Lapseton elämä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi 45-vuotias nainen, jolla samoja ajatuksia. Itse en ole koskaan onnistunut löytämään/saamaan edes puolisoa, joten todella yksinäistä on. Jotenkin ajattelen, että jos minulla olisi edes rakas puoliso niin elämässä olisi vielä paljonkin kivoja juttuja koettavana/nähtävänä ja tehtävänä kahdestaan. Nyt on vain loputon yksinäisyys. Suurin osa kavereista on perheellisiä ja tuntuu, että ihan viime vuosina olen jäänyt heidän ringin ulkopuolelle, koska heillä on niin paljon yhteisiä esim lasten harrastuksiin liittyviä juttuja. Ei minulla ole ap:lle mitään lohduttavia sanoja, mutta yksin et ole. Itse on tässä lähiaikoina alkanut vasta myöntää itselleni, että olen varmasti masentunut. En muista koska olisin viimeksi ollut aidosti onnellinen. Tuntuu, että aina silloin harvoin, kun näen kavereitani, laitan jonkun maskin päälle ja esitän, että mukavasti pyyhkii. Itse en ole pystynyt puhumaan kenelläkään asiasta ja olen pikku hiljaa eristänyt itseni maailmasta. Uskon myös, että jonkunlainen suruprosessi siinä täytyy käydä läpi, että lapsettomuuden lopulta hyväksyy. Omalla kohdallani en vaan tiedä pääsenkö tästä koskaan yli, kun on niin paljon muutakin surtavaa. 

Totta, helpompaa ja hauskempaa edes olisi, jos olisi se puoliso. Mutta kun ei ole minullakaan. Että on muitakin kohtalotovereita. 

Mulla on puoliso, mutta tämä lapsettomuus on ajanut meitä erilleen. Emme jotenkaan ole osanneet lohduttaa toisiamme, vaan kumpikin vetäytynyt omaan elämäänsä. Eli tähän lapsettomuuskriisiin voi kuulua sekin, että menettää puolisonsa. ap

Kyllä lapseton elämä = yksinäinen elämä.

ps. Miehillä ei h0moja lukuunottamatta ole vauvakuumeita. Pelk. nk. pi11ukuumetta....

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi yli 6-kymppinen lapseton. Tilanteeni ehkä siitä erilainen, että mulle lasten saaminen oli ollut mikään ihan must. Pariuduin suht. myöhään ja ajattelin, että lapsi saa tulla jos on tullakseen, koska mies selvästi toivoi.

Sain 2 kertaa keskenmenon, joiden syyksi paljastui myöhemmin harvinainen syöpä. No, siinä sitten tulikin uutta ajateltavaa ja huolehdittavaa. Paranin hoitojen jälkeen, vaikka tilanne näytti alussa ihan toivottomalta.

Mulle on myös nuorempana tehty abortti, mutta sitä en koskaan ole katunut hetkeäkään, koska siihen elämäntilanteeseen ei yksinkertaisesti lapsi olisi sopinut.

 

Sisarellani on 2 lasta, jotka mulle rakkaita, vaikka en heitä kovin usein näekään. Ystävilläni joillain on lapsia, joillain ei.

Joka tapauksessa tällä hetkellä olen tosi tyytyväinen, että mulla ei ole lapsia. Samoin mies.

Lähipiirin lapsellisilla on ollut tosi rankkaa. Lapsilla on ollut kaikkia mahdollisia ongelmia. On vaikeaa anoreksiaa, itsetuhoisuutta, oppimisvaikeuksia, neurokirjon häiriöitä, you name it, kaikkea löytyy.

Jotkut ystävistäni joutuvat varmaan loppuikänsä huolehtimaan lapsistaan, myös taloudellisesti.  Stressi heillä on varmaan ollut ihan hirvittävä vuosien saatossa.

Itse erityisherkkänä en varmaan olisi jaksanut sellaista. Nykyinen maailmantilanne on myös sellainen, että huolettaa jo ihan lähipiirin nuorten ja lasten tilanne. Helpottavaa, että ei tarvitse ainakaan omista stressata.

 

tuo just, että lapsettomana voi säästyä mahdollisilta lasten ongelmilta. Eikä tulevaisuus näytä hirveen ruusuiselta nuoriakaan ajatellen. Vanhempana sulla on vastuu lapsesta ja kannat huolta varmaan aika pitkään lapsen aikuistuttuakin. Mut tietysti kukaan ei tekis lapsia jos ajattelis vaan negatiivisesti mahollisia vaaroja :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi yli 6-kymppinen lapseton. Tilanteeni ehkä siitä erilainen, että mulle lasten saaminen oli ollut mikään ihan must. Pariuduin suht. myöhään ja ajattelin, että lapsi saa tulla jos on tullakseen, koska mies selvästi toivoi.

Sain 2 kertaa keskenmenon, joiden syyksi paljastui myöhemmin harvinainen syöpä. No, siinä sitten tulikin uutta ajateltavaa ja huolehdittavaa. Paranin hoitojen jälkeen, vaikka tilanne näytti alussa ihan toivottomalta.

Mulle on myös nuorempana tehty abortti, mutta sitä en koskaan ole katunut hetkeäkään, koska siihen elämäntilanteeseen ei yksinkertaisesti lapsi olisi sopinut.

 

Sisarellani on 2 lasta, jotka mulle rakkaita, vaikka en heitä kovin usein näekään. Ystävilläni joillain on lapsia, joillain ei.

Joka tapauksessa tällä hetkellä olen tosi tyytyväinen, että mulla ei ole lapsia. Samoin mies.

Lähipiirin lapsellisilla on ollut tosi rankkaa. Lapsilla on ollut kaikkia mahdollisia ongelmia. On vaikeaa anoreksiaa, itsetuhoisuutta, oppimisvaikeuksia, neurokirjon häiriöitä, you name it, kaikkea löytyy.

Jotkut ystävistäni joutuvat varmaan loppuikänsä huolehtimaan lapsistaan, myös taloudellisesti.  Stressi heillä on varmaan ollut ihan hirvittävä vuosien saatossa.

Itse erityisherkkänä en varmaan olisi jaksanut sellaista. Nykyinen maailmantilanne on myös sellainen, että huolettaa jo ihan lähipiirin nuorten ja lasten tilanne. Helpottavaa, että ei tarvitse ainakaan omista stressata.

 

tuo just, että lapsettomana voi säästyä mahdollisilta lasten ongelmilta. Eikä tulevaisuus näytä hirveen ruusuiselta nuoriakaan ajatellen. Vanhempana sulla on vastuu lapsesta ja kannat huolta varmaan aika pitkään lapsen aikuistuttuakin. Mut tietysti kukaan ei tekis lapsia jos ajattelis vaan negatiivisesti mahollisia vaaroja :)

"Tekisi"...

Täällä 49 v. osin omasta tahdosta ja osin ei lapseton nainen. Omasta tahdosta sillä tapaa, että en ikinä ajatellut että ihan pakko saada lapsia. Mutta toisaalta aina oli takaraivossa ajatus, että sitten kun sen oikean löydän, niin jos hän lapsia tahtoo, niin mielelläni pari lasta hankkisin. 

Minä en vaan koskaan löytänyt sitä oikeaa. Nuorena oli pari parisuhdekokeilua kirjaimellisesti aivan sekaisin olleiden miesten kanssa (bipo, skitsofreenikko ja alkoholisti/sekakäyttäjä). Muut eivät minusta kiinnostuneet. Joten olen pääosin elänyt sinkkuna. Nuorempana sitä nautiskeli sinkkuudesta, meni ja teki ja matkusti ja ties mitä. Mutta ei minua ole enää 10 vuoteen sellainen kiinnostanut. Ne on jo niin nähty ja koettu, matkat ja festarit ja bileet ja semmoiset. Nykyään pelailen lähinnä tietokoneella ja katson leffoja suoratoistosta. Onhan se toisinaan aika  yksinäistä. Mutta olen siihen jo tottunut. 

Odotan, että loppuelämänikin menee näin, että teen töitä eläkeikään asti, työn ulkopuolella vaan olen kotona ja pelailen tai katson telkkua tai luen. Ja se on mulle ihan ok että menee niin, eihän se mitään suurta unelmaelämää ole, mutta toisaalta maailmassa on miljoonia joilla on paljon huonommin. Mulla sentään on kaikki mitä tarvin, asunto, ruokaa, autokin. Enköhän minä näin pärjää kuten tähänkin asti olen pärjännyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseton elämä - paras elämä.

Eilen näin kaupassa, kun pikkuinen poika kilahti. Äitinsä ei antanut hänen mennä yksin kaupasta pihalle. Lapsi parkui naama punaisena ja äiti oli yhtä punainen pidellessään rimpuilevaa lasta. Ei IKINÄ minulle.

Siinähän ei ole mitään pahaa jos ei ole halua lapsia ja todella hyvä ettei sellaiset jotka eivät halua niitä myös tee. Niin kuin minä en halua lemmikkejä en sellaista ota. Mutta en minä niitä tuolla paheksu tai jos joku omistaja keräilee koirankakkaa että onpa kamalaa. Minulla on lapsia joskus ne kiljuvat itkevät koska ovat lapsia se on muutama hassu minuutti elämässä. Minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä kestettävää. Kuten ei varmastikaan lemmikin kakan korjaamiset ym.

Lapset ovat maailman ihaninta minulle. En ymmärrä miksi julkisesti vihataan lapsia jos et itse halua niitä niin hyvä. Mutta ihmeen vastakkain asettelua. Jos nyt ei riemuiten halua kohdata lapsia niin edes neutraalisti. Itse rapsutan mielelläni kaikkia eläimiä vaikka en itse sellaisia halua. Rehellisesti sanottuna jotain mielestäni on vialla jos ei pidä lapsista tai eläimistä. Ymmärrän ettei itse halua niitä mutta miten vihata lapsia, kun kaikkihan ovat itse olleet joskus lapsia. Itse kun seuraa vierestä tätä lapsivihakeskustelua, ne jotka eniten vihaavat, vihaavat itseään tai kipeästi haluaisivat lapsia, mutta se verhotaan näihin kommentteihin. Mutta edelleenkin korostan kaikkien ei pidä hankkia lapsia ja se on todella suotavaa. Ymmärrän hyvin niitä valinnan tehneitä. Jokainen eläköön omanlaista elämää. Hyväksyen kaikki muut. Enemmän rakkautta tähän maailmaan. Sitä tämä maailma tarvitsee.

Et nyt oikein ymmärtänyt aloittajan pointtia. Et tainnut lukea sitä ollenkaan. Hän ei ole mikään vapaaehtoisesti lapseton, vaan kyseli miten elämässä eteenpäin kun ei saa lapsia. Nyt ei kaivata perhe-elämän hehkutusta tähän.

Joskus ajattelee, että lapsettomana kun on aikaa vaan itselle. Että siellä ne perheelliset hyörii ruuhkavuosien kiireessä ja itse lapsettomana voi vallata koko sohvan vaan itselle. Mutta, kaikki ei saa lapsia, vaikka haluais ja toiset ei halua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varo ettet katkeroidu etkä enempää ala ajattelemaan, että lapsellisilla ei "saisi" olla raskasta tai etteikö lapselliset "saisi" valittaa, tuskastua, kiroilla, olla väsyneitä/tympääntyneitä tai mitä tahansa ns negatiivista, koska "heillähän on se lapsi/et".

Ei se niin mene, vaikka se varmaan onkin asia jota et kykene ymmärtämään ja varmasti juurikin sen vuoksi että et ole äiti etkä vanhempi, sinulla ei siis ole kokemuspohjaa kaikkiin niihin tunteisiin joita vanhemmuus ja varsinkin äitiys voi herättää ja herättääkin eli siihen valtavaan väsymyksen tunteeseen aika ajoin, suureen turhautuneisuuteen ja jopa siihen, että lastaan kohtaan voi välillä tuntea myös negatiivisia ajatuksia/tuntemuksia ja se on kaikki normaalia.

Mutta koska se rakkauden tunne on jotakin sellaista, että sitä ei voita mikään, se on kuin kaiken peittävä hyökyaalto niin siksi sitä sitten kuitenkin aina jaksaa ja siksi valitsisin äitiyden milloin tahansa ja aina sen toisen vaihtoehdon sijasta.

Toivon, että sinäkin vielä sen saat kokea ja jos et saa niin voit suunnata kys energiaa myös muiden lapsien suuntaan, tässäkin yhteiskunnassa on paljon lapsia jotka kaipaavat turvallista ja välittävää aikuista arkeensa eri yhteyksissä.

Anteeksi, mutta äidinrakkauden hehkutus tässä oli nyt asiatonta ja herättää minussa vihaa. Juuri kaltaisesi naiset tekevät raskaaksi olla lapseton ja mietin, miten voisin välttää kohtaaamasta teitä elämässäni. Ap

Samaa mieltä, järkytyin tuon kommentin loppuosan ajattelemattomuudesta ja epäempaattisuudesta, rakkauden "hyökyaalto". 

- toinen lapseton

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaa vielä sanoa. N29 sinkku ja lapseton. En oo päättänyt haluanko lapsia vai en. Introverttinä ja herkkänä ihmisenä arveluttaa olisiko minusta edes siihen vastuuseen ja jatkuvaan toisten saatavilla olemiseen. Toisaalta koska asia ei ole ajankohtainen, niin on tavallaan hyvä syy tai "lupa" lykätä asiaa entisestään. Varmaan lopulta käy niin, että aika ajaa ohi ja sittenpä ei tarvitse päättääkään enää kun ei ole mahdollistakaan sitten enää.

Olen ihan hyvä lasten kanssa, sisarusten lapsia on monta ja muidenkin lapsia olen hoitanut. Myös mietityttää mikä merkitys omalla elämällä on, jos ei omia lapsia koskaan tule. Kuitenkin tällä hetkellä tuntuu, että luultavasti jään lapsettomaksi ja kai se elämä on ihan ok näinkin.. Etenkin kun lähipiirissä lapsia on paljonkin, joita saa tarvittaessa hoitaa ja helliä.

29 vuotiaana tuo onkin ihan eri asia. Ei tiedä onko lapsettomuus lopullista ja suuri osa kavereista on samassa tilanteessa. Ei tiedä mitään siitä totaalisesta yksinäisyydestä, mitä äiti-ihmisten seurassa tuntee. Ap

Mutta! Tunnetko omaavasi niin erinomaiset geenit, että haluat monistaa ne?

Ruokakaupoissa  monetkaan vanhemmat eivät ole ajatelleet asiaa loppuun asti.

Äitiydessä ja lapsen saamisessa ei ole kyse geenien erinomaisuudesta. Tuo voi olla jopa vähän elitistinen ja narsistinen tapa ajatella (huom. meissä kaikissa on narsistisia piirteitä jonkin verran, toisilla enemmän). Jos geenien erinomaisuutta ajatellaan niin kysymys tuleekin siitä, mikä riittäisi: saisivatko vain Nobel-palkitut ja Miss Universumit lisääntyä, noin kärjistetysti.

Halu saada lapsi on myös syvästi biologinen asia. Kyse on halusta hoivata pientä ihmistä, antaa ja saada rakkautta, seurata lapsen kehitystä. Vaikka pariskuntakin on perhe niin kyse on myös halusta muodostaa lapsiperhe yhdessä lapsen ja mahdollisen puolison kanssa.

Itselläni on auttanut sisarusten lasten pitäminen omassa elämässä tiiviisti mukana. Onneksi olen myös sisarusten kanssa läheinen. En uskoisi että pystyisin vähemmän läheisen lapsesta niin iloitsemaan, mutta tärkeille sisaruksilleni ja heidän lapsilleen olen mielelläni lempitäti joka kyläilee viikoittain ja vie lomilla reissuille ja huvipuistoon.

Olen pelkkä teini, jota on toden teolla ruvennut kiinnostamaan lapsellisuus/lapsettomuus. Jos kuulostaa jo nyt sellaiselta viestiltä, mikä ei millään auta apn tai muun lukijan tilannetta, jätä lukematta.

(Keskustelen mm. Urheilusta, adoptiosta.)

Olen tosi urheilullinen ja haluaisin jatkaa sitä mahdollisesti kilpatasolle asti vielä parikymppisenäkin. Siksi olen puolittain päätynyt siihen ratkaisuun, että jos minusta näyttää kehkeytyvän aito huippu-urheilija tai edes ammattilainen taitotasoltani, niin aion adoptoida lapsen.

Sen minä kuitenkin tiedän, että lapsen haluan kasvattaa elämässäni.

Siksi haluaisin kysyä ap:lta, että olisiko aivan mahdoton ajatus adoptoida lapsi, tai tehdä esimerkiksi niin, että toinen synnyttää sinulle??