Nelikymppiset naiset eivät jaksa enää Asiantuntija avaa syyt selittämättömään ahdistukseen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisten pitää lopettaa miesten syyllistäminen.

Hanki koulutus.

Hanki työ.

Laihduta.

Kehitä luonteesi siedettäväksi.

Etsi mies.

Et ole tässäkään vaiheessa oikeutettu hyvään mieheen. Joten lopeta valittaminen ja kehitä itseäsi.

Naiset ovat tämän tehneetkin ja sitten huomanneet, että miehet eivät ole hoitaneet omaa osaansa vieläkään. Harvat miehet oikeasti ovat kehittäneet itseään muuta kuin hankkineet koulutuksen (ja sehän ei suhteissa auta yhtään).

Tämä kertoo kirjoittajasta aika paljon. Ei ihme että on ongelmia elämässä.

Onpas toksinen ketju. Yllätys, että naisvoihaajat ovat vallanneet tämänkin keskustelun ja itse aihe on jäänyt sivurooliin.

Vierailija kirjoitti:

Ja nelikymppiset miehethän ne ovatkin onnellisia kultapossuja, niinkö? 

Kaikkea skeidaa.

Nykyisten nelikymppisten elämä on ollut harvinaisen epävarmaa ja kurjaa. Lapsena/nuorena moni kärsi 90-luvun laman jäljistä. Sitten 2008 alkaneesta taantumasta. Työllistyminen epävarmaa.

Historiallisesti tarkasteltuna suurin velkataakka > korot nousevat. Asuntojen arvo laskee. Asumisen kustannukset raketoivat. 

Lasten hoitamiseen ja lasten/nuorten kasvattamiseen asetettu enemmän paineita ja haasteita kuin koskaan aiemmin. Omat lapset ovat ensimmäistä älypuhelinsukupolvea, joiden kasvattaminen on hyvin haasteellista. Lapsilla ennätysmäärät erilaisia diagnooseja ja huonovointisuutta.

Ylikireäksi vedetty työelämä, jossa on pakko jokaisen painaa tukka putkella, että saa asuntolainat maksettua, tai edes vuokrat. Metatyötä tulee valtavasti.

Tähän päälle epävarmat tulevaisuudennäkymät, koronavuosien painolastit, Ukrainan sota, ilmastonmuutos..

Nykynelikymppisillä on henkisesti raskaampaa aikaa kuin ensimmäiselläkään sukupolvella toisen maailmansodan jälkeen.

Älykkäästi kirjoitettu ja niin totta!

Professori Elina Haavio-Mannilan erään noin 15 vuotta sitten Suomessa tehdyn tutkimuksen sivutuloksena näkyi, että naisten itsemurhat olivat merkittävästi lisääntyneet. Kun tätä ilmiötä tarkasteltiin enemmän, havaittiin, että kysymys on noin 40-vuotiaista naisista ja riskit masennukseen ja suorastaan itsemurhaan lisääntyivät sitä enemmän, mitä koulutetumpi nainen oli. Riski oli suurin huippukoulutetulla, eronneella 40-vuotiaalla uranaisella. Kun tätä tulosta selvennettiin vielä haastatteluin, tuli esille,että nämä naiset kertoivat kokevansa ikäänkuin "tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta. Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi.

Mielestäni tämä tutkimus ja sen tulos heijastaa juuri oivallisesti nykynaisen mielialoja ja siihen liittyviä taustoja. Meillä on nyt sukupolvi noin 30-vuotiaita äitejä tai sinkkuja, joista on kasvatettu alusta lähtien tehosuorittajia ja kilpailijoita, menestyjiä, kiitettävien arvosanojen metsästäjiä, kuuden-seitsemän laudaturin ylioppilaiksi tähtääviä, kauniita, trimmattuja uratykkejä.

Sitten jossain vaiheessa ihminen ei jaksakaan tätä menoa. Tulee turtumus, väsymys, pelko, halu hypätä pois.

Kun se tulee murrosvaiheessa tai vähän sen jälkeen, nuorella naisella nykymenossa on seurauksena vaara alkaa oireilla jonkinlaisella syömishäiriöllä.Tämä buumi tuli jo vuosia sitten vyöryen paljolti sitä tuntemattoman hoitohenkilökunnan ja lama-Suomen syliin. Nyt muutaman vuoden ajan havaittavissa oleva uusi ilmiö on nuorten naisten uupuminen, masennus, runsas alkoholin käyttö, haluttomuus lasten tekoon ja edelleen yhä hälyttävämpänä vaikeus löytää äitiys.

On asioita, joita ei voikaan suorittaa, "ei osaa", sanoo tämä nuori suoriutujanainen. On asioita, joita voi vain löytää elämyksellisesti tunteen kautta, tunteen tasolla. Pitäisi kyetä pysähtymään ja tuntemaan eikä vaan suorittamaan senhetkistä elämää, elämäntilannetta. Tällaisia asioita ovat ihmissuhteet ja rakkaussuhteet, mitkä siinä murrosiän kynnyksellä koetaan usein uusina, pelottavina ja jännittävinä asioina. Niitä ei kuitenkaan voi hallita pelkästään tekemällä ja suorittamalla, vaan niissä liikutaankin tunne-elämän alueella. Parisuhde ja äitiys ovat juuri näitä asioita.

Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisten pitää lopettaa miesten syyllistäminen.

Hanki koulutus.

Hanki työ.

Laihduta.

Kehitä luonteesi siedettäväksi.

Etsi mies.

Et ole tässäkään vaiheessa oikeutettu hyvään mieheen. Joten lopeta valittaminen ja kehitä itseäsi.

Naiset ovat tämän tehneetkin ja sitten huomanneet, että miehet eivät ole hoitaneet omaa osaansa vieläkään. Harvat miehet oikeasti ovat kehittäneet itseään muuta kuin hankkineet koulutuksen (ja sehän ei suhteissa auta yhtään).

Tämä kertoo kirjoittajasta aika paljon. Ei ihme että on ongelmia elämässä.

Ehkä kuitenkin enemmän sinusta :) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisten pitää lopettaa miesten syyllistäminen.

Hanki koulutus.

Hanki työ.

Laihduta.

Kehitä luonteesi siedettäväksi.

Etsi mies.

Et ole tässäkään vaiheessa oikeutettu hyvään mieheen. Joten lopeta valittaminen ja kehitä itseäsi.

Kaikki yllämainitut on useimmilla naisilla, ei vaan pitäisi dekaantua ensimmäiseenkään mieheen. Kaikki luusereita joilla ei ole mitään annettavaa kuin...

Ongelma on siinä, että mies rakastaa naista - nainen vain sitä mitä mies voi naiselle tarjota. Mies on siis vain väline.

Toki miehen pitää tarjota puolisolleen kumppanuutta ja yhteen hiileen puhaltamista. Huonoistakin ajoista selviää, jos tietää, että tässä ollaan samassa veneessä ja pidetään sama päämäärä. Sama koskee naisiakin. Sellainen parisuhde ei toimi, jossa toinen elää kuin hotellissa ja toisen vastuulla on kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Professori Elina Haavio-Mannilan erään noin 15 vuotta sitten Suomessa tehdyn tutkimuksen sivutuloksena näkyi, että naisten itsemurhat olivat merkittävästi lisääntyneet. Kun tätä ilmiötä tarkasteltiin enemmän, havaittiin, että kysymys on noin 40-vuotiaista naisista ja riskit masennukseen ja suorastaan itsemurhaan lisääntyivät sitä enemmän, mitä koulutetumpi nainen oli. Riski oli suurin huippukoulutetulla, eronneella 40-vuotiaalla uranaisella. Kun tätä tulosta selvennettiin vielä haastatteluin, tuli esille,että nämä naiset kertoivat kokevansa ikäänkuin "tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta. Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi.

Mielestäni tämä tutkimus ja sen tulos heijastaa juuri oivallisesti nykynaisen mielialoja ja siihen liittyviä taustoja. Meillä on nyt sukupolvi noin 30-vuotiaita äitejä tai sinkkuja, joista on kasvatettu alusta lähtien tehosuorittajia ja kilpailijoita, menestyjiä, kiitettävien arvosanojen metsästäjiä, kuuden-seitsemän laudaturin ylioppilaiksi tähtääviä, kauniita, trimmattuja uratykkejä.

Sitten jossain vaiheessa ihminen ei jaksakaan tätä menoa. Tulee turtumus, väsymys, pelko, halu hypätä pois.

Kun se tulee murrosvaiheessa tai vähän sen jälkeen, nuorella naisella nykymenossa on seurauksena vaara alkaa oireilla jonkinlaisella syömishäiriöllä.Tämä buumi tuli jo vuosia sitten vyöryen paljolti sitä tuntemattoman hoitohenkilökunnan ja lama-Suomen syliin. Nyt muutaman vuoden ajan havaittavissa oleva uusi ilmiö on nuorten naisten uupuminen, masennus, runsas alkoholin käyttö, haluttomuus lasten tekoon ja edelleen yhä hälyttävämpänä vaikeus löytää äitiys.

On asioita, joita ei voikaan suorittaa, "ei osaa", sanoo tämä nuori suoriutujanainen. On asioita, joita voi vain löytää elämyksellisesti tunteen kautta, tunteen tasolla. Pitäisi kyetä pysähtymään ja tuntemaan eikä vaan suorittamaan senhetkistä elämää, elämäntilannetta. Tällaisia asioita ovat ihmissuhteet ja rakkaussuhteet, mitkä siinä murrosiän kynnyksellä koetaan usein uusina, pelottavina ja jännittävinä asioina. Niitä ei kuitenkaan voi hallita pelkästään tekemällä ja suorittamalla, vaan niissä liikutaankin tunne-elämän alueella. Parisuhde ja äitiys ovat juuri näitä asioita.

Tuo suorittamisaspekti on kyllä täysin totta. Nykynaiset on kasvatettu suorittamaan, ja se rima nousee koko ajan. Vanhemmuuskin on nykyään täynnä erilaisia vaatimuksia jotka pitäisi pystyä täyttämään että on hyvä vanhempi. Miehillä toki on myös vastaavanlaisia suorituspaineita, mutta siinä ei ehkä ole tapahtunut niin suurta muutosta. Miesten ei ole koskaan odotettukaan osaavan pysähtyä vanhemmuuden ääreen, vaan odotus on ollut vaan suorittaa että perheellä on rahaa. Ja toisaalta miehet on lääkinneet sitä ahdistusta alkoholilla ja olleet itsetuhoisia aina enemmän kuin naiset.

Syynä se että naisia ei panna tarpeeksi hyvin usein.

Feministien kaksinaismoraali levinnyt yhteiskuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Feminismi petti naiset. Samalla jäi lapset tekemättä ja nyt niitä ei varmaan onnistu saada. Se on rankkaa varmaan sitten henkisesti.

Monet tuttuni muuttivat ulkomaille, jotta saivat naisen ja miehen välisen normaalin perhe-elämän.

Hankin lapsia nimenomaan feminismin takia. Jos eläisimme yhteiskunnassa, jossa naimisiinmeno ja lapset merkitsisivät oman vapauteni menettämistä, en hankkisi.

Laitamme perhevapaat puoliksi ja minäkin saan tehdä omia juttuja, omaa uraa ja samalla lapset voivat hyvin.

Toivottavasti mieskin voi hyvin, eikä lähde jonakin kauniina päivänä kauppaan, palaamatta koskaan takaisin.

Kuvitteletko oikeasti, että feministin kanssa oleva mies voisi voida hyvin?

Vierailija kirjoitti:

Onpas toksinen ketju. Yllätys, että naisvoihaajat ovat vallanneet tämänkin keskustelun ja itse aihe on jäänyt sivurooliin.

Tämä, mistään naisten ongelmasta ei saa nykyään puhua, vaan heti on lauma agressiivisia naisvihaajia hiljentämässä keskustelua. Sitten vielä ihmetellään mihin tarvitaan tasa-arvokeskustelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Professori Elina Haavio-Mannilan erään noin 15 vuotta sitten Suomessa tehdyn tutkimuksen sivutuloksena näkyi, että naisten itsemurhat olivat merkittävästi lisääntyneet. Kun tätä ilmiötä tarkasteltiin enemmän, havaittiin, että kysymys on noin 40-vuotiaista naisista ja riskit masennukseen ja suorastaan itsemurhaan lisääntyivät sitä enemmän, mitä koulutetumpi nainen oli. Riski oli suurin huippukoulutetulla, eronneella 40-vuotiaalla uranaisella. Kun tätä tulosta selvennettiin vielä haastatteluin, tuli esille,että nämä naiset kertoivat kokevansa ikäänkuin "tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta. Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi.

Mielestäni tämä tutkimus ja sen tulos heijastaa juuri oivallisesti nykynaisen mielialoja ja siihen liittyviä taustoja. Meillä on nyt sukupolvi noin 30-vuotiaita äitejä tai sinkkuja, joista on kasvatettu alusta lähtien tehosuorittajia ja kilpailijoita, menestyjiä, kiitettävien arvosanojen metsästäjiä, kuuden-seitsemän laudaturin ylioppilaiksi tähtääviä, kauniita, trimmattuja uratykkejä.

Sitten jossain vaiheessa ihminen ei jaksakaan tätä menoa. Tulee turtumus, väsymys, pelko, halu hypätä pois.

Kun se tulee murrosvaiheessa tai vähän sen jälkeen, nuorella naisella nykymenossa on seurauksena vaara alkaa oireilla jonkinlaisella syömishäiriöllä.Tämä buumi tuli jo vuosia sitten vyöryen paljolti sitä tuntemattoman hoitohenkilökunnan ja lama-Suomen syliin. Nyt muutaman vuoden ajan havaittavissa oleva uusi ilmiö on nuorten naisten uupuminen, masennus, runsas alkoholin käyttö, haluttomuus lasten tekoon ja edelleen yhä hälyttävämpänä vaikeus löytää äitiys.

On asioita, joita ei voikaan suorittaa, "ei osaa", sanoo tämä nuori suoriutujanainen. On asioita, joita voi vain löytää elämyksellisesti tunteen kautta, tunteen tasolla. Pitäisi kyetä pysähtymään ja tuntemaan eikä vaan suorittamaan senhetkistä elämää, elämäntilannetta. Tällaisia asioita ovat ihmissuhteet ja rakkaussuhteet, mitkä siinä murrosiän kynnyksellä koetaan usein uusina, pelottavina ja jännittävinä asioina. Niitä ei kuitenkaan voi hallita pelkästään tekemällä ja suorittamalla, vaan niissä liikutaankin tunne-elämän alueella. Parisuhde ja äitiys ovat juuri näitä asioita.

Tuo suorittamisaspekti on kyllä täysin totta. Nykynaiset on kasvatettu suorittamaan, ja se rima nousee koko ajan. Vanhemmuuskin on nykyään täynnä erilaisia vaatimuksia jotka pitäisi pystyä täyttämään että on hyvä vanhempi. Miehillä toki on myös vastaavanlaisia suorituspaineita, mutta siinä ei ehkä ole tapahtunut niin suurta muutosta. Miesten ei ole koskaan odotettukaan osaavan pysähtyä vanhemmuuden ääreen, vaan odotus on ollut vaan suorittaa että perheellä on rahaa. Ja toisaalta miehet on lääkinneet sitä ahdistusta alkoholilla ja olleet itsetuhoisia aina enemmän kuin naiset.

Tämä on jotenkin surullista. Kenelle naiset elämää suorittavat? Monilla tosiaan pitää olla hieno koti, uusi auto, lomamatkoja, harrastuksia, tavaraa jne.

Kun itse jäin yksin lasten kanssa, niin totesin, että nyt on pakko keskittyä saada elämä rullaamaan niin, että rahat riittää ihan perusarkeen. Mulla on vanha talo, vanha auto, vanhat huonekalut, kirpparivaatteita.

Kun äiti kysyi, että miksi sulla ei ole kesäverhoja ja huomautti kitkemättömästä kukkapenkistä, niin se meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Välillä olen tuntenut häpeää kodistani, joka ei kelpaa Avotakkaan, mutta on siisti ja turvallinen ja meille riittävä.

Olen ylpeä siitä, että olen pärjännyt ja saanut lapset toistaiseksi kasvatettua ihan täysipäisiksi. Olen saanut mielekästä työtä ja opiskellut, pitänyt terveydestäni huolta. Olin pitkään yksin, mutta sitten kohtasin miehen, jolle ei merkitystä sillä, että olisin erityisen varakas tai ulkoisesti täydellinen tai asuisin hienosti.

Jos en ole jaksanut vuosien varrella sisustaa kotia joka juhlapyhään, leipoa kaikkea itse lasten synttäreille tai käydä kolmea kertaa viikossa punttisalilla niin so what. Ketään ei ole oikeasti kiinnostanut pätkääkään. Kukaan ei ole koskaan tullut sanomaan, että ootpas onneton tapaus.( Paitsi äiti niistä verhoista, mutta ei hänkään sen yhden kerran jälkeen 😊)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt lihavat nelikymppiset naiset ei enää "jaksa". Ja liikkunastahan ei palstan läskien mielestä ole juuri mitään hyötyä?

Mun tuntemat yli nelikymppiset naiset on hoikempia ja fitimmässä kunnossa kuin pari- ja kolmekymppiset, ja olen kolmekymppinen itse :D

Ja taatusti hoikempia kuin nelikymppiset miehet.

Aika tavalla samassa kunnossa, lihavia molemmat. Mutta eikös tässä pitänyt keskustella naisista eikä miehistä? Miksi haluat keskustella miehistä? 

Pitäs olla nelikymppiset lihavat naiset. En tunne yhtäkään nelikymppistä urheilevaa ja timmiä naista, joka ei "jaksa". Tos iäs pitää hyväksyä elämäntapojen seuraukset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän aikaa sitten oli lehdessä juttu, kuinka moni nelikymppinen uupuu oman lapsuudenperheen takia. Dynamiikat on perseellään, ylisukupolvisia traumoja ja konflikteja, marttyyrivanhempia, jotka syyllistävät ja vievät kaiken energian. Tämä on totta ainakin omalla kohdalla, neljäkymppiä alkaa lähestyä ja siinä kohtaa jaksaminen loppui aivan täysin. Tajusin vihdoin katkaista välit, kun rajojen asettaminen aiheutti mutsissa jonkun järkyttävän raivoreaktion. Surullista, mutta jaksaminen on tuplasti parempaa, kun perheen draamailu ei kuormita.

Nelikymppiset on lisäksi milleniaaleja, jotka on tutkitusti huonommassa asemassa kuin muut sukupolvet. Ovat joutuneet näkemään useamman laman, kansainvälisen finanssikriisin, pandemiaa, sotaa jne. Asuminen on järkyttävän kallista, samoin muut elämisen kustannukset. Palkkakehitys laahaa vuosikymmeniä kulujen kasvun jäljessä. Monia ahdistaa syvästi kiihtyvä luontotuho ja se, että yhteiskunnassa kaikki tuntuu nyt menevän takapakkia. Sosiaaliturvaa heikennetään, kovat arvot on vallalla ja se aiheuttaa arvoristiriitaa, joka on hemmetin kuormittavaa.

Tuotakin on tutkittu, että työntekijät uupuu pahiten työpaikoilla, joiden arvot on ristiriidassa omien arvojen kanssa. Mitäs sitten, kun joudut elämään sellaisessa yhteiskunnassa, jonka arvot tuntuu olevan omien vastakohta? Milleniaalit on myös sukupolvi, joita ei motivoi juosta oravanpyörässä tuottamassa paskalla korvauksella rahaa jollekin pörssiyhtiölle, samalla kun työ nielee muun elämän ja et silti saa edes hyvää elintasoa palkaksi sielusi myymisestä. Tämän myös tunnistan itsessäni.

Keksin miljoona muutakin syytä ahdistumiselle. Liikaa velvollisuuksia, uutiset tuuttaa maailman kaaosta silmille 24/7, planeetta tuntuu olevan roihuava roskistulipalo, usko ihmisyyteen on koetuksella, kehityksen sijaan otetaan takapakkia ihmisoikeuksista ja sosiaaliturvasta, tasa-arvokuilu, miesten huono taso ja sitoutumiskammoisuus, traumaattinen lapsuus ja se, että apua ei terveydenhuollosta saa mihinkään. Naisten vaivoja vähätellään siellä oikein urakalla. Yksinäisyys, urapaineet, ulkonäköpaineet, someahdistus, puhelinriippuvuus, peliriippuvuus, työelämän kasvaneet vaatimukset, unettomuus, huono ruokavalio, koska ei vaan jaksa laittaa paukkuja ruuanlaittoa, liikkumattomuus samasta syystä. Oman ajan puute. Perfektionismi. Mitä näitä nyt on.

olipas vuodatus. pari neuvoa: poista somet, sulje tv. uutisissa on nykyään seiska lehden tasoisia turhia juttuja. tuo arvo juttu on minulle outo käsite. mitä ne on? ja miksi työpaikalle viedään omat arvot? miksi kukaan sotkee omia asioita ja työpaikan asioita? sitten se tärkein: muiden mielipiteillä ei ole mitään arvoa, eikä merkitystä. esim. ulkonäöllesi et mitään mahda.  ukko opetti minulle jo 25 vuotta sitten, että jos elämässä haluaa menestyä, pitää tuijottaa vain omaan napaan. yksikään menestyjä ei saavuta asemaansa ajattelemalla muiden etua. tämä pätee ihan kaikilla aloilla.

Sinä viet arvosi joka yhteisöön, missä olet osana. Työyhteisö ei tästä ole poikkeus, muuten kuin siinä, että töissä et voi itse työkavereitasi valita.

Esimerkiksi miten ratkaiset ristiriitoja töissä, millainen työkaveri/esimies olet, miten teet asiakkaiden kanssa töitä, kuinka avoimesti työpaikalla tiedotetaan asioista, puhutaanko esim. palkoista, etenemismahdollisuuksista yms. avoimesti, onko työpaikalla syrjintää jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisten pitää lopettaa miesten syyllistäminen.

Hanki koulutus.

Hanki työ.

Laihduta.

Kehitä luonteesi siedettäväksi.

Etsi mies.

Et ole tässäkään vaiheessa oikeutettu hyvään mieheen. Joten lopeta valittaminen ja kehitä itseäsi.

Kaikki yllämainitut on useimmilla naisilla, ei vaan pitäisi dekaantua ensimmäiseenkään mieheen. Kaikki luusereita joilla ei ole mitään annettavaa kuin...

Ongelma on siinä, että mies rakastaa naista - nainen vain sitä mitä mies voi naiselle tarjota. Mies on siis vain väline.

Rakastaako? Sen perusteella, mitä miesten kirjoittamia kommentteja on tältä palstalta lukenut, nainen nähdään enemmänkin statussymbolina, kuin oikean rakkauden kohteena.

Rakkaus on tasavertaisuutta ja kunnioitusta, ei palvontaa.

Vierailija kirjoitti:

Pitäs olla nelikymppiset lihavat naiset. En tunne yhtäkään nelikymppistä urheilevaa ja timmiä naista, joka ei "jaksa". Tos iäs pitää hyväksyä elämäntapojen seuraukset.

No minä oon timmi urheileva nelikymppinen. BMI 20-21. En jaksa tätä pätkätyötä ja epävarmuutta ja työelämän kakkaa, asuntojen hintoja, maailman tilaa. Lasten kanssakaan en meinaa jaksaa. Että siinä sulle esimerkki, ikävä kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi.

Mitähän mieltä miehet on, kummanhan he valitsisivat? Mutta heiltä ei kukaan ole tainnut edes kysyä.

Jos pistetään ura (siis ei pelkkä toimeentulo) ja perhe vastakkain, taitaisi olla harvassa ne, jotka valitsisi uran, oli kyseessä mies tai nainen. Tämä siis niistä, joilla molemmat on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Feminismi petti naiset. Samalla jäi lapset tekemättä ja nyt niitä ei varmaan onnistu saada. Se on rankkaa varmaan sitten henkisesti.

Monet tuttuni muuttivat ulkomaille, jotta saivat naisen ja miehen välisen normaalin perhe-elämän.

Hankin lapsia nimenomaan feminismin takia. Jos eläisimme yhteiskunnassa, jossa naimisiinmeno ja lapset merkitsisivät oman vapauteni menettämistä, en hankkisi.

Laitamme perhevapaat puoliksi ja minäkin saan tehdä omia juttuja, omaa uraa ja samalla lapset voivat hyvin.

Toivottavasti mieskin voi hyvin, eikä lähde jonakin kauniina päivänä kauppaan, palaamatta koskaan takaisin.

Aika lapsellisia miehiä siellä teillä päin jos tuo käy ensimmäisenä mielessä. Otan osaa.

Meillä mies tuuletti, kun uudet vanhempainvapaat sallivat molempien olla kotona sen 7 kuukautta. :)

No sepä se, moni mies on tosi lapsellinen. Tasa-arvo on monella nykymiehelläkin tosi "päälle liimattua" jos sitä on eli vaihdetaan vaippa kun vaimo sanoo ja ostetaan kaupasta mitä vaimo sanoo. Omaa ajattelua ja vastuunkantoa ei juuri ole. Ja sitten kun tulee jonkin ikäkauden villitys niin ei suostutakaan enää olemaan käskytettävinä. Sitten lähdetään suu mutrussa vihaisina maailmalle. Aika harva nainen edes suostuisi jättämään lapsiaan, yllättävän monelle miehelle se ei tuota mitään vaikeuksia. Ja sitten ulistaan kun vaimo vei lapset. Monelle miehelle ainoa toimiva parisuhdemalli on, että vaimo hoitaa päävastuun kodista ja lapsista ja toki siinä ohessa pyöräyttää täyden ansiotyöpäivän, eihän mies nyt sentään voi naista elättää, sehän olisi tasa-arvon vastaista!

Tietenkään tämä ei ole totuus läheskään jokaisen miehen kohdalla, mutta ihmeteltävän yleistä. Miehet ovat napanneet rusinat tasa-arvopullasta.

eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisten pitää lopettaa miesten syyllistäminen.

Hanki koulutus.

Hanki työ.

Laihduta.

Kehitä luonteesi siedettäväksi.

Etsi mies.

Et ole tässäkään vaiheessa oikeutettu hyvään mieheen. Joten lopeta valittaminen ja kehitä itseäsi.

Kaikki yllämainitut on useimmilla naisilla, ei vaan pitäisi dekaantua ensimmäiseenkään mieheen. Kaikki luusereita joilla ei ole mitään annettavaa kuin...

Ongelma on siinä, että mies rakastaa naista - nainen vain sitä mitä mies voi naiselle tarjota. Mies on siis vain väline.

Rakastaako? Sen perusteella, mitä miesten kirjoittamia kommentteja on tältä palstalta lukenut, nainen nähdään enemmänkin statussymbolina, kuin oikean rakkauden kohteena.

Rakkaus on tasavertaisuutta ja kunnioitusta, ei palvontaa.

Nainen täällä vähän naisselittämässä tyhmille miehille, että mitä rakkaus on. Eikä itse edes tajua kuinka vammaiselta kuulostaa.