Kun ihminen vaatii näkemään sillä perusteella että "hänellä on syöpä ja ei kauaa jäljellä"

Vierailija kirjoitti:

Kun läheiseni kuoli syöpään, hänen eksänsä sanoi, että olisi käynyt katsomassa, jos olisi tiennyt. No, kuoleva ei tainnut kaivata häntä kuolinvuoteensa äärelle. Asiat pitäisi selvittää heti eikä hillota niitä siihen hetkeen, kun jompi kumpi osapuoli tekee kuolemaa.

No ap:n tapauksessa nimenomaan on mutta se rajaton paska ei taaskaan hyväksy rajoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai tuollaisessa tilanteessa pitää tavata. Jospa haluaa pyytää anteeksi.

Hänellähän on ollut koko elämä aikaa pyytää anteeksi ja muuttaa käytöstään. Kuolinvuoteella hakee vain itselleen synninpäästöä tai haluaa vielä viimeisen kerran nurjertaa. Itse en lähtis. Olisi käyttänyt korttinsa silloin kun ne jaettiin pöytään. Joskus on vain liian myöhäistä.

Niin ja itse aina ajattelen, että tehköön jokainen itselleen sopivan valinnan. Ei väliä siitä mitä mieltä muut ihmiset asiasta ovat. Itse tietää omat asiansa parhaiten. Aloittajana kuuntelisin itseäni ja tekisin siltä pohjalta ratkaisun.

Ja kun on sen tehnyt, tekee rauhan sen ratkaisunsa kanssa, eli enää ei kannata palata jossitteluun, eikä ainakaan antaa syyllistäjille tilaa.

Jokainen on lopulta omasta päästään vastuussa.

Jos jaksaa seistä omilla jaloillaan noin, siitä kannattaa olla vähän ylpeäkin. Ainakin tyytyväinen.

Rauhaa ja seesteisyyttä kaikille ikävien vanhempien aiheuttamien traumojen kanssa kamppaileville. Ja erityisesti kaikille teille, joilla nuo traumatisoineet vanhemmat ovat elämässä mukana, tai edelleen siihen pyrkivät. Se, jos mikä, on rasittavaa ja raskasta.

En tapaisi jos välit menneet. Ihmetyttäisi mitä asiaa voi olla loppupäästä kun ei aiemminkaan ole ollut yhtään mitään. Tulee mieleen että hän haluaa vielä jollain loukata. Anteeksi pyynnöt olisi jo ihan turhia, ne ovat jo annettu ja kaikki unohdettu. En itsekkään alkaisi sairaana ketään kiusaamaan.

Suurin osa syövistä on parannettavissa, ja yhtä monen kanssa voi jatkaa elämää 100 vuotiaaksi.

Syöpä itsessä ei siis ole syy luoda uudelleen suhetta psykopaatti-pedofiiliin josta on kerran päässyt eroon.

Mielenkiitoista sinäänsä syöpä on tauti jota narsistiset henkilöt "kertomansa" mukaan sairasyavat eniten juuri siinä vaiheessa kun toinen ihminen pääsemässä irti.

Toinen keino kiristää on "raskaus-uutinen" samassa tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

En ole katkera mistään, mutta minun on vaikea kuvitella, että mitä saisimme näkemisestä.

Emmehän me edes tunne, ei meillä ole minkäänlaista sidettä tms. Eikö olisi jotakin muuta, kenen kanssa jutella? Sairaalapsykologi, pastori tms.?

Jos et ole katkera, tottakai tapaat. Vaikka vanhempi ei olisi pystynyt sinua pitämään, sinä olet kuitenkin hänen elämänsä tärkein ihminen, ja hänelle voi olla valtava merkitys sille, että saa esim sinulta pyydettyä anteeksi. Ja tottakai se, että teet toiselle ihmiselle hyvän teon, tuo sinullekin hyvän olon.

Mutta kuulostaa kyllä siltä, että olet hyvin katkera.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai tuollaisessa tilanteessa pitää tavata. Jospa haluaa pyytää anteeksi.

Hänellähän on ollut koko elämä aikaa pyytää anteeksi ja muuttaa käytöstään. Kuolinvuoteella hakee vain itselleen synninpäästöä tai haluaa vielä viimeisen kerran nurjertaa. Itse en lähtis. Olisi käyttänyt korttinsa silloin kun ne jaettiin pöytään. Joskus on vain liian myöhäistä.

Niin ja itse aina ajattelen, että tehköön jokainen itselleen sopivan valinnan. Ei väliä siitä mitä mieltä muut ihmiset asiasta ovat. Itse tietää omat asiansa parhaiten. Aloittajana kuuntelisin itseäni ja tekisin siltä pohjalta ratkaisun.

Ja kun on sen tehnyt, tekee rauhan sen ratkaisunsa kanssa, eli enää ei kannata palata jossitteluun, eikä ainakaan antaa syyllistäjille tilaa.

Jokainen on lopulta omasta päästään vastuussa.

Jos jaksaa seistä omilla jaloillaan noin, siitä kannattaa olla vähän ylpeäkin. Ainakin tyytyväinen.

Rauhaa ja seesteisyyttä kaikille ikävien vanhempien aiheuttamien traumojen kanssa kamppaileville. Ja erityisesti kaikille teille, joilla nuo traumatisoineet vanhemmat ovat elämässä mukana, tai edelleen siihen pyrkivät. Se, jos mikä, on rasittavaa ja raskasta.

Hitto, että inhoa sanaa ylpeä. Ylpeästä tulee mieleen aina jostain suorituksesta palkitseminen. Ajattelen aina rakastava, itsensä kanssa sinut ja tasapainoinen. Ei tarvitse ylpeillä, että on jalat maassa ja itsensä kanssa sinut tasapainoisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole katkera mistään, mutta minun on vaikea kuvitella, että mitä saisimme näkemisestä.

Emmehän me edes tunne, ei meillä ole minkäänlaista sidettä tms. Eikö olisi jotakin muuta, kenen kanssa jutella? Sairaalapsykologi, pastori tms.?

Jos et ole katkera, tottakai tapaat. Vaikka vanhempi ei olisi pystynyt sinua pitämään, sinä olet kuitenkin hänen elämänsä tärkein ihminen, ja hänelle voi olla valtava merkitys sille, että saa esim sinulta pyydettyä anteeksi. Ja tottakai se, että teet toiselle ihmiselle hyvän teon, tuo sinullekin hyvän olon.

Mutta kuulostaa kyllä siltä, että olet hyvin katkera.

Katkeraksi nimittely on yksi keino syyllistää. Aloittajan ei kannata näistä välittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä häviät siinä, että käyt yhden kerran tapaamassa? Parhaassa tapauksessa tilanne voi olla edes vähän korjaava kokemus. Huonoimmaissakin tapauksessa tilanne ei pahene nykyisestä, mutta ainakin tietäisit itse tehneesi parhaasi.

Minä menisin tapaamiseen, mutta järjestäisin tilanteen niin, että voin tarvittaessa poistua paikalta välittömästi. Jos toinen rupeaisi haukkumaan minua, toteaisin, että tuota minun ei tarvitse kuulla, ja lähtisin välittömästi.

Samaa mieltä.

Ei voi olla ylivoimaista.

Nimenomaanhan ei ole vaikea mennä. Kyse on siitä, että se ei kannata, eikä ole mitään todellista syytä mennä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole katkera mistään, mutta minun on vaikea kuvitella, että mitä saisimme näkemisestä.

Emmehän me edes tunne, ei meillä ole minkäänlaista sidettä tms. Eikö olisi jotakin muuta, kenen kanssa jutella? Sairaalapsykologi, pastori tms.?

Jos et ole katkera, tottakai tapaat. Vaikka vanhempi ei olisi pystynyt sinua pitämään, sinä olet kuitenkin hänen elämänsä tärkein ihminen, ja hänelle voi olla valtava merkitys sille, että saa esim sinulta pyydettyä anteeksi. Ja tottakai se, että teet toiselle ihmiselle hyvän teon, tuo sinullekin hyvän olon.

Mutta kuulostaa kyllä siltä, että olet hyvin katkera.

Kuulostaa siltä, että sinä olet tietämätön ja typerä besserwisser. Luultavasti olet itse katkera jostakin, koska kuvittelet automaattisesti hänenkin olevan.

Tyypillisiä tyylejä painostaa:

Syyllistäminen

Vähättely

Idea että on olemassa vain tuottamassa hyvää mieltä toisesta oman hyvinvoinnin kustannuksella

Mitätöinti

Täydellisesti asian sivusta puhuminen

Taisi henkisen väkivallan käyttäjät löytää ketjun

Miksi edes kysyä keskustelupalstalla tällaista kun vankkumaton mielipide on jo muodostettu?

Ap on päättänyt olla tapaamatta ja sen pituinen se, asia ei vatvomalla muuksi muutu.

Vierailija kirjoitti:

Vastaavankaltaisessa tilanteessa tein sen virheen että menin. Saipahan vielä kerran haukkua ja h***itella minut.

Mun isoäiti haukkui mut vielä kerran kun olin niiin ruma, että se oli tärkeä sanoa vielä kerran ennen kuolemaa. Jos samanlainen äitini pyytäisi niin en enää tee tuota virhettä. En mene. Noita piruja ei mikään syöpä muuta, jos muuttaisi niin pyyntö olisi muotoiltu toisin.

Katkeruudesta joku rankuttaa.

Negatiivissävytteinen sana, mutta monesti oikeutettu tunne. Liittyy lähinnä siihen, missä vaiheessa prosessia kaltoinkohdelluksi tullut ihminen asian kanssa on. Ei ole vielä ihan sinut.

Miksi siis käyttää sitä lyömäaseena? Sehän vain kertoo siitä, että kokemus on ollut tosi paha, ja toisaalta siitä, ettei ole (ainakaan vielä) ollut aikaa ja voimavaroja asiaa käsitellä.

Aika huono syyllistämislogiikka minusta, ei ainakaan tee asiaa sen kaltoinkohdelleen kannalta paremmaksi.

Ja pääseekö siitä katkeruudestakaan tavallaan täysin koskaan? Se ei tietysti ole tavoitetila, että siinä piehtaroi. Mutta kukapa ei ottaisi onnellista lapsuutta, jos voisi?

Jos siis on käsitellytkin asian, ja sen kanssa menee hyvin, totta kai se edelleen satuttaa. Jos siis se tapaaminen johtaisi vain siihen, että omassa seesteisyydessä tulee takapakkia, niin kyllä on ihan oikeutettua harkita tarkkaan tällaista tapaamista.

Turha mennä

En vaatimuksesta tapaisi. En tapaisi muutenkaan. Ollut monia vuosia aikaa anteeksi pyytää ja näyttää teoin, että oikeasti on pahoillaan. Näillä usein sama pyörä pyörii anteeksi annon jälkeenkin. Kuolinvuoteella ihmistä ajaa myös kuoleman pelko yhteyteen muihin.

Vierailija kirjoitti:

Miksi edes kysyä keskustelupalstalla tällaista kun vankkumaton mielipide on jo muodostettu?

Ap on päättänyt olla tapaamatta ja sen pituinen se, asia ei vatvomalla muuksi muutu.

Ihan normaalia ja tervettä testata sitä omaa päätöstä vielä. Jos joku ratkaisu tuntuu ensikättelyltä oikealta, mutta ei ole ihan varma, muiden kanssa asiasta keskustelu on oikein toimiva tapa käydä läpi asiaa ja hakea näkökulmia, joihin omaansa verrata. Parhaimmillaan siinä oma näkemys vahvistuu. Tai sitten muuttaa mielensä ja näkee asian uudella tavalla.

Ja anonyymi palsta on tällaiselle mitä mainioin alusta. Toki täälläkin jokainen juttelee omasta näkökulmastaan käsin, omat painolastit harteillaan, mutta kun meitä on monta, tulee erilaisia näkemyksiä väkisin esiin.

Vaatia.

Se verbi kertoo ettei sieltä mitään hyvää ole tulossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi edes kysyä keskustelupalstalla tällaista kun vankkumaton mielipide on jo muodostettu?

Ap on päättänyt olla tapaamatta ja sen pituinen se, asia ei vatvomalla muuksi muutu.

Ihan normaalia ja tervettä testata sitä omaa päätöstä vielä. Jos joku ratkaisu tuntuu ensikättelyltä oikealta, mutta ei ole ihan varma, muiden kanssa asiasta keskustelu on oikein toimiva tapa käydä läpi asiaa ja hakea näkökulmia, joihin omaansa verrata. Parhaimmillaan siinä oma näkemys vahvistuu. Tai sitten muuttaa mielensä ja näkee asian uudella tavalla.

Ja anonyymi palsta on tällaiselle mitä mainioin alusta. Toki täälläkin jokainen juttelee omasta näkökulmastaan käsin, omat painolastit harteillaan, mutta kun meitä on monta, tulee erilaisia näkemyksiä väkisin esiin.

Ja jos vertaa keskustelupalstaa jutteluun vaikka omaan lähipiirin kanssa, niin viimeksimainitussa aina ne vanhat näkemykset ja toimintamallit tiedostamatta ohjaa keskustelua. Helposti päätyy olemaan jonkun tietyn henkilön kanssa samaa mieltä, ja itse asiapitoiset, omaan ajatteluun kytkeytyvät perustelut jäävätkin sivuun.

Kehotan tapaamaan. Olkoot välit olleet millaiset tahansa voi myöntyä tapaamiseen kun ihmisen elämä on loppupuolella.

Luulen, että helpottaa molempia, sinuakin. Mitä olen kuullut ja lukenut, monille on erittäin tärkeää ja huojentavaa saada puhuttua kipeätkin asiat, ennen kuin kuolee.

Minua jäisi vaivaamaan lopun ikää jos en tuossa tilanteessa suostu tapaamiseen.

Se vaivaaminen voi olla liikaa henkiselle kestävyydelle. Ei tarvitse antaa anteeksi, jos sellainen pyyntö tulee ja on anteeksipyydettävää,  mutta voi kuunnella mitä on mielen päällä ja kiittää siitä että haluaa avata sydäntään.

Vierailija kirjoitti:

Kehotan tapaamaan. Olkoot välit olleet millaiset tahansa voi myöntyä tapaamiseen kun ihmisen elämä on loppupuolella.

Luulen, että helpottaa molempia, sinuakin. Mitä olen kuullut ja lukenut, monille on erittäin tärkeää ja huojentavaa saada puhuttua kipeätkin asiat, ennen kuin kuolee.

Minua jäisi vaivaamaan lopun ikää jos en tuossa tilanteessa suostu tapaamiseen.

Se vaivaaminen voi olla liikaa henkiselle kestävyydelle. Ei tarvitse antaa anteeksi, jos sellainen pyyntö tulee ja on anteeksipyydettävää,  mutta voi kuunnella mitä on mielen päällä ja kiittää siitä että haluaa avata sydäntään.

Mistä ihmeestä päättelet että se kaltoinkohtelija mitään kipeitä puhuisi?