Kehopositiivisuus surettaa personal trainer Sara Kivimäkeä, 47 "On pelottavaa, että huomattavasta ylipainosta on tehty normi"

Vierailija kirjoitti:

Kehopositiivisuus ei ole lihavuuden ihannointia! Kehopositiivisuus tarkoittaa sitä, että on tyytyväinen kehoonsa ja sen virheisiin, eikä lähde niitä muuttamaan. Joku luomi tai läiskä naamassa, kaksoisleuka, rypyt, raskausarvet jne. Myös se, että on huomiota herättävän pitkä tai lyhyt tai jotain sellaista mitä ei voi muuttaa. Se VOI tarkoittaa myös sitä, että tulee toimeen ylipainonsa tai alipainonsa kanssa, mutta se ei tarkoita pelkästään läskinä olon hyväksyntää.

Kehorauha on sitten sitä, että annetaan kaikkien olla sellaisia kuin ovat, eikä ilkeästi kommentoida toistemme ulkoisia ominaisuuksia.

Noinhan sen pitäisi olla. Mutta kyllä esim. mediassa on näkynyt viitteitä siitä, että kehopositiivisuus nähdään lihavuuden hyväksymisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylipaino on normaalia, on aina ollut. Miksi siitä tehdään nyt mörkö? Jokainen on mikä on eikä se kuulu muille. Itse kukin läskinsä kantaa.

Heko heko. Katsopa valokuvia sadan vuoden takaa. Niissä ei juuri näy ylipainoisia. Ja ne, jotka näkyvät, eivät ole samanlaisia sirkusfriikkiläskejä kuin nykyään. 

Eikä ole 40- vuotiailla silmänalusryppyjä ja pöhöttynyttä viinanaamaa mikä on hankittu käymällä baareissa joka viikonloppu.

40-vuotiaana näkee kuka on käynyt ulkomaanmatkoilla, juonut alkoholia ja puhutaan selän takana, että näetkö miten meidän ala-asteluokalla oleva muija on rupsahtanut, näyttää 80-vuotiaalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylipaino on normaalia, on aina ollut. Miksi siitä tehdään nyt mörkö? Jokainen on mikä on eikä se kuulu muille. Itse kukin läskinsä kantaa.

Heko heko. Katsopa valokuvia sadan vuoden takaa. Niissä ei juuri näy ylipainoisia. Ja ne, jotka näkyvät, eivät ole samanlaisia sirkusfriikkiläskejä kuin nykyään. 

Eikä ole 40- vuotiailla silmänalusryppyjä ja pöhöttynyttä viinanaamaa mikä on hankittu käymällä baareissa joka viikonloppu.

40-vuotiaana näkee kuka on käynyt ulkomaanmatkoilla, juonut alkoholia ja puhutaan selän takana, että näetkö miten meidän ala-asteluokalla oleva muija on rupsahtanut, näyttää 80-vuotiaalta.

Hoikilla vanhentunut naama näkyy ensimmäisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käys lukemassa Hesarin uusin juttu lihavuuslääkäri Kirsi Pietiläisen haastattelu ylipainoisten itsekurista. Saat vähän laajennettua tajuntaasi lihavuudesta ja mien lihavilla on usein huomattavasti tiukempi itsekuri kuin ns tervettä elämää elävillä. 

Mustavalkoisuus on aina huono asia, eikä se vie mitään asiaa eteenpäin ja auttaisi ihmisiä selviämään

Juttu oli maksumuurin takana. Sinänsä ihmetyttää, että miten sitten ovat lihavia, jos on sitä itsekuria.

Itse olen vaihdevuosien jälkeen joutunut kehittämään itsekuria ja kieltäytymisen aitoa, etten alkaisi määrättömästi lihoa. Siihen motivoi ennen kaikkea se, että en pidä siitä, kun liikkuminen muuttuu kömpelöksi, jos maha kasvaa liikaa.

Itsekuri ei ole kivaa, mutta välttämätöntä välillä. :)

Siksi kun lihavilla on tosi usein ongelmia kylläisyyshormonien kanssa. Eli siis voi olla, että koko ajan on nälkä, eikä tule kunnolla kylläiseksi. Jutussa todetaan, että hoikat ihmiset tulevat luontaisesti kylläisiksi vähemmällä määrällä, eikä heidän tartte sitä itsekuriaan niin käyttää.

Mulla esim. on koko ajan sellainen oli, että voisin syödä. Ruokailun jälkeen on vähän aikaa sellainen olo, että en ajattele ruokaa, mutta se ei kauan kestä. Mä en ikinä, missään tilanteessa, unohda syödä. Mulla on adhd ja sen lääkityksen pitäisi viedä ruokahalu, mutta mä en ole huomannut tällaista vaikutusta. Mun pitää edelleen koko ajan kytätä mitä mä syön ja kuinka paljon ja milloin. Siis mä katon aina vaan kellosta, että kuinka monta tuntia on mennyt siitä, kun viimeksi söin, että joko voisi syödä uudelleen. Mä myös koko ajan rajoitan syömistäni. Jos en rajoittaisi, niin painaisin varmaan 70 kilon sijasta 150 kiloa. Joskus kun on väsynyt, niin ei jaksa. Joskus testasin Raxissa että miten paljon pystyn syömään, jos en yhtään rajoita ja pysähdy. Kaksi ja puoli pizzaa meni, niiden lisäksi ranuja, lihapullia ja kävin kolme kertaa hakemassa lisää jäätelöä. Oli vähän aikaa paha olo, mutta jo kotia tullessa oli olo, että oiskohan kaapissa jotain keksejä, kun tekee mieli makeaa... 

Mulla on siis erittäin hyvä itsekuri, vaikka mulla onkin ylipainoa kymmenisen kiloa. Sitä olisi enemmän, jos mulla ei olisi itsekuria. 

Lihavan terveyskustannukset on 36% suuremmat kuin normaalipainoisen. Lihavuus on suuri ongelma, eikä sitä pidä hyssytellä. Kehopositiivisuus on hyvä ajatus alunperin, mutta nykyään se on vääristynyt. Kehorauha olisi parempi, mutta muuttuisikohan sekin sellaiseksi, että lihavaa ei edes lääkäri saa kehottaa pudottamaan painoa.

Kehopositiivisuus-termin keksinyt positiivari on jo kuollut. Menehtyi päälle 30v. Että semmosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kehopositiivisuudessa on monia hienoja piirteitä kuten vammaisten, transihmisten ja muiden ei-tyypillisesti kauniiden kehojen tai niiden osien kauniiksi tekeminen. Mutta olen itsekin sitä mieltä, että sen varjolla sallitaan oma ylipaino eikä enää muisteta, mitä kaikkia terveysriskejä ylipaino aiheuttaa. Moni toki yhä ymmärtää, mutta on myös ihmisiä, jotka ovat hyvin syvällä kuplassa. Enkä nyt puhu lievästä ylipainosta, siinähän ei monen lääkärinkään mielestä ole vielä välttämättä terveyshaittoja.

Kehopositiivisuus ei liity lihavuuden terveyshaittoihin. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, ettei kenenkään keho ole vääränlainen. Mikä siinä on niin vaikeaa tajuta? Jos on ylipainoinen niin miksi sitä ei saisi hyväksyä? Ylipaino ei itseään inhoamalla katoa.

Mutta eikö sairaalloisen ylipainoinen keho ole kuitenkin vääränlainen? Se on tuhoisa. Kyllä minä väittäisin, että se on jo vähintäänkin vääränlaisessa tilassa.

Mikä siinä auttaa, että ihmiselle kerrotaan, että hän on vääränlainen, ja hän jää kotiinsa häpeämään itseään? Kenties syö entistä enemmän ahdistukseensa.

Kuule, siellä ylipainoisen kuoren sisällä asuu piilossa ihan normaalipainoinen ihminen. Ei kannata samastua niihin kiloihin ja ajatella että läski olen minä. Läski on vain turhaa ylimääräistä kanniskeltavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielä 90-luvulla ihmiset puhuivat kuinka saada muutaman kilon ylipaino pois. Viisi kiloa ylimääräistä oli jo paljon. Nykyisin puhutaan kymmenistä kiloista ja jos jollain on "vain" kymmenen kiloa ylimääräistä, niin häntä pidetään normaalipainoisena.

Niin no. Jos vaikka 165 cm nainen painaa 70 kg, niin se ei tarkoita lihavaa. Nämä kehopositiivarit ovat niitä, jotka painaa yli 30 kg liikaa ja 165 cm naisen paino on kolminumeroinen.

Kyllä tarkoittaa. Tuossa on 15 kg liikaa.

Ei ole. Normaalipaino on pituus - 100.

Tietysti jos olet lauta joka käyttää topattuja rintaliivejä.

Aika napakka muistisääntö.

Rupesin laskemaan pitääkö mun kohdalla paikkansa. Pitää, koska olisi sellanen kolmisen kiloa liikaa vyötäröllä tällä hetkellä. Sitä se laiskuus saa aikaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei tartteisi koko ajan hävetä ja miettiä, miten muut sua inhoaa, niin silloin ois todella paljon energiaa tehdä asioita. 

Mä olen ollut normaalipainoinen aikuisikäni, mutta jotenkin mulla meni koronasta elimistö sekaisin ja energiatasot nolliin ja sekä fyysinen että henkinen väsymys on viimeisen vuoden olleet ihan infernaaliset. Ennen kävin treeneissä kolmesti viikossa, nyt kun tulen töistä kotiin, niin pakollisten kotitöiden jälkeen on voimat niin loppu, että alan valmistautua yöpuulle. Olen lihonut liki 20kg vuoden aikana. Tämä on kauheaa ja minä olen alkanut hävetä itseäni NIIN paljon. Töissä nökötän omassa huoneessani, koska hävettää mennä kahvihuoneeseen, kun mietin, että mitä työkaverit aattelee, kun olen lihonut. Ei huvita ostaa vaatteita ja liikuskelen nykyään jossain tunikahalateissa, koska ahistaa vatsa- ja selkämakkarat. Vaikka jaksaisikin, niin en halua mennä minnekään, kun itkettää ja ahdistaa oma ulkomuoto. Mä tiedän, että mikä tämän lihomisen takana on, mutta syytän silti itteeni, että ois vaan pitänyt jaksaa liikkua ja pakolla mennä salille ja jaksaa laittaa ruokaa (tässä on menty siis siitä missä aita on matalin ja syöty mitä sattuu. Aamulla ei aina tiedä, missä kunnossa on illalla, ts. jaksaako laittaa ruokaa vai pitääkö syödä eineksiä). 

Varmaan jaksaisin henkisesti paremmin (enkä olisi ehkä niin väsynyt?), jos ei tartteisi hävetä lihomistaan. Koska kyllä ne ihmiset siitä puhuu. Olen kuullut kun muiden lihomisesta on puhuttu, joten en takuulla ole poikkeus ja on varmasti mietitty, että mikähän mulla on, kun olen lihonut. 

Ei tartteisi olla edes positiivinen, kunhan vaan olisi neutraali olo. Että ei hävettäisi. 

Huomenna on uusi päivä. Ehkä silloin voit tehdä jotain liikunnallista, josta tulee hyvä mieli?

Voin, jos jaksan. Mutta mä en voi tietää, jaksanko. Sulta meni kokonaan ohi nyt se, että vaikka mä tahtoisin, niin mä en välttämättä kykene. 

Ei mennyt ohi, koska ei tuossa tarinassa mitenkään sanota, että et kykenisi. Sanot ainoastaan, että hävettää, ja ilmeisesti koet häpeän tunteen lamauttavana.

Jos hävettää muiden ihmisten edessä, niin mikä estää menemästä vaikka reippaalle kävelylenkille iltapimeällä? Ehdit jo tänään.

Laitoinhan mä siihen, että pakollisten kotitöiden jälkeen mä en jaksa. Ja että aamulla ei voi tietää edes sitä, jaksanko laittaa illalla ruokaa. :) Lue huolellisemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kehopositiivisuus on näköjään hyvin provokatiivinen termi. Nimenomaan tuo jälkiosa. Kuitenkin mielestäni se tarkoittaa sitä, että annetaan ihmisten olla rauhassa sitä, mitä nyt ovat. Kenenkään kimppuun ei tarvitse hyökätä sen vuoksi, että hän on lihava tai on ylipainoa. Se on hänen oma asiansa ja oma ongelmansa.

Suomalaisessa kiusaamiskulttuurissa nimittäin ollaan valmiina kivittämään heti, jos löydetään jokin piirre, miksi ihminen ei sulaudu massaan. Ylipainoiset ovat aina olleet helppoja maalitauluja, Miksi se on niin vaikeaa antaa ihmisen olla? Se että sanan lopussa on positiivinen, ei siis tarkoita glorifiointia - se tarkoittaa vain sitä, että antakaa olla.

Tavallaan ymmärrän, tavallaan en.

Kyllä minun on vaikea olla hiljaa ja seurata vierestä kun todella ylipainoinen yh-isä huomattavalla sukurasitteella ja muilla riskitekijöillä tuhoaa itseään. Lapsilla on vain hänet. Jos hän saa sydärin, niin mitäs sitten?Kaikenlaisia vaivoja ja ongelmia on jo. Ja elintavat ei kondiksessa ollenkaan. Etkö puuttuisi?

Mikä on se tuhoisa asia johon puuttuisit?

Oikeastiko ajattelet, että läskiksi nimittelemällä se yh-isä innostuu huolehtimaan itsestään?

Missä olen tuollaista sanonut? Huomaa kyllä ettet pysty edes asialliseen keskusteluun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylipaino on normaalia, on aina ollut. Miksi siitä tehdään nyt mörkö? Jokainen on mikä on eikä se kuulu muille. Itse kukin läskinsä kantaa.

Itse kukin kantaa, kieltämättä. Mutta kaikki osallistuvat ylipainon aiheuttamien vaivojen maksamiseen. Ja usko pois, sairaanhoidon resursseista melko hyvä siivu menee nimenomaan ylipainon aiheuttamien vaivojen hoitoon.

Meillä on lukematon määrä asioita joihin yhdessä osallistumme verojen muodossa. Vaikkapa anorektikkojen hoito. Olisihan se kiva jos voisi korvamerkitä muutaman asian mihin haluaa veronsa laittaa.

Joo! Mä kieltäytyisin heti maksamasta senttiäkään veroja toisia pilkkaavien ja kiusaavien paskiaisten hyväksi!!!!!!

Vierailija kirjoitti:

Lihavan terveyskustannukset on 36% suuremmat kuin normaalipainoisen. Lihavuus on suuri ongelma, eikä sitä pidä hyssytellä. Kehopositiivisuus on hyvä ajatus alunperin, mutta nykyään se on vääristynyt. Kehorauha olisi parempi, mutta muuttuisikohan sekin sellaiseksi, että lihavaa ei edes lääkäri saa kehottaa pudottamaan painoa.

Kuule, moni minua nuorempi urheilija on kuollut, mitä doping aineita mahtavat ottaa, ei ole terveellisiä.

Ihminen ei ole muuttunut biologialtaan metsästäjä-keräilijäkaudelta, joten se ei ole muuttunut myöskään verrattuna vaikkapa 50-lukuun, jolloin oltiin kansana hoikempia.

Ei lähdetä siis syyttämään yksilöitä paskasta itsekurista ja moraalista ym., kun ihminen ei ole muuttunut. Kohdennetaan se huomio tähän ilkikuriseen ympäristöön, jossa talouskasvun havittelu kääntyy meitä ihmisiä itseämme vastaan.

Miettikää mainontaa, miettikää kirkkaita herkkupakkauksia kauppojen hyllyillä. Miettikää miten vähän nykyään enää tulee hyötyliikuntaa ja miten on normaalia uupuneena kuluttaa vapaa-aikansa erinäisiä ruutuja tuijotellen.

Ihmetyttää ihmisen kyvyttömyys ajatella niitä juurisyitä ja kokonaiskuvaa.

Kehorauha kuuluu niin amputoidulle, kuin lihavallekin, mutta miten osattaisiin tukea elämäntapamuutoksessa ilman syyllistämistä ja päällesylkemistä?

Ihminen on edelleen aika apinan tasolla ja nykyaika on monelle todella vaikea ympäristö huolehtia omista perustarpeistaan ja säilyttää itselleen oikeasti tärkeät arvot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käys lukemassa Hesarin uusin juttu lihavuuslääkäri Kirsi Pietiläisen haastattelu ylipainoisten itsekurista. Saat vähän laajennettua tajuntaasi lihavuudesta ja mien lihavilla on usein huomattavasti tiukempi itsekuri kuin ns tervettä elämää elävillä. 

Mustavalkoisuus on aina huono asia, eikä se vie mitään asiaa eteenpäin ja auttaisi ihmisiä selviämään

Juttu oli maksumuurin takana. Sinänsä ihmetyttää, että miten sitten ovat lihavia, jos on sitä itsekuria.

Itse olen vaihdevuosien jälkeen joutunut kehittämään itsekuria ja kieltäytymisen aitoa, etten alkaisi määrättömästi lihoa. Siihen motivoi ennen kaikkea se, että en pidä siitä, kun liikkuminen muuttuu kömpelöksi, jos maha kasvaa liikaa.

Itsekuri ei ole kivaa, mutta välttämätöntä välillä. :)

Koko juttu oli sitä samaa pään silittelyä ja yliymmärrystä, jonka turvin voi taas pullukka painua fleecen alle suklaalevyn kanssa ajatellen, että lääkärikin sanoi etten oo laiska ja lihava.

Tuo tutkija puhuu ihan mitä sattuu, otsikko irrotettu tästä:

LIHAVUUDESSA ei ole Pietiläisen mukaan kyse itsekurista, vaikka itseä niskasta kiinni ottamista ehdotetaan usein ratkaisuksi ylipainoon.

Lihavuuteen taipuvilla ihmisillä itsekuria on jopa enemmän kuin normaalipainoisilla. Kun nälkä ei ota talttuakseen, itsekuri on jatkuvalla koetuksella. Varmasti potilaillani on parempi itsekuri kuin minulla. Laihat ihmiset tulevat kylläiseksi helpommin, joten ruuan kanssa ei juuri tarvitse pinnistellä.

Eihä toi lause käy järkeen mitenkään järkeen

Nimim. 15kg ylipainoinen ja kärsin jokaisesta jääneestä raskauskilosta

Vierailija kirjoitti:

Kehopositiivisuus ei ole lihavuuden ihannointia! Kehopositiivisuus tarkoittaa sitä, että on tyytyväinen kehoonsa ja sen virheisiin, eikä lähde niitä muuttamaan. Joku luomi tai läiskä naamassa, kaksoisleuka, rypyt, raskausarvet jne. Myös se, että on huomiota herättävän pitkä tai lyhyt tai jotain sellaista mitä ei voi muuttaa. Se VOI tarkoittaa myös sitä, että tulee toimeen ylipainonsa tai alipainonsa kanssa, mutta se ei tarkoita pelkästään läskinä olon hyväksyntää.

Kehorauha on sitten sitä, että annetaan kaikkien olla sellaisia kuin ovat, eikä ilkeästi kommentoida toistemme ulkoisia ominaisuuksia.

Ei. "...on tyytyväinen kehoonsa ja sen virheisiin, EIKÄ LÄHDE NIITÄ MUUTTAMAAN." Tuo on se väärä käsitys siitä mitä kehopositiivisuus on. Kuin se että laihduttaisi ollakseen terveellisempi, olisi sitä että onkin yhtäkkiä kehonegatiivinen ja vihaa itseään. Ei. Kehopositiivisuuden pitäisi olla sitä että arvostaa sitä mihin oma keho pystyy, näkee itsensä arvokkaana ja kauniina/komeana, mutta samalla haluaa itselleen ja keholleen paremman tulevaisuuden ja laihduttaa ne liikakilot pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielä 90-luvulla ihmiset puhuivat kuinka saada muutaman kilon ylipaino pois. Viisi kiloa ylimääräistä oli jo paljon. Nykyisin puhutaan kymmenistä kiloista ja jos jollain on "vain" kymmenen kiloa ylimääräistä, niin häntä pidetään normaalipainoisena.

Niin no. Jos vaikka 165 cm nainen painaa 70 kg, niin se ei tarkoita lihavaa. Nämä kehopositiivarit ovat niitä, jotka painaa yli 30 kg liikaa ja 165 cm naisen paino on kolminumeroinen.

Kyllä tarkoittaa. Tuossa on 15 kg liikaa.

Ei ole. Normaalipaino on pituus - 100.

Tietysti jos olet lauta joka käyttää topattuja rintaliivejä.

Aika napakka muistisääntö.

Rupesin laskemaan pitääkö mun kohdalla paikkansa. Pitää, koska olisi sellanen kolmisen kiloa liikaa vyötäröllä tällä hetkellä. Sitä se laiskuus saa aikaiseksi.

Niin no riippuu vähän onko sinkku vai perheellinen. Nykyään tosin ne laiskat ihmiset eroaa ja isi hoitaa lapsia joka toinen viikko.

Olisi kyllä helppoa jos uusavuttomana kävisi töissä syömässä tätien tekemän lounaan ja illalla tunti kuntosalilla ja loppuaika soffalla.

Mutta jos hoidat lapsia ja teet kotitöitä 365 päivää vuodessa niin saliaika on siinä klo 21.00-22.00, kun mies tulee töistä.

Lihavuuden syyhyn, suolistohormoneihin, on nyt keksitty lääke.

Se vie sen hyvän ruokahalun ja tekee normaalin kylläisyyden tunteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei tartteisi koko ajan hävetä ja miettiä, miten muut sua inhoaa, niin silloin ois todella paljon energiaa tehdä asioita. 

Mä olen ollut normaalipainoinen aikuisikäni, mutta jotenkin mulla meni koronasta elimistö sekaisin ja energiatasot nolliin ja sekä fyysinen että henkinen väsymys on viimeisen vuoden olleet ihan infernaaliset. Ennen kävin treeneissä kolmesti viikossa, nyt kun tulen töistä kotiin, niin pakollisten kotitöiden jälkeen on voimat niin loppu, että alan valmistautua yöpuulle. Olen lihonut liki 20kg vuoden aikana. Tämä on kauheaa ja minä olen alkanut hävetä itseäni NIIN paljon. Töissä nökötän omassa huoneessani, koska hävettää mennä kahvihuoneeseen, kun mietin, että mitä työkaverit aattelee, kun olen lihonut. Ei huvita ostaa vaatteita ja liikuskelen nykyään jossain tunikahalateissa, koska ahistaa vatsa- ja selkämakkarat. Vaikka jaksaisikin, niin en halua mennä minnekään, kun itkettää ja ahdistaa oma ulkomuoto. Mä tiedän, että mikä tämän lihomisen takana on, mutta syytän silti itteeni, että ois vaan pitänyt jaksaa liikkua ja pakolla mennä salille ja jaksaa laittaa ruokaa (tässä on menty siis siitä missä aita on matalin ja syöty mitä sattuu. Aamulla ei aina tiedä, missä kunnossa on illalla, ts. jaksaako laittaa ruokaa vai pitääkö syödä eineksiä). 

Varmaan jaksaisin henkisesti paremmin (enkä olisi ehkä niin väsynyt?), jos ei tartteisi hävetä lihomistaan. Koska kyllä ne ihmiset siitä puhuu. Olen kuullut kun muiden lihomisesta on puhuttu, joten en takuulla ole poikkeus ja on varmasti mietitty, että mikähän mulla on, kun olen lihonut. 

Ei tartteisi olla edes positiivinen, kunhan vaan olisi neutraali olo. Että ei hävettäisi. 

Huomenna on uusi päivä. Ehkä silloin voit tehdä jotain liikunnallista, josta tulee hyvä mieli?

Voin, jos jaksan. Mutta mä en voi tietää, jaksanko. Sulta meni kokonaan ohi nyt se, että vaikka mä tahtoisin, niin mä en välttämättä kykene. 

No sit et kykene. Tai jaksa. Se on sun oma valintas. Tuo yritti vaan piristää sua ja noin töykeästi vastaat.

Huomaa kyllä monen ylipainosen defensiivisyyden. Hirveä vihamielisyys ja negatiivinen tapa nähdä asiat.

Mitä jos se viha onkin siellä omassa nupissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei tartteisi koko ajan hävetä ja miettiä, miten muut sua inhoaa, niin silloin ois todella paljon energiaa tehdä asioita. 

Mä olen ollut normaalipainoinen aikuisikäni, mutta jotenkin mulla meni koronasta elimistö sekaisin ja energiatasot nolliin ja sekä fyysinen että henkinen väsymys on viimeisen vuoden olleet ihan infernaaliset. Ennen kävin treeneissä kolmesti viikossa, nyt kun tulen töistä kotiin, niin pakollisten kotitöiden jälkeen on voimat niin loppu, että alan valmistautua yöpuulle. Olen lihonut liki 20kg vuoden aikana. Tämä on kauheaa ja minä olen alkanut hävetä itseäni NIIN paljon. Töissä nökötän omassa huoneessani, koska hävettää mennä kahvihuoneeseen, kun mietin, että mitä työkaverit aattelee, kun olen lihonut. Ei huvita ostaa vaatteita ja liikuskelen nykyään jossain tunikahalateissa, koska ahistaa vatsa- ja selkämakkarat. Vaikka jaksaisikin, niin en halua mennä minnekään, kun itkettää ja ahdistaa oma ulkomuoto. Mä tiedän, että mikä tämän lihomisen takana on, mutta syytän silti itteeni, että ois vaan pitänyt jaksaa liikkua ja pakolla mennä salille ja jaksaa laittaa ruokaa (tässä on menty siis siitä missä aita on matalin ja syöty mitä sattuu. Aamulla ei aina tiedä, missä kunnossa on illalla, ts. jaksaako laittaa ruokaa vai pitääkö syödä eineksiä). 

Varmaan jaksaisin henkisesti paremmin (enkä olisi ehkä niin väsynyt?), jos ei tartteisi hävetä lihomistaan. Koska kyllä ne ihmiset siitä puhuu. Olen kuullut kun muiden lihomisesta on puhuttu, joten en takuulla ole poikkeus ja on varmasti mietitty, että mikähän mulla on, kun olen lihonut. 

Ei tartteisi olla edes positiivinen, kunhan vaan olisi neutraali olo. Että ei hävettäisi. 

Huomenna on uusi päivä. Ehkä silloin voit tehdä jotain liikunnallista, josta tulee hyvä mieli?

Voin, jos jaksan. Mutta mä en voi tietää, jaksanko. Sulta meni kokonaan ohi nyt se, että vaikka mä tahtoisin, niin mä en välttämättä kykene. 

No sit et kykene. Tai jaksa. Se on sun oma valintas. Tuo yritti vaan piristää sua ja noin töykeästi vastaat.

Huomaa kyllä monen ylipainosen defensiivisyyden. Hirveä vihamielisyys ja negatiivinen tapa nähdä asiat.

Mitä jos se viha onkin siellä omassa nupissa?

Ja sä olet joku 20-vuotias rikkaan perheen kana lapsi joka et tiedä oikeasta elämästä mitään.

Menetkö isin kanssa samaan työpaikkaan töihin. Helvekon noloa.

Kun todella kovat ajat (hårda tider) koittavat vielä ennen vuotta2025, ne joilla on runsaasti vararasvaa, voivat olla erittäin vahvoilla! 😉