Kehityksellisen psykopatologian professori: nykyinen neuvotteleva ja myötäilevä lasten kasvatustapa on saattanut lisätä lasten tunnekylmyyttä ja heikentänyt empatiakykyä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on siinä, että vanhemmat yrittävät liikaa toimia tiettyjem ohjeiden mukaan. Suurin osa vanhemmista osaisi kyllä ihan itse luonnostaan kasvattaa lapsensa paremmin, jos uskaltaisivat toimia ihan oman maalaisjärjen ja intuition varassa. Ohjenuorana se, että jos aidosti pyrkii toimimaan lapsensa parhaaksi (eikä vain omaksi parhaakseen), ei mene pahasti pieleen. Hyvässä kasvatustavassa empaattinen ja lasta yksilöllisesti ymmärtävä ote ei kumoa sitä, että voidaan myös vaatia ja edellyttää asioita, ja opettaa lapsi myös kantamaan vastuuta ja huomioimaan muut ihmiset. Kumpikaan ääripää ei ole hyvä, mutta sopivasti molempia intuition mukaan toimii. Johdonmukaisuus on tärkeää, mutta ei edes se orjallisesti. Joskus poikkeukset voi tietyssä tilanteessa olla ok, ja ne voi olla tosi opettavaisia lapselle, jos niistä keskustellaan ja perustellaan miksi nyt tässä tilanteessa toimitaankin eri tavalla.

Vanhempien heikko itsetunto - eikä sillä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa, lapsi voi olla erittäin rakastettu - tuottaa helposti onnettomia lapsia. Miksi? Siksi, että yksilöllinen kunnioittaminen, ja toisten kunnioittaminen, nähdään erillisinä asioina, vaikka ne eivät sitä ole. Juuri tämä kahtiajako on se ongelma.

Ajatellaan, että yksilöllisyys olisi pahasta, ja muiden kunnioittamista pitäisi vaatia... vaikka asia on päinvastoin: hyvä tulee yksilöllisyyden arvostamisesta, jolloin sitä hyvää ei siis tarvitse erikseen vaatia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen lässytys ja neuvottelu on verrattavissa lapsen henkiseen pahoinpitelyyn. Mitä haluaisit syödä tänään? Joko lähdettäisiin kotiin? Mikä hotelli otetaan? Mihin kauppaan mennään ensin? Pienen raukan pää menee sekaisin kun hänen täytyy olla se joka päättää! Jatkuva päätöksenteko on myös raskasta. Lapsi oikeasti nauttii kun aikuinen pitää langat käsissään ja johtaa tilanteita, silloin hän saa keskittyä olemaan huoleton lapsi. Sellainen aikuinen on turvallinen aikuinen. Tilanteen johtaminen ei tarkoita silti sitä ettei lapsen mielipidettä oteta huomioon, joskus sopivissa asioissa voi joustaa.

Meillä on alipainoinen eikä syö mitä tahansa. Jos teet esim. kinkkukiusausta tai makaroonilaatikkoa niin lapsi ei syö yhtään ja sitten terveydenhoitaja valittaa kun ei tule tarpeeksi painoa joten siksi ollaan tehty ruokia mitä lapsi haluaa.

Lopeta se paapominen! Tarjoa ja jos ei syö, sano: Jos et syö, niin säästä! Sitte korjaat ruoat jääkaappiin. Eiköhän ne katoa sieltä pienessä hiljaisuudessa. Ainakin minun kokemukseni mukaan. Toimii!!!

Meillä ei toimi. Ollaan kokeiltu ihan kaikkea.

Ja takuulla toimii. Annoit itse periksi liian aikaisin. Olisit malttanut odottaa, etkä itse panikoisi.

Jos yksilöllisyyden arvostaminen muka tuottaa pahaa, arvostamisessa on jo epäonnistuttu.

Olen kuullut että on vanhempia jotka pelkää lapsiaan kun nämä on kasvaneet. Jatkossa saavatkin pelätä enemmän.

Rajat ja kurin voi laittaa lapsen ihmisarvoa loukkaamatta.

Höpö höpö, menee päin vastoin, koska lapsi oppii miettimään toisiakin näkökulmia, toisten lähtökohtia, ja omaa ajatteluaan. Miten se voisi olla huono asia?

Vierailija kirjoitti:

Jos yksilöllisyyden arvostaminen muka tuottaa pahaa, arvostamisessa on jo epäonnistuttu.

Ei kai se myöhäistä ole koskaan. Pointti on, että jos ensin kohtelee lasta epäkunnioittavasti (huolehtivan kasvatuksen nimissä), on vaikea sitten yhtäkkiä vaatia, ettei lapsen pitäisikään taistella arvostuksensa puolesta, vaikka muista riistämällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei esim. murrosikää voi medikalisoida tai leikata pois, se on saaaaatana ihmiseloon kuuluvat kehitysvaihe. Silloin kuuluu kyseenalaistaa vähän kaikki, itkeä maailman pahuutta, inhota omaa vartaloa ja vihata omia vanhempia. Silloin juuri tapahtuu se kehittyminen, pohtiminen, empatiakyvyn kasvu, kykyyn asettua toisen asemaan, niiden perhanan konfliktien kautta, mitä väkisinkin murrosiässä tulee.  Joillakin voi murrosikä mennä ohitse ihan huomaamatta, mutta ne onkin niitä tyyppejä,  jotka kolmikymppisinä ovat burnoutissa ja muuttavat vuoristoluolaan luostarin yläpuolelle.

Aamen! Tämän voi kyllä soveltaa paljon muuhunkin. Esimerkiksi kun ihminen elää tavalla joka ei tee sitä onnelliseksi, se pitemmän päälle masentuu. Jos ihminen ei käy sitä läpi ihan luomuna omana itsenään, ei se voi tajuta tehdä muutoksia elämäänsä sen mukaan mikä estää onnea. Sen masennuksen kuuluu tulla ja kertoa siten ihmiselle tilanteesta joka ei voi jatkua. Lääkitseminen vaan mahdollistaa pysymästä tismalleen samassa tilanteessa joka sen onnettomuuden synnyttää. Jättää kohtaamatta itsessään jotain, mitä enemmän jätät kohtaamatta, sitä vähemmän voit olla kokonainen itsesi ja sitä enemmän olet elävä kuollut.

Tästä olen samaa mieltä paljon masennuksesta kärsineenä. Masennuksella on oma tarjoituksenmukaisuutensa.

Vierailija kirjoitti:

Pakko neuvotella, kun lasta ei voi oikein pakottaakaan. Ainoa nykypäivänä hyväksytty pakottamis- ja rankaisukeino on peli- tai puhelinkielto, ja se taas ei moniin lapsiin toimi. Varsinkaan pieniin lapsiin joilla niitä peliaikoja tai puhelimia ei ole.

Toista oli vielä parikymmentä vuotta sitten, jolloin oli ihan hyväksyttävää laittaa lapsi arestiin, jäähylle tai nurkkaan seisomaan. Moni antoi siihen aikaan jopa remmiä, kun lasun vaaraa ei käytännössä ollut.

Pakottaa ei enää saa, mutta keskiverto suomalainen vanhempi on pakottaja. Nyt hän kutsuu pakottamistaan neuvotteluksi ollakseen parempi ihminen.

Professori on ihan daiju.

Vierailija kirjoitti:

Olen kuullut että on vanhempia jotka pelkää lapsiaan kun nämä on kasvaneet. Jatkossa saavatkin pelätä enemmän.

Rajat ja kurin voi laittaa lapsen ihmisarvoa loukkaamatta.

Ihmisarvoa kunnioittavat kurituskeinot eivät toimi, koska koko niiden ajatus on olla niin lempeitä kuin mahdollista. Vähän niin kuin ehdollinen vankeus jonka tarkoitus on olla lempeä, mutta käytännössä se ei ole mikään rangaistus ylipäätään.

Loputon ymmärtäminen ei ole kenellekään hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

On jo tullut nähtyä ensimmäiset kesätyöntekijät, joille pitäisi perustella erikseen jokainen heille määrätty työtehtävä. Miksi se pitää tehdä ja miksi juuri heidän pitäisi tehdä se. Miksi töissä yleensä pitäisi tehdä töitä. Ei hyvältä näytä.

Etkö sinä halua tietää miksi töissä asiat täytyy tehdä tietyllä tavalla.

Usein niihin on hyvä syy, ja sen syyn tietäminen auttaa tekemään työn paremmin tai jopa kehittämään toimintatapoja parempaan suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

"Yhteiskunta ei voi toimia niin, että yksilöt käyttäytyvät juuri niin kuin itse haluavat."

Niin sen kuitenkin pitäisi toimia, ideaalisesti!

Meillä on unelma ... Ja se on havaittu esim. Ruotsista, jossa poliiseillekin on no-go -alueita. Puhumattakaan tytöistä, jok r iskataan, jos menevät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos yksilöllisyyden arvostaminen muka tuottaa pahaa, arvostamisessa on jo epäonnistuttu.

Ei kai se myöhäistä ole koskaan. Pointti on, että jos ensin kohtelee lasta epäkunnioittavasti (huolehtivan kasvatuksen nimissä), on vaikea sitten yhtäkkiä vaatia, ettei lapsen pitäisikään taistella arvostuksensa puolesta, vaikka muista riistämällä.

Tämä tuli vähän epäselvästi, mutta tarkoitin seuraavaa: yksilöllisen empaattisen kohtelun (jaloimman rakkauden) puutteesta seuraa pahoja asioita. Lapsi voi olla muodollisesti hyvin kohdeltu, muiden logiikan mukaan. Hyvä kohtelu on kuitenkin myös subjektiivista... (sitä tosiasiaa ei voi ohittaa, vain siksi, ettei se ole "pyyteelliselle" aikuiselle tärkeää). Omasta mielestään huonosti kohdeltu lapsi ei suostu paikkaamaan aikuisen piittaamattomuutta hänen vaatimuksillaan!!

Vierailija kirjoitti:

Loputon ymmärtäminen ei ole kenellekään hyväksi.

Miten sinuun vaikuttaa se että sinua ei ymmärretä?

Tuleeko sellainen olo, että näiden ihmisten kanssa on kiva tehdä yhteistyötä. Minäpä joustan ja olen oikein mukava ja reilu tässä seurassa.

Vai tuleeko sellainen olo, että näille on ihan turha puhua mitään.

Kyllä se auktoriteetti on aina aikuisella ja pitää olla. Jos lapsen annetaan pomottaa perheessä niin siitä lapsesta kasvaa aikuisenakin pomotteleva ja muita kousaava koska ajattelee sen olevaa oikeaa ja hyväksyttyä käytöstä. Ainuisen on osattava sanoa lapselle ei sekä käskeä. Esimerkiksi jos ennen vanhaan lapsi esimerkiksi piti vaikkapa haarukkaa, kelloa tai kynää väärässä kädessä, niin kirjaimellisesti opetettiin kädestä pitäen tekemään se oikein oikealla kädellä kunnes lapsi oppi sisäistämään sen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Yhteiskunta ei voi toimia niin, että yksilöt käyttäytyvät juuri niin kuin itse haluavat."

Niin sen kuitenkin pitäisi toimia, ideaalisesti!

Meillä on unelma ... Ja se on havaittu esim. Ruotsista, jossa poliiseillekin on no-go -alueita. Puhumattakaan tytöistä, jok r iskataan, jos menevät.

Niin käy, kun homma EI toimi ideaalisesti. Kun lapsia ei kohdella yksilöllisesti (kotona), he eivät kohtele muitakaan kunnioittaen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Loputon ymmärtäminen ei ole kenellekään hyväksi.

Miten sinuun vaikuttaa se että sinua ei ymmärretä?

Tuleeko sellainen olo, että näiden ihmisten kanssa on kiva tehdä yhteistyötä. Minäpä joustan ja olen oikein mukava ja reilu tässä seurassa.

Vai tuleeko sellainen olo, että näille on ihan turha puhua mitään.

Nimenomaan. 

Woke-väellä kuitenkin on joku nurinkurinen illuusio/fantasia siitä, että pahasta syntyy hyvää. 

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi jos ennen vanhaan lapsi esimerkiksi piti vaikkapa haarukkaa, kelloa tai kynää väärässä kädessä, niin kirjaimellisesti opetettiin kädestä pitäen tekemään se oikein oikealla kädellä kunnes lapsi oppi sisäistämään sen.

Ihan yhtä hyvin se kello täyttää tarkoituksensa oli se kummassa kädessä tahansa. En ymmärrä miksi pitäisi sanella lapselle, että kummassa kädessä hän pitää kelloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ihmiset tarvitsevat ajatusten vaihtoa, keskustelua, joskus neuvotteluakin eli loogista kommunikointia; lapsi voi kuitenkin helposti jäädä aikuisen pahoinpitelemäksi, verbaalisesti, jos aikuinen ei ymmärrä tai välitä siitä, että hyvään argumentaatiotaitoon kuuluu YKSILÖLLISYYDEN KUNNIOITTAMINEN - varsinkin, kun kyse on pienestä lapsesta, jonka aikuinen voisi sadistisesti jyrätä "neuvottelun nimissä". Pienen lapsen kanssa ei saa missään nimessä vängätä, koskaan. Se on haitallista hänen psyykkiselle kehitykselleen, ja aikuiselta itsekästä, typerää käytöstä.

Luulen, että moni sekoittaa neuvottelun MANIPULOINTIIN. "Kun sinä haluat, mitä minä haluan, kaikki sujuu sinulle helpommin..."

Eli jos on esim. pakko lähteä ulos, mutta siitä tehdäänkin valintatehtävä kysymällä lapselta, haluaako hän ulos... kyse on manipulointiyrityksestä. Se on rumaa.

Manipulointiyritys johtunee siitä, että aikuinen ei tahdo ottaa lapsesta vastuuta psyykkisellä tasolla. Se taas johtunee aikuisen psyykkisistä ongelmista, luonteen heikkoudesta, tms.

Omat traumat siinä on usein taustalla. Kaksi äitikaveriani tekevät tuota, eivätkä ole mielenterveysongelmaisia, mutta molempia on lapsena kuritettu paljon fyysisesti ja lisäksi kiusattu. Silloin tarvisi ammattiapua siihen omaan vanhemmuuteen, kun tausta on tuo ja huomaa sitten uhmaikäisen kanssa, ettei pärjää lapsen kiukun kanssa, eli ei pysty vastaanottamaan sitä lapsen tunnetta.

Se miten lapset noihin reagoi riippuu tietenkin lapsen luonteesta ja sukupuolestakin. Toisen kaverin lapsi manipuloi vanhempiaan ja toisia lapsia. On tosi sellainen perinteinen piilossa koulukiusaaja ja vanhemmat ovat onneksi tuohon havahtuneet. Toisen lapsi puolestaan saa ihan oikeasti päättää kaiken kotona. Hän päättää kuinka kauan ulkoillaan, mitä ulkona tehdään, mitä tänään syödään, mitä sisällä tehdään, mitä sisarus saa tehdä (on itse esikoinen), mitä pelataan ja kuinka kauan pelataan. Koko arki on yhden lapsen sanelemaa. Kotona tyranni ja muualla näkyy huonoina sosiaalisina taitoina ja heikkona itsetuntona. Ystäviä on tavallaan, mutta ystävä vaihtelee kokoajan eikä saa luotua sellaista ikätasoista ystävyyssuhdetta, kun tulee aina vihaiseksi kaverille jostain. En tiedä kuinka kauan pärjää tavallaan noissa sosiaalisissa suhteissa. Lapset ovat yleensä pieninä vielä hyväksyviä, mutta siinä 3-4-luokilla ainakin omilla lapsilla on ystävyyssuhteet muuttuneet vaativammaksi ja pitää omata jo sellaista sosiaalista silmää. Lasta on myös aina kehuttu kaikesta. Siis ihan kaikesta. Vanhemmat pitävät lapsinerona tätä lasta. Se sitten näkyy, ettei uskalla tehdä mitään missä voisi epäonnistua. Ei osaa uida edes auttavasti ja sitten koulun uimaviikolla jää kotiin "kipeänä" kun jännittää liikaa toisten seurassa uinti. Itseasiassa molemmilla näillä lapsilla on tätä samaa. Kehuttu aina fiksuksi ja neroksi niin eivät suostu tekemään mitään missä voisi vähänkin epäonnistua.

Luulen ettei kummallakaan vanhemmalla ole mikään tarkoitus tuottaa tuollainen lopputulos kasvatuksessa. Molemmilla vaan on heikko itsetunto ja tarve nähdä oma lapsi kypsänä päättämään asioita ja tavallaan tarve miellyttää sitä omaa lasta ja olla hyvä ja lempeä äiti. Isät molemmilla etäisiä, niin sekin tuo oman lisänsä. Ja en ole itse täydellinen äiti. Mitä lie traumoja aiheuttanut ja todellakaan en ole aina osannut pitää rajoja. Omat lapset kuitenkin hieman vanhempia ja huomaan, että kasvatuksessa on tapahtunut muutos ja lasten käytösongelmat ovat lisääntyneet tosi paljon viime vuosina. Omat lapset eivät ole luokan parhaita, eivätkä huonoimpia. Mutta he voivat hyvin, eivät pelkää haasteita ja kunnioittavat muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Loputon ymmärtäminen ei ole kenellekään hyväksi.

Miten sinuun vaikuttaa se että sinua ei ymmärretä?

Tuleeko sellainen olo, että näiden ihmisten kanssa on kiva tehdä yhteistyötä. Minäpä joustan ja olen oikein mukava ja reilu tässä seurassa.

Vai tuleeko sellainen olo, että näille on ihan turha puhua mitään.

Nimenomaan. 

Woke-väellä kuitenkin on joku nurinkurinen illuusio/fantasia siitä, että pahasta syntyy hyvää. 

Lisää pahaa (muille), joka wokelle on hyvää?