Palstapsykologit! Mitä siitä seuraa lapselle, että on 10 kk iästä täydet päivät päiväkodissa?

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat on kuitenkin myös viikonloput lapsen kanssa, mutta toki lapsi on kaikki arkipäivät hoidossa. Jos on pakko laittaa lapsi hoitoon 10 kk iässä, olisiko perhepäivähoito tai muu pysyvyyttä luova hoitopaikka mahdollinen?

Niin...itse hoidan 4-6vuotiaita. He osaavat jo puhua. Aina ollaan menossa viikonlopuksi mummilaan... viikolla on harrastuksia, pahimmillaan eräällä eskarilla oli 5 (!) harrastusta. Siinä jäi vanhempien kanssa yhteinen aika melko vähiin. Lapsihan tottuu kyllä kun vaihtoehtoja ei ole, mutta juuri pysyvyyden ja kiintymyssuhteiden kannalta- ei hyvä.

Voi tulla epävarmaksi,ei luota toisiin ja hankala muodostaa ihmissuhteita. Ei ole tyytyväinen itseensä. Huono itsetunto. Sosiaaliset taidot heikot. Sosiaaliset taidot ei tarkoita sitten ekstroverttiutta. En keksi mitään hyvää.

T:ex vakalainen

Vierailija kirjoitti:

Voi tulla epävarmaksi,ei luota toisiin ja hankala muodostaa ihmissuhteita. Ei ole tyytyväinen itseensä. Huono itsetunto. Sosiaaliset taidot heikot. Sosiaaliset taidot ei tarkoita sitten ekstroverttiutta. En keksi mitään hyvää.

T:ex vakalainen

Haluan vielä lisätä että paljon riippuu siitä pystyykö lapsi muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hoitajaan. Nykyaikana harvemmin kun henkilökunta vaihtuu käytännössä monta kertaa vuodessa. Tällöin päivähoito on suuri riski kehitykselle ja on typerää väittää etteikö näkyisi lapsen hyvinvoinnissa myöhemmin jollakin tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellisiä vastauksia on ap saanut. Hän yrittää kysyä tietäisikö joku aiheesta teoriaa ja tutkimustuloksia, mutta suurin osa vastaa asian vierestä jotain ihan huttua.

Täällä nimenomaan on esitetty tutkimustuloksia linkkien kanssa. Mutta ap ei halua tutkimustuloksia, ainakaan jos niistä ei selviä hänen mieleisiään asioita.

Vierailija kirjoitti:

Minustakin tämä on kiinnostava kysymys. Osalla kirjoittajista näyttää olevan defenssit päällä vastauksista päätellen. Ovat varmaan itse laittaneet lapsen liian pienenä päiväkotiin.

Ap taisi haluta puhua tutkimuksista, ei yksittäisten mammojen yksittäisistä lapsista.

Jos olisi ollut puhe omista lapsistani, olisin toki kertonut että heidät hoidettiin kotona kaikki vähintään kolmivuotiaiksi. Mutta ap halusi tutkimustietoa, ja niinpä olen yksi niistä, jotka ovat kertoneet että ap:n toivoman suuntaisia tutkimustuloksia ei ole olemassa. Lapset pärjäävät yleensä hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat on kuitenkin myös viikonloput lapsen kanssa, mutta toki lapsi on kaikki arkipäivät hoidossa. Jos on pakko laittaa lapsi hoitoon 10 kk iässä, olisiko perhepäivähoito tai muu pysyvyyttä luova hoitopaikka mahdollinen?

Niin...itse hoidan 4-6vuotiaita. He osaavat jo puhua. Aina ollaan menossa viikonlopuksi mummilaan... viikolla on harrastuksia, pahimmillaan eräällä eskarilla oli 5 (!) harrastusta. Siinä jäi vanhempien kanssa yhteinen aika melko vähiin. Lapsihan tottuu kyllä kun vaihtoehtoja ei ole, mutta juuri pysyvyyden ja kiintymyssuhteiden kannalta- ei hyvä.

Entä jos lapsi käy harrastuksessa yhdessä vanhempien kanssa. Meneekö kiintymyssuhde silloinkin pirstaleiksi? Tiedätkö edes mikä on kiintymyssuhde?

Minun nähdäkseni suurempi ongelma on se, että vanhemmat ja lapset ovat koronan jälkeen kököttäneet keskenään kotona ja väsyneet ilman vertaistukea.

Mun tekisi mieli kysyä, että miksi se lapsi on ylipäätään tehty, kun hänelle ei riitä aikaa?

Keskustelua kotihoidon ja päivähoidon haitoista ja hyödyistä on kyllä raskasta seurata. Tätähän ap:kin hakee, ja mitä ilmeisimmin toiveena on löytää perusteita sille, miksi kotihoito on parempi. Lapset ovat yksilöitä, samoin jokainen perhe ja jokainen päivähoitopaikka on erilainen. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja vaikka pyrkisi vanhempana tekemään kaiken "oikein", voi lapsesta tulla ihan mitä hyvänsä.

Opettajana olen kiinnittänyt huomiota siihen, että niin kutsuttu helikopterivanhemmuus vaikuttaa kielteisesti nuoren itsetuntoon ja minäkäsitykseen yläkoulussa ja toisella asteella. Helikopterivanhemmaksi päätyy varmasti useimmiten juuri niitä vanhempia, joille pitkän kotihoidon kaltaiset kasvatusperiaatteet ovat tärkeitä, koska he aktiivisesti miettivät kasvatusta ja pyrkivät täydellisyyteen sekä kontrollin tunteeseen. Taustalla on varmaan ajatus lapsen kannustamisesta ja lapsen tarpeisiin vastaamisesta, mutta ylenmääräinen kehuminen ja kannustaminen saattaa saada lapsen kuvittelemaan itsestään liikoja. Terveeseen itsetuntoon ei kuulu se, että kuvittelee olevansa maailman keskipiste ja osaavansa kaiken, vaan se, että tuntee omat vahvuudet ja heikkoudet.

Kun vanhemmat koko ajan huomioivat lapsen toiveet ja tarpeet ja pyrkivät suojelemaan tätä pettymyksiltä ja yleensä kaikilta epämukavilta tilanteilta, ei lapsen resilienssi ja luottamus omaan pärjäämiseen kehity. Jopa täysi-ikäisen opiskelijan äiti, ja äitejähän he lähes aina ovat, saattaa olla opettajaan yhteydessä, aivan mitättömistä asioista, kuten liian heikoksi koetusta arvosanasta. Lapsen ja nuoren taito hoitaa omia asioitaan ei kehity, jos vanhempi koko ajan ne tämän puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi tulla epävarmaksi,ei luota toisiin ja hankala muodostaa ihmissuhteita. Ei ole tyytyväinen itseensä. Huono itsetunto. Sosiaaliset taidot heikot. Sosiaaliset taidot ei tarkoita sitten ekstroverttiutta. En keksi mitään hyvää.

T:ex vakalainen

Haluan vielä lisätä että paljon riippuu siitä pystyykö lapsi muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hoitajaan. Nykyaikana harvemmin kun henkilökunta vaihtuu käytännössä monta kertaa vuodessa. Tällöin päivähoito on suuri riski kehitykselle ja on typerää väittää etteikö näkyisi lapsen hyvinvoinnissa myöhemmin jollakin tavalla.

Voi hyvää päivää. Tuo pitää varmaan paikkansa jossain romanialaisessa lastenkodissa. Mutta tavallisessa suomalaisessa lapsiperheessä lapsen ensisijainen kiintymyksen kohde ovat hänen omat vanhempansa, jotka ovat hoitaneet häntä joka päivä hänen elämänsä alusta saakka.

Vierailija kirjoitti:

Mun tekisi mieli kysyä, että miksi se lapsi on ylipäätään tehty, kun hänelle ei riitä aikaa?

Mikset pikemminkin kysy, miksi vanhemmat tekevät töitä. Uusi hallituksemme haluaa, että yhä useampi lapsi elää tuollaista elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun tekisi mieli kysyä, että miksi se lapsi on ylipäätään tehty, kun hänelle ei riitä aikaa?

Mikset pikemminkin kysy, miksi vanhemmat tekevät töitä. Uusi hallituksemme haluaa, että yhä useampi lapsi elää tuollaista elämää.

Haha, tiedät varsin hyvin, että kyseessä on vanhempien ihan oma valinta. Siitä on turha syyttää Orpoa tai muita serkunkumminkaimoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi tulla epävarmaksi,ei luota toisiin ja hankala muodostaa ihmissuhteita. Ei ole tyytyväinen itseensä. Huono itsetunto. Sosiaaliset taidot heikot. Sosiaaliset taidot ei tarkoita sitten ekstroverttiutta. En keksi mitään hyvää.

T:ex vakalainen

Haluan vielä lisätä että paljon riippuu siitä pystyykö lapsi muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hoitajaan. Nykyaikana harvemmin kun henkilökunta vaihtuu käytännössä monta kertaa vuodessa. Tällöin päivähoito on suuri riski kehitykselle ja on typerää väittää etteikö näkyisi lapsen hyvinvoinnissa myöhemmin jollakin tavalla.

Voi hyvää päivää. Tuo pitää varmaan paikkansa jossain romanialaisessa lastenkodissa. Mutta tavallisessa suomalaisessa lapsiperheessä lapsen ensisijainen kiintymyksen kohde ovat hänen omat vanhempansa, jotka ovat hoitaneet häntä joka päivä hänen elämänsä alusta saakka.

Eihän ole kun kiintymyssuhde katkeaa lapsen mennessä hoitoon vaikka olisikin ollut hyvä. Lapsi voi viettää päiväkodissa aikaa klo 7-17 ja kotona on pari tuntia hereillä ennen kuin menee nukkumaan. Siinä lapsella kyllä kiintymyssuhde kärsii ja vanhemmat ei pysy edes mielessä päiväkotipäivän ajan. Oletko yhtään lukenut kehityspsykologiaan? Esim 10 kk vanha vauva ei ymmärrä että äiti tulee joskus hakemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun tekisi mieli kysyä, että miksi se lapsi on ylipäätään tehty, kun hänelle ei riitä aikaa?

Mikset pikemminkin kysy, miksi vanhemmat tekevät töitä. Uusi hallituksemme haluaa, että yhä useampi lapsi elää tuollaista elämää.

Haha, tiedät varsin hyvin, että kyseessä on vanhempien ihan oma valinta. Siitä on turha syyttää Orpoa tai muita serkunkumminkaimoja.

On vanhempien oma valinta tehdä lapset. Mutta kun lapset on tehty, heidät täytyy elättää.

Vedämmekö siis sen johtopäätöksen, että suomalaisia lapsia ei enää pitäisi tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi tulla epävarmaksi,ei luota toisiin ja hankala muodostaa ihmissuhteita. Ei ole tyytyväinen itseensä. Huono itsetunto. Sosiaaliset taidot heikot. Sosiaaliset taidot ei tarkoita sitten ekstroverttiutta. En keksi mitään hyvää.

T:ex vakalainen

Haluan vielä lisätä että paljon riippuu siitä pystyykö lapsi muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hoitajaan. Nykyaikana harvemmin kun henkilökunta vaihtuu käytännössä monta kertaa vuodessa. Tällöin päivähoito on suuri riski kehitykselle ja on typerää väittää etteikö näkyisi lapsen hyvinvoinnissa myöhemmin jollakin tavalla.

Voi hyvää päivää. Tuo pitää varmaan paikkansa jossain romanialaisessa lastenkodissa. Mutta tavallisessa suomalaisessa lapsiperheessä lapsen ensisijainen kiintymyksen kohde ovat hänen omat vanhempansa, jotka ovat hoitaneet häntä joka päivä hänen elämänsä alusta saakka.

Eihän ole kun kiintymyssuhde katkeaa lapsen mennessä hoitoon vaikka olisikin ollut hyvä. Lapsi voi viettää päiväkodissa aikaa klo 7-17 ja kotona on pari tuntia hereillä ennen kuin menee nukkumaan. Siinä lapsella kyllä kiintymyssuhde kärsii ja vanhemmat ei pysy edes mielessä päiväkotipäivän ajan. Oletko yhtään lukenut kehityspsykologiaan? Esim 10 kk vanha vauva ei ymmärrä että äiti tulee joskus hakemaan.

Kiintymyssuhde on vauvan perustarve. Voidakseen kasvaa ehjäksi ihmiseksi vauvan on onnistuttava luomaan kiintymyssuhde häntä hoivaavaan ihmiseen. Tämän suhteen muodostuminen tapahtuu vauvavuonna. Turvallinen kiintymyssuhde muodostuu kun lapsen tarpeisiin vastataan ja hän saa hoivaajansa huomiota, hymyä ja kommunikointia. Se mitä nämä lastenhoitajat eivät tunnu ymmärtävän on, että kun se kiintymyssuhde on saatu luotua siihen vanhempaan vauvavuonna, lapsi voi hyvin olla muidenkin hoidossa ja kykenee solmimaan ihmissuhteita muihinkin ihmisiin. Ei lapsen tarvitse olla siihen samaan hoivaajaan sidottuna 24/7 useita vuosia.

Kuten tuolla joku aikaisemmin ketjussa jo arvelikin, se kotihoito voi olla pahinta mitä lapselle tapahtuu. Koronan aikana moni pikkulapsi jäi kotiin. Näitä lapsia on nyt huostaanotettu urakalla.  Ei kaikissa kodeissa ole hyvää hoitoa. Käytännössä sinne kotiin jumuittuivat perheet, joilla jo ennestään oli mielenterveyden tai päihteiden kanssa sanomista. Moni lapsi eli kotona korona-ajan ihan susilapsena.

Juuri kaileótettiin, kuinka vauva on kiikutettava heti kapaloista akateemisten varhaiskasvattajien hoteisiin. Olen käsittänyt ettei vanhempia pidetä enää kykenevinä hoivaamaan ja kasvattamaan lastaan.

Toistaalta tuloksia on nähtävissä jo tästä uudesta tyylistä eikä hyvältä näytä. Lapsi saa jo toisena hoitopäivänä päättää ollako tyttö sittenkin, eikä poika.

Onneksi muutama vuosikymmen sitten vanhemmilla oli oikeuksia hoivata ja hoitaa lapsensa,  eikä mennä kaikkeen soopaan mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi tulla epävarmaksi,ei luota toisiin ja hankala muodostaa ihmissuhteita. Ei ole tyytyväinen itseensä. Huono itsetunto. Sosiaaliset taidot heikot. Sosiaaliset taidot ei tarkoita sitten ekstroverttiutta. En keksi mitään hyvää.

T:ex vakalainen

Haluan vielä lisätä että paljon riippuu siitä pystyykö lapsi muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hoitajaan. Nykyaikana harvemmin kun henkilökunta vaihtuu käytännössä monta kertaa vuodessa. Tällöin päivähoito on suuri riski kehitykselle ja on typerää väittää etteikö näkyisi lapsen hyvinvoinnissa myöhemmin jollakin tavalla.

Voi hyvää päivää. Tuo pitää varmaan paikkansa jossain romanialaisessa lastenkodissa. Mutta tavallisessa suomalaisessa lapsiperheessä lapsen ensisijainen kiintymyksen kohde ovat hänen omat vanhempansa, jotka ovat hoitaneet häntä joka päivä hänen elämänsä alusta saakka.

Eihän ole kun kiintymyssuhde katkeaa lapsen mennessä hoitoon vaikka olisikin ollut hyvä. Lapsi voi viettää päiväkodissa aikaa klo 7-17 ja kotona on pari tuntia hereillä ennen kuin menee nukkumaan. Siinä lapsella kyllä kiintymyssuhde kärsii ja vanhemmat ei pysy edes mielessä päiväkotipäivän ajan. Oletko yhtään lukenut kehityspsykologiaan? Esim 10 kk vanha vauva ei ymmärrä että äiti tulee joskus hakemaan.

Olen toki kuullut usein tuon väitteen, että vanhemmat eivät pysyisi mielessä päiväkotipäivän ajan. Mutta onko kiintymyssuhteen katkeaminen tosiaan tieteellinen fakta?

Omat lapseni ovat pitkään kotihoidettuja, mutta näin jälkikäteen kaikki nuo max. tunti erossa ikäkuukautta kohti -säännöt tuntuvat vähintäänkin itse keksityiltä.

Sanoisin, että kiintymyssuhteen ja -tyylin muodostamiseen saattaa vaikuttaa negatiivisesti, mutta ei kai sekään varmaa ole. Ei nyt ole tähän heittää, mitään tieteellistä näyttöä. Sinkola on muistaakseni puhunut, ettei alle 2-vuotiasta pitäisi viedä päiväkotiin, mutten hänenkään kirjoituksia ole lukenut, niin en osaa sanoa sen kummemmin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi tulla epävarmaksi,ei luota toisiin ja hankala muodostaa ihmissuhteita. Ei ole tyytyväinen itseensä. Huono itsetunto. Sosiaaliset taidot heikot. Sosiaaliset taidot ei tarkoita sitten ekstroverttiutta. En keksi mitään hyvää.

T:ex vakalainen

Haluan vielä lisätä että paljon riippuu siitä pystyykö lapsi muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hoitajaan. Nykyaikana harvemmin kun henkilökunta vaihtuu käytännössä monta kertaa vuodessa. Tällöin päivähoito on suuri riski kehitykselle ja on typerää väittää etteikö näkyisi lapsen hyvinvoinnissa myöhemmin jollakin tavalla.

Voi hyvää päivää. Tuo pitää varmaan paikkansa jossain romanialaisessa lastenkodissa. Mutta tavallisessa suomalaisessa lapsiperheessä lapsen ensisijainen kiintymyksen kohde ovat hänen omat vanhempansa, jotka ovat hoitaneet häntä joka päivä hänen elämänsä alusta saakka.

Eihän ole kun kiintymyssuhde katkeaa lapsen mennessä hoitoon vaikka olisikin ollut hyvä. Lapsi voi viettää päiväkodissa aikaa klo 7-17 ja kotona on pari tuntia hereillä ennen kuin menee nukkumaan. Siinä lapsella kyllä kiintymyssuhde kärsii ja vanhemmat ei pysy edes mielessä päiväkotipäivän ajan. Oletko yhtään lukenut kehityspsykologiaan? Esim 10 kk vanha vauva ei ymmärrä että äiti tulee joskus hakemaan.

Olen toki kuullut usein tuon väitteen, että vanhemmat eivät pysyisi mielessä päiväkotipäivän ajan. Mutta onko kiintymyssuhteen katkeaminen tosiaan tieteellinen fakta?

Omat lapseni ovat pitkään kotihoidettuja, mutta näin jälkikäteen kaikki nuo max. tunti erossa ikäkuukautta kohti -säännöt tuntuvat vähintäänkin itse keksityiltä.

Kyllä on vaikka sitä ei haluta myöntää. Vanhemmat eivät pysy noin pienen lapsen mielessä. "Se mitä ei ole ei ole olemassa. Vanhempi juuri hylkäsi minut tänne päiväkotiin". Joka päivä sama hylkäämisen kokemus. Jos kiintymyssuhde on jo muodostettu ja on hyvä,se silti katkeaa jos lapsi viedään liian nuorena hoitoon. Ja ympärillä on koko ajan vieraita vaihtuvia aikuisia. Lapsi voi myös hyvällä tuurilla muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hyvään hoitajaan . Pieni lapsi viettää hoitajan kanssa enemmän aikaa kuin vanhemman kanssa monesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi tulla epävarmaksi,ei luota toisiin ja hankala muodostaa ihmissuhteita. Ei ole tyytyväinen itseensä. Huono itsetunto. Sosiaaliset taidot heikot. Sosiaaliset taidot ei tarkoita sitten ekstroverttiutta. En keksi mitään hyvää.

T:ex vakalainen

Haluan vielä lisätä että paljon riippuu siitä pystyykö lapsi muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hoitajaan. Nykyaikana harvemmin kun henkilökunta vaihtuu käytännössä monta kertaa vuodessa. Tällöin päivähoito on suuri riski kehitykselle ja on typerää väittää etteikö näkyisi lapsen hyvinvoinnissa myöhemmin jollakin tavalla.

Voi hyvää päivää. Tuo pitää varmaan paikkansa jossain romanialaisessa lastenkodissa. Mutta tavallisessa suomalaisessa lapsiperheessä lapsen ensisijainen kiintymyksen kohde ovat hänen omat vanhempansa, jotka ovat hoitaneet häntä joka päivä hänen elämänsä alusta saakka.

Eihän ole kun kiintymyssuhde katkeaa lapsen mennessä hoitoon vaikka olisikin ollut hyvä. Lapsi voi viettää päiväkodissa aikaa klo 7-17 ja kotona on pari tuntia hereillä ennen kuin menee nukkumaan. Siinä lapsella kyllä kiintymyssuhde kärsii ja vanhemmat ei pysy edes mielessä päiväkotipäivän ajan. Oletko yhtään lukenut kehityspsykologiaan? Esim 10 kk vanha vauva ei ymmärrä että äiti tulee joskus hakemaan.

Olen toki kuullut usein tuon väitteen, että vanhemmat eivät pysyisi mielessä päiväkotipäivän ajan. Mutta onko kiintymyssuhteen katkeaminen tosiaan tieteellinen fakta?

Omat lapseni ovat pitkään kotihoidettuja, mutta näin jälkikäteen kaikki nuo max. tunti erossa ikäkuukautta kohti -säännöt tuntuvat vähintäänkin itse keksityiltä.

Kyllä on vaikka sitä ei haluta myöntää. Vanhemmat eivät pysy noin pienen lapsen mielessä. "Se mitä ei ole ei ole olemassa. Vanhempi juuri hylkäsi minut tänne päiväkotiin". Joka päivä sama hylkäämisen kokemus. Jos kiintymyssuhde on jo muodostettu ja on hyvä,se silti katkeaa jos lapsi viedään liian nuorena hoitoon. Ja ympärillä on koko ajan vieraita vaihtuvia aikuisia. Lapsi voi myös hyvällä tuurilla muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hyvään hoitajaan . Pieni lapsi viettää hoitajan kanssa enemmän aikaa kuin vanhemman kanssa monesti.

Tuo korvaava kiintymyssuhde voi muodostua vaikka perhepäivähoitajalla. Mutta ei päiväkodissa, jossa hoitajat vaihtuu usein, niitä on alunperinkin monta ja yhdellä heistä aikaa per lapsi on hyvin vähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi tulla epävarmaksi,ei luota toisiin ja hankala muodostaa ihmissuhteita. Ei ole tyytyväinen itseensä. Huono itsetunto. Sosiaaliset taidot heikot. Sosiaaliset taidot ei tarkoita sitten ekstroverttiutta. En keksi mitään hyvää.

T:ex vakalainen

Haluan vielä lisätä että paljon riippuu siitä pystyykö lapsi muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hoitajaan. Nykyaikana harvemmin kun henkilökunta vaihtuu käytännössä monta kertaa vuodessa. Tällöin päivähoito on suuri riski kehitykselle ja on typerää väittää etteikö näkyisi lapsen hyvinvoinnissa myöhemmin jollakin tavalla.

Voi hyvää päivää. Tuo pitää varmaan paikkansa jossain romanialaisessa lastenkodissa. Mutta tavallisessa suomalaisessa lapsiperheessä lapsen ensisijainen kiintymyksen kohde ovat hänen omat vanhempansa, jotka ovat hoitaneet häntä joka päivä hänen elämänsä alusta saakka.

Eihän ole kun kiintymyssuhde katkeaa lapsen mennessä hoitoon vaikka olisikin ollut hyvä. Lapsi voi viettää päiväkodissa aikaa klo 7-17 ja kotona on pari tuntia hereillä ennen kuin menee nukkumaan. Siinä lapsella kyllä kiintymyssuhde kärsii ja vanhemmat ei pysy edes mielessä päiväkotipäivän ajan. Oletko yhtään lukenut kehityspsykologiaan? Esim 10 kk vanha vauva ei ymmärrä että äiti tulee joskus hakemaan.

Olen toki kuullut usein tuon väitteen, että vanhemmat eivät pysyisi mielessä päiväkotipäivän ajan. Mutta onko kiintymyssuhteen katkeaminen tosiaan tieteellinen fakta?

Omat lapseni ovat pitkään kotihoidettuja, mutta näin jälkikäteen kaikki nuo max. tunti erossa ikäkuukautta kohti -säännöt tuntuvat vähintäänkin itse keksityiltä.

Kyllä on vaikka sitä ei haluta myöntää. Vanhemmat eivät pysy noin pienen lapsen mielessä. "Se mitä ei ole ei ole olemassa. Vanhempi juuri hylkäsi minut tänne päiväkotiin". Joka päivä sama hylkäämisen kokemus. Jos kiintymyssuhde on jo muodostettu ja on hyvä,se silti katkeaa jos lapsi viedään liian nuorena hoitoon. Ja ympärillä on koko ajan vieraita vaihtuvia aikuisia. Lapsi voi myös hyvällä tuurilla muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hyvään hoitajaan . Pieni lapsi viettää hoitajan kanssa enemmän aikaa kuin vanhemman kanssa monesti.

Kiintymyssuhde ei katkea mihinkään. Se ei ole mikään muistinvarainen suhde. Se on samanlainen asia kuin polkupyörällä ajo, jos sen on kerran oppinut, sen osaa aina vaikka välissä menisi 20 vuotta.