Lue keskustelun säännöt.
Palstapsykologit! Mitä siitä seuraa lapselle, että on 10 kk iästä täydet päivät päiväkodissa?
19.06.2023 |
Tai vaikka vuoden ikäisestä saakka päiväkodissa. Aamulla aikaisin menee, ja joskus viiden kieppeillä sitten haetaan pois. Lähes koko hereilläoloaikansa, koska nukkumaan täytyy tietenkin mennä seiskalta, sillä aamulla on aikainen herätys päiväkotiin. Kesällä parin viikon loma. Koko lapsuus menee näin. Omia vanhempia näkee vain pari tuntia päivässä, nekin kiireisiä tunteja ruoanlaittoineen, lähtökiireineen, iltapuuhineen. Päiväkodissa aikuiset vaihtuu jatkuvasti.
Kiinnostaa mitä tällainen ajallisesti vähäinen kontakti omiin vanhempiin aiheuttaa pienelle lapselle. Ja ajallisesti vähäinen vuorovaikutus äidin ja isän kanssa. Ja se, että sitä kompensoimaan ei hoidossa ole pysyviä aikuisia lapsen elämässä vaan työntekijät vaihtuu usein. Miten lapsi oppii kiintymään? Mitä tämä aiheuttaa lapsen psyykkiselle kehitykselle? Millaisia lapsia tuolla tavalla tulee? Ja jatkossa sitten millaisiksi aikuisiksi kasvavat?
Luin lukiossa psykan kurssit, ja niiden perusteella lapsen kehityksessä tärkeintä oli paljon aikaa ja läsnäoloa äidin ja isän kanssa. Siksi kiinnostaa. Että entä kun nuo ei toteudu päivähoidon takia. Mitä käy?
Kommentit (156)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi tulla epävarmaksi,ei luota toisiin ja hankala muodostaa ihmissuhteita. Ei ole tyytyväinen itseensä. Huono itsetunto. Sosiaaliset taidot heikot. Sosiaaliset taidot ei tarkoita sitten ekstroverttiutta. En keksi mitään hyvää.
T:ex vakalainen
Haluan vielä lisätä että paljon riippuu siitä pystyykö lapsi muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hoitajaan. Nykyaikana harvemmin kun henkilökunta vaihtuu käytännössä monta kertaa vuodessa. Tällöin päivähoito on suuri riski kehitykselle ja on typerää väittää etteikö näkyisi lapsen hyvinvoinnissa myöhemmin jollakin tavalla.
Voi hyvää päivää. Tuo pitää varmaan paikkansa jossain romanialaisessa lastenkodissa. Mutta tavallisessa suomalaisessa lapsiperheessä lapsen ensisijainen kiintymyksen kohde ovat hänen omat vanhempansa, jotka ovat hoitaneet häntä joka päivä hänen elämänsä alusta saakka.
Eihän ole kun kiintymyssuhde katkeaa lapsen mennessä hoitoon vaikka olisikin ollut hyvä. Lapsi voi viettää päiväkodissa aikaa klo 7-17 ja kotona on pari tuntia hereillä ennen kuin menee nukkumaan. Siinä lapsella kyllä kiintymyssuhde kärsii ja vanhemmat ei pysy edes mielessä päiväkotipäivän ajan. Oletko yhtään lukenut kehityspsykologiaan? Esim 10 kk vanha vauva ei ymmärrä että äiti tulee joskus hakemaan.
Olen toki kuullut usein tuon väitteen, että vanhemmat eivät pysyisi mielessä päiväkotipäivän ajan. Mutta onko kiintymyssuhteen katkeaminen tosiaan tieteellinen fakta?
Omat lapseni ovat pitkään kotihoidettuja, mutta näin jälkikäteen kaikki nuo max. tunti erossa ikäkuukautta kohti -säännöt tuntuvat vähintäänkin itse keksityiltä.
Kyllä on vaikka sitä ei haluta myöntää. Vanhemmat eivät pysy noin pienen lapsen mielessä. "Se mitä ei ole ei ole olemassa. Vanhempi juuri hylkäsi minut tänne päiväkotiin". Joka päivä sama hylkäämisen kokemus. Jos kiintymyssuhde on jo muodostettu ja on hyvä,se silti katkeaa jos lapsi viedään liian nuorena hoitoon. Ja ympärillä on koko ajan vieraita vaihtuvia aikuisia. Lapsi voi myös hyvällä tuurilla muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hyvään hoitajaan . Pieni lapsi viettää hoitajan kanssa enemmän aikaa kuin vanhemman kanssa monesti.
Kiintymyssuhde ei katkea mihinkään. Se ei ole mikään muistinvarainen suhde. Se on samanlainen asia kuin polkupyörällä ajo, jos sen on kerran oppinut, sen osaa aina vaikka välissä menisi 20 vuotta.
Pienellä katkeaa. Sanotaanko alle 2 vuotiaalla. Ei katkeaa tietenkään vaikkapa 5 vuotiaalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi hankkia lapsia jos ei ole aikaa ja/tai mielenkiintoa kasvattaa niitä? Kaiken päälle valitetaan vielä rahapulasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi tulla epävarmaksi,ei luota toisiin ja hankala muodostaa ihmissuhteita. Ei ole tyytyväinen itseensä. Huono itsetunto. Sosiaaliset taidot heikot. Sosiaaliset taidot ei tarkoita sitten ekstroverttiutta. En keksi mitään hyvää.
T:ex vakalainen
Haluan vielä lisätä että paljon riippuu siitä pystyykö lapsi muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hoitajaan. Nykyaikana harvemmin kun henkilökunta vaihtuu käytännössä monta kertaa vuodessa. Tällöin päivähoito on suuri riski kehitykselle ja on typerää väittää etteikö näkyisi lapsen hyvinvoinnissa myöhemmin jollakin tavalla.
Voi hyvää päivää. Tuo pitää varmaan paikkansa jossain romanialaisessa lastenkodissa. Mutta tavallisessa suomalaisessa lapsiperheessä lapsen ensisijainen kiintymyksen kohde ovat hänen omat vanhempansa, jotka ovat hoitaneet häntä joka päivä hänen elämänsä alusta saakka.
Eihän ole kun kiintymyssuhde katkeaa lapsen mennessä hoitoon vaikka olisikin ollut hyvä. Lapsi voi viettää päiväkodissa aikaa klo 7-17 ja kotona on pari tuntia hereillä ennen kuin menee nukkumaan. Siinä lapsella kyllä kiintymyssuhde kärsii ja vanhemmat ei pysy edes mielessä päiväkotipäivän ajan. Oletko yhtään lukenut kehityspsykologiaan? Esim 10 kk vanha vauva ei ymmärrä että äiti tulee joskus hakemaan.
Olen toki kuullut usein tuon väitteen, että vanhemmat eivät pysyisi mielessä päiväkotipäivän ajan. Mutta onko kiintymyssuhteen katkeaminen tosiaan tieteellinen fakta?
Omat lapseni ovat pitkään kotihoidettuja, mutta näin jälkikäteen kaikki nuo max. tunti erossa ikäkuukautta kohti -säännöt tuntuvat vähintäänkin itse keksityiltä.
Kyllä on vaikka sitä ei haluta myöntää. Vanhemmat eivät pysy noin pienen lapsen mielessä. "Se mitä ei ole ei ole olemassa. Vanhempi juuri hylkäsi minut tänne päiväkotiin". Joka päivä sama hylkäämisen kokemus. Jos kiintymyssuhde on jo muodostettu ja on hyvä,se silti katkeaa jos lapsi viedään liian nuorena hoitoon. Ja ympärillä on koko ajan vieraita vaihtuvia aikuisia. Lapsi voi myös hyvällä tuurilla muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hyvään hoitajaan . Pieni lapsi viettää hoitajan kanssa enemmän aikaa kuin vanhemman kanssa monesti.
Vielä 1960-luvulla pikkuvauvoille tehtiin kivuliaita lääketieteellisiä toimenpiteitä ilman puudutusta, koska ajateltiin että heidän aivonsa ovat liian kehittymättömät tuntemaan kipua. Nykyään samaan tapaan hoetaan tuota mantraa, että vauvalle ei olisi olemassa sellaisia asioita, jotka eivät ole hänen näköpiirissään.
Näistä asioista ei ole olemassa tieteellistä tutkimusta, eikä sellaisia tutkimusasetelmia olisi eettistä luoda. Puolustan vauvan oikeutta hyvään hoitoon, mutta samalla totean että vauvat ymmärtävät yllättävän paljon, ja sen huomaa kun vaivautuu viettämään aikaa heidän kanssaan. Vauva viestii esimerkiksi katseen suunnalla todella paljon.
Vierailija kirjoitti:
Juuri kaileótettiin, kuinka vauva on kiikutettava heti kapaloista akateemisten varhaiskasvattajien hoteisiin. Olen käsittänyt ettei vanhempia pidetä enää kykenevinä hoivaamaan ja kasvattamaan lastaan.
Toistaalta tuloksia on nähtävissä jo tästä uudesta tyylistä eikä hyvältä näytä. Lapsi saa jo toisena hoitopäivänä päättää ollako tyttö sittenkin, eikä poika.
Onneksi muutama vuosikymmen sitten vanhemmilla oli oikeuksia hoivata ja hoitaa lapsensa, eikä mennä kaikkeen soopaan mukaan.
Mihin historian ajanjaksoon ja maahan viittaat sanoessasi, että muutama vuosikymmen sitten vanhemmilla oli oikeus hoivata ja hoitaa lapsensa? Ainakaan Suomessa ei koskaan ole ollut mitään kotiäitikulttuuria, ja ne harvat hyvin toimeentulevat perheet, joissa äiti oli kotirouvana, hoidattivat lapsensa kotiapulaisilla. Esimerkiksi 1960-luvulla äitiysloma palkkatyöstä kesti kolme kuukautta, ja lapsi vietiin tämän jälkeen päivähoitoon. Maaseudulla lapset hoidettiin kotona, mutta tosiasiassa ei aikaa ollut kovin intensiiviseen hoivaan. Työtä riitti koko päiväksi. Lisäksi voitaisiin vanhempien sijaan puhua äideistä hoivaajina, kun viitataan historiaan. Osallistuva, hoivaava isä on todella tuore keksintö. Vielä 1980-1990-luvuilla oli aivan tavallista, että isä kehuskelee sillä, kuinka ei ole yhtään vaippaa vaihtanut eikä vaihda.
Vierailija kirjoitti:
Miksi hankkia lapsia jos ei ole aikaa ja/tai mielenkiintoa kasvattaa niitä? Kaiken päälle valitetaan vielä rahapulasta.
Eihän nykyään juuri kukaan hankikaan lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi tulla epävarmaksi,ei luota toisiin ja hankala muodostaa ihmissuhteita. Ei ole tyytyväinen itseensä. Huono itsetunto. Sosiaaliset taidot heikot. Sosiaaliset taidot ei tarkoita sitten ekstroverttiutta. En keksi mitään hyvää.
T:ex vakalainen
Haluan vielä lisätä että paljon riippuu siitä pystyykö lapsi muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hoitajaan. Nykyaikana harvemmin kun henkilökunta vaihtuu käytännössä monta kertaa vuodessa. Tällöin päivähoito on suuri riski kehitykselle ja on typerää väittää etteikö näkyisi lapsen hyvinvoinnissa myöhemmin jollakin tavalla.
Voi hyvää päivää. Tuo pitää varmaan paikkansa jossain romanialaisessa lastenkodissa. Mutta tavallisessa suomalaisessa lapsiperheessä lapsen ensisijainen kiintymyksen kohde ovat hänen omat vanhempansa, jotka ovat hoitaneet häntä joka päivä hänen elämänsä alusta saakka.
Eihän ole kun kiintymyssuhde katkeaa lapsen mennessä hoitoon vaikka olisikin ollut hyvä. Lapsi voi viettää päiväkodissa aikaa klo 7-17 ja kotona on pari tuntia hereillä ennen kuin menee nukkumaan. Siinä lapsella kyllä kiintymyssuhde kärsii ja vanhemmat ei pysy edes mielessä päiväkotipäivän ajan. Oletko yhtään lukenut kehityspsykologiaan? Esim 10 kk vanha vauva ei ymmärrä että äiti tulee joskus hakemaan.
Olen toki kuullut usein tuon väitteen, että vanhemmat eivät pysyisi mielessä päiväkotipäivän ajan. Mutta onko kiintymyssuhteen katkeaminen tosiaan tieteellinen fakta?
Omat lapseni ovat pitkään kotihoidettuja, mutta näin jälkikäteen kaikki nuo max. tunti erossa ikäkuukautta kohti -säännöt tuntuvat vähintäänkin itse keksityiltä.
Kyllä on vaikka sitä ei haluta myöntää. Vanhemmat eivät pysy noin pienen lapsen mielessä. "Se mitä ei ole ei ole olemassa. Vanhempi juuri hylkäsi minut tänne päiväkotiin". Joka päivä sama hylkäämisen kokemus. Jos kiintymyssuhde on jo muodostettu ja on hyvä,se silti katkeaa jos lapsi viedään liian nuorena hoitoon. Ja ympärillä on koko ajan vieraita vaihtuvia aikuisia. Lapsi voi myös hyvällä tuurilla muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hyvään hoitajaan . Pieni lapsi viettää hoitajan kanssa enemmän aikaa kuin vanhemman kanssa monesti.
Kiintymyssuhde ei katkea mihinkään. Se ei ole mikään muistinvarainen suhde. Se on samanlainen asia kuin polkupyörällä ajo, jos sen on kerran oppinut, sen osaa aina vaikka välissä menisi 20 vuotta.
Tiesithän, että polkupyörällä ajo perustuu nimenomaan muistinvaraisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi tulla epävarmaksi,ei luota toisiin ja hankala muodostaa ihmissuhteita. Ei ole tyytyväinen itseensä. Huono itsetunto. Sosiaaliset taidot heikot. Sosiaaliset taidot ei tarkoita sitten ekstroverttiutta. En keksi mitään hyvää.
T:ex vakalainen
Haluan vielä lisätä että paljon riippuu siitä pystyykö lapsi muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hoitajaan. Nykyaikana harvemmin kun henkilökunta vaihtuu käytännössä monta kertaa vuodessa. Tällöin päivähoito on suuri riski kehitykselle ja on typerää väittää etteikö näkyisi lapsen hyvinvoinnissa myöhemmin jollakin tavalla.
Voi hyvää päivää. Tuo pitää varmaan paikkansa jossain romanialaisessa lastenkodissa. Mutta tavallisessa suomalaisessa lapsiperheessä lapsen ensisijainen kiintymyksen kohde ovat hänen omat vanhempansa, jotka ovat hoitaneet häntä joka päivä hänen elämänsä alusta saakka.
Eihän ole kun kiintymyssuhde katkeaa lapsen mennessä hoitoon vaikka olisikin ollut hyvä. Lapsi voi viettää päiväkodissa aikaa klo 7-17 ja kotona on pari tuntia hereillä ennen kuin menee nukkumaan. Siinä lapsella kyllä kiintymyssuhde kärsii ja vanhemmat ei pysy edes mielessä päiväkotipäivän ajan. Oletko yhtään lukenut kehityspsykologiaan? Esim 10 kk vanha vauva ei ymmärrä että äiti tulee joskus hakemaan.
Olen toki kuullut usein tuon väitteen, että vanhemmat eivät pysyisi mielessä päiväkotipäivän ajan. Mutta onko kiintymyssuhteen katkeaminen tosiaan tieteellinen fakta?
Omat lapseni ovat pitkään kotihoidettuja, mutta näin jälkikäteen kaikki nuo max. tunti erossa ikäkuukautta kohti -säännöt tuntuvat vähintäänkin itse keksityiltä.
Kyllä on vaikka sitä ei haluta myöntää. Vanhemmat eivät pysy noin pienen lapsen mielessä. "Se mitä ei ole ei ole olemassa. Vanhempi juuri hylkäsi minut tänne päiväkotiin". Joka päivä sama hylkäämisen kokemus. Jos kiintymyssuhde on jo muodostettu ja on hyvä,se silti katkeaa jos lapsi viedään liian nuorena hoitoon. Ja ympärillä on koko ajan vieraita vaihtuvia aikuisia. Lapsi voi myös hyvällä tuurilla muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hyvään hoitajaan . Pieni lapsi viettää hoitajan kanssa enemmän aikaa kuin vanhemman kanssa monesti.
Kiintymyssuhde ei katkea mihinkään. Se ei ole mikään muistinvarainen suhde. Se on samanlainen asia kuin polkupyörällä ajo, jos sen on kerran oppinut, sen osaa aina vaikka välissä menisi 20 vuotta.
Täh?! Ei kyllä ole ollenkaan noin.
Se on todellakin näin. Kiintymyssuhdeen voi saada myös korjattua, jos kiintymyssuhteen muodostuminen vauvavuonna epäonnistuu. Lapsi huostaanotetaan ja hänellä on mahdollisuus korjaavaan kokemukseen. Päivähoito ei mitenkään vaikuta kiintymyssuhteeseen puolin eikä toisin. t: lasun sossu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei siitä mitään seuraa jos oot muuten läsnä ja hyvä, rakastavainen vanhempi. Mieti nyt muita maita esim amerikas pakko mennä töihin ja jättää lapsi joskus vaa parin kuukauden vanhana hoitoon, ei siel nyt joka ikinen mikään sekopää oo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi tulla epävarmaksi,ei luota toisiin ja hankala muodostaa ihmissuhteita. Ei ole tyytyväinen itseensä. Huono itsetunto. Sosiaaliset taidot heikot. Sosiaaliset taidot ei tarkoita sitten ekstroverttiutta. En keksi mitään hyvää.
T:ex vakalainen
Haluan vielä lisätä että paljon riippuu siitä pystyykö lapsi muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hoitajaan. Nykyaikana harvemmin kun henkilökunta vaihtuu käytännössä monta kertaa vuodessa. Tällöin päivähoito on suuri riski kehitykselle ja on typerää väittää etteikö näkyisi lapsen hyvinvoinnissa myöhemmin jollakin tavalla.
Voi hyvää päivää. Tuo pitää varmaan paikkansa jossain romanialaisessa lastenkodissa. Mutta tavallisessa suomalaisessa lapsiperheessä lapsen ensisijainen kiintymyksen kohde ovat hänen omat vanhempansa, jotka ovat hoitaneet häntä joka päivä hänen elämänsä alusta saakka.
Eihän ole kun kiintymyssuhde katkeaa lapsen mennessä hoitoon vaikka olisikin ollut hyvä. Lapsi voi viettää päiväkodissa aikaa klo 7-17 ja kotona on pari tuntia hereillä ennen kuin menee nukkumaan. Siinä lapsella kyllä kiintymyssuhde kärsii ja vanhemmat ei pysy edes mielessä päiväkotipäivän ajan. Oletko yhtään lukenut kehityspsykologiaan? Esim 10 kk vanha vauva ei ymmärrä että äiti tulee joskus hakemaan.
Olen toki kuullut usein tuon väitteen, että vanhemmat eivät pysyisi mielessä päiväkotipäivän ajan. Mutta onko kiintymyssuhteen katkeaminen tosiaan tieteellinen fakta?
Omat lapseni ovat pitkään kotihoidettuja, mutta näin jälkikäteen kaikki nuo max. tunti erossa ikäkuukautta kohti -säännöt tuntuvat vähintäänkin itse keksityiltä.
Kyllä on vaikka sitä ei haluta myöntää. Vanhemmat eivät pysy noin pienen lapsen mielessä. "Se mitä ei ole ei ole olemassa. Vanhempi juuri hylkäsi minut tänne päiväkotiin". Joka päivä sama hylkäämisen kokemus. Jos kiintymyssuhde on jo muodostettu ja on hyvä,se silti katkeaa jos lapsi viedään liian nuorena hoitoon. Ja ympärillä on koko ajan vieraita vaihtuvia aikuisia. Lapsi voi myös hyvällä tuurilla muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hyvään hoitajaan . Pieni lapsi viettää hoitajan kanssa enemmän aikaa kuin vanhemman kanssa monesti.
Kiintymyssuhde ei katkea mihinkään. Se ei ole mikään muistinvarainen suhde. Se on samanlainen asia kuin polkupyörällä ajo, jos sen on kerran oppinut, sen osaa aina vaikka välissä menisi 20 vuotta.
Täh?! Ei kyllä ole ollenkaan noin.
Se on todellakin näin. Kiintymyssuhdeen voi saada myös korjattua, jos kiintymyssuhteen muodostuminen vauvavuonna epäonnistuu. Lapsi huostaanotetaan ja hänellä on mahdollisuus korjaavaan kokemukseen. Päivähoito ei mitenkään vaikuta kiintymyssuhteeseen puolin eikä toisin. t: lasun sossu
Näköjöön sossu, joka leikkii psykologia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nopea kommentti vakatyöntekijältä. Meidän ryhmässä oli tähän kesäkuun alkuun mennessä viime syksystä alkaen 1vko jolloin ei ollut yhtään omaa työntekijää töissä (ja sekin oli 4pv vko). Keskisuuri kaupunki. Ryhmässä oli myös aloitushetkellä alle 1v lapsia ja osa pärjäsi ihan kenen vaan kanssa ja osalle tuttu aikuinen oli selkeästi kiinnekohta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä tutkimustuloksia: https://www.psychologytoday.com/intl/blog/parenting-translator/202109/n…
Voit googlailla ihan itse lisää.Tässä vielä yhteenveto: In summary, center-based care (day care) is associated with both positive and negative impacts, yet these impacts are relatively minor. Parent and family factors (such as parent education, the home environment, and the quality of the parent-child interaction) have a much greater impact on child development than the type of child care you choose. In fact, the NICHD study found that parent and family factors may have a two to three times greater impact on child development than child care. Accordingly, parents should choose the type of child care that works best for their family and their individual child.
Ap, lue tämä. Tutkijoiden johtopäätös voi tosin tulla pettymyksenä: parhaaseen lopputulokseen päästään, kun vanhemmat valitsevat hoitomuodon perheen ja lapsen yksilöllisten tarpeiden mukaan.
Vinkkinä, että normaalit vanhemmat kyllä tietävät mikä heidän perheelleen ja lapselleen on paras järjestely - sitä varten ei lueta psykologian oppikirjoja. Epävarmempia tapauksia neuvotaan ja sparrataan sitten neuvolassa pohtimaan noita asioita.
Tämä ei sinällään vastaa ap:n kysymykseen, koska vertaillaan erilaisia päivähoitoja eikä kotihoito verrattuna päivähoitoon. Keltinkangas-Järvisen tutkimuksia kannattaa tosiaan lapsen psyykkisestä kehityksestä kiinnostuneiden lukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on käsittämätöntä, että näitä ketjuja on kaiken aikaa. Osa vanhemmista käy töissä. Se on fakta. Suomalaisessa yhteiskunnassa on ajateltu, että aikuiset ihmiset käyvät töissä ja elättävät siten itsensä ja perheensä. Silti tällä alstalla on tavaton määrä ihmisiä, joilla pikkarit kostuu pelkästä ajatuksesta, että normaali suomalinen päivähoito olisi jotenkin erityisen haitallista toisten lapsille ja itse ei toki mitenkään moiseen sortuisi. Ei se päivähoito ennen eskaria ole pakollista, mutta suotavaa on, että aikuiset ihmiset kävisivät töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä tutkimustuloksia: https://www.psychologytoday.com/intl/blog/parenting-translator/202109/n…
Voit googlailla ihan itse lisää.Tässä vielä yhteenveto: In summary, center-based care (day care) is associated with both positive and negative impacts, yet these impacts are relatively minor. Parent and family factors (such as parent education, the home environment, and the quality of the parent-child interaction) have a much greater impact on child development than the type of child care you choose. In fact, the NICHD study found that parent and family factors may have a two to three times greater impact on child development than child care. Accordingly, parents should choose the type of child care that works best for their family and their individual child.
Ap, lue tämä. Tutkijoiden johtopäätös voi tosin tulla pettymyksenä: parhaaseen lopputulokseen päästään, kun vanhemmat valitsevat hoitomuodon perheen ja lapsen yksilöllisten tarpeiden mukaan.
Vinkkinä, että normaalit vanhemmat kyllä tietävät mikä heidän perheelleen ja lapselleen on paras järjestely - sitä varten ei lueta psykologian oppikirjoja. Epävarmempia tapauksia neuvotaan ja sparrataan sitten neuvolassa pohtimaan noita asioita.
Tämä ei sinällään vastaa ap:n kysymykseen, koska vertaillaan erilaisia päivähoitoja eikä kotihoito verrattuna päivähoitoon. Keltinkangas-Järvisen tutkimuksia kannattaa tosiaan lapsen psyykkisestä kehityksestä kiinnostuneiden lukea.
Keltikangas on temperamenttitutkija. Hän on tutkinut paljon esimerkiksi ujoutta ja introverttiutta. Tietääkseni hän ei ole ottanut kantaa kiintymyssuhdeteorioihin, tai jos on, pikemminkin hän on arvostellut nykypäivän kiintymysvanhemmuutta liian kuluttavana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi tulla epävarmaksi,ei luota toisiin ja hankala muodostaa ihmissuhteita. Ei ole tyytyväinen itseensä. Huono itsetunto. Sosiaaliset taidot heikot. Sosiaaliset taidot ei tarkoita sitten ekstroverttiutta. En keksi mitään hyvää.
T:ex vakalainen
Haluan vielä lisätä että paljon riippuu siitä pystyykö lapsi muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hoitajaan. Nykyaikana harvemmin kun henkilökunta vaihtuu käytännössä monta kertaa vuodessa. Tällöin päivähoito on suuri riski kehitykselle ja on typerää väittää etteikö näkyisi lapsen hyvinvoinnissa myöhemmin jollakin tavalla.
Voi hyvää päivää. Tuo pitää varmaan paikkansa jossain romanialaisessa lastenkodissa. Mutta tavallisessa suomalaisessa lapsiperheessä lapsen ensisijainen kiintymyksen kohde ovat hänen omat vanhempansa, jotka ovat hoitaneet häntä joka päivä hänen elämänsä alusta saakka.
Eihän ole kun kiintymyssuhde katkeaa lapsen mennessä hoitoon vaikka olisikin ollut hyvä. Lapsi voi viettää päiväkodissa aikaa klo 7-17 ja kotona on pari tuntia hereillä ennen kuin menee nukkumaan. Siinä lapsella kyllä kiintymyssuhde kärsii ja vanhemmat ei pysy edes mielessä päiväkotipäivän ajan. Oletko yhtään lukenut kehityspsykologiaan? Esim 10 kk vanha vauva ei ymmärrä että äiti tulee joskus hakemaan.
Olen toki kuullut usein tuon väitteen, että vanhemmat eivät pysyisi mielessä päiväkotipäivän ajan. Mutta onko kiintymyssuhteen katkeaminen tosiaan tieteellinen fakta?
Omat lapseni ovat pitkään kotihoidettuja, mutta näin jälkikäteen kaikki nuo max. tunti erossa ikäkuukautta kohti -säännöt tuntuvat vähintäänkin itse keksityiltä.
Kyllä on vaikka sitä ei haluta myöntää. Vanhemmat eivät pysy noin pienen lapsen mielessä. "Se mitä ei ole ei ole olemassa. Vanhempi juuri hylkäsi minut tänne päiväkotiin". Joka päivä sama hylkäämisen kokemus. Jos kiintymyssuhde on jo muodostettu ja on hyvä,se silti katkeaa jos lapsi viedään liian nuorena hoitoon. Ja ympärillä on koko ajan vieraita vaihtuvia aikuisia. Lapsi voi myös hyvällä tuurilla muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hyvään hoitajaan . Pieni lapsi viettää hoitajan kanssa enemmän aikaa kuin vanhemman kanssa monesti.
Kiintymyssuhde ei katkea mihinkään. Se ei ole mikään muistinvarainen suhde. Se on samanlainen asia kuin polkupyörällä ajo, jos sen on kerran oppinut, sen osaa aina vaikka välissä menisi 20 vuotta.
10kk ikäisellä kiintymyssuhde ei taida olla välttämättä vielä muodostunut?
Vierailija kirjoitti:
Minusta on käsittämätöntä, että näitä ketjuja on kaiken aikaa. Osa vanhemmista käy töissä. Se on fakta. Suomalaisessa yhteiskunnassa on ajateltu, että aikuiset ihmiset käyvät töissä ja elättävät siten itsensä ja perheensä. Silti tällä alstalla on tavaton määrä ihmisiä, joilla pikkarit kostuu pelkästä ajatuksesta, että normaali suomalinen päivähoito olisi jotenkin erityisen haitallista toisten lapsille ja itse ei toki mitenkään moiseen sortuisi. Ei se päivähoito ennen eskaria ole pakollista, mutta suotavaa on, että aikuiset ihmiset kävisivät töissä.
Eli koska osa joutui käymään töissä tai haluaa käydä töissä, kun lapsi on alle kolme, niin siksi sinusta ei saisi eikä pitäisi ollenkaan keskustella päiväkodin vaikutuksista pieniin lapsiin. Haluat vaientaa keskustelun. Vaikea ymmärtää miksi. Tämähän on mitä tärkein keskustelunaihe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi tulla epävarmaksi,ei luota toisiin ja hankala muodostaa ihmissuhteita. Ei ole tyytyväinen itseensä. Huono itsetunto. Sosiaaliset taidot heikot. Sosiaaliset taidot ei tarkoita sitten ekstroverttiutta. En keksi mitään hyvää.
T:ex vakalainen
Haluan vielä lisätä että paljon riippuu siitä pystyykö lapsi muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hoitajaan. Nykyaikana harvemmin kun henkilökunta vaihtuu käytännössä monta kertaa vuodessa. Tällöin päivähoito on suuri riski kehitykselle ja on typerää väittää etteikö näkyisi lapsen hyvinvoinnissa myöhemmin jollakin tavalla.
Voi hyvää päivää. Tuo pitää varmaan paikkansa jossain romanialaisessa lastenkodissa. Mutta tavallisessa suomalaisessa lapsiperheessä lapsen ensisijainen kiintymyksen kohde ovat hänen omat vanhempansa, jotka ovat hoitaneet häntä joka päivä hänen elämänsä alusta saakka.
Eihän ole kun kiintymyssuhde katkeaa lapsen mennessä hoitoon vaikka olisikin ollut hyvä. Lapsi voi viettää päiväkodissa aikaa klo 7-17 ja kotona on pari tuntia hereillä ennen kuin menee nukkumaan. Siinä lapsella kyllä kiintymyssuhde kärsii ja vanhemmat ei pysy edes mielessä päiväkotipäivän ajan. Oletko yhtään lukenut kehityspsykologiaan? Esim 10 kk vanha vauva ei ymmärrä että äiti tulee joskus hakemaan.
Olen toki kuullut usein tuon väitteen, että vanhemmat eivät pysyisi mielessä päiväkotipäivän ajan. Mutta onko kiintymyssuhteen katkeaminen tosiaan tieteellinen fakta?
Omat lapseni ovat pitkään kotihoidettuja, mutta näin jälkikäteen kaikki nuo max. tunti erossa ikäkuukautta kohti -säännöt tuntuvat vähintäänkin itse keksityiltä.
Kyllä on vaikka sitä ei haluta myöntää. Vanhemmat eivät pysy noin pienen lapsen mielessä. "Se mitä ei ole ei ole olemassa. Vanhempi juuri hylkäsi minut tänne päiväkotiin". Joka päivä sama hylkäämisen kokemus. Jos kiintymyssuhde on jo muodostettu ja on hyvä,se silti katkeaa jos lapsi viedään liian nuorena hoitoon. Ja ympärillä on koko ajan vieraita vaihtuvia aikuisia. Lapsi voi myös hyvällä tuurilla muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hyvään hoitajaan . Pieni lapsi viettää hoitajan kanssa enemmän aikaa kuin vanhemman kanssa monesti.
Kiintymyssuhde ei katkea mihinkään. Se ei ole mikään muistinvarainen suhde. Se on samanlainen asia kuin polkupyörällä ajo, jos sen on kerran oppinut, sen osaa aina vaikka välissä menisi 20 vuotta.
10kk ikäisellä kiintymyssuhde ei taida olla välttämättä vielä muodostunut?
Yleensä kiintymyssuhteen muodostumisen seurauksena vauvat alkavat vierastaa noin 4-6 kk iässä. Silloin kun vierastaminen on vahvimmillaan, ei päivähoidon aloitus ole hyvä idea. Siksi Suomessa kotihoito on yleensä mahdollista noin 9 kk ikään saakka. Lapsesta on kiinni, milloin hän on valmis hoitoon, toiset aiemmin ja toiset selvästi myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on käsittämätöntä, että näitä ketjuja on kaiken aikaa. Osa vanhemmista käy töissä. Se on fakta. Suomalaisessa yhteiskunnassa on ajateltu, että aikuiset ihmiset käyvät töissä ja elättävät siten itsensä ja perheensä. Silti tällä alstalla on tavaton määrä ihmisiä, joilla pikkarit kostuu pelkästä ajatuksesta, että normaali suomalinen päivähoito olisi jotenkin erityisen haitallista toisten lapsille ja itse ei toki mitenkään moiseen sortuisi. Ei se päivähoito ennen eskaria ole pakollista, mutta suotavaa on, että aikuiset ihmiset kävisivät töissä.
Sehän nyt on ihan luonnollista, että millaisia vaikutuksia lapsen psyykkiseen kehitykseen eri ikäkausissa on päivittäisellä tuntien erolla vanhemmistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on käsittämätöntä, että näitä ketjuja on kaiken aikaa. Osa vanhemmista käy töissä. Se on fakta. Suomalaisessa yhteiskunnassa on ajateltu, että aikuiset ihmiset käyvät töissä ja elättävät siten itsensä ja perheensä. Silti tällä alstalla on tavaton määrä ihmisiä, joilla pikkarit kostuu pelkästä ajatuksesta, että normaali suomalinen päivähoito olisi jotenkin erityisen haitallista toisten lapsille ja itse ei toki mitenkään moiseen sortuisi. Ei se päivähoito ennen eskaria ole pakollista, mutta suotavaa on, että aikuiset ihmiset kävisivät töissä.
Eli koska osa joutui käymään töissä tai haluaa käydä töissä, kun lapsi on alle kolme, niin siksi sinusta ei saisi eikä pitäisi ollenkaan keskustella päiväkodin vaikutuksista pieniin lapsiin. Haluat vaientaa keskustelun. Vaikea ymmärtää miksi. Tämähän on mitä tärkein keskustelunaihe.
Keskustelunaihe on tärkeä. Kertoisitko sinä oman ratkaisusi asiaan. Jätetäänkö lapset tekemättä, jos heitä ei voi viedä päivähoitoon?
-eri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi tulla epävarmaksi,ei luota toisiin ja hankala muodostaa ihmissuhteita. Ei ole tyytyväinen itseensä. Huono itsetunto. Sosiaaliset taidot heikot. Sosiaaliset taidot ei tarkoita sitten ekstroverttiutta. En keksi mitään hyvää.
T:ex vakalainen
Haluan vielä lisätä että paljon riippuu siitä pystyykö lapsi muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hoitajaan. Nykyaikana harvemmin kun henkilökunta vaihtuu käytännössä monta kertaa vuodessa. Tällöin päivähoito on suuri riski kehitykselle ja on typerää väittää etteikö näkyisi lapsen hyvinvoinnissa myöhemmin jollakin tavalla.
Voi hyvää päivää. Tuo pitää varmaan paikkansa jossain romanialaisessa lastenkodissa. Mutta tavallisessa suomalaisessa lapsiperheessä lapsen ensisijainen kiintymyksen kohde ovat hänen omat vanhempansa, jotka ovat hoitaneet häntä joka päivä hänen elämänsä alusta saakka.
Eihän ole kun kiintymyssuhde katkeaa lapsen mennessä hoitoon vaikka olisikin ollut hyvä. Lapsi voi viettää päiväkodissa aikaa klo 7-17 ja kotona on pari tuntia hereillä ennen kuin menee nukkumaan. Siinä lapsella kyllä kiintymyssuhde kärsii ja vanhemmat ei pysy edes mielessä päiväkotipäivän ajan. Oletko yhtään lukenut kehityspsykologiaan? Esim 10 kk vanha vauva ei ymmärrä että äiti tulee joskus hakemaan.
Olen toki kuullut usein tuon väitteen, että vanhemmat eivät pysyisi mielessä päiväkotipäivän ajan. Mutta onko kiintymyssuhteen katkeaminen tosiaan tieteellinen fakta?
Omat lapseni ovat pitkään kotihoidettuja, mutta näin jälkikäteen kaikki nuo max. tunti erossa ikäkuukautta kohti -säännöt tuntuvat vähintäänkin itse keksityiltä.
Kyllä on vaikka sitä ei haluta myöntää. Vanhemmat eivät pysy noin pienen lapsen mielessä. "Se mitä ei ole ei ole olemassa. Vanhempi juuri hylkäsi minut tänne päiväkotiin". Joka päivä sama hylkäämisen kokemus. Jos kiintymyssuhde on jo muodostettu ja on hyvä,se silti katkeaa jos lapsi viedään liian nuorena hoitoon. Ja ympärillä on koko ajan vieraita vaihtuvia aikuisia. Lapsi voi myös hyvällä tuurilla muodostaa korvaavan kiintymyssuhteen johonkin hyvään hoitajaan . Pieni lapsi viettää hoitajan kanssa enemmän aikaa kuin vanhemman kanssa monesti.
Kiintymyssuhde ei katkea mihinkään. Se ei ole mikään muistinvarainen suhde. Se on samanlainen asia kuin polkupyörällä ajo, jos sen on kerran oppinut, sen osaa aina vaikka välissä menisi 20 vuotta.
10kk ikäisellä kiintymyssuhde ei taida olla välttämättä vielä muodostunut?
Yleensä kiintymyssuhteen muodostumisen seurauksena vauvat alkavat vierastaa noin 4-6 kk iässä. Silloin kun vierastaminen on vahvimmillaan, ei päivähoidon aloitus ole hyvä idea. Siksi Suomessa kotihoito on yleensä mahdollista noin 9 kk ikään saakka. Lapsesta on kiinni, milloin hän on valmis hoitoon, toiset aiemmin ja toiset selvästi myöhemmin.
Millaiset lapset on valmiita aiemmin? Entä millaiset lapset selvästi myöhemmin? Kerro vähän kriteerejä ja tunnusmerkkejä, lapsen ominaisuuksia.
Täh?! Ei kyllä ole ollenkaan noin.