Lue keskustelun säännöt.
Lapseton elämä
18.06.2023 |
Olen tullut elämässäni siihen vaiheeseen, että olen alkanut hyväksyä sen, että tulen olemaan loppuelämäni lapseton. Taustalla siis keskenmenoja ym. ja ikää mittarissa sen verran, että haave lapsesta tuskin enää toteutuu.
Huomaan, että ajatukseni ovat jo alkaneet kääntyä siihen suuntaan, että olen alkanut miettiä, miten elää hyvää elämää lapsettomana. Vakityöopaikka on, omaisuutta on. Parisuhde ehkä näiden raskaiden vuosien jälkeen kärsinyt.
Oon miettinyt, että jos osaisin käyttää vapauttani, voisin tehdä sen. Mun ei tarvitse elättää ketään, mun ei tarvitse jättää jälkeeni kenellekään mitään. Oon myös väsynyt äiti-ihmisiin lähelläni, kyllästynyt olemaan ulkopuolinen heidän bondatessa toistensa kanssa. Kaipaan siis muutosta ihmissuhteisiinikin.
Miten te muut elätte elämäänne lapsettomina?
Kommentit (111)
Itse painiskelin samantyyppisessä tilanteessa. Lapsettomaksi jäämisen hyväksyminen ja sen myötä uusien merkityksien löytäminen elämässä oli prosessi mikä vei minun tapauksessani n. 5 vuotta. Siis sen jälkeen kun lapsen yrittäminen loppui.
Tosiasioiden hyväksymisen myötä, ja surutyön oikeasti läpikäytyäni, tuli helpotuksen tunne ja energiaa vapautui valtavasti muille asioille. En ollut edes tajunnut kuinka kaikki oli elämässä pyörinyt lapsen toivomisen ja yrittämisen ympärillä.
Mitä tällä kaikella energialla sitten teen? Valmistuin juuri unelma-ammattiini, missä tärkeää roolia näyttelee se, että pystyn tulemaan toimeen n. 30h työviikolla. Vapaa-ajalla ehdin hyvin pitämään itsestäni huolta, eli liikkumaan, nukkumaan tarpeeksi ja näkemään kavereita. Kotona on koira ja kaksi kissaa, ja koiran kanssa tulee tietysti lenkkeiltyä päivittäin. Harrastuksiini kuuluvat myös käsityöt, piirtäminen ja nikkarointi.
Miehen kanssa tehdään aika usein viikonloppu-reissuja joko lähiseuduille tai käydään Euroopassa kaupunkilomilla. Kotia ja pihaa laitellaan pikkuhiljaa uusiksi. Kaikkeen tähän on hyvin varaa koska meitä on vain me kaksi (+lemmikit).
Näytän nuoremmalta ja olen terveempi kuin lapsia saaneet ystäväni. Toivon, että saan elää terveenä pitkän elämän, koska on niin paljon mielenkiintoisia asioita joita haluaisin vielä oppia ja kokea.
Ehkä tärkeää mainita, että nykyään olen erityisen tyytyväinen siihen, että omia lapsia ei tullutkaan (tätä en olisi ikinä uskonut vielä muutama vuosi sitten!!). Nyt olen vapaa kuin taivaanlintu tekemään ihan mitä huvittaa ihan milloin vaan huvittaa (siis läheiset, kuten mies, tietenkin huomioon ottaen). Ystävien lapsia on mukava nähdä ja hoitaa, mutta vain esim. muutaman tunnin tai max päivän ajan. Vaikka ovatkin ihania, niin kyllä (varsinkin pienet alle kouluikäiset) lapset tarvitsevat niin intensiivisesti huomiota ja energiaa. Kun esim. ystävän 2-lapsinen (tytöt 3v ja 6v) perhe lähtee 4h visiitin jälkeen kotiinsa, on ihanaa rötkähtää sohvalle katsomaan Netflixiä miettimättä sopiiko ohjelma lapsille tai olla koko ajan huolehtimassa jostakusta.
Kysyit miten elää elämää lapsettomana? Tämän kysymyksen takia kuulostaa siltä, että sinulla on vielä lapsettomuuden hyväksymis-prosessi kesken. Se vie aikansa. Ja vaikka se tekee kipeää ja on välillä väsyttävääkin, se pitää käydä läpi, jotta voit sitten ihan aidosti nauttia elämästäsi ja sen tarjoamista loputtomista mahdollisuuksista. Mitä ne mahdollisuudet käytännössä tarkoittavat sinulle kyllä selviää sitten kun siihen pisteeseen pääset. Tyhjällä tilalla on tapana täyttyä, mutta nythän sitä tyhjää ei vielä ole, kun täytteenä on luopumista ja kaihoa.
Keskity sisäisen rauhan löytämiseen, ja sitten kaikki muu alkaa loksahdella kohdilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hankala asia, jos lapsen yrittäminen on ollut koko elämä tuohon asti eikä ole tehnyt vielä niitä muita asioita, joita voi kun ei ole lapsia. Esim. matkustelu ja harrastukset. Silloin ei odottaisi mitään niin mullistavan suurta ja tärkeää tilalle. Vähän kun olisi keskittynyt yrittämään sitä 90 meur eurojackpottia ja siteen tajuaisi ettei sitä ehkä koskaan saakaan.
Ongelma kuulostaa vähän siltä ettei lapsetonta elämää, tahatontakaan, pidetä elämisen arvoisena.
Eilen poistettiin aloitukseni aborteista vaikka se oli asiallinen ja olisin halunnut kuulla muiden kokemuksia.
Vierailija kirjoitti:
Lapseton elämä - paras elämä.
Eilen näin kaupassa, kun pikkuinen poika kilahti. Äitinsä ei antanut hänen mennä yksin kaupasta pihalle. Lapsi parkui naama punaisena ja äiti oli yhtä punainen pidellessään rimpuilevaa lasta. Ei IKINÄ minulle.
No voi kauhee. Parempi ettei sellaiset ihmiset lisäänny jotka ei tuollaista satunnaista kilaria pysty hanskaamaan. Mun lapset tietää että ei on ei, eikä tällaista tilannetta ole meidän kolmilapsisessa perheessä tullut koskaan. Erityislapsilla toki eri tilanne. En tähän ketjuun kehuskele vanhemmuuden positiivisilla puolilla. Uskon että ap saat rakennettua hyvän oman näköisen elämän itsellesi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse painiskelin samantyyppisessä tilanteessa. Lapsettomaksi jäämisen hyväksyminen ja sen myötä uusien merkityksien löytäminen elämässä oli prosessi mikä vei minun tapauksessani n. 5 vuotta. Siis sen jälkeen kun lapsen yrittäminen loppui.
Tosiasioiden hyväksymisen myötä, ja surutyön oikeasti läpikäytyäni, tuli helpotuksen tunne ja energiaa vapautui valtavasti muille asioille. En ollut edes tajunnut kuinka kaikki oli elämässä pyörinyt lapsen toivomisen ja yrittämisen ympärillä.
Mitä tällä kaikella energialla sitten teen? Valmistuin juuri unelma-ammattiini, missä tärkeää roolia näyttelee se, että pystyn tulemaan toimeen n. 30h työviikolla. Vapaa-ajalla ehdin hyvin pitämään itsestäni huolta, eli liikkumaan, nukkumaan tarpeeksi ja näkemään kavereita. Kotona on koira ja kaksi kissaa, ja koiran kanssa tulee tietysti lenkkeiltyä päivittäin. Harrastuksiini kuuluvat myös käsityöt, piirtäminen ja nikkarointi.
Miehen kanssa tehdään aika usein viikonloppu-reissuja joko lähiseuduille tai käydään Euroopassa kaupunkilomilla. Kotia ja pihaa laitellaan pikkuhiljaa uusiksi. Kaikkeen tähän on hyvin varaa koska meitä on vain me kaksi (+lemmikit).
Näytän nuoremmalta ja olen terveempi kuin lapsia saaneet ystäväni. Toivon, että saan elää terveenä pitkän elämän, koska on niin paljon mielenkiintoisia asioita joita haluaisin vielä oppia ja kokea.Ehkä tärkeää mainita, että nykyään olen erityisen tyytyväinen siihen, että omia lapsia ei tullutkaan (tätä en olisi ikinä uskonut vielä muutama vuosi sitten!!). Nyt olen vapaa kuin taivaanlintu tekemään ihan mitä huvittaa ihan milloin vaan huvittaa (siis läheiset, kuten mies, tietenkin huomioon ottaen). Ystävien lapsia on mukava nähdä ja hoitaa, mutta vain esim. muutaman tunnin tai max päivän ajan. Vaikka ovatkin ihania, niin kyllä (varsinkin pienet alle kouluikäiset) lapset tarvitsevat niin intensiivisesti huomiota ja energiaa. Kun esim. ystävän 2-lapsinen (tytöt 3v ja 6v) perhe lähtee 4h visiitin jälkeen kotiinsa, on ihanaa rötkähtää sohvalle katsomaan Netflixiä miettimättä sopiiko ohjelma lapsille tai olla koko ajan huolehtimassa jostakusta.
Kysyit miten elää elämää lapsettomana? Tämän kysymyksen takia kuulostaa siltä, että sinulla on vielä lapsettomuuden hyväksymis-prosessi kesken. Se vie aikansa. Ja vaikka se tekee kipeää ja on välillä väsyttävääkin, se pitää käydä läpi, jotta voit sitten ihan aidosti nauttia elämästäsi ja sen tarjoamista loputtomista mahdollisuuksista. Mitä ne mahdollisuudet käytännössä tarkoittavat sinulle kyllä selviää sitten kun siihen pisteeseen pääset. Tyhjällä tilalla on tapana täyttyä, mutta nythän sitä tyhjää ei vielä ole, kun täytteenä on luopumista ja kaihoa.
Keskity sisäisen rauhan löytämiseen, ja sitten kaikki muu alkaa loksahdella kohdilleen.
Kiitos tästä vastauksesta, mistä huokuu kokemus. On totta, että hyväksymisprosessi on minulla vielä kesken. Tosiaan olen vasta nyt alkanut suunnata lapsen yrittämisestä ajatuksia siihen, mitä elämä voisi olla ilman lasta. Ap
Vierailija kirjoitti:
Hankala asia, jos lapsen yrittäminen on ollut koko elämä tuohon asti eikä ole tehnyt vielä niitä muita asioita, joita voi kun ei ole lapsia. Esim. matkustelu ja harrastukset. Silloin ei odottaisi mitään niin mullistavan suurta ja tärkeää tilalle. Vähän kun olisi keskittynyt yrittämään sitä 90 meur eurojackpottia ja siteen tajuaisi ettei sitä ehkä koskaan saakaan.
Ei ole ollut koko elämä. Alle 30 vuotiaana olin jo asunut ulkomailla, opiskellut, matkaillut, urheillut ammattilaistasolla. Siksipä tuon sortin elämykset ei tunnu miltään suurilta asioilta, joita odottaisi tulevaisuudelta . Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi lapsettomsta ei vanhana huolehdita yhteiskunnan puolesta, jos tukiverkkoa ei ole?Liian monta uutista luettu, että kärpäset ikkunasta kertoivat mitä tapahtunut.
Pöytyän tapaus kauhea esimerkki. Näitähän riittää.
Miksi lapsettomista ja yksinäisistä ei huolehdita vanhana, siihen voisi hallituksemme vasta. Se ei kuulu naapureille.
Moni jää ilman hoitoa, lääkkeitä, ruokaajne. menehtyy yksin hoitamattomuuteen, näitä tilastoja ei vain julkaista.
Varo ettet katkeroidu etkä enempää ala ajattelemaan, että lapsellisilla ei "saisi" olla raskasta tai etteikö lapselliset "saisi" valittaa, tuskastua, kiroilla, olla väsyneitä/tympääntyneitä tai mitä tahansa ns negatiivista, koska "heillähän on se lapsi/et".
Ei se niin mene, vaikka se varmaan onkin asia jota et kykene ymmärtämään ja varmasti juurikin sen vuoksi että et ole äiti etkä vanhempi, sinulla ei siis ole kokemuspohjaa kaikkiin niihin tunteisiin joita vanhemmuus ja varsinkin äitiys voi herättää ja herättääkin eli siihen valtavaan väsymyksen tunteeseen aika ajoin, suureen turhautuneisuuteen ja jopa siihen, että lastaan kohtaan voi välillä tuntea myös negatiivisia ajatuksia/tuntemuksia ja se on kaikki normaalia.
Mutta koska se rakkauden tunne on jotakin sellaista, että sitä ei voita mikään, se on kuin kaiken peittävä hyökyaalto niin siksi sitä sitten kuitenkin aina jaksaa ja siksi valitsisin äitiyden milloin tahansa ja aina sen toisen vaihtoehdon sijasta.
Toivon, että sinäkin vielä sen saat kokea ja jos et saa niin voit suunnata kys energiaa myös muiden lapsien suuntaan, tässäkin yhteiskunnassa on paljon lapsia jotka kaipaavat turvallista ja välittävää aikuista arkeensa eri yhteyksissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varo ettet katkeroidu etkä enempää ala ajattelemaan, että lapsellisilla ei "saisi" olla raskasta tai etteikö lapselliset "saisi" valittaa, tuskastua, kiroilla, olla väsyneitä/tympääntyneitä tai mitä tahansa ns negatiivista, koska "heillähän on se lapsi/et".
Ei se niin mene, vaikka se varmaan onkin asia jota et kykene ymmärtämään ja varmasti juurikin sen vuoksi että et ole äiti etkä vanhempi, sinulla ei siis ole kokemuspohjaa kaikkiin niihin tunteisiin joita vanhemmuus ja varsinkin äitiys voi herättää ja herättääkin eli siihen valtavaan väsymyksen tunteeseen aika ajoin, suureen turhautuneisuuteen ja jopa siihen, että lastaan kohtaan voi välillä tuntea myös negatiivisia ajatuksia/tuntemuksia ja se on kaikki normaalia.
Mutta koska se rakkauden tunne on jotakin sellaista, että sitä ei voita mikään, se on kuin kaiken peittävä hyökyaalto niin siksi sitä sitten kuitenkin aina jaksaa ja siksi valitsisin äitiyden milloin tahansa ja aina sen toisen vaihtoehdon sijasta.Toivon, että sinäkin vielä sen saat kokea ja jos et saa niin voit suunnata kys energiaa myös muiden lapsien suuntaan, tässäkin yhteiskunnassa on paljon lapsia jotka kaipaavat turvallista ja välittävää aikuista arkeensa eri yhteyksissä.
Anteeksi, mutta äidinrakkauden hehkutus tässä oli nyt asiatonta ja herättää minussa vihaa. Juuri kaltaisesi naiset tekevät raskaaksi olla lapseton ja mietin, miten voisin välttää kohtaaamasta teitä elämässäni. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankala asia, jos lapsen yrittäminen on ollut koko elämä tuohon asti eikä ole tehnyt vielä niitä muita asioita, joita voi kun ei ole lapsia. Esim. matkustelu ja harrastukset. Silloin ei odottaisi mitään niin mullistavan suurta ja tärkeää tilalle. Vähän kun olisi keskittynyt yrittämään sitä 90 meur eurojackpottia ja siteen tajuaisi ettei sitä ehkä koskaan saakaan.
Ei ole ollut koko elämä. Alle 30 vuotiaana olin jo asunut ulkomailla, opiskellut, matkaillut, urheillut ammattilaistasolla. Siksipä tuon sortin elämykset ei tunnu miltään suurilta asioilta, joita odottaisi tulevaisuudelta . Ap
Nyt kuulostaa siltä, että lasta haluttiinkin noiden jo koettujen suurten elämysten tilalle. Urheilu samalla tasolla ei enää onnistu ja kaikki muut isot asiat on jo nähty. Lapsettomuusvalinta tehty jo ennen 30 vuotta kun olisi ollut se paras ajankohta niitä hankkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankala asia, jos lapsen yrittäminen on ollut koko elämä tuohon asti eikä ole tehnyt vielä niitä muita asioita, joita voi kun ei ole lapsia. Esim. matkustelu ja harrastukset. Silloin ei odottaisi mitään niin mullistavan suurta ja tärkeää tilalle. Vähän kun olisi keskittynyt yrittämään sitä 90 meur eurojackpottia ja siteen tajuaisi ettei sitä ehkä koskaan saakaan.
Ei ole ollut koko elämä. Alle 30 vuotiaana olin jo asunut ulkomailla, opiskellut, matkaillut, urheillut ammattilaistasolla. Siksipä tuon sortin elämykset ei tunnu miltään suurilta asioilta, joita odottaisi tulevaisuudelta . Ap
Nyt kuulostaa siltä, että lasta haluttiinkin noiden jo koettujen suurten elämysten tilalle. Urheilu samalla tasolla ei enää onnistu ja kaikki muut isot asiat on jo nähty. Lapsettomuusvalinta tehty jo ennen 30 vuotta kun olisi ollut se paras ajankohta niitä hankkia.
Aika harva nykyään saa lapsia alle 30 vuotiaana, joten sikäli oon omassa tuttavapiirissäni ollut normaali. Siihen saakka kunnes tämä lapsettomuus jäi pysyväksi. Ap
Lapset on oikeasti pieniä sosiopaatteja, josta vanhemmat suurella vaivalla kouluttaa, hyvässä tapauksessa, yhteiskuntakelpoisen yksilön. Nostan hattua ja huokaan helpotuksesta, ettei minun tarvitse osallistua urakkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsettomsta ei vanhana huolehdita yhteiskunnan puolesta, jos tukiverkkoa ei ole?Liian monta uutista luettu, että kärpäset ikkunasta kertoivat mitä tapahtunut.
Pöytyän tapaus kauhea esimerkki. Näitähän riittää.
Miksi lapsettomista ja yksinäisistä ei huolehdita vanhana, siihen voisi hallituksemme vasta. Se ei kuulu naapureille.
Moni jää ilman hoitoa, lääkkeitä, ruokaajne. menehtyy yksin hoitamattomuuteen, näitä tilastoja ei vain julkaista.
No ei niistä lapsellisistakaan välttämättä kukaan huolehdi. Muuten olen samaa mieltä, että vanhukset ovat aivan heitteillä. Oma vela-ratkaisuni on yrittää pysyä kunnossa ja toimintakykyisenä mahdollisimman pitkään terveellisillä elämäntavoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsettomsta ei vanhana huolehdita yhteiskunnan puolesta, jos tukiverkkoa ei ole?Liian monta uutista luettu, että kärpäset ikkunasta kertoivat mitä tapahtunut.
Pöytyän tapaus kauhea esimerkki. Näitähän riittää.
Miksi lapsettomista ja yksinäisistä ei huolehdita vanhana, siihen voisi hallituksemme vasta. Se ei kuulu naapureille.
Moni jää ilman hoitoa, lääkkeitä, ruokaajne. menehtyy yksin hoitamattomuuteen, näitä tilastoja ei vain julkaista.No ei niistä lapsellisistakaan välttämättä kukaan huolehdi. Muuten olen samaa mieltä, että vanhukset ovat aivan heitteillä. Oma vela-ratkaisuni on yrittää pysyä kunnossa ja toimintakykyisenä mahdollisimman pitkään terveellisillä elämäntavoilla.
Sama pyrkimys minulla äitinä, en halunnut lapsia ensisijaisesti hoitamaan asioitani kun olen vanha. Reilua heillekin että yritän pitää omasta terveydestä huolta mutta ennen kaikkea siitä hyödyn tietysti itse elämänlaadun muodossa, toivottavasti! Ikävää ettei Suomessa enää naapurit katso sen vertaa toistensa perään ettei reagoida jos ikäihmistä ei pitkään aikaan näy. Voihan jonkun naapurin tai ystävän kanssa tehdä sopimuksen vanhana, tsekataan että toinen on hengissä ja tolkuissaan vaikka kerta viikkoon. Lapsethan voi muuttaa vaikka ulkomaille, ei ole oikein kahlita heitä kun ovat aikuistuneet.
Vierailija kirjoitti:
Varo ettet katkeroidu etkä enempää ala ajattelemaan, että lapsellisilla ei "saisi" olla raskasta tai etteikö lapselliset "saisi" valittaa, tuskastua, kiroilla, olla väsyneitä/tympääntyneitä tai mitä tahansa ns negatiivista, koska "heillähän on se lapsi/et".
Ei se niin mene, vaikka se varmaan onkin asia jota et kykene ymmärtämään ja varmasti juurikin sen vuoksi että et ole äiti etkä vanhempi, sinulla ei siis ole kokemuspohjaa kaikkiin niihin tunteisiin joita vanhemmuus ja varsinkin äitiys voi herättää ja herättääkin eli siihen valtavaan väsymyksen tunteeseen aika ajoin, suureen turhautuneisuuteen ja jopa siihen, että lastaan kohtaan voi välillä tuntea myös negatiivisia ajatuksia/tuntemuksia ja se on kaikki normaalia.
Mutta koska se rakkauden tunne on jotakin sellaista, että sitä ei voita mikään, se on kuin kaiken peittävä hyökyaalto niin siksi sitä sitten kuitenkin aina jaksaa ja siksi valitsisin äitiyden milloin tahansa ja aina sen toisen vaihtoehdon sijasta.Toivon, että sinäkin vielä sen saat kokea ja jos et saa niin voit suunnata kys energiaa myös muiden lapsien suuntaan, tässäkin yhteiskunnassa on paljon lapsia jotka kaipaavat turvallista ja välittävää aikuista arkeensa eri yhteyksissä.
Älä katkeroidu, vaik tää mun elämä ja tuntemani rakkaus on jotain niin suurta ettet sä ikinä sitä tajua oli edellisen kirjoittajan passiivis-aggressiivinen viesti. Ei noin, mammat!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse painiskelin samantyyppisessä tilanteessa. Lapsettomaksi jäämisen hyväksyminen ja sen myötä uusien merkityksien löytäminen elämässä oli prosessi mikä vei minun tapauksessani n. 5 vuotta. Siis sen jälkeen kun lapsen yrittäminen loppui.
Tosiasioiden hyväksymisen myötä, ja surutyön oikeasti läpikäytyäni, tuli helpotuksen tunne ja energiaa vapautui valtavasti muille asioille. En ollut edes tajunnut kuinka kaikki oli elämässä pyörinyt lapsen toivomisen ja yrittämisen ympärillä.
Mitä tällä kaikella energialla sitten teen? Valmistuin juuri unelma-ammattiini, missä tärkeää roolia näyttelee se, että pystyn tulemaan toimeen n. 30h työviikolla. Vapaa-ajalla ehdin hyvin pitämään itsestäni huolta, eli liikkumaan, nukkumaan tarpeeksi ja näkemään kavereita. Kotona on koira ja kaksi kissaa, ja koiran kanssa tulee tietysti lenkkeiltyä päivittäin. Harrastuksiini kuuluvat myös käsityöt, piirtäminen ja nikkarointi.
Miehen kanssa tehdään aika usein viikonloppu-reissuja joko lähiseuduille tai käydään Euroopassa kaupunkilomilla. Kotia ja pihaa laitellaan pikkuhiljaa uusiksi. Kaikkeen tähän on hyvin varaa koska meitä on vain me kaksi (+lemmikit).
Näytän nuoremmalta ja olen terveempi kuin lapsia saaneet ystäväni. Toivon, että saan elää terveenä pitkän elämän, koska on niin paljon mielenkiintoisia asioita joita haluaisin vielä oppia ja kokea.Ehkä tärkeää mainita, että nykyään olen erityisen tyytyväinen siihen, että omia lapsia ei tullutkaan (tätä en olisi ikinä uskonut vielä muutama vuosi sitten!!). Nyt olen vapaa kuin taivaanlintu tekemään ihan mitä huvittaa ihan milloin vaan huvittaa (siis läheiset, kuten mies, tietenkin huomioon ottaen). Ystävien lapsia on mukava nähdä ja hoitaa, mutta vain esim. muutaman tunnin tai max päivän ajan. Vaikka ovatkin ihania, niin kyllä (varsinkin pienet alle kouluikäiset) lapset tarvitsevat niin intensiivisesti huomiota ja energiaa. Kun esim. ystävän 2-lapsinen (tytöt 3v ja 6v) perhe lähtee 4h visiitin jälkeen kotiinsa, on ihanaa rötkähtää sohvalle katsomaan Netflixiä miettimättä sopiiko ohjelma lapsille tai olla koko ajan huolehtimassa jostakusta.
Kysyit miten elää elämää lapsettomana? Tämän kysymyksen takia kuulostaa siltä, että sinulla on vielä lapsettomuuden hyväksymis-prosessi kesken. Se vie aikansa. Ja vaikka se tekee kipeää ja on välillä väsyttävääkin, se pitää käydä läpi, jotta voit sitten ihan aidosti nauttia elämästäsi ja sen tarjoamista loputtomista mahdollisuuksista. Mitä ne mahdollisuudet käytännössä tarkoittavat sinulle kyllä selviää sitten kun siihen pisteeseen pääset. Tyhjällä tilalla on tapana täyttyä, mutta nythän sitä tyhjää ei vielä ole, kun täytteenä on luopumista ja kaihoa.
Keskity sisäisen rauhan löytämiseen, ja sitten kaikki muu alkaa loksahdella kohdilleen.
Kiitos tästä vastauksesta, mistä huokuu kokemus. On totta, että hyväksymisprosessi on minulla vielä kesken. Tosiaan olen vasta nyt alkanut suunnata lapsen yrittämisestä ajatuksia siihen, mitä elämä voisi olla ilman lasta. Ap
Täällä taas "samantyyppisessä tilanteessa paininut" vastaaja.
Aivan, siinä vaiheessa kun toivoa vielä on, tai siitä ei ole vielä luopunut, on aika mahdotonta tehdä surutyötä. Tai ehkä ne kaksi kulkevat jonkin aikaa lomittain.
En siis sano mitään siitä pitäisikö sinun luopua toivosta vai ei, kirjoitan vain alkuperäiseen kysymykseen viitaten miten elää lapsettomana.
Itselleni vaikein, ja suurin käännekohta prosessissa oli päättää että nyt ei enää yritetä. Siitä alkoi toipuminen, joka vei tosiaan sen n. 5v.
Ymmärrän, että tarvitset (tai tarvitsisit) vertaistukea tai ihan vain kuuntelijaa, joka ei arvostele tai tuomitse. Kuten suurimmasta osasta näistäkin vastauksista näkyy, ei tätä asiaa pysty empaattisesti käsittelemään kuin toinen joka sen on kokenut. Lähes kaikilta muilta lipsahtelee sammakoita tai tulee ihan suoraan aika kylmää tykitystä.
Tämä oli yksi asia minkä suruprosessissani hyväksyin, ja olin aika varovainen sen kanssa kenen kanssa asian jaoin. Vaikeimpina päivinä ja aikoina ihan tietoisesti välttelin tilanteita, joissa olisin joutunut kohtaamaan näitä kaikkitietäviä töksäyttelijöitä.
Parhaat keskustelut kävin ystävän kanssa, joka myös oli kokenut keskemenoja ja jäänyt sittemmin tahattomasti lapsettomaksi.
N48, sama vastaaja kuin "samantyyppisessä tilanteessa painiskellut"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse painiskelin samantyyppisessä tilanteessa. Lapsettomaksi jäämisen hyväksyminen ja sen myötä uusien merkityksien löytäminen elämässä oli prosessi mikä vei minun tapauksessani n. 5 vuotta. Siis sen jälkeen kun lapsen yrittäminen loppui.
Tosiasioiden hyväksymisen myötä, ja surutyön oikeasti läpikäytyäni, tuli helpotuksen tunne ja energiaa vapautui valtavasti muille asioille. En ollut edes tajunnut kuinka kaikki oli elämässä pyörinyt lapsen toivomisen ja yrittämisen ympärillä.
Mitä tällä kaikella energialla sitten teen? Valmistuin juuri unelma-ammattiini, missä tärkeää roolia näyttelee se, että pystyn tulemaan toimeen n. 30h työviikolla. Vapaa-ajalla ehdin hyvin pitämään itsestäni huolta, eli liikkumaan, nukkumaan tarpeeksi ja näkemään kavereita. Kotona on koira ja kaksi kissaa, ja koiran kanssa tulee tietysti lenkkeiltyä päivittäin. Harrastuksiini kuuluvat myös käsityöt, piirtäminen ja nikkarointi.
Miehen kanssa tehdään aika usein viikonloppu-reissuja joko lähiseuduille tai käydään Euroopassa kaupunkilomilla. Kotia ja pihaa laitellaan pikkuhiljaa uusiksi. Kaikkeen tähän on hyvin varaa koska meitä on vain me kaksi (+lemmikit).
Näytän nuoremmalta ja olen terveempi kuin lapsia saaneet ystäväni. Toivon, että saan elää terveenä pitkän elämän, koska on niin paljon mielenkiintoisia asioita joita haluaisin vielä oppia ja kokea.Ehkä tärkeää mainita, että nykyään olen erityisen tyytyväinen siihen, että omia lapsia ei tullutkaan (tätä en olisi ikinä uskonut vielä muutama vuosi sitten!!). Nyt olen vapaa kuin taivaanlintu tekemään ihan mitä huvittaa ihan milloin vaan huvittaa (siis läheiset, kuten mies, tietenkin huomioon ottaen). Ystävien lapsia on mukava nähdä ja hoitaa, mutta vain esim. muutaman tunnin tai max päivän ajan. Vaikka ovatkin ihania, niin kyllä (varsinkin pienet alle kouluikäiset) lapset tarvitsevat niin intensiivisesti huomiota ja energiaa. Kun esim. ystävän 2-lapsinen (tytöt 3v ja 6v) perhe lähtee 4h visiitin jälkeen kotiinsa, on ihanaa rötkähtää sohvalle katsomaan Netflixiä miettimättä sopiiko ohjelma lapsille tai olla koko ajan huolehtimassa jostakusta.
Kysyit miten elää elämää lapsettomana? Tämän kysymyksen takia kuulostaa siltä, että sinulla on vielä lapsettomuuden hyväksymis-prosessi kesken. Se vie aikansa. Ja vaikka se tekee kipeää ja on välillä väsyttävääkin, se pitää käydä läpi, jotta voit sitten ihan aidosti nauttia elämästäsi ja sen tarjoamista loputtomista mahdollisuuksista. Mitä ne mahdollisuudet käytännössä tarkoittavat sinulle kyllä selviää sitten kun siihen pisteeseen pääset. Tyhjällä tilalla on tapana täyttyä, mutta nythän sitä tyhjää ei vielä ole, kun täytteenä on luopumista ja kaihoa.
Keskity sisäisen rauhan löytämiseen, ja sitten kaikki muu alkaa loksahdella kohdilleen.
Kiitos tästä vastauksesta, mistä huokuu kokemus. On totta, että hyväksymisprosessi on minulla vielä kesken. Tosiaan olen vasta nyt alkanut suunnata lapsen yrittämisestä ajatuksia siihen, mitä elämä voisi olla ilman lasta. Ap
Täällä taas "samantyyppisessä tilanteessa paininut" vastaaja.
Aivan, siinä vaiheessa kun toivoa vielä on, tai siitä ei ole vielä luopunut, on aika mahdotonta tehdä surutyötä. Tai ehkä ne kaksi kulkevat jonkin aikaa lomittain.
En siis sano mitään siitä pitäisikö sinun luopua toivosta vai ei, kirjoitan vain alkuperäiseen kysymykseen viitaten miten elää lapsettomana.
Itselleni vaikein, ja suurin käännekohta prosessissa oli päättää että nyt ei enää yritetä. Siitä alkoi toipuminen, joka vei tosiaan sen n. 5v.Ymmärrän, että tarvitset (tai tarvitsisit) vertaistukea tai ihan vain kuuntelijaa, joka ei arvostele tai tuomitse. Kuten suurimmasta osasta näistäkin vastauksista näkyy, ei tätä asiaa pysty empaattisesti käsittelemään kuin toinen joka sen on kokenut. Lähes kaikilta muilta lipsahtelee sammakoita tai tulee ihan suoraan aika kylmää tykitystä.
Tämä oli yksi asia minkä suruprosessissani hyväksyin, ja olin aika varovainen sen kanssa kenen kanssa asian jaoin. Vaikeimpina päivinä ja aikoina ihan tietoisesti välttelin tilanteita, joissa olisin joutunut kohtaamaan näitä kaikkitietäviä töksäyttelijöitä.
Parhaat keskustelut kävin ystävän kanssa, joka myös oli kokenut keskemenoja ja jäänyt sittemmin tahattomasti lapsettomaksi.
N48, sama vastaaja kuin "samantyyppisessä tilanteessa painiskellut"
Kiitos taas. Itse olen tosiaan miettinyt, että vieläkö yrittäisin viimeiset kerrat ennen kuin hedelmöityshoidoissakin tulee ikärajat ainakin Suomessa vastaan.
Mutta kun olen miettinyt asiaa, on jotenkin tuntunut siltä, että en jaksa enää taas uutta pettymystä. Ja myös mahdollisen raskauden riskit sekä itselle että lapselle on alkaneet pelottaa.
Saman kokenut ystävä on varmasti arvokas tuki.Minulla kaksi läheisintä ystävää on käynyt läpi samoja asioita, mutta lopulta hieman yli 40 vuotiaita sitten onnistuneet saamaan sen lapsen ja elävät nyt sitä pikkulapsivaihetta. He eivät töksäytele, mutta eivät myöskään jaa kokemusta minulle nyt todennäköisimmältä tuntuvasta lopullisesta lapsettomuudesta. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varo ettet katkeroidu etkä enempää ala ajattelemaan, että lapsellisilla ei "saisi" olla raskasta tai etteikö lapselliset "saisi" valittaa, tuskastua, kiroilla, olla väsyneitä/tympääntyneitä tai mitä tahansa ns negatiivista, koska "heillähän on se lapsi/et".
Ei se niin mene, vaikka se varmaan onkin asia jota et kykene ymmärtämään ja varmasti juurikin sen vuoksi että et ole äiti etkä vanhempi, sinulla ei siis ole kokemuspohjaa kaikkiin niihin tunteisiin joita vanhemmuus ja varsinkin äitiys voi herättää ja herättääkin eli siihen valtavaan väsymyksen tunteeseen aika ajoin, suureen turhautuneisuuteen ja jopa siihen, että lastaan kohtaan voi välillä tuntea myös negatiivisia ajatuksia/tuntemuksia ja se on kaikki normaalia.
Mutta koska se rakkauden tunne on jotakin sellaista, että sitä ei voita mikään, se on kuin kaiken peittävä hyökyaalto niin siksi sitä sitten kuitenkin aina jaksaa ja siksi valitsisin äitiyden milloin tahansa ja aina sen toisen vaihtoehdon sijasta.Toivon, että sinäkin vielä sen saat kokea ja jos et saa niin voit suunnata kys energiaa myös muiden lapsien suuntaan, tässäkin yhteiskunnassa on paljon lapsia jotka kaipaavat turvallista ja välittävää aikuista arkeensa eri yhteyksissä.
Anteeksi, mutta äidinrakkauden hehkutus tässä oli nyt asiatonta ja herättää minussa vihaa. Juuri kaltaisesi naiset tekevät raskaaksi olla lapseton ja mietin, miten voisin välttää kohtaaamasta teitä elämässäni. Ap
Viittasin viestiisi nro21 jossa totesit, että "heillä kuitenkin on niitä lapsia" ja "kehtaavat" valittaa tms.
Tottakai kehtaavat, heillä on siihen kaikki oikeus, oli sinulla lapsia tai ei.
Myöskään äidin rakkauden toteaminen ei voi eikä saa olla väärin, edes sinun mielestäsi, ihan kuten ei niiden negatiivistenkaan tunteiden kokeminen äitinä tai niistä ääneen sanominen.
Ei vaikka sinä et saisi sitä kokea.
Mun tuntemilla lapsiperheellusillä ei näytä olevan vaikeaa. Voi toki olla etten jaksa sympata heitä siksi, että oma ymmärrys ei riitä siihen. Tuntuu, että valuttavat turhasta, kun ovat kuitenkin niitä onnekkaita, joilla lapsia on. Ap