1990-luvulla elänyt ihminen: Millaista se elämä oli? Työnteko? Televisio-ohjelmat? Esikoulu/päiväkoti? Perhepäivähoito? Peruskoulu? Ammattikoulu? Yhteiskunta? Harrastukset?

Olin 1990- luvun alussa jo 30- vuotias. Markoilla maksettiin silloin ostokset. Asiat hoidettiin kirjeitse, soittamalla tai käymällä paikan päällä. Oli postit, pankit jne, joissa asioitiin. Kaupungilla oli puhelinkoppeja ja kolikkopuhelimia. Kotona lankapuhelin ja puhelinluettelo. C-kasettimankalta kuunneltiin musiikkia. Silloin ei ollut spotifyta jne. Televisiot oli kuvaputkitelevisioita, ei litteitä. Katsoin tv:stä esim. Lea Sommeria. 

Kysy vanhemmiltasi, ne on varmaan jo silloin eläneet

Lama! Se jäi mieleen. Äidiltä meni työt. Heitä oli 4 siivoojaa, koulusiivooja oli titteli. En minä muista, montako koulurakennusta se neljän siivoojan porukka hoiti, mutta töitä kuitenkin oli. Koulut oli ennen lamaa siistissä kunnossa ja niitä todella siivottiin. Noista neljästä siivoojasta kaksi sai potkut, koska rahaa ei ollut kouluilla. Keittäjiä irtisanottiin, siivoojista puolet ainakin irtisanottiin, talonmiehet kokonaan lopetettiin, jäi vain jokin kiertävä kiinteistönhoitaja. Siihen asti isommilla kouluilla oli ihan oma talonmies, koulun talkkari. Eipä liukasteltu jäätiköllä, kun hiekoitus oli tehty joka aamu ennen koulun alkua. Talkkari vaihtoi lamput ja korjasi pienet jutut reaaliajassa. Semmoista luksusta se oli ennen lamaa. Silloinhan tuli myös opettajien pakkolomautukset. Viikko kerrallaan jokainen oli lomautettuna ja koululla olevat opet opetti/valvoi useampaa luokkaa. Pahimpien lamavuosien aikana koulut säästi ihan kaikessa. Jos ennen oli 6 lihapullaa per oppilas, määrä pudotettiin viiteen. Jauhelihakastikkeesta korvattiin osa jauhelihasta porkkanalla, se maistui enemmän porkkanalle kuin lihalle.

Kun äiti irtisanottiin siivoojan töistä, hän sai kouluavustajan työn ekaluokkien avustajana joka arkipäivä klo 9-12. Meillä oli kotona taloudellisesti tiukkaa, kun kokopäivätyö vaihtui 3 tuntiin päivässä. Isä oli työkyvytttömyyseläkkeellä. Onneksi oli oma kerrostaloasunto jo maksettu heillä, niin ei koti lähtenyt alta. Meillä oli myös kesämökki, joka myytiin laman aikana mummolle ja ukille, vaikka me saatiin käyttää sitä kuten ennenkin.

Aloitin vuonna 1995 ammattikorkeakoulussa, se oli silloin vielä nimeltään väliaikainen ammattikorkeakoulu. Opetus oli ensimmäisenä vuonna ihan pirun sekavaa. Opetettiin asioita, joilla ei ollut mitään yhteyttä tulevaan ammattiin. Puolet aineista käsitteli yhteiskuntaa. Verkostoituminen oli sen ajan agenda. Tärkeä asia tietysti, mutta tarvitseeko sitä vuosia opiskella. Se oli joka alalla yhteistä, että verkostoituminen oli keskeisessä roolissa, riippumatta puhutaanko kaupan alasta, tekniikasta, sosiaalialasta tai vaikka fysioterapiasta. Asuin yhdessä fysioterapeutiksi opiskelevan kanssa ja kummallisesti todettiin, että meille opetetaan koko ajan ihan samoja asioita. Semmoista yleistä huttua, jonka joku oli keksinyt olevan tärkeää alasta riippumatta. Loppua kohti ammattikorkeakoulun opetuksen sisältö onneksi parani.

Koulussa oli oikeat oppikirjat. Kaikkialle pyöräiltiin, joka kelissä. Kotona PC, Windows 95. Ulkona vietettiin aikaa paljon. Viikonloppuisin "kaikki" nuoret tuli kylän keskustaan viettämään aikaa. 

Ei ollut elämänkatsomustietoa, kaikki meni riparille. Vaikka oli lama, niin koulusta tehtiin retkiä bussilla leirikouluihin. 

Luettiin lehtiä. Unelmoitiin tulevaisuudesta ja matkustamisesta. 

Kaikki olivat nähneet samat uusimmat elokuvat ja sarjat. Isojen elokuvien ensi-illat olivat isoja tapahtumia.

Kotona piti olla tiettyyn aikaan, jotta ehti nähdä suosikki sarjat televisiosta. Valion hedelmäpommi-jugurtti tuli suosituksi 90-luvulla, vieläkin myynnissä. Pirkka rommikeksejä myytiin joka kahvilassa. 

Vuosikausia lomautuksia, irtisanomisia, kurjuutta.

Hukattu vuosikymmen.

Ei se hirveästi eronnut siitä mitä nykyisin lapsen arki on. Ihan samalla tavalla käytiin koulua, oli kerhoja ja leirejä ja menoja sun muuta, oltiin paljon pihalla. Ihmiset taitaa unohtaa että sillonkin katseltiin elokuvia ja oltiin tietokoneella ja monilla oli pleikkarit sun muut vempaimet kotona. Ainut iso ero oli se että älypuhelimia ei ollu

Ei paljonkaan poikennut tämän päivän elämästä. Oli kaikki samat koneet ja jopa netti kuin tänä päivänä. Mutta kuten jo joku mainitsi, oli iso ero tuon vuosikymmenen alku- ja loppupuolella.

Olisit kysynyt, millaista oli 1970-luvun elämä. Silloin ei vielä ollut edes matkapuhelimia eikä joka talossa telkkaria eikä sisävessaa.

Muutin -89 Helsinkiin kun aloitin opiskelut yliopistolla. Ysärin alku oli elämäni parasta aikaa, oli paljon opiskelijajuttuja, bileitä yms.  Sain kesätöitä joka kesä, vaikka lamaakin pukkasi. Olin pari kertaa vaihdossa, yhden lukuvuoden kokonaan pois Suomesta. Koska ei ollut nettiä niin tipuin Suomen asioista aika lailla ulos. -94 kun palasin Suomeen ei enää puhuttukaan EYstä vaan EUsta ja oli pakotusta äänestää "kyllä" EU-vaaleissa. Sen hurmahengen huomasi kun oli ollut poissa.

Ysärin alkupuolta leimasivat realisointikeskukset, ostin ekan läppärini sellaisesta, maksoi 4500 markkaa. Vanhempani jäivät työttömiksi, mutta he löysivät vielä uudet alat ja olivat jo maksaneet asuntolainankin pois. 

Ysärin loppupuoli oli jotenkin tylsempää aikaa tai minulle ei tapahtjnut enää niin paljon. 

Discossa odotettiin, että DJ soittaa "illan hitaat" ja jännitettiin että hakeeko joku poika tanssimaan hitaita. 

Samanlaista kuin oli kuin nytkin, oli vain enemmän iloisia ihmisiä ja turvallisempaa sekä inhimillisempää.

Vierailija kirjoitti:

Samanlaista kuin oli kuin nytkin, oli vain enemmän iloisia ihmisiä ja turvallisempaa sekä inhimillisempää.

Siis samanlaista oli kuin nytkin on.

Oli muuten enemmän harrastustoimintaa ja elämää ympärilläkin. Oli onnellisempaa, muuten samanlaista ilman älylaitteita.

Oli myös yhteisöllisempää ja ihmiset olivat avoimempia.

"Kirpputorit tulivat uutena juttuna"

1990-luvulla?

Vierailija kirjoitti:

"Kirpputorit tulivat uutena juttuna"

 

1990-luvulla?

Saattaa olla että hän näkee asian näin. Voi olla että ne alkoivat yleistymään tuolloin ja saamaan kannatusta. Muistan lapsuudestani monien valituksen rahasta kuten nytkin valittavat vaikka pärjäävät.

Vierailija kirjoitti:

Olin 90-luvulla aikuinen ja töissä. En ehtinyt katsoa TV:tä kun tein 2-3 työtä ja olin käytännössä töissä koko ajan. Jouduin ottamaan velkaa ja sitten alkoi lama ja korot nousivat järkyttävästi. Kaikki rahani menivät velkojen maksuun. Minulla oli samat vaatteet 10 vuotta. Pääsin veloista eroon vasta 2010 -luvulla.

Sama juttu velkojen kanssa. Aina sanotaan, että tämä vanhempi sukupolvi sai kaiken ilmaiseksi, ja nyt pitäisi kiristää niiden eläkkeet minimiin. Maksoimme tuolloin kovia velkoja pois, korkoineen, , opintovelkoja, asuntovelkoja ja autovelkoja oli kaikilla aikuisilla. Veroprosentit huitelivat keskituloisessa virkaihmisllä jopa 40:ssä ja korkoja maksettiin kovan prosenttikertoimen mukaan. 

Minusta ysäri oli rentoa aikaa. Tietysti meidän perhettä ei talousongelmat koskeneet, mutta eipä ne nyt suurinta osaa niin paljoa koskenut. Okei, joillain oli tiukempaa, mutta harvan kotitalous kokonaan siihen kaatui, vaikka työttömyyttä saattoi olla yms. Sitä sitten elettiin yhden vanhemman palkalla ja työttömyyskorvauksella plus ikäisteni vanhemmat oli niitä suuria ikäluokkia, joiden oli pitänyt maksaa asuntolainat pois 10 vuodessa eli olivat pääosin jo velattomia. Yrittäjät sitten erikseen, niistä monilla meni tosi huonosti ja yrityksiä kaatui. 

Jotkut muistelee ikävästi jotain baaritupakointia yms. Olihan se aikamoista savustusta, mutta ei siihen kuollut ja tunnelma baareissa oli hyvä. Siellä tutustuttiin ihmisiin, haettiin seuraa ja vaatimukset ulkonäölle ja vaatteille oli nykyistä vähäisemmät. Jotenkin oltiin enemmän arkisia ja maalaisia. Toki olihan ne perus-levikset pakko olla jne ysärin alussa, mutta silti sitä oltiin jotenkin kotikutoisia ja se oli ok. 

Lisäksi ihmisten kanssa oltiin aidosti. Istuttiin kahviloissa, hengattiin teininä jossain nuorisotalolla, opiskeluaikana oli jatkuvia bileitä, istuttiin pubeissa, kavereiden luona juoruilemassa, säädettiin ja ihmeteltiin. Kyllähän nuoret tekee nykyään samoja, mutta kasvotusten toiminta oli se juttu. Yksi aika iso oli myös, että ihmisen ei odotettu olevan jatkuvasti tavoitettavissa. Minullakin oli lähtiessä opiskelemaan 1994 seinäpuhelin ja vastasin siihen, jos olin kotona. Ei äiti voinut soitella koska vaan ja suoltaa viestejä, "missä olet" vaan sitä piti odottaa, että toinen on kotona. Jos oli sovittu kaverin kanssa tapaaminen kaupungille, oli paikka ja aika tarkat. Ei mitään, että "nähdään seiskan maissa siellä Sokoksen lähellä" ja sitten aletaan soitella, että missä olet. Se oli niin, että tasan klo 19 ja siinä kellon alla. Kotona asuessa piti tulla kotiin, kun oli sovittu. Ei mitään peräänsoitteluita voinut olla. Jos jossain nuorisotalolla tuli mieleen, että miksei Maija ole täällä, niin polkupyörän selkään ja 1-2 km pyöräilyä kysymään ovelta, jos ei puhelinkopissa halunnut käydä. 

Vierailija kirjoitti:

Lama! Se jäi mieleen. Äidiltä meni työt. Heitä oli 4 siivoojaa, koulusiivooja oli titteli. En minä muista, montako koulurakennusta se neljän siivoojan porukka hoiti, mutta töitä kuitenkin oli. Koulut oli ennen lamaa siistissä kunnossa ja niitä todella siivottiin. Noista neljästä siivoojasta kaksi sai potkut, koska rahaa ei ollut kouluilla. Keittäjiä irtisanottiin, siivoojista puolet ainakin irtisanottiin, talonmiehet kokonaan lopetettiin, jäi vain jokin kiertävä kiinteistönhoitaja. Siihen asti isommilla kouluilla oli ihan oma talonmies, koulun talkkari. Eipä liukasteltu jäätiköllä, kun hiekoitus oli tehty joka aamu ennen koulun alkua. Talkkari vaihtoi lamput ja korjasi pienet jutut reaaliajassa. Semmoista luksusta se oli ennen lamaa. Silloinhan tuli myös opettajien pakkolomautukset. Viikko kerrallaan jokainen oli lomautettuna ja koululla olevat opet opetti/valvoi useampaa luokkaa. Pahimpien lamavuosien aikana koulut säästi ihan kaikessa. Jos ennen oli 6 lihapullaa per oppilas, määrä pudotettiin viiteen. Jauhelihakastikkeesta korvattiin osa jauhelihasta porkkanalla, se maistui enemmän porkkanalle kuin lihalle.

Kun äiti irtisanottiin siivoojan töistä, hän sai kouluavustajan työn ekaluokkien avustajana joka arkipäivä klo 9-12. Meillä oli kotona taloudellisesti tiukkaa, kun kokopäivätyö vaihtui 3 tuntiin päivässä. Isä oli työkyvytttömyyseläkkeellä. Onneksi oli oma kerrostaloasunto jo maksettu heillä, niin ei koti lähtenyt alta. Meillä oli myös kesämökki, joka myytiin laman aikana mummolle ja ukille, vaikka me saatiin käyttää sitä kuten ennenkin.

Aloitin vuonna 1995 ammattikorkeakoulussa, se oli silloin vielä nimeltään väliaikainen ammattikorkeakoulu. Opetus oli ensimmäisenä vuonna ihan pirun sekavaa. Opetettiin asioita, joilla ei ollut mitään yhteyttä tulevaan ammattiin. Puolet aineista käsitteli yhteiskuntaa. Verkostoituminen oli sen ajan agenda. Tärkeä asia tietysti, mutta tarvitseeko sitä vuosia opiskella. Se oli joka alalla yhteistä, että verkostoituminen oli keskeisessä roolissa, riippumatta puhutaanko kaupan alasta, tekniikasta, sosiaalialasta tai vaikka fysioterapiasta. Asuin yhdessä fysioterapeutiksi opiskelevan kanssa ja kummallisesti todettiin, että meille opetetaan koko ajan ihan samoja asioita. Semmoista yleistä huttua, jonka joku oli keksinyt olevan tärkeää alasta riippumatta. Loppua kohti ammattikorkeakoulun opetuksen sisältö onneksi parani.

Tässä oli paljon tuttua. Äitini siivosi koulua, jossa oli luokat 1-4. Hänellä oli osa-aikainen työkaveri ja heillä oli oma taukotila. Koulun yhteydessä oli myös talonmiehen asunto. Kyllä silloin oli rahaa. Toisaalta eivät ihmiset sitä arvostaneet, äitinikin lähinnä valitti rankasta työstään.

Kävin kauppaoppilaitoksen, joka pyrki ammattikorkeakouluksi. Siellä oli vanhan linjan hyviä opettajia, jotka opetti kirjanpitoa, konekirjoitusta ym. Sitten oli visionäärejä, jotka olivat tohkeissaan että kohta opiskellaan jossain moduuleissa. Mietin mitä uutta konkreettisesti tulee, jotta ne samat opettajat voi opettaa ylemmän asteen tutkinnon, se oli lähinnä sellaista hypetystä vaan. No, eihän siitä mitään ammattikorkeakoulua tullut, siinä taitaa nykyisin olla amis.

90-luvun alussa kävin seurakunnan eskaria kahtena päivänä viikossa. Matka kotoa oli n. 2km ja yksin pyörällä sen kuljin. Joskus ihan talvella jompikumpi vanhemmista vei ja haki. Isä teki töitä kotona hallissa, korjasi koneita ja välillä oli jossain ajamassakin jotain konetta. En kuitenkaan ollut missään hoidossa, äiti oli välillä kaupassa töissä mutta oli myös paljon kotona, kun pikkusisko ja pikkuveli olivat vielä melko pieniä. Välillä meillä kävi kotona lastenhoitaja, jos sattuivat äiti ja isä kumpikin olemaan töissä. Kun aloitin alakoulun, niin sama homma, toki minä kuljin joka päivä kouluun. Jossain vaiheessa äiti meni vakinaisemmin töihin ja mun pikkusisarukset siirty perhepäivähoitoon.

Elämä oli aika pientä, mutta ihanaa. Käytiin paljon kirjastossa, mummulassa, ulkoiltiin puistossa. Illalla katottiin yhdessä uutiset telkasta ja jotain sarjaa (Metsolat, Puhtaat valkeat lakanat, Ruusun aika ja Blondi tuli taloon ja Ihmeidentekijät on jäänyt mieleen). Sunnuntaisin yleensä käytiin aamulla kirkossa ja sen jälkeen mentiin johonkin vanhempien kaverille tai sukulaiselle kyläilemään. Lauantaisin oli aina sauna ja kiuasmakkarat. Isä ja äiti joivat ykkösoluet ja lapset saivat pillimehut. En koskaan ole tähän päivään mennessäkään nähnyt vanhempiani humalassa. Muistan, että äiti kävi joskus jossain pikkujouluissa ja laittautui kotona ja isä kävi veljensä ja heidän kaverinsa kanssa joskus mökillä, varmaan näillä reissuilla käyttivät alkoholia, mutta mulle näkyi vaan nuo lauantain ykköskaljat, muistan vielä sen etiketinkin.

90-luvun lama oli kyllä raju, mutta maalla yleensä hieman helpompi, etenkin jos edes toinen vanhempi pysyi työpaikassaan.

Maailmanlaajuisesti toivon ja rauhan aikaa. Pelättyä ydinsotaa ei syttynytkään ja Neuvostoliitto hajosi ilman sisällissotaa. Jugoslavian hajoamissodat olivat karmeat, mutta eivät laajenneet ja ysärin loppupuolella uskottiin, että globalisaatio tuo maailmanrauhan ja vakauden.