Lue keskustelun säännöt.
Kun ihminen vaatii näkemään sillä perusteella että "hänellä on syöpä ja ei kauaa jäljellä"
24.06.2023 |
Kun en ole muuten suostunut tapaamisiin (olen niin ilmoittanut ettemme ole tekemisissä) ja nyt ihminen vaatii sitten, että täytyy, koska hänellä on syöpä ja hänen täytyy minut tavata ennen kuolemaansa.
Miten toimisitte?
Hän on mun biologinen vanhempi, mutta ei siis olla tekemisissä.
Noista viesteistä, mitä hän laittaa miehen puhelimeen (oli löytänyt miehen puhelinnumeron kun mun puhelinta ei oo) ja sinne valittaa. On täyttä ulinaa yms. miten hällä on niin vaikeeta.
Minun on vaikea kuvitella, mitä hän saisi näkemisestämme. Mitä siitä kummatkaan hyötyy?
Kommentit (473)
Ap.lle , ketään ei voi VAATIA tapaamaan. Jos ei halua tavata , silloin ei mennä. Kutsun takana oleva ihminen ei ole muuttunut koska käyttää sanaa vaatia. Itse en menisi. Aina voi myös kirjoittaa kirjeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas tällainen "kun ei meillä oo mitään yhteistä sen ihmisen kanssa". Kyllä vanhempi ja lapsi on aika luja side. Olet itsekin vaikuttanut siihen että välit ovat menneet poikki. Millainen sivistymätön moukka kieltäytyy tällaisesta pyynnöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hän haluaa sopia? Pyytää anteeksi?
Hän ei pyydä anteeksi mitään. Hän on aina niin sanonut, kaikki on minun vika, että koska olen hankala lapsi. Ja että hän on oppinut jotain, kun on saanut selkäänsä Lapsena, mutta minä en ole. Hän todennäköisesti valittaa sitä, miten on niin kamalaa, kun olen hänet hylännyt.
Hän on jopa sanonut että minut olisi pitänyt pieksää kovemmin.Ei hän anteeksi pyydä. Mutta se, että mitä hän nyt tapaamisella vaatii.. Mitä siinä muka osaisin sanoa
Hän haluaa itselleen hyvän mielen kaikesta koska kuolema pelottaa, jos on uskovainen niin pelkää helvettiä. Et ole velvollinen antamaan mitään hänelle. Itsellesi jäisi varmasti huono olo tapaamisesta.
Juuri näin. Ei se mitään kadu, mutta tietää että rajan takana odottaa sitten tuomio. Haluaa keventää mieltään ja saada uskoteltua itselleen, että on muka "tasannut tilit". Yrittää siis käyttää ap:ta hyväkseen, kuten lienee tehnyt ap:n ollessa lapsikin.
Miksi ei antaisi keventää mieltään? Mitä ap menettää, jos menee tapaamaan? Ei mitään.
Itsekunnioitustaan ja omanarvontuntoaan. Aika oleellisen tärkeitä ihmisen hyvinvoinnin kannalta.
Just. Aika heikko ihminen saa olla jos kuolevan ihmisen tapaaminen horjuttaa.
Yllättävän moni elää elämänsä niin että mikään ei saa olla epämukavaa ja kaiken pitää olla pumpulihöttöä.
Vierailija kirjoitti:
Onko tällä palstalla pääosin "Sanna" tyyppejä. Katkeria omalle vanhemmalle kuten Sanna oli isälleen. En voisi kuvitella, että jättäisin tapaamisen väliin, koska myöhemmin kaduttaisi takuulla (kun se olisi jo liian myöhäistä). Täällä kuvitellaan, et on aina hyvä syy ku välit poikki. Tiedän puoli tusinaa tapausta, joissa välit menneet poikki mielipide syiden vuoksi.
Huomaa kyllä, että et ymmärrä ihmissuhteiden dynamiikasta mitään.
Jokainen itse arvioi omalta kohdaltaan, mikä on riittävä kynnys suojella itseään.
Onhan sekin totta, että ainahan voisi venyä. Mutta se, että pitkäaikaiseen välirikkoon johtavat perhesuhteiden ongelmat nimeää mielipidesyiksi, kertoo siitä, ettei oikeasti ymmärrä yhtään minkälaisesta asiasta on kysymys.
Ensinnäkin se valta-asetelma, joka vanhemmalla on lapseen, asettaa mielettömän vastuun, jota moni ei todellakaan olisi kypsä kantamaan. Jos sitten vielä lapsen aikuistuttuakin oma mielenterveys/mielentila on sellaisella tolalla, ettei pysty kuin kiistämään / puolustautumaan / syyllistämään muita, niin on vai vanhoja haavoja rikkovaa mennä kuuntelemaan sellaista kähinää vain siksi, että sitä ei kohta ole enää mahdollisuutta kuulla. Se voi olla siinä tilanteessa hyväkin.
Itse olen oikeastaan sitäkin mieltä, että vaikka se toinen osapuoli oikeasti katuisikin, niin joskus on vaan liian myöhäistä.
Kuolevahan sitä paitsi pääsee katumuksestaan aika pian, se jäljelle jäävä jää tänne. Pahimmillaan tuossa kuolevan sängyn vierellä käymisessä käy niin, että kuoleva pääsee keventämään sydäntään, kuolee helpottuneena, mutta sen toisen osapuolen haavat revitään uudelleen auki, ja hän jää loppuelämäkseen muistelemaan sitä hetkeä, jona vielä kerran tämä kuoleva sai osoittaa oman eri omaisuutensa selittelemällä.
Mitä se anteeksipyyntö edes auttaa lopulta, ja miksi ihmeessä jälkikäteen pitäisi antaa jotain anteeksi? Itseään siinä saa kiittää, jos paskasta vanhemmasta huolimatta on pärjännyt.
Ja jos tuot tähän lisää politiikkaa mukaan, osoitat lisää yksinkertaisuuttasi ja/tai tarkoitushakuisuutta/tietämättömyyttäsi aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Taas tällainen "kun ei meillä oo mitään yhteistä sen ihmisen kanssa". Kyllä vanhempi ja lapsi on aika luja side. Olet itsekin vaikuttanut siihen että välit ovat menneet poikki. Millainen sivistymätön moukka kieltäytyy tällaisesta pyynnöstä.
Ja silti niin yleistä on, että vanhemmat kaltoinkohtelevat lapsiaan. Ihan kamalan yleistä.
Lapsi ei siitä tilanteesta omin avuin pois pääse. Vanhempi taas on tilanteeseen itse hankkiutunut ja hänellä olisi se vastuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tällainen "kun ei meillä oo mitään yhteistä sen ihmisen kanssa". Kyllä vanhempi ja lapsi on aika luja side. Olet itsekin vaikuttanut siihen että välit ovat menneet poikki. Millainen sivistymätön moukka kieltäytyy tällaisesta pyynnöstä.
Ja silti niin yleistä on, että vanhemmat kaltoinkohtelevat lapsiaan. Ihan kamalan yleistä.
Lapsi ei siitä tilanteesta omin avuin pois pääse. Vanhempi taas on tilanteeseen itse hankkiutunut ja hänellä olisi se vastuu.
Niin mutta kun olisi ollut yhteydenpitoja senkin jälkeen niin tilanne olisi voinut tasapainottua siedettäväksi. Kirjoitan omasta kokemuksesta. Ihmissuhteet eivät ole sitä että vastaanotetaan vain kaikkea mahdollista hyvää. Harva syntyy prinssinä tai prinsessana. Ja vanhemmalla on se ikävä vastuu että hänen täytyy asettaa rajoja.
Vierailija kirjoitti:
Taas tällainen "kun ei meillä oo mitään yhteistä sen ihmisen kanssa". Kyllä vanhempi ja lapsi on aika luja side. Olet itsekin vaikuttanut siihen että välit ovat menneet poikki. Millainen sivistymätön moukka kieltäytyy tällaisesta pyynnöstä.
Mun isällä on ollut 14 000 vuorokautta käytettävissä siihen, että hän ottaa yhteyttä ja kysyy mitä kuuluu. Yli puolet noista vuorokausista kaipasin häntä kovasti ja olin huolissani. Vielä yli 12 000 vuorokautta olisin ottanut hänet avosylin vastaan. Kun nyt olen saanut oven suljettua ja itsestäni parannettua sen sisäisen lapsen, miksi tapaisin hänet ja avaisin haavat? Se juna meni. Ja se odotti häntä tooooodella pitkään. Elämä meni. Eikä me vietetty sitä yhdessä vaan erikseen.
No, tällä kertaa ei olisi vastassa se isän pikkutyttö, joka palvoo häntä vaan se nainen, joka kertoisi tosiasiat siitä, mitä kaikkea isän tekemiset ovat hänen elämäänsä vaikuttaneet. En viitsisi rasittaa vanhaa ihmistä moisella, ellei hän itse tajua ja pyydä anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hän haluaa sopia? Pyytää anteeksi?
Hän ei pyydä anteeksi mitään. Hän on aina niin sanonut, kaikki on minun vika, että koska olen hankala lapsi. Ja että hän on oppinut jotain, kun on saanut selkäänsä Lapsena, mutta minä en ole. Hän todennäköisesti valittaa sitä, miten on niin kamalaa, kun olen hänet hylännyt.
Hän on jopa sanonut että minut olisi pitänyt pieksää kovemmin.Ei hän anteeksi pyydä. Mutta se, että mitä hän nyt tapaamisella vaatii.. Mitä siinä muka osaisin sanoa
Hän haluaa itselleen hyvän mielen kaikesta koska kuolema pelottaa, jos on uskovainen niin pelkää helvettiä. Et ole velvollinen antamaan mitään hänelle. Itsellesi jäisi varmasti huono olo tapaamisesta.
Juuri näin. Ei se mitään kadu, mutta tietää että rajan takana odottaa sitten tuomio. Haluaa keventää mieltään ja saada uskoteltua itselleen, että on muka "tasannut tilit". Yrittää siis käyttää ap:ta hyväkseen, kuten lienee tehnyt ap:n ollessa lapsikin.
Miksi ei antaisi keventää mieltään? Mitä ap menettää, jos menee tapaamaan? Ei mitään.
Itsekunnioitustaan ja omanarvontuntoaan. Aika oleellisen tärkeitä ihmisen hyvinvoinnin kannalta.
Just. Aika heikko ihminen saa olla jos kuolevan ihmisen tapaaminen horjuttaa.
Yllättävän moni elää elämänsä niin että mikään ei saa olla epämukavaa ja kaiken pitää olla pumpulihöttöä.
Se, että haluaa olla olematta kaltoinkohdeltu lapsi on sinusta hemmottelua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tällainen "kun ei meillä oo mitään yhteistä sen ihmisen kanssa". Kyllä vanhempi ja lapsi on aika luja side. Olet itsekin vaikuttanut siihen että välit ovat menneet poikki. Millainen sivistymätön moukka kieltäytyy tällaisesta pyynnöstä.
Ja silti niin yleistä on, että vanhemmat kaltoinkohtelevat lapsiaan. Ihan kamalan yleistä.
Lapsi ei siitä tilanteesta omin avuin pois pääse. Vanhempi taas on tilanteeseen itse hankkiutunut ja hänellä olisi se vastuu.
Niin mutta kun olisi ollut yhteydenpitoja senkin jälkeen niin tilanne olisi voinut tasapainottua siedettäväksi. Kirjoitan omasta kokemuksesta. Ihmissuhteet eivät ole sitä että vastaanotetaan vain kaikkea mahdollista hyvää. Harva syntyy prinssinä tai prinsessana. Ja vanhemmalla on se ikävä vastuu että hänen täytyy asettaa rajoja.
Eiköhän väkivallan kohde ole se, joka joutuu laittamaan rajat väkivaltaiselle ihmiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tällainen "kun ei meillä oo mitään yhteistä sen ihmisen kanssa". Kyllä vanhempi ja lapsi on aika luja side. Olet itsekin vaikuttanut siihen että välit ovat menneet poikki. Millainen sivistymätön moukka kieltäytyy tällaisesta pyynnöstä.
Mun isällä on ollut 14 000 vuorokautta käytettävissä siihen, että hän ottaa yhteyttä ja kysyy mitä kuuluu. Yli puolet noista vuorokausista kaipasin häntä kovasti ja olin huolissani. Vielä yli 12 000 vuorokautta olisin ottanut hänet avosylin vastaan. Kun nyt olen saanut oven suljettua ja itsestäni parannettua sen sisäisen lapsen, miksi tapaisin hänet ja avaisin haavat? Se juna meni. Ja se odotti häntä tooooodella pitkään. Elämä meni. Eikä me vietetty sitä yhdessä vaan erikseen.
No, tällä kertaa ei olisi vastassa se isän pikkutyttö, joka palvoo häntä vaan se nainen, joka kertoisi tosiasiat siitä, mitä kaikkea isän tekemiset ovat hänen elämäänsä vaikuttaneet. En viitsisi rasittaa vanhaa ihmistä moisella, ellei hän itse tajua ja pyydä anteeksi.
Niin mutta olisit voinut olla itse yhteydessä. Jos olisit tavannut häntä säännöllisesti niin olisit saanut todennäköisesti häneen erilaisen yhteyden. Nyt on jäljellä vain iso katkeruusmöykky ja olen samaa mieltä, että vahan isän ei tarvitse ottaa niskoilleen sinun, aikuisen ihmisen katkeruuden purkausta. Koetat selvittää sen sitten itseksesi. Mahdollisuudet meni.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai tuollaisessa tilanteessa pitää tavata. Jospa haluaa pyytää anteeksi.
Hänellähän on ollut koko elämä aikaa pyytää anteeksi ja muuttaa käytöstään. Kuolinvuoteella hakee vain itselleen synninpäästöä tai haluaa vielä viimeisen kerran nurjertaa. Itse en lähtis. Olisi käyttänyt korttinsa silloin kun ne jaettiin pöytään. Joskus on vain liian myöhäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tällainen "kun ei meillä oo mitään yhteistä sen ihmisen kanssa". Kyllä vanhempi ja lapsi on aika luja side. Olet itsekin vaikuttanut siihen että välit ovat menneet poikki. Millainen sivistymätön moukka kieltäytyy tällaisesta pyynnöstä.
Mun isällä on ollut 14 000 vuorokautta käytettävissä siihen, että hän ottaa yhteyttä ja kysyy mitä kuuluu. Yli puolet noista vuorokausista kaipasin häntä kovasti ja olin huolissani. Vielä yli 12 000 vuorokautta olisin ottanut hänet avosylin vastaan. Kun nyt olen saanut oven suljettua ja itsestäni parannettua sen sisäisen lapsen, miksi tapaisin hänet ja avaisin haavat? Se juna meni. Ja se odotti häntä tooooodella pitkään. Elämä meni. Eikä me vietetty sitä yhdessä vaan erikseen.
No, tällä kertaa ei olisi vastassa se isän pikkutyttö, joka palvoo häntä vaan se nainen, joka kertoisi tosiasiat siitä, mitä kaikkea isän tekemiset ovat hänen elämäänsä vaikuttaneet. En viitsisi rasittaa vanhaa ihmistä moisella, ellei hän itse tajua ja pyydä anteeksi.
Niin mutta olisit voinut olla itse yhteydessä. Jos olisit tavannut häntä säännöllisesti niin olisit saanut todennäköisesti häneen erilaisen yhteyden. Nyt on jäljellä vain iso katkeruusmöykky ja olen samaa mieltä, että vahan isän ei tarvitse ottaa niskoilleen sinun, aikuisen ihmisen katkeruuden purkausta. Koetat selvittää sen sitten itseksesi. Mahdollisuudet meni.
En ole voinut olla yhteydessä, koska hän ei halua yhteyttä. Aika paska maista sysätä syyllisyyttä lapselle, jonka oma vanhempi hylkää. Tuntui aika pahalta, onko nyt hyvä mieli?
Sitä paitsi en ole katkera. Eikä elämä persoonallisuushäiriöisen vanhemman kanssa olisi kuin jatkuvaa ahdistusta. Hän teki palveluksen jättäessään minut, vaikka se sattuikin ihan älyttömästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tällainen "kun ei meillä oo mitään yhteistä sen ihmisen kanssa". Kyllä vanhempi ja lapsi on aika luja side. Olet itsekin vaikuttanut siihen että välit ovat menneet poikki. Millainen sivistymätön moukka kieltäytyy tällaisesta pyynnöstä.
Ja silti niin yleistä on, että vanhemmat kaltoinkohtelevat lapsiaan. Ihan kamalan yleistä.
Lapsi ei siitä tilanteesta omin avuin pois pääse. Vanhempi taas on tilanteeseen itse hankkiutunut ja hänellä olisi se vastuu.
Niin mutta kun olisi ollut yhteydenpitoja senkin jälkeen niin tilanne olisi voinut tasapainottua siedettäväksi. Kirjoitan omasta kokemuksesta. Ihmissuhteet eivät ole sitä että vastaanotetaan vain kaikkea mahdollista hyvää. Harva syntyy prinssinä tai prinsessana. Ja vanhemmalla on se ikävä vastuu että hänen täytyy asettaa rajoja.
Lapsi on alisteisessa asemassa vanhempaansa. Ei se ole mikään tasapuolinen suhde, jossa vanhempi voi valittaa, että lapsi oli vaan niin kaamea.
Rajojen asettaminen on eri asia, ja se pitäisi tehdä oikea-aikaisesti. Mutta yleensä näissä on kysymys tosi rikkonaisista kuvioista ja vanhempien pahoista persoonallisuushäiriöistä.
Tasapainoittua siedettäväksi kuulostaa muuten ihan siltä, että ongelmat lakaistaan maton alle. Ollaan niin kuin niitä ei olisikaan. Ihan hirveältä kuulostaa suoraan sanottuna. Sellaista hyssyttelyä ja mielistelyä.
Sellainen voi olla todella todella kuluttava tilanne. Ajatellaan, että on aikuinen lapsi, ja iäkäs vanhempi. Vanhempi käy läpi omia syntejään ja haluaisi anteeksiantoa, mutta ei ole kuitenkaan psyykkisesti kypsä, kaipaa vaan tavallaan lohtua itselleen.
Olisi kamalaa päätyä tuossa tilanteessa, oman ehkä kiireisimmän aikuisarjen keskellä lohduttelemaan ihmistä, joka ei ole osannut, eikä vieläkään osaa ottaa minun puoltani asioista mitenkään huomioon. On kuin aikuinen viisivuotias. Pitäisi antaa näennäisesti anteeksi, vaikka samat mallit jatkuu, toinen ei ole kokenut mitään valaistusta eikä näe tilanteen koko kuvaa ollenkaan minun näkökulmastani katsottuna, ei pysty edes yrittämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ap olisi satavarma että on tehnyt oikean ratkaisun suhteessa vanhempaansa niin ei hän täällä palstalla kyselisi, mikä on oikein mikä ei
Vierailija kirjoitti:
Jos ap olisi satavarma että on tehnyt oikean ratkaisun suhteessa vanhempaansa niin ei hän täällä palstalla kyselisi, mikä on oikein mikä ei
Hakee vertaistukea koska ko paska yrittää luikerrella elämään.
Vierailija kirjoitti:
Jos ap olisi satavarma että on tehnyt oikean ratkaisun suhteessa vanhempaansa niin ei hän täällä palstalla kyselisi, mikä on oikein mikä ei
Totta. Mutta ei se sitäkään tarkoita, että olisi selvää kumpiko on oikea tapa.
Mennyttä nyt ei voi enää muuttaa. Ja kun aikaa on vähän, kannattaa harkita tarkkaan mitä tekee.
Oikeasti, ja sen OMAN elämän kannalta. Mitään ei kaltoinkohdelleelle vanhemmalle ole velkaa. Jos siltä pohjalta silti haluaa tavata, ratkaisun ei pitäisi tuottaa lisää pahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai tuollaisessa tilanteessa pitää tavata. Jospa haluaa pyytää anteeksi.
Hänellähän on ollut koko elämä aikaa pyytää anteeksi ja muuttaa käytöstään. Kuolinvuoteella hakee vain itselleen synninpäästöä tai haluaa vielä viimeisen kerran nurjertaa. Itse en lähtis. Olisi käyttänyt korttinsa silloin kun ne jaettiin pöytään. Joskus on vain liian myöhäistä.
Niin ja itse aina ajattelen, että tehköön jokainen itselleen sopivan valinnan. Ei väliä siitä mitä mieltä muut ihmiset asiasta ovat. Itse tietää omat asiansa parhaiten. Aloittajana kuuntelisin itseäni ja tekisin siltä pohjalta ratkaisun.
Kun läheiseni kuoli syöpään, hänen eksänsä sanoi, että olisi käynyt katsomassa, jos olisi tiennyt. No, kuoleva ei tainnut kaivata häntä kuolinvuoteensa äärelle. Asiat pitäisi selvittää heti eikä hillota niitä siihen hetkeen, kun jompi kumpi osapuoli tekee kuolemaa.
Taidat olla vähän rajaton miellyttäjä jota muut heittelee mitä sattuu kun olet niin kontaktin kipeä ja kaipaat hyväksyntää ihan kaikilta mitkä vain hetkeksi osoittaa huomaavansa sinut.