Menetin uupumuksen takia kaikki ystävät

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleeni eräs ystävä, joka otti etäisyyttä juurikin noin kolmeksi vuodeksi, kun minun elämäni laukesi traumaattiseen kriisiin. Sinä aikana ystävyydet rakentuivat uuteen järjestykseen. Sitten tämä ystävä otti yhteyttä, kun hänellä vakava sairastuminen ja ehdotti/toivoi ystävyytemme palautuvan entiselleen. No ei palautunut. Näillä mennään!

Mulla on ystävä, joka puhuu aina omista asioistaan 95 % puhelusta. Tuli mulle traumstisoiva kokemus. Kuukauden kuluttua hän sanoi, että et kai sä sitä enää puhu kaikille. Olin alkanut ottaa tilaa puheluista 50 %. Puoli vuotta myöhemmin sain PTSD-diagnoosin ja siinä vaiheessa hän feidasi jo täysin, vaikka vein tilaa ehkä30 %. Mutta kun en jaksanut kuunnella kuten ennen ja vaadin omaakin tilaa.

Nämä ovat niitä ihmisiä, jotka valittavat masentuneen itsekkyydestä. Onhan se kurjaa, kun palvelija on heikossa hapessa.

Yksi uupumisen syy voi olla myös "väärät ystävät, tuttavat". Katsoin ns. ylöspäin ihan vääriä ihmisiä. Olen nyt tietoisesti ollut muissa ympyröissä ja voin jo paljon paremmin.

Olin se jonka luona ja kanssa jaettiin kaikki valitus, "oksetus", hauskaa pidettiin muualla. Muutin tyyliä...

YHYY YHYY OLEN NIIIN UUUPUNUT YHYY😩😫

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleeni eräs ystävä, joka otti etäisyyttä juurikin noin kolmeksi vuodeksi, kun minun elämäni laukesi traumaattiseen kriisiin. Sinä aikana ystävyydet rakentuivat uuteen järjestykseen. Sitten tämä ystävä otti yhteyttä, kun hänellä vakava sairastuminen ja ehdotti/toivoi ystävyytemme palautuvan entiselleen. No ei palautunut. Näillä mennään!

Mulla on ystävä, joka puhuu aina omista asioistaan 95 % puhelusta. Tuli mulle traumstisoiva kokemus. Kuukauden kuluttua hän sanoi, että et kai sä sitä enää puhu kaikille. Olin alkanut ottaa tilaa puheluista 50 %. Puoli vuotta myöhemmin sain PTSD-diagnoosin ja siinä vaiheessa hän feidasi jo täysin, vaikka vein tilaa ehkä30 %. Mutta kun en jaksanut kuunnella kuten ennen ja vaadin omaakin tilaa.

Nämä ovat niitä ihmisiä, jotka valittavat masentuneen itsekkyydestä. Onhan se kurjaa, kun palvelija on heikossa hapessa.

Höpsis. Minä puhuin masentuneiden itsekkyydestä ja olen itsekin ollut masentunut ja itsekäs. Nyt taidat puhua aidasta kun muut puhuvat aidan seipäästä. (Vai toisinpäin?)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleeni eräs ystävä, joka otti etäisyyttä juurikin noin kolmeksi vuodeksi, kun minun elämäni laukesi traumaattiseen kriisiin. Sinä aikana ystävyydet rakentuivat uuteen järjestykseen. Sitten tämä ystävä otti yhteyttä, kun hänellä vakava sairastuminen ja ehdotti/toivoi ystävyytemme palautuvan entiselleen. No ei palautunut. Näillä mennään!

Mulla on ystävä, joka puhuu aina omista asioistaan 95 % puhelusta. Tuli mulle traumstisoiva kokemus. Kuukauden kuluttua hän sanoi, että et kai sä sitä enää puhu kaikille. Olin alkanut ottaa tilaa puheluista 50 %. Puoli vuotta myöhemmin sain PTSD-diagnoosin ja siinä vaiheessa hän feidasi jo täysin, vaikka vein tilaa ehkä30 %. Mutta kun en jaksanut kuunnella kuten ennen ja vaadin omaakin tilaa.

Nämä ovat niitä ihmisiä, jotka valittavat masentuneen itsekkyydestä. Onhan se kurjaa, kun palvelija on heikossa hapessa.

Höpsis. Minä puhuin masentuneiden itsekkyydestä ja olen itsekin ollut masentunut ja itsekäs. Nyt taidat puhua aidasta kun muut puhuvat aidan seipäästä. (Vai toisinpäin?)

No, en edelleenkään pidä itseäni kuin hädin tuskin terveen itsekkään lähimaastossa olevana, mikä on tavoite kynnysmattoelämän jälkeen. Mutta joo, itsekäs ihminen on masentuunenakin itsekäs ja piinaa muita. Epäitsekäs masentunut eristäytyy, koska ei jaksa eikä halua enää palvella muita, niitä itsekkäitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleeni eräs ystävä, joka otti etäisyyttä juurikin noin kolmeksi vuodeksi, kun minun elämäni laukesi traumaattiseen kriisiin. Sinä aikana ystävyydet rakentuivat uuteen järjestykseen. Sitten tämä ystävä otti yhteyttä, kun hänellä vakava sairastuminen ja ehdotti/toivoi ystävyytemme palautuvan entiselleen. No ei palautunut. Näillä mennään!

Mulla on ystävä, joka puhuu aina omista asioistaan 95 % puhelusta. Tuli mulle traumstisoiva kokemus. Kuukauden kuluttua hän sanoi, että et kai sä sitä enää puhu kaikille. Olin alkanut ottaa tilaa puheluista 50 %. Puoli vuotta myöhemmin sain PTSD-diagnoosin ja siinä vaiheessa hän feidasi jo täysin, vaikka vein tilaa ehkä30 %. Mutta kun en jaksanut kuunnella kuten ennen ja vaadin omaakin tilaa.

Nämä ovat niitä ihmisiä, jotka valittavat masentuneen itsekkyydestä. Onhan se kurjaa, kun palvelija on heikossa hapessa.

Höpsis. Minä puhuin masentuneiden itsekkyydestä ja olen itsekin ollut masentunut ja itsekäs. Nyt taidat puhua aidasta kun muut puhuvat aidan seipäästä. (Vai toisinpäin?)

No, en edelleenkään pidä itseäni kuin hädin tuskin terveen itsekkään lähimaastossa olevana, mikä on tavoite kynnysmattoelämän jälkeen. Mutta joo, itsekäs ihminen on masentuunenakin itsekäs ja piinaa muita. Epäitsekäs masentunut eristäytyy, koska ei jaksa eikä halua enää palvella muita, niitä itsekkäitä.

Olet opetellut laittamaan rajat, hienoa! Se, että masennukseen kuuluu tyypillisesti itsekkyys ei tarkoita että jokaisen masentuneen jokainen teko olisi itsekäs.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ei voi kertoa syytä. Ehkä ne muutama jotka olisit halunnut pitää, olisi voinut sanoa lyhyesti jonkun syyn. Muuten oletetaan ettet ole kiinnostunut ja olet katkaissut välit lopullisesti. Ellei nyt sitten perustele viestiin jotain, mutta kaikille ei kannata tietojaan jakaa, tulee vain juoruja ehkä? Osa tosin ihmisistä vastailee kai vuosienkin jälkeen.

En minä juoruja pelkää, ystäväni olivat kaikki fiksuja, luotettavia ihmisiä, joilla ei ole tapana juoruilla eteenpäin. Halusin pitää heidät kaikki ystävinä, he kaikki oli minulle tärkeitä ihmisiä pitkältä ajalta. Elämässäni tapahtui muutamia isoja kriisejä, jotka mursi jaksamiseni täysin, kuten sanoin niin hyvä kun selvisin hengissä niistä vuosista. En minä niitä asioita salannut, mutta en liiemmin vuodattanutkaan kenellekään, en jaksanut edes puhua. Olin niin uupunut, että en pystynyt ajattelemaan mitään järkevästi. En pystynyt ajattelemaan esimerkiksi ystävien reagointeja. Ymmärrän, että se ehkä oli väärin minulta, mutta tiedättekö, että kun on aivan sekaisin väsymyksestä, niin kaikki mitä miettii on että miten selviän hengissä tästä.

Ap

Ikävää että on ollut raskas, mutta ehkä ystävistäsi silloin tuntui samalta kuin sinusta nyt? He olisivat tarvinneet ystävää ja ilman syytä feidasit heidät.

Mistä sitä paitsi tiedät onko nämä entiset ystäväsi itsekkin uupuneita tai masentuneita, ja tekevät sinulle nyt juuri saman mitä sinä aiemmin heille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ei voi kertoa syytä. Ehkä ne muutama jotka olisit halunnut pitää, olisi voinut sanoa lyhyesti jonkun syyn. Muuten oletetaan ettet ole kiinnostunut ja olet katkaissut välit lopullisesti. Ellei nyt sitten perustele viestiin jotain, mutta kaikille ei kannata tietojaan jakaa, tulee vain juoruja ehkä? Osa tosin ihmisistä vastailee kai vuosienkin jälkeen.

En minä juoruja pelkää, ystäväni olivat kaikki fiksuja, luotettavia ihmisiä, joilla ei ole tapana juoruilla eteenpäin. Halusin pitää heidät kaikki ystävinä, he kaikki oli minulle tärkeitä ihmisiä pitkältä ajalta. Elämässäni tapahtui muutamia isoja kriisejä, jotka mursi jaksamiseni täysin, kuten sanoin niin hyvä kun selvisin hengissä niistä vuosista. En minä niitä asioita salannut, mutta en liiemmin vuodattanutkaan kenellekään, en jaksanut edes puhua. Olin niin uupunut, että en pystynyt ajattelemaan mitään järkevästi. En pystynyt ajattelemaan esimerkiksi ystävien reagointeja. Ymmärrän, että se ehkä oli väärin minulta, mutta tiedättekö, että kun on aivan sekaisin väsymyksestä, niin kaikki mitä miettii on että miten selviän hengissä tästä.

Ap

Ikävää että on ollut raskas, mutta ehkä ystävistäsi silloin tuntui samalta kuin sinusta nyt? He olisivat tarvinneet ystävää ja ilman syytä feidasit heidät.

Mistä sitä paitsi tiedät onko nämä entiset ystäväsi itsekkin uupuneita tai masentuneita, ja tekevät sinulle nyt juuri saman mitä sinä aiemmin heille?

Tuo on mun mielestä oikein hyvä kysymys. Korona-aika ei ollut kaikille mitään mukavaa perheen kesken kotona himmailua. Sen jälkeen nousi sähkön hinta ja lainojen korot. Monella, joilla ei nyt varsinaisesti ole vielä mitään suoranaista hätää, voi kuitenkin olla huoli tulevaisuudestaan. Ja vaikka ei olisi edes varsinaisesti uupunut tai masentunut, voi silti elämässä olla sellaisia huolia, jotka verottaa voimavaroja. 

Itse olen ainakin huomannut joiltain kavereilta sellaista asennetta, että jos ihmisellä (=minulla) on parisuhde, ura ja lapsia, niin silloin on muka kaikki hyvin. Jokainen pienikin avunpyynnön kaltainen torjutaan samantien vähätellen, eihän mulla voi mikään olla huonosti kun on "peruspalikat hallussa". Heidän pariutumis-, ihmissuhde- ja rahaongelmansa ovat tärkeitä ja suuria, joista pitää jauhaa joka tapaamisella, mutta mulla ei vaan _voi_ mennä huonosti? Vaikka olen täysin murtumispisteessä, niin kukaan ei kuuntele. En tajua. Varsinkaan, kun ei kaikki tällä tavalla vähättelevät edes tavoittele samoja asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.

Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.

Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.

Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.

Mulla on ollut tammi-helmikuusta tietokoneen näytön kehyksessä tarralappu, jossa on kuuden ihmisen nimet. Se on siinä edelleen, koska en ole ottanut yhteyttä. Ei ole voimavaroja.

Sulla oli voimavaroja kirjoittaa tänne viesti. En usko sinua. Jos haluaisit, voisit vaikka heti samoilla voimilla kirjoittaa viestin. "Moi, mitä kuuluu?"

Juu, mä voisin. Mutta kun mulla ei ole voimavaroja siihen jatkoon. Mun pitäisi selittää, mennä käymään, vastata uudelleen ja uudelleen. Nämä ovat kaikki vähän kaukaisempia ihmisiä, joille ei oikeastaan edes kuulu mun sairastelut ja asiat. Tänne voin ihan vapaasti kirjoittaa viestin tai olla kirjoittamatta, se ei muuta yhtäkään ihmissuhdetta eikä velvoita mihinkään jatkoon.

Olen tehnyt sitäkin virhettä, että kuvittelen, että nyt on voimia ja sitten otan yhteyttä ja sitten ei ollutkaan. Kuin vain siihen alkuspurttiin, että sain viestin tai pari vaihdettua. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ainakin huomannut joiltain kavereilta sellaista asennetta, että jos ihmisellä (=minulla) on parisuhde, ura ja lapsia, niin silloin on muka kaikki hyvin. Jokainen pienikin avunpyynnön kaltainen torjutaan samantien vähätellen, eihän mulla voi mikään olla huonosti kun on "peruspalikat hallussa". Heidän pariutumis-, ihmissuhde- ja rahaongelmansa ovat tärkeitä ja suuria, joista pitää jauhaa joka tapaamisella, mutta mulla ei vaan _voi_ mennä huonosti? Vaikka olen täysin murtumispisteessä, niin kukaan ei kuuntele. En tajua. Varsinkaan, kun ei kaikki tällä tavalla vähättelevät edes tavoittele samoja asioita.

Sulla on vaan väärät ystävät, niin ollut mullakin osa. Mun apua pyydettiin siinäkin vaiheessa, kun minä olin enemmän avun tarpeessa. Se on ihan hyvä, että käännekohdat laittavat ystävyydet puntariin ja sitten tulee tilaa uusille ystäville. 

Tsemppiä sinne, jos huoliongelma on edelleen akuutti <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.

Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.

Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.

Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.

Mulla on ollut tammi-helmikuusta tietokoneen näytön kehyksessä tarralappu, jossa on kuuden ihmisen nimet. Se on siinä edelleen, koska en ole ottanut yhteyttä. Ei ole voimavaroja.

Sulla oli voimavaroja kirjoittaa tänne viesti. En usko sinua. Jos haluaisit, voisit vaikka heti samoilla voimilla kirjoittaa viestin. "Moi, mitä kuuluu?"

Juu, mä voisin. Mutta kun mulla ei ole voimavaroja siihen jatkoon. Mun pitäisi selittää, mennä käymään, vastata uudelleen ja uudelleen. Nämä ovat kaikki vähän kaukaisempia ihmisiä, joille ei oikeastaan edes kuulu mun sairastelut ja asiat. Tänne voin ihan vapaasti kirjoittaa viestin tai olla kirjoittamatta, se ei muuta yhtäkään ihmissuhdetta eikä velvoita mihinkään jatkoon.

Olen tehnyt sitäkin virhettä, että kuvittelen, että nyt on voimia ja sitten otan yhteyttä ja sitten ei ollutkaan. Kuin vain siihen alkuspurttiin, että sain viestin tai pari vaihdettua. 

Eli toisin sanoen siis et halua? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.

Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.

Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.

Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.

Mulla on ollut tammi-helmikuusta tietokoneen näytön kehyksessä tarralappu, jossa on kuuden ihmisen nimet. Se on siinä edelleen, koska en ole ottanut yhteyttä. Ei ole voimavaroja.

Sulla oli voimavaroja kirjoittaa tänne viesti. En usko sinua. Jos haluaisit, voisit vaikka heti samoilla voimilla kirjoittaa viestin. "Moi, mitä kuuluu?"

Juu, mä voisin. Mutta kun mulla ei ole voimavaroja siihen jatkoon. Mun pitäisi selittää, mennä käymään, vastata uudelleen ja uudelleen. Nämä ovat kaikki vähän kaukaisempia ihmisiä, joille ei oikeastaan edes kuulu mun sairastelut ja asiat. Tänne voin ihan vapaasti kirjoittaa viestin tai olla kirjoittamatta, se ei muuta yhtäkään ihmissuhdetta eikä velvoita mihinkään jatkoon.

Olen tehnyt sitäkin virhettä, että kuvittelen, että nyt on voimia ja sitten otan yhteyttä ja sitten ei ollutkaan. Kuin vain siihen alkuspurttiin, että sain viestin tai pari vaihdettua. 

Eli toisin sanoen siis et halua? 

Mä ymmärrän tuota edellistä kirjoittajaa. Mä en laita ystävilleni "Mitä kuuluu?" viestiä silloin, jos mulla ei ole aikaa alkaa viestittelemään sen enempää. Nimittäon ainakin mun ystäviltäni tulee vastauksessaan kysymyksiä mulle, joihin tietysti he olettavat mun vastaavan myös. Ja heti eikä vasta viikon päästä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.

Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.

Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.

Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.

Mulla on ollut tammi-helmikuusta tietokoneen näytön kehyksessä tarralappu, jossa on kuuden ihmisen nimet. Se on siinä edelleen, koska en ole ottanut yhteyttä. Ei ole voimavaroja.

Sulla oli voimavaroja kirjoittaa tänne viesti. En usko sinua. Jos haluaisit, voisit vaikka heti samoilla voimilla kirjoittaa viestin. "Moi, mitä kuuluu?"

Juu, mä voisin. Mutta kun mulla ei ole voimavaroja siihen jatkoon. Mun pitäisi selittää, mennä käymään, vastata uudelleen ja uudelleen. Nämä ovat kaikki vähän kaukaisempia ihmisiä, joille ei oikeastaan edes kuulu mun sairastelut ja asiat. Tänne voin ihan vapaasti kirjoittaa viestin tai olla kirjoittamatta, se ei muuta yhtäkään ihmissuhdetta eikä velvoita mihinkään jatkoon.

Olen tehnyt sitäkin virhettä, että kuvittelen, että nyt on voimia ja sitten otan yhteyttä ja sitten ei ollutkaan. Kuin vain siihen alkuspurttiin, että sain viestin tai pari vaihdettua. 

Eli toisin sanoen siis et halua? 

Susta mun psykiatri ja terapeutti sanoisi, että lemppaa koko ihminen tai mieti ainakin vahvasti sitä vaihtoehtoa ja kannattaako olla yhteydessä. Mä opin ja paranen!

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.

Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.

Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.

Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.

Mulla on ollut tammi-helmikuusta tietokoneen näytön kehyksessä tarralappu, jossa on kuuden ihmisen nimet. Se on siinä edelleen, koska en ole ottanut yhteyttä. Ei ole voimavaroja.

Sulla oli voimavaroja kirjoittaa tänne viesti. En usko sinua. Jos haluaisit, voisit vaikka heti samoilla voimilla kirjoittaa viestin. "Moi, mitä kuuluu?"

Juu, mä voisin. Mutta kun mulla ei ole voimavaroja siihen jatkoon. Mun pitäisi selittää, mennä käymään, vastata uudelleen ja uudelleen. Nämä ovat kaikki vähän kaukaisempia ihmisiä, joille ei oikeastaan edes kuulu mun sairastelut ja asiat. Tänne voin ihan vapaasti kirjoittaa viestin tai olla kirjoittamatta, se ei muuta yhtäkään ihmissuhdetta eikä velvoita mihinkään jatkoon.

Olen tehnyt sitäkin virhettä, että kuvittelen, että nyt on voimia ja sitten otan yhteyttä ja sitten ei ollutkaan. Kuin vain siihen alkuspurttiin, että sain viestin tai pari vaihdettua. 

Eli toisin sanoen siis et halua? 

Mä ymmärrän tuota edellistä kirjoittajaa. Mä en laita ystävilleni "Mitä kuuluu?" viestiä silloin, jos mulla ei ole aikaa alkaa viestittelemään sen enempää. Nimittäon ainakin mun ystäviltäni tulee vastauksessaan kysymyksiä mulle, joihin tietysti he olettavat mun vastaavan myös. Ja heti eikä vasta viikon päästä. 

Noin ne ystävyyden loppuvat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.

Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.

Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.

Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.

Mulla on ollut tammi-helmikuusta tietokoneen näytön kehyksessä tarralappu, jossa on kuuden ihmisen nimet. Se on siinä edelleen, koska en ole ottanut yhteyttä. Ei ole voimavaroja.

Sulla oli voimavaroja kirjoittaa tänne viesti. En usko sinua. Jos haluaisit, voisit vaikka heti samoilla voimilla kirjoittaa viestin. "Moi, mitä kuuluu?"

Juu, mä voisin. Mutta kun mulla ei ole voimavaroja siihen jatkoon. Mun pitäisi selittää, mennä käymään, vastata uudelleen ja uudelleen. Nämä ovat kaikki vähän kaukaisempia ihmisiä, joille ei oikeastaan edes kuulu mun sairastelut ja asiat. Tänne voin ihan vapaasti kirjoittaa viestin tai olla kirjoittamatta, se ei muuta yhtäkään ihmissuhdetta eikä velvoita mihinkään jatkoon.

Olen tehnyt sitäkin virhettä, että kuvittelen, että nyt on voimia ja sitten otan yhteyttä ja sitten ei ollutkaan. Kuin vain siihen alkuspurttiin, että sain viestin tai pari vaihdettua. 

Eli toisin sanoen siis et halua? 

Susta mun psykiatri ja terapeutti sanoisi, että lemppaa koko ihminen tai mieti ainakin vahvasti sitä vaihtoehtoa ja kannattaako olla yhteydessä. Mä opin ja paranen!

:D Ammattitaitoinen psykiatri tai terapeutti kykenee hieman monimutkaisempaan ajatteluun, toivottavasti

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.

Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.

Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.

Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.

Mulla on ollut tammi-helmikuusta tietokoneen näytön kehyksessä tarralappu, jossa on kuuden ihmisen nimet. Se on siinä edelleen, koska en ole ottanut yhteyttä. Ei ole voimavaroja.

Sulla oli voimavaroja kirjoittaa tänne viesti. En usko sinua. Jos haluaisit, voisit vaikka heti samoilla voimilla kirjoittaa viestin. "Moi, mitä kuuluu?"

Juu, mä voisin. Mutta kun mulla ei ole voimavaroja siihen jatkoon. Mun pitäisi selittää, mennä käymään, vastata uudelleen ja uudelleen. Nämä ovat kaikki vähän kaukaisempia ihmisiä, joille ei oikeastaan edes kuulu mun sairastelut ja asiat. Tänne voin ihan vapaasti kirjoittaa viestin tai olla kirjoittamatta, se ei muuta yhtäkään ihmissuhdetta eikä velvoita mihinkään jatkoon.

Olen tehnyt sitäkin virhettä, että kuvittelen, että nyt on voimia ja sitten otan yhteyttä ja sitten ei ollutkaan. Kuin vain siihen alkuspurttiin, että sain viestin tai pari vaihdettua. 

Eli toisin sanoen siis et halua? 

Mä ymmärrän tuota edellistä kirjoittajaa. Mä en laita ystävilleni "Mitä kuuluu?" viestiä silloin, jos mulla ei ole aikaa alkaa viestittelemään sen enempää. Nimittäon ainakin mun ystäviltäni tulee vastauksessaan kysymyksiä mulle, joihin tietysti he olettavat mun vastaavan myös. Ja heti eikä vasta viikon päästä. 

Noin ne ystävyyden loppuvat.

Toki, jos ei ole koskaan aikaa tai ei koskaan jaksa. Mutta mun mielestä viesti "Mitä kuuluu?" on keskustelunavaus ja silloin pitäisi olla aikaa/jaksamista jatkaa siitä vielä. Jos ei ole, olisi yhtä tökeröä kuin soittaa puhelimella toiselle, kysyä tuo "Mitä kuuluu?" ja välittömästi sen jälkeen sulkea puhelin. 

Kannattaa myös muistaa, että jos ei kerro omasta uupumuksesta ja tilanteestaan edes lyhyesti ystäville ja yhteydenpito loppuu kokonaan, se voi tuntua kurjalta myös ystävistä. Ei ole helppoa ottaa yksipuolisesti yhteyttä kun toisesta ei kuulu mitään. Se voi olla joskus hyvinkin raskasta ja silloin on helpompi antaa olla ja ei pitää enää yhteyttä. Pahimmillaan joku voi ajautua itsesyytöksiin, että mitä vikaa minussa on, mitä olen tehnyt kun toinen ei pidä enää yhteyttä. Miksi en enää kelpaa tai riitä toiselle. Ne on aika isojakin kysymyksiä. Voi olla samaan aikaan muitakin huolia jne.

Eräa ystäväni kärsi uupumuksesta ja ajoittaisesta masennuksesta ja on ollut hienoa miten hän on pystynyt sanomaan että ei jaksa pitää yhteyttä ja ei voi lähteä tapaamisiin tai minnekään ja silloin häntä on pystynyt ymmärtämään ja antamaan hänelle aikaa. Välillä toki kysymään että miten hän jaksaa. Mutta jos ei kerro ollenkaan mitään, on vain otettava se riski että vähitellen ihmiset tekevät omat tulkintansa yhteydenpidon loppumisesta, jokainen parhaaksi katsomallaan ja yhtä oikealla tavalla.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.

Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.

Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.

Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.

Mulla on ollut tammi-helmikuusta tietokoneen näytön kehyksessä tarralappu, jossa on kuuden ihmisen nimet. Se on siinä edelleen, koska en ole ottanut yhteyttä. Ei ole voimavaroja.

Sulla oli voimavaroja kirjoittaa tänne viesti. En usko sinua. Jos haluaisit, voisit vaikka heti samoilla voimilla kirjoittaa viestin. "Moi, mitä kuuluu?"

Juu, mä voisin. Mutta kun mulla ei ole voimavaroja siihen jatkoon. Mun pitäisi selittää, mennä käymään, vastata uudelleen ja uudelleen. Nämä ovat kaikki vähän kaukaisempia ihmisiä, joille ei oikeastaan edes kuulu mun sairastelut ja asiat. Tänne voin ihan vapaasti kirjoittaa viestin tai olla kirjoittamatta, se ei muuta yhtäkään ihmissuhdetta eikä velvoita mihinkään jatkoon.

Olen tehnyt sitäkin virhettä, että kuvittelen, että nyt on voimia ja sitten otan yhteyttä ja sitten ei ollutkaan. Kuin vain siihen alkuspurttiin, että sain viestin tai pari vaihdettua. 

Eli toisin sanoen siis et halua? 

Mä ymmärrän tuota edellistä kirjoittajaa. Mä en laita ystävilleni "Mitä kuuluu?" viestiä silloin, jos mulla ei ole aikaa alkaa viestittelemään sen enempää. Nimittäon ainakin mun ystäviltäni tulee vastauksessaan kysymyksiä mulle, joihin tietysti he olettavat mun vastaavan myös. Ja heti eikä vasta viikon päästä. 

Noin ne ystävyyden loppuvat.

Toki, jos ei ole koskaan aikaa tai ei koskaan jaksa. Mutta mun mielestä viesti "Mitä kuuluu?" on keskustelunavaus ja silloin pitäisi olla aikaa/jaksamista jatkaa siitä vielä. Jos ei ole, olisi yhtä tökeröä kuin soittaa puhelimella toiselle, kysyä tuo "Mitä kuuluu?" ja välittömästi sen jälkeen sulkea puhelin. 

Ymmärrän mitä tarkoitat! Jos on energiaa vain yhteen ainokaiseen viestiin (jonka joku käyttänyt AV:lle kirjoittamiseen?) niin asia on noin. Jos on hieman enemmän energiaa, voihan sitä vaihtaa muutaman viestin ja sitten "nyt pitää lopettaa viestittely, oli kiva kuulla sinusta" tms.

Itse laitan monesti kavereille jotain pieniä viestejä, joissa en kysy mitään mutta annan ymmärtää että ovat mielessä. Esim. joku vanha kuva, johon liittyy kiva muisto tai hauska meemi tai kappale jota suosittelen kuuntelemaan.

Toisen kivun seuraaminen voi joskus ylittää oman sietokyvyn.

Minä jätin mieheni pääasiassa hänen mielenterveysongelmiensa vuoksi. Yritin vuosia uskoa, että voin auttaa häntä ja päästäisiin yhdessä yli niistä ongelmista. Loppua kohti tajusin, että se suhde on musta aukko, joka nielaisee minut, jos en lähde.

Vuosi erosta - omat oireet viittaa siitä suhteesta johtuvaan PTSD:ään. En jaksa puhua kenellekään, koska se sattuu, enkä suostu ottamaan riskiä, että kuormitan ketään muuta samalla tavalla kuin exä kuormitti minua. Jos tulevalla kumppanilla tai edes ystävällä esiintyy vastaavaa taipumusta, tulen nostamaan kytkintä.

Ennen olin toisenlainen. Empaattisempi ja optimistisempi. Enää minusta ei ole siihen.