Lue keskustelun säännöt.
Lapsi adotioon/huostaan?
15.06.2023 |
Kokemuksia tästä? Selvisi vasta synnytyksen jälkeen, että lapsi on vammainen. Pitkien keskustelujen ja pohdintojen jälkeen päädyimme mieheni kanssa siihen lopputulemaan, että lapsi ei meille jää. Tunnesidettä ei ole syntynyt ja tuntuu että menee parisuhdekkin kohta kriisiin tämän vuoksi. Mietityttää myös meidän esikoisemme, kuinka häntä sitten kiusattaisiin ja oudoksuttaisiin, kun tämmöinen pikkusisar. Neuvolassa asian olemme tuoneet esille. Haluaisin kuulla nyt kokemuksia muilta jotka ovat luopuneet huoltajuudesta ja joiden lapsi on muuttanut pois pysyvästi kotoa? Meidän lapsi on nyt 2,5kk.
Kommentit (145)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pysty ymmärtämään teitä.
Perustelut.
- ap
Oma lapsi on aina oma lapsi. Toisaalta jos ette pysty lasta rakastamaan, toivon että löytyy vanhemmat jotka lasta rakastaa. Jokainen ihminen tarvii rakkautta.
Törkeästi sanottu, ei taida olla asiasta mitään kokemusta. Lapsi on rakas jopa silloin kun hänet adoptoidaan, päätös siitä syntyy rakkaudesta lapseen, antaa hänelle parempi tulevaisuus kuin itse voi tarjota. Ajattelen päivittäin omaa adoptoitua lasta. Ja varmasti tunnen syyllisyyttä loppu elämän vaikka tiedän että päätös on ollut oikea, se ei silti muuta sitä ettenkö olisi halunnut että elämä olisi kulkenut toisin.
Aloittaja sanoi ettei tunnesidettä ole tullut vauvaan 2,5kk aikana. Jos rakastaisit jotakuta sen ajan niin et voisi sanoa ettei ole tunnesidettä.
Mulla oli synnytyksen jälkeinen masennus, josta toipuminen kesti pari vuotta. Missään vaiheessa lapsen ollessa isompikaan ei rakkauden tuntemusta lapseen syntynyt, vaikka hoidin ja huolehdinkin hänestä hyvin. Nyt hän on jo muuttanut pois kotoa omilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan tavannut ihmistä jota olisi kiusattu siksi että hänellä on vammainen sisarus. Ei ole itselleni tullut mieleen kiusata ihmistä jolla on vammainen sisarus, edes mitään klkeitä negatiivisia tai sääliviä ajatuksia ei ole tullut vaikka kaveripiirissä on ollut vammainen sisar.
Mutta ilmanmuuta, viipymättä huostaan.Minulla on pikkusisko, joka on pyörätuolissa eikä minua ole asiasta koskaan kiusattu. Meillä häntä kyllä rakastetaan kuten muitakin lapsia. Tai toisaalta hän taisi olla meillä se hemmotelluin, mutta sen soimme hänelle.
Itse asiassa kun siskon pyörätuoli oli tyhjillään (sisko nukkumassa, kylvyssä tmv) niin kavereiden kanssa "rossailtiin" tuolilla.
Onneksi vanhemmat eivät edes miettineet pikkusiskon pois antamista!
En nyt ihan saa kiinni, miksi tulit asiasta tänne kertomaan. Päätös on jo tehty. Tulin tänne hakemaan kokemuksia saman ratkaisun tehneiltä.
- Aloittaja
Teidän kaltaisianne ihmishirviöitä ei taida tässä maassa muita olla.
Vierailija kirjoitti:
Jos hylkää lapsensa niin maksaako siitä sitten kuitenkin elatusta hoitavalle taholle?
Kyllä, vanhemmat maksavat esim. hoitokodissa olevan lapsensa hoidon.
Aloittaja kuulostaa trollilta, mutta niin kommentoijatkin. Ihmiset ei voi olla näin tietämättömiä.
Vierailija kirjoitti:
Antakaa samalla se toinen lapsi. Ei noin itsekkäistä ole vanhemmiksi. Käykö joku toinen pesemässä teidän vessanpöntön kun se ei ole miellyttävää ja TEILLE arvollista?
Häpeä jos osaat.
Hyi millainen ihminen olet. Oksetus. Tuommoinen tulee sättimään ihmisiä, jotka ovat vaikeassa ja ahdistavassa tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä hoitaja joka työskennellyt kehitysvammaisten ja mielenterveysnuorten ja lasten parissa. En pystyisi huolehtimaan kummastakaan kotona. Siihen ei yksinkertaisesti olisi voimavaroja. Ihailen niitä jotka siihen pystyvät mutta on pistettävä käsi sydämelle ja todeta että minä en. Sen takia en kivitä ap.ta. Monet perheet keikkuvat uupumisen äärirajoilla. Lisäksi kehitysvammaiset eivät ole aurinkoisia ja herttaisia vaan useimmiten väkivaltaisia ja mielenterveysongelmaisia.
Ap, kuuntele itseäsi.
Vierailija kirjoitti:
Eli vanhemmat, jotka eivät jaksa ja voivat tarjota vain hirveän elämän vammaiselle lapselle, ovat juuri oikeat vanhemmat lapselle sen sijaan, että lapsi päätyisi adoption kautta perheeseen, jossa hän voi elää hyvää elämää rakastettuna?
Ja samaan aikaan surkutellaan kauhuissaan Joensuun lapsen kuolemaa, että kun vanhemman oikeus lapseen on niin iso. Samaahan te tässä nyt ap:lle alleviivaatte, eli lapsi on aina vain ja ainoastaan vanhemman vastuulla, myös silloin, kun vanhempi ei siihen kykene.
Viisas kommentti.
Joskus on suurinta rakkautta päästää pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Provo tai ei niin mitä nämä ihmisten kommentit ovat?! Jos joku ei pysty tai halua hoitaa lastaan ja omaa niinkin paljon aktiivisia aivosoluja että tiedostaa tämän itse sekä on valmis antamaan lapsen paikkaan missä vähintäänkkn perustarpeiden täyttyminen mahdollistuu niin aletaan haukkumaan huonoksi vanhemmaksi, pelottelemaan että menettää toisenkin lapsen sekä painostamaan jollain moraalisilla perusteillä että lapsi pitää kyllä itse hoitaa. Halutaanko tosiaan lisää näitä murhattuja pikkulapsia? Vasta oli ihmettelyä että mikseivät antaneet lasta pois jos eivät kyenneet hoitamaan..
Jos teet aloituksen niin kirjoita edes oikein!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, huoliiko adoptiovanhemmat vammaisen lapsen. Itse olen nuorena terveen lapsen antanut adoptioon.
Oletko tavannut lasta jälkeenpäin? Elät varmaan joka päivä huonovpointisena. Mikä oli syy adoptioon?
Olen tavannut enkä ala syistä tänne avautumaan
Olen ihan hyvävointinen ja minulla on ns omia lapsia.Se heikoin piti luovuttaa. Niinkuin linnut pudottavat heikoimmat pesästä.
Aina tästä asiasta saa negatiivisiä kommentteja. Annoin lapseni adoptioon kun olin nuori. Yli kolmekymppisenä perustin uuden miehen kanssa perheen.
Et silti aikuistunut ,koska et lastasi hakenut ! Arvaa miltä tuntuu lapsesta aikuisena ,että on vaan lempattu pois.
Hänellähän on vanhemmat, ei silloin voi hakea pois. Hän on jo aikuinen, asuu vaimonsa kanssa. Käy töissä ja harrastaa aktiivisesti. Eli hyvin meni hänen elämänsä. On hyvin läheinen adoptioäitinsä kanssa.
Kyllä se adoptio lapselle / nuorelle / aikuiselle aina kriisi on, vaikka elämä myöhemmin näennäisesti menisikin hyvin.
Tiedän sen, mutta se oli sillä hetkellä ehdottomasti paras ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Me emme ole pahoja ihmisiä. Haluamme tarjota lapsellemme hyvän elämän ja mielestämme se ei onnistu, jos nuorempi sisarus on vammainen. Pitäisikö meidän elinvoimaisen, iloisen ja energisen leikki-ikäisen esikoisen kärsiä? Ei pidä. Olemme aktiivinen perhe ja tähän nyt ei vain monisairas vammainen sovi.
- Aloittaja
Sen sun esikoinen tulee kärsimään joka tapauksessa. Mieti mille lapsesta tuntuu, kun tajuaa että hänen takiaan sisarus on hylätty? Leikki-ikäinen kyllä muistaa että hänellä oli sisarus ja suree tämän menettämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, huoliiko adoptiovanhemmat vammaisen lapsen. Itse olen nuorena terveen lapsen antanut adoptioon.
Oletko tavannut lasta jälkeenpäin? Elät varmaan joka päivä huonovpointisena. Mikä oli syy adoptioon?
Olen tavannut enkä ala syistä tänne avautumaan
Olen ihan hyvävointinen ja minulla on ns omia lapsia.Se heikoin piti luovuttaa. Niinkuin linnut pudottavat heikoimmat pesästä.
Aina tästä asiasta saa negatiivisiä kommentteja. Annoin lapseni adoptioon kun olin nuori. Yli kolmekymppisenä perustin uuden miehen kanssa perheen.
Et silti aikuistunut ,koska et lastasi hakenut ! Arvaa miltä tuntuu lapsesta aikuisena ,että on vaan lempattu pois.
Ei adoptioon annettua lasta voi hakea pois, pässi. Sehän olisi hirveää lapselle, kun joutuisi yhtäkkiä eroon rakkaasta perheestään, joka on hänet kasvattanut, ihan vieraan ihmisen hoiviin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, huoliiko adoptiovanhemmat vammaisen lapsen. Itse olen nuorena terveen lapsen antanut adoptioon.
Oletko tavannut lasta jälkeenpäin? Elät varmaan joka päivä huonovpointisena. Mikä oli syy adoptioon?
Olen tavannut enkä ala syistä tänne avautumaan
Olen ihan hyvävointinen ja minulla on ns omia lapsia.Se heikoin piti luovuttaa. Niinkuin linnut pudottavat heikoimmat pesästä.
Aina tästä asiasta saa negatiivisiä kommentteja. Annoin lapseni adoptioon kun olin nuori. Yli kolmekymppisenä perustin uuden miehen kanssa perheen.
Et silti aikuistunut ,koska et lastasi hakenut ! Arvaa miltä tuntuu lapsesta aikuisena ,että on vaan lempattu pois.
Hänellähän on vanhemmat, ei silloin voi hakea pois. Hän on jo aikuinen, asuu vaimonsa kanssa. Käy töissä ja harrastaa aktiivisesti. Eli hyvin meni hänen elämänsä. On hyvin läheinen adoptioäitinsä kanssa.
Kyllä se adoptio lapselle / nuorelle / aikuiselle aina kriisi on, vaikka elämä myöhemmin näennäisesti menisikin hyvin.
Tietenkin on kriisi, mutta joskus se on kuitenkin parempi lapselle. Kyllä monilla biovanhempien kanssa kasvaneillakin on jonkinlaisia lapsuustraumoja ja silti eletään ihan hyvää elämää. Paljon on kiinni siitä millaiset ne adoptiovanhemmat on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pysty ymmärtämään teitä.
Perustelut.
- ap
Oma lapsi on aina oma lapsi. Toisaalta jos ette pysty lasta rakastamaan, toivon että löytyy vanhemmat jotka lasta rakastaa. Jokainen ihminen tarvii rakkautta.
Lasta voi rakastaa vaikka antaisikin sen adoptioon.
Lapsi ansaitsee rakastavat vanhemmat ja kuulostaa siltä, että lapsesta luopuminen on kohdallanne oikea vaihtoehto. Vanhemmat, jotka häpeävät omaa lastaan tai heille on lasta tärkeämpää mitä muut siitä ajattelevat, eivät voi antaa lapselle oikeanlaista kasvuympäristöä. Surullista, että vammaisuus selvisi vasta syntymän jälkeen.
Tuttavaperheessä on kaksi lasta, joista esikoinen on erittäin vaikeavammainen. Ei nuorempaa sisarusta ole koskaan kiusattu sen vuoksi. Päinvastoin - hänen kaverinsa ovat oppineet suhtautumaan vammaisiin luontevasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se saa niin olla että kun on omassa elämässä jotain epämiellyttävää niin toiset ottaa vastuun. Tuutko ap ja hoidat mun kodin siivouksen omalla kustannuksellasi kun mä en halua?
Höpö höpö nyt taas.
- Aloittaja
Soita sinne Pelastakaa Lapset ry.n toimistoon. Sitä kautta saat lapselle adoptioperheen.
Meillä on tämä prosessi käynnissä, kiitos neuvolasta saadun avun :)
- Aloittaja
Lapsi ei tuossa tapauksessa olisi kotonanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella poikkeava ratkaisu. Nykyään vammaiset asuvat järjestään kotona, ei laitoksissa (ja aikuisina omassa kodissa). Tähän on vammaispalveluista vaikka mitä tukitoimia.
No, meidän kotona ei kuitenkaan vammainen tule asumaan. Se on päätetty. Hain nyt kokemuksia muilta, jotka ovat kokeneet saman. Ymmärrän ettei vammainen lapsi ole se "halutuin" adoptiomarkkinoilla, mutta voihan sitä yrittää. Kotoa hän kuitenkin tulee pois muuttamaan.
- Aloittaja
Minkälainen vamma lapsella on?
Älyllinen.
- aloittaja
Miten 2,5-kuisen älykkyyttä mitataan?
Oletko kuullut ikinä esimerkiksi downin syndroomasta?
Drownin Syndrooma
Vierailija kirjoitti:
Tuttavaperheessä on kaksi lasta, joista esikoinen on erittäin vaikeavammainen. Ei nuorempaa sisarusta ole koskaan kiusattu sen vuoksi. Päinvastoin - hänen kaverinsa ovat oppineet suhtautumaan vammaisiin luontevasti.
"Tuttavaperheessä"
"Kuulemma"
"Joku kertoi"
Älä v*ttu jaksa!
Sinun juorusi ei kuulu tänne!!!!
Kyllä se adoptio lapselle / nuorelle / aikuiselle aina kriisi on, vaikka elämä myöhemmin näennäisesti menisikin hyvin.