Lue keskustelun säännöt.
Tavalliselle vanhemmalle on kauheaa jos aikuinen lapsi laittaa välit yhtäkkiä poikki ja katoaa elämästä
09.07.2023 |
Tälläkin palstalla peukutetaan ihmisiä jotka ovat kadonneet vanhempiensa elämästä täysin, tai ovat suunnittelemassa sitä. Oikein kannustetaan siihen.
En hetkeäkään epäile etteikö olisi olemassa hirviövanhempia jotka tietentahtoen ovat halunneet tuhota lapsensa elämän. Vanhempia jotka ovat ilkeitä, fyysisesti ja henkisesti väkivaltaisia, petollisia, myrkyllisiä, päihteileviä, ailahtelevia, välinpitämättömiä, kiristäviä, hyväksikäyttäviä, arvostelevia, kateellisia, etäisiä, tunkeilevia, painostavia, vähätteleviä jne. Ei sellaisen kanssa halua eikä tarvitse olla tekemisissä.
Sitten on ne vanhemmat joiden lasta on rakastettu, kannustettu, oltu tukena elämän ylä- ja alamäissä. Oltu ihan tavallisia vanhempia, jotka ovat halunneet olla tietoisia kasvattajia. On yritetty tietoisesti välttää niitä virheitä mitä esimerkiksi omassa suvussa on tehty ja mikä on aiheuttanut vahinkoa.
Sitten yhtenä päivänä lapsi ei vain enää ota yhteyttä eikä vastaa puhelimeen. Vanhemmalle tulee tunne että kaikki ei ole kunnossa. Kysytään varovasti että onko kaikki hyvin. Huoli herää. Ei vastausta, vaikka viestit luettu. Muutaman viikon päästä lapselta tulee katkera viesti että kokee vanhempiensa pilanneen hänen elämänsä eikä halua enää olla väleissä. Asiaa ei suostu sen kummemmin avaamaan että saisi edes jonkunlaisen käsityksen tilanteesta. Hämmennys iskee, alkaa loputon miettiminen ja kelaaminen. Oliko syynä kenties muutto toiselle paikkakunnalle kun lapsi oli 10-vuotias? Oliko syynä äidin hetkellinen työttömyys ja huonompi rahatilanne? Mitään selkeästi vahingollista tapahtumaa ei tule mieleen historiasta.
Tätä tilannetta voisi verrata oman lapsen katoamiseen. Ei selityksiä tai vastauksia. Kyse ei ole siitä etteikö vanhempi pystyisi näkemään virheitään, päinvastoin hän etsii niitä itsestään ja historiasta, etsii vertaistukea ja puhuu ammattilaisten kanssa.
Sureva äiti
Kommentit (1125)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä näin:
Tuttua on itsetuhoisuuteen hienovaraisesti viittaavat puheenvuorot, "varmaan kuolen tähän" jos teen jotain ei-mieluisaa kuten vaikka matkustan, minun syyllistämiseni, lasteni elämänvalintojen arvostelu minulle, annetaan ymmärtää, että olen huono äiti kun en pakota lasta tiettyihin jatko-opintoihin ja lapselle minua sitten arvostellaan ja pyritään välillä onnistuneesti lyömään kiilaa minun ja lapseni väliin. Eli minulle jauhetaan että lapsen pitäisi opiskella paikassa X ja miksi en tee jotain että hän sinne menisi. Tämä huutaen. Lapselle sanotaan että äitisi yrittää sinua niin rajoittaa elämässä, älä kuuntele häntä vaan voit tehdä ihan mitä vaan ja lapsen kohdalla on tosiaan ollut aina vapaa valitsemaan haluamansa alan, ainoa joka haluaisi rajoittaa on tuo isovanhempi mutta nuoren mielessä hän on saanut sen puhuttua niin päin, että me vanhemmat vaan halutaan nuorelle pahaa ja hän on se hyvä, joka nuorta puolustaa.
Jos ei ole tällaisen henkilön kanssa elänyt, ei voi tajuta mitä se on. Suurin typeryys minulta oli, että ajattelin hänen kykenevän erilaiseen isovanhemmuuteen kuin mitä vanhemmuutensa oli, mutta ei koira karvoistaan pääse.
Eli sulla on lapsi, joka syyttää sua, pitää sua huonona äitinä ja kohta katkaisee välit.
Toisin sanoen, olet ihan samassa tilanteessa kuin ap.
Sillä erolla, että ap:n lapsi ei ole kertonut hänelle mistä on vihainen mutta tuon kirjoittajan lapsi vihaa häntä opiskelumahdollisuuksiensa rajoittamisesta, joten on siksi katkaisemassa välit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neuvon aina hakattua naista palaamaan hakkaajamiehensä luokse. Ei kukaan mies ole täydellinen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vika voi olla vanhemmissa tai lapsessa. Ei sitä voi nyt tietää. Tai yleisimmin varmaan molemmissa, keskinäisessä vuorovaikutuksessa.
Ei tuo kyllä lapseltakaan kypsää käytöstä ole. Kyllä olisi oikein edes kertoa toiselle, mistä tätä syyttää. Ja ap:n pitää nyt vaan antaa tilaa ja aikaa, vaikka olisi kuinka hämmentynyt.
Meillä mielisairas vanhempi alkoi huutamaan: "MIKS SÄ PUOLUSTAT SITÄ?!", kun toinen vanhempi luetteli ilmiselviä välien katkaisun syitä. Ainoa asia mitä sai tehdä oli juoruilla siitä kuinka lapsi on mielisairas. Se sai hänet rauhoittumaan kuin taikaiskusta.
Meillä taas toinen vanhempi asettui kontrolloivan ja manipuloivan vanhemman tueksi, kun ensimmäisiä kertoja uskalsin sanoa suoraan, että minua ei saa enää jatkossa kohdella niin. Olin kuulemma hullu ja sairas ihminen. Tällaiset reaktiot ovat yksi syy siihen, miksi jotkut katkaisevat lopulta välit syytä kertomatta. Siitä syyn kertomisesta kun saa vähintään henkistä väkivaltaa palkkioksi.
Aina kun huomaat jonkun ihmisen välttelevän seuraasi, kannattaa kysyä mikä käytöksessäsi on sellaista, ettei tuo ihminen koe oloaan hyväksi lähelläsi. Erityisesti jos välttelijä on läheinen, kuten oma lapsi. Silloin siihen välttelyyn on melko varmasti hyvä syy.
Oletko koskaan miettinyt miksi sinun vanhempasi kokivat sinut hulluksi ja sairaaksi? Mitä se oikeasti oli mitä teit, joka aiheutti nämä sanat?
Miten sinua sitten kohdeltiin?En kerro yksityiskohtia koska en halua tulla tunnistetuksi, mutta kieltäydyin noudattamasta rajusti yksityisyyttäni loukkaavaa käskyä. Olin yli 30-vuotias. Kyseinen toimenpide olisi myös alaikäiseen kohdistettuna lainvastainen, vaikka tekijä olisi lapsen huoltaja.
Eli jos olisit jatkanut yhteyttä heidän kanssaan sinut olisi pakkoraahattu johonkin toimenpiteeseen? Minun on vaikea kuvitella mitä tuo voisi olla, mutta esimerkiksi joku ympärileikkaus tai sterilisaatio? En oikein kyllä ymmärrä miten joku 30- vuotias mies on ajautunut tuollaiseen tilanteeseen, jossa ainoa vaihtoehto on katkaista välit.
Kyse ei ole lääketieteellisestä toimenpiteestä. Minua yritettiin painostaa tekemään jotakin sellaista, jonka seurauksena olisin menettänyt yksityisyyteni. Jos tämä asia olisi tehty minulle pakolla, teko olisi ollut lainvastainen (siitä voit siis päätellä oliko kohtuullista kehottaa minua ko. tekoon).
Otin vanhempiini etäisyyttä siitä syystä että en suostunut enää olemaan henkisen väkivallan kohteena. Kertauksen vuoksi, esimerkkejä tästä henkisestä väkivallasta olivat siis:
1. painostaminen mainittuun tekoon ja
2. se että minua nimiteltiin hulluksi ja mielisairaaksi kun en suostunut ja sanoin lisäksi ettei minua saa painostaa.
(En muuten ole kertonut sukupuoltani.)
Tiedän ettet sanonut sukupuoltasi, mutta kuten sanoin, minun on vaikea kuvitella toimenpidettä. Koska avaat asiaa niin vähän, joudun päättelemään asioita todella pienin tiedoin. Joki tuolla kirjoitti, että ehkä sinua yritettiin pakkohoitoon. En tiedä voiko se olla totta, mutta jossitellaan ihan yleisellä tasolla.
Jos omat vanhemmat yrittävät saada lastaan pakkohoitoon ja he kutsuvat sairaaksi ja hulluksi, niin siihen on kyllä yleensä syy. Mielenterveysongelmista kärsivä ei yleensä koe olevansa sairas, mutta ymmärtää tietysti sanat mitä hänelle sanotaan. Tällaisissa tilanteissa olisi äärettömän mielenkiintoista kuulla näiden vanhempien ajatuksia. Mikä saa heidän miettimään tuota vaihtoehtoa ja sanomaan ääneen nuo asiat? Voisiko niissä olla totuutta takana? Huumeiden käyttäjät varmasti kokevat sen itsemäärämisenä ja oikeutenaan, että he voivat käyttää, mutta miten vanhemmat sen kokevat? Mania? Siinäkin sairas itse ei näe kuinka haitallisiin asioihin hän ajautuu. Anoreksia?
Nuo sanat eivät ole kivoja kuulla, mutta ehkä ne ovat kuitenkin jonkun pelastus. Minulta löytyy kyllä aika paljonkin ymmärrystä juuri näiden tyyppiseen tapausten vanhemmille. Se ei ole helppoa katsella sivusta, kun oma lapsi vaikka sairauden takia käyttäytyy täysin sekavasti, mutta ei itse ymmärrä tilanteen vakavuutta.
Mikään ei pakota sinua päättelemään että minua olisi yritetty saada pakkohoitoon. Se on oma valintasi ja voit halutessasi valita toisinkin.
Kuvitteellinen, mahdollisimman hyvin todellisuutta vastaava esimerkki: Vanhempani halusivat. kiihkeästi minun osallistuvan Big Brother -ohjelmaan, koska olihan niin ikävää kun heillä ei ollut sukulaisille riittävästi kerrottavaa elämäni käänteistä. Ohjelmaan osallistuminen olisi heidän mielestään ollut oiva ratkaisu tähän kiperään ongelmaan, ja siitähän olisi vielä voinut voittaa rahaakin, joten olisi suorastaan typerää minulta kieltäytyä!
Kun kieltäydyin, minulta alettiin tivata syitä siihen. Jokainen terve ihminen osaa itse kuvitella vaikka minkälaisia syitä ja hyväksyy kieltäytymisen ilman vastalauseita. Syiden tivaaminen on eräs kontrolloinnin muoto. Kun jonkin syyn kertoo, siihen aletaan keksiä vastaväitteitä. Tuloksena on loputon ja tulokseton, hengeltään hyvin kuormittava keskustelu. "Heikommat" yksilöt (enkä nyt tarkoita kielteisellä tavalla heikkoa vaan normaalia inhimillistä miellyttämisenhalua) saattavat väsytystaistelun tuloksena taipua ihan vain saadakseen sen keskustelun loppumaan.
Itse en ole koskaan näihin vanhempieni vaatimuksiin suostunut, mutta nuo keskustelut ovat silti pahaatekeviä ja tuossa kohtaa minulle tuli mitta täyteen. Kerroin että en suostu tällaiseen painostukseen enää jatkossa ja että minulla on aikuisena ihmisenä vapaus tehdä omat päätökseni itse. Tämän jälkeen minulle kerrottiin minun olevan mielisairas.
Perheemme on ulospäin aivan täysin normaali, jopa muiden silmissä arvostettu ja pidetty perhe. Vanhempani ajattelevat aivan varmasti olevansa tällaisia aloittajankin esiin nostamia "tavallisia" vanhempia.
Eli sinulla on jokin vakava mielenterveysongelma jota et halua hoitaa. Ja vanhempasi ovat yrittäneet auttaa sinua.
Mielestäsi se, että ei osallistu BB-ohjelmaan, on vakava mielenterveysongelma?
Leikitään, että kyseessä oli BB ja kyseessä kolmekymppinen kirjoittaja.
Minä vastaavassa tilanteessa olisin vain nauranut. Ja kun minua olisi kutsuttu mielisairaaksi olisi nauranut vielä enemmän ja sitten olisin keittänyt meille kahvit ja katsonut temppareita ihan vaan periaatteesta ja alkanut jankuttaa heidän osallistumisestaan, kuka halua olla miljonääri.Siinä vaiheessa ei paljon naurata kun on 30 vuotta ollut tämän dynamiikan kohteena, josta suurin osa alaikäisenä lapsena, joka ei vielä edes ymmärrä sen olevan henkistä väkivaltaa ja on vanhemmista täysin riippuvainen. Lapsihan kasvaa pitämään kasvuympäristöään normaalina, olipa se millainen tahansa. Siksi me tällaisissa kodeissa kasvaneet olemme joskus vasta kolme- tai nelikymppisenä tekemässä sitä irtiottoa, joka terveempien perheiden lapsilla tapahtuu teininä.
Ehkä sinun vanhempasi tosiaan haluavat sinun muuttavan pois. Vaikka sitten sinne BB-taloon. Pakko myöntää, että aika outo dynamiikka teillä on ja ehkä tosiaan on aika, että otat vastuuta siitä omasta elämästäsi. Minusta sinun kannattaisi kyllä nauraa asialle, koska onhan tuo näin sivullisena katsottuna aika koomista.
Tuosta on noin 15 vuotta aikaa ja ensimmäisen kerran pystyin nauramaan asialle noin 10 vuotta sitten. Nykyään olen jo ihan ok.
Mutta kirjoitat siitä edelleen tänne, eli olet jumissa 15 vuotta tapahtuneessa asiassa. Ei ole tervettä.
Sinä et ole terve. Hän keskustelee ketjun aiheesta. Sinä solvaat keskustelijoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä näin:
Tuttua on itsetuhoisuuteen hienovaraisesti viittaavat puheenvuorot, "varmaan kuolen tähän" jos teen jotain ei-mieluisaa kuten vaikka matkustan, minun syyllistämiseni, lasteni elämänvalintojen arvostelu minulle, annetaan ymmärtää, että olen huono äiti kun en pakota lasta tiettyihin jatko-opintoihin ja lapselle minua sitten arvostellaan ja pyritään välillä onnistuneesti lyömään kiilaa minun ja lapseni väliin. Eli minulle jauhetaan että lapsen pitäisi opiskella paikassa X ja miksi en tee jotain että hän sinne menisi. Tämä huutaen. Lapselle sanotaan että äitisi yrittää sinua niin rajoittaa elämässä, älä kuuntele häntä vaan voit tehdä ihan mitä vaan ja lapsen kohdalla on tosiaan ollut aina vapaa valitsemaan haluamansa alan, ainoa joka haluaisi rajoittaa on tuo isovanhempi mutta nuoren mielessä hän on saanut sen puhuttua niin päin, että me vanhemmat vaan halutaan nuorelle pahaa ja hän on se hyvä, joka nuorta puolustaa.
Jos ei ole tällaisen henkilön kanssa elänyt, ei voi tajuta mitä se on. Suurin typeryys minulta oli, että ajattelin hänen kykenevän erilaiseen isovanhemmuuteen kuin mitä vanhemmuutensa oli, mutta ei koira karvoistaan pääse.
Eli sulla on lapsi, joka syyttää sua, pitää sua huonona äitinä ja kohta katkaisee välit.
Toisin sanoen, olet ihan samassa tilanteessa kuin ap.
En tiedä kirjoitinko jotenkin epäselvästi; meillä on oman lapsen kanssa hyvät välit, joita tämä isovanhempi yrittänyt hämmentää ja teinivuosina välillä onnistunutkin mutta ei onneksi pysyvästi. Lapseni on siis jo aikuinen, hänellä on oma elämänsä ja perhe enkä ajattele että hän olisi minulle jotain velkaa tai tilivelvollinen elämästään. Soitellaan ja nähdään ihan normaalisti. Oma suhteeni vanhempiini on ekassa viestissä kuvatuista syistä hankala ja olen viilentänyt välit, koska en heidän toimintaansa jaksa. Tunnistan kuvion isovanhemman ja lapsenlapsen välillä siksi, että minut samoin keinoin manipuloitiin lapsena olemaan toisen vanhemman puolella ja vihaamaan toista, tuttu kuvio varmasti joillekin avioerolapsille ja aikuisena vasta tajusin, miten sairas tuo kuvio kotona oli. Tarkoitus oli kuvata miten "ihan tavallinen vanhempi" voi olla jotain aivan muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä täällä on paljon iäkkäitä naisia jotka kokevat itsensä edelleen lapsiksi ja ovat jääneet kiinni siihen, että he eivät vaikkapa saaneet lempivanukastaan 5-vuotiaina.
Kai tajuatte, että kun olette vaikkapa 60-v niin siinä vaiheessa te olette olleet ihan omasta kehityksestänne ja elämästänne vastuussa täysin yksin vähintään 42 vuotta, eli olette ihan omien tekojenne lopputulos. Että silloin ei voi enää olla se kiukutteleva 5-vuotias joka syyttää äitiään kaikesta.
Herranjestas, kasvakaa ihmiset aikuisiksi ja ottakaa itse vastuu itsestänne ja elämästänne! Ja opetelkaa edes alkeellisia sosiaalisia taitoja.
Kun huonot vanhemmat aiheuttavat lapselle fobian joka haittaa normaalia elämää, vanhemmat ovat vastuussa ikuisesti. En ota ikinä vastuuta siitä, en vaikka eläisin satavuotiaaksi. Vika on heidän. Olen paikkaillut heidän virheitään terapiassa, mutta tuskin milloinkaan paranen täysin. Syytän heitä elämäni vaikeuttamisesta. Olen pärjännyt elämässä hyvin, mutta olisin pärjännyt paljon paremmin jos he eivät olisi rampauttaneet minua henkisesti kun olin puolustuskyvytön lapsi.
Niin ja ne sosiaaliset taidot? Vanhempieni takia saatan oksentaa pelosta ennen sosiaalisia tilaisuuksia. Joten selviytyminen on kohdallani ajankohtaisempaa kuin sosiaalisten taitojen opettelu.
Ehkä kannattaisi ottaa ainakin vastuuta siitä, ettei se homma jatku.
Vain sinä itse voit päättää siedettäväsi itseäsi määrättyihin asioihin. Pienin askelin, mutta sinä pystyt siihen. Ihan kuten ihmiset, jotka taistelivat itsensä ulos onnettomuuksien aiheuttamista vammoista.
Asenteesi ei vahingoita ketään muuta kun sinua itseäsi. Sanoisitko nuo sanat jollekin, joka on kärsinyt sodat ja muut kauheudet. Menneisyytesi on mikä on, mutta tulevaisuuden päätät sinä itse. Ei vanhempasi, vaikka tällä hetkellä, niin näyttää sinun myötävaikutuksella tapahtuvan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä täällä on paljon iäkkäitä naisia jotka kokevat itsensä edelleen lapsiksi ja ovat jääneet kiinni siihen, että he eivät vaikkapa saaneet lempivanukastaan 5-vuotiaina.
Kai tajuatte, että kun olette vaikkapa 60-v niin siinä vaiheessa te olette olleet ihan omasta kehityksestänne ja elämästänne vastuussa täysin yksin vähintään 42 vuotta, eli olette ihan omien tekojenne lopputulos. Että silloin ei voi enää olla se kiukutteleva 5-vuotias joka syyttää äitiään kaikesta.
Herranjestas, kasvakaa ihmiset aikuisiksi ja ottakaa itse vastuu itsestänne ja elämästänne! Ja opetelkaa edes alkeellisia sosiaalisia taitoja.
Kun huonot vanhemmat aiheuttavat lapselle fobian joka haittaa normaalia elämää, vanhemmat ovat vastuussa ikuisesti. En ota ikinä vastuuta siitä, en vaikka eläisin satavuotiaaksi. Vika on heidän. Olen paikkaillut heidän virheitään terapiassa, mutta tuskin milloinkaan paranen täysin. Syytän heitä elämäni vaikeuttamisesta. Olen pärjännyt elämässä hyvin, mutta olisin pärjännyt paljon paremmin jos he eivät olisi rampauttaneet minua henkisesti kun olin puolustuskyvytön lapsi.
Niin ja ne sosiaaliset taidot? Vanhempieni takia saatan oksentaa pelosta ennen sosiaalisia tilaisuuksia. Joten selviytyminen on kohdallani ajankohtaisempaa kuin sosiaalisten taitojen opettelu.
Siis ihan oikeasti et ole kyennyt usean vuosikymmenen aikuisuuden aikana opettelemaan aikuisilta vaadittavia taitoja? Tuohan kertoo vain sinun kyvyttömyydestäsi. Ota vastuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä näin:
Tuttua on itsetuhoisuuteen hienovaraisesti viittaavat puheenvuorot, "varmaan kuolen tähän" jos teen jotain ei-mieluisaa kuten vaikka matkustan, minun syyllistämiseni, lasteni elämänvalintojen arvostelu minulle, annetaan ymmärtää, että olen huono äiti kun en pakota lasta tiettyihin jatko-opintoihin ja lapselle minua sitten arvostellaan ja pyritään välillä onnistuneesti lyömään kiilaa minun ja lapseni väliin. Eli minulle jauhetaan että lapsen pitäisi opiskella paikassa X ja miksi en tee jotain että hän sinne menisi. Tämä huutaen. Lapselle sanotaan että äitisi yrittää sinua niin rajoittaa elämässä, älä kuuntele häntä vaan voit tehdä ihan mitä vaan ja lapsen kohdalla on tosiaan ollut aina vapaa valitsemaan haluamansa alan, ainoa joka haluaisi rajoittaa on tuo isovanhempi mutta nuoren mielessä hän on saanut sen puhuttua niin päin, että me vanhemmat vaan halutaan nuorelle pahaa ja hän on se hyvä, joka nuorta puolustaa.
Jos ei ole tällaisen henkilön kanssa elänyt, ei voi tajuta mitä se on. Suurin typeryys minulta oli, että ajattelin hänen kykenevän erilaiseen isovanhemmuuteen kuin mitä vanhemmuutensa oli, mutta ei koira karvoistaan pääse.
Eli sulla on lapsi, joka syyttää sua, pitää sua huonona äitinä ja kohta katkaisee välit.
Toisin sanoen, olet ihan samassa tilanteessa kuin ap.
En tiedä kirjoitinko jotenkin epäselvästi; meillä on oman lapsen kanssa hyvät välit, joita tämä isovanhempi yrittänyt hämmentää ja teinivuosina välillä onnistunutkin mutta ei onneksi pysyvästi. Lapseni on siis jo aikuinen, hänellä on oma elämänsä ja perhe enkä ajattele että hän olisi minulle jotain velkaa tai tilivelvollinen elämästään. Soitellaan ja nähdään ihan normaalisti. Oma suhteeni vanhempiini on ekassa viestissä kuvatuista syistä hankala ja olen viilentänyt välit, koska en heidän toimintaansa jaksa. Tunnistan kuvion isovanhemman ja lapsenlapsen välillä siksi, että minut samoin keinoin manipuloitiin lapsena olemaan toisen vanhemman puolella ja vihaamaan toista, tuttu kuvio varmasti joillekin avioerolapsille ja aikuisena vasta tajusin, miten sairas tuo kuvio kotona oli. Tarkoitus oli kuvata miten "ihan tavallinen vanhempi" voi olla jotain aivan muuta.
Jep. Meillä myös mummo yritti rakentaa minun perheeseeni saman sairaan kuvion joka lapsuudenperheessäni vallitsi.
Me emme ole tekemisissä. Katkaisin välit heti kun tämän näin eikä lapset edes muista häntä enää.
Hän ei itsessään ikinä mitään vikaa näe ja kaikki keskusteleminen on täysin hyödytöntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä näin:
Tuttua on itsetuhoisuuteen hienovaraisesti viittaavat puheenvuorot, "varmaan kuolen tähän" jos teen jotain ei-mieluisaa kuten vaikka matkustan, minun syyllistämiseni, lasteni elämänvalintojen arvostelu minulle, annetaan ymmärtää, että olen huono äiti kun en pakota lasta tiettyihin jatko-opintoihin ja lapselle minua sitten arvostellaan ja pyritään välillä onnistuneesti lyömään kiilaa minun ja lapseni väliin. Eli minulle jauhetaan että lapsen pitäisi opiskella paikassa X ja miksi en tee jotain että hän sinne menisi. Tämä huutaen. Lapselle sanotaan että äitisi yrittää sinua niin rajoittaa elämässä, älä kuuntele häntä vaan voit tehdä ihan mitä vaan ja lapsen kohdalla on tosiaan ollut aina vapaa valitsemaan haluamansa alan, ainoa joka haluaisi rajoittaa on tuo isovanhempi mutta nuoren mielessä hän on saanut sen puhuttua niin päin, että me vanhemmat vaan halutaan nuorelle pahaa ja hän on se hyvä, joka nuorta puolustaa.
Jos ei ole tällaisen henkilön kanssa elänyt, ei voi tajuta mitä se on. Suurin typeryys minulta oli, että ajattelin hänen kykenevän erilaiseen isovanhemmuuteen kuin mitä vanhemmuutensa oli, mutta ei koira karvoistaan pääse.
Eli sulla on lapsi, joka syyttää sua, pitää sua huonona äitinä ja kohta katkaisee välit.
Toisin sanoen, olet ihan samassa tilanteessa kuin ap.
En tiedä kirjoitinko jotenkin epäselvästi; meillä on oman lapsen kanssa hyvät välit, joita tämä isovanhempi yrittänyt hämmentää ja teinivuosina välillä onnistunutkin mutta ei onneksi pysyvästi. Lapseni on siis jo aikuinen, hänellä on oma elämänsä ja perhe enkä ajattele että hän olisi minulle jotain velkaa tai tilivelvollinen elämästään. Soitellaan ja nähdään ihan normaalisti. Oma suhteeni vanhempiini on ekassa viestissä kuvatuista syistä hankala ja olen viilentänyt välit, koska en heidän toimintaansa jaksa. Tunnistan kuvion isovanhemman ja lapsenlapsen välillä siksi, että minut samoin keinoin manipuloitiin lapsena olemaan toisen vanhemman puolella ja vihaamaan toista, tuttu kuvio varmasti joillekin avioerolapsille ja aikuisena vasta tajusin, miten sairas tuo kuvio kotona oli. Tarkoitus oli kuvata miten "ihan tavallinen vanhempi" voi olla jotain aivan muuta.
Kirjoitit mm. "nuoren mielessä hän on saanut sen puhuttua niin päin, että me vanhemmat vaan halutaan nuorelle pahaa". Eli tuon kirjoittamasi mukaan sulla on nuori, jonka mielestä te vanhemmat haluatte hänelle vain pahaa. Toisin sanoen, oman kertomasi mukaan, jos siltä nuorelta kysyttäisiin, niin olisit kammottava, hänelle pahaa tahtova, manipuloiva vanhempi.
Toisaalta nyt kerrot, että hän onkin jo aikuinen. Tosin silti myönnät, että teilläkin on pitkään (teinivuodet) olleet välit poikki ja nyt viileät välit ("hänellä on oma elämänsä").
Tajuat kai, että lapsesi todennäköisesti kuvailisi sinua vähintään yhtä rumasti kuin sinä äitiäsi, tai jopa pahemmin, kun sinulta ja lapseltasi ovat vuosikaudet olleet huonot välit jo silloin kun hän oli alaikäinen ja nytkin vain viileät ja etäiset ja hän elää omaa elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä näin:
Tuttua on itsetuhoisuuteen hienovaraisesti viittaavat puheenvuorot, "varmaan kuolen tähän" jos teen jotain ei-mieluisaa kuten vaikka matkustan, minun syyllistämiseni, lasteni elämänvalintojen arvostelu minulle, annetaan ymmärtää, että olen huono äiti kun en pakota lasta tiettyihin jatko-opintoihin ja lapselle minua sitten arvostellaan ja pyritään välillä onnistuneesti lyömään kiilaa minun ja lapseni väliin. Eli minulle jauhetaan että lapsen pitäisi opiskella paikassa X ja miksi en tee jotain että hän sinne menisi. Tämä huutaen. Lapselle sanotaan että äitisi yrittää sinua niin rajoittaa elämässä, älä kuuntele häntä vaan voit tehdä ihan mitä vaan ja lapsen kohdalla on tosiaan ollut aina vapaa valitsemaan haluamansa alan, ainoa joka haluaisi rajoittaa on tuo isovanhempi mutta nuoren mielessä hän on saanut sen puhuttua niin päin, että me vanhemmat vaan halutaan nuorelle pahaa ja hän on se hyvä, joka nuorta puolustaa.
Jos ei ole tällaisen henkilön kanssa elänyt, ei voi tajuta mitä se on. Suurin typeryys minulta oli, että ajattelin hänen kykenevän erilaiseen isovanhemmuuteen kuin mitä vanhemmuutensa oli, mutta ei koira karvoistaan pääse.
Eli sulla on lapsi, joka syyttää sua, pitää sua huonona äitinä ja kohta katkaisee välit.
Toisin sanoen, olet ihan samassa tilanteessa kuin ap.
En tiedä kirjoitinko jotenkin epäselvästi; meillä on oman lapsen kanssa hyvät välit, joita tämä isovanhempi yrittänyt hämmentää ja teinivuosina välillä onnistunutkin mutta ei onneksi pysyvästi. Lapseni on siis jo aikuinen, hänellä on oma elämänsä ja perhe enkä ajattele että hän olisi minulle jotain velkaa tai tilivelvollinen elämästään. Soitellaan ja nähdään ihan normaalisti. Oma suhteeni vanhempiini on ekassa viestissä kuvatuista syistä hankala ja olen viilentänyt välit, koska en heidän toimintaansa jaksa. Tunnistan kuvion isovanhemman ja lapsenlapsen välillä siksi, että minut samoin keinoin manipuloitiin lapsena olemaan toisen vanhemman puolella ja vihaamaan toista, tuttu kuvio varmasti joillekin avioerolapsille ja aikuisena vasta tajusin, miten sairas tuo kuvio kotona oli. Tarkoitus oli kuvata miten "ihan tavallinen vanhempi" voi olla jotain aivan muuta.
Siis itse olet jotain vähintään 60 ja sinulla itselläsikin on aikuinen lapsi, jonka suhteen olet epäonnistunut eikä teillä ole hyvät välit.
Ja syytät eläkeikäisenä vielä äitiäsi? Kai tajuat miten naurettavaa ja absurdia tuo on.
Joten silloinhan tämä keskustelun kysymys osuu juuri sinuun: mitä sinä olet tehnyt väärin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä näin:
Tuttua on itsetuhoisuuteen hienovaraisesti viittaavat puheenvuorot, "varmaan kuolen tähän" jos teen jotain ei-mieluisaa kuten vaikka matkustan, minun syyllistämiseni, lasteni elämänvalintojen arvostelu minulle, annetaan ymmärtää, että olen huono äiti kun en pakota lasta tiettyihin jatko-opintoihin ja lapselle minua sitten arvostellaan ja pyritään välillä onnistuneesti lyömään kiilaa minun ja lapseni väliin. Eli minulle jauhetaan että lapsen pitäisi opiskella paikassa X ja miksi en tee jotain että hän sinne menisi. Tämä huutaen. Lapselle sanotaan että äitisi yrittää sinua niin rajoittaa elämässä, älä kuuntele häntä vaan voit tehdä ihan mitä vaan ja lapsen kohdalla on tosiaan ollut aina vapaa valitsemaan haluamansa alan, ainoa joka haluaisi rajoittaa on tuo isovanhempi mutta nuoren mielessä hän on saanut sen puhuttua niin päin, että me vanhemmat vaan halutaan nuorelle pahaa ja hän on se hyvä, joka nuorta puolustaa.
Jos ei ole tällaisen henkilön kanssa elänyt, ei voi tajuta mitä se on. Suurin typeryys minulta oli, että ajattelin hänen kykenevän erilaiseen isovanhemmuuteen kuin mitä vanhemmuutensa oli, mutta ei koira karvoistaan pääse.
Eli sulla on lapsi, joka syyttää sua, pitää sua huonona äitinä ja kohta katkaisee välit.
Toisin sanoen, olet ihan samassa tilanteessa kuin ap.
En tiedä kirjoitinko jotenkin epäselvästi; meillä on oman lapsen kanssa hyvät välit, joita tämä isovanhempi yrittänyt hämmentää ja teinivuosina välillä onnistunutkin mutta ei onneksi pysyvästi. Lapseni on siis jo aikuinen, hänellä on oma elämänsä ja perhe enkä ajattele että hän olisi minulle jotain velkaa tai tilivelvollinen elämästään. Soitellaan ja nähdään ihan normaalisti. Oma suhteeni vanhempiini on ekassa viestissä kuvatuista syistä hankala ja olen viilentänyt välit, koska en heidän toimintaansa jaksa. Tunnistan kuvion isovanhemman ja lapsenlapsen välillä siksi, että minut samoin keinoin manipuloitiin lapsena olemaan toisen vanhemman puolella ja vihaamaan toista, tuttu kuvio varmasti joillekin avioerolapsille ja aikuisena vasta tajusin, miten sairas tuo kuvio kotona oli. Tarkoitus oli kuvata miten "ihan tavallinen vanhempi" voi olla jotain aivan muuta.
Kirjoitit mm. "nuoren mielessä hän on saanut sen puhuttua niin päin, että me vanhemmat vaan halutaan nuorelle pahaa". Eli tuon kirjoittamasi mukaan sulla on nuori, jonka mielestä te vanhemmat haluatte hänelle vain pahaa. Toisin sanoen, oman kertomasi mukaan, jos siltä nuorelta kysyttäisiin, niin olisit kammottava, hänelle pahaa tahtova, manipuloiva vanhempi.
Toisaalta nyt kerrot, että hän onkin jo aikuinen. Tosin silti myönnät, että teilläkin on pitkään (teinivuodet) olleet välit poikki ja nyt viileät välit ("hänellä on oma elämänsä").
Tajuat kai, että lapsesi todennäköisesti kuvailisi sinua vähintään yhtä rumasti kuin sinä äitiäsi, tai jopa pahemmin, kun sinulta ja lapseltasi ovat vuosikaudet olleet huonot välit jo silloin kun hän oli alaikäinen ja nytkin vain viileät ja etäiset ja hän elää omaa elämäänsä.
Se että aikuisella lapsella on oma elämä jota äiti kunnioittaa ei todellakaan tarkoita viileitä välejä vaan juurikin päinvastoin.
Syitä voi olla monta. Itselläni oli totuttelua entisen avopuolisoni kanssa, jonka äiti päätti mm., että mieheni tulee hänen luokseen jouluksi ja minä olisin yksin kotona. Miehenikään ei nähnyt tässä mitään kummallista. Ei edes siinä, että minua ei kutsuttu anoppilaan jouluiksi. Oli paljon muitakin juttuja, jotka näyttäytyivät heille kiistatta vain lämpiminä poika-äiti-väleinä, mutta ulkopuolisille katkeamattomana napanuorana, johon ei parisuhdetta väliin mahtunut kummallakaan. En tarkoita, että ap:n ja lapsen napanuora olisi tarvetta katkaista, mutta aina voi tehdä ajatusleikkiä, miltä itsestä olisi tuntunut olla vastaavasa tilanteessa miniä tai vävy, jos kumppanin ja hänen vanhempiensa välit ovat kovin tiiviit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sitä mieltä että vaikka olisi hirveät vanhemmat ja kamala lapsuus, heidän kanssaan voi silti olla väleissä jos he ovat MUUTTUNEET. Mutta kun osa niistä vanhemmista jatkaa yhä samaa toksista menoa - kuten omani. Henkinen väkivalta jatkuu, fyysistäkin yritetään, loukataan jatkuvasti uskomattomilla ilkeyksillä toivoen onnettomuutta ja epäonnea lapselle ja myös vähintään kerta vuoteen kerrotaan miten olisi pitänyt se aikuinen lapsi hävittää kohtuun eikä antaa syntyä koskaan.
Ei kukaan terve tasapainoinen aikuinen lapsi voi vaan jäädä tällaiseen vanhempisuhteeseen. Se on pakko katkaista jos jotenkin haluaa pysyä järjissään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vika voi olla vanhemmissa tai lapsessa. Ei sitä voi nyt tietää. Tai yleisimmin varmaan molemmissa, keskinäisessä vuorovaikutuksessa.
Ei tuo kyllä lapseltakaan kypsää käytöstä ole. Kyllä olisi oikein edes kertoa toiselle, mistä tätä syyttää. Ja ap:n pitää nyt vaan antaa tilaa ja aikaa, vaikka olisi kuinka hämmentynyt.
Meillä mielisairas vanhempi alkoi huutamaan: "MIKS SÄ PUOLUSTAT SITÄ?!", kun toinen vanhempi luetteli ilmiselviä välien katkaisun syitä. Ainoa asia mitä sai tehdä oli juoruilla siitä kuinka lapsi on mielisairas. Se sai hänet rauhoittumaan kuin taikaiskusta.
Meillä taas toinen vanhempi asettui kontrolloivan ja manipuloivan vanhemman tueksi, kun ensimmäisiä kertoja uskalsin sanoa suoraan, että minua ei saa enää jatkossa kohdella niin. Olin kuulemma hullu ja sairas ihminen. Tällaiset reaktiot ovat yksi syy siihen, miksi jotkut katkaisevat lopulta välit syytä kertomatta. Siitä syyn kertomisesta kun saa vähintään henkistä väkivaltaa palkkioksi.
Aina kun huomaat jonkun ihmisen välttelevän seuraasi, kannattaa kysyä mikä käytöksessäsi on sellaista, ettei tuo ihminen koe oloaan hyväksi lähelläsi. Erityisesti jos välttelijä on läheinen, kuten oma lapsi. Silloin siihen välttelyyn on melko varmasti hyvä syy.
Oletko koskaan miettinyt miksi sinun vanhempasi kokivat sinut hulluksi ja sairaaksi? Mitä se oikeasti oli mitä teit, joka aiheutti nämä sanat?
Miten sinua sitten kohdeltiin?En kerro yksityiskohtia koska en halua tulla tunnistetuksi, mutta kieltäydyin noudattamasta rajusti yksityisyyttäni loukkaavaa käskyä. Olin yli 30-vuotias. Kyseinen toimenpide olisi myös alaikäiseen kohdistettuna lainvastainen, vaikka tekijä olisi lapsen huoltaja.
Eli jos olisit jatkanut yhteyttä heidän kanssaan sinut olisi pakkoraahattu johonkin toimenpiteeseen? Minun on vaikea kuvitella mitä tuo voisi olla, mutta esimerkiksi joku ympärileikkaus tai sterilisaatio? En oikein kyllä ymmärrä miten joku 30- vuotias mies on ajautunut tuollaiseen tilanteeseen, jossa ainoa vaihtoehto on katkaista välit.
Kyse ei ole lääketieteellisestä toimenpiteestä. Minua yritettiin painostaa tekemään jotakin sellaista, jonka seurauksena olisin menettänyt yksityisyyteni. Jos tämä asia olisi tehty minulle pakolla, teko olisi ollut lainvastainen (siitä voit siis päätellä oliko kohtuullista kehottaa minua ko. tekoon).
Otin vanhempiini etäisyyttä siitä syystä että en suostunut enää olemaan henkisen väkivallan kohteena. Kertauksen vuoksi, esimerkkejä tästä henkisestä väkivallasta olivat siis:
1. painostaminen mainittuun tekoon ja
2. se että minua nimiteltiin hulluksi ja mielisairaaksi kun en suostunut ja sanoin lisäksi ettei minua saa painostaa.
(En muuten ole kertonut sukupuoltani.)
Tiedän ettet sanonut sukupuoltasi, mutta kuten sanoin, minun on vaikea kuvitella toimenpidettä. Koska avaat asiaa niin vähän, joudun päättelemään asioita todella pienin tiedoin. Joki tuolla kirjoitti, että ehkä sinua yritettiin pakkohoitoon. En tiedä voiko se olla totta, mutta jossitellaan ihan yleisellä tasolla.
Jos omat vanhemmat yrittävät saada lastaan pakkohoitoon ja he kutsuvat sairaaksi ja hulluksi, niin siihen on kyllä yleensä syy. Mielenterveysongelmista kärsivä ei yleensä koe olevansa sairas, mutta ymmärtää tietysti sanat mitä hänelle sanotaan. Tällaisissa tilanteissa olisi äärettömän mielenkiintoista kuulla näiden vanhempien ajatuksia. Mikä saa heidän miettimään tuota vaihtoehtoa ja sanomaan ääneen nuo asiat? Voisiko niissä olla totuutta takana? Huumeiden käyttäjät varmasti kokevat sen itsemäärämisenä ja oikeutenaan, että he voivat käyttää, mutta miten vanhemmat sen kokevat? Mania? Siinäkin sairas itse ei näe kuinka haitallisiin asioihin hän ajautuu. Anoreksia?
Nuo sanat eivät ole kivoja kuulla, mutta ehkä ne ovat kuitenkin jonkun pelastus. Minulta löytyy kyllä aika paljonkin ymmärrystä juuri näiden tyyppiseen tapausten vanhemmille. Se ei ole helppoa katsella sivusta, kun oma lapsi vaikka sairauden takia käyttäytyy täysin sekavasti, mutta ei itse ymmärrä tilanteen vakavuutta.
Mikään ei pakota sinua päättelemään että minua olisi yritetty saada pakkohoitoon. Se on oma valintasi ja voit halutessasi valita toisinkin.
Kuvitteellinen, mahdollisimman hyvin todellisuutta vastaava esimerkki: Vanhempani halusivat. kiihkeästi minun osallistuvan Big Brother -ohjelmaan, koska olihan niin ikävää kun heillä ei ollut sukulaisille riittävästi kerrottavaa elämäni käänteistä. Ohjelmaan osallistuminen olisi heidän mielestään ollut oiva ratkaisu tähän kiperään ongelmaan, ja siitähän olisi vielä voinut voittaa rahaakin, joten olisi suorastaan typerää minulta kieltäytyä!
Kun kieltäydyin, minulta alettiin tivata syitä siihen. Jokainen terve ihminen osaa itse kuvitella vaikka minkälaisia syitä ja hyväksyy kieltäytymisen ilman vastalauseita. Syiden tivaaminen on eräs kontrolloinnin muoto. Kun jonkin syyn kertoo, siihen aletaan keksiä vastaväitteitä. Tuloksena on loputon ja tulokseton, hengeltään hyvin kuormittava keskustelu. "Heikommat" yksilöt (enkä nyt tarkoita kielteisellä tavalla heikkoa vaan normaalia inhimillistä miellyttämisenhalua) saattavat väsytystaistelun tuloksena taipua ihan vain saadakseen sen keskustelun loppumaan.
Itse en ole koskaan näihin vanhempieni vaatimuksiin suostunut, mutta nuo keskustelut ovat silti pahaatekeviä ja tuossa kohtaa minulle tuli mitta täyteen. Kerroin että en suostu tällaiseen painostukseen enää jatkossa ja että minulla on aikuisena ihmisenä vapaus tehdä omat päätökseni itse. Tämän jälkeen minulle kerrottiin minun olevan mielisairas.
Perheemme on ulospäin aivan täysin normaali, jopa muiden silmissä arvostettu ja pidetty perhe. Vanhempani ajattelevat aivan varmasti olevansa tällaisia aloittajankin esiin nostamia "tavallisia" vanhempia.
Eli sinulla on jokin vakava mielenterveysongelma jota et halua hoitaa. Ja vanhempasi ovat yrittäneet auttaa sinua.
Mielestäsi se, että ei osallistu BB-ohjelmaan, on vakava mielenterveysongelma?
Leikitään, että kyseessä oli BB ja kyseessä kolmekymppinen kirjoittaja.
Minä vastaavassa tilanteessa olisin vain nauranut. Ja kun minua olisi kutsuttu mielisairaaksi olisi nauranut vielä enemmän ja sitten olisin keittänyt meille kahvit ja katsonut temppareita ihan vaan periaatteesta ja alkanut jankuttaa heidän osallistumisestaan, kuka halua olla miljonääri.Siinä vaiheessa ei paljon naurata kun on 30 vuotta ollut tämän dynamiikan kohteena, josta suurin osa alaikäisenä lapsena, joka ei vielä edes ymmärrä sen olevan henkistä väkivaltaa ja on vanhemmista täysin riippuvainen. Lapsihan kasvaa pitämään kasvuympäristöään normaalina, olipa se millainen tahansa. Siksi me tällaisissa kodeissa kasvaneet olemme joskus vasta kolme- tai nelikymppisenä tekemässä sitä irtiottoa, joka terveempien perheiden lapsilla tapahtuu teininä.
Ehkä sinun vanhempasi tosiaan haluavat sinun muuttavan pois. Vaikka sitten sinne BB-taloon. Pakko myöntää, että aika outo dynamiikka teillä on ja ehkä tosiaan on aika, että otat vastuuta siitä omasta elämästäsi. Minusta sinun kannattaisi kyllä nauraa asialle, koska onhan tuo näin sivullisena katsottuna aika koomista.
Tuosta on noin 15 vuotta aikaa ja ensimmäisen kerran pystyin nauramaan asialle noin 10 vuotta sitten. Nykyään olen jo ihan ok.
Mutta kirjoitat siitä edelleen tänne, eli olet jumissa 15 vuotta tapahtuneessa asiassa. Ei ole tervettä.
Osallistun joskus keskusteluihin tästä aiheesta sen vuoksi, että oman sisarukseni tilanne harmittaa. Hän ei ole vieläkään saanut kerättyä niin paljon rohkeutta että alkaisi tehdä omat päätöksensä itse ja suojella itseään vanhempien myrkylliseltä käytökseltä.
Koska AP:nkin lapsi voi olla samanlainen, pidän tärkeänä että joku muu kertoo AP:lle (ja kaltaisilleen) mitä syitä siihen voi olla että lapsi etääntyy vanhemmistaan. Tällaiset vanhemmat eivät yleensä tahallaan tee vahinkoa, mutta syntyvä vahinko on silti hyvin todellista. Olisi tärkeää että vanhempi oppisi ymmärtämään lapsensa erillisyyttä ja erilaisia tarpeita. Lapsi ei voi tätä vanhempansa puolesta tehdä vaan vanhemman tulee itse uskaltaa katsoa peiliin. Se ei ole liian myöhäistä vaikka lapsi olisi jo aikuinenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä näin:
Tuttua on itsetuhoisuuteen hienovaraisesti viittaavat puheenvuorot, "varmaan kuolen tähän" jos teen jotain ei-mieluisaa kuten vaikka matkustan, minun syyllistämiseni, lasteni elämänvalintojen arvostelu minulle, annetaan ymmärtää, että olen huono äiti kun en pakota lasta tiettyihin jatko-opintoihin ja lapselle minua sitten arvostellaan ja pyritään välillä onnistuneesti lyömään kiilaa minun ja lapseni väliin. Eli minulle jauhetaan että lapsen pitäisi opiskella paikassa X ja miksi en tee jotain että hän sinne menisi. Tämä huutaen. Lapselle sanotaan että äitisi yrittää sinua niin rajoittaa elämässä, älä kuuntele häntä vaan voit tehdä ihan mitä vaan ja lapsen kohdalla on tosiaan ollut aina vapaa valitsemaan haluamansa alan, ainoa joka haluaisi rajoittaa on tuo isovanhempi mutta nuoren mielessä hän on saanut sen puhuttua niin päin, että me vanhemmat vaan halutaan nuorelle pahaa ja hän on se hyvä, joka nuorta puolustaa.
Jos ei ole tällaisen henkilön kanssa elänyt, ei voi tajuta mitä se on. Suurin typeryys minulta oli, että ajattelin hänen kykenevän erilaiseen isovanhemmuuteen kuin mitä vanhemmuutensa oli, mutta ei koira karvoistaan pääse.
Eli sulla on lapsi, joka syyttää sua, pitää sua huonona äitinä ja kohta katkaisee välit.
Toisin sanoen, olet ihan samassa tilanteessa kuin ap.
En tiedä kirjoitinko jotenkin epäselvästi; meillä on oman lapsen kanssa hyvät välit, joita tämä isovanhempi yrittänyt hämmentää ja teinivuosina välillä onnistunutkin mutta ei onneksi pysyvästi. Lapseni on siis jo aikuinen, hänellä on oma elämänsä ja perhe enkä ajattele että hän olisi minulle jotain velkaa tai tilivelvollinen elämästään. Soitellaan ja nähdään ihan normaalisti. Oma suhteeni vanhempiini on ekassa viestissä kuvatuista syistä hankala ja olen viilentänyt välit, koska en heidän toimintaansa jaksa. Tunnistan kuvion isovanhemman ja lapsenlapsen välillä siksi, että minut samoin keinoin manipuloitiin lapsena olemaan toisen vanhemman puolella ja vihaamaan toista, tuttu kuvio varmasti joillekin avioerolapsille ja aikuisena vasta tajusin, miten sairas tuo kuvio kotona oli. Tarkoitus oli kuvata miten "ihan tavallinen vanhempi" voi olla jotain aivan muuta.
Kirjoitit mm. "nuoren mielessä hän on saanut sen puhuttua niin päin, että me vanhemmat vaan halutaan nuorelle pahaa". Eli tuon kirjoittamasi mukaan sulla on nuori, jonka mielestä te vanhemmat haluatte hänelle vain pahaa. Toisin sanoen, oman kertomasi mukaan, jos siltä nuorelta kysyttäisiin, niin olisit kammottava, hänelle pahaa tahtova, manipuloiva vanhempi.
Toisaalta nyt kerrot, että hän onkin jo aikuinen. Tosin silti myönnät, että teilläkin on pitkään (teinivuodet) olleet välit poikki ja nyt viileät välit ("hänellä on oma elämänsä").
Tajuat kai, että lapsesi todennäköisesti kuvailisi sinua vähintään yhtä rumasti kuin sinä äitiäsi, tai jopa pahemmin, kun sinulta ja lapseltasi ovat vuosikaudet olleet huonot välit jo silloin kun hän oli alaikäinen ja nytkin vain viileät ja etäiset ja hän elää omaa elämäänsä.
Se että aikuisella lapsella on oma elämä jota äiti kunnioittaa ei todellakaan tarkoita viileitä välejä vaan juurikin päinvastoin.
Voisi olla mielenkiintoista tietää, mitä se aikuinen lapsesi olisi mieltä, varsinkin jos teillä on jopa sinunkin mukaasi ollut huonot välit valtaosan hänen elämästään. Eiköhän hän sanoisi, että hän elää omaa elämäänsä ja pitää sinut loitolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä täällä on paljon iäkkäitä naisia jotka kokevat itsensä edelleen lapsiksi ja ovat jääneet kiinni siihen, että he eivät vaikkapa saaneet lempivanukastaan 5-vuotiaina.
Kai tajuatte, että kun olette vaikkapa 60-v niin siinä vaiheessa te olette olleet ihan omasta kehityksestänne ja elämästänne vastuussa täysin yksin vähintään 42 vuotta, eli olette ihan omien tekojenne lopputulos. Että silloin ei voi enää olla se kiukutteleva 5-vuotias joka syyttää äitiään kaikesta.
Herranjestas, kasvakaa ihmiset aikuisiksi ja ottakaa itse vastuu itsestänne ja elämästänne! Ja opetelkaa edes alkeellisia sosiaalisia taitoja.
Kun huonot vanhemmat aiheuttavat lapselle fobian joka haittaa normaalia elämää, vanhemmat ovat vastuussa ikuisesti. En ota ikinä vastuuta siitä, en vaikka eläisin satavuotiaaksi. Vika on heidän. Olen paikkaillut heidän virheitään terapiassa, mutta tuskin milloinkaan paranen täysin. Syytän heitä elämäni vaikeuttamisesta. Olen pärjännyt elämässä hyvin, mutta olisin pärjännyt paljon paremmin jos he eivät olisi rampauttaneet minua henkisesti kun olin puolustuskyvytön lapsi.
Niin ja ne sosiaaliset taidot? Vanhempieni takia saatan oksentaa pelosta ennen sosiaalisia tilaisuuksia. Joten selviytyminen on kohdallani ajankohtaisempaa kuin sosiaalisten taitojen opettelu.
Ehkä kannattaisi ottaa ainakin vastuuta siitä, ettei se homma jatku.
Vain sinä itse voit päättää siedettäväsi itseäsi määrättyihin asioihin. Pienin askelin, mutta sinä pystyt siihen. Ihan kuten ihmiset, jotka taistelivat itsensä ulos onnettomuuksien aiheuttamista vammoista.
Asenteesi ei vahingoita ketään muuta kun sinua itseäsi. Sanoisitko nuo sanat jollekin, joka on kärsinyt sodat ja muut kauheudet. Menneisyytesi on mikä on, mutta tulevaisuuden päätät sinä itse. Ei vanhempasi, vaikka tällä hetkellä, niin näyttää sinun myötävaikutuksella tapahtuvan.
Sinulla on selvästi vaikeuksia ymmärtää lukemaasi. Yksinkertaistan sinulle.
Jos vanhemmat lyövät lasta niin että tämä ontuu lopun ikänsä, vastuu lyömisestä on vanhemmilla ikuisesti. Vastuu lapsen ontumisesta on vanhemmilla ikuisesti. Lapsella ei ole mitään vastuuta vanhempien teosta, ei vaikka lapsi onkin aikuinen ja pahoinpitelystä on kauan.
Vierailija kirjoitti:
Olen sitä mieltä että vaikka olisi hirveät vanhemmat ja kamala lapsuus, heidän kanssaan voi silti olla väleissä jos he ovat MUUTTUNEET. Mutta kun osa niistä vanhemmista jatkaa yhä samaa toksista menoa - kuten omani. Henkinen väkivalta jatkuu, fyysistäkin yritetään, loukataan jatkuvasti uskomattomilla ilkeyksillä toivoen onnettomuutta ja epäonnea lapselle ja myös vähintään kerta vuoteen kerrotaan miten olisi pitänyt se aikuinen lapsi hävittää kohtuun eikä antaa syntyä koskaan.
Ei kukaan terve tasapainoinen aikuinen lapsi voi vaan jäädä tällaiseen vanhempisuhteeseen. Se on pakko katkaista jos jotenkin haluaa pysyä järjissään.
Tämä. Ketjussa olevat vähättelijät ovat hemmetin lapsellisia ja luulevat että ne kaltoinkohtelevah lapsenpieksäjävanhemmat jotenkin taikaiskusta muuttuvat normaaliksi vanhetessaan. Eivät todellkaan muutu.
Mä en voi edes käydä vanhemmillani, joka kerta tulee käsirysy, luonnevikainen vanhempi. Ei ole siis siitä kyse että katkerana muistelen jotain vanhoja. Kyse on siitä että yrittää pysyä fyysisesti ja henkisesti turvassa. Kas kun meno vaan jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä täällä on paljon iäkkäitä naisia jotka kokevat itsensä edelleen lapsiksi ja ovat jääneet kiinni siihen, että he eivät vaikkapa saaneet lempivanukastaan 5-vuotiaina.
Kai tajuatte, että kun olette vaikkapa 60-v niin siinä vaiheessa te olette olleet ihan omasta kehityksestänne ja elämästänne vastuussa täysin yksin vähintään 42 vuotta, eli olette ihan omien tekojenne lopputulos. Että silloin ei voi enää olla se kiukutteleva 5-vuotias joka syyttää äitiään kaikesta.
Herranjestas, kasvakaa ihmiset aikuisiksi ja ottakaa itse vastuu itsestänne ja elämästänne! Ja opetelkaa edes alkeellisia sosiaalisia taitoja.
Kun huonot vanhemmat aiheuttavat lapselle fobian joka haittaa normaalia elämää, vanhemmat ovat vastuussa ikuisesti. En ota ikinä vastuuta siitä, en vaikka eläisin satavuotiaaksi. Vika on heidän. Olen paikkaillut heidän virheitään terapiassa, mutta tuskin milloinkaan paranen täysin. Syytän heitä elämäni vaikeuttamisesta. Olen pärjännyt elämässä hyvin, mutta olisin pärjännyt paljon paremmin jos he eivät olisi rampauttaneet minua henkisesti kun olin puolustuskyvytön lapsi.
Niin ja ne sosiaaliset taidot? Vanhempieni takia saatan oksentaa pelosta ennen sosiaalisia tilaisuuksia. Joten selviytyminen on kohdallani ajankohtaisempaa kuin sosiaalisten taitojen opettelu.
Ehkä kannattaisi ottaa ainakin vastuuta siitä, ettei se homma jatku.
Vain sinä itse voit päättää siedettäväsi itseäsi määrättyihin asioihin. Pienin askelin, mutta sinä pystyt siihen. Ihan kuten ihmiset, jotka taistelivat itsensä ulos onnettomuuksien aiheuttamista vammoista.
Asenteesi ei vahingoita ketään muuta kun sinua itseäsi. Sanoisitko nuo sanat jollekin, joka on kärsinyt sodat ja muut kauheudet. Menneisyytesi on mikä on, mutta tulevaisuuden päätät sinä itse. Ei vanhempasi, vaikka tällä hetkellä, niin näyttää sinun myötävaikutuksella tapahtuvan.Sinulla on selvästi vaikeuksia ymmärtää lukemaasi. Yksinkertaistan sinulle.
Jos vanhemmat lyövät lasta niin että tämä ontuu lopun ikänsä, vastuu lyömisestä on vanhemmilla ikuisesti. Vastuu lapsen ontumisesta on vanhemmilla ikuisesti. Lapsella ei ole mitään vastuuta vanhempien teosta, ei vaikka lapsi onkin aikuinen ja pahoinpitelystä on kauan.
Aikuisella ihmisellä on vastuu ihan itsestään. Siihen kuuluu myös kasvaminen aikuiseksi eikä jääminen ikuiseksi lapseksi.
Kukaan ei voi elämänsä loppuun asti syyttää kaikesta vanhempiaan. Valtaosan elämästään ihminen silti on ihan itsenäinen aikuinen jolla on velvollisuus elää omaa elämäänsä ja tehdä omat päätöksensä.
- eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä merkillistä että avioeron saa ottaa ihan kun haluaa mutta vuosia, vuosikymmeniä rasittaneesta häirikkövanhemmasta ei saa haluta eroon.
Tottakai saat ottaa, mutta siinä missä näissä erotapauksissa nähdään virheitä molemmissa puolisoissa, niin lasten kohdalla vain niissä vanhemmissa.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi mistä tämä johtuu?
Lapsi syntyy tähän maailmaan täysin suojattomana ja vailla mitään selviytymistaitoja. Vanhemman tehtävä on opettaa lapselle nuo taidot. Vanhemmalla on siis lapsesta täysi vastuu, kun taas lapsella ei ole vanhemmastaan minkäänlaista vastuuta. Kyseessä on aivan erilainen dynamiikka kuin aviopuolisoiden välillä.
Tilanteet joissa lapsi katkaisee välit vanhempaansa, voi jakaa karkeasti kahteen: i) lapselle ei ole opetettu sosiaalisia taitoja joiden avulla hän voisi selvittää välit vanhempien kanssa, koska vanhemmillakaan ei niitä ole, tai ii) vanhemmilla on nämä taidot, mutta he eivät silti ole niitä opettaneet lapselleen.
Osa näistä lapsista on niin onnekkaita että riittävät taidot on opittu muualta kuin kotoa. Välit voi silloinkin joutua katkaisemaan, jos vanhempien omat taidot ovat liian heikolla pohjalla. Toimivassa ihmissuhteessa kummankin osapuolen on osattava käyttäytyä vastuullisesti ja jos tämä taito puuttuu vaikka vain toiselta osapuolelta, on sen toisen kannalta viisaampaa ottaa etäisyyttä. Kenelläkään ei ole velvollisuutta jäädä loppuelämäkseen myrkylliseen ihmissuhteeseen vain siksi, että toinen osapuoli sattuu olemaan sukua.
Kukaan ei ole velvollinen, mutta nyt kyse on lähinnä vastuusta ja niistä asioista mitkä johtavat mihinkin. Saatua sinä vaikka katkaista välit sen takia, että rakastat liikaa. Mutta sano, että syy on sinun. Ei jonkun muun.
Mutta ihan liian moni osoittaa aina sitä sormea muihin, vaikka monella se oikea osoite, olisi ihan se oma naama.
Lapset elävät vanhempiensa kanssa 18 vuotta. Näistä vuosista häntä suurimmaksi osaksi opettaa joku muu kun vanhemmat. Siitä 10 vuotiaasta asti, hän voi alkaa opettamaan jo itse itseään. Kuten vaikka monen tietokonepelin kohdalla käy. Jossain 15 iässä moni poika opettelee itsekseen rassaamaan mopoja ja moni tyttö vaikka kutomaan. Kaikenlaista taitoa opitaan, eikä vanhempia syytetä niiden taitojen puutteesta tai kehuta osaamisesta.Mutta käytöstavat, ihmissuhdetaidot tms. Niin niitä ei, jos niitä ei hänelle ole 5-vuotiaana opetettu, niin hän voi hyvällä syyllä sanoa aina kaikille, ettei äiti opettanut.
En oppinut silloin, enkä voi edes opetella. Koska äiti ei opettanut niitä kun olin 5 ja siksi nyt 27- vuotiaan katkaisen välit perheeseen. Milloin ihmiset ihan oikeasti heräävät siihen omaan vastuuseen ja kun ja jos aikuisena ne omat ihmissuhdetaidot ovat surkeita, niin syy löytyy peilistä. Jokainen päivä, kun on hyvä päivä kehittää niitä, vaikkei se äiti siinä vieressä ole sitä vahtimassa tai pakottamassa.Ensimmäinen kiintymyssuhde muodostetaan nimenomaan vanhempiin. Minulta on odotettu ikääni korkeampaa kypsyyttä koko ikäni, samalla kun sen mukaista käytöstä ei kuitenkaan ole opetettu. Tuskin voit olla eri mieltä siitä ettei sellainen tee hyvää mielenterveydelle. Joskus nämä odotukset olivat vielä sellaisia, joihin vanhemmat eivät itsekään kyenneet, mutta minun 4-vuotiaana lapsena olisi pitänyt kyetä (kuten tunteiden hallinta).
Omat ihmissuhdetaitoni ovat nykyään hyvät, koska olen käynyt terapiassa ja nähnyt paljon vaivaa asioiden opettelemiseen. Ristiriitatilanteissa kyseenalaistan edelleen aina ensimmäiseksi itseäni. Jos on mitään mitä itse olisin voinut tehdä toisin, muutan käytöstäni ja tarvittaessa pyydän toiselta anteeksi.
Vanhempani eivät ole ottaneet samalla tavalla vastuuta omista puutteistaan, mikä tekee heistä minulle epämiellyttävää seuraa. Valitsen tietenkin mieluiten seurakseni muita vastuullisia aikuisia ihmisiä, ja minulla on myös mahdollisuus tehdä niin, koska olen voinut aikuisena luoda terveitä ihmissuhteita. Mikään ei estäisi vanhempiani opettelemasta samoja asioita, jotka minäkin olen ilman heidän apuaan opetellut. Toistaiseksi he ovat valinneet vaihtoehdon, jossa kommentit ovat joko "Teimme kaiken oikein ja mitään esille ottamiasi kaltoinkohteluja ei ole tapahtunut" tai "Kukaan ei ole täydellinen vanhempi, parhaani olen yrittänyt". Yhtään anteeksipyyntöä tai kaltoinkohtelun myöntämistä en ole toistaiseksi kuullut. Syyllistää yrittävät kyllä, ikään kuin olisin heille läsnäoloani ja seuraani velkaa vain siksi että he ovat vanhempiani.
Minulle tämä on ok, koska elän täyttä elämää.
Oletko itse täydellinen vanhempi?
Täällä jo yksi kaltaisesi paljasti, että hänen oma lapsensa inhoaa ja vihaa häntä ja kokee hänen vahingoittaneen häntä ja elämäänsä. Vaikka siis itsekin vielä pitää itseään "lapsena" ja syyttelee äitiään vaikka oma lapsi on jo aikuinen ja syyttää ja vihaa tätä "lapsi"äitiään.
Kerroin tuossa edellä mitkä asiat teen eri tavalla kuin vanhempani. Se että vanhempani eivät noita ole opetelleet on syy siihen, että olen vain harvoin tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä näin:
Tuttua on itsetuhoisuuteen hienovaraisesti viittaavat puheenvuorot, "varmaan kuolen tähän" jos teen jotain ei-mieluisaa kuten vaikka matkustan, minun syyllistämiseni, lasteni elämänvalintojen arvostelu minulle, annetaan ymmärtää, että olen huono äiti kun en pakota lasta tiettyihin jatko-opintoihin ja lapselle minua sitten arvostellaan ja pyritään välillä onnistuneesti lyömään kiilaa minun ja lapseni väliin. Eli minulle jauhetaan että lapsen pitäisi opiskella paikassa X ja miksi en tee jotain että hän sinne menisi. Tämä huutaen. Lapselle sanotaan että äitisi yrittää sinua niin rajoittaa elämässä, älä kuuntele häntä vaan voit tehdä ihan mitä vaan ja lapsen kohdalla on tosiaan ollut aina vapaa valitsemaan haluamansa alan, ainoa joka haluaisi rajoittaa on tuo isovanhempi mutta nuoren mielessä hän on saanut sen puhuttua niin päin, että me vanhemmat vaan halutaan nuorelle pahaa ja hän on se hyvä, joka nuorta puolustaa.
Jos ei ole tällaisen henkilön kanssa elänyt, ei voi tajuta mitä se on. Suurin typeryys minulta oli, että ajattelin hänen kykenevän erilaiseen isovanhemmuuteen kuin mitä vanhemmuutensa oli, mutta ei koira karvoistaan pääse.
Eli sulla on lapsi, joka syyttää sua, pitää sua huonona äitinä ja kohta katkaisee välit.
Toisin sanoen, olet ihan samassa tilanteessa kuin ap.
En tiedä kirjoitinko jotenkin epäselvästi; meillä on oman lapsen kanssa hyvät välit, joita tämä isovanhempi yrittänyt hämmentää ja teinivuosina välillä onnistunutkin mutta ei onneksi pysyvästi. Lapseni on siis jo aikuinen, hänellä on oma elämänsä ja perhe enkä ajattele että hän olisi minulle jotain velkaa tai tilivelvollinen elämästään. Soitellaan ja nähdään ihan normaalisti. Oma suhteeni vanhempiini on ekassa viestissä kuvatuista syistä hankala ja olen viilentänyt välit, koska en heidän toimintaansa jaksa. Tunnistan kuvion isovanhemman ja lapsenlapsen välillä siksi, että minut samoin keinoin manipuloitiin lapsena olemaan toisen vanhemman puolella ja vihaamaan toista, tuttu kuvio varmasti joillekin avioerolapsille ja aikuisena vasta tajusin, miten sairas tuo kuvio kotona oli. Tarkoitus oli kuvata miten "ihan tavallinen vanhempi" voi olla jotain aivan muuta.
Kirjoitit mm. "nuoren mielessä hän on saanut sen puhuttua niin päin, että me vanhemmat vaan halutaan nuorelle pahaa". Eli tuon kirjoittamasi mukaan sulla on nuori, jonka mielestä te vanhemmat haluatte hänelle vain pahaa. Toisin sanoen, oman kertomasi mukaan, jos siltä nuorelta kysyttäisiin, niin olisit kammottava, hänelle pahaa tahtova, manipuloiva vanhempi.
Toisaalta nyt kerrot, että hän onkin jo aikuinen. Tosin silti myönnät, että teilläkin on pitkään (teinivuodet) olleet välit poikki ja nyt viileät välit ("hänellä on oma elämänsä").
Tajuat kai, että lapsesi todennäköisesti kuvailisi sinua vähintään yhtä rumasti kuin sinä äitiäsi, tai jopa pahemmin, kun sinulta ja lapseltasi ovat vuosikaudet olleet huonot välit jo silloin kun hän oli alaikäinen ja nytkin vain viileät ja etäiset ja hän elää omaa elämäänsä.
Se että aikuisella lapsella on oma elämä jota äiti kunnioittaa ei todellakaan tarkoita viileitä välejä vaan juurikin päinvastoin.
Voisi olla mielenkiintoista tietää, mitä se aikuinen lapsesi olisi mieltä, varsinkin jos teillä on jopa sinunkin mukaasi ollut huonot välit valtaosan hänen elämästään. Eiköhän hän sanoisi, että hän elää omaa elämäänsä ja pitää sinut loitolla.
Ai minun? Minulla on kaksi nuorta aikuista lasta, joista toinen asuu vielä kotona ja toinen naapurirapussa. He elävät omaa elämäänsä, päivittäin silti näemme tässä pyöriessämme. Juuri kävin vanhemman asuntoa tuunaamassa ja hakemassa kirppismyytävää.
Olen aina kaikessa toiminut visusti toisin kuin äitini, josta loittonin jo vähän päälle kymmenvuotiaana (enkä sitä ennenkään ollut läheinen) ja jonka kanssa en enää vuosikymmeniin ole ollut tekemisissä.
Tietenkin voivat katkaista välit.