Lue keskustelun säännöt.
Tavalliselle vanhemmalle on kauheaa jos aikuinen lapsi laittaa välit yhtäkkiä poikki ja katoaa elämästä
09.07.2023 |
Tälläkin palstalla peukutetaan ihmisiä jotka ovat kadonneet vanhempiensa elämästä täysin, tai ovat suunnittelemassa sitä. Oikein kannustetaan siihen.
En hetkeäkään epäile etteikö olisi olemassa hirviövanhempia jotka tietentahtoen ovat halunneet tuhota lapsensa elämän. Vanhempia jotka ovat ilkeitä, fyysisesti ja henkisesti väkivaltaisia, petollisia, myrkyllisiä, päihteileviä, ailahtelevia, välinpitämättömiä, kiristäviä, hyväksikäyttäviä, arvostelevia, kateellisia, etäisiä, tunkeilevia, painostavia, vähätteleviä jne. Ei sellaisen kanssa halua eikä tarvitse olla tekemisissä.
Sitten on ne vanhemmat joiden lasta on rakastettu, kannustettu, oltu tukena elämän ylä- ja alamäissä. Oltu ihan tavallisia vanhempia, jotka ovat halunneet olla tietoisia kasvattajia. On yritetty tietoisesti välttää niitä virheitä mitä esimerkiksi omassa suvussa on tehty ja mikä on aiheuttanut vahinkoa.
Sitten yhtenä päivänä lapsi ei vain enää ota yhteyttä eikä vastaa puhelimeen. Vanhemmalle tulee tunne että kaikki ei ole kunnossa. Kysytään varovasti että onko kaikki hyvin. Huoli herää. Ei vastausta, vaikka viestit luettu. Muutaman viikon päästä lapselta tulee katkera viesti että kokee vanhempiensa pilanneen hänen elämänsä eikä halua enää olla väleissä. Asiaa ei suostu sen kummemmin avaamaan että saisi edes jonkunlaisen käsityksen tilanteesta. Hämmennys iskee, alkaa loputon miettiminen ja kelaaminen. Oliko syynä kenties muutto toiselle paikkakunnalle kun lapsi oli 10-vuotias? Oliko syynä äidin hetkellinen työttömyys ja huonompi rahatilanne? Mitään selkeästi vahingollista tapahtumaa ei tule mieleen historiasta.
Tätä tilannetta voisi verrata oman lapsen katoamiseen. Ei selityksiä tai vastauksia. Kyse ei ole siitä etteikö vanhempi pystyisi näkemään virheitään, päinvastoin hän etsii niitä itsestään ja historiasta, etsii vertaistukea ja puhuu ammattilaisten kanssa.
Sureva äiti
Kommentit (1125)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä täällä on paljon iäkkäitä naisia jotka kokevat itsensä edelleen lapsiksi ja ovat jääneet kiinni siihen, että he eivät vaikkapa saaneet lempivanukastaan 5-vuotiaina.
Kai tajuatte, että kun olette vaikkapa 60-v niin siinä vaiheessa te olette olleet ihan omasta kehityksestänne ja elämästänne vastuussa täysin yksin vähintään 42 vuotta, eli olette ihan omien tekojenne lopputulos. Että silloin ei voi enää olla se kiukutteleva 5-vuotias joka syyttää äitiään kaikesta.
Herranjestas, kasvakaa ihmiset aikuisiksi ja ottakaa itse vastuu itsestänne ja elämästänne! Ja opetelkaa edes alkeellisia sosiaalisia taitoja.
Kun huonot vanhemmat aiheuttavat lapselle fobian joka haittaa normaalia elämää, vanhemmat ovat vastuussa ikuisesti. En ota ikinä vastuuta siitä, en vaikka eläisin satavuotiaaksi. Vika on heidän. Olen paikkaillut heidän virheitään terapiassa, mutta tuskin milloinkaan paranen täysin. Syytän heitä elämäni vaikeuttamisesta. Olen pärjännyt elämässä hyvin, mutta olisin pärjännyt paljon paremmin jos he eivät olisi rampauttaneet minua henkisesti kun olin puolustuskyvytön lapsi.
Niin ja ne sosiaaliset taidot? Vanhempieni takia saatan oksentaa pelosta ennen sosiaalisia tilaisuuksia. Joten selviytyminen on kohdallani ajankohtaisempaa kuin sosiaalisten taitojen opettelu.
Ehkä kannattaisi ottaa ainakin vastuuta siitä, ettei se homma jatku.
Vain sinä itse voit päättää siedettäväsi itseäsi määrättyihin asioihin. Pienin askelin, mutta sinä pystyt siihen. Ihan kuten ihmiset, jotka taistelivat itsensä ulos onnettomuuksien aiheuttamista vammoista.
Asenteesi ei vahingoita ketään muuta kun sinua itseäsi. Sanoisitko nuo sanat jollekin, joka on kärsinyt sodat ja muut kauheudet. Menneisyytesi on mikä on, mutta tulevaisuuden päätät sinä itse. Ei vanhempasi, vaikka tällä hetkellä, niin näyttää sinun myötävaikutuksella tapahtuvan.Sinulla on selvästi vaikeuksia ymmärtää lukemaasi. Yksinkertaistan sinulle.
Jos vanhemmat lyövät lasta niin että tämä ontuu lopun ikänsä, vastuu lyömisestä on vanhemmilla ikuisesti. Vastuu lapsen ontumisesta on vanhemmilla ikuisesti. Lapsella ei ole mitään vastuuta vanhempien teosta, ei vaikka lapsi onkin aikuinen ja pahoinpitelystä on kauan.
Aikuisella ihmisellä on vastuu ihan itsestään. Siihen kuuluu myös kasvaminen aikuiseksi eikä jääminen ikuiseksi lapseksi.
Kukaan ei voi elämänsä loppuun asti syyttää kaikesta vanhempiaan. Valtaosan elämästään ihminen silti on ihan itsenäinen aikuinen jolla on velvollisuus elää omaa elämäänsä ja tehdä omat päätöksensä.
- eri
Henkisesti väkivaltaisilla vanhemmilla on yhtä lailla vastuu omasta käytöksestään, ja sen seurauksista. Yksi yleinen seuraus on viileät välit lapsiin. Käytöstä voi muuttaa jos toivoo lasten olevan enemmän tekemisissä.
t. Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Porsiminen tekee automaattisesti hyväksi vanhemmaksi. Eihän kuka tahansa osaa porsia kuten muutkin elukat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvon aina hakattua naista palaamaan hakkaajamiehensä luokse. Ei kukaan mies ole täydellinen!
Tämän ketjun naiset ovat kertomansa mukaan 40-60 -vuotiaita. He eivät ole palaamassa "lapsina" vanhempiensa luokse mutta silti vielä vanhoinakin syyttävät vanhempiaan omista elämänvalinnoistaan, vaikka ovat muuttaneet vanhempiensa luota pois jo kymmeniä vuosia sitten.
Onhan tuo nyt aivan absurdia ja naurettavaa jumiutua johonkin, että vuosikymmeniä sitten äiti ei tykännyt heidän hiusväristään, ja vinkua siitä 60-vuotiaana, varsinkin kun eivät itsekään ole kertomansa mukaan onnistuneet vanhempina. He kuulostavat 5-vuotiailta 65-vuotiaina.
Voisi tehdä sinulle hyvää lukea jokin psykologian alkeisiin johdatteleva teos.
Olen lukenut enemmänkin kuin alkeet ja Freud äitikomplekseineen on ikuisuuksia sitten naurettu historiaan täysin epätieteellisenä.
Sun kannattaisi lukea psykologista tutkimusta, joka on tehty 1800-luvun jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä täällä on paljon iäkkäitä naisia jotka kokevat itsensä edelleen lapsiksi ja ovat jääneet kiinni siihen, että he eivät vaikkapa saaneet lempivanukastaan 5-vuotiaina.
Kai tajuatte, että kun olette vaikkapa 60-v niin siinä vaiheessa te olette olleet ihan omasta kehityksestänne ja elämästänne vastuussa täysin yksin vähintään 42 vuotta, eli olette ihan omien tekojenne lopputulos. Että silloin ei voi enää olla se kiukutteleva 5-vuotias joka syyttää äitiään kaikesta.
Herranjestas, kasvakaa ihmiset aikuisiksi ja ottakaa itse vastuu itsestänne ja elämästänne! Ja opetelkaa edes alkeellisia sosiaalisia taitoja.
Kun huonot vanhemmat aiheuttavat lapselle fobian joka haittaa normaalia elämää, vanhemmat ovat vastuussa ikuisesti. En ota ikinä vastuuta siitä, en vaikka eläisin satavuotiaaksi. Vika on heidän. Olen paikkaillut heidän virheitään terapiassa, mutta tuskin milloinkaan paranen täysin. Syytän heitä elämäni vaikeuttamisesta. Olen pärjännyt elämässä hyvin, mutta olisin pärjännyt paljon paremmin jos he eivät olisi rampauttaneet minua henkisesti kun olin puolustuskyvytön lapsi.
Niin ja ne sosiaaliset taidot? Vanhempieni takia saatan oksentaa pelosta ennen sosiaalisia tilaisuuksia. Joten selviytyminen on kohdallani ajankohtaisempaa kuin sosiaalisten taitojen opettelu.
Ehkä kannattaisi ottaa ainakin vastuuta siitä, ettei se homma jatku.
Vain sinä itse voit päättää siedettäväsi itseäsi määrättyihin asioihin. Pienin askelin, mutta sinä pystyt siihen. Ihan kuten ihmiset, jotka taistelivat itsensä ulos onnettomuuksien aiheuttamista vammoista.
Asenteesi ei vahingoita ketään muuta kun sinua itseäsi. Sanoisitko nuo sanat jollekin, joka on kärsinyt sodat ja muut kauheudet. Menneisyytesi on mikä on, mutta tulevaisuuden päätät sinä itse. Ei vanhempasi, vaikka tällä hetkellä, niin näyttää sinun myötävaikutuksella tapahtuvan.Sinulla on selvästi vaikeuksia ymmärtää lukemaasi. Yksinkertaistan sinulle.
Jos vanhemmat lyövät lasta niin että tämä ontuu lopun ikänsä, vastuu lyömisestä on vanhemmilla ikuisesti. Vastuu lapsen ontumisesta on vanhemmilla ikuisesti. Lapsella ei ole mitään vastuuta vanhempien teosta, ei vaikka lapsi onkin aikuinen ja pahoinpitelystä on kauan.
Aikuisella ihmisellä on vastuu ihan itsestään. Siihen kuuluu myös kasvaminen aikuiseksi eikä jääminen ikuiseksi lapseksi.
Kukaan ei voi elämänsä loppuun asti syyttää kaikesta vanhempiaan. Valtaosan elämästään ihminen silti on ihan itsenäinen aikuinen jolla on velvollisuus elää omaa elämäänsä ja tehdä omat päätöksensä.
- eri
Mene muualle trollaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä näin:
Tuttua on itsetuhoisuuteen hienovaraisesti viittaavat puheenvuorot, "varmaan kuolen tähän" jos teen jotain ei-mieluisaa kuten vaikka matkustan, minun syyllistämiseni, lasteni elämänvalintojen arvostelu minulle, annetaan ymmärtää, että olen huono äiti kun en pakota lasta tiettyihin jatko-opintoihin ja lapselle minua sitten arvostellaan ja pyritään välillä onnistuneesti lyömään kiilaa minun ja lapseni väliin. Eli minulle jauhetaan että lapsen pitäisi opiskella paikassa X ja miksi en tee jotain että hän sinne menisi. Tämä huutaen. Lapselle sanotaan että äitisi yrittää sinua niin rajoittaa elämässä, älä kuuntele häntä vaan voit tehdä ihan mitä vaan ja lapsen kohdalla on tosiaan ollut aina vapaa valitsemaan haluamansa alan, ainoa joka haluaisi rajoittaa on tuo isovanhempi mutta nuoren mielessä hän on saanut sen puhuttua niin päin, että me vanhemmat vaan halutaan nuorelle pahaa ja hän on se hyvä, joka nuorta puolustaa.
Jos ei ole tällaisen henkilön kanssa elänyt, ei voi tajuta mitä se on. Suurin typeryys minulta oli, että ajattelin hänen kykenevän erilaiseen isovanhemmuuteen kuin mitä vanhemmuutensa oli, mutta ei koira karvoistaan pääse.
Eli sulla on lapsi, joka syyttää sua, pitää sua huonona äitinä ja kohta katkaisee välit.
Toisin sanoen, olet ihan samassa tilanteessa kuin ap.
En tiedä kirjoitinko jotenkin epäselvästi; meillä on oman lapsen kanssa hyvät välit, joita tämä isovanhempi yrittänyt hämmentää ja teinivuosina välillä onnistunutkin mutta ei onneksi pysyvästi. Lapseni on siis jo aikuinen, hänellä on oma elämänsä ja perhe enkä ajattele että hän olisi minulle jotain velkaa tai tilivelvollinen elämästään. Soitellaan ja nähdään ihan normaalisti. Oma suhteeni vanhempiini on ekassa viestissä kuvatuista syistä hankala ja olen viilentänyt välit, koska en heidän toimintaansa jaksa. Tunnistan kuvion isovanhemman ja lapsenlapsen välillä siksi, että minut samoin keinoin manipuloitiin lapsena olemaan toisen vanhemman puolella ja vihaamaan toista, tuttu kuvio varmasti joillekin avioerolapsille ja aikuisena vasta tajusin, miten sairas tuo kuvio kotona oli. Tarkoitus oli kuvata miten "ihan tavallinen vanhempi" voi olla jotain aivan muuta.
Kirjoitit mm. "nuoren mielessä hän on saanut sen puhuttua niin päin, että me vanhemmat vaan halutaan nuorelle pahaa". Eli tuon kirjoittamasi mukaan sulla on nuori, jonka mielestä te vanhemmat haluatte hänelle vain pahaa. Toisin sanoen, oman kertomasi mukaan, jos siltä nuorelta kysyttäisiin, niin olisit kammottava, hänelle pahaa tahtova, manipuloiva vanhempi.
Toisaalta nyt kerrot, että hän onkin jo aikuinen. Tosin silti myönnät, että teilläkin on pitkään (teinivuodet) olleet välit poikki ja nyt viileät välit ("hänellä on oma elämänsä").
Tajuat kai, että lapsesi todennäköisesti kuvailisi sinua vähintään yhtä rumasti kuin sinä äitiäsi, tai jopa pahemmin, kun sinulta ja lapseltasi ovat vuosikaudet olleet huonot välit jo silloin kun hän oli alaikäinen ja nytkin vain viileät ja etäiset ja hän elää omaa elämäänsä.
Ei vaan teini-iässä tuli ihmeellisiä tilanteita, joiden ajattelin aluksi olevan vain teini-iän irtiottoa mutta kun kuvio meni vaikeammaksi ja lapsen kanssa sitten juteltiin, tuli ilmi, että isovanhempi oli tällaisia juttuja lapselle jutellut. Siis nimenomaan suoraan esim. kirjoitellut viestejä, joissa oma vanhempani kuvasi minua minun teini-ikäiselle lapselleni julmaksi ihmiseksi jne. Tämä siksi, kun en suostunut vanhempani mielen mukaan toimimaan enkä alkanut omaa lastani painostamaan päätöksissään. Ja meillä pappa oli se, joka näihin opiskeluihin halusi puuttua. Noista asioita on jo aikaa, mutta isovanhemman tekemiset eivät ole unohtuneet ja siksi vanhempiini pidän etäisyyttä.
Sitä en tiedä miten aikuinen lapseni minua kuvailee. Omat vanhempani pitävät itseään varmasti kaikinpuolin normaaleina, koska heille normaalia on tuollainen henkinen painostus ja manipuolointi. Mä olen elämän myötä oppinut ettei se ole normaalia ja pyrkinyt siksi pitämään etäiset välit, etten joutuisi takaisin myrkylliseen kuvioon, joka lapsuudenkodissa oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvon aina hakattua naista palaamaan hakkaajamiehensä luokse. Ei kukaan mies ole täydellinen!
Tämän ketjun naiset ovat kertomansa mukaan 40-60 -vuotiaita. He eivät ole palaamassa "lapsina" vanhempiensa luokse mutta silti vielä vanhoinakin syyttävät vanhempiaan omista elämänvalinnoistaan, vaikka ovat muuttaneet vanhempiensa luota pois jo kymmeniä vuosia sitten.
Onhan tuo nyt aivan absurdia ja naurettavaa jumiutua johonkin, että vuosikymmeniä sitten äiti ei tykännyt heidän hiusväristään, ja vinkua siitä 60-vuotiaana, varsinkin kun eivät itsekään ole kertomansa mukaan onnistuneet vanhempina. He kuulostavat 5-vuotiailta 65-vuotiaina.
Voisi tehdä sinulle hyvää lukea jokin psykologian alkeisiin johdatteleva teos.
Continually blaming parents can keep an adult stuck in the past. Parents are not the only contributors to individual identity. Temperament, genetics, and other relationships and experiences are also influences.
https://www.psychologytoday.com/us/blog/growing-friendships/202109/how-…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvon aina hakattua naista palaamaan hakkaajamiehensä luokse. Ei kukaan mies ole täydellinen!
Tämän ketjun naiset ovat kertomansa mukaan 40-60 -vuotiaita. He eivät ole palaamassa "lapsina" vanhempiensa luokse mutta silti vielä vanhoinakin syyttävät vanhempiaan omista elämänvalinnoistaan, vaikka ovat muuttaneet vanhempiensa luota pois jo kymmeniä vuosia sitten.
Onhan tuo nyt aivan absurdia ja naurettavaa jumiutua johonkin, että vuosikymmeniä sitten äiti ei tykännyt heidän hiusväristään, ja vinkua siitä 60-vuotiaana, varsinkin kun eivät itsekään ole kertomansa mukaan onnistuneet vanhempina. He kuulostavat 5-vuotiailta 65-vuotiaina.
Voisi tehdä sinulle hyvää lukea jokin psykologian alkeisiin johdatteleva teos.
Olen lukenut enemmänkin kuin alkeet ja Freud äitikomplekseineen on ikuisuuksia sitten naurettu historiaan täysin epätieteellisenä.
Sun kannattaisi lukea psykologista tutkimusta, joka on tehty 1800-luvun jälkeen.
Odotin sinun valehtelevan että olet psykiatri. Valehteletkin vain lukeneesi "enemmän kuin alkeet".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otsikkoon viitaten: normaalista vanhemmasta varmaan tuntuukin pahalta kun välit menee poikki, sen sijaan luonnevikaisesta sekopäävanhemmasta ei tunnu pahalta. Oma vanhempani ei ole tehnyt elettäkään 17 vuoden välirikon aikana pyytää tekojaan ja perseilyitään anteeksi tai ylipäätään osoittanut mitään kiinnostusta.
Eli häntä ei asia harmita, ja on epänormaali. Ehkäpä aloituksen otsikko saattaa olla totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä merkillistä että avioeron saa ottaa ihan kun haluaa mutta vuosia, vuosikymmeniä rasittaneesta häirikkövanhemmasta ei saa haluta eroon.
Tottakai saat ottaa, mutta siinä missä näissä erotapauksissa nähdään virheitä molemmissa puolisoissa, niin lasten kohdalla vain niissä vanhemmissa.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi mistä tämä johtuu?
Lapsi syntyy tähän maailmaan täysin suojattomana ja vailla mitään selviytymistaitoja. Vanhemman tehtävä on opettaa lapselle nuo taidot. Vanhemmalla on siis lapsesta täysi vastuu, kun taas lapsella ei ole vanhemmastaan minkäänlaista vastuuta. Kyseessä on aivan erilainen dynamiikka kuin aviopuolisoiden välillä.
Tilanteet joissa lapsi katkaisee välit vanhempaansa, voi jakaa karkeasti kahteen: i) lapselle ei ole opetettu sosiaalisia taitoja joiden avulla hän voisi selvittää välit vanhempien kanssa, koska vanhemmillakaan ei niitä ole, tai ii) vanhemmilla on nämä taidot, mutta he eivät silti ole niitä opettaneet lapselleen.
Osa näistä lapsista on niin onnekkaita että riittävät taidot on opittu muualta kuin kotoa. Välit voi silloinkin joutua katkaisemaan, jos vanhempien omat taidot ovat liian heikolla pohjalla. Toimivassa ihmissuhteessa kummankin osapuolen on osattava käyttäytyä vastuullisesti ja jos tämä taito puuttuu vaikka vain toiselta osapuolelta, on sen toisen kannalta viisaampaa ottaa etäisyyttä. Kenelläkään ei ole velvollisuutta jäädä loppuelämäkseen myrkylliseen ihmissuhteeseen vain siksi, että toinen osapuoli sattuu olemaan sukua.
Kukaan ei ole velvollinen, mutta nyt kyse on lähinnä vastuusta ja niistä asioista mitkä johtavat mihinkin. Saatua sinä vaikka katkaista välit sen takia, että rakastat liikaa. Mutta sano, että syy on sinun. Ei jonkun muun.
Mutta ihan liian moni osoittaa aina sitä sormea muihin, vaikka monella se oikea osoite, olisi ihan se oma naama.
Lapset elävät vanhempiensa kanssa 18 vuotta. Näistä vuosista häntä suurimmaksi osaksi opettaa joku muu kun vanhemmat. Siitä 10 vuotiaasta asti, hän voi alkaa opettamaan jo itse itseään. Kuten vaikka monen tietokonepelin kohdalla käy. Jossain 15 iässä moni poika opettelee itsekseen rassaamaan mopoja ja moni tyttö vaikka kutomaan. Kaikenlaista taitoa opitaan, eikä vanhempia syytetä niiden taitojen puutteesta tai kehuta osaamisesta.Mutta käytöstavat, ihmissuhdetaidot tms. Niin niitä ei, jos niitä ei hänelle ole 5-vuotiaana opetettu, niin hän voi hyvällä syyllä sanoa aina kaikille, ettei äiti opettanut.
En oppinut silloin, enkä voi edes opetella. Koska äiti ei opettanut niitä kun olin 5 ja siksi nyt 27- vuotiaan katkaisen välit perheeseen. Milloin ihmiset ihan oikeasti heräävät siihen omaan vastuuseen ja kun ja jos aikuisena ne omat ihmissuhdetaidot ovat surkeita, niin syy löytyy peilistä. Jokainen päivä, kun on hyvä päivä kehittää niitä, vaikkei se äiti siinä vieressä ole sitä vahtimassa tai pakottamassa.Ensimmäinen kiintymyssuhde muodostetaan nimenomaan vanhempiin. Minulta on odotettu ikääni korkeampaa kypsyyttä koko ikäni, samalla kun sen mukaista käytöstä ei kuitenkaan ole opetettu. Tuskin voit olla eri mieltä siitä ettei sellainen tee hyvää mielenterveydelle. Joskus nämä odotukset olivat vielä sellaisia, joihin vanhemmat eivät itsekään kyenneet, mutta minun 4-vuotiaana lapsena olisi pitänyt kyetä (kuten tunteiden hallinta).
Omat ihmissuhdetaitoni ovat nykyään hyvät, koska olen käynyt terapiassa ja nähnyt paljon vaivaa asioiden opettelemiseen. Ristiriitatilanteissa kyseenalaistan edelleen aina ensimmäiseksi itseäni. Jos on mitään mitä itse olisin voinut tehdä toisin, muutan käytöstäni ja tarvittaessa pyydän toiselta anteeksi.
Vanhempani eivät ole ottaneet samalla tavalla vastuuta omista puutteistaan, mikä tekee heistä minulle epämiellyttävää seuraa. Valitsen tietenkin mieluiten seurakseni muita vastuullisia aikuisia ihmisiä, ja minulla on myös mahdollisuus tehdä niin, koska olen voinut aikuisena luoda terveitä ihmissuhteita. Mikään ei estäisi vanhempiani opettelemasta samoja asioita, jotka minäkin olen ilman heidän apuaan opetellut. Toistaiseksi he ovat valinneet vaihtoehdon, jossa kommentit ovat joko "Teimme kaiken oikein ja mitään esille ottamiasi kaltoinkohteluja ei ole tapahtunut" tai "Kukaan ei ole täydellinen vanhempi, parhaani olen yrittänyt". Yhtään anteeksipyyntöä tai kaltoinkohtelun myöntämistä en ole toistaiseksi kuullut. Syyllistää yrittävät kyllä, ikään kuin olisin heille läsnäoloani ja seuraani velkaa vain siksi että he ovat vanhempiani.
Minulle tämä on ok, koska elän täyttä elämää.
Niin, sellaista elämä on. Vanhemmat odottavat ettei 4- vuotias lapsi kilju lentokoneessa tai kaupassa ja vaativat, tunteiden hallintaa, että toinen lopettaa sen huutamisen vaikka tietävät todella hyvin, ettei se ole aina realistista. Mutta heitä taas määrää ympäristö, joka voi olla vielä julmempi, jopa sille lapselle.
Vanhemmat ovat ihmisiä. Se tuntuu monelta täysin unohtuvan. Ja sellaisina he pysyvät, vaikka saavat lapsia. He ovat niitä, jotka sotkivat koulun ruokalassa, melusivat bussissa, vetivät kännit 15- vuotiaina ja olivat lukemasta kokeisiin. Fanittivat Back street boysia ja kieltäytyivät laittamasta pipoa. Tavallisia nuoria, jotka aika pian sen peruskoulun jälkeen hankkivat lapsia. Toiset jopa ihan sen peruskoulun aikana. He eivät olleet mitään aikuisia ihmisiä elämänkokemuksen omaavia, niitä joita nyt aikuiset lapset katsovat, vaan ehkä jopa finninaamaisia teinejä.
Ja nyt sitten ihmetellään miten nämä eivät osanneet kasvattaa täydellisesti niitä lapsiaan. Mene sinne Ruisrockiin, Hangon regattaan, koulun päättäjäisiin, opiskelija bileisiin ja katsele miltä ne tulevien pienten lasten vanhemmat ovat ja miten käyttäytyvät. Ja ihmettele sitten uudestaan miksei 4- vuotiasta osata aina kasvattaa niin kauhean hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä täällä on paljon iäkkäitä naisia jotka kokevat itsensä edelleen lapsiksi ja ovat jääneet kiinni siihen, että he eivät vaikkapa saaneet lempivanukastaan 5-vuotiaina.
Kai tajuatte, että kun olette vaikkapa 60-v niin siinä vaiheessa te olette olleet ihan omasta kehityksestänne ja elämästänne vastuussa täysin yksin vähintään 42 vuotta, eli olette ihan omien tekojenne lopputulos. Että silloin ei voi enää olla se kiukutteleva 5-vuotias joka syyttää äitiään kaikesta.
Herranjestas, kasvakaa ihmiset aikuisiksi ja ottakaa itse vastuu itsestänne ja elämästänne! Ja opetelkaa edes alkeellisia sosiaalisia taitoja.
Kun huonot vanhemmat aiheuttavat lapselle fobian joka haittaa normaalia elämää, vanhemmat ovat vastuussa ikuisesti. En ota ikinä vastuuta siitä, en vaikka eläisin satavuotiaaksi. Vika on heidän. Olen paikkaillut heidän virheitään terapiassa, mutta tuskin milloinkaan paranen täysin. Syytän heitä elämäni vaikeuttamisesta. Olen pärjännyt elämässä hyvin, mutta olisin pärjännyt paljon paremmin jos he eivät olisi rampauttaneet minua henkisesti kun olin puolustuskyvytön lapsi.
Niin ja ne sosiaaliset taidot? Vanhempieni takia saatan oksentaa pelosta ennen sosiaalisia tilaisuuksia. Joten selviytyminen on kohdallani ajankohtaisempaa kuin sosiaalisten taitojen opettelu.
Ehkä kannattaisi ottaa ainakin vastuuta siitä, ettei se homma jatku.
Vain sinä itse voit päättää siedettäväsi itseäsi määrättyihin asioihin. Pienin askelin, mutta sinä pystyt siihen. Ihan kuten ihmiset, jotka taistelivat itsensä ulos onnettomuuksien aiheuttamista vammoista.
Asenteesi ei vahingoita ketään muuta kun sinua itseäsi. Sanoisitko nuo sanat jollekin, joka on kärsinyt sodat ja muut kauheudet. Menneisyytesi on mikä on, mutta tulevaisuuden päätät sinä itse. Ei vanhempasi, vaikka tällä hetkellä, niin näyttää sinun myötävaikutuksella tapahtuvan.
Aika yleinen manipulointitaktiikka. Vastaat ihan asian vierestä jotain epämääräistä liibalaabaa ja luulet keskustelevasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä merkillistä että avioeron saa ottaa ihan kun haluaa mutta vuosia, vuosikymmeniä rasittaneesta häirikkövanhemmasta ei saa haluta eroon.
Tottakai saat ottaa, mutta siinä missä näissä erotapauksissa nähdään virheitä molemmissa puolisoissa, niin lasten kohdalla vain niissä vanhemmissa.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi mistä tämä johtuu?
Lapsi syntyy tähän maailmaan täysin suojattomana ja vailla mitään selviytymistaitoja. Vanhemman tehtävä on opettaa lapselle nuo taidot. Vanhemmalla on siis lapsesta täysi vastuu, kun taas lapsella ei ole vanhemmastaan minkäänlaista vastuuta. Kyseessä on aivan erilainen dynamiikka kuin aviopuolisoiden välillä.
Tilanteet joissa lapsi katkaisee välit vanhempaansa, voi jakaa karkeasti kahteen: i) lapselle ei ole opetettu sosiaalisia taitoja joiden avulla hän voisi selvittää välit vanhempien kanssa, koska vanhemmillakaan ei niitä ole, tai ii) vanhemmilla on nämä taidot, mutta he eivät silti ole niitä opettaneet lapselleen.
Osa näistä lapsista on niin onnekkaita että riittävät taidot on opittu muualta kuin kotoa. Välit voi silloinkin joutua katkaisemaan, jos vanhempien omat taidot ovat liian heikolla pohjalla. Toimivassa ihmissuhteessa kummankin osapuolen on osattava käyttäytyä vastuullisesti ja jos tämä taito puuttuu vaikka vain toiselta osapuolelta, on sen toisen kannalta viisaampaa ottaa etäisyyttä. Kenelläkään ei ole velvollisuutta jäädä loppuelämäkseen myrkylliseen ihmissuhteeseen vain siksi, että toinen osapuoli sattuu olemaan sukua.
Kukaan ei ole velvollinen, mutta nyt kyse on lähinnä vastuusta ja niistä asioista mitkä johtavat mihinkin. Saatua sinä vaikka katkaista välit sen takia, että rakastat liikaa. Mutta sano, että syy on sinun. Ei jonkun muun.
Mutta ihan liian moni osoittaa aina sitä sormea muihin, vaikka monella se oikea osoite, olisi ihan se oma naama.
Lapset elävät vanhempiensa kanssa 18 vuotta. Näistä vuosista häntä suurimmaksi osaksi opettaa joku muu kun vanhemmat. Siitä 10 vuotiaasta asti, hän voi alkaa opettamaan jo itse itseään. Kuten vaikka monen tietokonepelin kohdalla käy. Jossain 15 iässä moni poika opettelee itsekseen rassaamaan mopoja ja moni tyttö vaikka kutomaan. Kaikenlaista taitoa opitaan, eikä vanhempia syytetä niiden taitojen puutteesta tai kehuta osaamisesta.Mutta käytöstavat, ihmissuhdetaidot tms. Niin niitä ei, jos niitä ei hänelle ole 5-vuotiaana opetettu, niin hän voi hyvällä syyllä sanoa aina kaikille, ettei äiti opettanut.
En oppinut silloin, enkä voi edes opetella. Koska äiti ei opettanut niitä kun olin 5 ja siksi nyt 27- vuotiaan katkaisen välit perheeseen. Milloin ihmiset ihan oikeasti heräävät siihen omaan vastuuseen ja kun ja jos aikuisena ne omat ihmissuhdetaidot ovat surkeita, niin syy löytyy peilistä. Jokainen päivä, kun on hyvä päivä kehittää niitä, vaikkei se äiti siinä vieressä ole sitä vahtimassa tai pakottamassa.Ensimmäinen kiintymyssuhde muodostetaan nimenomaan vanhempiin. Minulta on odotettu ikääni korkeampaa kypsyyttä koko ikäni, samalla kun sen mukaista käytöstä ei kuitenkaan ole opetettu. Tuskin voit olla eri mieltä siitä ettei sellainen tee hyvää mielenterveydelle. Joskus nämä odotukset olivat vielä sellaisia, joihin vanhemmat eivät itsekään kyenneet, mutta minun 4-vuotiaana lapsena olisi pitänyt kyetä (kuten tunteiden hallinta).
Omat ihmissuhdetaitoni ovat nykyään hyvät, koska olen käynyt terapiassa ja nähnyt paljon vaivaa asioiden opettelemiseen. Ristiriitatilanteissa kyseenalaistan edelleen aina ensimmäiseksi itseäni. Jos on mitään mitä itse olisin voinut tehdä toisin, muutan käytöstäni ja tarvittaessa pyydän toiselta anteeksi.
Vanhempani eivät ole ottaneet samalla tavalla vastuuta omista puutteistaan, mikä tekee heistä minulle epämiellyttävää seuraa. Valitsen tietenkin mieluiten seurakseni muita vastuullisia aikuisia ihmisiä, ja minulla on myös mahdollisuus tehdä niin, koska olen voinut aikuisena luoda terveitä ihmissuhteita. Mikään ei estäisi vanhempiani opettelemasta samoja asioita, jotka minäkin olen ilman heidän apuaan opetellut. Toistaiseksi he ovat valinneet vaihtoehdon, jossa kommentit ovat joko "Teimme kaiken oikein ja mitään esille ottamiasi kaltoinkohteluja ei ole tapahtunut" tai "Kukaan ei ole täydellinen vanhempi, parhaani olen yrittänyt". Yhtään anteeksipyyntöä tai kaltoinkohtelun myöntämistä en ole toistaiseksi kuullut. Syyllistää yrittävät kyllä, ikään kuin olisin heille läsnäoloani ja seuraani velkaa vain siksi että he ovat vanhempiani.
Minulle tämä on ok, koska elän täyttä elämää.
Niin, sellaista elämä on. Vanhemmat odottavat ettei 4- vuotias lapsi kilju lentokoneessa tai kaupassa ja vaativat, tunteiden hallintaa, että toinen lopettaa sen huutamisen vaikka tietävät todella hyvin, ettei se ole aina realistista. Mutta heitä taas määrää ympäristö, joka voi olla vielä julmempi, jopa sille lapselle.
Vanhemmat ovat ihmisiä. Se tuntuu monelta täysin unohtuvan. Ja sellaisina he pysyvät, vaikka saavat lapsia. He ovat niitä, jotka sotkivat koulun ruokalassa, melusivat bussissa, vetivät kännit 15- vuotiaina ja olivat lukemasta kokeisiin. Fanittivat Back street boysia ja kieltäytyivät laittamasta pipoa. Tavallisia nuoria, jotka aika pian sen peruskoulun jälkeen hankkivat lapsia. Toiset jopa ihan sen peruskoulun aikana. He eivät olleet mitään aikuisia ihmisiä elämänkokemuksen omaavia, niitä joita nyt aikuiset lapset katsovat, vaan ehkä jopa finninaamaisia teinejä.Ja nyt sitten ihmetellään miten nämä eivät osanneet kasvattaa täydellisesti niitä lapsiaan. Mene sinne Ruisrockiin, Hangon regattaan, koulun päättäjäisiin, opiskelija bileisiin ja katsele miltä ne tulevien pienten lasten vanhemmat ovat ja miten käyttäytyvät. Ja ihmettele sitten uudestaan miksei 4- vuotiasta osata aina kasvattaa niin kauhean hyvin.
Sinä keksit nyt omasta päästäsi minun lapsuuteni tilanteita ja tulet opettamaan minulle, ettei niissä ollut mitään vanhingollista. Huomaatko itse? Teetkö tällaista myös läheisillesi?
Kun sanon että vanhempani odottivat minulta 4-vuotiaana sellaisia taitoja joita heillä itsellään ei ollut, tarkoitan sitä mitä sanon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen äitiini yhteydessä vain velvollisuuden tunnosta, äiti on 80-vuotias, isä kuollut 20 vuotta sitten. Voin puhua äitini kanssa, mutta en sano mitään. Äiti on aina julistanut täydellistä äitiyttään kaikille. Hän oli kuitenkin uhriutuva, ei koskaan puolustanut minua missään, ei kannustanut. pikemminkin sanoi että et sä kumminkaan pärjää. Sisaruksia mulla ei ole. Ei äiti ollut väkivaltainen tai mieleltään sairas, ei mitään yksittäistä silmiinpistävää asiaa.
Välimme ovat viileät.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen äitiini yhteydessä vain velvollisuuden tunnosta, äiti on 80-vuotias, isä kuollut 20 vuotta sitten. Voin puhua äitini kanssa, mutta en sano mitään. Äiti on aina julistanut täydellistä äitiyttään kaikille. Hän oli kuitenkin uhriutuva, ei koskaan puolustanut minua missään, ei kannustanut. pikemminkin sanoi että et sä kumminkaan pärjää. Sisaruksia mulla ei ole. Ei äiti ollut väkivaltainen tai mieleltään sairas, ei mitään yksittäistä silmiinpistävää asiaa.
Välimme ovat viileät.
Mitä ihmeen velvollisuutta sinulla muka olisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä täällä on paljon iäkkäitä naisia jotka kokevat itsensä edelleen lapsiksi ja ovat jääneet kiinni siihen, että he eivät vaikkapa saaneet lempivanukastaan 5-vuotiaina.
Kai tajuatte, että kun olette vaikkapa 60-v niin siinä vaiheessa te olette olleet ihan omasta kehityksestänne ja elämästänne vastuussa täysin yksin vähintään 42 vuotta, eli olette ihan omien tekojenne lopputulos. Että silloin ei voi enää olla se kiukutteleva 5-vuotias joka syyttää äitiään kaikesta.
Herranjestas, kasvakaa ihmiset aikuisiksi ja ottakaa itse vastuu itsestänne ja elämästänne! Ja opetelkaa edes alkeellisia sosiaalisia taitoja.
Kun huonot vanhemmat aiheuttavat lapselle fobian joka haittaa normaalia elämää, vanhemmat ovat vastuussa ikuisesti. En ota ikinä vastuuta siitä, en vaikka eläisin satavuotiaaksi. Vika on heidän. Olen paikkaillut heidän virheitään terapiassa, mutta tuskin milloinkaan paranen täysin. Syytän heitä elämäni vaikeuttamisesta. Olen pärjännyt elämässä hyvin, mutta olisin pärjännyt paljon paremmin jos he eivät olisi rampauttaneet minua henkisesti kun olin puolustuskyvytön lapsi.
Niin ja ne sosiaaliset taidot? Vanhempieni takia saatan oksentaa pelosta ennen sosiaalisia tilaisuuksia. Joten selviytyminen on kohdallani ajankohtaisempaa kuin sosiaalisten taitojen opettelu.
Ehkä kannattaisi ottaa ainakin vastuuta siitä, ettei se homma jatku.
Vain sinä itse voit päättää siedettäväsi itseäsi määrättyihin asioihin. Pienin askelin, mutta sinä pystyt siihen. Ihan kuten ihmiset, jotka taistelivat itsensä ulos onnettomuuksien aiheuttamista vammoista.
Asenteesi ei vahingoita ketään muuta kun sinua itseäsi. Sanoisitko nuo sanat jollekin, joka on kärsinyt sodat ja muut kauheudet. Menneisyytesi on mikä on, mutta tulevaisuuden päätät sinä itse. Ei vanhempasi, vaikka tällä hetkellä, niin näyttää sinun myötävaikutuksella tapahtuvan.Sinulla on selvästi vaikeuksia ymmärtää lukemaasi. Yksinkertaistan sinulle.
Jos vanhemmat lyövät lasta niin että tämä ontuu lopun ikänsä, vastuu lyömisestä on vanhemmilla ikuisesti. Vastuu lapsen ontumisesta on vanhemmilla ikuisesti. Lapsella ei ole mitään vastuuta vanhempien teosta, ei vaikka lapsi onkin aikuinen ja pahoinpitelystä on kauan.
Aikuisella ihmisellä on vastuu ihan itsestään. Siihen kuuluu myös kasvaminen aikuiseksi eikä jääminen ikuiseksi lapseksi.
Kukaan ei voi elämänsä loppuun asti syyttää kaikesta vanhempiaan. Valtaosan elämästään ihminen silti on ihan itsenäinen aikuinen jolla on velvollisuus elää omaa elämäänsä ja tehdä omat päätöksensä.
- eri
Miten ne vanhemmat saa ymmärtämään, että heillä ole mitään oikeutta puuttua yli viisikymppisten lasten elämään? Vieläkin saan kuulla ohjeita, neuvoja ja kieltoja, miten minun ja perheeni pitää elää. On raskasta, kun pitää omille lapsillekin kertoa, että tästä ei sitten saa sanoa mummille ja tästä voi. Olisi kiva joskus jutella oman vanhemman kanssa kuten aikuisten kesken jutellaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä täällä on paljon iäkkäitä naisia jotka kokevat itsensä edelleen lapsiksi ja ovat jääneet kiinni siihen, että he eivät vaikkapa saaneet lempivanukastaan 5-vuotiaina.
Kai tajuatte, että kun olette vaikkapa 60-v niin siinä vaiheessa te olette olleet ihan omasta kehityksestänne ja elämästänne vastuussa täysin yksin vähintään 42 vuotta, eli olette ihan omien tekojenne lopputulos. Että silloin ei voi enää olla se kiukutteleva 5-vuotias joka syyttää äitiään kaikesta.
Herranjestas, kasvakaa ihmiset aikuisiksi ja ottakaa itse vastuu itsestänne ja elämästänne! Ja opetelkaa edes alkeellisia sosiaalisia taitoja.
Kun huonot vanhemmat aiheuttavat lapselle fobian joka haittaa normaalia elämää, vanhemmat ovat vastuussa ikuisesti. En ota ikinä vastuuta siitä, en vaikka eläisin satavuotiaaksi. Vika on heidän. Olen paikkaillut heidän virheitään terapiassa, mutta tuskin milloinkaan paranen täysin. Syytän heitä elämäni vaikeuttamisesta. Olen pärjännyt elämässä hyvin, mutta olisin pärjännyt paljon paremmin jos he eivät olisi rampauttaneet minua henkisesti kun olin puolustuskyvytön lapsi.
Niin ja ne sosiaaliset taidot? Vanhempieni takia saatan oksentaa pelosta ennen sosiaalisia tilaisuuksia. Joten selviytyminen on kohdallani ajankohtaisempaa kuin sosiaalisten taitojen opettelu.
Ehkä kannattaisi ottaa ainakin vastuuta siitä, ettei se homma jatku.
Vain sinä itse voit päättää siedettäväsi itseäsi määrättyihin asioihin. Pienin askelin, mutta sinä pystyt siihen. Ihan kuten ihmiset, jotka taistelivat itsensä ulos onnettomuuksien aiheuttamista vammoista.
Asenteesi ei vahingoita ketään muuta kun sinua itseäsi. Sanoisitko nuo sanat jollekin, joka on kärsinyt sodat ja muut kauheudet. Menneisyytesi on mikä on, mutta tulevaisuuden päätät sinä itse. Ei vanhempasi, vaikka tällä hetkellä, niin näyttää sinun myötävaikutuksella tapahtuvan.Sinulla on selvästi vaikeuksia ymmärtää lukemaasi. Yksinkertaistan sinulle.
Jos vanhemmat lyövät lasta niin että tämä ontuu lopun ikänsä, vastuu lyömisestä on vanhemmilla ikuisesti. Vastuu lapsen ontumisesta on vanhemmilla ikuisesti. Lapsella ei ole mitään vastuuta vanhempien teosta, ei vaikka lapsi onkin aikuinen ja pahoinpitelystä on kauan.
Aikuisella ihmisellä on vastuu ihan itsestään. Siihen kuuluu myös kasvaminen aikuiseksi eikä jääminen ikuiseksi lapseksi.
Kukaan ei voi elämänsä loppuun asti syyttää kaikesta vanhempiaan. Valtaosan elämästään ihminen silti on ihan itsenäinen aikuinen jolla on velvollisuus elää omaa elämäänsä ja tehdä omat päätöksensä.
- eri
Miten ne vanhemmat saa ymmärtämään, että heillä ole mitään oikeutta puuttua yli viisikymppisten lasten elämään? Vieläkin saan kuulla ohjeita, neuvoja ja kieltoja, miten minun ja perheeni pitää elää. On raskasta, kun pitää omille lapsillekin kertoa, että tästä ei sitten saa sanoa mummille ja tästä voi. Olisi kiva joskus jutella oman vanhemman kanssa kuten aikuisten kesken jutellaan.
Eli olet itse jo vanha. Etkä osaa suhtautua siihen, että sillä ei ole väliä vaikka joku toinen kertookin sinulle mielipiteensä tai antaa neuvoja - vaan että sinä voit ihan itse päättää ja elää elämääsi. Ja silti olla vihaamatta sitä ihmistä, joka niitä neuvoja antaa. Voit vaikka hymyillä kauniisti ja olla huomioimatta koko asiaa. Ja samalla kerrot antavasi neuvoja, jopa käskyjä, omille lapsillesi ("tästä ei sitten saa sanoa mummille"), eli et anna heille itsenäisyyttä ja vapautta etkä näe tässä sitten mitään paradoksia tai ongelmaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvon aina hakattua naista palaamaan hakkaajamiehensä luokse. Ei kukaan mies ole täydellinen!
Tämän ketjun naiset ovat kertomansa mukaan 40-60 -vuotiaita. He eivät ole palaamassa "lapsina" vanhempiensa luokse mutta silti vielä vanhoinakin syyttävät vanhempiaan omista elämänvalinnoistaan, vaikka ovat muuttaneet vanhempiensa luota pois jo kymmeniä vuosia sitten.
Onhan tuo nyt aivan absurdia ja naurettavaa jumiutua johonkin, että vuosikymmeniä sitten äiti ei tykännyt heidän hiusväristään, ja vinkua siitä 60-vuotiaana, varsinkin kun eivät itsekään ole kertomansa mukaan onnistuneet vanhempina. He kuulostavat 5-vuotiailta 65-vuotiaina.
Voisi tehdä sinulle hyvää lukea jokin psykologian alkeisiin johdatteleva teos.
Continually blaming parents can keep an adult stuck in the past. Parents are not the only contributors to individual identity. Temperament, genetics, and other relationships and experiences are also influences.
https://www.psychologytoday.com/us/blog/growing-friendships/202109/how-…
Voi hyvä ihminen katso ketjun aihe. Ei se että keskustelee kokemuksistaan niitä koskevassa ketjussa tarkoita että niihin olisi jumissa.
Varsinkaan ne jotka ovat tajunneet ne välit katkaista.
Eikä sekään tarkoita että olisi jumissa jos vaikka kärsii vanhempien aiheuttamasta paniikkihäiriöstä koko elämänsä. Ei monia henkisiä vammoja voi parantaa. Ne jäävät pysyviksi ja vaikuttavat ihmisen elämään. Tai vanhempien aiheuttama masennus. Sekin voi vaivata loppuelämän eikä sitä voi aina parantaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvon aina hakattua naista palaamaan hakkaajamiehensä luokse. Ei kukaan mies ole täydellinen!
Tämän ketjun naiset ovat kertomansa mukaan 40-60 -vuotiaita. He eivät ole palaamassa "lapsina" vanhempiensa luokse mutta silti vielä vanhoinakin syyttävät vanhempiaan omista elämänvalinnoistaan, vaikka ovat muuttaneet vanhempiensa luota pois jo kymmeniä vuosia sitten.
Onhan tuo nyt aivan absurdia ja naurettavaa jumiutua johonkin, että vuosikymmeniä sitten äiti ei tykännyt heidän hiusväristään, ja vinkua siitä 60-vuotiaana, varsinkin kun eivät itsekään ole kertomansa mukaan onnistuneet vanhempina. He kuulostavat 5-vuotiailta 65-vuotiaina.
Voisi tehdä sinulle hyvää lukea jokin psykologian alkeisiin johdatteleva teos.
Olen lukenut enemmänkin kuin alkeet ja Freud äitikomplekseineen on ikuisuuksia sitten naurettu historiaan täysin epätieteellisenä.
Sun kannattaisi lukea psykologista tutkimusta, joka on tehty 1800-luvun jälkeen.
Odotin sinun valehtelevan että olet psykiatri. Valehteletkin vain lukeneesi "enemmän kuin alkeet".
Voit ihan itsekin lukea:
https://www.psychologytoday.com/us/blog/growing-friendships/202109/how-…
https://greatergood.berkeley.edu/article/item/the_cost_of_blaming_paren…
https://www.goodtherapy.org/blog/blaming-your-parents-hurts-you-most-03…
Vanhempien syyttely on freudilaista eikä siihen ole uskottu psykologiassa enää yli sataan vuoteen. Jos terapeuttinne eivät ole tätä teille kertoneet, niin kyseiset terapeutit eivät ole erityisen koulutettuja tai hyviä työssään.
Näköjään olet ottanut tehtäväksesi vapauttaa vanhemmista vastuusta. Joku voisi epäillä että et jaa puolueetonta tietoa vaan sinulla on oma lehmä ojassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä täällä on paljon iäkkäitä naisia jotka kokevat itsensä edelleen lapsiksi ja ovat jääneet kiinni siihen, että he eivät vaikkapa saaneet lempivanukastaan 5-vuotiaina.
Kai tajuatte, että kun olette vaikkapa 60-v niin siinä vaiheessa te olette olleet ihan omasta kehityksestänne ja elämästänne vastuussa täysin yksin vähintään 42 vuotta, eli olette ihan omien tekojenne lopputulos. Että silloin ei voi enää olla se kiukutteleva 5-vuotias joka syyttää äitiään kaikesta.
Herranjestas, kasvakaa ihmiset aikuisiksi ja ottakaa itse vastuu itsestänne ja elämästänne! Ja opetelkaa edes alkeellisia sosiaalisia taitoja.
Kun huonot vanhemmat aiheuttavat lapselle fobian joka haittaa normaalia elämää, vanhemmat ovat vastuussa ikuisesti. En ota ikinä vastuuta siitä, en vaikka eläisin satavuotiaaksi. Vika on heidän. Olen paikkaillut heidän virheitään terapiassa, mutta tuskin milloinkaan paranen täysin. Syytän heitä elämäni vaikeuttamisesta. Olen pärjännyt elämässä hyvin, mutta olisin pärjännyt paljon paremmin jos he eivät olisi rampauttaneet minua henkisesti kun olin puolustuskyvytön lapsi.
Niin ja ne sosiaaliset taidot? Vanhempieni takia saatan oksentaa pelosta ennen sosiaalisia tilaisuuksia. Joten selviytyminen on kohdallani ajankohtaisempaa kuin sosiaalisten taitojen opettelu.
Ehkä kannattaisi ottaa ainakin vastuuta siitä, ettei se homma jatku.
Vain sinä itse voit päättää siedettäväsi itseäsi määrättyihin asioihin. Pienin askelin, mutta sinä pystyt siihen. Ihan kuten ihmiset, jotka taistelivat itsensä ulos onnettomuuksien aiheuttamista vammoista.
Asenteesi ei vahingoita ketään muuta kun sinua itseäsi. Sanoisitko nuo sanat jollekin, joka on kärsinyt sodat ja muut kauheudet. Menneisyytesi on mikä on, mutta tulevaisuuden päätät sinä itse. Ei vanhempasi, vaikka tällä hetkellä, niin näyttää sinun myötävaikutuksella tapahtuvan.Sinulla on selvästi vaikeuksia ymmärtää lukemaasi. Yksinkertaistan sinulle.
Jos vanhemmat lyövät lasta niin että tämä ontuu lopun ikänsä, vastuu lyömisestä on vanhemmilla ikuisesti. Vastuu lapsen ontumisesta on vanhemmilla ikuisesti. Lapsella ei ole mitään vastuuta vanhempien teosta, ei vaikka lapsi onkin aikuinen ja pahoinpitelystä on kauan.
Aikuisella ihmisellä on vastuu ihan itsestään. Siihen kuuluu myös kasvaminen aikuiseksi eikä jääminen ikuiseksi lapseksi.
Kukaan ei voi elämänsä loppuun asti syyttää kaikesta vanhempiaan. Valtaosan elämästään ihminen silti on ihan itsenäinen aikuinen jolla on velvollisuus elää omaa elämäänsä ja tehdä omat päätöksensä.
- eri
Miten ne vanhemmat saa ymmärtämään, että heillä ole mitään oikeutta puuttua yli viisikymppisten lasten elämään? Vieläkin saan kuulla ohjeita, neuvoja ja kieltoja, miten minun ja perheeni pitää elää. On raskasta, kun pitää omille lapsillekin kertoa, että tästä ei sitten saa sanoa mummille ja tästä voi. Olisi kiva joskus jutella oman vanhemman kanssa kuten aikuisten kesken jutellaan.
Eli olet itse jo vanha. Etkä osaa suhtautua siihen, että sillä ei ole väliä vaikka joku toinen kertookin sinulle mielipiteensä tai antaa neuvoja - vaan että sinä voit ihan itse päättää ja elää elämääsi. Ja silti olla vihaamatta sitä ihmistä, joka niitä neuvoja antaa. Voit vaikka hymyillä kauniisti ja olla huomioimatta koko asiaa. Ja samalla kerrot antavasi neuvoja, jopa käskyjä, omille lapsillesi ("tästä ei sitten saa sanoa mummille"), eli et anna heille itsenäisyyttä ja vapautta etkä näe tässä sitten mitään paradoksia tai ongelmaa?
On muutama asia, joista äidilleni ei saa kertoa. Niistä seuraa sellainen pskamyrsky, jolta haluan lapsiani suojella. Olen tosiaan jo vanha ja haluan viettää aikaa ja kuluttaa rahaa haluamillani tavoilla. Jossain vaiheessa minulle tuli mitta täyteen elämääni puuttumisesta.
Useimmat niistä vanhemmista pitävät itseään täydellisenä vanhempana, joiden lapsi katkaisee välit vanhempiinsa.
Yleensä tervepäinen vanhempi alkaa aika pian miettimään: "Mitä minä olen tehnyt väärin?" kun lapsi katkaisee välit vanhempaansa.
Jokainen vanhempi tekee virheitä. Joidenkin on helppo antaa vanhemmalleen anteeksi hänen virheensä. Toiset tarvitsevat etäisyyttä ja aikaa ennen kuin pystyvät antamaan anteeksi. Kolmansien pitää katkaista välit kokonaan. Ja lopulta se, auttaako anteeksiantokaan korjaamaan välejä, riippuu myös siitä, pystyykö vanhempi hyväksymään lapsensa ja hänen elämänsä sellaisena, millaiseksi se on muodostunut. Ja pystyykö vanhempi antamaan anteeksi sen, että lapsi otti etäisyyttä/katkaisi välit.
Et nyt suoraan sanottuna vaikuta ollenkaan sellaiselta henkilöltä joka ymmärtää mitään aikuisilta vaadittavista taidoista.