Lue keskustelun säännöt.
Lapseton elämä
18.06.2023 |
Olen tullut elämässäni siihen vaiheeseen, että olen alkanut hyväksyä sen, että tulen olemaan loppuelämäni lapseton. Taustalla siis keskenmenoja ym. ja ikää mittarissa sen verran, että haave lapsesta tuskin enää toteutuu.
Huomaan, että ajatukseni ovat jo alkaneet kääntyä siihen suuntaan, että olen alkanut miettiä, miten elää hyvää elämää lapsettomana. Vakityöopaikka on, omaisuutta on. Parisuhde ehkä näiden raskaiden vuosien jälkeen kärsinyt.
Oon miettinyt, että jos osaisin käyttää vapauttani, voisin tehdä sen. Mun ei tarvitse elättää ketään, mun ei tarvitse jättää jälkeeni kenellekään mitään. Oon myös väsynyt äiti-ihmisiin lähelläni, kyllästynyt olemaan ulkopuolinen heidän bondatessa toistensa kanssa. Kaipaan siis muutosta ihmissuhteisiinikin.
Miten te muut elätte elämäänne lapsettomina?
Kommentit (111)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset on oikeasti pieniä sosiopaatteja, josta vanhemmat suurella vaivalla kouluttaa, hyvässä tapauksessa, yhteiskuntakelpoisen yksilön. Nostan hattua ja huokaan helpotuksesta, ettei minun tarvitse osallistua urakkaan.
Meidän lapset eivät ole sosiopaatteja. Kaikista neljästä on kasvanut vastuullisia, empaattisia ja täysin yhteiskuntakelpoisia. Me vanhemmatkin olemme "säilyneet" järjellisinä ja onnellisina kasvatuksen pyörteistä huolimatta. Tässä siis "kokemus-asiantuntijan" mietteet.
Mammat pois ketjusta, jonka aihe on lapsettomuus.
Joo hedelmälliset muijat lestaketjuihin.
Emakko-osastollepa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksi 45-vuotias nainen, jolla samoja ajatuksia. Itse en ole koskaan onnistunut löytämään/saamaan edes puolisoa, joten todella yksinäistä on. Jotenkin ajattelen, että jos minulla olisi edes rakas puoliso niin elämässä olisi vielä paljonkin kivoja juttuja koettavana/nähtävänä ja tehtävänä kahdestaan. Nyt on vain loputon yksinäisyys. Suurin osa kavereista on perheellisiä ja tuntuu, että ihan viime vuosina olen jäänyt heidän ringin ulkopuolelle, koska heillä on niin paljon yhteisiä esim lasten harrastuksiin liittyviä juttuja. Ei minulla ole ap:lle mitään lohduttavia sanoja, mutta yksin et ole. Itse on tässä lähiaikoina alkanut vasta myöntää itselleni, että olen varmasti masentunut. En muista koska olisin viimeksi ollut aidosti onnellinen. Tuntuu, että aina silloin harvoin, kun näen kavereitani, laitan jonkun maskin päälle ja esitän, että mukavasti pyyhkii. Itse en ole pystynyt puhumaan kenelläkään asiasta ja olen pikku hiljaa eristänyt itseni maailmasta. Uskon myös, että jonkunlainen suruprosessi siinä täytyy käydä läpi, että lapsettomuuden lopulta hyväksyy. Omalla kohdallani en vaan tiedä pääsenkö tästä koskaan yli, kun on niin paljon muutakin surtavaa.
Itse näen molemmissa hyviä puolia. Hyvät puolet, sinulla on vapaus mennä ja tulla miten haluat, harrastaa, hankkia lemmikkejä, voimavaroja tehdä yhteistä hyvää hyväntekeväisyyden muodossa tai ryhtyä vaikka sijaisvanhemmaksi jolle kulle tai lahjoittaa varoja lapsille, jotka näkevät nälkää, kärsivät kuivuudesta tai sairauksista. Eli jää voimavaroja kaikennäköiseen. Huonot puolet jo tiedätkin, eikä niihin kannata keskittyä. Toki voit sinä vielä lapsenkin saada <3
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi 45-vuotias nainen, jolla samoja ajatuksia. Itse en ole koskaan onnistunut löytämään/saamaan edes puolisoa, joten todella yksinäistä on. Jotenkin ajattelen, että jos minulla olisi edes rakas puoliso niin elämässä olisi vielä paljonkin kivoja juttuja koettavana/nähtävänä ja tehtävänä kahdestaan.
Nyt on vain loputon yksinäisyys. Suurin osa kavereista on perheellisiä ja tuntuu, että ihan viime vuosina olen jäänyt heidän ringin ulkopuolelle, koska heillä on niin paljon yhteisiä esim lasten harrastuksiin liittyviä juttuja. Ei minulla ole ap:lle mitään lohduttavia sanoja, mutta yksin et ole.
Itse on tässä lähiaikoina alkanut vasta myöntää itselleni, että olen varmasti masentunut. En muista koska olisin viimeksi ollut aidosti onnellinen. Tuntuu, että aina silloin harvoin, kun näen kavereitani, laitan jonkun maskin päälle ja esitän, että mukavasti pyyhkii. Itse en ole pystynyt puhumaan kenelläkään asiasta ja olen pikku hiljaa eristänyt itseni maailmasta.
Uskon myös, että jonkunlainen suruprosessi siinä täytyy käydä läpi, että lapsettomuuden lopulta hyväksyy. Omalla kohdallani en vaan tiedä pääsenkö tästä koskaan yli, kun on niin paljon muutakin surtavaa.
Onnistuitko käymään edes peruskoulun?
Tein kappalejaon, kun on aika ikävä lukea pötkökirjoitusta.
Itse koen, että yksi suurimmista elämäni siunauksista on se, että minulla ei ole koskaan ollut kaipuuta omaan lapseen.
Olen introvertti ja ääniyliherkkä. Lasten nyt vaan kuuluu pystyä ilmaisemaan itseään äänin jotka olisivat minulle liikaa. Pidän silti lapsista ja olen esimerkiksi erittäin suosittu meidän pihapiirin lasten keskuudessa. Olen se hassu naapurintäti jolla on aina aikaa pysähtyä kyselemään miten leikeissä menee ja kertoa hönttejä tarinoita. Olen myös askarrellut ja ommellut heille leikkeihin erilaisia proppeja. Vanhemmille lapsille annan monesti pullot ja tölkit palautettavaksi lähikauppaan, niin saavat vähän taskurahaa.
Saan siis tavallaan lapsista ne parhaimmat puolet ilman että joudun olemaan heistä vastuussa.
Nautin omasta hiljaisesta elämästäni ja koen, että minun antini seuraavalle sukupolvelle on olla yksi turvallinen aikuinen, ei vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse koen, että yksi suurimmista elämäni siunauksista on se, että minulla ei ole koskaan ollut kaipuuta omaan lapseen.
Olen introvertti ja ääniyliherkkä. Lasten nyt vaan kuuluu pystyä ilmaisemaan itseään äänin jotka olisivat minulle liikaa. Pidän silti lapsista ja olen esimerkiksi erittäin suosittu meidän pihapiirin lasten keskuudessa. Olen se hassu naapurintäti jolla on aina aikaa pysähtyä kyselemään miten leikeissä menee ja kertoa hönttejä tarinoita. Olen myös askarrellut ja ommellut heille leikkeihin erilaisia proppeja. Vanhemmille lapsille annan monesti pullot ja tölkit palautettavaksi lähikauppaan, niin saavat vähän taskurahaa.
Saan siis tavallaan lapsista ne parhaimmat puolet ilman että joudun olemaan heistä vastuussa.
Nautin omasta hiljaisesta elämästäni ja koen, että minun antini seuraavalle sukupolvelle on olla yksi turvallinen aikuinen, ei vanhempi.
Sama. Moni ihmetttelee, kuinka viihdyn. Tykkään niin paljon kodistani ja yksinolosta.
En tarvitse kokoaikaista toimintaa, hälinää enkä kännykkää korvallani. Joillekin on elinehto.
Mulla on terveydellinen rajoite joka vaikuttaa mm.kotitöistä selviytymiseen, joten en kaipaa niitä askareita enempää. lisäksi on nepsy-puolen juttuja kuten ääniyliherkkyyttä, unettomuutta ja impulssiivisuutta, joten minullekin on lähinnä siunaus etten ole lapsiarkea koskaan toivonutkaan, eihän siitä mitään tulisi ja olisi melkein rikollista laittaa näitä ominaisuuksia eteenpäin. Onneksi kavereilla ja sukulaisilla on kuitenkin lapsia, pidän heistä kyllä, kunhan vaan menevät yöksi omaan kotiinsa, yritän auttaa ja tukea aina toisinaan näitä perheellisiä oman jaksamiseni rajoissa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapseton elämä - paras elämä.
Eilen näin kaupassa, kun pikkuinen poika kilahti. Äitinsä ei antanut hänen mennä yksin kaupasta pihalle. Lapsi parkui naama punaisena ja äiti oli yhtä punainen pidellessään rimpuilevaa lasta. Ei IKINÄ minulle.
Siinähän ei ole mitään pahaa jos ei ole halua lapsia ja todella hyvä ettei sellaiset jotka eivät halua niitä myös tee. Niin kuin minä en halua lemmikkejä en sellaista ota. Mutta en minä niitä tuolla paheksu tai jos joku omistaja keräilee koirankakkaa että onpa kamalaa. Minulla on lapsia joskus ne kiljuvat itkevät koska ovat lapsia se on muutama hassu minuutti elämässä. Minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä kestettävää. Kuten ei varmastikaan lemmikin kakan korjaamiset ym.
Lapset ovat maailman ihaninta minulle. En ymmärrä miksi julkisesti vihataan lapsia jos et itse halua niitä niin hyvä. Mutta ihmeen vastakkain asettelua. Jos nyt ei riemuiten halua kohdata lapsia niin edes neutraalisti. Itse rapsutan mielelläni kaikkia eläimiä vaikka en itse sellaisia halua. Rehellisesti sanottuna jotain mielestäni on vialla jos ei pidä lapsista tai eläimistä. Ymmärrän ettei itse halua niitä mutta miten vihata lapsia, kun kaikkihan ovat itse olleet joskus lapsia. Itse kun seuraa vierestä tätä lapsivihakeskustelua, ne jotka eniten vihaavat, vihaavat itseään tai kipeästi haluaisivat lapsia, mutta se verhotaan näihin kommentteihin. Mutta edelleenkin korostan kaikkien ei pidä hankkia lapsia ja se on todella suotavaa. Ymmärrän hyvin niitä valinnan tehneitä. Jokainen eläköön omanlaista elämää. Hyväksyen kaikki muut. Enemmän rakkautta tähän maailmaan. Sitä tämä maailma tarvitsee.
En halunnut lisääntyä koskaan. Toimeentulon tuottava työllistyminen tehtiin hankalaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain lapsen ja annoin hänet heti synnyttyään muualle. Aikaa on kulunut jo 15 vuotta enkä ole katunut.
Yli viisikymppisinä lapsettomina olemme eläneet mukavaa, stressitöntä ja vapaata elämää.
Ei voi kuin suositellakun vertaa elämän etenemistä lapsiperhetuttaviin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi 45-vuotias nainen, jolla samoja ajatuksia. Itse en ole koskaan onnistunut löytämään/saamaan edes puolisoa, joten todella yksinäistä on. Jotenkin ajattelen, että jos minulla olisi edes rakas puoliso niin elämässä olisi vielä paljonkin kivoja juttuja koettavana/nähtävänä ja tehtävänä kahdestaan. Nyt on vain loputon yksinäisyys. Suurin osa kavereista on perheellisiä ja tuntuu, että ihan viime vuosina olen jäänyt heidän ringin ulkopuolelle, koska heillä on niin paljon yhteisiä esim lasten harrastuksiin liittyviä juttuja. Ei minulla ole ap:lle mitään lohduttavia sanoja, mutta yksin et ole. Itse on tässä lähiaikoina alkanut vasta myöntää itselleni, että olen varmasti masentunut. En muista koska olisin viimeksi ollut aidosti onnellinen. Tuntuu, että aina silloin harvoin, kun näen kavereitani, laitan jonkun maskin päälle ja esitän, että mukavasti pyyhkii. Itse en ole pystynyt puhumaan kenelläkään asiasta ja olen pikku hiljaa eristänyt itseni maailmasta. Uskon myös, että jonkunlainen suruprosessi siinä täytyy käydä läpi, että lapsettomuuden lopulta hyväksyy. Omalla kohdallani en vaan tiedä pääsenkö tästä koskaan yli, kun on niin paljon muutakin surtavaa.
Sama täällä, olisi mukavaa jos olisi edes puoliso. Ystävilläni on lapsia ja koen olevani heidän elämän ulkopuolella, meillä ei oikein ole enää mitään yhteistä. Eniten huolestuttaa yksinäinen vanhuus. Joitain vuosia sitten ajattelin että panostan itseeni ja yritän käydä yksin erilaisissa tapahtumissa mutta koronavuodet sotkivat ne suunnitelmat. En asu kaupungissa joten kaikkialle on matkaa. Pääosin elämäni koostuu töissä käymisestä ja kotona olemisesta.
N46
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi 45-vuotias nainen, jolla samoja ajatuksia. Itse en ole koskaan onnistunut löytämään/saamaan edes puolisoa, joten todella yksinäistä on. Jotenkin ajattelen, että jos minulla olisi edes rakas puoliso niin elämässä olisi vielä paljonkin kivoja juttuja koettavana/nähtävänä ja tehtävänä kahdestaan. Nyt on vain loputon yksinäisyys. Suurin osa kavereista on perheellisiä ja tuntuu, että ihan viime vuosina olen jäänyt heidän ringin ulkopuolelle, koska heillä on niin paljon yhteisiä esim lasten harrastuksiin liittyviä juttuja. Ei minulla ole ap:lle mitään lohduttavia sanoja, mutta yksin et ole. Itse on tässä lähiaikoina alkanut vasta myöntää itselleni, että olen varmasti masentunut. En muista koska olisin viimeksi ollut aidosti onnellinen. Tuntuu, että aina silloin harvoin, kun näen kavereitani, laitan jonkun maskin päälle ja esitän, että mukavasti pyyhkii. Itse en ole pystynyt puhumaan kenelläkään asiasta ja olen pikku hiljaa eristänyt itseni maailmasta. Uskon myös, että jonkunlainen suruprosessi siinä täytyy käydä läpi, että lapsettomuuden lopulta hyväksyy. Omalla kohdallani en vaan tiedä pääsenkö tästä koskaan yli, kun on niin paljon muutakin surtavaa.
Voi kun kuulostaa tutulta. Mulla tilanne on helpottunut jonkin verran tuosta. Toivon, että sinullakin helpottaa. <3 Mä sain apua työpaikan työterveyspsykologilta, ulkopuolisen kanssa jutteleminen teki hyvää. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse koen, että yksi suurimmista elämäni siunauksista on se, että minulla ei ole koskaan ollut kaipuuta omaan lapseen.
Olen introvertti ja ääniyliherkkä. Lasten nyt vaan kuuluu pystyä ilmaisemaan itseään äänin jotka olisivat minulle liikaa. Pidän silti lapsista ja olen esimerkiksi erittäin suosittu meidän pihapiirin lasten keskuudessa. Olen se hassu naapurintäti jolla on aina aikaa pysähtyä kyselemään miten leikeissä menee ja kertoa hönttejä tarinoita. Olen myös askarrellut ja ommellut heille leikkeihin erilaisia proppeja. Vanhemmille lapsille annan monesti pullot ja tölkit palautettavaksi lähikauppaan, niin saavat vähän taskurahaa.
Saan siis tavallaan lapsista ne parhaimmat puolet ilman että joudun olemaan heistä vastuussa.
Nautin omasta hiljaisesta elämästäni ja koen, että minun antini seuraavalle sukupolvelle on olla yksi turvallinen aikuinen, ei vanhempi.
Sama. Moni ihmetttelee, kuinka viihdyn. Tykkään niin paljon kodistani ja yksinolosta.
En tarvitse kokoaikaista toimintaa, hälinää enkä kännykkää korvallani. Joillekin on elinehto.
En minäkään kaipaa mitään monen lapsen härdelliä. Mulla on tosiaan muutama vanhemmalla iällä lapsen saanut ystävä, joiden elämä yhden lapsen kanssa tuntuu tosi seesteiseltä. He tekevät lastensa kanssa sellaisia asioita, mistä minäkin pitäisin... maalaavat, piirtävät, lukevat... noita lapsia kiinnostaa jopa museot ja sukuhistoria. Itse ajattelenkin, että yhden lapsen kanssa olisin varmaan saanut sen eniten itselleni sopivan elämän. Ap
Tyuiejota vais sitö nomas persetösi ja varita tiölla miten ei ole lssta. Eo meitö joikla on se sinun mfurhe kiinnsota ei niin vidun a´vahna vert!
Fiksu ei hanki lapsia tähän maahan. Suomi ei lapsiystävällinen valtio. Onneksi en halua niitä sen koko aikuisikäni tienyt.
Vela
Vierailija kirjoitti:
Fiksu ei hanki lapsia tähän maahan. Suomi ei lapsiystävällinen valtio. Onneksi en halua niitä sen koko aikuisikäni tienyt.
Vela
Kyllä tää on tosi lapsiperhekeskeinen maa, lapsettomia syrjitään todella monessa paikkaa...
Joo, itsekin lapsettomana on vaiheessa, että on alkanut hyväksyä asian. Mutta, onhan se sellainen asia,et ne suunnitelmat sitten muuttuu ja pitää alkaa miettiä miten sitten elää elämänsä, lapsettomana. Ensinhän sitä on haaveillut ja toivonut tuttava- ja ystävä-äitien elämää vierellä seuraten, mutta kun alkaa tiedostaa, että ne haaveet ei toteudu, ellei ihmettä tapahdu, niin sitten toisenlaista elämää. Kyllähän se toive itsellä ainakin vielä on silti. Jotenkin ajatukset asiassa on muuttunut, ettei niin hirveästi ole enää välikskään, paitsi joskus kaupassa vaikka näkee ihania pikku lapsia, niin silloin sydämessä läikähtää ja ajattelee, että olispa itselläkin kaupassa seuralaisena tuollainen :). Mutta elämää on elettävä silleen kun se tulee, tilanteen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi 45-vuotias nainen, jolla samoja ajatuksia. Itse en ole koskaan onnistunut löytämään/saamaan edes puolisoa, joten todella yksinäistä on. Jotenkin ajattelen, että jos minulla olisi edes rakas puoliso niin elämässä olisi vielä paljonkin kivoja juttuja koettavana/nähtävänä ja tehtävänä kahdestaan. Nyt on vain loputon yksinäisyys. Suurin osa kavereista on perheellisiä ja tuntuu, että ihan viime vuosina olen jäänyt heidän ringin ulkopuolelle, koska heillä on niin paljon yhteisiä esim lasten harrastuksiin liittyviä juttuja. Ei minulla ole ap:lle mitään lohduttavia sanoja, mutta yksin et ole. Itse on tässä lähiaikoina alkanut vasta myöntää itselleni, että olen varmasti masentunut. En muista koska olisin viimeksi ollut aidosti onnellinen. Tuntuu, että aina silloin harvoin, kun näen kavereitani, laitan jonkun maskin päälle ja esitän, että mukavasti pyyhkii. Itse en ole pystynyt puhumaan kenelläkään asiasta ja olen pikku hiljaa eristänyt itseni maailmasta. Uskon myös, että jonkunlainen suruprosessi siinä täytyy käydä läpi, että lapsettomuuden lopulta hyväksyy. Omalla kohdallani en vaan tiedä pääsenkö tästä koskaan yli, kun on niin paljon muutakin surtavaa.
Totta, helpompaa ja hauskempaa edes olisi, jos olisi se puoliso. Mutta kun ei ole minullakaan. Että on muitakin kohtalotovereita.
Joo hedelmälliset muijat lestaketjuihin.