien 4 lapsen kohdalla mutta olisi vaikeaa kuvitella välien katkaista ilman selitystä. Lapsellista mun mielestä ettei sitten ole munaa sanoa mikä mättää. Kaikelle voi olla ihan viaton selitys.
Joku mainitsi tuosta "tuhahtelusta", entä jos vain olet turhan herkkähipiäinen ja tulkitset väärin??
Myönnän että olen "tuhissut" yhden tyttäreni liian voimakkaasta meikistä ja mustiksi värjätyistä hiuksista mutta vain siksi koska mielestäni hän oli todella kaunis kullanruskeissa hiuksissaan ja kevyessä meikissä mikä toi hänen upeat silmänsä ja kadehdittavan suppusuunsa esiin. Hän piilottautuu korostamalla ulkonäköään epäedullisesti?? Se on toki hänen asiansa mutta miksi en saisi ajatella että hän oli ennen kauniimpi? Ei se tee minusta huonoa äitiä eikä hänestä kelvotonta tytärtä. Välimme ovat kuitenkin erittäin läheiset
Ai että toi "tuhina" osaakin sitten olla rasittavaa. Sinä tiedät paremmin, lapsi ei tajua mistään mitään eikä kelpaa sellaisena kuin on ja itse haluaa olla.
Mutta on oikeasti hienoa, että teillä välit ovat silti säilyneet hyvinä.
Eli heti yksi ymmärsi väärin!
En tiedä paremmin mutta minulle hän oli kauniimpi ennen. Kelpaa minulle 120% mutta suren kun ei itse näe kauneuttaan.
Katkaisetko välit mieheesi tai vedät 50 vuoden herneet nenääsi jos kampaajalta tultuasi miehesi tokaisee ihan vilpittömästi: Ai, mä tykäsin enemmän siitä aiemnasta mallista/väristä??
Sama asia
SURET? Etkö ollenkaan hahmota, että se sun lapsesi on irrallinen, erillinen oma ihmisensä, ei sinun egosi jatke.
Ja jos joku käyttäytyy noin tökerösti kuin kuvaat, niin eihän se kummoinen aviomies ole, eikä varmasti jää tökerö käytös sitten tuohon.
Ei tuossa mies sanonut mitää loukkaavaa. Eri asia jos olisi sanonut että hiukset on nyt kamalat, rumat, typerät tms. Nyt totesi vain että piti enemmän aiemmasta. Kommentissa ei ole mitään tökeröä
Tässä on juuri se tulkintaero.
Tyttäreni on todellakin oma itsensä, 40v aikuinen nainen. Mutta minullakin on oikeus mielipiteeseeni vaikken sitä hänelle kerrokaan.
1) tuo on erittäin loukkaavaa ja rajatonta töksäyttelyä
2) ja juurihan sinä kerroit, miten piehtaroit surussa, koska lapsi ei ole sellainen kuin sinun mielestäsi pitäisi - miksi sinulla edes on jokin noin kuormittava mielipide jonkun aikuisen ihmisen hiuksista???
Ei se ole mitään piehtarointia, tapaamme viikoittain joten väkisinkin huomaan asian. Rakastin hänen kullanvärisiä hiuksiaan ja edelleenkin ne sopisivat paremmin kuin tummat.
Olisit vaan kiitollinen, että lapsesi on hengissä ja ei ole tukkaa vaikka syöpä vienyt. Ihan ihmeellistä takertumista jonninjoutavaan.
Joku oli ilmiantanut tämän viestin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini teki paljon virheitä. Sain mm.piiskaa ja minua tunnistettiin. Minun piti olla hiljaa (ja näkymätön), kun aikuiset puhuivat. Ensin söivät aikuiset, lapset sitten. Sain myös ikäviä kommetteja kuten mihin muka tarviit rinsikoita, kun ei ole mitä niihin laittaa? ym.
Siitä huolimatta minulla on hyvät välit äitiini. Hän kasvatti sen hetkinen tietonsa ja taitonsa mukaan. Olen anteeksiantava, en katkera. Teininä oli anoreksia ja todella huono itsetunto, mutta pääsin yli siitä. En syytä vanhempiani lopun elämääni vaan otan itse vastuun elämästäni. Suosittelen monelle muulle samaa.
Hyvä jos teillä nykyään on hyvät välit. Ilmeisesti äitisi käytös on muuttunut vuosien varrella parempaan suuntaan? Jos olisi edelleen samanlaista niin kyllä se välien katkaiseminenkin on vastuun ottamista omasta elämästään ja hyvinvoinnistaan. Sillä tavalla sitä juuri pääsee yli asioista. Ei kenenkään tarvitse sietää huonoa käytöstä vain siksi että kyseessä on sukulainen.
No en ole saanut selkääni lapsuusiän jälkeen, jos sitä tarkoitat. Eikä niitä ikäviä kommettejakaan enää tule, kun ei saman katon alla asuta. Joten kyllä ongelmat ovat väistyneet.
Tarkoitin parempaan suuntaan menemisellä sitä että hän tunnistaa tekemänsä virheet eikä käyttädy tuolla tavoin enää ketään kohtaan. Mutta jos hän ei lapsien (esim. lapsenlapsien) kanssa enää nykyisin ole yhtään tekemisissä ettekä aiheesta ole puhuneet niin eipä sitä kai voi tietää onko henkistä kehitystä tapahtunut.
On lapsenlapsien (ei minun) kanssa tekemisissä eikä enää käytä ruumiillista väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lässyn lässyn.
Ei niitä välejä mitättömistä syistä lopeteta.
Tätä juuri tarkoitan tekstissäni. On olemassa vanhempia jotka ovat epäkypsiä ja vahingollisia ihmisiä. Sellaisen kanssa ei tarvitse olla tekemisissä, itseään tulee suojella. Mutta sitten on ne vanhemmat jotka ovat olleet aivan tavallisia vanhempia, inhimillisine virheineen, mutta lapsi on kadonnut siitä huolimatta. Tästä minä puhun.
Ap
Onko vanhempi ikinä pysähtynyt ajattelemaan vakavasti "inhimillisiä virheitään".
Onko kykyä ajatella asioita laajemmin lisäämättä niihin mitään.
Onko rakastaminen ollut ajatuksissa, teoissa, tai aikomuksissa.
Minusta mielenkiintoisempi kysymys on, että milloin nämä aikuiset lapset alkavat pohtimaan sitä omaa käytöstään ja ottamaan vastuuta itsestään ja virheistään.
Yllättävän moni on vielä kymmenien vuosien päästä osoittamassa vanhempiaan sormella, koska kielsi jälkiruuan, perui huvipuistoreissun tai vaikka unohdetaan miksi se kiellettiin. Ehkä lapsi oli kiusannut luokkakaveria, tuhonnut muurahaispesä tai lyönyt siskoa?
Jokainen meistä tietää näitä inhottavia lapsia. No, he ovat aina olleet jonkun lapsia ja ehkä heitä on pitänyt sekä rangaista, että kasvattaa.
Kun lukee palstaa, niin tuntuu, kun kaikki lapset olisivat niin viattomia ja syyttömiä, eikä heitä olisi koskaan tarvinnut ojentaa, rangaista tai kieltää mistään. Jostain syystä lukemattomat lapset kasvoivat uhriutuviksi aikuisiksi, joista kaikki on aina äidin vika. Ei sanoittanut tunteita, ei huomioinut sitä tai tätä. Ei ollut läsnä oikealla tavalla jne.
Me kaikki, äidit, isät, lapsettomat olemme aina vaan ihmisiä virheidemme kanssa ja se tuntuu joskus toisilta ihan aikuisiksi kasvaneita lapsilta unohtuvan.
Ap: n tapauksessa lapsi valittaa kuinka ap on pilannut hänen elämänsä, mutta ei näe mitään ongelmaa pilata äitinsä elämää ja olla vielä todennäköisesti tyytyväinen kaiken jälkeen. Mitäs jätti tarjoilemana sen jälkiruuan tai ostamatta ne merkkilenkkarit tai valitti siitä 6 englannin numerosta.
Monille muillekin jankkaajille haluaisin sanoa, ettei ne lapset oikeasti turhaan niitä välejä katko. Aika moni täällä tuntuu ajattelevan pinnallisesti asioita, että "silloin olin työtön ja rahaton". Oikeasti syyt on kommunikaatiossa.[/quote]
Eli äidin ja lapsen välisessä komminikaatiossa on aina syy? Sittenkin jos lapsi katkaisee äidin lisäksi välit isään, isäpuoleen, sisaruksiin (kolme nuorempaa), isovanhempiin ja kavereihinsa? Syy ei voi olla esim.vakava masennus, ettei lapsi jaksa pitää yhteyttä?!?
Alue: Aihe vapaa
Minun äitini teki paljon virheitä. Sain mm.piiskaa ja minua tunnistettiin. Minun piti olla hiljaa (ja näkymätön), kun aikuiset puhuivat. Ensin söivät aikuiset, lapset sitten. Sain myös ikäviä kommetteja kuten mihin muka tarviit rinsikoita, kun ei ole mitä niihin laittaa? ym.
Siitä huolimatta minulla on hyvät välit äitiini. Hän kasvatti sen hetkinen tietonsa ja taitonsa mukaan. Olen anteeksiantava, en katkera. Teininä oli anoreksia ja todella huono itsetunto, mutta pääsin yli siitä. En syytä vanhempiani lopun elämääni vaan otan itse vastuun elämästäni. Suosittelen monelle muulle samaa.