1990-luvulla elänyt ihminen: Millaista se elämä oli? Työnteko? Televisio-ohjelmat? Esikoulu/päiväkoti? Perhepäivähoito? Peruskoulu? Ammattikoulu? Yhteiskunta? Harrastukset?

Vierailija kirjoitti:

Ei nyt niin loppujen lopuksi kovinkaan erilaista ...telkusta tuli gladiaattorit,Bill Cosby show,hammer man..

Kännyköitä ei ollut vaan puhelut piti hoitoon jollain puhelinkioskissa jossa oli sellainen sirukortti maksuvälineenä ja kännykkä oli sitä halkomallim. Nyt puhelimia..videokasetit ja CD soittimet oli 90 lukua ja korput tallennus lieneena pc lla.

Niin. Ja ensimmäiset Windows pöytäkoneet oli 90 lukua ja Internetin laaja tuleminen.

Opiskelijoista tulee mieleen ne piirtoheitin kalvot

No olihan kännykät, itse ostin ekan omani ysärillä.

Kesällä 1997 alkoi näkyä Nelonen. Opiskelin silloin Helsingissä ja olin polleana kun näin kanavan mitä alussa monet muut eivät nähneet. Se siveli kipeitä muistoja Kolmoskanavasta jota sain katsella vasta kun se alkoi näkyä valtakunnallisesti.

Nelosessa oli alussa samanlaista viehättävää kömpelyyttä kuin 1980-luvulla kukoistaneissa paikallisradioissa. Ohjelmia olivat mm. Matti-Esko Hytösen Päivän lööppi ja Iisa Kukkapuron (missähän sekin nykyään?) Akkakapakka.

0700 ja 0800 numerot maksoi 10 markkaa per minuutti

Aah, kyllä tuli muistoja mieleen! Näiden numerojen ilmoituksia oli koko iltapäivälehden takasivu täynnä. "Punahuulten puristus", "pientä ja piukkaa", "miehiä kaivataan seuralaisiksi"... Eikä kukaan repinyt persettään.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiinnosta kysyn, että mitenkä te, jotka ette ysäriä kunnolla muista kun olitte niin nuoria, miellätte tuon ajan? Itse olen ysärin teini/nuori aikuinen ja muistan ihailleeni 60-lukua ja idealisoineeni sitä. Romantisoin suorastaan, vaikka vanhempieni kokemukset eivät vastanneet mielikuvaa.. Silloin kaikki oli paremmin. Ajatteletteko samoin ysäristä?

Kun ihastuu johonkin menneeseen itseltä kokematta jääneeseen aikakauteen niin paljon, että alkaa oikeasti paneutua siihen vähän syvemmin, niin huomaa aika nopeasti, että ne mielikuvat, jotka siitä yleisesti vallitsevat, eivät ihan vastaa todellisuutta. Uudet asiat ensinnäkin leviävät hitaasti (esim. uudet tekniset laitteet ovat aina aluksi niin kalliita, ettei juuri kenelläkään ole niihin varaa); toiseksi, ne leviävät sitä hitaammin mitä syrjäisemmästä seudusta puhutaan; ja kolmanneksi, vanhoja asioita ei heitetä pois niiden rinnalta heti kun ne uudet tulevat. Jos katson vaikka oman perheeni valokuvia, niin niissä näytetään 60-luvulla siltä miltä 50-luvun kuvitellaan yleisesti näyttäneen, 70-luvulla siltä miltä 60-luvun kuvitellaan näyttäneen, 80-luvulla siltä miltä 70-luvun kuvitellaan näyttäneen, ja 90-luvulla siltä miltä 80-luvun kuvitellaan näyttäneen.

Itse olen myös ollut koko ikäni jonkinlainen 60-luvun romantisoija, mutta ymmärrän oikein hyvin, että se ei ollut jossain Mikkelissä samanlaista kuin Lontoossa tai San Franciscossa (eikä niissäkään kaikki asukkaat olleet jotain muodin huipulla keikkuvia parikymppisiä).

90-luku ja lama-aika vei mukanaan 80-luvun ihanteet, eli jupit, merkkivaatteiden ja materialistisen elämäntavan ihailun.

Moni leveään elämään tottunut joutui tyytymään tosi niukkaan toimeentuloon ja moni ylpeä joutui nöyrtymään.

Pudotus 80-luvulta 90-luvulle oli kova ja raju.

Se on puppua, että ennen ei olisi ollut lihavia ja se olisi tämän ajan ilmiö.

Jos nyt muistelen 90-lukuakin, niin tuttavapiirissä oli useampikin huomattavan ylipainoinen.

Koulun terveydenhoitajakin laittoi ohjelappuja kotiin, jos lapsi oli liian tuhdissa kunnossa. Joskus tosin niitä syytekirjelmiä saattoi tulla jo yhden kilon ylipainosta, kun taulukosta ihannepainoa katsottiin.

Vierailija kirjoitti:

Se on puppua, että ennen ei olisi ollut lihavia ja se olisi tämän ajan ilmiö.

Jos nyt muistelen 90-lukuakin, niin tuttavapiirissä oli useampikin huomattavan ylipainoinen.

Koulun terveydenhoitajakin laittoi ohjelappuja kotiin, jos lapsi oli liian tuhdissa kunnossa. Joskus tosin niitä syytekirjelmiä saattoi tulla jo yhden kilon ylipainosta, kun taulukosta ihannepainoa katsottiin.

Minulla oli luokalla vähän päälle 20 oppilasta 90-luvulla ja luokassa oli 1 ylipainoinen lapsi. Joutui kiusatuksi tuon omituisuutensa vuoksi. Koko koulussa oli 3 oikeasti lihavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on puppua, että ennen ei olisi ollut lihavia ja se olisi tämän ajan ilmiö.

Jos nyt muistelen 90-lukuakin, niin tuttavapiirissä oli useampikin huomattavan ylipainoinen.

Koulun terveydenhoitajakin laittoi ohjelappuja kotiin, jos lapsi oli liian tuhdissa kunnossa. Joskus tosin niitä syytekirjelmiä saattoi tulla jo yhden kilon ylipainosta, kun taulukosta ihannepainoa katsottiin.

Minulla oli luokalla vähän päälle 20 oppilasta 90-luvulla ja luokassa oli 1 ylipainoinen lapsi. Joutui kiusatuksi tuon omituisuutensa vuoksi. Koko koulussa oli 3 oikeasti lihavaa.

Meidänkin koulussa oli ihan muutama lihava vaan, se on lisääntynyt kyllä huomattavasti tänä päivänä ja veikkaan että syy on aika pitkälle energiajuomat ja liikunnan väheneminen jo lapsista alkaen.

Olin eskarissa ja ala-asteella ne pahimmat lamavuodet ysärin alussa. Jotenkin tämä aika on kuitenkin mun muistoissa tosi hyvää aikaa, oli kavereita ja koulussakin viihdyin tuolloin, 1-3 luokalla oli ihana opettaja, eikä ketään mielestäni kiusattu, tietysti tuolloinkin oli jo niitä suosituimpia tyyppejä.

Opiskelu oli porrastettu luokalla niin, että osa oppilaista tuli klo 8 ja osa klo 9 kouluun ja aiemmin tulleet pääsivät tietysti aiemmin kotiin. Pienemmissä ryhmissä opettajalla oli enemmän aikaa yhtä oppilasta kohti ja muistan miten kivan rauhallinen se iltapäivän viimeinen tunti oli, kun puolet luokasta oli jo lähtenyt kotiin. Pulpetilla ei saanut pitää mitään esineitä, ellei tarvinnut kirjoittaa tai lukea. Eli ei saanut näprätä käsissä mitään.

Ennen kuin lähdettiin syömään, kädet pestiin luokassa, mentiin parijonoon, sanottiin ruokarukous ja käveltiin rauhallisesti ruokalaan. Ruoka oli muistaakseni hyvää, naapurin rouva oli emäntänä keittiössä. Eskariaikana varsinkin ruoat oli todella hyviä, silloin keittäjä teki ne itse siinä paikan päällä ja asui itse talon yläkerrassa. Ei tullut mistään keskuskeittiöstä.

Vierailija kirjoitti:

90-luku ja lama-aika vei mukanaan 80-luvun ihanteet, eli jupit, merkkivaatteiden ja materialistisen elämäntavan ihailun.

Moni leveään elämään tottunut joutui tyytymään tosi niukkaan toimeentuloon ja moni ylpeä joutui nöyrtymään.

Pudotus 80-luvulta 90-luvulle oli kova ja raju.

Elämäntavan se ehkä vei joltain mutta ei ihanteita. Yhtä lailla ysärillä Levistä, Lacostea ja Benettonia käytettiin. Noita minä siis pidin "merkkivaatteina", en jotain Armania.

Juppeja taas olivat mielestäni nämä Sam Inkiset, jotka söivät sushia ja nukkuivat futonilla, eivät rahvas joka pankkien löyhästi myöntämän velkarahan kanssa aloittelivat mitä lie bisneksiä joita eivät osanneet hoitaa.

Enkä itse tuntenut enkä tiennyt ketään juppia. Se on vaan tyhjä sana, samanlainen kuin hippi kun puhutaan 1960-luvusta.

Meillä oli todella tiukat kokeet ala-asteella matematiikan kertotaulusta. Oli lappu jossa oli 100 erilaista kertolaskua. tietty aika missä ne piti saada tehtyä. Piti olla kaikki oikein 3 kertaa! jottei niitä tarvinnut enää tehdä.

Eli opettaja piti näitä kokeita 1-2 kertaa viikossa. Lämmöllä muistelen sillä sillä tekniikalla oppi. Harmittelen ettei ollut vastaavaa prosenttilaskusta.

En tiedä miten nykyään mahtaa olla.. ei taida laskin olla samanlainen kauhistus kuin vielä 90luvulla.

Vierailija kirjoitti:

Sähköpostia ei ollut käytössä työelämässä, viestittiin pääpaikalle faxeilla.

Mulla on ollut sähköposti työkoneella v 94 alkaen, toki esim ulkomaiset hotellivaraukset tehtiin faxilla

Eija Ahvon aisapari Susanna Haavisto oli joku Suomen tina turner:

Kokonaisuutena karmeaa aikaa. Aloitin koulun vuonna 1990, siitä vuoden päästä näin auto-onnettomuudessa katkenneen ja toisin sanoen kuolleen miehen. Näin painajaisia varmaan kaksi vuotta. Yritin puhua tästä kotona ja koulussa, mutta neuvo oli aina "älä ajattele sitä". Se oli ajan henki. Apua et saanut henkisiin ongelmiin mistään, itsemurhatilastot puoltavat tätä hyvin. Yritin jossain vaiheessa kertoa koululääkärille, että minua masentaa. Vastaus oli: sinä olet lapsi, ei sinua voi masentaa.

Yritä siinä sitten elää ja kasvaa, kun pidät itseäsi hulluna, kun et saa silmistäsi ja unistasi pois äijää, jonka suolet olivat valuneet ojan pohjalle. No, ajan saatossa äkkäsin keskikaljan, joka "auttoi". Koulussa kyllä nähtiin, että jätkällä ei mene hyvin, mutta mitään ei koskaan tehty, millä olisi saatettu auttaa. Aina se sama virsi "yrittäisit vähän enemmän".

Mitään kuraattoreita tai psykologeja ei tunnettu ainakaan Pohjois-Savossa tuolloin. Ainoat terveydenhuollon edustajat koulumaailmassa olivat noin 80-vuotias ilkeä terveydenhoitaja, jota kaikki pelkäsivät ja ehkä kerran vuodessa paikalla käyvä viinalle haiseva lääkäri, joka välitti oppilaista yhtä paljon kuin talonmies. Itse asiassa talkkari sentään kysyi välillä, että mitä kuuluu.

Parasta 90-luvussa oli se, että se lopulta päättyi. 2000-luvun puolella alettiin jo ajatella, että lapsille ja nuorille kannattaisi tarjota henkistäkin apua ja terapiaa. Pelasti ainakin minut alkoholismilta ja/tai ennenaikaiselta kuolemalta.

Aikamoinen itkuvirsi, tiedän, mutta noin minä sen koin.

Vierailija kirjoitti:

Itse aloitin ala-asteen 90- luvun alussa. Olin vielä ekan luokan perhepäivähoidossa koulun jälkeen. Eskaria ei ollut. Muistaakseni tyyliin 1 h seurakunnankerhossa tehtiin jotain " eskarikirjaa". Telkkaria ei paljon kateltu. Vkonloppu aamuisin tuli joitain lastenohjelmia. Perheen kanssa katottiin Metsoloita, Ruusun aikaa, Puhtaat valkeat lakanat. Kavereita nähtiin paljon ulkona, ja muutoinki ulkoiltiin paljon. Meillä oli paljon oma keksimiä " kerhoja" ja harrastin kuoroa.

Outoa, olen 73 syntynyt ja olin eskarissa, Helsingissä.

Kelalappuun piti kirjoittaa työtön työtön työtön 

Hyviä tv-sarjoja:

Twin Peaks, Kummeli, Uunot/Speden Pelit, , X-files, Buffy, Hyvät Herrat, Roswell, Dawsons creek, Jyrki, Villi Pohjola, beverly hills, South Park, Simponit, Ally McBeal, 

Lopetin peruskoulun 90-luvun alussa. Kun siirryin lukioon, Suomeen tuli lama. Se oli järkyttävä kokemus. Ihmisiä irtisanottiin, yrityksiä kaatui. Perheissä tuli avioeroja ennätysmäärä, taloja ulosmitattiin pankille ja myytiin pakkohuutokaupalla. Kaikessa säästettiin: kouluruuassa ja koulukirjoissa. Tosin lukiossa ne kirjat piti ostaa itse joka tapauksessa, mutta pikkusisko sai yläasteella vain käytettyjä kirjoja. Hän joutui kirjoittamaan kaikki matikan laskutkin ensin vihkoon ja sitten laskemaan ne, koska matikan kirjaa ei saanut viedä kotiin, kun sitä käytti useampi oppilas.

Kännyköitä ei ollut, mutta nuoret harrasti paljon. Itsekin kävin seurakunnan kerhoja ohjaamassa, pari kertaa viikossa tanssitunneilla ja teatterikerhossa. Soittimia sai ilmaiseksi lainaksi musiikkiopistosta, jos soitti jotain. Soitin yhden vuoden käyrätorvea.

Perjantaisin hengailtiin kaupungilla. Nuorisotalolla oli disko, jonne oli halvat liput. Lähinnä 13-17-vuotiaille nuorille. Monet oli aika päissään, mutta itse en sellaista harrastanut. Tanssiminen ja kavereiden kanssa juttelu oli ne pääasiat. Jos pääsi pussailemaan jonkun pojan kanssa, se oli illan kohokohta. Poikakaverin löysin vasta 17-vuotiaana, siis sellaisen pysyvämmän.

Harrastuksista: Aloin 90-luvulla käymään kuntosalilla. Kaverini, joka oli käynyt paljon enemmän, teki minulle ohjelman. Myöhemmin aloin käymään myös aerobicissa. Aerobic-tunnit olivat aika erilaisia kuin nykyisin mm.paljon hyppyjä. Kuntosalijäsenyydet olivat edullisia esim.jos maksoit vuoden jäsenyyden etukäteen, sait sen 6 kuukauden hinnalla.

Työporukan kanssa alettiin osallistumaan Naisten Kympille. 

Tallinnassa käytiin Mustanmäen torilla ja ostettiin edullisia cd-levyjä, jotka paljastuivat piraateiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse aloitin ala-asteen 90- luvun alussa. Olin vielä ekan luokan perhepäivähoidossa koulun jälkeen. Eskaria ei ollut. Muistaakseni tyyliin 1 h seurakunnankerhossa tehtiin jotain " eskarikirjaa". Telkkaria ei paljon kateltu. Vkonloppu aamuisin tuli joitain lastenohjelmia. Perheen kanssa katottiin Metsoloita, Ruusun aikaa, Puhtaat valkeat lakanat. Kavereita nähtiin paljon ulkona, ja muutoinki ulkoiltiin paljon. Meillä oli paljon oma keksimiä " kerhoja" ja harrastin kuoroa.

Outoa, olen 73 syntynyt ja olin eskarissa, Helsingissä.

Oliko eskareita eli esikouluopetusta muka Helsingissä jo silloin? Siis esikoulut alkoi muutamalla paikkakunnalla kokeiluna 70-luvun alkupuolella. Siellä oli Nousiainen, Pirkkala, Haukipudas ja joitain muita pikkupaikkoja kokeilussa mukana.  Joensuussa oli yhdessä päiväkodissa esiopetusryhmä muistaakseni jo vuonna 1980. Se oli valtavan suosittu, mutta tosiaan vain yhdessä päiväkodissa aluksi. Asuin siinä 100 metrin päässä. Vasta 2000-luvulla kaikkiin kuntiin tuli esiopetusta tarjolle.