TS: Unohti tietokoneen kotiin, ei saanut osallistua pääsykokeeseen
: Unohti tietokoneen kotiin, ei saanut osallistua pääsykokeeseen
VILLE MÄKILÄ
JULKAISTU 31.05.2023 | 12:53
PÄIVITETTY 31.05.2023 | 12:58
KOULUTUS
Yliopiston mukaan vaatimus omasta laitteesta on valtakunnallinen.
MAINOS
Turun yliopistoon opiskelemaan hakenut Roosa Rekola ei saanut osallistua pääsykokeeseen oman tietokoneen unohtumisen takia. Asiasta kertoo Turun Sanomat.
Rekola oli hakenut opiskelemaan kasvatustieteitä. Ennen pääsykokeen alkua hän huomasi unohtaneensa tietokoneensa kotiin.
Ilmoittautuessani valvojalle, kuulin miten osallistujia ohjeistettiin tietokoneesta ja muistiinpanovälineistä. Olin unohtanut tietokoneeni, joten pyysin valvojalta varakonetta, Rekola kertaa tapahtumia TS:lle.
Rekolan mukaan valvoja ilmoitti, ettei varakonetta järjestyisi eikä hän voi osallistua kokeeseen.
Hakija sanoo TS:lle tiedostavansa, että kyse oli hänen omasta virheestään, sillä hän ei ollut lukenut pääsykoeohjeita riittävän huolellisesti. Hänen mukaansa sekaannusta aiheuttaa sekin, että osa pääsykokeista järjestetään edelleen perinteisesti kynällä ja paperilla.
Turun yliopiston opiskelijavalinta ja hakijapalvelut -osaston päällikkö Mari Kähkönen kommentoi asiaa TS:lle yleisellä tasolla. Hänen mukaansa vaatimus omasta tietokoneesta on valtakunnallinen linjaus ja koskee kaikkia yliopistoja.
Pidämme kiinni siitä, että hakija tekee sähköisen kokeen omalla kannettavalla tietokoneella, jonka hän tuo mukanaan. Yliopistolla ei ole mahdollisuutta lainata koneita hakijoille, sillä pääsykokeisiin osallistuvia on valtavan paljon. Yksittäiseen valintakokeeseen voi osallistua tuhat hakijaa ja varakoneita on yliopistolla vain rajallinen määrä, Kähkönen sanoo TS:lle.
Kähkösen mukaan yliopistolta saa koneen lainaksi vain siinä tapauksessa, että hakijan oma kone menee rikki kesken kokeen.
Kokeeseen ei saa osallistua tabletilla tai puhelimella. Mikäli hakija ei omista omaa tietokonetta, Kähkösen mukaan sellaista voi koittaa lainata tutulta tai vuokrata pääsykoetta varten. Samalla hän huomauttaa, että opiskelija tulee joka tapauksessa tarvitsemaan kannettavaa tietokonetta yliopisto-opintojen aikana.
Kommentit (358)
Vierailija kirjoitti:
Eikö ne pääsykoneet kannattaisi järjestää yliopiston tietokoneluokassa, jossa on nettiin liitetyt pöytätietokoneet. Silloin niissä ei voisi edes käyttää omaa kannettavaa tietokonetta. Miten ne kannettavat tietokoneet muuten tarkistetaan että ne eivät sisällä kaikkea mahdollista tenttiin liittyvää aineistoa?
haha. Eikö niissä pääsykokeissa ole satamäärin osallistujia.
Asia on niin, että oma kone mukaan. Ja sitä tietokonetta tarvitaan myös opiskeluiden aikana. Tietokone on nykyään opiskelutarvike, joka pitää itse hankkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos unohtaa henkilöllisyystodistuksen niin ei myöskään pääse kokeisiin. Onko epistä?
Henkkari on ymmärrettävä, koska se on henkilökohtainen eikä lainattavissa, kuten kone. Rehellisyyden nimissä koneen lainaus ei olisi tässä tapauksessa todellisuudessa haitannut ketään. Arviointivirhe oppilaitokselta.
Säännöt on säännöt ja kaikille samat eikä niitä sovelleta tapauskohtaisesti. Kysehän on myös hakijoiden oikeusturvasta ja tasa-arvoisesta kohtelusta. Nämä säännöt ovat kaikille yhteisvalintaan osallistuville yliopistoille samat, yliopisto tai sen työntekijät eivät arvioi kenenkään hakijan tilannetta. Aikuiselta ihmiseltä ei ole liikaa vaadittu, että hän lukee ohjeet ja ottaa mukaan ne kaksi asiaa, jotka ovat välttämättömät: henkkarit ja kannettavan tietokoneen. Jos jompaakumpaa tai kumpaakaan ei ole mukana, kokeeseen ei pääse. Siinä ei mitkään selitykset auta. Tämä asia on hakijoille selkeästi informoitu etukäteen.
Selitä, mitä selität, mutta edelleenkään ei olisi haitannut ketään, jos kone olisi lainattu. Jos et ymmärrä henkkarin tai passin ja kirjoitusvälineen eroa, niin ei voi mitään.
Ymmärrän eron, mutta kyse ei ole siitä. Hakijoiden oikeusturvan vuoksi mitään tapauskohtaista harkintaa ei voida tehdä, vaan säännöt ovat yksiselitteisesti kaikille samat. Myös eri yliopistoihin hakeville. Kun kokeet ovat valtakunnalliset, hakija on voinut ilmoittautua tekemään koetta muuhunkin yliopistoon kuin siihen, johon hakee opiskelijaksi. Koetilanteen on oltava samanlainen kaikissa yliopistoissa ja sääntöjen samat. Jos varakone annettaisiin jossakin yhteisvalintaan osallituvassa yliopistossa yhdelle unohtaneelle, se olisi voitava antaa jokaisessa yliopistossa jokaiselle unohtaneelle. Tällaisia resursseja ei yliopistoilla ole.
Olen yliopistossa töissä ja tähän aikaan vuodesta teen töitä juurikin näiden asioiden parissa, joten todellakin ymmärrän asian.Aivan riittävän tasapuolista olisi ilmoittaa ohjeissa, että tällaisia erikoistapauksia varten lainakoneita on tietty määrä saatavilla, mutta niiden riittävyyttä ei tällaisissa tapauksissa voida kuitenkaan taata, ja etusijalla ovat rikkoutumistapaukset. Tämä olisi kaikille tasapuolinen ilmoitus, joka korostaisi myös omaa vastuuta asiasta. Asia olisi tämän jälkeen selvä, ja siitä olisi turha naputtaa, jos koneet loppuvat.
Jos koneita on, mutta niitä pihdataan, sitä en ymmärrä.
Jos ohjeessa sanotaan, että tarvitse oman koneen mukaan pääsykokeeseen niin kuka kuvittelee, että yliopistolla on jaella jotain varakoneita kaikille, jotka ei viitsi omaa konettaan ottaa mukaan? Jos omaa konetta ei ole, sellainen pitää itse lainata, hankkeen a vuokrata jostain. Tämähän on täysin päivänselvää asia. Pitääkö sinulle henkkaritkin jonkun kokeen järjästäjän hankkia valmiiksi siltä varalta että unohdat ottaa mukaan.?
Missä sanottiin, että pitää riittää kaikille? Tuossahan nimenomaan sanottiin, että ohje voisi olla, että koneita on erityistapauksia varten varalla vain tietty määrä, eikä niiden riittävyyttä voida taata.
Henkkarit ovat aivan eri asia, se on henkilökohtainen. Et sinä passiakaan voi lainata toiselle, konetta kyllä voi. Jos et ymmärrä eroa, niin voi voi.
Kait pystyt sentään ymmärtämään, että jos tehdään ohjeistuksia, jotka koskevat kymmeniä tuhansia ihmisiä vuosittain, ei yksittäinen pääsykoevalvoja voi lähteä tekemään poikkeuksia. Pääsykokeiden pitää olla tasa-arvoisia kaikille. Ei homma voi toimia niin, että yksi unohtanut saa lainakoneen ja toinen ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onpa vittuilua taas. Mitä ilmeisimmin ihmisiltä, jotka eivät ole muuhun kouluun päässeet kuin elämäm kovaan kouluun.
Miksi ihmeessä yliopistolla ei voisi olla muutama varakone tällaisia tapauksia varten? Voihan kone hajotakin kesken kokeen, juuttua johonkin päivityksiin tms. Kone voi myös rikkoutua matkalla pääsykokeeseen. Pieni jousto oppilaitoksen puolelta olisi täysin paikallaan.
Ei yliopistolla ole mitään ylimääräisiä läppäreita omansa unohtaneille. Jokainen opiskelija joutuu sen oman läppärinsä ostamaan. Ja ne muutamat olemassaolevaan varaläppärit on tarkoitettu juurikin niille, joiden kone rikkoutuu siellä kokeessa ollessa. Jos pääsykokeissa on tuhansia hakijoita niin myös sitä näille huithapeleille ne ylimääräiset koneet järjästyisi. Ne ohjeet on sitä varten, että niitä noudatetaan.
Jännää kuitenkin että on monessa koulussa kuitenkin ihan ATK luokkia.
Verorahoista noi kuitenkin revitään.
Vierailija kirjoitti:
Ja eikö muka yliopistolla ollut koneita lainaksi? Muuten vaan salit täynnä niitä.
Suoranaista vitttuilua.
Usein tietokoneluokissa on vain näyttö ja hiiri, ei varsinaista konetta. Ja jos kone löytyy niin ei se mikään läppäri ole. Ei sitä pöytäkonetta tuosta noin raahata johonkin pääsykoe saliin. Ja yliopistoilla ei todellakaan ole varaa pitää mitään varakonearsenaalia pääsykokeita varten.
Maz kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onpa vittuilua taas. Mitä ilmeisimmin ihmisiltä, jotka eivät ole muuhun kouluun päässeet kuin elämäm kovaan kouluun.
Miksi ihmeessä yliopistolla ei voisi olla muutama varakone tällaisia tapauksia varten? Voihan kone hajotakin kesken kokeen, juuttua johonkin päivityksiin tms. Kone voi myös rikkoutua matkalla pääsykokeeseen. Pieni jousto oppilaitoksen puolelta olisi täysin paikallaan.
Ei yliopistolla ole mitään ylimääräisiä läppäreita omansa unohtaneille. Jokainen opiskelija joutuu sen oman läppärinsä ostamaan. Ja ne muutamat olemassaolevaan varaläppärit on tarkoitettu juurikin niille, joiden kone rikkoutuu siellä kokeessa ollessa. Jos pääsykokeissa on tuhansia hakijoita niin myös sitä näille huithapeleille ne ylimääräiset koneet järjästyisi. Ne ohjeet on sitä varten, että niitä noudatetaan.
Jännää kuitenkin että on monessa koulussa kuitenkin ihan ATK luokkia.
Verorahoista noi kuitenkin revitään.
Niin, on se jännä. Ei niitä atk-luokkia tyhjennetä pääsykokeita varten ja siirrellä koneita ympäri kampusta. Ymmärrätkö, että siellä luokissa ei välttämättä ole mitään kannettavia tietokoneita, jotka voi tuosta vain napata kainaloon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tilanteessa olisin mennyt sen yliopiston käytäville ja pyytänyt jotakuta vuokraamaan nopeasti oman koneensa, tarjonnut hyvää hintaa.
Kuka ihme lainaa jollekin tuntemattomalle kallista konettaan pariksi tunniksi vaikka siitä muutaman kympin saisikin? Vähän nyt realismia noihin vaihtoehtoihin.
Aika monikin. Monilla ihmisillä on empatiaa.
Ja aika moni huomaa koneensa kävelleen sen tuntemattoman mukana jonnekin muualle päivän päätteeksi. Mut ehkä pappa betalar ja saat uuden koneen hetkessä.
Maz kirjoitti:
Niinnii, mutta jos köyhä hakija ei tulekkaan valituksi niin ei välttämättä tarvitsekkaan satojen eurojen läppäriä.
Kivasti jätettiin tämä välistä.
Todennäköisesti sillä köyhälläkin on joku kone ollut aikaisempien opiskelujen ajalta. Tai sitten hän voi lainata sellaisen, niin kuin tuossa jutussa kerrottiinkin.
Tossahan olisi pieni bisnesidea, päivystää pääsykoepäivinä läppärien kanssa yliopiston aulassa ja vuokrata muutamalla kympillä kone.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos unohtaa henkilöllisyystodistuksen niin ei myöskään pääse kokeisiin. Onko epistä?
Henkkari on ymmärrettävä, koska se on henkilökohtainen eikä lainattavissa, kuten kone. Rehellisyyden nimissä koneen lainaus ei olisi tässä tapauksessa todellisuudessa haitannut ketään. Arviointivirhe oppilaitokselta.
Säännöt on säännöt ja kaikille samat eikä niitä sovelleta tapauskohtaisesti. Kysehän on myös hakijoiden oikeusturvasta ja tasa-arvoisesta kohtelusta. Nämä säännöt ovat kaikille yhteisvalintaan osallistuville yliopistoille samat, yliopisto tai sen työntekijät eivät arvioi kenenkään hakijan tilannetta. Aikuiselta ihmiseltä ei ole liikaa vaadittu, että hän lukee ohjeet ja ottaa mukaan ne kaksi asiaa, jotka ovat välttämättömät: henkkarit ja kannettavan tietokoneen. Jos jompaakumpaa tai kumpaakaan ei ole mukana, kokeeseen ei pääse. Siinä ei mitkään selitykset auta. Tämä asia on hakijoille selkeästi informoitu etukäteen.
Selitä, mitä selität, mutta edelleenkään ei olisi haitannut ketään, jos kone olisi lainattu. Jos et ymmärrä henkkarin tai passin ja kirjoitusvälineen eroa, niin ei voi mitään.
Ymmärrän eron, mutta kyse ei ole siitä. Hakijoiden oikeusturvan vuoksi mitään tapauskohtaista harkintaa ei voida tehdä, vaan säännöt ovat yksiselitteisesti kaikille samat. Myös eri yliopistoihin hakeville. Kun kokeet ovat valtakunnalliset, hakija on voinut ilmoittautua tekemään koetta muuhunkin yliopistoon kuin siihen, johon hakee opiskelijaksi. Koetilanteen on oltava samanlainen kaikissa yliopistoissa ja sääntöjen samat. Jos varakone annettaisiin jossakin yhteisvalintaan osallituvassa yliopistossa yhdelle unohtaneelle, se olisi voitava antaa jokaisessa yliopistossa jokaiselle unohtaneelle. Tällaisia resursseja ei yliopistoilla ole.
Olen yliopistossa töissä ja tähän aikaan vuodesta teen töitä juurikin näiden asioiden parissa, joten todellakin ymmärrän asian.Aivan riittävän tasapuolista olisi ilmoittaa ohjeissa, että tällaisia erikoistapauksia varten lainakoneita on tietty määrä saatavilla, mutta niiden riittävyyttä ei tällaisissa tapauksissa voida kuitenkaan taata, ja etusijalla ovat rikkoutumistapaukset. Tämä olisi kaikille tasapuolinen ilmoitus, joka korostaisi myös omaa vastuuta asiasta. Asia olisi tämän jälkeen selvä, ja siitä olisi turha naputtaa, jos koneet loppuvat.
Jos koneita on, mutta niitä pihdataan, sitä en ymmärrä.
Jos ohjeessa sanotaan, että tarvitse oman koneen mukaan pääsykokeeseen niin kuka kuvittelee, että yliopistolla on jaella jotain varakoneita kaikille, jotka ei viitsi omaa konettaan ottaa mukaan? Jos omaa konetta ei ole, sellainen pitää itse lainata, hankkeen a vuokrata jostain. Tämähän on täysin päivänselvää asia. Pitääkö sinulle henkkaritkin jonkun kokeen järjästäjän hankkia valmiiksi siltä varalta että unohdat ottaa mukaan.?
Missä sanottiin, että pitää riittää kaikille? Tuossahan nimenomaan sanottiin, että ohje voisi olla, että koneita on erityistapauksia varten varalla vain tietty määrä, eikä niiden riittävyyttä voida taata.
Henkkarit ovat aivan eri asia, se on henkilökohtainen. Et sinä passiakaan voi lainata toiselle, konetta kyllä voi. Jos et ymmärrä eroa, niin voi voi.
Kait pystyt sentään ymmärtämään, että jos tehdään ohjeistuksia, jotka koskevat kymmeniä tuhansia ihmisiä vuosittain, ei yksittäinen pääsykoevalvoja voi lähteä tekemään poikkeuksia. Pääsykokeiden pitää olla tasa-arvoisia kaikille. Ei homma voi toimia niin, että yksi unohtanut saa lainakoneen ja toinen ei.
Ohjeistus, että koneiden riittämistä ei näissä tapauksissa voida taata, on aivan riittävän tasapuolinen kaikille. En ymmärrä koneiden pihtaamista, kun niitä kerran olisi antaa.
Vierailija kirjoitti:
Eikö ne pääsykoneet kannattaisi järjestää yliopiston tietokoneluokassa, jossa on nettiin liitetyt pöytätietokoneet. Silloin niissä ei voisi edes käyttää omaa kannettavaa tietokonetta. Miten ne kannettavat tietokoneet muuten tarkistetaan että ne eivät sisällä kaikkea mahdollista tenttiin liittyvää aineistoa?
Ei tällaisia "tietokoneluokkia" ole sadoille hakijoille, joiden täytyy se koe voida tehdä yhtäaikaa.
Jopa tietotekniikan harkat, cad-suunnittelu yms tehdään omilla läppärillä eikä millään yliopiston koneilla.
Kyllä täytyy osata ottaa vastuuta asioistaan. Turha marista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olkaa armolliset niinkuin teidän taivaallinen isänne on armollinen. Lainaus suuresta kirjasta:). Olkaa laupiaat jne.. Kyllä ihmiselle voi virheistä tän kokoisia anteeksikin antaa jos ei toinen nyt ihan aina tyri.
No tätä virhettä ei itse Jumalakaan olis huomannu, jollei siitä olisi mennyt suureen ääneen lehteen toitottamaan.
mulle aivan sama jos joku unohtaa läppärin ja ei pääse pääsykokeeseen.
Tunnen myötätuntoa hakijaa kohtaan, mutta samalla koen, että olisi kannattanut olla huolellisempi. Minulle oli niin tärkeää päästä opiskelemaan halua alleni alalle, että tarkistin varmaan kymmenen kertaa ennen koetta, että kaikki tarvittava oli mukana ja pyysin useaa tuttua soittamaan aamulla varmistuspuhelun, että en vain nukkuisi pommiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos unohtaa henkilöllisyystodistuksen niin ei myöskään pääse kokeisiin. Onko epistä?
Henkkari on ymmärrettävä, koska se on henkilökohtainen eikä lainattavissa, kuten kone. Rehellisyyden nimissä koneen lainaus ei olisi tässä tapauksessa todellisuudessa haitannut ketään. Arviointivirhe oppilaitokselta.
Säännöt on säännöt ja kaikille samat eikä niitä sovelleta tapauskohtaisesti. Kysehän on myös hakijoiden oikeusturvasta ja tasa-arvoisesta kohtelusta. Nämä säännöt ovat kaikille yhteisvalintaan osallistuville yliopistoille samat, yliopisto tai sen työntekijät eivät arvioi kenenkään hakijan tilannetta. Aikuiselta ihmiseltä ei ole liikaa vaadittu, että hän lukee ohjeet ja ottaa mukaan ne kaksi asiaa, jotka ovat välttämättömät: henkkarit ja kannettavan tietokoneen. Jos jompaakumpaa tai kumpaakaan ei ole mukana, kokeeseen ei pääse. Siinä ei mitkään selitykset auta. Tämä asia on hakijoille selkeästi informoitu etukäteen.
Selitä, mitä selität, mutta edelleenkään ei olisi haitannut ketään, jos kone olisi lainattu. Jos et ymmärrä henkkarin tai passin ja kirjoitusvälineen eroa, niin ei voi mitään.
Ymmärrän eron, mutta kyse ei ole siitä. Hakijoiden oikeusturvan vuoksi mitään tapauskohtaista harkintaa ei voida tehdä, vaan säännöt ovat yksiselitteisesti kaikille samat. Myös eri yliopistoihin hakeville. Kun kokeet ovat valtakunnalliset, hakija on voinut ilmoittautua tekemään koetta muuhunkin yliopistoon kuin siihen, johon hakee opiskelijaksi. Koetilanteen on oltava samanlainen kaikissa yliopistoissa ja sääntöjen samat. Jos varakone annettaisiin jossakin yhteisvalintaan osallituvassa yliopistossa yhdelle unohtaneelle, se olisi voitava antaa jokaisessa yliopistossa jokaiselle unohtaneelle. Tällaisia resursseja ei yliopistoilla ole.
Olen yliopistossa töissä ja tähän aikaan vuodesta teen töitä juurikin näiden asioiden parissa, joten todellakin ymmärrän asian.Aivan riittävän tasapuolista olisi ilmoittaa ohjeissa, että tällaisia erikoistapauksia varten lainakoneita on tietty määrä saatavilla, mutta niiden riittävyyttä ei tällaisissa tapauksissa voida kuitenkaan taata, ja etusijalla ovat rikkoutumistapaukset. Tämä olisi kaikille tasapuolinen ilmoitus, joka korostaisi myös omaa vastuuta asiasta. Asia olisi tämän jälkeen selvä, ja siitä olisi turha naputtaa, jos koneet loppuvat.
Jos koneita on, mutta niitä pihdataan, sitä en ymmärrä.
Jos ohjeessa sanotaan, että tarvitse oman koneen mukaan pääsykokeeseen niin kuka kuvittelee, että yliopistolla on jaella jotain varakoneita kaikille, jotka ei viitsi omaa konettaan ottaa mukaan? Jos omaa konetta ei ole, sellainen pitää itse lainata, hankkeen a vuokrata jostain. Tämähän on täysin päivänselvää asia. Pitääkö sinulle henkkaritkin jonkun kokeen järjästäjän hankkia valmiiksi siltä varalta että unohdat ottaa mukaan.?
Missä sanottiin, että pitää riittää kaikille? Tuossahan nimenomaan sanottiin, että ohje voisi olla, että koneita on erityistapauksia varten varalla vain tietty määrä, eikä niiden riittävyyttä voida taata.
Henkkarit ovat aivan eri asia, se on henkilökohtainen. Et sinä passiakaan voi lainata toiselle, konetta kyllä voi. Jos et ymmärrä eroa, niin voi voi.
Kait pystyt sentään ymmärtämään, että jos tehdään ohjeistuksia, jotka koskevat kymmeniä tuhansia ihmisiä vuosittain, ei yksittäinen pääsykoevalvoja voi lähteä tekemään poikkeuksia. Pääsykokeiden pitää olla tasa-arvoisia kaikille. Ei homma voi toimia niin, että yksi unohtanut saa lainakoneen ja toinen ei.
Ohjeistus, että koneiden riittämistä ei näissä tapauksissa voida taata, on aivan riittävän tasapuolinen kaikille. En ymmärrä koneiden pihtaamista, kun niitä kerran olisi antaa.
Emmehän tiedä olisiko niitä ollut antaa vai ei, sillä ne ovat varalla sitä varten, jos jonkun kone ei toimi koetilanteessa. Ei ne ole sitä varten ,että joku ei viitsi omaansa tuoda . Selkeästi on annettu etukäteen ohjeet, mitä pitää olla mukana koetilaisuudessa. Miksi niitä ohjeita onniin mahdotonta noudattaa?
Vierailija kirjoitti:
Tunnen myötätuntoa hakijaa kohtaan, mutta samalla koen, että olisi kannattanut olla huolellisempi. Minulle oli niin tärkeää päästä opiskelemaan halua alleni alalle, että tarkistin varmaan kymmenen kertaa ennen koetta, että kaikki tarvittava oli mukana ja pyysin useaa tuttua soittamaan aamulla varmistuspuhelun, että en vain nukkuisi pommiin.
*haluamalleni
Eri asia sitten on, jos kone menee rikki kesken kaiken, ja sellaisessa tilanteessa yliopisto kertookin antavansa varakoneen käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Eikö ne pääsykoneet kannattaisi järjestää yliopiston tietokoneluokassa, jossa on nettiin liitetyt pöytätietokoneet. Silloin niissä ei voisi edes käyttää omaa kannettavaa tietokonetta. Miten ne kannettavat tietokoneet muuten tarkistetaan että ne eivät sisällä kaikkea mahdollista tenttiin liittyvää aineistoa?
ihan mahdotonta kun satoja pyrkii kokeisiin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis menee pääsykokeisiin ja siellä vasta hoksaa että kone unohtui. Siis mitäh??!
Ei noin.
Vaan tyttö sanoi, ettei hän ollut lukenut pääsykoe ohjeita kunnolla, eikä tiennyt, että pitää olla oma tietokone mukana.
Ei tiennyt, vaikka sama ohjeistus valtakunnallinen ja koskea kaikkia yliopistojen valintakokeita.
Kuten itse kirjoitit niin tyttö ei ollut lukenut pääsykoe ohjeita kunnolla. Sillä ei ole mitään merkitystä, että vaikka se sama ohjeistus on valtakunnallinen ja koskisi kaikkia yliopistojen valintakokeita. Kun ei lukenut ohjetta niin ei tienyt.
Ja kenenkähän moka se on jos ei lue saamiaan ohjeita ja noudata niitä? Luulisi sen opiskelemaan pääsyn olevan sen verran tärkeä asia , että on huolellinen asian suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos unohtaa henkilöllisyystodistuksen niin ei myöskään pääse kokeisiin. Onko epistä?
Henkkari on ymmärrettävä, koska se on henkilökohtainen eikä lainattavissa, kuten kone. Rehellisyyden nimissä koneen lainaus ei olisi tässä tapauksessa todellisuudessa haitannut ketään. Arviointivirhe oppilaitokselta.
Säännöt on säännöt ja kaikille samat eikä niitä sovelleta tapauskohtaisesti. Kysehän on myös hakijoiden oikeusturvasta ja tasa-arvoisesta kohtelusta. Nämä säännöt ovat kaikille yhteisvalintaan osallistuville yliopistoille samat, yliopisto tai sen työntekijät eivät arvioi kenenkään hakijan tilannetta. Aikuiselta ihmiseltä ei ole liikaa vaadittu, että hän lukee ohjeet ja ottaa mukaan ne kaksi asiaa, jotka ovat välttämättömät: henkkarit ja kannettavan tietokoneen. Jos jompaakumpaa tai kumpaakaan ei ole mukana, kokeeseen ei pääse. Siinä ei mitkään selitykset auta. Tämä asia on hakijoille selkeästi informoitu etukäteen.
Selitä, mitä selität, mutta edelleenkään ei olisi haitannut ketään, jos kone olisi lainattu. Jos et ymmärrä henkkarin tai passin ja kirjoitusvälineen eroa, niin ei voi mitään.
Ymmärrän eron, mutta kyse ei ole siitä. Hakijoiden oikeusturvan vuoksi mitään tapauskohtaista harkintaa ei voida tehdä, vaan säännöt ovat yksiselitteisesti kaikille samat. Myös eri yliopistoihin hakeville. Kun kokeet ovat valtakunnalliset, hakija on voinut ilmoittautua tekemään koetta muuhunkin yliopistoon kuin siihen, johon hakee opiskelijaksi. Koetilanteen on oltava samanlainen kaikissa yliopistoissa ja sääntöjen samat. Jos varakone annettaisiin jossakin yhteisvalintaan osallituvassa yliopistossa yhdelle unohtaneelle, se olisi voitava antaa jokaisessa yliopistossa jokaiselle unohtaneelle. Tällaisia resursseja ei yliopistoilla ole.
Olen yliopistossa töissä ja tähän aikaan vuodesta teen töitä juurikin näiden asioiden parissa, joten todellakin ymmärrän asian.Aivan riittävän tasapuolista olisi ilmoittaa ohjeissa, että tällaisia erikoistapauksia varten lainakoneita on tietty määrä saatavilla, mutta niiden riittävyyttä ei tällaisissa tapauksissa voida kuitenkaan taata, ja etusijalla ovat rikkoutumistapaukset. Tämä olisi kaikille tasapuolinen ilmoitus, joka korostaisi myös omaa vastuuta asiasta. Asia olisi tämän jälkeen selvä, ja siitä olisi turha naputtaa, jos koneet loppuvat.
Jos koneita on, mutta niitä pihdataan, sitä en ymmärrä.
Jos ohjeessa sanotaan, että tarvitse oman koneen mukaan pääsykokeeseen niin kuka kuvittelee, että yliopistolla on jaella jotain varakoneita kaikille, jotka ei viitsi omaa konettaan ottaa mukaan? Jos omaa konetta ei ole, sellainen pitää itse lainata, hankkeen a vuokrata jostain. Tämähän on täysin päivänselvää asia. Pitääkö sinulle henkkaritkin jonkun kokeen järjästäjän hankkia valmiiksi siltä varalta että unohdat ottaa mukaan.?
Missä sanottiin, että pitää riittää kaikille? Tuossahan nimenomaan sanottiin, että ohje voisi olla, että koneita on erityistapauksia varten varalla vain tietty määrä, eikä niiden riittävyyttä voida taata.
Henkkarit ovat aivan eri asia, se on henkilökohtainen. Et sinä passiakaan voi lainata toiselle, konetta kyllä voi. Jos et ymmärrä eroa, niin voi voi.
Kait pystyt sentään ymmärtämään, että jos tehdään ohjeistuksia, jotka koskevat kymmeniä tuhansia ihmisiä vuosittain, ei yksittäinen pääsykoevalvoja voi lähteä tekemään poikkeuksia. Pääsykokeiden pitää olla tasa-arvoisia kaikille. Ei homma voi toimia niin, että yksi unohtanut saa lainakoneen ja toinen ei.
Ohjeistus, että koneiden riittämistä ei näissä tapauksissa voida taata, on aivan riittävän tasapuolinen kaikille. En ymmärrä koneiden pihtaamista, kun niitä kerran olisi antaa.
Mehän emme tiedä, kuinka paljon varakoneita olisi ollut saatavilla. Samana päivänä saattaa olla useita satoja osallistujia pääsykokeisiin ympäri kampusta. Ei niitä koneita välttämättä ole ripoteltu joka saliin vaan ne on keskitetty johonkin, josta kokeen valvoja voi tarvittaessa pyytää varakoneen. Aika ikävältä kuulostaa sellainen vaihtoehto, että joltain menee kone rikki kesken kokeen ja hän ei saa lainakonetta, koska niitä on jaettu unohtelijoille.